SAK:n jäsen, oletko sinä vasemmistolainen?

ayliikevastuussa

SAK on poliittisesti sitoutunut järjestö. Sen johto ja eri liittojen johto ovat vasemmistolaisia tai äärivasemmistolaisia. Viime vaaleissa SAK on punaliputtanut SDP:n puolesta. Uusi tuleva johtaja Eloranta on luokiteltu SDP:n kannattajaksi. SAK on SDP kaverina ja tukijana tehnyt työtä perustuslain vastaisesti Suomen demokraattisen hallituksen työn hankaloittamiseksi.

SAK on jallittanut kilpailukykysopimusta jo vuoden. Järjestänyt laittomia lakkoja vastuustaakseen hallitusta. Huom. STTK ja Akava olisivat hyväksyneet kilpailukykysopimusen jo viime kesänä. SAK:n toimet ovat viivästyttäneet yritysten kilpailukyvyn parantamista ja huonontaneet investointi-ilmapiiriä, näin edistäneet työttömyyttä ja syrjäytymistä. VIimeisnen esimerkki on Wärtsilä , joka siirtää työtä pois Suomesta kilpailullisista syistä.

Jos olet SAK:n liiton jäsen ja olet hallituspuolueen kannattaja, niin tuet yhdistystä ja toimintaa, joka on sinua vastaan. Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen kannattajat, WTF!

Piirainen, Aalto ja kumppanit haluavat auttaa SDP:tä. Ei niitä kiinnosta jäsenien hyvinvointi. Tekevät politiikkaa. Se on nähty. Tämän ovat myös jo monet ay-ammattilaisetkin ymmärtäneet, kun ovat kieltäytyneet lähtemästä SAK:n kanssa uuteen suurliittoon.
YTK kutsuu!

6

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LoisivatHuijarijärjestöt

      Mainitsit useita keskenään toimivia rikollisjärjestöjä, jotka ovat tuhonneet palkansaajien ostovoiman.

      • EKElinkeinoliitosta

        jotka ovat tuhonneet palkansaajien ostovoiman. Suunnan voit jo löytää.......


    • hanuri_valmiiksi

      jos olet vihervasurihomo niin paikkasi on SAK:ssa.

    • karkkikäteen

      Tämä oli sitten taas trolli.

      EK ja muut teollisuusliitotko eivät tee politiikkaa?.

      Ei kukaan omaa edunvalvontaansa vastaan taistella kun Ek;n ja hallituksen tavoite on ajaa ammattiliitot alas, miten siinä puolustaa mitenkään oikeuksiaan vai saako Ytk -henkisellä ihmisellä olla oikeuksia?.

      Yhtä demokraattisesti se on valittu SAk :n johto kuten meidän hallituksenkin, äänestysprosenttikaan ei juuri ollut erilainen, kaikista pienipalkkaiset kun jättävät äänestämättä joka vaaleissa tai äänestävät kiusaksi jotain soinilaista.

      Se nyt pelottavaa olis jos etujani valvoisi joku kokoomuksesta tai keskustapuolueesta.

      Vainko huudat Ay-liikettä vastuuseen mistähän sekin on opittua?.

      Miksei teollisuusliittoja ja niiden pomoja tai yritysten optiosankareita vastuusta joka määritellään miten?.

    • ppetäjä

      Olen SAK jäsen tavallinen veronmaksaja , tottunut tekemään kaikenlaista jo nuoresta , kun ei polkupyörääkään saanut irti ilman kesätöitä niinkuin naapurin opettajan pojalle.

      Töitä olen tehnyt teknologia teollisuudessa yli 30 vuotta. erilaista tehtävää, ammattia kun niin tänäpäivänä on kaikien pitäisi osata kaikkea, sähkötöistä hitsaamiseen ja maalamisesta hydrauliikkaan.

      Vasemmistolaisuudesta en tiedä kun en äänestä valtakunnallisisa vaaleissa, mutta jokur aja se jatkuvasta kalliista työstä paasaamisellakin olisi.

      Nämä palkkaratkaisut edellisvuosilta eivät ole tuoneet mitään ja nyt vielä vähemmän on tulossa ei siis paljoa ole auttanut Sak:n liittojen "pullikointi" vaikka sitä täällä kokoomusvetoisella keskustellulla haetaankin syyksi kaikken.

    • 1946

      Kysymys avaajalle.
      Miksi metallin vaalissa tuli valituksi ainoastaa 1 kepulainen liittokokousedustaja, lähes 500 joukkoon?.
      Muu on demuja tai vasureita
      Tämä kyllä kertoo että metallin väki ei luota edunvalvojana porvariin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6153
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3916
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2299
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1910
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1353
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1030
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe