Masentaa,ahdistaa en jaksa enää

Missvx

Olen 19 vuotias nuori nainen. En ole tällä hetkellä töissä enkä opiskelemassa, vaan kotona lähes kaiket päivät. Noin puoli vuotta sitten alkoi nämä tuntemukset melko vaihtelevasti... välillä pahempina ja välillä helpotti erittäin paljon. Ajattelin olevani vaan stressaantunut asioista joita silloin oli. Hetkeksi taisi tulla vaihe jolloin yhtään ei tälläistä ollut,mutta nyt on muutaman kuukauden jo ollut aivan hirveää.
En saa mitään aikaiseksi. Päivät menee niin, että herään iltapäivällä,makaan sängyssä monta tuntia,nousen ehkä tekemään jotain syötävää ja jos jaksan niin katson jotain tvstä,tunnit kuluu ja sitten käynkin taas nukkumaan ja sama toistuu... Asunto kuin pommin jäljiltä,en jaksa enää siivota.. Pelkkä kaupassa käynti tuntuu ylisuurelta haasteelta,jos tiedän että pakko lähteä kauppaan, valmistaudun henkisesti siihen jo edellisenä päivänä, kuten muihinkin pakollisiin menoihin. Kyllä joskus on vähän valoisampia päiviä ja jaksan nähdä vähän kavereita tai pestä pyykkiä.
Varsinkin iltaisin alkaa ahdistaa ja itkettää, tuntuu että en selviydy mistään. Tulevaisuus ahdistaa, ja usein tulee tunne että en vaan jaksaisi enää elää... Viikonloppuisin joskus onnistun lähtemään ulos esim poikaystäväni kanssa. Silloin kun en ole yksin ja tehdään porukalla jotain kivaa, olo on pääosin ihan siedettävä.
Olen yrittänyt puhua poikaystävälleni tästä mutta en ikinä onnistu, koska hän välillä käyttäytyy kuin häntä ei kiinnostaisi pätkääkään. Joskus sain sanottua että en jaksa enää mitään.. Hän vaan tokaisi että "Ai häh mitenni et jaksa. Onks sul joku masennus niinku joskus aikasemminki kysyin? Mee sit johku lääkärii". Tuntuu niin pahalta kun hän suhtautuu melko välinpitämättömästi ja usein haukkuu minua kuinka olen v***n laiska ja makaan vaa sängyssä että kannattaiskoha mun vähä ryhdistäytyä.. Muttakun se on helpommin sanottu kuin tehty, kun en enää edes syytä siihen miksi siivoaisin.
Olen vaan niin väsynyt enkä tiedä enää mitä tehdä...

40

883

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • monia_kokenut

      Mitäpä jos oikesti menisit sinne lääkäriin? Sinulla ilmiselvästi on diagnosoitava masennus. Ja oireilet paljon pahemmin kuin minä itse, vaikka olen sairaslomalla. Kokemuksesta sanon, että ilman huonoa parisuhdetta jaksaa paremmin kuin huonon kanssa. Eli jos poikaystäväsi ei kestä tilaasi, niin siivoa hänet ensimmäisenä ulos elämästäsi.

      Yleensä masennus hoidetaan lääkkeillä, ja sitä asiaa vastaan on vaikea tapella, etenkin kun on nuori. Itse en lääkkeitä kannata, enkä niitä myös syö.

      Ihan perusasioista selviämistä helpottaa rutiini. Tarina kertoo, että entisaikaan jotkut parkinsonintautipotilaat pudottivat liikennevaloissa valon vaihtuessa jojon taskustaan, ja saivat siten huijattua itsensä liikkeelle. Keksi itse itsellesi jojo. Sänkyyn jääminen ei hyödytä mitään. Yksinkertaista elämäsi kuvioita sen verran, että saat minimiasiat pidettyä kunnossa (eli tiskit, roskat, pyykit, ruoka, oma puhtaus). Itselläni on muutamia hyvin yksinkertaisia asioita, joita tekemällä saan itseni käyntiin/hereille. Esim. viikkailen pyykkejä kuivaustelineeltä heti aamulla. Sen jälkeen on helpompi siirtyä seuraavaan tehtävään. Olen myös huomannut, että säännölliset ruoka-ajat ovat tärkeät. Jos nälkää ei tunnista - aina ei tunnista - niin asiat tahmovat vielä enemmän, jos ne yrittää tehdä nälkäisenä. Eli syö ensin, tee tehtävä sen jälkeen.

      Sinä olet nuori, ja sinulla on oikeasti elämä edessäsi. Siis kaikki ne mahdollisuudet, jotka omalla kohdallani ovat jääneet taakse päin toteutumattomina. Hae apua, siinä ei ole mitään noloa. Eikä tarvitse tyytyä yleislääkärin arvioon, voit pyytää lähetettä psykiatrille. Jokuhan sinulla tuon tilan on aiheuttanut, ja on riski, että se myös toistuu elämäsi aikana, jos alkuperäiselle mielen rakenteen heikkoudelle ei tehdä mitään. Eli ajan takaa terapiaa.

    • Tuntuu vaan niin vaikealta hakea apua. Häpeän tilannettani, enkä "osaa" johonkin vain soittaa ja sanoa että hei luulen että olen masentunut?

    • joiäkkäämpi

      Olet nuori ja niin on varmaan poikaystäväsikin. Hänelläkin on vähän kokemusta elämästä ja jos ei ole ollut masentunut, niin ei osaa ymmärtää sinua. Kyllä sinun kannattaa nyt vain tehdä päätös ja soittaa terveyskeskukseen ja kertoa tilanne, että makailet kotona, et saa otetta mistään ja millään ei tunnu olevan väliä. Ei kannata pitkittää hoitoon hakeutumista. Ja eikö poikaystävä lähtisi tueksi sinne vastaanotolle?

    • NappiaNaamaan

      Alkoi puoli vuotta sitten? Eli lokakuussa?

      D-vitamiinin puutos...

    • Impulsiivinen_Sonni

      Rutiinien puute saa monen reagoimaan noin.
      Tuttua omasta elämästäni, kun olin vaikkapa puoli vuotta työttömänä.

      Nykyään olen yrittäjänä alalla, joka on kausiluonteinen, sesonkien välit altistavat madennukselle, johon minulla muutenkin on taipumusta.

    • obi1

      moi missyx! aika tutun kuulosta saagaa sun stooris. jep,kuulostaa mun korviin, että masennusta pukkaa. täs on itellä kokemusta aiheesta, joten sun tilantees probleemaks on tullu se vaihe, kun ei jaksas tehä yhtään mitään. siin on pari vahtoehtoo: a.mene lääkäriin ja alota joku masennuslääke. siinä menee aikansa kun sopiva lääke löytyy ,jos löytyy ja voi olla,että saat jotan sivuoireita kyytipojaks. b. alat harrastaa jotain liikuntaa vaikka väkisin ja elimistös lähtee sillä tavalla systeemit rullaamaan. pelkät lääkkeet sua tuskin sängynpohjalta ylös saa, joten ehdotan sulle vaihtoehto beetä. lisäks sun täytyy alkaa huolehtimaan, että syöt hyvin. jos ei safkaa niin ei jaksa. sillee se on. saatko nukuttua hyvin? sekin on tärkee pointti. siihen auttaa liikunta. kävelyillä pääsee alkuun ja pitkällekkin. otat tavotteeks, että alkasit joskus jaksaa myös juosta. elämäs pitää jaksaa liikkua ja jos on hyväs kunnos niin sitä jaksamista alkaa löytyä ja se helpottaa monen asian onnistumista helposti. alat vaikka poikakaveris kaa pelaa sulkkista tai käymää uimassa tai mikä sit laji onkaan. jotain sun tarttee tehä. se oot sä joka oot ja pysyt siel punkan pohjal voivottelemas kun ahistaa, tai sit se oot sä joka otat sänkys selästä ja kävelet uutteen nousuun.

      tässä sulle kuuntelemista sängyn pohjalle:

      -mariska:en osaa
      -skandaali:ei pysty
      -petri nygård:paska maailma
      -raappana:älä aprikoi
      siinä esimerkiksi miten pahan olon voi purkaa luovasti...

      sitten kun suoriudut lenklle:
      -tunnel trance force hardtrance classicks 1999-2001...kuulokkeet päähän ja ei tarvi turhia kelailla.anna musan viedä jalkaa toisen eteen ja tästä saat lisää virtaa menemisiisi...
      sä kun oot nuori vielä ja kaikkee kivaa elämäs vielä eessä, nin älä tuhlaa ainoota nuoruuttas punkas makoiluun. kesä tulee ihan justiinsa silloin vituttaa muutenkin vähemmän. pidä yhteyttä kavereihis, ne on kultaa kalliimpia ja kun sua pyydetään johonkin mukaan niin oikea vastaus on "joojoo". täs vaihees elämäää kun omaa menoaan katselee taakkepäin niin enempi ottaa kuuppaan se mitä ei o tehny ,kun se mitä on tehny. havaintojeni mukaan elämä on ulkona. kämpissä pää hajoo kun virikkeet on joko telkku tai netti. ihmiskontaktit pitää mielen virkeenä,vietä hyvä kesä poikakaveris ja kavereittes kaa. musiikin ilosanomaa...alkakaa suunnitella jotain kivaa reissua johonkin festareille tai keikalle. se ois siistii...hyvää kesää sulle!!!ylös ulos ja lenkille.... ;>

    • obi1

      ps... tässä vielä matskua punkan pohjalle....anna mielen lentää.....
      -best of pure emotional melodic euphoric uplifting trance mix
      voimalevy paranee loppua kohti....may the force be with you.... ;>

    • obi1

      lisää settiä punkan pohjalle,matkalla ylös....
      -skandaali:onnelliset ihmiset
      -stepa:gettounelmii
      -petri nygård:tää on niin tätä
      -seremoniamestari:chillaa meiä kanssa
      -leijona:mun kotikulmat
      -leijonamieli:tartu mun käteen
      -leijonamieli&toni wirtanen: asfaltti
      -kotiteollisuus:minä olen
      -indica:ikuinen virta
      -cradle of filth:her ghost in the fog
      sanonta kuuluu: hevillä tästä selvitään......täst kun selviin otan kännit...tee oma tiesi...
      omanlaisesi,oman elämän soundtrack....ps.underground rules....etsivä löytää...onnea!!!!
      ;>

    • hoitajaihminen

      Hakeudu lääkäriin. Ja sinne voit todellakin soittaa ja sanoa että sinua ahdistaa ja masentaa? Sinne soittaa moni muukin ja vaivat vaihtelevat ihmisillä. Turhaan kannat syyllisyyttä ja varmaan poikaystävi nuoruuden takia hän ei veilä käsitä että masennus on sairaus.Sen ei tarvitse kroonistua joten aikaa nyt varaamaan,

    • obi1

      moi missyx! tässä sulle vielä muutama opettavainen tarina. hiphopin undergrond tähtiä...harrastelen musan kuuntelua ja bongasin sulle tämmöset:
      -leijona:chillaa
      -skandaali:elämä on peli
      -herra huu:ei toivottu lastenlaulu
      -func-a-delicks:usva
      -leijonamieli:laulu sadepäivän varalle
      -skandaali:tää on sulle
      -rockin da north:operaatio rdn
      -ezkimo ft anna kuoppamäki:entinen
      -kapasiteettyksikkö:usko parempaan
      -kapteeni ä-ni:herra on mun moottori

      tässä vielä sulle tsemppiä kauppareissuille ja vaikka tiskaukseen ja siivoukseen:
      -tunnel trance force oldschool megamix by dd

      toivon sulle hyviä fiiliksiä,hyviä hetkiä frendies ja poikakaveris kaa. ala nauttia elämästä ja jos ei o duunia tai koulua niin opettele olemaan.elämään.... ;>

    • VIIMEINEN-VAROITUS

      ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA SYÖ LÄÄKÄREIDEN MÄÄRÄÄMIÄ MYRKKYJÄ JOITA NE KUTSUVAT LÄÄKKEIKSI.

      JOS SYÖT OLET KUOLEMAN OMA LOPUN ELÄMÄÄSI !

      TÄMÄ ON VIIMEINEN VAROITUS !

    • obi1

      tässa sulle hyvää kevät saundia.kesää kohti.hyviä fiiliksiä:
      -best of progressive and melodic trance/house#21(a progressive journey XXI podcast)
      ;>

    • obi1

      lisä setti:
      -kärkiryhmä:elämä kantaa
      -kymppilinja:minä feat mariska(haukibiisi)
      -steen1:iltasatu
      -mariska:allah ja Jahve
      -chicane:saltwater
      -matt darey pres lost tribe-gamemaster mandrake(chillout breaks mix)
      -tunnel trance force vol 33 (darth vader mix)
      ;>

    • Itsekinjoskus

      En olisi aivan niin lääkevastainen kuin edelliset vastaajat. Lääkkeistä voi olla hyötyä ahdistuksen hoidossa ja joskus ilman niitä paraneminen ei lähde käyntiin. Totta kuitenkin on, että kaikille niistä ei apua ole eikä pitkäaikaisia vaikutuksia tiedetä. Joka tapauksessa pyydän mene lääkäriin, lääkärit ovat nykypäivänä näissä asioissa valveutuneita ja osaavat ohjata sinut oikeaan paikkaan. Keskusteluapukin jonkun aikuisen ammatti-ihmisen kanssa voisi auttaa. Sinulla on vielä hyvä tulevaisuus edessä, nyt tarvitset vain hiukan apua eteenpäin pääsemisessä!

      • niinononinninoninoni

        " lääkärit ovat nykypäivänä näissä asioissa valveutuneita ja osaavat ohjata sinut oikeaan paikkaan. "

        Kaunis ajatus, mutta....

        Kuinka moni lääkäri ymmärtää potilaansa vitamiini- tai hivenaineongelmia?

        Ei monikaan.


      • Itsekinjoskus

        Kyllä, juuri tämän takia ei missään tapauksessa kannata mennä lääkäriin eikä hakea apua, niinkö? Vitamiinit on ihan hyvä juttu, mutta harva niiden avulla yksinään pääsee eteenpäin.


      • niinononinninoninoni
        Itsekinjoskus kirjoitti:

        Kyllä, juuri tämän takia ei missään tapauksessa kannata mennä lääkäriin eikä hakea apua, niinkö? Vitamiinit on ihan hyvä juttu, mutta harva niiden avulla yksinään pääsee eteenpäin.

        Sanoinko ettei missään tapauksessa kannata mennä lääkäriin? En mielestäni.

        Vitamiinit ja hivenaineet on ihan hyvä juttu kuten sanoit, ja niiden vajauksen vuoksi moni masennus ja mielenterveysongelma saa alkunsa.

        Olet siinä oikeassa että harva niiden avulla pääsee eteenpäin. Tuo johtuu ihan siitä, että niitä pidetään humpuukina ja niitä ei juurikaan oteta vakavasti, eli niitä ei edes kokeilla.

        Jos tuohon kommenttiin: "harva niiden avulla pääsee eteenpäin" on jokin muu selitys niin mielellään näkisin tutkimusmateriaalin tai edes jonkinlaisen vakavasti otettavan perustelun.


    • obi1

      jou! tällästä löyty tänään:
      -mariska : rajaton
      -leijona : elän ennenkuin kuolen
      -stepa : vapaapäivä
      -laineen kasperi : 7 miljardia soluttautujaa
      -asa : hiphop hurraa
      -raappana : maasta maahan
      -huge l : joo joo
      -maj karma : ukkonen
      -viikate : pohjoista viljaa
      -therapy? : going nowhere
      -nofx : linoleum
      -offspring : ignition
      -sepultura : arise

      tähän ei o mitää lisättävää. ei muuta kun puistoon nauttii kesästä tai järven rantaa!!!
      ;>

    • Hei Missvx!

      Kerrot elämästäsi, jonka on vallannut tällä hetkellä lamaantuminen ja merkityksettömyyden tunne. Koet, ettet saa elämästä kiinni ja vain ajelehdit tunnista toiseen.
      Olet jo muiltakin saanut kannustusta ottaa yhteyttä lääkäriin. Minäkin toki rohkaisen sinua siihen. Kerrot, että hävettää pyytää apua. Häpeä estää sinua hoitamasta itseäsi.
      Voitko ajatella, että henkinen terveys on yhtä tärkeä kuin fyysinenkin? Ihminen on kokonaisuus, mielenterveys ei ole mitenkään vähäisempi osa ihmisyyttä. Jos katkaisisit jalkasi, menisit tietenkin lääkäriin kipsauttamaan sen. Tämä on periaatteessa sama asia; nyt sinulta on luun sijaan vain murtunut jokin elämänvoima. Mutta kuten luu luutuu kuntoon, sinullakin on mahdollisuus saada taas elämäsi voimistumaan ja saada itsesi takaisin. Se vaatii, kuten kipsikin, usein ulkopuolista tukea. Ja aikaa.
      Mikä ikinä onkaan elämän tarinaasi tähän mennessä kuulunut, tarinan loppukulkuun voit vaikuttaa myös itse. Ei yksin, vaan toisten tuella. Lääkäri on tavannut monia muitakin kaltaisiasi ja voitte yhdessä neuvotella, millainen hoito sinulle olisi parasta.
      Usein hoitoon yhdistyy monenlaisia elementtejä kuten vertaistukea ja keskusteluapua.
      Olet arvokas!

      Merja, diakoni

    • obi1

      aamu sessio:
      -leijona : trippi mun messis
      -steen1 : teille kaikille
      -mc taakibörsta : pl 2000
      -huge l : vihellellen
      -freeman : ajetaan tandemilla
      -juha vainio : käyn ahonlaitaa
      -irwin rentun ruusu
      -leevi and the leavings : pohjois karjala
      -neljä ruusua : tie ajatuksiin

      sit sinne puisto reisulle tai järven rantaan tai johonki muuhun siistiin mestaan. usko pois kyl se kotiolot voittaa...."above the clouds"-progressive and uplifting trance mix
      ;>

    • Uneton.1

      Nyt heti otat yhteyttä lääkäriin! Itse otin vasta yhteyttä kuntamme mielenterveyspäivystykseen ja sain nopeasti apua unettomuuteeni. Älä jää makaamaan ja vellomaan surkeuteen. Helpottaa kun tietää saavansa apua. Kunnassamme mielenterveyspäivystys päivystää 24/7 ja sinne voi soittaa milloin vaan.

    • obi1

      huomenta!
      -pyhimys : herätä mut maanantaina
      -flegmaatikot : päiväkoomat feat idän ihme & supersankari
      -yön polte : tyttö sinä olet meritähti
      -petri nygård : käki
      -matti nykänen : ehkä otin ehkä en
      -klamydia : pienen pojan elämää
      -popeda : 20centtiä
      -hanoi rocks : day late dollar short
      -teräsbetoni : taivas lyö tulta
      -kilpi : sielut iskee tulta
      -body count : born dead
      -death : spiritual healing

      ja kivaa päivän jatkoa!!!!!
      ;>

    • obi1

      päivää!
      -f.e. stonela & j.p ovela feat stepa : ihan jees
      -petri nygård : lomalla
      -fintelligens : kaikki peliin
      -spekti : juomalaulu feat tasis
      -teflon brothers : maradona (kesä86)
      -irwin : läpi elämän helvetin
      -eppu normaali : suolaista sadetta
      -zen cafe : todella kaunis
      -happoradio : puhu äänellä jonka kuulen
      -neljä ruusua : seitsemän päivää selvinpäin
      -apulanta : hei hei mitä kuuluu
      -pelle mljoona : juokse villi lapsi
      -kalle päätalo : lootusasentoon
      -hassisen kone : rappiolla
      -enya : we are free now
      -3 hours of pure 90`s trancemasters classicks

      muista että elämä on ulkona. sinne siis.etenevän liikkeen laki. pitää mennä eteenpäin niin elämä tulee vastaan. hyvä jos sataa, hyvä jos paistaa. nauti elämästä ja ota kaikki ilo irti mitä saat. toivotan sulle hyvää ja mukavaa ja kivaa kesämeininkiä. olet oman elämäsi superstara. ala elää sen mukaan...hyvä meininki!!!!
      ;>

    • obi1

      ilta päivää!!!!
      -petri nygård : vitun suomirokki
      -catatonia : mulder & scully
      -oasis : wonderwall
      -nirvana : come as you are
      -soundgarden : black hole sun
      -counting crows : mr.jones
      -r.e.m. : losing my religion
      -the cranberries : zombie
      -chumbawamba : tub thumbing
      -the beatles : imagine
      -accept : princess of the dawn
      -judas priest : painkiller
      -kreator : people of the lie
      -sepultura : chaos a.d. (full album)

      tässä sulle musiikillisia eväitä elämään.hyviä fiiliksiä ja eti oma saundis,biisit joista tykkäät.musiikki on iloinen asia ja muista: elämä on ulkona....varsinkin kesällä....
      olkoon Voima sun kanssas.nyt ja aina!!!!!
      ;>

    • obi1

      auringon paisteeseen sopiva setti. oon yleensä trancen kannalla, mutta kyllä hyvä house aina maistuu! letkee fiilari. iisisti eteenpäin!!!
      -above the clouds-mellow progressive house mix 2013
      ;>

    • obi1

      hello mssvx! yölliset morjekset...uuteen päivään...jotain uutta ja jotain vanhaa....
      -musta-lista : chillaa(bass boost)
      -tuuttimörkö : tee mitä lystäät
      -raappana : tunnetko samoin
      -eppu normaali : valkoinen kupla
      -neljä ruusua : hunningolla
      -kotiteollisuus : helvetistä itään
      -cmx : ruoste
      -cmx : kappaleina

      ja se aurinko paistaa....
      ;>

    • syö-juo-tee-töitä-nai-ja

      nuku.

      Pysyy terveenä.

    • TuttuaOn

      Kannattaisi käydä lääkärissä ja pyytää ottamaan kilpirauhaskokeet! Oireet sopivat!!

      • OireetMelkeinJokaisella

        Lähes jokaiselle masentuneelle täsmää kilpirauhasen vajaatoiminnan merkit, jostakin syystä lääkärit eivät ota tätä asiaa juuri koskaan tutkiakseen. Ehkä se masennuslääkkeiden kirjoittaminen on niin paljon helpompaa.

        Ja vaikka noita kilpirauhaskokeita sitten otettaisiin, usein päädytään tilannetta tarkkailemaan määräämättömäksi ajaksi. Jos hoitoa saa, niin se on sitten yhden kilpirauhashormonin korvaushoito, kun kilpirauhanen taitaa tuottaa ainakin viittä eri hormonia. Potilas saattaa voida paremmin, tai ehkä ei. Tuo hoito on käytänössä ainoa mitä on tarjolla, jos se ei paranna oloa, mitään muuta ei ole tarjolla. Muita hoitomenetelmiä käyttäneitä lääkäreitähän on uhattu lääkärilupien viennillä.

        Itse kokeilisin ennemmin tarjota kilpirauhaselleni asioita, joita se tarvitsee toimiakseen. Jodia, seleeniä, kuparia jne.


    • obi1

      hello missvx...kävin alisis, tullakseni tuomaan sulle sanomani....
      -jukka poika : silkkii
      -pariisin kevät : tämän kylän poikii
      -petri nygård : selvä päivä
      -chebaleba : kesäfiilistelyy
      -laineen kasperi : uuteen aamuun
      -dima one : homma lähtee käsistä
      -haittavaikutus : ota lisää
      -leijona : viinaa huumeita ja väkivaltaa
      -steen1 : sinisiä rappuja
      -avain : punainen tiili
      -steen1 : pikku pirihuora
      -skandaali : tää on sulle
      -leijona : hämärän rajamailla
      -ylivoima : juopuneiden muistopäivä
      ja sulle uuteen päivääään voimaaa toivotaaannnn......!!!!!
      ;>

    • exmasentelija

      Kerroit itse juuri vastauksen: "Silloin kun en ole yksin ja tehdään porukalla jotain kivaa, olo on pääosin ihan siedettävä."
      - Älä jättäydy yksin, vietä mahdollisimman paljon aikaa muiden seurassa. Jos vaan mitenkään pystyt niin hanki joku (liikunnallinen) harrastus: tanssi tai mikä vaan joka on sinusta hauskaa.
      - Itse huomaan että kun tulen kotiin tavattuani ihmisiä, energiaa riittää esim siivoamaan tai käymään kaupassa tulomatkalla tms.
      - Yritä päästä ulos omasta päästäsi, harhauta itseäsi tekemällä ihan mitä vain jossa ei ehdi ajatella liikaa.
      - Äläkä jää p*skaan suhteeseen noin nuorena.

    • obi1

      huomenta/päivää!!!!! löysin uuen setin....
      -f.e. stonela & j.p. ovela : tykkään olla pihalla
      -suljettu osasto : räppiraideri
      -pyhimys : tuhansien murheellisten lainien maa
      -huge l : oon nähnyt
      -steen 1 : menny vähän huonosti
      -paleface : mull on lupa
      -eppu normaali : kaikki häipyy on vain nyt
      -yö : vie mut minne vaan
      -neljä ruusua : missä vaan

      täl hetkel tilanne on se ,että ulkona paistaa aurinko, kesä on täällä. kehottasin poistumaan kämpästä, laittaan musat soimaan ja ulos nauttimaan elämästä. kukin tyylillään,ja itse itselleen hyväksi havaitsemallaan tavalla. peace & love=happiness...
      suosittelen päivän levyksi : trance classicks mix:trance anthems 1999-2004
      puistossa tai rannalla tavataan....
      ;>

    • obi1

      no joo ..päivä meni ookoo,puistos jees ja illal paikalliseen....löysin pari uutta biisii...aattelin ne tulostaa...hymyssä suin...ei tää o niin vakavaa....
      -nylon beat : satasen laina
      -petri nygård : kippis kulaus
      -neljä ruusua : luotsivene
      -pelle miljoona : moottoritie on kuuma
      -leevi and the leavings : elina mitä mä teen
      -miljoonasade : lelukaupan häät
      -mieskone : roosa ja kahdeksan muuta
      -vilperin perikunta : tervetuloa länteen andrej
      -bat ja ryyd : ehtaa tavaraa
      -raptori : oi beibi
      -popeda : jos pillua saan
      -poju : poika saunoo
      -martti vainaa & sallitut aineet : pelimies
      -aarne tenkanen : edestä ja takaa

      en tiiä täst setist nyt oikee itekkää....ehkä haluan sanoa sulle jotain ajoilta jotka ite elin, ajoilta kun sä aloit elää....hyviä biisejä.ei aikaa....toimii....
      ;>

    • obi1

      moi!
      -eppu normaali : näin kulutan aikaa
      -yö : särkynyt enkeli
      -klamydia : elämänhalua
      -leevi and the leavings : itkisitkö onnesta
      -neljä ruusua : öisellä rannalla
      -popeda : pitkä kuuma kesä
      -bob marley : three little birds
      ;>

    • obi1

      huomenta!
      -asa ft raappana : huojuvat puut
      -jus aname : antin bailubiisi
      -ritarikunta : elämän tarkotus
      -eminem : the real slim shady
      -n.w.a : straight outta compton
      -2pac : changes
      -dr.dre : still d.r.e. ft snoop dogg
      -cypress hill : insane in the brain
      -house of pain : jump around
      -naughty by nature : hip hop hooray
      -n.w.a. : just don´t bite me (the explicit)
      -coolio : gangstas paradise
      -puff daddy : i´ll be missing you
      -bob marley : one love

      hyvää kesää... best of progressive & melodic psychedelic trance 2015 the psychedelic experience

      onnea matkaan ja ota ilo irti elämästä.olkoon Voima sun kanssas!!!
      ;>

    • Olen suorittanut psykologiasta perusopinnot yliopistossa. Kuten edellä joku on neuvonut: hae apua. Mene mielenterveystoimistoon ja keskustele, vaikka psykologin kanssa. Hän ohjaa Sinut sitten lääkärin paikkeille, jos katsoo aiheelliseksi.

      Yksin ei kannata olla masennuksen kanssa. En suosittele jättämään poikaystävää vaan hakemaan ennen apua. On ammattiauttajia, joten Sinun ei tarvitse olla masennuksessa yksin. Jo juttelu ammattilaisen kanssa saattaa auttaa paljon, ainakin aluksi.

      Elämäsi on vielä edessä ja sen alkua ei kannatta masennukseen pilata.

    • MasentunutMies

      Hanki sellainen poikaystävä joka ymmärtää sinua paremmin. Esim sellainen jolla on samoja ongelmia.

    • obi1

      tässä sulle lisää virtaa elos tielle. sopii mihin tahansa toimintaan...alkaa ne tiskit liikkua,imuri laulaa ja jalka vipattaa. eteenpäin vaan hyvillä fiiliksillä!!!!
      -tidy trax mix hardhause classicks
      ;>

    • obi1

      täs mun uusin löytö. vähän melodisempaa hardtrancea.hyvä meininki!!!
      -tunnel trance force vol 10 (mix2)
      ;>

    • Z3reth

      Aloittajan tilanne tuntuu niiiin tutulta. Täällä 24v samoilla ajatuksilla. Jos haluut chattailla laita kik:iin viestiä nimimerkillä Z3reth

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe