Tulevaisuusko näin ?

Lorenaa

Olin päivä muutama sitten kun "pystyyn kuollut" tutustuttani erääseen ikääntyneiden kotiin. Luulin huushollin olevan paremmankin, totaali yllätys oli silmien edessä. Ymmärrän hyvin Sirkka-Liisa Kivelän huolen ikääntyneiden hoidosta ja olosuhteista.

Paikka oli niin kulahtaneen oloinen, asukkailla totinen ilme kasvoilla, ei hymyn hävää, pientä virettäkään näkynyt.Jokaisella oma koppi, anopin harmaat seinät, sänky, pöytä ja senkki, suihkutila-WC, plus pieni kaappi vaatteille. Elä siinä sitten onnellista elämää !!!! Mihin olemme menossa, mikä on tulevaisuutemme. Täysihoito kuului kk-maksuun.
Onneksi täysi remontti on sunnitteilla taloon. Piirustuksia odotellaan arkkitehtitoimistosta.

Onhan selvääkin selvempää, varat suunnataan nuorehkon väestön elinolosuhteisiin. Jo 50v joutuvat YT-neuvottelujen kautta kortistoon. Mikä on heidän tulevaisuus. Ne tekevät tänään päätöksiä jotka ovat nuoria hyväosaisia, vallan kahvassa tiukasti kiinni. Missä laahaa maan koko väestöä koskeva suunnittelu ?Intoa nuorilla päättäjillä on, vaan kokonaisnäkemykseen johtava tieto, taito, kokemus ja ennekaikkea kokonaisvaltainen näkemys puuttuu ! Paljon olisi parannettavaa kaikkien kansalaisia koskevia päätöksiä tehtäessä, tähän kuuluvat myös ns maan hiljaiset - ikääntyvä väestö.

Punertuu aamu pohjoisen puolella,
nyökkäävät ikääntyneet toisillensa.
Hiljaa hiipivät asuin sijoillensa,
vaskikello kuutta jo lyö.
Aamu kaunis tullut on,
tästä on hyvä jatkaa matkaa.
Ikkunalles sytytän mä avaruuden tähden,
jota katsellessan pääset uuteen lentoon.
Hyvä täst on jatkaa matkaa,
elämän unelmien täyttämää ! ???????

18

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • capt_cöpenick

      Mä mielestäni torjun sanan tulevaisuus
      takana pitkä menneisyys yhteiskunnan periferiassa
      ei keskellä, ei ihan laitimmaisenakaan
      siellä meitä on paljon, hiljaisia, vaitonaisia ihmisiä

      Näin keväällä sitä ajattelee, kyllä mä tämän kesän syksyyn asti sinnittelen
      katsotaan sitten myöhäissyksy erikseen
      on se sanottava, rivit harvenevat, se on luonnonlakeihin niin merkitty

      Askel se lyhentyy, luonnosta saa voimaa
      miten ne jaksaa linnut, ruoho, kevätsade
      hyvin niillä menee, muurahaisillakin

      Odotamme vappua, me vanhat uhkapäiset, koukeroiset kelopuut

      • Loreena kirjoittaa ikäihmisten kurjiin oloihin kopperoissaan, mutta tulin juuri taloyhtiön kokouksesta, missä ikäihmiset hyvin värikkäästi hoitivat puheenvuoronsa.
        Melkein suu auki kuuntelin tomeraa turhankin seikkaperäistä esitystä melko epäolennaisista asioista.

        Se vaan jäi mieleen, etteivät nuo lannistuneita ainakaan ole, pyrkimys parempaan, ja järkiperäiseen talonhoitoon tähtäsivät kyllä. Vakavarainen hyvin hoidettu yhtiö tuntuu olevan, Ikäjakauma näkyy voittopuolisesti olevan ikäihmisiä, ehkä 1/3 osa lapsiperheitä.

        Mutta säihkyvimmät puheenvuorot oli kyllä harmaahapsilla :D Voihan nenä, niitä adjektiivejä :D


      • Yli_65_

        TVssä huolestuttiin yli 65-vuotiaiden asumisesta kotonaan.
        Täällä taitavat vanhemmatkin olla reippaina.
        Hiukan ihmetytti,
        millä ihmiset pilaavat kehonsa niin etteivät kävelemään pääse.
        Kannattaa elää hyviä tapoja noudattaen.
        En tarkoita synnynnäisiä vikoja enkä vammautumisia joita ei itse ole voinut estää.
        Liikkua ainakin pitää,
        kotityötkin antavat lihaksiin tarpeellista elämää.


      • Ikäihmisissä

        olemme niin monta maata kuin maalarin housut


      • pelipömpeli

        Niin kauan kun elämä maistuu ja löytää uusia virikkeitä on terveys vielä kohtalaisessa hallinnassa pitkäaikaissairaudesta huolimatta nautin kaikesta tyytyväisin mielin.
        Ajattelin tehdä remontin...
        heräsin kuin painajaisesta kun ymmärsin miten se on mutkikasta ja rahaa palaa, kaikki on sekaisin ja elääkin pitää... no tilasinkin suursiivouksen hetken
        mielijohteesta mutta kannatti.

        Lapseni tulivat nyyttikesteille juhlimaan kanssani ja miten hyvämieli oli heillä kaikillla, osa tavaroista vielä poistettiin yhteisvoimin liikaa kaappeja ei tarvitse koriste-esineitä annoin lastenlapsille.
        Muutama päivä sen jälkeen pidin itselleni iltatuokion ja aloin kirjoittaa yhteenvetoa elämästäni valokuvat otin esiin ja riitti sekä itkua että naurua, koin todellisen tunnemyrskyn mutta huomasin että se oli tarpeen selventämään ajatuksia.

        Maalis-/helmikuun vaihteessa ostin tuliterän auton remonttirahoilla ja nyt elämä taas hymyilee ja voin käydä tervehtimässä ystäviäni milloin siltä tuntuu.

        Jokaisella meistä on varmasti jotain minkä voimme jättää kertomatta mutta paljon on sellaista jonka voimme kertoa hyvin mielin.


    • taastuota

      Justjoo, eiköhän me jo itsekin tiedetä tuo liikkumisen tärkeys. Ihanko televisiosta kuulit, ja oikeinko ihan ihmettelit. Pistä nyt se kuvasi vihdoin näytille esimerkiksi kehonsa pilaajille, saadaan oikein porukalla hävetä läskejämme. Mepä täällä ihmetellään, miten joku pilaa koko palstaa tuolla ainaisella terveysterrorilla ja pidä sinä huoli myös tuosta pienestä kehon osasta, eli myrkyllisestäkielestäsi naamioituna naurettaviin terveysohjeisiin ja ihmettelyihin.

    • TERVEESTI_tanssahdellen

      Jotkut osaavat ja ymmärtävät , säälittely

      ei sovi esim. Aira Samuliniin, joka taitaa nauttia elämästään.

      Hän on elänyt terveesti. Tanssahdellen.

    • elä-ja-annaelää

      Airalla on ollut kova elämä. Isä kaatui ja tyttö löysi isänsäkaatuneiden joukosta, Evakkotaival ja köyhyys. Ensimmäinen avioliitto väkivaltainen,toinen mies alkoholisti. Tytär sairastui nuorena skitsofreniaan ja joutui laitokseen. Tanssin opetus ja yrittäminen oli rankka työ, ei mitään tanssahtelua. Mitä me ollaan toistemme terveesti elämistä arvostelemaan. Voihan olla, että Aira nauttii nyt elämästään, mutta kyllä minäkin nautin vaikka olen pyöreähkö enkä erityisen paljon edes ehtinyt liikuntaa harrastamaan, tykkään hyvästä ruuasta ja viinistä. Terveyteen kuuluu myös henkinen tasapaino . Elä ja anna muidenkin elää. Mitä hyötyä tai iloa on kellekkään elää täällä maailman tappiin kieltäytymällä kaikesta hauskasta ja vaikka olis vähän epäterveellisestä !

      • i765o

        Terveysvalistusta ei koskaan ole liikaa! Minä innolla luen kaiken sen tyyppisen tiedon, aina siinä saa itselleenkin jotain hyvää.
        Mottoni on aina ollut, että "Kohtuus kaikessa"! Kyllä nauttiakin elämästä saa.
        Ei kannata teilata kenenkään kirjoitusta, siitä voi olla itselle jopa hyötyä!


    • Ei-kireäpipo-tansahtelen

      Vaikka yksi kireäpipo yrittää nyt sanoa ainoan oikean tavan olla olemassa, syödä ja juoda itsensä sairaaksi, niin ettei tanssahtelemaan, tuskin kävelemäänkään enää pysty, niin ei anneta hänen vaikuttaa omaan paremmaksi koettuun tapaan elää ja olla, nauttia eämästä pyörähdellenkin! Olemme erilaisia ja hyväksyminen kaikkiin suuntiin on osattava antaa!

    • Esimerkkinä

      Aira Samulin on ihan oikea meille, hän ei hyväksy liiallista alkoholin käyttöäkään. Ja sen hän on ilmoittanut julki.

      Nauttia voi sillä tavalla, että kohtuus kaikessa, niinkuin yllä jo joku sanoikin.

    • mut.ei.sii.mitää

      Ei kai kaheksaakymmentä ikävuottaan lähestyvällä seniorikansalaisella enää mitään tulevaisuutta ole.
      Otetaan kuitenkin ilolla vastaan ne päivät, joina vielä tolpillamme pysymme jotenkin.
      Mietin eilen juur sitä, että koenko enää yhtään kivutonta vuorokautta. Ei niitä enää ole ollut vuosiin.

    • susmorsiin

      cc: lle terveiset, ei toki kelopuita vielä olla. Enkä minä ennätäkään, pisimmälle olen jo sta, muistutukseksi, että elämme vielä!

      " Kukkiva maa.
      Mitä siitä, että kuolema tulee!
      Mitä siitä, että monivärinen ihanuus varisee kuihtuneena maahan.
      Onhan kukittu kerta!
      On paistanut aurinko,
      taivaan suuri ja
      polttava rakkaus,
      suoraan kukkasydämiimme,
      olemusten värisevään
      pohjaan asti."

      • Miten lie puottaneet pienen osan kirjoituksestani pois. Lisään kyllä, mitä tarkoitin:
        pisimmälle olen lähisuvustanut elänyt enkä enää kauan. Laitan taas kerran muistutukseksi, että elämme vielä , osan tulisieluisen Katri Valan runosta.


      • captcöpenick

        Hyväst oikaisit Sus! Kelopuu on myös sydämestään kuollut. Mehän eletään ja vaikka vaikka piruuttaan kuten laulaja Irwin ilmaisi.


      • Oli "pakko kirjautua" koska tämä 70 sivulla ihmiset surkuttelee monetkin Ei itseään vaan niitä joilla menee kivasti iästä huolimatta --
        Terveysintoilia en ole itse ollut koskaan --enkä ikinä ajatellut liikaa miltä näyttän muiden mielestä . Olen tehnyt itse vaatteenikin että en vaan oisi saman näkönen , kun joku toinen kaupasta ostetussa asussaan - Näin ei vaatekaappikaan ole ollut se tärkein kaappi -- Sieltä kun löytyy vieläkin sellaisia vaatteita JOITA OLEN PITÄNYT 40 VUOTTA SITTEN - KUN HYVÄÄ OSTA JA ITSETEHTYNÄ SAA MIELEISENKIN

        Niin painoni on pysynyt sen 40 vuotta aikahyvin samana --ilman ponnisteluja -
        Ehkä juuri siksi kun olen rakastanut ulkona liikkumista -- ,en kylläkään olemikään keräiliä --marjojen ja sienien --katselen luotoa ja nautin kun saan kulkea vapaasti -- vieläkin sama vaikka jo yli 80 -- Ja nautin joka päivästä , että saan elää.


    • Esimerkkinä

      Aira Samulin, on ihan oikea meille, hän ei hyväksy liiallista alkoholin käyttöäkään. Ja sen hän on ilmoittanut julki.

      Nauttia voi sillä tavalla, että kohtuus kaikessa, niinkuin yllä jo joku sanoikin.

      • jjoutava

        Elämän merkki on kun sytyttää tulen uuniin tai hellaan, kuten veljekset sytyttivät, että veli näkee että elää se kurja veli vielä. Veljekset jotka toistensa kiusalla elivät vanhoiksi.

        Mökkinsä olivat rakentaneet mäkikumpareen viereen niin että vain piippu oli toisilleen näkyvissä. Ainoa ja tärkein syy elää oli että veli joutuu jatkamaan kurjaa elämäänsä kun ei kerran velikään suostunut kuolemaan vaan aina aikaisin aamulla sytytti tulen uuniin.

        Ei tämä tarina ole minun mielikuvitusta vaan erään ruotsalaisen kirjailijan teoksesta jossa aiheena oli veljesten sinnittely elää toistensa kiusaksi.
        Kirjat mitkä on lukenut jää kuitenkin elämään jotenkin mielikuvituksen pohjalle ja jotenkin taas voin soveltaa vastaukseen. Joillekin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      70
      6850
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4440
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2883
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2121
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1475
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1111
    Aihe