Etelä-Suomen Peltipojat, kokemuksia

Osa-aikaeläkeläinen

Lupaavat sivuillaan tehdä työn kuin itselleen. Voikohan tuohon luottaa.

2

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Osa-aikaeläkeläinen

      Pinnoitutin Vartti-kattoni viime kesänä. Puoli pihaa siinä sottaantui, mutta katosta tuli komea. Uusi pinnoite on liukkaampi kuin Vartti-levyn alkuperäinen pinta, joten kokemuksesta tiesin että lumi ei katolla pysy.

      Halukkaita lumiesteiden laittajia ei tuntunut löytyvän, ei edes pinnoitusfirma ollut siihen halukas. Sanoivat että ovat epävarmoja ruoteiden kunnosta.

      Aioin laittaa lumiesteet itse, ja kysyin tarvikkeiden hinnan. Runsas tonni se oli. Viime vuonnahan tuo asbestityö oli vielä luvallista ilman kurssia ja tenttiä. Sitten kuitenkin soitti Peltipoikien työnjohtaja. Hän sanoi että laittavat lumiesteitä Vartti-kattoihin viikoittain, eli tuttua hommaa on.

      Otin kymmenkunta kännykkäkuvaa katoistani ja lähetin ne työnjohtajalle. Kaksi asentajaa teki homman parissa tunnissa, ja kaikki näytti olevan kunnossa. En ollut työn aikana kotona.

      • Osa-aikaeläkeläinen

        Sateiden tullessa huomasin, että muutaman lumiesteiden kiinnitysraudan kohdalta vuoti vettä. Vuodot näkyivät taloni kuistin kohdalla. Kuistissa ei ole aluskatetta. Reklamoin asiasta Peltipojille, ja nyt keväällä sovittiin että katto hoidetaan kuntoon.
        Asentajat kävivät tänään. Käytännössä syy vuotoihin oli taloni rakentamisvaiheessa, 30 vuotta sitten, jostakin syystä liian ylös kiinnitetty kattoruode. Kuistin kohdalla tuo siirto on tehty. Vartti-levyjen naulatkin on lyöty vinoon, jotta ovat yltäneet ruoteeseen. Syksyllä kun asentajat kiinnittivät lumiesteiden rautoja, he eivät huomanneet että koneella kiinnitetty ruuvi ei osunutkaan ruoteeseen. Tänäänkin korjaushommassa piti kokeilla minkä raudanreiän kohdalla on puuta. Rautojen yläpäät kiinnitettiin pitkillä ruuveilla vinoon ruuvaamalla ruoteeseen.
        Kaikki mahdollinen hoidettiin tänään kuntoon. Kyse ei siis ollut asentajien piittaamattomuudesta, vaikka siltä näyttikin, vaan harmittavasta yhteensattumasta. Mitään vahinkoa ei onneksi näytä tulleen.
        Voin suositella noita asentajia muillekin, pitkän esimiesurani perusteellakin!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      754
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe