EU:n hullutukset jatkuu..

Kortit-taskuun

Moottorisahan käyttöä varten suunnitellaan omaa ajokorttia, kertoo Maaseudun Tulevaisuus.

Moottorisaha-ajokortin taustalla on halu parantaa työturvallisuutta. Jatkossakin voi kuitenkin kaataa itse pihamaaltaan puun tai työskennellä sahan kanssa omalla vastuulla ilman korttiakin toistaiseksi.
Moottorisahan käyttökoejärjestelmää suunnittelee työryhmä, joka koostuu esimerkiksi metsäalan oppilaitosten edustajista. Kun järjestelmä saadaan valmiiksi, metsäalan koulut voivat tarjota moottorisahan käyttökoulutusta ja pitää kokeita.

Ruotsissa moottorisahan ajokortit otettiin käyttöön jo yli kymmenen vuotta sitten ja 2012 se tuli pakolliseksi niille, jotka käyttävät sahaa työtehtävissä. Yksityiset metsänomistajat on myöskin velvoitettu opiskelemaan moottorisahan käyttöä.

Tämähän ei sinällänsä ole mitään uutta,eikä erikoista esim: trktorikortin hankkijat ovat jo ajat sitten suomessakin joutuneet käymään samassa yhdeydessä moottorikelkkakortin.

173

1398

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kotimainenHnke

      Tuolla nyt ole taas mitään tekemistä EU:n kanssa, ihan on kotimainen hanke tuokin.
      Syrjälän peräkammarista katsottuna, kaikki on yhä EU:ta vissiin.
      Kaupunkilaisille on tuollainen tosi hyvä juttu. Mikä ettei myös maalaisille, kun aloittavat käsitellä moottorisahaa. Ei sitä äidin maidosta opita autolla ajoa, tai työvehkeiden käsittelyä. Säästyy moni vahingolta, jos on alkuun ikein opetettu.

      • Metsurit

        Kyllä se kuule saatanan ääliö on tuokin helvetillinen poöljyys eu.n alkuunpanema idiiootimainen direktiivi.Sielä ne eivät vermaan erota mootrisahhaa lehmästä.. EU on TÄYS PASKA,joka polki suomen kreikantasolle ka kurjuuteen...

      • syyjasepät
        Metsurit kirjoitti:

        Kyllä tässä ei taas ole mitään tekoa koko EU:lla. Sen nyt näkee jo siitä, kuinka asiaa suunnittelee kotimainen metsäalan työryhmä.
        Se että sinulla on pahat antipatiat EU:ta kohtaan ei teekyseisestä toimijasta syyllistä kotikutoisiin asioihin, vaikka kuinka haluaisit. Itsestäsi vaan teet hölmön.

      • Metsurit

        No mitähän hyötyä jeesiön isokumisaapashölmölle,pöljälle kuiten on ollut eu.sta. se laiskuuden mestari makaa vain yhteiskunnan varoilla ennenaikaisella pääeläkkeellä peräpirtissä vanhanapoikana. Edessäsi on kovasti vielä eu:n hölmöjä direktiivejä tehetettävänäsi mm jätevesiläki vuoden 2017 loppuun mennessä jne.. invetointiin mänöö ainaki 4kk eläke Eu.n myöskin nappaa sulta raukkikselta jokavuosi jätemaksua jne.. vielä tuo ääliöraja puoltaa eu.ta ja sen perseestä olevia dirktiivejä ja pakotettia etupääässä hajaasutusalueelle..

      • onsekovaakuonseEU

        Että EU se kerää jätemaksujakin, hyvä kun syyllinen kaikkeen on sulla tuo EU.
        Noin pahassa angstissa olisi kurjaa, jos huomaisit monien asioiden olevan ihan kotoperäisiä.
        Varo että ei EU tule naimaan sun muijaasi.

      • Metsurit

        Olet toden totta ÄÄLIÖJEN ÄÄLIÖ Ei kait se eu:paska niitä kerää vaan on saanut aikaan omalla pakkodirektiivillä tuollaisen riisto rosvouslain aikaan ja voimaan. Rautalankaa menee noiden ääliöjen kanssa kilometrikaupalla......

      • Kiilupiimä

        Mie ku oon aina pitäny EU:n direktiivilöistä ja EU:n asetuksista, ja jokka
        ovatten lakeja ylitte kansallisen kokkoomuksen, kepun, demarien ja mitä niitä
        ny sit onki. Siinä ihan kotomaamme pösilöt ja ääliöt saavatten hieman rajotetta toimiinsha.
        ..
        Tavan direktiivilöistö net löytyy poroaituus jätemaksuin kerhääjällekki, ei sole
        mitenkään erityissuojeltua liiketoiminthaa. Lapin lakiha oli, jotta vetäse aikhion soikiapää kärähjille, se antaapi periksi sitten ku sitä on vähän valistettu, ja jos
        ite oot oikhiassa.

      • Kiljupiimä
        Kiilupiimä kirjoitti:

        Vhoi helehvethi, ku ei she shatu she hookhhan oihikhan paihkhan.. Kirjota hyvä mies omalla murthella, jos et Lapin murretta ossaa..

      • Kiilupiimä

        suksi kuule vitthuun...!!!

      • Kiljupiimä
        Kiilupiimä kirjoitti:

        suksi kuule vitthuun...!!!

        Se kirjotethan, että vithun..

      • kiilumpipiimä
        Kiljupiimä kirjoitti:

        Se kirjotethan, että vithun..

        Oi viddhu, mikä ääliö!
        .
        Muista kieliopin sanajärjestys, SVO-sääntö, jossa lauserakenteessa
        subjektia seuraa verbi ja sitä seuraa objekti, ja muista tämä ennenkuin
        alat rypistelemään paremmalle.

      • Kiljupiimä
        kiilumpipiimä kirjoitti:

        Oi viddhu, mikä ääliö!
        .
        Muista kieliopin sanajärjestys, SVO-sääntö, jossa lauserakenteessa
        subjektia seuraa verbi ja sitä seuraa objekti, ja muista tämä ennenkuin
        alat rypistelemään paremmalle.

        Opettele sie Lapin murre.. Et vain taia oppia, etelän pökiö!

      • missä.hoo.luuraa
        Kiilupiimä kirjoitti:

        Mie ku oon aina pitäny EU:n direktiivilöistä ja EU:n asetuksista, ja jokka
        ovatten lakeja ylitte kansallisen kokkoomuksen, kepun, demarien ja mitä niitä
        ny sit onki. Siinä ihan kotomaamme pösilöt ja ääliöt saavatten hieman rajotetta toimiinsha.
        ..
        Tavan direktiivilöistö net löytyy poroaituus jätemaksuin kerhääjällekki, ei sole
        mitenkään erityissuojeltua liiketoiminthaa. Lapin lakiha oli, jotta vetäse aikhion soikiapää kärähjille, se antaapi periksi sitten ku sitä on vähän valistettu, ja jos
        ite oot oikhiassa.

        Voi noita ressuja, kun ne luulee, että son sama, missä se hoo on.. Kerhääjälle liiketoiminthaa.. Hahhhhhaaaaa :DDD

      • nellaw

        Kuulut siihen 95% väestönosaan jotka ovat idiootteja ja joiden peukalo on keskellä kämmentä. Näinhän se demokratiakin toteutuu.

      • Anonyymi
        Metsurit kirjoitti:

        Kyllä se kuule saatanan ääliö on tuokin helvetillinen poöljyys eu.n alkuunpanema idiiootimainen direktiivi.Sielä ne eivät vermaan erota mootrisahhaa lehmästä.. EU on TÄYS PASKA,joka polki suomen kreikantasolle ka kurjuuteen...

        Hieno keskustelu ja uutinen yle areenan eduskuntakeskustelussa sähkön siirtohinnoista ja verkostoista.
        Viimeinkin Lintilä ja hallitus panee monopolifirman kuriin.
        40 % leikkaus noihin rosvofirmoihin jotka ovat nylkeneet kansaa järjettömien sähkölaskuin. maajussienkin sähkölaskut pienenevät 30%
        Kurja helsingin herra Vapaavuori myi sähkönsiirron sähkölinjatkin venäläisille. No vapaavuori levittää nyt coronavirustakin ,kun vapautti kaikista järkevistä kieltelyistä huolimatta harrastelupoppoot.Coröna alkoi heti levitä voimakkaasti.
        Milloin näistä kokoomuksen ja persujen pöljyyksistä päästään normaaliin elämään.

    • Eu-hajotkoon

      Eilen oli veteraanien päivä. Heitä ei ole enää paljoa elossa ja voi hirvieä kauhea sentään,köyhiltä ruihnataan keräyksille heille rahaa. Ja mikä pahinta sitten ne köyhäin rahat eivät vielä mene veteraanien hyväksi,vaan jotkut keräilyjärjestöt rosvoo net. Totean vaan,että ainoat,jotka näihin rosvokeräyksiin laittavat huomattaviakin summia euroja ovat vanhukset ja juuri ne köyhät pieneläkeläiset. Ja suomen valtio se vaan kehuu hyvinvointivaltioksi kurjassa jamassa olevaa suomea ja jakaa miljoonia eu.n pohjattomaan kirstuun ja pakolaisille.

      • nellaw

        Niinhän ne keräykset kaikki toimivat, hölmöjä huijataan!

    • HyväAsia

      Onhan se hyvä asia että syrjäkylien metsurit ja muut sätkäleuat oppivat moottorisaha sahauksen perusasioita, nythän tähän asti he ovat olleet oman luulon ja sen yksinkertaisen PÖLJYYS-opin varassa, jota on ansiokkaasti metsäperillä viljelty, pidetty ainoana totuutena, uskontona. Puupäät vain lisäneet vettä myllyyn ja siniset transitit ennen kulettaneet kuin karjaa "ammattilaisia" palstalta palstalle, hyvinvointi kasvanut ja PÖLJYYS noussut, siinyt, uskomattomiin mittoihin. Niin, tietenkin nuortapolvea tässä yritetään opastaa, vanhathan tietävät kaiken maan ja taivaan väliltä, sielunvaelluskin tuttua joille kuille eli mennään jo muihin ulottuvuuksiin.

    • assmud-asshole-mohannad

      Anaaliseksin ajokortti pakolliseksi. Vieläkään kaikki mainarit ja poromiehet eivät ymmärrä laittaa sitä anal lubea reiälle ja sitten kuivana vetelevät niin, että perseet repeilee!!

    • EiKannateta

      Pitäisi olla Patella laajempi ymmärrys kokonaisuudesta, viitaten ympäristöön ja kun Suomi on kysymyksessä, niin metsät laajassa käsityksessä, ymmärryksessä. Tarkoittaen sitä, että metsä on muutakin kuin riiston, riistämisen kohde, sama pätee myös muihin luonnonvaroihin.
      Pate on kyllä taitava ammattipolitikko, on kokemusta ja muutakin alalle tarvittavaa, mutta se perustuu "niskanpäällä" olemiseen, tarkoittaen että mylly pyörii "kaikhine roipheine" välittämättä, tietämättä, ymmärtämättä edellämainittua kokonaisuutta.
      Politiikka on Paavolle harrastus, taloudellisesti jo voisi lopettaa ja tehdä muuta, mutta kun ei ole sitä muuta. Viroon perusti majatalon tai minkä lie ravintolan?? Miksi.

      • Pon-tikkajuomari

        No mutta mitkä metsät?? Nehän on hakattu etelän veteläisten pummien ja virkaloisten elättämiseen lähes kaikki tyynnä.

    • Viimiset-metsät

      Kansallis ja luonnonpuistot ovat perustettu luonnonmonimuotoisuuden vuoksi, se on niiden päätarkoitus, tietenkin kansallispuistot myös palvelee retkeilyä, matkailua, virkistymistä. Paavo kuitenkin ehdotti muutamia vuosia sitten, että puuntuotantoon voisi ottaa kansallispuistoja, se oli jonkinlainen ehdotus laman torjuntaan. Ei voi pitää tälläistä ehdotusta järkevän, viisaan miehen päästä tulleeksi, en ainakaan minä pidä. Näitä metsiä nyt tarkoitetaan, että terveisiä vaan sinne metsuriperälle.
      Suomen sellu-ja paperitehtaat olisi pitäneet olla 100 prosenttisesti valtion omistuksessa, eikä suurilla suvuilla, jotka voitot siirsivät ulkomaille, nämä Panamanmiehet ja muut. Valtion olisi pitänyt pitää huoli, että raha tulee Suomen hyväksi, kansalle, joka on työn tehnyt. Nyt oli pohjaton kaivo, sinne upposi metsät, jätkät hikosi, ahneet peliherrat pelasi rahat ja kartutti valtavia miljardi omaisuuksia ulkomaille.
      Miksi ne metsät on hakattu, vanha laulu: se on leivästä kiini. Koko Suomi on ollut mukana näissä talkoissa, niin etelän vetelät kuin myös lapin PÖLJÄT.

    • Tot-uusheistä

      “Luonnonsuojelijat” jättivät Pyhäjoen lähtiessään räävittömään kuntoon – Katso kuvat
      Jos tämä on luonnonsuojelua, mitä se suojelemattomuus sitten on?
      01.05.2016 14:29, 9947 lukukertaa

      Mies kirjoittaa Facebookissa:

      “Pyhäjoella terrorisoineille “maapallon” suojelijoille annettiin lähtöpassit ja mahdollisuus jättää paikka alkuperäiseen kuntoon.”

      “No niinhän se näyttää käyneen, todellisia eko-terroristeja.” KUVAT KERTOO KARUN TOTUUDEN: VOI HERRA JUMALA SENTÄÄN:

      Jo me ollaan tiettykin nää maka luonnonsuojelijat ja viherpiipittäjät mitä ne ovat todellisuudessa.

      Nämä supertörkeät kuvat löytyy kyllä jostain kehdestä ja FEISBUUKISTA MTV,iltasanomat jne...

      • Kyl-kyl

        Li Andersonin porukkaa! Sairaita päästään, häpeäisivät, kyllä olis kirveellä töitä! Joka noiden porukkaan lähtee, on täysin vastuuntunnoton ympäristön suhteen! Mikä niiden agenda oikein on, haloo,haloo?Ei ainakaan luonnonsuojelu! Mutta eihän vasemmistossa koskaan ole ollut ruudinkeksijöitä,ainoastaan tyhjäntoimittajia,hippejä, ruohon polttajia!

      • körttiläinen

        Tässähän ei Li Andersson ole ollut mukana ota asioista selvää älä tuomitse vääriä ihmisiä Jumala rankaisee sinua.

      • Kyl-kyl

        No en sitä väitäkkään,että hän olisi ollut mukana vaan hänenlaisensa kommarit.

      • nellaw
        Kyl-kyl kirjoitti:

        Li Andersonin porukkaa! Sairaita päästään, häpeäisivät, kyllä olis kirveellä töitä! Joka noiden porukkaan lähtee, on täysin vastuuntunnoton ympäristön suhteen! Mikä niiden agenda oikein on, haloo,haloo?Ei ainakaan luonnonsuojelu! Mutta eihän vasemmistossa koskaan ole ollut ruudinkeksijöitä,ainoastaan tyhjäntoimittajia,hippejä, ruohon polttajia!

        Sinulle on nyt kuule käynyt hieman hullusti on tuo oikea ja vasen vaihtanut paikkaa. Ennen kuin lähdet kylille, vaihdappa ne kengät toisiin jalkoihin, niin on itselläsi mukavampi liikkua. Otat siis ensin toisesta jalasta kengän pois. Sitten otat kengän siitä jalasta missä vielä kenkä on ja laitat sen siihen jalkaan mistä otit kengän ensin pois. Ensin pois ottamasi kengän laitat siihen jalkaan, missä ei vielä kenkää ole. No on kai kuitenkin parempi, että lähdet sinne kylille, ehkäpä joku vaihtaa kenkäsi oikeisiin jalkoihin?

      • Anonyymi
        nellaw kirjoitti:

        muotia on laittaa villasukat pakkasella. No jo vain jo 50-luvulla ne laitethin pakkasella kenkäronttosten päälle eli ei mithän uutta ,vanhat konstit vaan otetaan kuin uutuutena. Met jiesiössä nämä hommat hallithan. Pakkasella jos näpit jäässä, niin hevon hännän alla net sai lämmitettyä. Riipiläiset kuulemma meni pitemmälle eli laittovat sen silmien allaolevan ulokkeenkin sinne sammaan paikkaan ja hyvä tuli hajuveen tuoksun kera

    • Viimiset-metsät

      Tarkennan kirjoittamaani "että raha tulee Suomen hyväksi, kansalle,,," lausetta.
      Suomen kansa, kuten moni muukin "länsimainen", köyhyydestä vapautunut on hyvin yhtäläläinen elon kehruussa eli elämässä. Jos kaikki metsäraha olisi annettu rahvaalle eli kansalle, niin kolmen moottorikelkan sijaan näkisi nyt yhdeksän kelkkaa pihamaalla ja ne kaikki olisivat uusia. Tämä kuvainnollisena esimerkkinä kansan viisaudesta ja toiminnasta käytännössä. Kun otetaan huomioon, että päättäjät, joita on lukuisia, ovat itse siineet tästä kansasta, kuten Sipilä, Stub, Soini jne. eivätkä ymmärrä HÖLKÄSEN PÖLÄHDYSTÄ tavallista kansaa paremmin asioiden, tässä yhreydessä ympäristöstä, luonnonvaroista, niin kusessa ollaan, kuten jo Irvin aikaa sitten lauloi.
      Toisella tavalla olisi pitänyt metsiä käyttää, keskeiset luonnonalueet kokonaan jättää hakkaamatta, niissä olisi ollut monenlaista rikkautta tulevaisuuteen. Mutta kova oli ammattilaisilla vimma tuhota, vaikka moni oli vastaan, se oli juuri sitä leivästä kiini aikaa ja elettiin Suomen kestävän metsätalouden kulta-aikoja. Verenmaku suussa riivittiin huonokin rääseikkö ja sanottiin, että joku toinenhan sen kuitenkin tekisi. Ammattitaito Suomessa metsäalalla nousi niin korkealle, että jopa sademetsiin lähdettiin "oppia" jakamaan, vaikka ei tiedetty mitään Suomenkaan metsäluonnosta, lajistosta, kiintokuutio ja siitä saatava markkamäärä oli kuitenkin hyvin hallussa.
      Törkeitä väärinkäytöksiä on tehty lapin metsäkairoilla ja moni ammattilainen saa ja saisi hävetä menneisyyttään, mukaanlukien monenlaiset päättäjät, PÖLJÄT sahansoittajat ilman säveltä.
      Sodankylässä hävitettiin keskeiset alueet, viimeisin oli Peurakaira, jonne puskettiin väkisin tie jne. Kuuluisa Pomokaira rikottiin mielipuolisilla hakkuilla, Pyssyselkä, siiselkä, Jne. Nyt vuorossa Inarin syrjäiset metsät.
      Pakkohan sitä metsähallitusta on/oli uudistaa, jotta pyörät pyörii, "aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin"

    • tostarit

      Luonnonsuojelijat” jättivät Pyhäjoen lähtiessään räävittömään kuntoon – Katso kuvat

      Jos tämä on luonnonsuojelua, mitä se suojelemattomuus sitten on?

      01.05.2016 14:29, 9947 lukukertaa

      Mies kirjoittaa Facebookissa:

      “Pyhäjoella terrorisoineille “maapallon” suojelijoille annettiin lähtöpassit ja mahdollisuus jättää paikka alkuperäiseen kuntoon.”

      “No niinhän se näyttää käyneen, todellisia eko-terroristeja.” KUVAT KERTOO KARUN TOTUUDEN: VOI HERRA JUMALA SENTÄÄN:

      Jo me ollaan tiettykin nää maka luonnonsuojelijat ja viherpiipittäjät mitä ne ovat todellisuudessa.

      Nämä supertörkeät kuvat löytyy kyllä jostain kehdestä ja FEISBUUKISTA MTV,iltasanomat jne...

    • JM_J

      Jälleen siis on jollakin pilipalikonsultilla hyvät mahkut tienata tällä. Jos kortti tulee pakolliseksi kaikille metsureille yms työntekijöille jotka tarvitsevat kyseisen "luvan" käyttää moottorisahaa, niin sehän on valtava rahamäärä. Ei siinä turvallisuudella ole mitään tekemistä, kun pääasia on vaan ottaa rahat pois. Jälleen tuollainen tekemällä tehty filunki rahastuskampanja. Päättäjillä tietysti prosentit ja sijoitukset jo tuohon kaavailtu. Onhan se mukava sijoitella niitä voittoja sitten veroparasiitteihin.

    • KorttiPakolliseksi

      Ja promilleraja moottorisahan käyttöön, niin ehkä muutamasta pihapuusta kuuluisi linnunlaulu tulevaisuudessa. Mutta nyt haravoimaan ja raapimaan piha mustalle mullalle, sitten korret kaatopaikalle kuorma-autolla. Nythän on kevät ja kuuluu tehdä pihatöitä, risunuotiot kärisemään ja kuloheinälle haravaa, tulta persuksiin, kansan kevät toimia.

    • Vanha-ukkomiekijo

      Yksi paha virhe vaan eu:rosvoilla tuli tehtyä,hoksasivat liian myöhään. Ei ole enää moottorisahankäyttäjiä,kuin kourallinen vanhoi ukkoja.

    • MuuttunutOn

      Niin kansakunnan rakenne on muuttunut, jos ennen oli veljesparvi syrjäkylällä, niin tavallisesti jokainen oli metsuri, riisitautisesta saattoi tulla virkamies tai muu suurempi Panamalainen. Harrastuksena tällä veljesparvella se mehtähtys ja kalastus, puolassa käyminen enemmän akkojen hommaa, mutta kyllä sitäkin sätkänvedon lisäksi harrastettiin.
      Silloin kun sahat ulisi joka suunalla, niin ei ollut EEEUUUta, oli vain jätkä, saha ja kaira, sekä tietenkin rasiallinen Sisu pastilleja, ainakin mainoksessa.

      • Ent-metsuri

        Kirjotat täyttä potaskaa,kun et näytä muuta osaavan. Kyllä asia on niin,että hyvin pieni prosentti esim kylän miehistä alkoi nälkäpalkalla metsurihommiin,kyllä he suunnistivat yleensä koulutukseen ja parempiin tienesteihin.

    • KukaTommosta

      suustans laskee."
      Kuten esim. ent. metsuri, samalla rastilla kehdosta hautaan, oma napa kompanssina, siintä suunta palstalle, taxiin, alkoon, tanssin jälkeen putkaan ja takaisin palstalle, väliajat äitin helmoissa kotona krapulassa.

    • Uuni-vero

      UUTISET
      KOTIMAA
      Kotimaa 4.5.2016 klo 19:27
      WWF: Hallitus aiheuttaa tuhoa lisäämällä puun polttoa – Virkamiehet toppuuttelevat ympäristöjärjestöä
      Luontojärjestö WWF arvostelee Suomen hallituksen aikeita lisätä puun käyttöä energian tuotannossa. Puun käyttö voi lisääntyä jopa niin paljon, että sillä on tuhoisia seurauksia luonnolle. Ministeriöiden virkamiehet pitävät WWF:n laskelmia väärille oletuksille perustuvana.

      Hakkuuaukko.
      Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP
      Suomen hallituksen tavoitteet lisätä puun käyttöä lämmön, sähkön ja polttoaineiden lähteenä hermostuttavat luontojärjestö WWF:ää. Järjestön laskelman mukaan hallitus tavoittelee niin suurta puun käytön lisäystä, että suomalainen luonto kärsii ja metsät eivät enää kykene hillitsemään ilmaston lämpenemistä nykyiseen tapaansa.

      Hallitus on kirjannut tavoitteekseen, että Suomessa käytettäisiin puuta 15 miljoonaa kuutiometriä nykyistä enemmän. Vain osa puusta päätyy energiaksi ja sekin osa muodostuu enimmäkseen teollisuuden jätteistä.

      Luontojärjestö WWF on laskenut, että todellinen puun tarve olisi kaksinkertainen eli 30 miljoonaa lisäkuutiota pelkästään energiakäyttöön. Hallituksen tavoite on, että Suomessa ei käytetä hiiltä enää vuoden 2030 jälkeen ja fossiilisien öljyn käyttö puolittuu. WWF:n oletus on, että fossiilisia poltoaineita korvattaisiin vain puulla.

      – Ilmaston kannalta jo 15 miljoonan kuution tavoite merkitsee hiilinielujen pienenemistä vuosikymmeniksi, ohjelmapäällikkö Jussi Nikula WWF:ltä sanoo.

      Suomen metsät toimivat tällä hetkellä niin sanottuina hiilinieluina. Metsien puusto kasvaa enemmän kuin sitä käytetään. Samalla metsiin sitoutuu ilmakehän hiilidioksidia.

      Aiemmin myös useat tutkijat ovat arvostelleet Suomen puunpolttoaikeita .

    • Pösilöä

      Kyllä ne nuo eu herrat keksii. Pölijää hommaa

    • VoiWiddu

      Onhan noita laitteita,sähköhammasharja,kaikki keittiökoneet,puukko ,kirjo on loputon niiden käyttöähän voi opettaa ja siitä sais "käyttökortin".Itse jouduin käymään bussidirektiivi koulutuksen 11 vuoden alalla olon jälkeen.Kuka vittu voi mulle opettaa siltä alalta enää mitään mitä en jo tietäisi,oli muuten pakko käydä jos halus niissä hommissa jatkaa.Sama koskee moottorisahaa,siitäkin hommasta kymmenien vuosien kokemus "opettaja"taitas olla vastaantulija.Kaikkea sitä sairaat aivot keksii

    • Kypäräpäähän-laita

      ohan on taas pöljä laki keksitty. Harmaa Fergulla kun ajelet niin pitää olla potta päässä. Muuten tulee 70 euron rikemaksu. Koskee hytittömiä traktoreita ja mönkijöitä.

      Nyt ei ole sitten mitään hätää kun traktori on kaatuneena päällä. Pää on hyvin suojassa 2000 kg traktorin alla. Henki meni mutta kypärä suojasi pään.

    • Eiku-kypärääpäähän

      Vuodenvaihteessa laajennettiin suojakypärän käyttövelvollisuutta koskemaan kaikkien mönkijäluokkien, myös T3-luokan traktoreiden kuljettajia ja matkustajia. Suojakypärän käyttövelvollisuudesta säädetään tieliikennelain 89 §:ssä

      T3-luokan traktorit.

      (T3-luokan traktoriksi luokiteltava traktorimönkijää)

      Laissa ei siis missään vaiheessa puhuta tavallisista T4-traktoreista.

      IlmiannaJaa
      LISÄÄ KOMMENTTI

    • Majorit-fergut

      Voi saata´nan saat.. Nyt on Majorikuskit kusessa. Naapuri soittaa poliisille, kun Veikko kopittomalla Majorilla tekee akkansa ja poikansa kanssa perunan kylvöä ilman kypärää. No poliisit tulee paikalle ja 70€ rike-sakonhan ne kirjoittaa. Hintaa tulee perunoille. Kannattaa ostaa Lidlistä nekin.

    • Värttiö-Virttiö

      Kyllä laki on pöljä,mutta kypärän käyttö vapaehtoisena on viisasta ilman turvakaarta olevissa mönkijöissä ja turvahytittömissä ferguissa.

    • kaaritunturi

      Yli 500 kiloa painavissa traktoreissa,mönkijöissä,kelkoissa ym koneissa pitää olla turvahytti tai turvakaari. " Jos kuitenkin sateenkaari näkyy sekin riittänee joillekin ääliöille mettäläisille,jotka eivät kässää asioita"

      • Anonyymi

        On todella huh.

    • Anonyymi

      Muutos on täällä. 1.9 Helsingissä järjestettiin mielenosoitus EU-eron saamiseksi. Liian pitkään on tavallisia suomalaisia johdettu harhaan, sillä alusta alkaen Euroopan Unioni on vienyt Suomea liittovaltion suuntaan. Tämä rauhanomainen mielenosoitus oli menestys! Sinne tuli puhujia kaikkialta Suomesta ja eri elämän alueelta. Helsinki ja Sanna Marin kuuntelivat kun puhujat kertoivat EU:n epäonnistumisesta, ja kuinka kansa vaati eroa Euroopan Unionista heti. Nyt on Suomen aika tuoda takaisin puhdas vapaus ja itsenäisyys. Vaikka uutistalot eivät paljon palstoillaan mielenosoituksesta maininneet, se oli tärkeä alkuaskel tulevalle Suomen EU erolle.

    • Anonyymi

      Me kansalaiset vaadimme Suomen hallituksen eroa sekä eroa EU:sta.
      On selvästi nähtävissä, että EU menee vääjäämättä kohti liittovaltiota ja Suomen hallitus pääministerin johdolla tekee maastamme ikuisen velkavangin unioniin. Jos nyt jo korkeaa verotustamme nostetaan entisestään, ajetaan kansalaiset ahdinkoon vain sen vuoksi, että vastuuttomalla taloudenpidolla eläneet etelä-euroopan maat saisivat talouttaan tasapainoon. Tätä me emme voi hyväksyä.
      Suomi on itsenäinen maa ja sellaisena sen tulee pysyäkin, päätösvalta meidän oman kansamme asioista ja hyvinvoinnista tulee saada takaisin Suomeen, se ei kuulu EU:lle. Meidän tulee pitää itsenäisyydestämme kiinni ja siten kunnioittaa myös sen meille taistelleita esi-isiämme.
      Siksi vaadimme Suomen hallituksen eroa ja eroa EU:sta.

    • Anonyymi

      Näin sairaanhoitajana sanoisin että aivan helvetin hyvä homma.

    • Anonyymi

      Muuttakaa Venäjälle asumaan te joille EU ei kelpaa, helvettiäkö siitä täällä kärsimässä olette.
      Siellä on itärajan takana semmonen maa ja johtaja joka on ku tehty persujen ideologialle.

      • Anonyymi

        Eiku sehän on justiinsa vihervasemmistolaisille eli stallareille menkee sinne venajalle piipertään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sefu vielä tukee tuota propagandan syytämistä. Ei osaa delete- nappia käyttää, vaikka samaa kopiota on kymmeniä kertoja. Jos tavallinen kulkevainen yrittää samaa viesti lähettää 2 kertaa, niin heti raksitaan pois.
        Kannattaisi varmaan palstan seriffin miettiä tehtäväänsä eli mm pitää kielletty trollaus estää. Jos ei taito riitä, niin kannattaa antaa homma jollekin osaavammalle

        Hajosiko persuilla koneet massapostituksen aikana, kun tänne pitää pukata viestiä noin monta kertaa. Ei persujen massapostituksia kyllä muut koskaan lue, ei siinä auta toistojen toistotkaan.

        HS, Yhdysvallat
        Piilaakson suomalaisia palaa nyt sankoin joukoin koti-Suomeen – ”Tilanne siellä oli surkea”

        Suomessa koululainen saa oman kännykän ja vapauden kulkea itse koulumatkat. ”USA:ssa samat vapaudet saa vasta, kun täyttää 16 ja saa ajokortin.”

    • Anonyymi

      Muuttakaa persut venäjälle, vittuako te täällä EU:sta kärsimässä olette.
      Siellä on itärajan takana just teidän ideologian kaltainen fasistinen valtio.

      • Anonyymi

        Eiku sehän on justiinsa vihervasemmistolaisille eli stallareille menkee sinne venajalle piipertään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiku sehän on justiinsa vihervasemmistolaisille eli stallareille menkee sinne venajalle piipertään.

        Me kansalaiset vaadimme Suomen hallituksen eroa sekä eroa EU:sta.
        On selvästi nähtävissä, että EU menee vääjäämättä kohti liittovaltiota ja Suomen hallitus pääministerin johdolla tekee maastamme ikuisen velkavangin unioniin. Jos nyt jo korkeaa verotustamme nostetaan entisestään, ajetaan kansalaiset ahdinkoon vain sen vuoksi, että vastuuttomalla taloudenpidolla eläneet etelä-euroopan maat saisivat talouttaan tasapainoon. Tätä me emme voi hyväksyä.
        Suomi on itsenäinen maa ja sellaisena sen tulee pysyäkin, päätösvalta meidän oman kansamme asioista ja hyvinvoinnista tulee saada takaisin Suomeen, se ei kuulu EU:lle. Meidän tulee pitää itsenäisyydestämme kiinni ja siten kunnioittaa myös sen meille taistelleita esi-isiämme.
        Siksi vaadimme Suomen hallituksen eroa ja eroa EU:sta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiku sehän on justiinsa vihervasemmistolaisille eli stallareille menkee sinne venajalle piipertään.

        Olet kyllä pihalla kuin lumi ukko jos nykyisen venäjän jotenkin vihervasemmistolaisena näet.
        EU on vihervasemmistolainen.
        Venäjä on uusnatsien hallussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me kansalaiset vaadimme Suomen hallituksen eroa sekä eroa EU:sta.
        On selvästi nähtävissä, että EU menee vääjäämättä kohti liittovaltiota ja Suomen hallitus pääministerin johdolla tekee maastamme ikuisen velkavangin unioniin. Jos nyt jo korkeaa verotustamme nostetaan entisestään, ajetaan kansalaiset ahdinkoon vain sen vuoksi, että vastuuttomalla taloudenpidolla eläneet etelä-euroopan maat saisivat talouttaan tasapainoon. Tätä me emme voi hyväksyä.
        Suomi on itsenäinen maa ja sellaisena sen tulee pysyäkin, päätösvalta meidän oman kansamme asioista ja hyvinvoinnista tulee saada takaisin Suomeen, se ei kuulu EU:lle. Meidän tulee pitää itsenäisyydestämme kiinni ja siten kunnioittaa myös sen meille taistelleita esi-isiämme.
        Siksi vaadimme Suomen hallituksen eroa ja eroa EU:sta.

        Sefu vielä tukee tuota propagandan syytämistä. Ei osaa delete- nappia käyttää, vaikka samaa kopiota on kymmeniä kertoja. Jos tavallinen kulkevainen yrittää samaa viesti lähettää 2 kertaa, niin heti raksitaan pois.
        Kannattaisi varmaan palstan seriffin miettiä tehtäväänsä eli mm pitää kielletty trollaus estää. Jos ei taito riitä, niin kannattaa antaa homma jollekin osaavammalle

    • Anonyymi

      Me kansalaiset vaadimme Suomen hallituksen eroa sekä eroa EU:sta.
      On selvästi nähtävissä, että EU menee vääjäämättä kohti liittovaltiota ja Suomen hallitus pääministerin johdolla tekee maastamme ikuisen velkavangin unioniin. Jos nyt jo korkeaa verotustamme nostetaan entisestään, ajetaan kansalaiset ahdinkoon vain sen vuoksi, että vastuuttomalla taloudenpidolla eläneet etelä-euroopan maat saisivat talouttaan tasapainoon. Tätä me emme voi hyväksyä.
      Suomi on itsenäinen maa ja sellaisena sen tulee pysyäkin, päätösvalta meidän oman kansamme asioista ja hyvinvoinnista tulee saada takaisin Suomeen, se ei kuulu EU:lle. Meidän tulee pitää itsenäisyydestämme kiinni ja siten kunnioittaa myös sen meille taistelleita esi-isiämme.
      Siksi vaadimme Suomen hallituksen eroa ja eroa EU:sta.

      • Anonyymi

        Hesari:
        ”Kalifornian hinnat kuulostavat suomalaisittain kauheilta. Siellä se on todellisuutta.”

        Tänä vuonna yhtälöön lisättiin vielä koronaepidemia ja sitä seurannut nopea työttömyyden kasvu. Kun avaa kotioven, näkee levottomuudet, suljetut kaupat ja ravintolat, kodittomat ja huumeruiskut.

        Ihmisiä alkoi muuttaa pois.

        ”Siitä syntyi laman tuntemus. Tuli olo, että olenko ainoa, joka jää?”

    • Anonyymi

      Me kansalaiset vaadimme Suomen hallituksen eroa sekä eroa EU:sta.
      On selvästi nähtävissä, että EU menee vääjäämättä kohti liittovaltiota ja Suomen hallitus pääministerin johdolla tekee maastamme ikuisen velkavangin unioniin. Jos nyt jo korkeaa verotustamme nostetaan entisestään, ajetaan kansalaiset ahdinkoon vain sen vuoksi, että vastuuttomalla taloudenpidolla eläneet etelä-euroopan maat saisivat talouttaan tasapainoon. Tätä me emme voi hyväksyä.
      Suomi on itsenäinen maa ja sellaisena sen tulee pysyäkin, päätösvalta meidän oman kansamme asioista ja hyvinvoinnista tulee saada takaisin Suomeen, se ei kuulu EU:lle. Meidän tulee pitää itsenäisyydestämme kiinni ja siten kunnioittaa myös sen meille taistelleita esi-isiämme.
      Siksi vaadimme Suomen hallituksen eroa ja eroa EU:sta.

      • Anonyymi

        Sefu vielä tukee tuota propagandan syytämistä. Ei osaa delete- nappia käyttää, vaikka samaa kopiota on kymmeniä kertoja. Jos tavallinen kulkevainen yrittää samaa viesti lähettää 2 kertaa, niin heti raksitaan pois.
        Kannattaisi varmaan palstan seriffin miettiä tehtäväänsä eli mm pitää kielletty trollaus estää. Jos ei taito riitä, niin kannattaa antaa homma jollekin osaavammalle

    • Anonyymi

      Kuulemma jiesiön/suvantokummun vanhoille pojille on tulossa moottorisahan käsittelyn alkeiskurssi lokakuun loppupuolella. Kurssin kesto 3 kk ja pv-rahan lisäksi 9 euroa
      virttiövaaran krääseiköt harjoituskohteena

      • Anonyymi

        Ei tule kun ei siellä ole kaivosta eikä pesulaa eikä mitään tiloja millekkään haistapaskakurssillekkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tule kun ei siellä ole kaivosta eikä pesulaa eikä mitään tiloja millekkään haistapaskakurssillekkaan.

        Tullee se kuitenkin

    • Anonyymi

      Lauantaina 28. marraskuuta 2020 klo 13.30 – 15.30
      Eduskuntatalo
      Julkinen · Järjestäjänä FIXIT - Suomi eroon EUsta
      Suomi eroon EUsta ja eroa hallitus- mielenosoituksessa me Suomen kansalaiset vaadimme edelleen hallituksen eroa sekä Suomen eroa EUsta ja vastustamme EU:n elpymispakettia. On selvästi nähtävissä, että EU menee vääjäämättä kohti liittovaltiota ja Suomen hallitus pääministerin johdolla tekee maastamme ikuisen velkavangin unioniin. Jos jo nyt korkeaa verotustamme nostetaan entisestään, ajetaan kansalaiset ahdinkoon vain sen vuoksi, että vastuuttomalla taloudenpidolla eläneet Etelä-Euroopan maat saisivat talouttaan tasapainoon. Tätä me emme voi hyväksyä. Suomi on itsenäinen maa ja sellaisena sen tulee pysyäkin. Päätösvalta meidän oman kansamme asioista ja hyvinvoinnista tulee saada takaisin Suomeen, se ei kuulu EU:lle. Me suomalaiset pidämme itsenäisyydestämme kiinni ja siten kunnioitamme myös sen meille taistelleita esi-isiämme. Siksi vaadimme Suomen hallituksen eroa ja Suomen eroa EU:sta.
      Tapahtuman järjestävät tavalliset Suomen kansalaiset. Se on suunnattu Suomen kansalle, eikä se liity minkään poliittisen puolueen, ryhmän järjestön tai minkään muunkaan yhteisön toimintaan eikä näin ollen mielenosoituksessa sallita muita tunnuksia tai lippuja kuin Suomenlippu sekä tapahtuman luonteeseen sopivia banderolleja. Tapahtuma on rauhanomainen ja päihteetön. Ei rasismia. Tapahtumasta on tehty asianmukaiset ilmoitukset viranomaisille. Lisäksi korostamme jokaisen kansalaisen omaa vastuuta koronaviruksen suhteen eli tulemaan paikalle vain terveenä, huomioimaan turvavälit sekä noudattamaan hygieniasuosituksia.

      • Anonyymi

        No muuttakaa Venäjälle niin pääsette eroon EU:sta, piruako siitä täällä kärsimässä olette.

    • Anonyymi

      Hienoa. Jokaisen pitää osata oma karhu veistää.

    • Anonyymi

      Jatkuvan talouskasvun aika taitaa olla ohi siksikin, kun ihmiset eivät yksinkertaisesti enää jaksa tehostaa itseään enempää. Eikä heillä pitäisi olla velvollisuuttakaan joutua juoksemaan koko ajan kovempaa, varsinkaan jo rikkaiden rikastamiseksi entisestään.
      Ja pikkupuljujenkin pomolle pitää raapia selkänahasta joka vuosi uusi maasturikaupunkimersu

    • Anonyymi

      No mitä vaikuttaa rimpuilla? Se nyt tuli sitten lähtö,laskenta on jo alkanut,nimittäin ihmiskunnan tuho. Sen katkerampi on lie lähtö mitä enempi on mammonaa ja mitä loisempi virka??

    • Anonyymi

      Euroopan parlamentin teettämän kyselyn mukaan suomalaiset suhtautuvat kielteisimmin EU-elpymispakettiin. (Iltalehti 12.2.2021)
      Mielenkiintoista onkin se, että niukka neljäsosa EU-maiden kansalaisista on tyytyväisiä nykymuotoiseen EU:hun. Suomalaisista 60% oli tätä mieltä. Tämän lisäksi 55% suomalaisista koki, ettei heidän äänensä kuulu EU:ssa. Kuitenkin enemmistö suomalaisista pitää EU-jäsenyydestä (64%) ja kokee Suomen hyötyneen siitä (69%).
      Jos EU:hun ollaan niin pettyneitä, mistä kumpuaa ajatus sen hyödyllisyydestä?
      Suurin osa EU:n hyödyistä ovat näennäisiä tai saavutettavissa ilman EU:ta: Esimerkiksi Pohjoismailla on oma moitteeton vapaa liikkuvuus, jossa kansalaisuus tarkistetaan rajalla eikä EU:hun voi pitkäaikaisesti turvautua, kun suurin osa jäsenmaista kuuluu Natoon.
      Jos EU:hun ollaan niin pettyneitä, miksi muutosta ei ole tapahtunut?
      Johtuisikohan siitä, että EU-maiden kansalaisilla ei ole juuri lainkaan vaikutusvaltaa EU:hun, sillä ylin valta on epäsuorasti valitulla EU-komissiolla? Turha myöskään selitellä sillä, että EU-komissioon voitaisiin vaikuttaa valitsemalla myötämielisiä komissaareja - ei onnistu. Komissaarien tehtävänä ajaa EU:n etua ei jäsenmaiden.
      Jos haluamme muutosta, meidän tulee kaataa EU-elpymispaketti. Ei anneta Marinin hallituksen masinoida pakettia läpi ilman kansanäänestystä.

      • Anonyymi

        Voi pettyä johonkin asiaan, mutta silti kannatetaan jäsenyyttä. Kokonaisuus asiassa ratkaisee, Suomelle on erityisen hyvä asia kuuluu EU-yhteisöön jo ihan tuon itäisen naapuruuden takia.
        Talous on myös tärkeä asia, viennistä riippuvaiselle maalle on eriomainen asia kuulua yhteismarkkinoihin.
        Suomessa noin 65% kansasta pitää hyvänä asiana EU-jäsenyyttä, joten ei täällä valtaosa väestöä ihan tyhmiä ole.

        Joko EU tai Venäjä.
        Mielymmin toki EU ku Venäjä.

    • Anonyymi

      Eiks raharuinu asu vaalajärvellä.

      • Anonyymi

        Kannattaa pistää puheluesto raharuinulle.

    • Anonyymi

      Seppänen on laskenut, että näiden vuosien aikana Suomesta on tullut EU:n suurin nettomaksaja. Moni Euroopan maa on vaatinut ja saanut Unionin jäsenmaksulleen alennuksia. Suomi on maksanut kiltisti sekä omat että muiden maksut.
      Eikä kyse ole Kreikan tai köyhän etelän tukemisesta. Seppäsen laskelmien mukaan Suomi on maksanut lähes miljardi euroa Saksan, Hollannin, Ruotsin ja Itävallan jäsenmaksuja.
      Brittejä suomalaiset ovat sponsoroineet EU-aikana 2,1 miljardilla eurolla.
      Seppänen laski, että Suomesta on tullut EU:n suurin nettomaksaja. Jäsenmaksujen ohella toinen syy on vuonna 1994 epäonnistuneet maataloustukineuvottelut. Suomi tulkitsi niiden jälkeen saavansa pysyviä maataloustukia. Euroopan komission tulkinnan mukaan kyse oli siirtymäajan tuista.
      Seppänen kertoo kirjassa, että Suomi maksaa vuosittain omasta budjetistaan noin miljardin euron maataloustuet. Ainoastaan Ranska maksaa enemmän. Muissa EU-maissa maataloustuet maksetaan pääsääntöisesti unionin 140 miljardin euron budjetista. Vertailun vuoksi Ruotsi maksaa kansallisesta budjetistaan noin 35 miljoonan euron maataloustuen.
      Esko Seppänen pohti myös, miksi Jyrki Katainen ei vaatinut Suomen jäsenmaksuihin alennusta kaudelle 2014-2020, vaikka Suomi oli jo vajonnut syvään taantumaan.
      ”Hänellä oli silloin salattu (ja myöhemmin julkitullut) pyrkimys päästä komissaariksi Brysseliin, ja se tavoite yhdistettynä Suomen edun ajamiseen oli maallemme onnettomuus: säilyttääkseen mukavan miehen maineen Katainen ei ollut valmis käymään taistoa Suomen nettomaksaja-aseman parantamisesta”, Seppänen kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Sieltähän näitä paljastuu ja esko ei valehtele.

    • Anonyymi

      Hevosmiehet ovat tietoisia hallituksen (vihreät etupiässä) toimista mm liikenteenpäästöjen vähentämiseksi,että polttoaineita myyntirajoitettaisiin tulevaisuudssa.Valitettavasti nää heppamiehet on usein oikeassa. No mikäs siinä esim iesiöläiselle eläkeläiselle piisanee 100 litroo vuodeksi A 3 e litra kauppareissuihin sekä asiointiin. Tuolla määrällähän pärjää reippaasti sen vuoden,koska autot ovat todella vähäkuluttavia menopelejä. Lisäksi on mahdollista alkaa kimppakuljetukseen porukalla ja näin päästöt vähenee.

    • Anonyymi

      Ja hevosmiehet jatkaa. Syksyynmenessä tule eurooppaan pankkikriisi ja sehän tietää lisää huonoa suomelle. Varmaankin höpöhallitus jakaa suomalaisten verorahoja euroopan pankkien pelastamiseksi eikä kansalta taaskaan kysytä yhtään mitään.

      • Anonyymi

        Kansanedustajalta raju ryöpytys puoluetoverinsa niskaan: ”Turhin ukko koko eduskunnassa”
        Tänään klo 6:46
        Perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakson mukaan Ano Turtiainen ei nauti suurta suosiota perussuomalaisten eduskuntaryhmän keskuudessa.

        Perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakso moittii Ano Turtiaisen käytöstä eduskunnassa.
        Laakson mukaan Turtiainen pääasiassa haukkuu perussuomalaisia.
        Turtiainen on ilmoittanut olevansa käytettävissä perussuomalaisten puheenjohtajistoon.

    • Anonyymi

      Hevosmiehet kertoilivat,eu verokin vielä tuloo. Se iskeekin sitten mm pieniin eläkkeisiin etupäässä.

    • Anonyymi

      Kyllä ne rääkkäsivät ennenvanhaan hevosriepuja savotoilla armotta. On se hemmettivie hyvä kuiten kun ne ajat ovat ohi.

    • Anonyymi

      Voisitteko persut lopettaa tämän Pietarintrollien avustaman roskapostituksenne tänne palstalle? Se teidän yhteistyönne ei kenellekään ole enää salaisuus, valehteleminen ei auta tässä yhtään. Palstan moderaattori ei ilmeisesti aio tehdä tälle PS-piiritoimiston johtamalle roskapostitukselle mitään? Vai mitä?

    • Anonyymi

      No ny se sitten toteutuu se mistä hevosmiehet raatasivat jo kolmevuotta sitten. Laittavat vihervasemmistohallitus kepun siunauksella päästörajoituksen puunpolttoon kotitalouksissa. Pitää investoida kalliit takat,jotka ovat kuulemma vähäpäästöisiä. No jeesiöön on jo niitä tilattu melken joka tölliin. Jeesiöläisethän ei napeill pelaa. No tästä seuraa se,että ei saa vapaasti enää tulistellakkaan ulkona jne.. äänestäkää työ jatkossakin vihervasemmistoo niin kyl se siit sitten lutvituuuu.

    • Anonyymi

      Laittavat vihervasemmistohallitus kepun siunauksella päästörajoituksen puunpolttoon kotitalouksissa.

      • Anonyymi

        Ei kait .

    • Anonyymi

      Paljonko se turvallisuus saa sitte maksaa? Jos EU ajetaan alas niin kyllä se fasisti Putin sen tyhjiön täyttää.

    • Anonyymi

      Ei eu:ta tarvise ajaa alas se kaatuu itsestään omiin tyhmyyksiinsä.

    • Anonyymi

      Kova juttu! MarinSanna
      @TIME
      -lehden kannessa ja sadan seuraavan vaikutusvaltaisimman henkilön listalla.
      Hyvä Suomi.

    • Anonyymi

      No ny se sitten toteutuu se mistä hevosmiehet raatasivat jo kolmevuotta sitten. Laittavat vihervasemmistohallitus kepun siunauksella päästörajoituksen puunpolttoon kotitalouksissa. Pitää investoida kalliit takat,jotka ovat kuulemma vähäpäästöisiä. No jeesiöön on jo niitä tilattu melken joka tölliin. Jeesiöläisethän ei napeill pelaa. No tästä seuraa se,että ei saa vapaasti enää tulistellakkaan ulkona jne.. äänestäkää työ jatkossakin vihervasemmistoo niin kyl se siit sitten lutvituuuu.

      • Anonyymi

        No onpa tosiaan ankeata jiesiössä. Tulukee pojes tänne ihimisten ilimoille. Syänki ja verisuonet säästyy nuinki kauhiasta asiasta. Kysykää varmuuen vuoksi mestarin vastauskin, kyllä se sieltä tullee jos tullee

    • Anonyymi

      On jo myytävänä vähäpäästöisiä saunankiukaitakin. Pitää ostaa sellanen kiuas jokaisenn kotitaloon/kesämökkiin,jos meinaa saunoa. No valvonta onkin sitten toinen asia. No vihervasemmistohallituksella ei keinot lopu kansan kurjistamiseen,pitää esittää esim kuitti ostetusta takasta ja kiukaasta. Ja ehkä saamme romutspalkkion entisestä kiukaasta 3 euroa.

    • Anonyymi

      Se on liki tuhat euroa tuollainen maka vähäpäästöinen kiuas ja on varmaan kalliimpiakin. Kesämökkiläiset joutuu ostamaan 2 kiuasta. Saavathan kiuastehtaat
      töitä sentään .

    • Anonyymi

      Moottorisahan kanssa on oltava varovainen.

    • Anonyymi

      No ny se sitten toteutuu se mistä hevosmiehet raatasivat jo kolmevuotta sitten. Laittavat vihervasemmistohallitus kepun siunauksella päästörajoituksen puunpolttoon kotitalouksissa. Pitää investoida kalliit takat,jotka ovat kuulemma vähäpäästöisiä. No jeesiöön on jo niitä tilattu melken joka tölliin. Jeesiöläisethän ei napeill pelaa. No tästä seuraa se,että ei saa vapaasti enää tulistellakkaan ulkona jne.. äänestäkää työ jatkossakin vihervasemmistoo niin kyl se siit sitten lutvituuuu....

    • Anonyymi

      On jo myytävänä vähäpäästöisiä saunankiukaitakin. Pitää ostaa sellanen kiuas jokaisenn kotitaloon/kesämökkiin,jos meinaa saunoa. No valvonta onkin sitten toinen asia. No vihervasemmistohallituksella ei keinot lopu kansan kurjistamiseen,pitää esittää esim kuitti ostetusta takasta ja kiukaasta. Ja ehkä saamme romutspalkkion entisestä kiukaasta 3 euroa..

    • Anonyymi

      Se on liki tuhat euroa tuollainen maka vähäpäästöinen kiuas ja on varmaan kalliimpiakin. Kesämökkiläiset joutuu ostamaan 2 kiuasta. Saavathan kiuastehtaat
      töitä sentään .'

    • Anonyymi

      No ny se sitten toteutuu se mistä hevosmiehet raatasivat jo kolmevuotta sitten. Laittavat vihervasemmistohallitus kepun siunauksella päästörajoituksen puunpolttoon kotitalouksissa. Pitää investoida kalliit takat,jotka ovat kuulemma vähäpäästöisiä. No jeesiöön on jo niitä tilattu melken joka tölliin. Jeesiöläisethän ei napeill pelaa. No tästä seuraa se,että ei saa vapaasti enää tulistellakkaan ulkona jne.. äänestäkää työ jatkossakin vihervasemmistoo niin kyl se siit sitten lutvituuuu.

      ,.

    • Anonyymi

      Puun pienpoltolle tulossa päästörajoituksia
      Määräys ei koskisi kesämökkejä

      TILAAJILLE
      Anna-Riitta Sippola
      1.7.2006 3:00
      Uusille puuta käyttäville lämmityslaitteille ja saunan kiukaille on tulossa päästörajoituksia.

      Ympäristöministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle esityksen, joka tähtää puun polttamisesta peräisin olevien pienhiukkasten vähentämiseen.

      Rajoitusten toivotaan tuovan markkinoille nykyistä enemmän sellaisia tulisijoja, jotka polttavat puuta vähäisin päästöin.

    • Anonyymi

      Persujen vastenmieliseen trumputteluun Vanhasen vastaus:

      Perussuomalaiset lietsovat EU-kielteisyyttä Italian tilannetta vääristelemällä
      Perussuomalaiset puolestaan käyvät keskustelua myös vääristelyillä väitteillä ja faktoilla. Perussuomalaiset käyttävät etenkin Italiaa lyömäkirveenä elvytyspakettia vastaan erityisesti kolmella väitteellä. joihin ei ole todellisuusperustaa.

      Ensinnäkin perussuomalaiset väittävät välikysymyksessään Italian saavan elpymisvälineestä 200 miljardia. Tosiasia on se, että Italia saa laskennallisesti avustuksia 79 miljardia. Heidän oma maksuosuutensa tästä on 48 miljardia. Nettoavustus on siis noin 30 miljardia. Mikäli Italia käyttää lisäksi elpymisvälineen lainamuotoista osuutta, tulee se tämän päälle. Laina on kuitenkin laina eikä tuki. Mielikuva 200 miljardista on aivan eri kuin todellisuus.

      Toinen jatkuvasti kuultu väite Italian osalta on, että ”mekö maksamme heidän alhaiset veronsa” tai veronalennuksensa. Tosiasiassa Italian kokonaisveroaste on jokseenkin yhtä korkea kuin meillä ja sama koskee tuloveroastetta. Mitä siis Perussuomalaiset väitteillään tarkoittaa?

      Vielä kolmas fakta Italiaan liitettyihin mielikuviin: Italia on unionissa nettomaksaja kuten Suomikin. Tulevan seitsemän vuoden rahoituskehyksessä Italian nettomaksuosuus on noin 35 miljardia euroa eli enemmän kuin he 37 vuoden kuluessa nettona hyötyvät elpymisvälineestä (30 miljardia).

      Lisäksi tulee ottaa huomioon että Italian väkiluku on noin 60 miljoonaa eli kyseessä on kymmenen kertaa Suomea suurempi kansankunta. Italiassa koronan vaikutukset ovat olleet kiistatta Suomea suuremmat ja vaikeammat niin terveydenhuollolle kuin taloudelle.

      Politiikan vastenmielisimpiin piirteisiin kuuluu faktojen tarkoituksellinen vääristely, jonka teho todistui Yhdysvalloissa viimeisten neljän vuoden aikana. Tätä samaa yllytyskeinoa käyttävät populistiliikkeet nyt muissa maissa, myös meillä.

      Olen koettanut tuloksetta saada perussuomalaisia vastaamaan Italiaa koskeviin virheellisiin väitteisiinsä, mutta eivät suostu. Siksi haluan tässä julkisesti esittää kysymyksen uudestaan. Asioista saa olla eri mieltä ja riita-asioista saa kiistellä, mutta faktoista on yritettävä pitää kiinni.
      Elvytyspaketissa Suomi on kahdeksanneksi suurin nettomaksaja eli olemme sillä paikalla, johon taloudellinen vaurautemme meidät asettaa.

      Oma tulkintani keskustelusta on se, että Italiaa koskevia vääristeltyjä väitteitä käytetään EU-kriittisyyden ruokkimiseksi. Monet kritiikkiä lietsovat tosiasiassa haluavat Suomen eroavan unionista. Olisiko siis rehellisintä puhuakin itse varsinaisesta asiasta?

      • Anonyymi

        On jo myytävänä vähäpäästöisiä saunankiukaitakin. Pitää ostaa sellanen kiuas jokaisenn kotitaloon/kesämökkiin,jos meinaa saunoa. No valvonta onkin sitten toinen asia. No vihervasemmistohallituksella ei keinot lopu kansan kurjistamiseen,pitää esittää esim kuitti ostetusta takasta ja kiukaasta. Ja ehkä saamme romutspalkkion entisestä kiukaasta 3 euroa.

    • Anonyymi

      Kijua ryyppäämään riipiin.
      eikä varmasti pyyhitä
      me rentoututaan pyyhkimättä.

    • Anonyymi

      Puun pienpoltolle tulossa päästörajoituksia
      Määräys ei koskisi kesämökkejä

      TILAAJILLE
      Anna-Riitta Sippola
      1.7.2006 3:00
      Uusille puuta käyttäville lämmityslaitteille ja saunan kiukaille on tulossa päästörajoituksia.

      Ympäristöministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle esityksen, joka tähtää puun polttamisesta peräisin olevien pienhiukkasten vähentämiseen.

      Rajoitusten toivotaan tuovan markkinoille nykyistä enemmän sellaisia tulisijoja, jotka polttavat puuta vähäisin päästöin..

    • Anonyymi

      Se Rasisti sana on Rasistinen haukkumanimi ihmisille jotka haluaa säilyttää oman kotimaansa puhtaana sekä rauhallisena, myöskään me oikeat tervejärkiset suomalaiset emme hyväksy sitä että kun olemme saaneet oman maamme asiat kuntoon niin tänne tulee laiskat keskenään tappelevat ihmiset viemään meiltä etuudet, palkat sekä aiheuttamaan sekasortoa ihmisten keskuuteen, onhan niitä paljon ehtinyt puukotuksia ym. tulla, hallitus leikkaa nyt köyhiltä suomalaisilta etuuksia jotta voi antaa näille jotka kuka milläkin tekosyyllä on tänne tullut, nämä kuten hermomyrkkyiskut on lavastettuja jotta tyhmät suomalaiset ottaisivat tutkimatta kaikki vastaan, Britannian iskusta ei ole mitään näyttöä, Britit eroaa Eu,sta joten oli saatava Eu maat puolelleen, Syyrian isku oli jo niin typerä lavastus että sitähän ei usko kukaan täysijärkinen, lapsia siellä kiusattiin ja itketettiin valaen vedellä ja suihkuttaen suuhun jotain pölyä, ihan selvä lavastus, koska ei Syyrian hallituksella ollut mitään syytä tehdä sellaista, ja Venäjää syytetään kaikesta ja lietsotaan venäjävastaista mielialaa, siinä tehdään iso virhe, Venäjä koettaa onneksi olla sivussa eikä tee hölmöyksiä kuten USA.

    • Anonyymi

      Eu omine sertikaattineineen rupee valvomaan jo yksityismetsiäkin. Määräilee miten saa hakata ja ottaa vaikkapa polttopuita? Hevosmiehet kertoilivat.

    • Anonyymi

      Hevosmiehet ovat näköjään hyvin aktiivisia,he kaivaa kaikki pimitetyt uutiset kyllä tietoon.

      • Anonyymi

        "Turtiainen oli myös todennut, että hänellä on perustuslaillinen oikeus pitää puheensa vaikka ilman housuja."

        Siinäpä se on perussuomalaisuus tiivistettynä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Turtiainen oli myös todennut, että hänellä on perustuslaillinen oikeus pitää puheensa vaikka ilman housuja."

        Siinäpä se on perussuomalaisuus tiivistettynä.

        Olet selvästi rakastunut anoon ,no mikäs siinä eihä siinä väärää.

      • Anonyymi

        Hevosmiehet ja mustalaiset ovat älykkäitä immeisii. Saakeli vieköhän se hutisalonsakki minut nyt saunan taa,kun kirjoitin "mustalaiset"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet selvästi rakastunut anoon ,no mikäs siinä eihä siinä väärää.

        Anon onneks Kiemunki ja kumppanit ovat puuhaamassa Anollekin riittävän sekaisin olevaa poliittista viiteryhmää.

    • Anonyymi

      Keskustalainen valtiovarainministeri Matti Vanhanen väitti tällä viikolla EU-elpymispakettikeskustelussa, että Perussuomalaiset vetivät hatusta Italian 200 miljardin saaman summan. Oikeasti Vanhanen itse ei nähtävästi ole tehtävänsä tasalla, koska 200 miljoonaa on esitelty esimerkiksi ulkoministeriön sivuilla, kuten kuvasta huomaa. Myös esimerkiksi arvostettu Financial Times on puhunut 200 miljardista.
      Tästä herää todella kysymys siitä, onko Vanhanen valtionvarainministerinä tehtäviensä tasalla vai käyttääkö hän tahallaan asemaansa hyväkseen perussuomalaisten epäoikeudenmukaiseen mollaamiseen?

      • Anonyymi

        Yritähän ymmärtää ja lukea seuraava Vanhasen tekstistä
        Laina ei ole avustus joten älä sitä sotke tähän.Luultavasti Italia ei sellaista ota vaikka tarjolla on
        -
        Ensinnäkin perussuomalaiset väittävät välikysymyksessään Italian saavan elpymisvälineestä 200 miljardia. Tosiasia on se, että Italia saa laskennallisesti avustuksia 79 miljardia. Heidän oma maksuosuutensa tästä on 48 miljardia. Nettoavustus on siis noin 30 miljardia. Mikäli Italia käyttää lisäksi elpymisvälineen lainamuotoista osuutta, tulee se tämän päälle. Laina on kuitenkin laina eikä tuki. Mielikuva 200 miljardista on aivan eri kuin todellisuus.

    • Anonyymi

      Jiesiöstä kajahtaa:
      Suomeen on saatava seuraavaksi hallitus, joka kykenee päättämään raakaöljyn maailmanmarkkinahinnasta.

    • Anonyymi

      En ole trumpin ihailija,enkä senkummemmin puolustaja. Mutta puolustan ja arvostan hänen aikaasaamisiaan ja oikeaa poliitiikkaansa. Muutamat rehelliset median edustajat sentään on kirjoittaneet maailmalla trumpin hyvistä aikaansaamisistaan ja hankkeista,joista suomellekin on/olisi hyötyä monissa asioissa. Suomen kommunsitinen media etunenässä yle on vain haukkunut ja pilkannut niinkuin kommunisteilla,johon kuuluuvihreätkin on tapana aina oikeaa ja rehellisyyttä parjata.

      Trump kuulemma lahjoitti oman palkkansakin hyväntekeväisyyteen jne....

      • Anonyymi

        Time -lehden etukannenkuvista hesari kirjoittaa.
        "Kansipaikka on niin haluttu, että Donald Trump mallasi itsensä siihen. Time pyysi, ettei presidentti pitäisi väärennettyä kantta esillä golf-klubillaan, kertoi esimerkiksi Guardian."

        Sanna Marin oli muuten harvinainen suomalainen Timen kannessa
        "Edellisestä suomalaisesta Time-naamasta, amerikkalaistuneesta arkkitehti Eero Saarisesta on kulunut jo 65 vuotta. Sitä ennen kantensa ovat saaneet Mannerheim vuonna 1940 ja Sibelius vuonna 1937. Vuonna 1936 kannessa oli presidentin neuvonantaja Emil Hurja, joka oli suomalaisten siirtolaisten lapsi.

    • Anonyymi

      Ellen väärin arvaa,niin ano turtiaiseen rakastunut tulee tähän pätemään ja vihreää ropakantaa julistaan.

      • Anonyymi

        Kuka on Tur tiainen , mie muistakko Turakaisen joka muistaakseni oli jokin urh.selostaja jos oikein muistan. Korjakkaa jos olen väärässä

    • Anonyymi

      Jippiii!
      Onhan tämä nyt kertakaikkisen hieno asia!
      Vihreät iloitsevat EU:n elpymismiljardeista: ”Suomen historian suurin ilmastoinvestointi”
      Hyvä. Tutkimusten mukaan jokainen suomalainen on 1600€ rikkaampi Eu:n ansioista. Nyt saadaan vielä hyvää investointi rahaa kehittyville tulevaisuuden aloille. Täytyy katsoa eteenpäin ei taaksepäin, persut haluaa suomalaiset köyhiksi ja Venäjän vallan alle.

    • Anonyymi

      Me jiesiössä saadaan sittenkin se latauspistoke meidän sähköautoille.

      Mikkonen luonnehtii päätöstä ”valtavan harppauksen päiväksi”.

      Hallitus myös vauhdittaa Suomessa siirtymistä sähköautoiluun. Ilmastomiljoonia käytetään sähköisen liikenteen latausinfrastruktuurin rakentamiseen kaikkialle Suomeen.

      Kun sähköautojen lataaminen onnistuu pitkillä mökki- ja Lapin-matkoilla, hallitus arvioi suomalaisen autokannan uusiutuvan vähäpäästöiseen suuntaan. Muutosta tukee sähköautojen hankinnan kevyt verotus.

      Samalla vauhditetaan kiinteistöjen öljylämmityksestä luopumista.

    • Anonyymi

      Pöljät britit
      Brexit-siirtymäajan päättyminen vuoden 2021 alussa lopetti myös ihmisten vapaan liikkuvuuden Britannian ja EU-alueen välillä.
      Moni EU-maissa asuva britti luuli kaiken jatkuvan ennallaan, eikä hakenut oleskelulupaa: nyt kymmeniätuhansia odottaa pakkolähtö
      EU-alueella asuu vakituisesti noin 1,3 miljoonaa brittiä. Osa heistä ei ole koskaan rekisteröitynyt asuinmaassaan.
      Pakkolähtö koskettaa varovaisestikin arvioiden kymmeniätuhansia brittejä.

      Pelkästään Espanjasta palaavia on eri arvioiden mukaan noin 50 000 henkeä. Monet heistä ovat asuneet Espanjassa vuosia, eikä heillä ole enää kotia Britanniassa. Tästä huolimatta kaikki eivät ole koskaan virallisesti rekisteröityneet myöskään Espanjan asukkaiksi. Heitä odottaa maalis-huhtikuun vaihteessa passitus takaisin kotisaarelle
      viisumivapaan oleskelun 90 päivän aikarajan täyttyessä.

    • Anonyymi

      Tuommonenkin lakkautettu
      SUOMEN MAASEUDUN PUOLUEEN KITTILÄN KUNNALLISJÄRJESTÖ R.Y.

    • Anonyymi

      Syntyessään ihminen saa lahjaksi kuoleman. Ei voi elää sitoutumatta kuolemaan. Kuoleman mahdollisuus seuraa ihmistä koko elämän mitan. Ihminen on oleva: käypäläinen olemisessa. Kaikkivoipa ihminen, muista maski, turvaväli ja käsihygienia. Kuulut kuolevaisiin. Et siis ole iäinen.

    • Anonyymi

      Espanjassa alkaa syksyllä kokeilu, jossa halukkaat yritykset voivat siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon. Työntekijöiden palkat pysyvät ennallaan, sillä rahat hankkeeseen tulevat EU:n elpymisrahastosta.

      Syyskuussa 2021 Espanjasta tulee Euroopan ensimmäinen valtio, joka aloittaa 32-tuntisen työviikon kokeilun koko maan mittakaavassa. Hankkeen takana on The Guardianin mukaan vasemmistolainen Más País -puolue, jonka tekemän ehdotuksen maan hallitus hyväksyi. Kokeilun piirissä on aluksi 200 yritystä ja niiden arviolta 3 000–6 000 työntekijää. Kokeilu on kolmivuotinen.

      Espanjalaisten nelipäiväinen työviikko rahoitetaan EU:n elpymisrahastosta ja yritysten saaman tuen määrä on 50 miljoonaa euroa. Aikoinaan nelipäiväistä työviikkoa esitti myös nykyinen pääministeri Sanna Marin ja hanke nousi tuolloinkin uutiseksi maailmalla

      • Anonyymi

        Suomalaisten veronmaksajien rahoilla mälläävät,voi hyvänenaika kuiten. Suomessa sitten nähään jopa nälkää ja köyhyys rehottaa mielin määrin jne.. Kyllä NS -hölmöläisetkin ovat viisaampia kuin vihervasemmistrikollishallitus suomessa,jota johtaa prisman kassasanni.

    • Anonyymi

      Vihreiden Osmo Soininvaaralta poltti perusteellisesti kääminsä hallituksen rokotusjärjestyspäätöksestä. Hän syyttää hallitusta tahallisesta tappamisesta. Syytös kertoo karua kieltä hallitusyhteistyön nopeasta murenemisesta.

      Soininvaara kirjoittaa blogissaan: ”Olin eilen niin raivoissani hallituksen kyynisestä päätöksestä olla painottamatta korona-rokotuksia sinne, missä tautia on eniten, että katsoin viisaammaksi olla kirjoittamatta asiasta ennen kuin olen nukkunut yön yli. Raivoni ei kuitenkaan yhdessä yössä laantunut.”

      Soininvaaran mukaan hallitus lisäsi tietoisesti tartuntoja, sairaanhoitojaksoja, tehohoitojaksoja ja kuolemia neljänneksellä. Hän painaa retorisen kaasupolkimen lattiaan saakka:

      • Anonyymi

        Vihreiden Osmo Soininvaaralta poltti perusteellisesti kääminsä hallituksen rokotusjärjestyspäätöksestä. Hän syyttää hallitusta tahallisesta tappamisesta. Syytös kertoo karua kieltä hallitusyhteistyön nopeasta murenemisesta.

        Soininvaara kirjoittaa blogissaan: ”Olin eilen niin raivoissani hallituksen kyynisestä päätöksestä olla painottamatta korona-rokotuksia sinne, missä tautia on eniten, että katsoin viisaammaksi olla kirjoittamatta asiasta ennen kuin olen nukkunut yön yli. Raivoni ei kuitenkaan yhdessä yössä laantunut.”

        Soininvaaran mukaan hallitus lisäsi tietoisesti tartuntoja, sairaanhoitojaksoja, tehohoitojaksoja ja kuolemia neljänneksellä. Hän painaa retorisen kaasupolkimen lattiaan saakka: Osmo on oikeassa.

        Siinä osmolta hölmöläishallitukselle täyttäasiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä osmolta hölmöläishallitukselle täyttäasiaa.

        Kuka tuo osmo on? Onko se joku herra sitte?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tuo osmo on? Onko se joku herra sitte?

        Osmo on jo vuosia ollut oman probleemansa vanki, ei tuohon muuta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tuo osmo on? Onko se joku herra sitte?

        HELPPO KYSYMYS?

        Mitä suomi /hallitus tekee,jos itärajalta alkaa vyörymään sankoinjoukoin pakolaisia suomeen??
        VASTAUS!
        Määrää sotilaat kantamaan matkalaukkuja..p

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HELPPO KYSYMYS?

        Mitä suomi /hallitus tekee,jos itärajalta alkaa vyörymään sankoinjoukoin pakolaisia suomeen??
        VASTAUS!
        Määrää sotilaat kantamaan matkalaukkuja..p

        persuthan siihen oli innokkaita muutama vuosi sitten, joten valmiina taas ,rutiinijuttu

    • Anonyymi

      Osmo tietää vihreiden kohtalon ja se on muidenkin helppo tietää. Kuoleva hönntäsakki koko makapuolue.

    • Anonyymi

      Pääseeköhän Satu Hassi historiaan maininnalla ”Suomen paras naispuolinen tuotannon lamauttajamestari”? Limbot ovat jo sitä luokkaa. Kukahan häntä oikein sponsoroi ja yllyttää? Isänmaallisuus on kaukanaäåp

    • Anonyymi

      Jahas, ketjua pikaisesti selaamalla paljastui taas kansanradioporukan omaksi ketjuksi.

    • Anonyymi

      Seppänen on laskenut, että näiden vuosien aikana Suomesta on tullut EU:n suurin nettomaksaja. Moni Euroopan maa on vaatinut ja saanut Unionin jäsenmaksulleen alennuksia. Suomi on maksanut kiltisti sekä omat että muiden maksut.
      Eikä kyse ole Kreikan tai köyhän etelän tukemisesta. Seppäsen laskelmien mukaan Suomi on maksanut lähes miljardi euroa Saksan, Hollannin, Ruotsin ja Itävallan jäsenmaksuja.
      Brittejä suomalaiset ovat sponsoroineet EU-aikana 2,1 miljardilla eurolla.
      Seppänen laski, että Suomesta on tullut EU:n suurin nettomaksaja. Jäsenmaksujen ohella toinen syy on vuonna 1994 epäonnistuneet maataloustukineuvottelut. Suomi tulkitsi niiden jälkeen saavansa pysyviä maataloustukia. Euroopan komission tulkinnan mukaan kyse oli siirtymäajan tuista.
      Seppänen kertoo kirjassa, että Suomi maksaa vuosittain omasta budjetistaan noin miljardin euron maataloustuet. Ainoastaan Ranska maksaa enemmän. Muissa EU-maissa maataloustuet maksetaan pääsääntöisesti unionin 140 miljardin euron budjetista. Vertailun vuoksi Ruotsi maksaa kansallisesta budjetistaan noin 35 miljoonan euron maataloustuen.
      Esko Seppänen pohti myös, miksi Jyrki Katainen ei vaatinut Suomen jäsenmaksuihin alennusta kaudelle 2014-2020, vaikka Suomi oli jo vajonnut syvään taantumaan.
      ”Hänellä oli silloin salattu (ja myöhemmin julkitullut) pyrkimys päästä komissaariksi Brysseliin, ja se tavoite yhdistettynä Suomen edun ajamiseen oli maallemme onnettomuus: säilyttääkseen mukavan miehen maineen Katainen ei ollut valmis käymään taistoa Suomen nettomaksaja-aseman parantamisesta”, Seppänen kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Kaikki järkevät ihmiset suomessa on nähnyt hölmöläishallituksen maamme tuhoamistoimet. Ei yhtään oikea päätöstä. Velkaa otettu hirviät määrät ja ne on samantien lapiotu ulkomaille,kehitysapuun ym . Kauhea kunnianhimo vaan on päällä jatkuvasti näyttää ulospäin kuinka meillä mänöö suomessa hyvin. Ja todellinen asia on täysin päinvastoin. Hölmöläishallitus on kurjistanut suomen siihenmalliin,että on siinä kokomuksella orpo pääministerillä kova urakka saada suomi edes jonkinlaiseen kuntoo seuraavassa hallituksessa. Tuskinpa onnistuu.

    • Anonyymi

      Riippuu mitä met uuninpakolla halutaan. Maatuska hyöriin köökin ja makuuhuoneen väliä näin aluksi. Olis se somaa

    • Anonyymi

      Pääseeköhän Satu Hassi historiaan maininnalla ”Suomen paras naispuolinen tuotannon lamauttajamestari”? Limbot ovat jo sitä luokkaa. Kukahan häntä oikein sponsoroi ja yllyttää? Isänmaallisuus on kaukana. Vastaan ei pääse,mutta jos joku kirjoittaa kirjan suomen tuho silloin satu pääsee pääosaan kirjaan.

      • Anonyymi

        "Ollos huoleton, poikas valveil on"

        Meillä ei ole mitään hätää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ollos huoleton, poikas valveil on"

        Meillä ei ole mitään hätää.

        toista son poika isossa maailmassa

        Tällaistakaan oikeusprosessia ei ole aiemmin koettu. Trump rahasti omilla virkaanastujaisillaan, jotka veronmaksajat kustansivat. Sopi nyt lopulta syyttäjän kanssa oikeussalin ulkopuolella. Maksaa takaisin
        750 000 USD.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        toista son poika isossa maailmassa

        Tällaistakaan oikeusprosessia ei ole aiemmin koettu. Trump rahasti omilla virkaanastujaisillaan, jotka veronmaksajat kustansivat. Sopi nyt lopulta syyttäjän kanssa oikeussalin ulkopuolella. Maksaa takaisin
        750 000 USD.

        Kaikki järkevät ihmiset suomessa on nähnyt hölmöläishallituksen maamme tuhoamistoimet. Ei yhtään oikea päätöstä. Velkaa otettu hirviät määrät ja ne on samantien lapiotu ulkomaille,kehitysapuun ym . Kauhea kunnianhimo vaan on päällä jatkuvasti näyttää ulospäin kuinka meillä mänöö suomessa hyvin. Ja todellinen asia on täysin päinvastoin. Hölmöläishallitus on kurjistanut suomen siihenmalliin,että on siinä kokomuksella orpo pääministerillä kova urakka saada suomi edes jonkinlaiseen kuntoo seuraavassa hallituksessa. Tuskinpa onnistuu. 0

    • Anonyymi

      satu hassi :
      "Hyvä, että ihmiset tukevat hoitajien palkankorotuksia. Ymmärrys siitä, että rahaa siihen tuskin löytyy ilman veronkorotuksia, näyttää kasvavan. Mutta: ”Mitä suurempituloisesta on kyse, sitä todennäköisemmin tämä vastustaa veronkorotuksia.”

      • Anonyymi

        Niin se ikävä kyllä on, että köyhä antaa mielellään ison osan tuloistaan vieläkin köyhemmälle, koska ymmärtää hänen tilanteensa. Varakas antaa vapaaehtoisesti vain, jos voi sen vähentää verotuksessa.

    • Anonyymi

      Ohisalo/Sanna Marin ovat yksintein tuhonneet Suomen, kaksi onttopää mimmiä? Aivan uskomatonta! Ja se on sallittu! Prisman apukassasta tehtiin pääministeri joka pisti Suomen tilan totaaliseen katastrofiin, apuna tässä on hänellä vihreä-liikkeen idealistiseen hurmaan vaipunut.

      • Anonyymi

        Pääseeköhän Satu Hassi historiaan maininnalla ”Suomen paras naispuolinen tuotannon lamauttajamestari”? Limbot ovat jo sitä luokkaa. Kukahan häntä oikein sponsoroi ja yllyttää? Isänmaallisuus on kaukana. ei

        Veikkaan että ano on vähän jelepannu kun sillä on paljon koronatukiais- ja konkkarahoja. Kiännyppä anon puoleen ja puhaltakaa yhessä kohti valoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikkaan että ano on vähän jelepannu kun sillä on paljon koronatukiais- ja konkkarahoja. Kiännyppä anon puoleen ja puhaltakaa yhessä kohti valoa

        Ovatkohan ne satu ja ano sitten porukassa. Anollahan on kyllä samaa aatetta kuin satullä.

    • Anonyymi

      VIHREÄN PUOLUEEN SYNTYHISTORIA ! LUE !
      Vihreä puolue syntyi Saksassa ja se rantautui myöhemmin Suomeen kun Suomessa perustettiin Vihreä puolue. Vihreän puolueen syntyjuuret ovat marxismiin pettyneissä äärivasemmistolaisissa (kommunisteissa) ja vanhoissa natseissa. Vihreän puolueen perustajat olivat siis kommunisteja ja natseja. Niin ... ei siis pidä ollenkaan ihmetellä Suomen Vihreän puolueen kannanottoja erinäisissä yhteiskunnallisissa asioissa. Niin ... huono puu ei voi hyviä hedelmiä tuottaa.

      • Anonyymi

        Satukin sen tietää kyllä.

      • Anonyymi

        Hieno homma kuitenniin, että ei ole persu smp-tausta.

      • Anonyymi

        Eikös se aatukin vallannut yhden puolueen jonka nimessä oli sosialistinen vaikka teot oli ihan muuta.
        Niin ja eikös se suomessakin tapahtunut aivan lähiaikoina puolueen valtaus joka esiintyy nyt muka suomalaisten puolustajana.
        Näitähän on esimerkkejä

    • Anonyymi

      Pääseeköhän Satu Hassi historiaan maininnalla ”Suomen paras naispuolinen tuotannon lamauttajamestari”? Limbot ovat jo sitä luokkaa. Kukahan häntä oikein sponsoroi ja yllyttää? Isänmaallisuus on kaukana-

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pääseeköhän Satu Hassi historiaan maininnalla ”Suomen paras naispuolinen tuotannon lamauttajamestari”? Limbot ovat jo sitä luokkaa. Kukahan häntä oikein sponsoroi ja yllyttää? Isänmaallisuus on kaukana. Satuki hölkkä

    • Anonyymi

      Te jotka ihannoitte näitä Vihreitä ja äänestätte niitä aina vaaleissa. Onko teidänkin ymmärryksenne noin nollassa. Autatte Vihreitä tuhoamaan Suomen. Onko teillä tosiaan niin paljon rahaa tai säästöjä, jotta pystytte vastaamaan kulutus tavaroiden, ruuan ja polttoaineiden nousuun. Miksei tässä ilmasto vouhotuksessa voida pysyä muun maailman mukana. Minkä takia meidän on oltava aina ensimmäisenä maalissa vaikka meillä ei ole siihen varoja. Suoraan sanoen sylettää aivan saatanasti tämä porukka joka ei todellakaan välitä teistä eikä meistä. He välittävät ainoastaan itsestään ja kuvittelevat olevansa Euroopan Hallitsijoita. Ja siihen he ovat pyrkineet jo vuosia. Jos luulette, että höpötän huuhaata,niin googlettakaa Vihreän liikkeen synnystä. Se tapahtui Itä- Saksassa ja sen perusti Natsi Upseeri.

    • Anonyymi

      Pääseeköhän Satu Hassi historiaan maininnalla ”Suomen paras naispuolinen tuotannon lamauttajamestari”? Limbot ovat jo sitä luokkaa. Kukahan häntä oikein sponsoroi ja yllyttää?

    • Anonyymi

      STTuutiset
      Neljä keskeistä ilmastonmuutoksen mittaria löi jälleen uusia ennätyksiä viime vuonna, kertoo Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n tuore raportti. WMO:n mukaan viimeksi kuluneet seitsemän vuotta ovat olleet mittaushistorian lämpimimmät.

    • Anonyymi

      Tähän sitä lopulta tultiin ihmiskunnan ahneuden takia: Kaveripariskunta Intiassa kertoi että siellä ei ole ollut monsuunia kolmeen vuoteen ja puolet palmun lehdistä on kuolleet. Kaveri Italiassa sanoo, että ihmiset ei mene siellä ulos ollenkaan helteiden takia

      Euroopassa isoin joki Tonava on melkein kuivunut, Ranskan isoin joki Loire ja Italian suurin joki Po ovat kuivuneet kokonaa. Satellittikuvissa Ranska ja Britannia näyttävät näyttävät Saharan aavikon keltaiselta. Euroopassa on kuumempaa kuin 500 vuoteen.

      • Anonyymi

        Eiköhän se siitä korjaannu kunhan eloapinaäpärät istuu ja telttailee mannerheimintiellä ihmisten riesana lsittomasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se siitä korjaannu kunhan eloapinaäpärät istuu ja telttailee mannerheimintiellä ihmisten riesana lsittomasti.

        Siis laittomasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se siitä korjaannu kunhan eloapinaäpärät istuu ja telttailee mannerheimintiellä ihmisten riesana lsittomasti.

        jaa jiesiössä istuvat maitolavalla että sontakärryn kanssa ei meinaa päästä ohi.Pittää tienraveja ajella että pääsee sonnat levittään tiluksille ja saastuttaan joet tököteillään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se siitä korjaannu kunhan eloapinaäpärät istuu ja telttailee mannerheimintiellä ihmisten riesana lsittomasti.

        on siellä jiesiön papoilla ropleemat.Eikö meinaa litliin päässä kun niin rotestoijat sulukee tiet.äläkää tee vaivakko pikkupäitänne helesingin tapahtumien vuoksi,aivam turhaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        on siellä jiesiön papoilla ropleemat.Eikö meinaa litliin päässä kun niin rotestoijat sulukee tiet.äläkää tee vaivakko pikkupäitänne helesingin tapahtumien vuoksi,aivam turhaa

        Tuskin tukitte eloapinat enää teitä telttailullanne,nyt teijät laitetaan kuriin.

      • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 35 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6749
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4380
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2793
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1653
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe