Kuolleen hevosen hakkaaminen

prokuraattori

"Huippulahjakkaan" eli M. Laitisen kanssa keskustelu täällä on kuin kuolleen hevosen hakkaamista. Ei se auta mitään. Tai oman pään seinään hakkaamista. Jättäisin tyypin kateuksissaan kiehumaan omiin liemiinsä. Ei ole hyvä eikä tule. Sama koskee sitä toista tyyppiä Kaitsu HalmeDangeria (en halua että löytää googlella itseään tästä.) Muistuttaa erästä toista tyyppiä jutuissa nykyajan rappiotaiteesta :) Jatkuvasti olkiukkoilee nykytaiteesta. Antaa hänenkin jäädä unohduksiin. Muille tsemppiä

14

174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huippulahjakas

      Niin huippulahjakkaan lisäksi myös toinen aloittajan mainitsema taiteilija on uskaltanut ottaa esille viralliisen taidekentän epäkohtia ja siksi myös häntä pitää alkaa palstalla aika-ajoin muistuttaa ettei virallista taidekenttää saa arvostella, muuten voi saada huippulahjakkaan kohtelun ja joutua vuosikymmenen vainoamisen kohteeksi

      Kun huippulahjakas on ottanut esille miten näiden virallisen taidekentän toimijoiden mielenterveysongelmat näkyvät kovin selvästi palstalla, tulee nämä ongelmat esille tässäkin aloituksessa erinomaisesti. Aloitetaan ketju ottamalla esille kaksi virallisten piirien ulkopuolista taiteilijaa nimeltä mainiten ja sanotaan että annetaan heidän jäädä unohduksiin. Sillähän heidät saadaan unohduksiin että aloitetaan ketju jossa heidät mainitaan nimeltä.

      Kukaan muu kuin mielenterveysongelmainen ei kykene vastaavaan ajatteluun. Tällä tavalla varmaan huippulahjakaskin yritetään saada pois mielistä, vainotaan hätä päivittäin nimeltä mainiten. Onpas kertakaikkiaan nerokasta ajattelua, virallisenn taidekentän muumilaakson jengin mielestä, jonka ajattelun ovat mielialalääkkeet, rauhoittavat lääkkeet ja psyykelääkkeet hämärtäneet täysin.

      Olisiko virkavallan aika etsiä tuo muumilaakson jengi ja viedä sinne suljettuun laitokseen takaisin, alkaa meinaan olla jutut sen verran häikäiseviä? Nuohan menevät jo poliitikkojemmekin juttujen ohitse.

      • hehehehehheh

        Nyt se on löytänyt mielestää muutamia nerokkaita fraaseja, kuten "muumilaakson jengi" jne... Noita se sitten toistelee ihan väsyksiin asti. Varsinainen ruudinkeksijä. XD XD XD
        ...ja kuten hupomaatte, noi "mielenterveyongelmaiset" näyttää hänelle olevan kovinkin tuttua jargonia....miksiköhän XD XD XD


      • Huippulahjakas

        Titityy on näköjään päässyt joko pidemmälle lomalle tai jäänyt laitoksesta ylilomille, kun viikollakin jatkaa huippulahjakkaan vainoamista. Muu muumilaakson jengi jo venaa siellä suljetulla, joten menisit sinäkin sinne takaisin, ettet olisi täällä tekemässä pahojasi ja vainoamassa itseäsi lahjakkaampia.


      • M.Uumipappa
        Huippulahjakas kirjoitti:

        Titityy on näköjään päässyt joko pidemmälle lomalle tai jäänyt laitoksesta ylilomille, kun viikollakin jatkaa huippulahjakkaan vainoamista. Muu muumilaakson jengi jo venaa siellä suljetulla, joten menisit sinäkin sinne takaisin, ettet olisi täällä tekemässä pahojasi ja vainoamassa itseäsi lahjakkaampia.

        Moikka! Kävin katsomassa maalauksiasi, ja ne olivat p.rseestä!


      • Huippulahjakas

        Saahan siihen laittaa omat maalaukset rinnalle verrattaviksi, jos vain kantti kestää.


    • Niinpäniinkin

      Muttei kantti kestänytkään esitellä teoksia......!

      • Voivoivoivoivoi

        Ketjunaloittajan jäljetkin näyttää johtavan huippikseen.
        Toimii totutulla tavallaan. Ensin rakennetaan aasinsiltaa johon on hyvä jatkaa niillä omilla tutuksi tulleilla ja jo nykyisin niin väsyttävillä "teeseillä".
        Vain huippis täällä kehtaa harrastaa tuollaista. Hän kun ei vieläkään ymmärrä tota on helppo seurata.
        Tuota se julkisuudenkipeys teettää. Siltikään ei onnistu hihi.


      • M.Uumipappa

        Miten minun tekemiseni liittyvät siihen, että Huippis on kehno taiteilija?


    • Joopajoopajoooo

      Oho!

    • Hianooo

      Tupsahti taas framille huippiksen omatekemä mainos. Kundi alkaa toipua shokistaan. Mutta menetetty mikä menetetty. ;)

    • kummallistatouhua

      Mitä tällä palstalla oikein tapahtuu?

    • joopajoopajoojaniin

      Kateutta ilmassa!

    • dilledaa

      Johan on touhua.

    • NNNNNNNNNNNNNNNNNN

      ???????????????????????

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1184
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe