Hoitokokoustutkimus

jullikkaa

75

1270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoitokokoustollukka

      EVVVVK

    • tassalisaaaiheesta
    • Kaikki_mitä

      linkin takaa oli luettavissa vaikutti olevan OK.

      Hoitokokouksista voi lukea myös Wikipediasta:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Hoitokokous_(lestadiolaisuus)

      Sekin lienee suurelta osin OK.

      Aikaa on kulunut niin paljon, että enää eivät monet noina aikoina mukana olleet elä, joten ollaan kirjallisten lähteiden ja toisen käden tietojen varassa. Asiat ovat värittyneet. Hiljattain palstalla mainittiin, että SRK:lta olisi tulossa asiasta jokin uusi kirja, mutta kirjan nimeä ei mainittu.

      Olihan se eräänlaista suusten sekoulujen aikaa. Se hyöty noista ajoista ainakin oli, että niitä tutkimalla on leivottu monen monta maisteria ja tohtoria jo.

      • porukan.kuopus

        Ja kaikki aivan turhia, yhteiskuntaa hyödyntämättömiä kalua, kuten ne 2 lapinsirristä väitellyttä, isä ja tytär, 10 vuoden välein, oisivat väitelleet senkin ajan kotonaan ja keskenään. Lapinsiristä,eihän sillä oo mitään tekemistä lain viisaiden kanssa, oliko ne jotakin esikoisia?


    • ihmmm

      Se että tämmöisiä hoitokokouksia on ollut ikinä edes olemassa kertoo sen tosiasian lestadiolaisuudesta kuinka ihmisen arvoa kunnioittamaton yhteisö se on. Se on sama vaikka on 50v kulunut.

      Kyse on pelkästä vallan käytöstä jossa kuvitteellinen taivaspaikka ohjaa toimintaa.

      • huutokuoro

        Näin olen minäkin hoitokokoukset ymmärtänyt. Alistaminen ja orjuuttaminen tavoitteena.


      • uskomatontamuttatottas

        Se on uskomatonta miten ihmiset sokeana jatkavat tämmöisessä lahkossa tämmöisten tekojen jälkeen vaikka ei olisikaan itseensä kohdistuneet. Viittaavatko he kintaalla asiat että jumala tahtoi näin ja kyllä srk tietää mitä tekee.


      • Kuitenkin_vaikei-
        uskomatontamuttatottas kirjoitti:

        Se on uskomatonta miten ihmiset sokeana jatkavat tämmöisessä lahkossa tämmöisten tekojen jälkeen vaikka ei olisikaan itseensä kohdistuneet. Viittaavatko he kintaalla asiat että jumala tahtoi näin ja kyllä srk tietää mitä tekee.

        nakin vuosina Jumalan valtakunnasta kuului syntien sovituksen sana. Jospa Jumala salli harhaisten hoitokokousaikojen tulla, jotta Jumalan valtakunta maailman lasten silmissä näyttäisi entistäkin kelvottomammalta.


      • äläsotke

        Hoitokokousten takana on raadollisia ihmisiä, ei Jumala.


      • Voikamala

        "Hoitokokousten takana on raadollisia ihmisiä, ei Jumala."

        Tähän on helppo yhtyä. En ole missään vaiheessa pitänyt "hoitajia" uskovaisina! Mielestäni uskon täytyy näkyä myös elämässä. Tässä pitää osata erottaa aito sielunhoito kateellisten "hoitajien" uskonnon varjolla harjoittamasta omien etujen ajamisesta - henkisellä väkivallalla. On tapauksia, joissa hoitaja ei ole koko aikana suostunut kertomaan puhuttelunsa syytä. Sekin on valehtelemista. Siitä jostakin "syystä" on saatettu aikoinaan käydä tuntikausien keskuteluja, mutta selvyyttä ei ole tullut edes siitä mitä asiaa hoitaja on lähtenyt ajamaan - vielä tähänkään päivään mennessä. Miksi ihmiset ovat alistuneet tällaisten todella sairaiden mielivaltaan. Jokaisella on kuitenkin vain yksi elämä! Hoitajat ovat vahingoittaneet monien ihmisten elämää. Toisen ihmisen elämän vahingoittaminen on mielestäni niitä hirvittävimpiä tekoja - sitten vielä mietitään pitäisikö asiat korjata.


      • xde
        Voikamala kirjoitti:

        "Hoitokokousten takana on raadollisia ihmisiä, ei Jumala."

        Tähän on helppo yhtyä. En ole missään vaiheessa pitänyt "hoitajia" uskovaisina! Mielestäni uskon täytyy näkyä myös elämässä. Tässä pitää osata erottaa aito sielunhoito kateellisten "hoitajien" uskonnon varjolla harjoittamasta omien etujen ajamisesta - henkisellä väkivallalla. On tapauksia, joissa hoitaja ei ole koko aikana suostunut kertomaan puhuttelunsa syytä. Sekin on valehtelemista. Siitä jostakin "syystä" on saatettu aikoinaan käydä tuntikausien keskuteluja, mutta selvyyttä ei ole tullut edes siitä mitä asiaa hoitaja on lähtenyt ajamaan - vielä tähänkään päivään mennessä. Miksi ihmiset ovat alistuneet tällaisten todella sairaiden mielivaltaan. Jokaisella on kuitenkin vain yksi elämä! Hoitajat ovat vahingoittaneet monien ihmisten elämää. Toisen ihmisen elämän vahingoittaminen on mielestäni niitä hirvittävimpiä tekoja - sitten vielä mietitään pitäisikö asiat korjata.

        "Miksi ihmiset ovat alistuneet tällaisten todella sairaiden mielivaltaan. Jokaisella on kuitenkin vain yksi elämä! "

        Lestadiolaisuuden luonne on se että se tekee ihmisestä heikon henkisesti. Itsensä kehitys estetään syntymästä lähtien syntejä vahtaamalla ja tilalle tuodaan uskominen joka upotetaan ihmiseen pelkona jolloin hän pelkää koko elämänsä joutumasta helvettiin. Ihminen elää oman yhteisön sisällä eikä saa vapaasti kokea maailmaa. Heikkona ihmisenä hänellä on yhteenkuuluvuuden tunteen tarve jotta saa tuntea itsensä ehjäksi ja on valmis alistumaan.

        Toisin sanoen aivan sairasta touhua. Harmi ettei tämmösiä lahkoja voida kieltää lailla. Siinä on ihmiskunnan kehitys mennyt vikaan.


    • oulunOsuusKunnanLeipä

      eläköityneet hoitokokoustollot juttelee tässä ketjussa

      • utelevainen

        Kysymys sinulle, vähän erikoiselle nimimerkille "oulun Osuuskaupan Leipä":

        Mitä tarkoitat (täällä useinkin esiintyneellä) termillä "hoitokokoustollot" ?


      • utelevainen

        Korjaus edelliseen kirjoitukseeni: siis kysymys nimimerkille
        "oulun OsuusKunnanLeipä", eikä "oulun Osuuskaupan Leipä"


      • Ollikollie

        Sivulta 62: " Hankalien tapausten varalle antoi vinkkejä myös rovasti, tuleva johtokunnan jäsen Olavi Voittonen. Hänen mukaansa osa ihmisistä ei myönnä hoidettaessa rikkeitään vaan ”luiskahtavat kuin saippuat” puhutellessa. Erityisen vaikeiksi hoidettaviksi hän määrittelee ”ns. suljetut luonteet, joiden on erityisen vaikeata puhua asioistaan”. Samoin ”yliherkän omantunnon ihmiset” saattoivat tuottaa hoitotilanteissa vaikeuksia. Tällaisten ihmisten omantunnon ”ja koko persoonallisuuden” hoitaminen vaati ”todella pitkämielisyyttä ja ymmärtämistä”."


    • nuivahenki

      "...kirjoitti kuulleensa kuivasta, hempeästä, vikovasta, ulkokullaisesta hengestä, sekä isäntähengestä katkeruuden hengestä. Vääriä henkiä edustivat eri aineistoissa myös vasemmistohenki, pappiseriseuran sumu, väkevä lakihenki, uusheräyksen henki, tiukka henki, Saari Yrjön henki, takanapäin puhuva henki, ylihengellisyys, simppalaisuus, ansamaalaisuus, pollarilaisuus, kärkkääläisyys, allianssihenki, radikaali henki, ekumeenisuuden harha, ahneuden henki, kateuden pirun henki, sydämen ylpeyden henki, lihanvapauden henki, kirkkohenki, katkera henki, maailmallisuuden henki, antikristuksen henki, kylmä henki ja nuivahenki. Todennäköisesti hoitotilaisuuksissa käytettyjä henkiä oli vielä paljon enemmän...." (s. 71-72)

      • henkien.lähdekö

        Tuo opus pitäisi polttaa roviolla!


    • appp

      uppp

      • upppp

        appp


    • Amazed

      Paikalliset rauhanyhdistyskset saivat ohjeet hoitokokouksiin SRK:n työvaliokunnalta ja toimivat koko ajan tiukassa ohjauksessa. Toiminta oli täysin organisoitua ja järjestelmällistä, ei suinkaan joidenkin yksittäisten ihmisten omaa toimintaa.

      Itselläni on hallussa virallinen rauhanyhdistyksen johtokunnan kutsu kirjallisena saapua 27.2.1976 pidettävään kokoukseen paikkakunnalle, jossa olin lapsena ja nuoruusaikana asunut.

      Kutsu sisältää otteen pöytäkirjasta §5 seuraavasti:
      "27.2.1976 pidettävään yleiseen kokoukseen on SRK:n työvaliokunta pyytänyt kutsua henkilöt xx Haapavedeltä ja minut Oulusta. Tämä kutsuminen annettiin puheenjohtaja VR tehtäväksi. Pöytäkirja luettiin ja hyväksyttiin." Pöytäkirjan on kokouksen puolesta allekirjoittanut kokouksen sihteeri IT.

      Saatuani kokouskutsun kirjeenä ryhdyin selvittämään mistä oikein on kysymys. Toki olin jo tietoinen alkaneista hoitokokouksista ja henkisyytöksistä sekä joidenkin tekemistä Raamatun opin vastaisista henkiparannuksista. Soitin eräälle kutsuun osallistuneelle johtokunnan jäsenelle ja kysyin miksi olette minut kutsuneet. Hän ei olisi millään halunnut vastata kysymykseen ja sanoi, että kylläpähän se siellä sitten selviää. En hyväksynyt vastausta ja vaadin selitystä, eihän ketään aiheetta kutsuta. Sitten tämä johtokunnan jäsen paljasti syyn ja ilmoitti: " Olisi vain tutkittu kuinka laajasti Saari Yrjön ja Polvi Väinön henki on levinnyt."

      Kokoukseen en mennyt moista humpuukia kuulemaan. Seurauksena asian käsittely siirrettiin rauhanyhdistykseen Ouluun. Kodissamme Oulussa minua ja vaimoani kävi puhuttelemassa kolme tuttavaamme yrittäen suostutella ja käännyttää meitä hyväksymään henkioppi. Totesimme uuden opin Raamatun vastaiseksi ja emme suostuneet henkioppiin.

      Sitten minulle soitti eräs rauhanyhdistyksen puhuja OA. Kysyin häneltä miten henkioppi perustuu Raamattuun. Silloin hän pontevasti totesi: "Voi tuota pimeyttä, voi mikä saasta, olet Raamatulla sekoittanut itsesi."Siihen puhelu päättyi.

      Minut ja vaimoni kutsuttiin kokoukseen rauhanyhdistykselle Oulussa. Emme menneet ja meidät suullisesti saadun tiedon mukaan erotettiin. Tarkempaa tietoa erotuksesta ei ole saatu. Paljon myöhemmin 80-luvun loppupuolella erään marketin pihalla tapasin rauhanyhdistykseen kuuluvan entisen työkaverini. Hän ilmoitti, että nyt on selvinnyt miksi minut ja vaimoni on erotettu rauhanyhdistyksestä, syynä on kososlainen henki.

      • iikooälli

        Vihtorin henkikö?


      • Itsekin_hoito-

        kokousajat eläneenä voin kuvitella, että edellä kerrottu saattaa olla totta. Menin kaikkialle, minne kutsuttiin joko yksityisesti tai lehti-ilmoituksin. Selvittiinhän noista muutamista vuosista. Sitten on ollut rauhallista.


      • hoitohemmot

        Amazed, kirjoitit hyvän kuvauksen hoitokokouksista, näin siellä toimittiin.
        Vieläkään SRK ei ole nöyrynyt pyytämään anteeksi heiltä, jotka ajettiin ulos vl-liikkeestä.


      • 3ja17

        Olipa Amazed hienoa että pysyitte Raamatun opetuksissa.

        Muuten olisitte kuin hoitokokusjulmurit edellen epäsuskon suota tarpomassa.

        Näyttä pahalta että ei edes synnintuntoa heille enää anneta - kuin olisi arkun kansi jo lukittu ja huonoa edessäpäin. Ylpeys vienyt menneessään.


      • hoitohemmot kirjoitti:

        Amazed, kirjoitit hyvän kuvauksen hoitokokouksista, näin siellä toimittiin.
        Vieläkään SRK ei ole nöyrynyt pyytämään anteeksi heiltä, jotka ajettiin ulos vl-liikkeestä.

        Vai ei nöyryttänyt?

        Miksi sitten ihmisä teki asiasta johtuen istemurhia, tiedän ainakin neljä.

        Kes.


      • kehveli.karvapää

        Kes tietää ainakin 4 ihmisä, jotka teki istemurhia? On ollut melekosta hoitua, ei maha kes antaa semmosta, ja ilikosillaan...


    • derfghjk

      Kyllä on kovat omantunnot puhujilla!

    • aimohauta

      s. 75, "...Aimo Hautamäki kuvaili hempeää henkeä sellaiseksi, että se sallii sekä omat että muiden synnit. Tämä saattoi näkyä siten, että eriseuraisia tervehdittiin Jumalan terveellä ja ystävyys saattoi olla läheisempää epäuskoisen ystävän kuin uskovaisten ystävien kanssa. Hän perustelee Raamattuun tukeutuen, että epäuskoisia ihmisiä ei saisi pitää läheisinä tai edes päästää omaan kotiin vierailemaan."

      • uskoinen

        kireänä on Aimokin ollut


      • Silloin_vain_Heik-

        ki Saaren kososlaisuuden ansiosta unohdettiin tyystin apostolinen neuvo, että pitäisimme hyvän menon kaikkien kanssa sikäli kuin se meistä riippuu. Kun Heikki Saari oli siivottu syrjään, tämä neuvo palautui taas mieleen.


    • oulu.fi

      "Koko ekumeeninen hengellinen maailma on yhtä hengellistä huoruutta. Minä hyväksyn teidät, hyväksykää te meidät. Tätä se on. Kun uskovaista ihmistä houkutellaan tähän, niin ensimmäisinä ovat kristillisyydestä lähteneet eriseurat, lähimmäiset. Jos me veljeilemme heidän kassaan, olemme osalliset heidän synneistään. Vaikka neuvoisimme eriseuraista parannukseen, ja kuitenkin häntä Jumalan terveellä tervehdimme, se on samaa kuin me porttoa neuvoisimme luopumaan huoruudesta, ja tämän neuvon päälle antaisimme suuta hänelle." PM 5.4.72, ”Porton polut”

      • päivämiehessä

        Onpa himokas kirjoitus jo 70-luvulla, "antaa suuta portolle"


      • qwertdfgh

        Sitähän sanotaan että vl:ien pilkkaama körttiläisyys on alatien (nöyrää) kristillisyyttä ja srk-kristillisyys on alapään kristillisyyttä, jossa pakkosynnytys- ja pakkopano-oppi ovat autuuden ehtona. Himokkuutta siis on löydyttävä.

        #Me teemme lapsia kun haluamme taivaaseen # kiteytti suviseurapuhuja sen.

        On varmaan ainoa porukka jossa on tuollaiset ehdot.


      • 12345654321
        qwertdfgh kirjoitti:

        Sitähän sanotaan että vl:ien pilkkaama körttiläisyys on alatien (nöyrää) kristillisyyttä ja srk-kristillisyys on alapään kristillisyyttä, jossa pakkosynnytys- ja pakkopano-oppi ovat autuuden ehtona. Himokkuutta siis on löydyttävä.

        #Me teemme lapsia kun haluamme taivaaseen # kiteytti suviseurapuhuja sen.

        On varmaan ainoa porukka jossa on tuollaiset ehdot.

        Jos ja kun noin hulluja osaa joku suviseurapuhuja suustaan päästellä niin kyllä sellaisen puhujan pipo on aivan liian löysä.


    • tietoaonn

      Hoitokokousjulmurit.
      Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
      Olen ollut muutamassa paikassa hoitokokouksissa.
      Ulko-ovet suljettiin. Ja sitten alkoi vanhuksien kidutus.
      Lopun arvannettekin. Aika oli 1975 jälkeen.
      Saivat pitää haisevat henkensä, joka muutenkin oli jo tupakista.

      • diabam

        NoNO ÄLÄ IHMEESSÄ TUU KUN NOIN RAJUSTI JO NYT AHDISTAA!


      • ijnbhu

        Tule vaan tänne jos ahdistaa, tämä on oikea paikka purkaa omaa ahdistusta.


    • oulu.fi

      Jumalan huoneen hallitus on sisäinen asia. Jumalan huoneen hallituksen keskeinen
      ja tärkeä asia on, että Jumalan lapset säiyttäisivät uskon ja hyvän omantunnon.
      Vielä puheenjohtaja kehotti kertomaan, mitä tämä aika on tuonut mukanaan
      monilla paikkakunnilla ja miten Jumalan huoneen hallitus on niitä hoitanut.—
      Monet kertoivat kokemuksia omilta paikkakunniltaan. Näissäkin tuli esille se, että
      kuuliaiset lapset ymmärtävät Jumalan huoneen hallitustoimenpiteet, mutta tottelemattomat
      sotivat niitä vastaan. Tulee syytöksiä, että on väärin hoidettu ja
      hoitotoimenpiteen johdosta rakkauden tilalle tulee viha. Onpa niinkin suuri pimeys
      muutamat sokaissut, että vaikka Jumalan huoneesta kuinka osoitettaisiin
      väärä vääräksi, niin sittenkin kysytään, mikä on väärä henki. PM 25.1.78, ”Oulun puhujainkokouksen sanomaa”.

      • mihin.johti

        Olisiko niin että jäänteitä tästä henkijutusta selvitellään nyt Kupittaan sairaalassa tapahtuneiden vanhusten julman kohtelun kautta?


    • Amazed

      Selvittämisen vaatimus on tullut aiheesta. SRK:n ja Rauhanyhdistysten toimesta järjestettiin laajasti ja vuosikausia kestäneitä hoitokokouksia, joissa pilkattiin ja häväistiin ihmisiä tosi julmasti. Keksittiin vaikka minkälaisia perusteita syytöksille. Oli todellista sadismia. Henkiä oli jos minkälaisia ja nimisiä. Mikä vaan saattoi olla joku henki. Jos ei hyväksynyt keksittyä syytöstä, oli syytetty heidän mukaansa noussut Jumalan seurakuntaa vastaan. Näin korotettiin Rauhanyhdistys Jumalaksi, sitä piti kuulla ja totella vastoin Raamattua.

      Usko pitää perustua yksin Raamattuun, siihen Jumalan Sanaan, joka meidät uskon kautta voi puhdistaa kaikesta vääryydestä. Jeesuksen lunastustyö on ainoa tie pelastukseen. Minä olen tie, totuus ja elämä opettaa Jeesus itse. Jumalan Sana seisoo ja on pysyvä viimeisenäkin päivänä ja ikuisesti.

      Nyt myöhemmin asioista ei haluttaisi puhua, eikä tunnustaa tapahtuneita. Moni aikoinaan kielletty asia on nyt tullutkin sallituksi, vaikka Raamattu on sama. Muistaa sopii ettei rikokset Jumalan edessä vanhene. Jeesuksen sovintotyö on ainoa joka puhdistaa meidät.

      Perustus on edelleen puhdistamatta. Tunkion voi poistaa ja itsensä puhdistaa kaikesta. Se edellyttää rehellistä toimintaa. Vääryydet ja rikokset pitää tunnustaa, tehdä parannus. Selittely ja vähättely ei puhdista mitään.

      Vääryydessä ei voi olla osallisena vaikka ei itse tekisikään, osallisuuteen riittää että tavalla tai toisella hyväksyy, vaikkapa hiljaa hyväksymällä. Sehän on itsensä pettämistä. Jumalaa ei voida pettää.

      Selvityksen tarkoituksena on oltava asioiden korjaaminen sekä saattaminen totuuden tuntoon parannukseksi ja autuudeksi. Ketään ei saa häpäistä, ei yksilöitä eikä yhteisöä. Toiminnan pitää olla rakentavaa Raamattuun perustuen.

      Raamattu on uskon ylin ohje. Muuta perustusta ei ole.

      • Noinhan_kyllä

        on:

        ###
        Raamattu on uskon ylin ohje. Muuta perustusta ei ole.
        ###

        Siinäkin olet oikeassa, että hoitokokousvuosina moni asia meni vikaan.

        Mutta siinä suhteessa olet täysin väärässä, että olet jäänyt elämään noissa menneissä ajoissa. Eihän elettyä elämää millään saada elämättömäksi. Ei ainakaan korjailluksi virheitä siihen malliin, että se tälle maailmalle ja sinunkaltaisillesi vikoville ja kaiveleville yksilöille kelpaisi.

        Se on sama kuin muittenkin syntien kohdalla. Jos vaikka synti on tavalla tai toisella tullut julkiseksi, niin se tapahtumana on aina olemassa ja saatetaan muistaa, vaikka se syntinä olisikin anteeksiannettu ja anteeksisaatu.

        Onko sinulta jäänyt huomaamatta, että vaikeinakin vuosina Jumalan valtakunnassa kuului syntien sovituksen sana?

        Joku jossakin toisessa ketjussa sanoi, että SRK:lta olisi piakkoin tulossa jokin uusi kirja hoitokokousaiheesta. Ainakin vuoden 2006 vuosikirjassa esitetyt selitykset paikoin jäivät ontoiksi. Ehkä tilanteesta päästään seuraavien 30 vuoden aikana kun yhtään hoitokokousaikana elänyttä aikuista ei enää ole keskuudessamme. Sen jälkeen paisutellaan toisen käden tietoja. Jooko?


    • Amazed

      Yhteisön kannalta ongelma on siinä, että järjestelmällisesti tosiasiat kiistetään, vähätellään ja selitellään. Ei riitä pahoittelut, rikokset ja väärintekemiset pitää tunnustaa, pitää pyytää anteeksi ja korjata mitä korjattavissa on. Valheella ei valetta paikata, reikä tulee vain suuremmaksi ja kieroilu ei mitään auta Jumalan edessä.

      Salailu ja rikosten vähättely on kaikkien niiden vastuulla jotka sitä tekevät tai tukevat. SRK:n virallisten edustajien lausunnot koskevat koko yhteisöä. Vapautuakseen vastuusta pitää ilmaista eriävä mielipide kuten on yleinen menettely koskien muidenkin yhteisöjen päätöksiä tai kannanottoja. Vähin mitä voi tehdä on olla puolustamatta valhetta ja vääryyttä. Hämmästyttää jatkuva selittely ja puolustaminen vähätellen tapahtuneita.

      Yksilön tulee vastata omista tekemisistään henkilökohtaisesti, niin usko kuin parannus ovat täysin henkilökohtaisia asioita. Mikään yhteisö ei pelasta ketään, eikä sinne voi Jumalalta piiloutua. Vääryyttä ei pidä tukea eikä siinä voi olla osallinen edes nimellisestikään.

      Ei ole pilkkaa eikä vainoa ilmoittaa asioista totuus ja olla hyväksymättä tehtyjä vääryyksiä. Jumalan sana tuomitsee kaikki vääryydet. Jokaisen on syytä katsoa mihin uskonsa perustaa.

      Gal. luku 5
      22. Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus.
      23. Senkaltaisia vastaan ei ole laki.

      • Tässä_on_on-

        gelmana vain mm. se, että mitään anteeksipyynnöt ja nöyrtymiset eivät sinun nimimerkki "Amazed" mielestä tule olemaan riittäviä. Tehtiinpä mieliksesi mitä tahansa, joudut entistä pahempaan umpisolmuun. Eihän sille mitään voi, että asiat taannoin olivat niin kuin olivat. Jospa se riittää, että nyt on paremmin.


      • Umpisolmu7676
        Tässä_on_on- kirjoitti:

        gelmana vain mm. se, että mitään anteeksipyynnöt ja nöyrtymiset eivät sinun nimimerkki "Amazed" mielestä tule olemaan riittäviä. Tehtiinpä mieliksesi mitä tahansa, joudut entistä pahempaan umpisolmuun. Eihän sille mitään voi, että asiat taannoin olivat niin kuin olivat. Jospa se riittää, että nyt on paremmin.

        Umpisolmu on avattava ja katsottava mitä jäljelle jää. AMAZED on aivan oikeilla jäljillä.


      • Amazed
        Tässä_on_on- kirjoitti:

        gelmana vain mm. se, että mitään anteeksipyynnöt ja nöyrtymiset eivät sinun nimimerkki "Amazed" mielestä tule olemaan riittäviä. Tehtiinpä mieliksesi mitä tahansa, joudut entistä pahempaan umpisolmuun. Eihän sille mitään voi, että asiat taannoin olivat niin kuin olivat. Jospa se riittää, että nyt on paremmin.

        Joh.1 luku
        1. Alussa oli sana, ja se Sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se Sana.
        14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän seassamme, (ja me näimme hänen kunniansa niinkuin ainoan Pojan kunnian Isästä,) täynnä armoa ja totuutta.

        Jumalan, Isämme tahto on ilmoitettu meille Raamatussa. Se on vahva perustus, joka kestää viimeisenäkin päivän

        Henkioppi ja hoitokokoukset olivat väkevä eksytys pois totuudesta. Jumala on sanassaan ilmoittanut totuuden ja se tulee olla meitä ohjaamassa. Jumala on armollinen ja laupias, joka tunnustaa tekonsa ja katuu, hänelle annetaan kaikki synnit anteeksi.

        2.Tess 2
        11. Sentähden on Jumala heille lähettävä väkevän eksytyksen, niin että he valheen uskovat:
        12. Että ne kaikki tuomittaisiin, jotka ei totuutta uskoneet, vaan vääryyteen suostuvat.

        Apt 17
        30. Nämät eksytyksen ajat on tosin Jumala sallinut, ja ilmoittaa nyt kaikille ihmisille joka paikassa, että he parannuksen tekisivät.
        31. Sillä hän on päivän säätänyt, jona hän on maan piirin tuomitseva vanhurskaudessa, sen miehen kautta, jonka hän on säätänyt, ja jokaiselle ilmoittaa uskon, siinä että hän hänen kuolleista herätti.

        Minut ja perheeni on erotettu Rauhanyhdistyksestä 1978. Samoin erotettiin monia muita, jotka eivät suostuneet Raamatun vastaiseen henkioppiin ja vääryyteen. Ry:n tuomio ei perustunut Jumalan Sanaan. Uskosta emme ole luopuneet.

        Tosiasioille emme kuitenkaan voi mitään. Totuutta ei pidä salata. Ymmärrän hyvin miltä tuntuu, kun omat perustukset eivät kestä Jumalan sanan edessä. Pohja pettää. Jokainen muistaa vertauksen hiekalle ja kalliolle rakentamisesta. Rajuilma tuhosi hiekalle rakennetun. Apostoli Paavali sanoo: Kun minä teille totuuden ilmoitan, olenko tullut teille vihamieheksi?


      • Tässä_nimi-
        Amazed kirjoitti:

        Joh.1 luku
        1. Alussa oli sana, ja se Sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se Sana.
        14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän seassamme, (ja me näimme hänen kunniansa niinkuin ainoan Pojan kunnian Isästä,) täynnä armoa ja totuutta.

        Jumalan, Isämme tahto on ilmoitettu meille Raamatussa. Se on vahva perustus, joka kestää viimeisenäkin päivän

        Henkioppi ja hoitokokoukset olivat väkevä eksytys pois totuudesta. Jumala on sanassaan ilmoittanut totuuden ja se tulee olla meitä ohjaamassa. Jumala on armollinen ja laupias, joka tunnustaa tekonsa ja katuu, hänelle annetaan kaikki synnit anteeksi.

        2.Tess 2
        11. Sentähden on Jumala heille lähettävä väkevän eksytyksen, niin että he valheen uskovat:
        12. Että ne kaikki tuomittaisiin, jotka ei totuutta uskoneet, vaan vääryyteen suostuvat.

        Apt 17
        30. Nämät eksytyksen ajat on tosin Jumala sallinut, ja ilmoittaa nyt kaikille ihmisille joka paikassa, että he parannuksen tekisivät.
        31. Sillä hän on päivän säätänyt, jona hän on maan piirin tuomitseva vanhurskaudessa, sen miehen kautta, jonka hän on säätänyt, ja jokaiselle ilmoittaa uskon, siinä että hän hänen kuolleista herätti.

        Minut ja perheeni on erotettu Rauhanyhdistyksestä 1978. Samoin erotettiin monia muita, jotka eivät suostuneet Raamatun vastaiseen henkioppiin ja vääryyteen. Ry:n tuomio ei perustunut Jumalan Sanaan. Uskosta emme ole luopuneet.

        Tosiasioille emme kuitenkaan voi mitään. Totuutta ei pidä salata. Ymmärrän hyvin miltä tuntuu, kun omat perustukset eivät kestä Jumalan sanan edessä. Pohja pettää. Jokainen muistaa vertauksen hiekalle ja kalliolle rakentamisesta. Rajuilma tuhosi hiekalle rakennetun. Apostoli Paavali sanoo: Kun minä teille totuuden ilmoitan, olenko tullut teille vihamieheksi?

        merkki "Amazed" kirjoittaa mielestäni hyvin. Emme me ihmiset mitään voi sille, että eksytykset tulevat.


      • Kun_sinä
        Amazed kirjoitti:

        Joh.1 luku
        1. Alussa oli sana, ja se Sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se Sana.
        14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän seassamme, (ja me näimme hänen kunniansa niinkuin ainoan Pojan kunnian Isästä,) täynnä armoa ja totuutta.

        Jumalan, Isämme tahto on ilmoitettu meille Raamatussa. Se on vahva perustus, joka kestää viimeisenäkin päivän

        Henkioppi ja hoitokokoukset olivat väkevä eksytys pois totuudesta. Jumala on sanassaan ilmoittanut totuuden ja se tulee olla meitä ohjaamassa. Jumala on armollinen ja laupias, joka tunnustaa tekonsa ja katuu, hänelle annetaan kaikki synnit anteeksi.

        2.Tess 2
        11. Sentähden on Jumala heille lähettävä väkevän eksytyksen, niin että he valheen uskovat:
        12. Että ne kaikki tuomittaisiin, jotka ei totuutta uskoneet, vaan vääryyteen suostuvat.

        Apt 17
        30. Nämät eksytyksen ajat on tosin Jumala sallinut, ja ilmoittaa nyt kaikille ihmisille joka paikassa, että he parannuksen tekisivät.
        31. Sillä hän on päivän säätänyt, jona hän on maan piirin tuomitseva vanhurskaudessa, sen miehen kautta, jonka hän on säätänyt, ja jokaiselle ilmoittaa uskon, siinä että hän hänen kuolleista herätti.

        Minut ja perheeni on erotettu Rauhanyhdistyksestä 1978. Samoin erotettiin monia muita, jotka eivät suostuneet Raamatun vastaiseen henkioppiin ja vääryyteen. Ry:n tuomio ei perustunut Jumalan Sanaan. Uskosta emme ole luopuneet.

        Tosiasioille emme kuitenkaan voi mitään. Totuutta ei pidä salata. Ymmärrän hyvin miltä tuntuu, kun omat perustukset eivät kestä Jumalan sanan edessä. Pohja pettää. Jokainen muistaa vertauksen hiekalle ja kalliolle rakentamisesta. Rajuilma tuhosi hiekalle rakennetun. Apostoli Paavali sanoo: Kun minä teille totuuden ilmoitan, olenko tullut teille vihamieheksi?

        Amazed kerrot tässä, että sinut ja perheesi erotettiin rauhanyhdistyksestä vuonna 1978 niin kysyisin, oletko sinä sitten myöhemmin esimerkiksi 1980- ja 1990 luvulla käynyt rauhanyhdistyksen seuroissa?

        Osa eronneista ja erotetuista on palannut. Osa ei. Eräänlaisena ongelmana noiden kohdalla, jotka eivät ole palanneet, on se, että he ikään kuin ajattelevat, että jonkun toisten (joidenkuiden toisten) tulisi nöyrtyä heidän edessään ja/tai alkaa uskomaan heidän puolestaan. Jos ja kun kyseessä on suuri joukko erilaisia ihmisiä niin joudutaan käytännössä mahdottomuuden eteen. Ainoa mahdollisuus tilanteen korjaamiseksi olisi se, että nuo "väärinkohdellut" itse tulisivat seuroihin ja ottaisivat siellä asiansa esille.


      • Pietarin 2. Epistola 2 luku
        1. Niin oli myös vääriä profeettoja kansan seassa, niinkuin teidänkin sekaanne vääriä opettajia tulee, jotka vahingolliset eriseurat tuovat ja kieltävät sen Herran, joka heidät ostanut on, saattain itsellensä nopian kadotuksen,
        2. Ja moni noudattaa heidän kadotustansa, joiden kautta totuuden tie pilkataan.

        Eriseura rakentuu Raamatun vastaisen opin varaan. Ry:llä etenkin 1970-80luvulla riehunut henkioppi ja siihen liittyvät hoitokokoukset on väkevä eriseura. Edelleen perustuksen puhdistus on tekemättä ja joidenkin mielestä se oli siunauksellista aikaa. Vääryyksiä ja opillista erhettä on tunnustettu vain pakon edessä. Edelleen peitellään, salaillaan ja selitellään. Miksi näin kun asiat voisi korjata kestävälle perustukselle.

        Selvästi on nähtävissä miten ihmisten yhteisöissä valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti. Johtajien asemaa korotetaan kaiken yläpuolelle Raamatun vastaisesti ja etenkin lähipiiri tukee sitä voimakkaasti. Yksilöiltä viedään omantunnon vapaus ja vaaditaan alistumaan yhteiseen tuntoon sekä ehdottomaan kuuliaisuuteen johtajille.

        Raamattu opettaa: enempi tulee kuulla Jumalaa kuin ihmistä. Hedelmistä heidät tunnetaan. Siis siitä mitä Raamatun vastainen opetus ja toiminta on aiheuttanut ja millaiset on seuraamukset.

        Hebr 6 luku
        1. Sentähden antakaamme Kristuksen opin alun sillänsä olla, ja ruvetkaamme niihin, jotka täydellisyyteen saattavat: ei vasta-uudesta perustusta laskein parannukseen kuolevaisista töistä ja uskoon Jumalan päälle.

        Tiedän joidenkin Ry:stä erotettujen henkilöiden menneen rauhanyhdistykseen, kuka mitenkin perustellen. Olen myös kuullut radiosta ry:n seurapuheita ja etenkin suviseurojen aikaan.

        Seurat ja muu yhdessäolo voi olla hyvinkin mukavaa, keskinäinen seurustelu ystäväpiirin kanssa tuntuu turvalliselta. Ollaan samassa veneessä. Yhdistyksiä ja erilaisia yhteisöjä on maailma täynnä. Samanmielisistä haetaan turvaa ja on helpompaa elää tukijoukon kanssa.

        Seurapuheet ja laulut ovat asia erikseen. Niistä välttämättä ei ketään tunnisteta. Puhe voi olla hyvinkin taidokas, muotoiltu ja kaunis. Laulut kauniita ja miellyttäviä. Mistä sitten voi tunnistaa todellisuuden? Raamattu opettaa, että hedelmistä te heidät tunnette, ei siis puheesta.

        Toki on uskonnon ja uskon vapaus. Ihmisten keksimien ja muovaamien oppien varaan saa myös uskonsa perustaa ja uskotella sen johtavan autuuteen. Pitää kuitenkin muistaa, että vähä hapatus kaiken taikinan hapattaa. Oppi pitää olla Raamatun mukainen, siihen ei saa lisätä eikä siitä saa pois ottaa mitään. Näin Raamattu opettaa, sitä ei voi muuttaa.

        Joh. 5 luku
        24. Totisesti, totisesti sanon minä teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo sen, joka minun lähetti, hänellä on ijankaikkinen elämä, ja ei hän tule tuomioon, vaan menee kuolemasta elämään.


      • Hyväasia
        Umpisolmu7676 kirjoitti:

        Umpisolmu on avattava ja katsottava mitä jäljelle jää. AMAZED on aivan oikeilla jäljillä.

        Hoitamiset eivät jää selvittämättä! Siitä pidetään huoli. Hoitamisten selvittämistä vastustavat väärintekijät. He ovat monissa tapauksissa "dementoituneita" eivät halua muistaa mitään. On kuitenkin tapauksia, joista on enemmän ja vähemmän myös kirjallista materiaalia. Hyvä näin! Tiedot ja tekemiset voi sieltä tarkistaa. Hyvin hoitamisten käsittely on editynyt viime aikoina. Kiitos netin.


    • narvanmarssi

      Onko tuo aimo hautamäki se asianajaja? Onko se puhujana srk lla? Puhuuko se ilmaiseksi?

      • marvannarssi

        Ei asianajaja, vaan pappi ja ent. SRK:n pääsihteeri. Tiukkaa linjaa edustaa taas, että kaikki pf-saarnamiehet saarnatkoon. Kysykää vaikka ruukkilaisilta


    • oikeestihei

      Olipa taas mukava lukee...

    • ip_fanius

      Eiköhän hörhö avaaja riitä jo kun olet 27 viestiä itsellesi vastaillut...

      • luottamus7878

        Ip-fanittaja ei näe tässä kommunikointia. Outoa? Mutta ei hiljaisuutta.


      • Opiaatti_luulotautiin
        luottamus7878 kirjoitti:

        Ip-fanittaja ei näe tässä kommunikointia. Outoa? Mutta ei hiljaisuutta.

        Höpsistä yksinpuhuja. Hoitokokousaihe on niin loppuunkoluttu aihe, ettei siitä joukkokeskustelua enää saa aikaiseksi. Sinä taas olet niin patoutunut aiheeseen, ettet parane ikinä.
        Ei ihme, että sinuakin ne toiset kahjot aikanaan hoitivat. Valitettavasti heidän ammattitaito ei riittänyt ohjaamaan sinua ja heitä itseään psykiatriseen sairaalaan. Vieläkin saisit sieltä apua.


      • naurattaaa
        Opiaatti_luulotautiin kirjoitti:

        Höpsistä yksinpuhuja. Hoitokokousaihe on niin loppuunkoluttu aihe, ettei siitä joukkokeskustelua enää saa aikaiseksi. Sinä taas olet niin patoutunut aiheeseen, ettet parane ikinä.
        Ei ihme, että sinuakin ne toiset kahjot aikanaan hoitivat. Valitettavasti heidän ammattitaito ei riittänyt ohjaamaan sinua ja heitä itseään psykiatriseen sairaalaan. Vieläkin saisit sieltä apua.

        heheh, noi se taitaa olla


      • luottamus7878
        naurattaaa kirjoitti:

        heheh, noi se taitaa olla

        Opiaatin harhalaukaus. Yksinpuhujaksi mainittu, sattumalta taas tarkistin kun olen tätä ketjua katsellut myös 13.4.


    • recorddi

      -Esimerkkejä löytyy Päivämiehestäkin, jossa lukijakirjeessä oululainen nainen kiitti hoitajiaan näiden osoitettua 17 vuoden takaiset jo anteeksipyydetyt teot ”väärän hengen hedelmiksi”. Nainen oli kirjoituksensa mukaan elänyt 17 vuotta ”kuivassa hengessä ja samalla myös hempeyden synnissä”, joista hän hoitokokouksessa sai kuitenkin tehdä parannuksen ja palata jälleen uskovien yhteyteen. Sekä hempeä ja kuiva henki näkyivät kososlaisuudessa, joka tässä vaiheessa hoitokokousaikaa (1978) oli saanut jo hyvin monenlaista kuvailua osakseen. Molemmat johtivat synnin luvallisuuteen, vaikka kuivan hengen määrittelyyn liitettiinkin usein lakihenkisyys ja liiallinen keskittyminen synnin poispanemiseen ja hyvään elämäntapaan. Erityisesti kuitenkin kummatkin väärät henget johtivat siionin käsitysten kyseenalaistamiseen ja saarnaajien arvostelemiseen. - Janne Metsänheimon gradu s. 76

    • 86888555884lkree

      Kososlainen henki saattaa jopa taistella toisen ihmisen kososlaisuutta vastaan.

    • Relevant

      Kaikenlaisesta disinformaatiosta huolimatta 70-luvun hoitokokousten syy oli yksinkertaisesti eriseura nimeltä "kososlaisuus" . Eriseurassa on väärä henki, " toinen henki kuin meissä ", kuten Luther Marburgissa zwingliläisille eriseuraisille 1529 totesi. Se, että eriseuraa hoidetaan ja eriseuraan joutuneita kehoitetaan parannukseen, ei ole mitään väärää harhaoppia.

      Kososlaisuutta esiintyi jo 30-luvulla :
      "Jos ihmiselle tulee salattu luulo oman kristillisyytensä paremmuudesta
      toisten Jumalan lasten rinnalla, ei hän alennu ottamaan vaaria toisten
      rakkauden neuvoista ja varoituksista, sillä kuinkapa hän niiden neuvoista
      vaarin ottaisi, jotka hän sydämessään ylenkatsoo.Sellainen kristitty on sen vuorille eksyneen lampaan vertainen, jonkä löytymisestä Hyvällä Paimenellakin oli vakavat epäilykset, koska Hän sanoo: "Jos niin tapahtuu, että hän sen löytää".

      Hyvän Paimenen lammaslauma, Herran seurakunta, on sille ihmiselle niin
      halpa-arvoinen, etteivät siinä annetut rakkauden neuvot ja varoitukset, eivät yksityiset,
      eivät kahden ja kolmen kesken annetut, eivätkä kokoontuneen seurakunnan antamat
      varoitukset merkitse hänelle mitään.

      Minkä tähden hän ei niistä perusta? Sentähden, kun hän mielestään ei niitä tarvitse, vaan itse ymmärtää asian paremmin. Sellainen ihminen uskaltaa itseensä, sillä ei hänellä ole vaivaa oman heikkouden tunnosta. " (O.H. Jussila Siionin Lähetyslehdessä v 1934 )

      Informaatiosodassa asiat esitetään siten , miltä ne halutaan tunteisiin vetoavasti näyttävän.
      Se mitä oikeasti tapahtui, ei ole relevanttia.

    • Relevant

      Länsimaiden raju yhteiskunnallinen ja moraalinen murros 1960-luvulla ei voinut olla
      näkymättä myöskään vl -kristillisyyden keskuudessa. Erityisesti 1964 jenkeistä liikkeelle lähtenyt nuorisovallankumous, joka huipentui 1968 "Euroopan hulluksi vuodeksi", vaikutukset vl- liikkeeseen tulivat näkyviin suurimmista kaupungeista alkaen . Näihin ilmiöihin suhtautuminen vaihteli hempeästä suvaitsevaisuudesta äärimmäiseen kireyteen.
      Tämä synnytti ristiriitoja, joita lähdettiin hoitokokouksin korjaamaan.

      70-luvun ilmiöitä onkin tarkasteltava osana niiden omaa kontekstia. Murroksen rajuutta on vaikea nykyihmisen tajuta. Se aiheutti silloisessa yhteiskunnassa hämmennystä yleisestikin. Ensimmäisen kerran maailman historiassa uudenlainen "valistus" ei jäänyt vain tiedostavan yläluokan debatiksi, vaan tunkeutui
      uuden välineen, television avulla matalimpaankin salotorppaan, jossa kuva yleensäkin oli merkinnyt tähän asti lähinnä kuvaa kirkon seinässä.

      Varsinkin koillismaalla äärimmäinen kireys johti nk "kososlaisen eriseuran"
      syntymiseen, jonka oppiharhoina nähtiin mm. "parempien uskovaisten" seurakunta
      seurakunnan keskellä , rippioppiharha, jossa ripistä tehtiin synnin peite sekä
      oppi siitä, että synti ei kadota. Hedelmänä oli salaisten syntien salliminen itselle, mutta muita kohtaan äärimmäinen kireys, kyttääminen ja arvostelu. Oli "lampaanlihaa hampaissa". (ks Kurvinen: Raportti Lestadiolaisuudesta 1980).

      Ensimmäisen kerran eriseurojen historiassa nyt ei tullut selkeätä eroa, vaan kososlainen eriseura jäi vaikuttamaan vl-kristillisyyden sisälle lähes kaikille paikkakunnille . Siksi sen hoito oli äärimmäisen vaikeaa varsinkin kun kososlaiseen eriseuran henkeen joutuneet katsoivat olevansa "parempia uskovaisia" , joilla oli varaa arvostella muita, varsinkin nuoria.

      Jossain vaiheessa eriseura rekisteröityi kuitenkin virallisesti nimellä " Vanhoillislestadiolainen Rauhanyhdistys". Mielenkiintoista, että kyseinen yhdistys liittoutui Amerikassa samaan aikaan syntyneen toisen ääripään eriseuran nk "töröläläisyyden" kanssa. Tältä taholta, samoin kuin sen ajan sensaatiolehdistössä esitettiinnäitä samoja syytöksiä painostuksesta ja terrorista, joita yhä vieläkin näyttää ilmenevän.

      Se, että seurakunnassa hoidetaan, ei ole mitenkään Raamatun vastaista. Päin vastoin, sillä Paavalikin siihen moneen otteeseen kehoittaa.

      Lutherin mielestä se on merkki siitä, että kyseessä on oikea Jumalan seurakunta :

      "Jos siis näet syntejä julkisesti tai yksityisesti anteeksiannettavan tai ihmisiä rangaistavan, niin tiedä, että edessäsi on Jumalan kansaa. Sillä siellä, missä ei ole Jumalan kansaa, siellä ei myöskään ole
      taivaan valtakunnan avaimia. Sillä Kristus on jättänyt ne jälkeensä tänne maan päälle, että ne olisivat näkyvänä tunnusmerkkinä ja armonvälikappaleena, jolla Pyhä Henki jälleen pyhittää langenneita syntisiä ja joiden kautta kristityt tunnustavat olevansa Kristuksen alainen pyhä kansa tässä maailmassa.

      Ja ne, jotka eivät tahdo kääntyä, eivätkä salli itseään pyhitettävän, työnnetään pois tästä pyhästä kansasta, Toisin sanoen, tämän avaimen voimalla heidät sidotaan ja suljetaan ulkopuolelle." ( Luther : Sana ja Armo )

      Päinvastaisista puheista huolimatta 70-luvun kristillisyydessä ei ollut mitään oppiharhaa taistelussa kososlaista fundamentalismia vastaan, jossa erityisesti nuorten olisi ollut todella tukalaa elää. Hoitokokousten siunauksellisuus tuli esiin 80-luvulla kun kristillisyydestä tuli yhteen hiileen puhaltava nuorten
      valtakunta.

      • Tässä_kirjoituk-

        sessa on hyviä pointteja.

        Epäuskoisten lienee vaikea ymmärtää tuosta mitään. Myöskin nuorten, jotka eivät ole eläneet 1970-lukua, lienee vaikea seurata kirjoittajan ajatustenkulkua. Jos palstalla sattuu käymään vanhemman ikäluokan uskovaisia, he seurannevat kirjoittajan ajatuksenjuoksua.

        Hoitokokousaikoja on tarkasteltu mm. SRK:n vuosikirjassa 2006.

        Myös Wikipediassa on kuvaus hoitokokousajoista:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Hoitokokous_(lestadiolaisuus)

        Kuvauksen neutraalius on asetettu kyseenalaiseksi, mutta suunnilleen noinhan se meni.


    • 201603

      "Henkiopin monimutkaisuus ja –tulkintaisuus johti siihen, että kenttäväki ei hoitokokousajan kiivaimpanakaan aikana ollut usein perillä siitä, mitä henkiopilla tarkoitettiin ja mistä heitä illan ja yön tilaisuuksissa syytettiin. Syytökset saattoivat perustua käytännössä melkein mihin tahansa. Linjakummun keräämässä aineistossa tällainen satunnaisuus on vahvasti läsnä. Hoidetuksi saattoi joutua vaikkapa naapurin tervehtimättä jättämisestä, liian harvoista seurakäynneistä ja vastaavista. Oli käytännössä mahdotonta pitää itsensä turvassa syytöksiltä, sillä ainakin joissain paikallisyhdistyksissä kaikkia ja kaikkea tarkkailtiin ja asioita tulkittiin mielivaltaisen tuntoisesti. Toimittaja Hannu Karpo muisteli hoitokokouksista kertovan ohjelman kuvaamista Yleisradiolle työskentelynsä ”mieleenpainuvimpana ja surullisimpana” kokemuksena. Hän todisti ohjelmaa tehdessään lasten tekevän ilmiantoja vanhemmistaan..." Metsänheimo s.85

      • rouvaTappinen

        Lapset tekivät ilmiantoja vanhemmistaan ja niin vähitellen kehittyi " lentävä spagettihirviö".


    • jultika

      "Hedelmiä etsiessä täytyy joskus mennä vuosia ja vuosikymmeniäkin taaksepäin kilvoituksen matkaa tarkistaen. Siellä on voinut olla luvallista monelle perhesuunnittelu, sunnuntaityöt, sunnuntaimetsästys tai –kalastus, urheilu, veikkaukset, lotot, pajatsot, vasemmiston kannattaminen, perintöriidat, riidat uskovaisten ja uskottomien kanssa, alkoholi eri muodoissa ym. Moni myöhemmin parannustakin tehnyt, mutta usein on vain lakattu synnistä eikä tehty parannusta ollenkaan." SL 11/79

    • Henkiopin mukaan synti ei siis olekaan synti, vaan aina joku henki tai hengen aiheuttama. Näinköhän Raamattu opettaa? No ei kyllä opeta, sellaista ei todellakaan löydy. Vaarallista ja vastuutonta on antaa vääriä neuvoja, niistäkin joutuu vastaamaan aikanaan.

      Raamatun mukaan jokainen tuomitaan sen mukaan mitä ruumiissaan on tehnyt, oli sitten hyvää tai pahaa. Miten henkiä voisi tehdä? Kun ei voi edes tehdä, miten voi tehdä parannuksen mitä ei kykene tekemään. Syntiä ihminen voi kyllä tehdä ja niistä pitääkin tehdä parannus. Parannus on katumusta ja uskomista anteeksi Kristuksen lunastustyön kautta.

      Henkioppi näyttää edelleen pysyvän tiukasti rauhanyhdistyksen uskon perusteena, vaikka siitä johtuvia asioita ja hoitokokouksia on julkisesti pahoiteltu. Parannusta ja asioiden korjaamista ei ole tehty. Edellä olevien henkioppia puolustavien kirjoitusten mukaan sama henkioppi vaikuttaa yhä rauhanyhdistyksessä.

      Henkiparannuksista en ole nykyään kuullut, mihin ovat sitten ne lukuisat henget joutuneet? Muutamilta vl-ihmisiltä olen kysynyt, jos heitä nyt vaadittaisiin tekemään joku henkiparannus esim kososlaisesta hengestä, tekisittekö. Vastaus oli: milloin ja miten minä sellaista olisin tehnyt tai edes voisin tehdä, en varmasti tekisi sellaista parannusta.

    • plmnkoijb
    • pitäkäähenkenne

      On se Jumalan kiitos ettei ole tarvinnut päivääkään elämästään kuluttaa veeäljoukon penkkejä missään muodossa!

      Mutta Jeesuksen seuraamisesta iloitsen omalla kohdallani jo kymmenien vuosien ajan!

      siinä suhteessa ei ole hulluille henkiopeille tilaa sen enempää kuin jumalattomille hoitajillekkaan!!

    • recorddiiiii

      "Henkivaltojen oireet olivat hyvin moninaisia. Liikkeen julkaisuissa eniten mainintoja saivat väärä henki, kuiva henki, hempeä henki, ekumenian harha ja varsinkin vuoden 1979 aikana kososlainen henki, joka imi itseensä lähes kaikki henkien yhteydessä mainitut vaikutukset ja johon lähes kaikki seurakunnan jäsenet olivat ajautuneet. Henkivaltojen merkittävin oire oli se, ettei seurakunnan neuvoja kuunneltu tai niistä oltiin eri mieltä. Hoitokokousten ja henkiopin pääasiallinen merkitys näyttääkin olleen rivien palautus, jossa toisinajattelijat ja liikkeen yhtenäisyyden vaarantajat haluttiin mieluiten mukauttaa seurakunnan tahtoon tai jos se ei onnistunut, poistaa yhteisöstä. Synteihin sitominen oli tehokas keino, koska seurakunnan tahdon uhmaamisesta seurannut sosiaalinen rangaistus oli kova. 1960-luvulta lähtien liike oli kääntynyt merkittävällä tavalla sisäänpäin verrattuna aikaisempiin aikoihin. Liikkeen ulkopuolisten kanssa tekemistä olemista kehotettiin välttämään ja liikkeestä eronnut luopio väärine ajatuksineen oli maailman ihmisistä kenties vaarallisin. Liikkeestä 1970-luvulla erotetut kokivat merkittävissä määrin hylätyksi tulemisen tunnetta ja eristyksiin joutumista jopa oman perheen taholta"

    • samasirkka

      Kun "henkiparannusoppi" aikoinaan alkoi, monet ns. penkkiläiset ottivat tuon mielihyvin vastaan puhujista puhumattakaan. Ihmetyttää vieläkin se, miksi tuollainen outo ja uusi opetus meni kai useimmille "kuin häkä päähän".

      Joissakin Oulun kokouksissa tai nimeltään "seurakuntailta" mukana olleena minua kauhistutti se meno ja pilkka, mitä mm. anteeksipyytäjät kohtasivat. Silloin ei riittänyt että tehtiin asiasta parannus, vaan anteeksisaamiseen piti älytä liittää "tunnustus" olevansa tai olleensa väärärssä hengessä ja tehneensä mitäpä milloinkin.

      Oppi oli siis muutettu ihan toiseksi kuin mitä se aiemmin oli ollut ja mitä se Raamatun mukaan on, kuten esim. "muista ainoastaan sinun syntisi...".
      Tuona hoitokokousten kiivaimpina aikoina monelta meni mielenterveys ja pahimmillaan muutamat päättivät itse päivänsä, joukossa perheellisiäkin.
      Kyse oli ja on siis todella vakavista asioista.

      Sitä en tiedä, milloin tuo henkiparannusoppi on jätetty Ry:ltä pois, vai onko?
      Tiedän sen, että joitain "ylilyöntejä" on julkisesti pahoiteltu, mutta aito ja raamatunmukainen anteeksipyyntö on yhä tekemättä. Se saattaa selittyä sillä, että nk. hoitajat ovat uskovaisia pilkatessaan ja tuomitessaan tehneet Pyhän Hengen pilkan, josta Raamatun mukaan ei tule synnintuntoa ja siten se on myös anteeksiantamaton synti.

      Vanhasta v.1961 siioninlaulusta n.216" Oi nuoret Herran seuraajat..."
      3.ja 4. säkeistö:

      3.Ja vaikka myrskyt pauhaavat Maailman merellä, Pimeyden lapset pilkkaavat Pestyjä verellä.
      4.Älkäämme siitä huoliko, On Jeesus turvamme. Älkäämme lainkaan peljätkö, kun Hän on kanssamme.

      Lopuksi haluan rohkaista teitä kanssasisaret ja -veljet siitä, että Jumala pitää meistä huolen, kunhan itse haluamme pitää sen vanhan uskon, mikä vie kerran perille.

    • helepatippaa

      Onpa hyvä gradu. Ihmehommaa, että oikeastaan paras hoikkarikuvaus ilmestyy v. 2016 ja opinnäytetyönä jonkun senioritutkijan tuotoksen sijaan... Kertoo varmaan siitä, että näitä asioita tutkivat lähinnä lestadiolaiset itse (gradun kirjoittajan sieluntilaa en lähde kuitenkaan arvailemaan... aika objektiiviselta tuo teksti kuitenkin näyttää).

    • ihmettelemistä

      vähäinen kommentointi

      • Melpe-

        rin kommentti: Liian vanhaa vl-PASKAA!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6489
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4193
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2597
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1538
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1046
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe