Sinettejä on avattu ja avataan edelleen

Oletteko huomanneet, miten näinä päivinä tieto ja ymmärrys kerros kerrokselta lisääntyy ja monet salaisuudet saavat selityksensä. Vielä 1980-luvun alussakaan ei voitu keskustella Raamatun asioista niin kuin nyt. Aivan niin kuin alla olevissa kohdissakin todistetaan:

Dan. 12:4 "Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy. 6 Ja toinen sanoi pellavapukuiselle miehelle, joka oli virran vetten yläpuolella: "Kuinka kauan on vielä näitten ihmeellisten asiain loppuun?" 7 Ja minä kuuntelin pellavapukuista miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää iankaikkisesti: "Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät." 9 Niin hän sanoi:
"Mene, Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti."

1 "Ja minä näin erään toisen, väkevän enkelin tulevan alas taivaasta; hänen verhonaan oli pilvi, ja taivaankaari oli hänen päänsä päällä, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, ja hänen jalkansa niinkuin tulipatsaat, 2 ja hänellä oli kädessään avattu kirjanen. Ja hän laski oikean jalkansa meren päälle ja vasemman maan päälle 3 ja huusi suurella äänellä, niinkuin leijona ärjyy; ja kun hän huusi, antoivat ne seitsemän ukkosen jylinää ääntensä puhua. 4 Ja kun ne seitsemän ukkosenjylinää olivat puhuneet, yritin minä kirjoittaa, mutta minä kuulin äänen taivaasta sanovan:

"Pane sinetin taakse, mitä ne seitsemän ukkosenjylinää puhuivat, äläkä sitä kirjoita".

Sinettejä on silti vielä avaamatta. Elämme kiintoisia aikoja.

33

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuo toinen kohta on Johanneksen ilmestys 10. Jäi puuttumaan tekstistä.

      • KiitosBerry

        Aamen, Aamen.


      • 53345

        Hyvä aloitus.


      • wqeqwew
        53345 kirjoitti:

        Hyvä aloitus.

        qweeqw


      • wrewer
        KiitosBerry kirjoitti:

        Aamen, Aamen.

        wrwerw


    • Ilm.10:7 "niinä päivinä, jolloin seitsemännen enkelin ääni kuuluu hänen puhaltaessaan pasunaan, Jumalan salaisuus käy täytäntöön sen hyvän sanoman mukaan, jonka hän on ilmoittanut palvelijoillensa profeetoille."
      Raamatunpaikkoja avautuu jopa minulle, jolla ei ole mitään erityistä armolahjaa. Tietenkin mulla on Pyhä Henki ja armo, niin kuin on yleisesti kaikilla uskovilla. Tästä on pääteltävä, että meissä jokaisessa asuu profetian henki, joka ilmoittaa ja avaa sanaa.
      Meillä on ihmeellinen Jumala!

      • JeesusonHerramme

        Juuri niin. Kunnia Jumalalle.


      • 44355

        544545


      • 45565
        44355 kirjoitti:

        544545

        Ylistämme Herraa.


      • 4564
        JeesusonHerramme kirjoitti:

        Juuri niin. Kunnia Jumalalle.

        Ne ilmestyskirjat tapahtumat ovat jo näkyvissä.


      • niisemenee

        Ihmisillä kiire syyttäjäksi. Eivät ehdi Jumalan sanaa oppia.


      • puhtain.purjein
        niisemenee kirjoitti:

        Ihmisillä kiire syyttäjäksi. Eivät ehdi Jumalan sanaa oppia.

        Lopunaika on käsillä, ja jokaisen veri punnitaan. Löytäneekö Jeesus yhtään uskovaa jossain vaiheessa tästä eteenpäin? Aika vakavaa, sanoisinko.
        Katsotaan ja vahditaan omaa tietämme. Täältä ilmeisesti kannattaa poistua kokonaan, ettei tule tehtyä syntiä, kun vastustajiin täällä raivostuu. Onhan heitä jo varoitettu "kerran tai kahdesti".


      • werwqr
        44355 kirjoitti:

        544545

        rwrew


      • Nyttemmin

        Taitaa ollavain atet linjalla.


      • sasdsd
        werwqr kirjoitti:

        rwrew

        adsasd


      • rwerww
        niisemenee kirjoitti:

        Ihmisillä kiire syyttäjäksi. Eivät ehdi Jumalan sanaa oppia.

        wrewrr


      • dsadsadsasasadsad
        45565 kirjoitti:

        Ylistämme Herraa.

        dsdas


      • virsi499
        Nyttemmin kirjoitti:

        Taitaa ollavain atet linjalla.

        Uskovien pitää muistaa että käärme on valpas ja varovainen.


      • herranpieksut
        JeesusonHerramme kirjoitti:

        Juuri niin. Kunnia Jumalalle.

        Osoite tuntematon?


      • rouvaTappinen
        niisemenee kirjoitti:

        Ihmisillä kiire syyttäjäksi. Eivät ehdi Jumalan sanaa oppia.

        No herranpieksujen osoite varmaan saakin jäädä tuntemattomaksi. Mutta totta on että ihmisillä on kiire syyttämään.


      • Ihanviaton

        Olen syytön.


      • sherlokeille
        Ihanviaton kirjoitti:

        Olen syytön.

        Niinhän me kaikki.


    • KTS--

      Sanoisin pikemminkin että vippaslahkolaisten kohkausten vuoksi tieto ja ymmärrys on viime vuosina kerros kerrokselta HEIKENTYNYT!

      • Tätäkötarkoitat

        vippaslahkolainen
        KTS--
        10.3.2016 23:45
        Ime turpaasi omaa lääkettäsi ihan kiltisti äläkä kiukuttele yhtään.


      • Vippaslahkolaisten

        kohkausta?


    • miksi.kello

      Sinettejä on avaamatta.

    • 2111

      Ja 3.10.2016 alkaa vuosi 5777. Lisäksi on riemuvuosi!

      • MitäVastaat

        Eilen Herra puhui, että aika on lyhyt, oletteko valmiit?


    • evankeliuminaika

      Ei ole vielä sinettien avaamisen aika.

      Rauhoittakaa siis mielenne ja rukoilkaa, että saisimme pian tehdyksi Jeesuksen määräämän koko maailman, kaikkien kansojen, kaikkien heimojen ja kaikkien kielien evankelioimisen. Työ on vielä pahasti kesken. Rukoilkaa siis, että löytyisi työmiehiä evankeliumin työhön kaikkialle maailmaan!

      Kiitos, että rukoilet, oikeasti rukoilet, kuuntele, mitä Herra sinulle puhuu .. kutsuuko hän sinut työhönsä, kutsuuko hän sinut lähtemään, etsi ja löydä rukoillen paikkasi Herran elovainiolla.

      Ole siunattu.

      • Tänään.ja

        huomennakin...


      • 2111

        Hengessäni on ollut muutaman viikon että erikoisesti pitäisi rukoilla kahleiden murtumista, joilla vihollinen sitoo ja on sitonut Suomessa eri alueita ja ihmisiä!


      • kuuntelemmeko
        2111 kirjoitti:

        Hengessäni on ollut muutaman viikon että erikoisesti pitäisi rukoilla kahleiden murtumista, joilla vihollinen sitoo ja on sitonut Suomessa eri alueita ja ihmisiä!

        Todellakin. Koko Suomi vaikuttaa olevan harhaanjohdettu, hallintoelimiä myöten.


    • KTS--

      Verikuulössi se oli harhaanjohdettu kuin pässi narussa!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5730
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      215
      1804
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1732
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1192
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      263
      910
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe