Mielenterveystoimistossa hoitajan raivari

oPiskelut_loppui

Työnvälitys lähetti minut mielenterveystoimistoon, kuulemma jokin kriisi, vaikka mielestäni olo oli normaali. Juttukumppaniksi siellä ohjautui nuorehko nainen, kuka oli opiskelija. Kerroin vapaasti tuntojani. Seuraavalla kerralla keskustelukumppani raivostui niin, että pää tärisi. Vetosi omaan korkeaan moraliin ja sitä, ettei tekisi mitään mitä puhuin. Puheessani ei ollut poikkeavaa, puhumattakaan rikollista. Itsestään selvää, että tämän ihmisen kanssa keskustelut oli keskusteltu.

Aika oli myös lääkärille. Siellä tämä psykiatrian erikoislääkäri katsoi papereita ja naureskeli, olet näköjään käynyt heidän opiskelijan puheilla. Niin olin tehnyt. Psykiatri ei pitänyt olotilaani mitenkään pahana, saati sitten vakavana. Mieleen jäi kuva, etten ollut ensimmäinen, enkä viimeinen kenen kanssa tämä harjoittelija oli jutellut.

Onko jokainen alalle pyrkivä tai jo siellä oleva sopiva työhön?

13

582

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 66666

      Oliko hoitaja lestadiolainen? Heitä on alkanut tulvia alalle jostain syystä.

    • psykoottinen-

      Mun kohdalla on tapahtunut jopa se, että psykiatri on saanut raivokohtauksen mulle ja vieläpä täysin ilman mitään syytä! Pyysin vain kuntoutusta ja kerroin kuinka hänen kirjoittamansa resepti ei auta mitään (noin viikon rauhoittavat/unilääkkeet) pitkässä juoksussa ja että tarvitsen pidemmän sairaslomankin (sitäkin joku onneton muutama päivä korkeintaan viikko) koska tajusin, että ongelmani ovat huomattavasti syvempiä ja ne eivät tässä ajassa ja näillä lääkkeillä mihinkään ratkea (ja olin oikeassa, olinhan psykoottinen!) ja hän sai raivarin sekä repi reseptin sekä sairauslomatodistuksen edessäni ja sanoi: " jos ei tämä kelpaa, niin ole sitten ilman! Ja on täällä kaapissa näitä kuntoutuskursseja ja niistä kertovia esitteitä vaikka kuinka paljon (avaten erään kaapin sisällön) mutta SINÄ et sinne pääse!" Myöhemmin valehteli kaikille, kun kerroin tämän myös ylilääkärille, että minä olin unohtanut ne sinne ja sain ne sairaanhoitajan kautta "unohtamani" reseptit, jotka hän oli kirjoittanut uudet revittyjen tilalle. Vaihdoin psykiatrin tästä syystä, seuraava ei sentään saanut raivokohtauksia!

      Ylilääkäri vain totesi puhelimessa minulle, että olette (tarkoittaen minua sekä psykiatria) molemmat epäkypsiä ihmisiä. Mitä epäkypsää minun käytöksessäni tuossa oli? Sairaanhoitaja ilmeisesti uskoi psykiatrin valheet, koska ojensi minulle "unohdetut" reseptit. Ei sanonut mitään, kun kerroin mitä tapahtui!

      Tämäkin tietysti tulkittiin minun epävakaudekseni kuinkas muutenkaan vaikka lääkäri saa kohtauksen! Olen niin HANKALA, että saan aiheutettua, jopa kohtauksenkin lääkärille. Missä on lääkärin vastuu? Miksi aina minä olen kaiken vika? ASENNE ON MÄTÄ! Vastuu on lääkärillä - ei potilaalla! Anteeksi nyt vaan! Minusta tämäkin kaikki oli väärin ja hoidettiin täysin väärin! Kukaan ei pyytänyt edes anteeksi! Se ei ole epäkypsyyttä minun puoleltani, että totean totuuden, kuinka psykiatrin määräämät "avut" eivät auta minua tilanteessani tarpeeksi! Se on totuus! Ja se totuus ei ole mun vika! Sitä paitsi kaikki raivoaminen on täysin epäasiallista käytöstä, jota ei pitäisi lääkärin ikinä potilastaan kohtaan tehdä! En minäkään huutanut hänelle! Minä vain totesin asian laidan. Psykiatri ei tehnyt edes mitään peittääkseen vihaansa minua kohtaan. Minua suorastaan pelotti koko tilanne!

      Olen miettinyt, että tässä oli narsisti! Psykiatria otti päähän, kun hänen hoitojaan vähäteltiin ja minulla oli paremmat vaihtoehdot tilalle. Kävi arvovallan päälle. Hän ei saanut ihailuaan ja tuntea olevansa joku tärkeä auttaja päinvastoin sain varmaan hänet tuntemaan itsensä surkeaksi lääkäriksi. Siitä ei narsisti pidä. Siispä hän sai raivarin. Narsistille tyypillinen käytös. Ja tämä tietysti syytellään jälkikäteen minun viakseni ja valehdellaan. Tyypillistä narsismia sekin; vika on aina muissa. Narsistin uhriksi jouduin siis hoitojärjestelmässäkin, ei riittänyt perhekokemukset. Heitä tuntuu olevan paljon nykypäivänä. Tämä on ainut selitys miksi tämäkin kohteli minua niinkuin kohteli. Tämä on se sama psykiatri, joka muutenkin munasi koko hoitoni ja teki mulle väärän diagnoosinkin: epävakaa persoonallisuus. Tämä psykiatri viitoitti tien koko hoitojärjestelmän munauksien sarjalle, joista ei tullut loppua vaikka vaihdoin lääkäriäkin. Koska diagnoosia ei koskaan kumottu!

      Tämä ylilääkäri, jolle tein valituksen, luonnehti itseään näillä sanoilla: "itse olen oikeastaan psykopaatti, jota neuroosit pitävät kasassa". Että tällaisten ihmisten käsissä sitä minäkin olen kärsinyt! Tätä hän tosin ei sanonut minulle vaan eräälle ystävälleni, joka kertoi sen minulle. Käsitän kyseisen lauseen niin, että hän kykenisi kaikkeen kamalaan mutta neuroosit syyllistävät sen verran, että hän ei ehkä toimeenpane kaikkia psykopatia hirveyksiään??? Vai miten sinä käsität kyseisen psykiatrisen arvion?

      Psykopaatteja ja narsisteja - järkyttävää, että siellä he "hoitavat" rikkinäisiä ihmisiä! Ei kai näin saisi olla? Tosin selittää sen empatiakyvyn puutteen mitä heillä näyttää monellakin hoitohenkilökunnalla puuttuvan! Nämä edellä mainitut eivät kykene siihen! En saanut sääliä minäkään puhumattakaan hoidosta, joka olisi auttanut!

      Tämäkin narsistipsykiatri oli yhden toisen potilaan kertomana piirrellyt vain kuvia paperille, kun potilas oli kertonut oman poikansa kuolemasta. Tämä potilas oli masentunut. Hän järkyttyneenä kertoi, kuinka lääkäri oli ollut täysin tunnekylmä tälle kamalalle tapaukselle. Hän ei saanut sitä sääliä!

      Voisin kertoa vaikka mitä, mitä on tapahtunut, niin minulle kuin monille muille ihmisille mutta uskooko niitä kukaan, kun olen mielenterveyspotilas? Mun maine on ainakin tuhottu loppuelämäksi väärällä diagnoosilla, että virallinen taho ei usko.

    • En.siis.ole.alalla

      Opiskelija ei ainakaan tuossa tilanteessa ollut ammatillinen eikä työkykyinen. Psykiatrinen hoito ei ole moralisoivaa eikä ota kantaa asiakkaan toimiin kuin silloin, kun asiakas tai hänen läheisensä on vaarassa. Silloin voi neuvoa.

      Nimimerkin "psykootinen" kertoman uskon täysin. On karissut usko psykiatriseen hoitoon. Siellä on hyvää henkiläökuntaa, mutta mätämuniakin. Vastuu ja valta työssä on suurta, joten ne huonot tekevät paljon vahinkoa.

      • Goleg

        Väitän vahvasti, että suurin ongelma psykiatriassa on, että järjestelmä on mätä. Mädässä järjestelmässä saa mädän koulutuksen, asenteet, ajattelu- ja toimintavat. Seasta löytyy joskus muutama välkympi tekijä, joka on tajunnut kokemuksen kautta psykiatrian olevan homeopatiatasoista hömppää, mutta valtaasemansa vuoksi paljon tuhoisampaa sellaista. "Heränneiden" kohtaloksi jää joko mennä mädän virran mukana, sietää ja disinformation levitystä ja jatkuvia väärinkäytöksiä tai erota tehtävistäään, vaihtaa alaa tai ryhtyä yksityisyrittäjäksi. Valtaosa järjestelmässä toimivista ovat tietämättömiä psykiatrian luurangoista. He tahtovat aidosti hyvää, mutta tekevät ymmärtämättömyyttään valtavasti pahaa. Sellaista henkilöä on joskus todella vaikea herättää tarkastelemaan oman alansa toimintaa kriittisesti.


    • valitus_työkkäristä

      Hoitoalalla tapahtuu paljon ylilyöntejä. Mielenkiintoista sekin, että hoitoon ohjauksen kohderyhmät eivät osu oikeaan. Työkkäri sanktio vaikeasti oireilevia, jotka ajautuvat elämään alennetulla toimeentulotuella, ja ongelmat vain pahenevat hoitamattomana. Samalla normaaleja ihmisiä on varaa lähettää "hoitoon". Tee valitus, kohdallasi on sattunut enemmänkin kuin yksi ylilyönti. Työkkärin virkailijalla tuskin on riittävää koulutusta havaita psykiatrisia ongelmia. Toisaalta jokaisella ihmisellä voi olla oireilua. Siihen riittää vaikkapa omaisen kuolema, huonosti nukuttu yö, kolme viikkoa pelkällä kaurapuurolla (ravinto vaikuttaa tosi paljon), allergiaoireet jne.

    • sisko_likka

      Monenlaista itsemielestään hyvää teoreetikkoa ajautuu alalle. Nämä huimapäät teoreettisissa houreissaan puheillaan taltuttavat raivoavan psykoottisen potilaan. Aloituksessa ei ollut tuosta kyse, mutta samanlainen persoona hoitajana. Suluissa hoitajana. Ei tule menestymään alalla!

      • uyuyut

        Psykiatria on yleensäkin täyttä kusetusta. Kyse on sosiaalisesta kontrollista, ei mistään lääketieteestä. Ja sitä ei kontrolloi mikään taho.


      • Teemu_K
        uyuyut kirjoitti:

        Psykiatria on yleensäkin täyttä kusetusta. Kyse on sosiaalisesta kontrollista, ei mistään lääketieteestä. Ja sitä ei kontrolloi mikään taho.

        Totta. Kotrollointi kuuluu poliisille. Psykiatrinen teeskentely on lopetettava. Se on vahingollista yhteiskunnalle. Kaikki olisi paremmin ilman psykiatriaa. Kirjaimellisesti KAIKKI.


    • psykologinen

      "Kerroin vapaasti tuntojani."

      Jo tämä kertoo aika paljon sinun psykologisesta silmästä. Mietitkö ollenkaan, millälailla nämä työkkärin virkailijat suhtautuvat sinun vuodatukseesi?

      Minä en ainakaan lähtisi kenelle tahansa kertomaan "vapaasti" tuntojani. Siis varo jatkossa, kenelle kerrot, ja mitä.

      Ei muuta nyt tällä kertaa. Negatiivisia asioita ei TE-toimistossa kannata koskaan laukoa esille. Näihinhän ne siellä tarttuvat ja takertuvat heti kiinni.

      • autoonjapois

        psykologinen 0= typerys, ei alottaja työkkärissä keskustele vaan mielenterveystoimistossa.

        Vaikea asia sinulla olla miehen puutteessa.


      • melaa_mekkoon_akoille

        Taitaa kyseessä olla mies.


    • asiaax

      Tuo psyk.hoitajaopiskelija? tai vaikka valmiskin-hänen käytöksensä oli epäammatimaista. Voit ehdä Valviraan tutkintapyynnön pysk.sh ja pyskiatrista. Ja muista-Te-keskus ei ole mentaalipuolen avautumsipaikka.Sen sinä jo ehkä opitkin.

      • väärin_menee

        Mikä TE-keskus? Kuka siellä on avautunut? Alottaja avautui MTT,ssä. Opettele lukemaan ja ymmärtämään luettua.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      256
      2432
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      73
      1836
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      334
      1559
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      175
      1539
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1085
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      86
      978
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      805
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      177
      800
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      216
      773
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe