Jälleen hiljaisuus....

RauhallisuudenSija

Näin se varmaan menee monilla elämä, kun vakava sairaus kohtaa.
Sairaus tuottaa oireita ja sen jälkeen joudutaan menemään lääkärille, jolla onkin ikäviä uutisia. Alkaa kierre kodin ja sairaalan välillä, kunnes sairaus etenee ja koittaa hetki, jolloin ei enää voida parantaa, eikä sairautta pysäyttää.
Päivät kuluivat suurimmaksi osaksi sairaalassa läheisen lähellä siihen saakka, kunnes läheiseni pääsi kotiin saattohoitoon.
Ei ollut päivääkään, ettei joku kysellyt läheiseni vointia, usein monta kertaa päivässäkin huolestuneet läheiset soittivat ja kysyivät läheisen voinnista. Moni kävi myös sairaalassa ja kotona läheistäni katsomassa.
Saattohoidon aikana kotona kävivät myös sairaanhoitajat ja useamman kerran päivässä, kunnes koitti hetki, jolloin sairaus sai ylivoiman ja läheiseni nukkui pois.
Sen jälkeen oli epätodellinen ja tyhjä olo.

Kun tieto läheiseni kuolemasta saavutti läheiset, ystävät ja naapurit, niin jälleen moni oli yhteydessä ja osoitti surunvalittelut, naapurit, ystävät, läheiset toivat kukkia.
Sen jälkeen alkoivat hautajaisten järjestelyt ja se aika hautajaisiin saakka tuntui valtavan kiireiseltä, kaikenlaisia asioita joutui järjestämään.
Muutama kuukausi isäni kuoleman jälkeen tuttavien yhteydenpito jatkui viikoittain, lähes päivittäin joku kyseli vointia. Itsekin tuli pidettyä yhteyttä.
Pikkuhiljaa yhteyden otot vähenivät ja nyt kun on yli vuosi kulunut isäni kuolemasta, niin on jo huomattavasti rauhallisempaa yhteyden ottojen osalta.

Sitäkin on tässä miettinyt, että jos asuu yksin, niin kuinka helppo onkaan kuolla kotiin, jos tulee vaikka joku sairauskohtaus, ettei siitä kukaan tiedä, kuin vasta viikkojen/kuukausien kuluttua, kun kuolleena löydetään.
Siinä mielessä tuttavien ja ihmisten yhteydenpito on tärkeää, ettei pitkään tarvitsisi lojua kuolleena.
Työelämässä olevilla yksinäisillä on se turva, että jos ei ilmesty työpaikalle, niin aika nopeasti aletaan kaipaamaan työntekijän perään.

2

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiaapohtinut

      Jos kotiin yksinäinen kuukahtaa, niin ei se ole enää henkilökohtainen ongelma. Ikävintä sentään on, jos asuu yksin, saa kohtauksen ja joutuu lojumaan ja virumaan pitkän aikaa luut murtuneena, eritelammikossaan kunnes nääntyy janoon ja sairauteen. Kyllä näitä hiljaisia kuolemia tapahtuu nykyään paljon, ei ole harvinaista pienissä maalaistaajamissakaan. Asia tulee ilmi, kun naapurit eivät näe liikkeellä, posti jää noutamatta. Joskus asunnon ulkopuolelle tunkeva haju saa epäilykset liikkeelle.
      Ei se aina edes tarkoita, että asianomainen olisi erakko tai ettei olisi läheisiä. Sattuu vain niin, ettei juuri äskettäin ole pidetty yhteyttä ja sitä luottaa että kaverilla on niin paljon menoa ja touhua.
      Itselläni on tuttuja ja ystäviä ja menoja, mutta voisi joskus mennä viikko, ettei osattaisi epäillä pahinta, jos sattuisi jotain. Kuitenkin yleensä on viikottain joitain edeltä sovittua, että alettaisiin epäillä, mikäli en saapuisi paikalle tai vastaisi puhelimeen.
      Ja voisi se yllätyslähtö tulla nuorelle ja hyväkuntoisellakin.

    • Hei

      Voimia sinulle. Isän kuolema on iso menetys. Vaikuttaa siltä, että nyt olet melko yksin? Tuntuuko sinusta, että jokin tyhjyys on nyt yllättänyt?

      Kaikki se, mitä koit läheisen sairauden ja kuoleman aikana, on arvokasta. Onko sinulla ketään, jonka kanssa voisit keskustella kaikesta kokemastasi? Ainakin seurakunnilla on sururyhmiä, joihin voi ilmoittautua. Haluaisitko osallistua tällaiseen ryhmään, se on yhteistä keskustelua?

      Toivon sinulle hyvää kevättä!

      Tervehtien Päivi-pappi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe