Feministi sekoaa kuultuaan eriävän mielipiteen

HAHAHAHHA

Massachusettsin yliopistolla järjestettiin maanantaina sananvapaustilaisuus, johon osallistui muun muassa konservatiiviaktivisti Milo Yiannopoulos, jonka mielestä feminismi on “syöpä.”

Kaikkia tämä sanavalinta ei ilmeisesti miellyttänyt, sillä kun Yiannopoulos oli lausunut kommenttinsa, yleisön joukossa ollut naispuolinen mielenosoittaja keskeytti tapahtuman.

Yiannopoulos ei kuitenkaan antanut periksi ja perunut puheitaan, vaan toisti kantansa, että hänen mielestään kyseinen ideologia on kuin “syöpä” yhteiskunnassamme.

Nainen raivostui tästä silmittömästi ja huusi vastaukseksi: “Haista v****! Haista v****!”

Hän jatkoi häiriköintiä tilaisuudessa ja yritti huutaa puhujien päälle.

“Pidä vihapuheesi pois tältä kampukselta! Pidä vihapuheesi pois tältä kampukselta! Pidä vihapuheesi pois tältä kampukselta!”, nainen huusi.

Kun häntä pyydettiin rauhoittumaan, nainen, joka ilmeisesti on yliopistolla opiskelijana, syytti puhujia sananvapausoikeuksiensa rikkomisesta.

“Lakkaa puhumasta meille kuin olisimme lapsia!”, nainen huusi, kun yksi puhujista pyysi häntä hiljentymään.

“Älä sitten käyttäydy kuin lapsi”, puhuja vastasi takaisin.

Välikohtaus tapahtui tilaisuudessa, jossa oli tarkoitus puhua siitä, kuinka poliittinen korrektius vaikuttaa elämään kampuksella.

https://www.youtube.com/watch?v=BY1H1rZL53I

http://mvlehti.net/2016/04/27/kuinka-feministin-saa-sekoamaan-muutamassa-sekunnissa-video/

9

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ruma.kuin.piru

      Olipa feministin näköinen feministi.

    • Femakkohantuo

      Tuo on ehtaa femakko. Hyvin femakkomainen käytös.

      • IhmeJaKummaa

        Jossain 2 minuutin kohdalla femakko saa raivarin lillottaa läskiä niin että käsivarret hölskyää rasvasta. Huomasitteko? Ihme ja kumm ettei tämä femakko laita tissejään tyrkylle.


    • naisrumuutta

      Veikkaan että tuo laardipallo tuolee pyöräyttämään pari mulattimukulaa eri isukeille ennen kuin kuolee sepelvaltimotaudin aiheuttamaan sydänkohtaukseen 35 vuoden iässä.

      • Femakko.basaari

        Oottekos muuten huomanneet että nämä samat femakot jotka tutkii yliopistoilla väkivaltaa, raiskauksia ym, ja meuhkaa miehiä vastaan niin että laardit hölskyää, lähtee sitten omilla lomillaan Istanbuliin, Marakeshiin ja Tunisiin. Siellä he voivat omassa "Pattayassa" sitten hieman ladata patterita.

        Luulisi ehkä että he kiertäisivät Marrakeshin medinan, ja Tunisin pimeät basaarit kaukaa, mutta ehei, nämä femakot meikkaavat ja laittavat topit rintsikoihin ennen kuin lähtevät basaariin tutkimaan kulttuuria. Kun nämä samat femakot tulevat takaisin Suomeen he haluavat lain voimalla kieltää miehiä lähtemästä Pattayalle.


      • Kalapuikkoviiksi-sika
        Femakko.basaari kirjoitti:

        Oottekos muuten huomanneet että nämä samat femakot jotka tutkii yliopistoilla väkivaltaa, raiskauksia ym, ja meuhkaa miehiä vastaan niin että laardit hölskyää, lähtee sitten omilla lomillaan Istanbuliin, Marakeshiin ja Tunisiin. Siellä he voivat omassa "Pattayassa" sitten hieman ladata patterita.

        Luulisi ehkä että he kiertäisivät Marrakeshin medinan, ja Tunisin pimeät basaarit kaukaa, mutta ehei, nämä femakot meikkaavat ja laittavat topit rintsikoihin ennen kuin lähtevät basaariin tutkimaan kulttuuria. Kun nämä samat femakot tulevat takaisin Suomeen he haluavat lain voimalla kieltää miehiä lähtemästä Pattayalle.

        Agadirin rannoilla femakot ottavat aurinkoa "topless", vaikka kaikki tietävät että kyseisessä kulttuurissa kuuluisi olla konservatiivinen pukeutumisen suhteen, oli sitten rannoilla tai ravintolassa. Illalla minihame päälle ja ravintolaan. Kun paikalliset karvakädet vilkuttavat heille silmää ja heittävät perään joko puoli-, tai kokorivouksia, tämä ei jostain syystä järkytä femakkoa. Kyseessä ei ole seksuaalinen ahdistelu, vaan jonkinlainen eksoottinen flirtti. Arvatkaapa mitä eduskunnan miehelle tapahtuu, kun hän eduskunnan hississä puolivahingossa katsoo femakon nimilappua joka on rinnuksien kohdalla?


    • onneksi.pääsi.ääneen

      Painavaa feministiasiaa

    • Aboriginaali

      Feministit voisivat tutustua Ämmät järjestön sivustoille, joissa löytyy hieman toisenlaisia näkemyksiä.

      http://ammat.fi/ammat/
      --------------------------------------------------------------------

    • Aboriginaali

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      414
      4238
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      236
      2090
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1550
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      157
      1367
    5. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      66
      1039
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1025
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      132
      995
    8. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      238
      992
    9. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      923
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      898
    Aihe