Riihimäen auto-center oy

olihansekinkokemus

Tulipas näin kevään tultua kierreltyä autoliikkeitä kanta-hämeen alueella. Riihimäessähän ei enää ole kovin montaa liikettä,tuli käytyä ne kuitenkin kaikki läpitte tai ne jossa joku edes vaivautu olemaan paikalla. Auto centterillähän oli selkeesti eniten kalustoa. Liikkeessä sisällä jopa liian paljon autoja,ei pystynyt osasta edes ovia aukomaan ja auton väleistä mahdoton kulkea kun ovat laitettu puskurit kiinni toisiinsa. Osassa autoja niin sisällä kuin ulkonakin oli aika härskejä paikkamaalauksia nuhjuisia sisältä. Yksi myyjä näytti istuvan koko ajan tietokoneella,ei tainut pahemmin kiinnostaa tulla kysymään että voiko olla avuksi,kuitenkin näki ja kuuli että asiakas on paikalla. Enkä tiedä että onko myyjiä enempää,kun muut myyjän huoneet pimeänä. Olkoonkin niin että olin vain katselemassa mitä on tarjolla,mutta voishan sitä tulla edes kysymään..Huvittavinta oli kun lähdin ja pääsin autooni ulos istumaan niin sitten tullaan ikkunaan katsomaan että jokohan se lähti... Eli taitaa olla niin että nykyään netti on vienyt voiton siitä että vaikka asiakas on paikanpäällä katsomassa niin sitä ei koeta enää tärkeäksi.

13

3816

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • virrrooon

      se yrittäjä katsoi netistä ohjeita siihen miten yritys siirretään viroon kun suomalaiset on köyhiä eikä osta mitään. kyllästynyt renkaanpotkijoihin

      • Anonyymi

        Ei näytä vielä lähteneen Viroon. Olisiko niin että siellä pitää osata palvella asiakkaita?


    • AikaTörkeetäToi

      Hämäläinen supermyyjä.

      • tilaanetistä

        no kyllä ny pers aukista vituttaa. et sä saa sossussakaan heti palvelua


    • hei olen myös sen kokenut k-hämeessä. eipä tullut kauppoja siltä liikkeeltä

    • Anonyymi

      Olen ostanut auton tästä liikkeestä. Kauppa sujui hyvin, ei valittamista.

      • Anonyymi

        Toimiko auto hyvin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimiko auto hyvin?

        Ei ollut ongelmia.


      • Anonyymi

        Oletko kauan ollut töissä siellä? Hyvin on opetettu kehumaan omia palveluita. Opetetaanko se jo perehdytysvaiheessa? 😂


    • Anonyymi

      Pitkään sai kierrellä ennen kuin myyjä vaivautui noteeraamaan. Huikkasi jotain kaukaa. Ei meinannut millään editell suton ominaisuuksia ja vaikutti jopa ärtyneeltä kysymyksiin. Huonointa palvelua mitä koskaan olen kohdannut. Auto jäi ostamatta, vien rahani muualle.

    • Anonyymi

      En koskaan enää edes harkitse tähän liikkeeseen menoa. Miesmyyjä todella epäkohtelias ja ärtyneen oloinen. Vaikka autoja ei olisi kaupaksi mennyt niin ei sitä asiakkaisiin tarvi purkaa ja tolla asenteella ei menekään. Citroeniin olin varannut varat ja halusin tietoja siitä mutta meni ihan mahdottomaksi asioiminen tuollaisen tiukkapipoisen kanssa. Toivottavasti muut myyjät erilaisia kuin tämä noin viiskymppinen, punanenäinen, lyhyt ja vatsakas kauluspaitamulkku!

      • Anonyymi

        Tuollaisia viimeisessä lauseessa mainittuja lyhyitä ja vatsakkaita kauluspaitamiehiä löytyy yhdestä valtuustoryhmästä Riihimäen kaupunginvaltuustosta. Ei niillä mitään osaamista ole, kunhan syövät kokouksissaan toisten kustantamia ruoka-annoksia.


      • Anonyymi

        Totuus taitaa olla se että ei mennyt luotot läpi ilman käsirahaa ja nyt on paha mieli jota purat henkilökuntaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5289
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1562
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      191
      1449
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe