TUNKKINEN TARINA - Revisited

Osa II

"Jaa että pitäisi Money Bookers -tili avata", toistaiseksi tuntematon ääni kysyi puhelimessa. Lopulta kävi ilmi, että kyseessä oli korkeamman tason sponssi, joka oli ottanut mm. oman työkaverin sijoitusklubiin sisälle. Työkaveri lupasi hoitaa rahojen siirrot ja muut asiat, mutta kuulin kuvioiden muuttuneen ja sponsori sanoi tulevansa henk. koht. tapaamaan suursijoittajaa, kuten hän minua kutsui. Sovimme tapaamisen parin päivän päästä yhteen rauhalliseen ravintolaan.

"Nyt kuviot ovat muuttuneet sillä tavalla, että tämä sinun kaverisi Pertti ei toimi sinun sponssina, vaan minä toimin. Pertti toivoi, että joku muu auttaisi sinua, kun hän on jo lähtenyt Taikkuihin rellestämään", sponssi nauroi ja tilasi tuplakonjakit ohikulkevalta tarjoilijalta. "Itse asiassa sinun tapaamiseen on kaksi syytä tuon sponsoroinnin lisäksi", sponssi madalsi ääntään ja kyyristyi eteenpäin. "Haluan tavata kaikki suursijoittajat henk. koht., mutta sen lisäksi minulla on sinulle yksi erittäin mielenkiintoinen ehdotus." Tässä vaiheessa olisi pitänyt kävellä ulos, kuten vaimon kanssa sovittiin, jos hommassa on jotain epäselvyyksiä tai mutkia, mutta ihmismieli on ahne ja minä olen tyhmä.

"Voimme avata sinulle Money Bookers -tilin, jonka kautta teet sijoitukset ja tulet klubiin sisälle ns. normaalikaavalla. Tässä tapauksessa joudut maksamaan liittymismaksut, kuten kaikki muutkin, mutta minulle on sinun kannaltasi tuottoisampi ehdotus." Hän oli läppäri auki ja siellä sijoitusklubin sivut. "Katso, tilillä on neljän kuukauden päästä erääntyvät optiot 140 tuhannelle eurolle. Tämä on sitten meidän kesken, mutta olen nostanut klubista jo 330 tuhatta euroa ja viimeksi jätin tuon 140 tuhatta korkoa kertymään. Suurin osa rahoista meni asuntoon ja autoon, BWM on muuten mahtava peli", taas naurua ja hörppäys konjakista. "Niin, olen silti käteisen tarpeessa ja ehdotankin sellaista, että annan sinulle tuosta 140 tuhannesta puolet, eli 70 tuhannella eurolla klubin osakkeita, jotka raukeavat neljän kuukauden päästä. Saat siis 60 tuhannella 10 tuhatta ylimääräistä osaketta pari kuukautta lyhyemmän erääntymisajan. Voit käytännössä neljän kuukauden päästä nostaa parisataa tuhatta ja jättää loput lojumaan, jos alkaa pelottamaan tai pitää kaikki korkoa kasvamassa ja nostaa vähän päälle millin puolentoista vuoden päästä. Kuten isot pojat tekevät. Tässä klubissa on paljon heppuja joilla on sadasta tonnista puoleen milliin alkusijoitus ja nostot miljoonissa, kateeksi käy." Sponssi otti taas kulauksen konjakista ja jatkoi: "Suoranaisesti ylätaso ei ole tätä sallinut, mutta ei myöskään kieltänyt myymästä, joten hoidan sulle omistajuuden tuolle 70 tuhannen alkupääomalle, joka siis raukeaa neljän kuukauden päästä. Tämä on sinulle win-win tilanne, mutta itse tarvitsen kipeästi käteistä bisneksen pyörittämiseen täällä Suomessa."

Sponssi jätti minut miettimään asiaa ja käski soittaa vaimolle, jonka myös tein. Olin juuri lopettamassa puhelua, kun sponssin puhelin soi. Hän sanoi olevansa tekemässä bisnestä tunkin kanssa, mutta korjasi nopeasti, että suursijoittajan, ja lopetti nopeasti puhelun. Silloin eivät hälytyskellot soineet päässä, mutta myöhemmin sana tunkki alkoi kaivelemaan päivin ja öin. Pyysin saada jotain varmuutta, että todellakin saan nuo osakkeet itselleni 60 tuhatta euroa vastaan, jonka sponssi myös lupasi. Hän sanoi, että voimme siirtää rahat Money Bookersin kautta vasta, kun tilillämme näkyy tuo sijoitus, jonka siirron hän siis hoitaa epävirallisia reittejä minulle. Ei papereita, kuten ei muissakaan tapauksissa. Kättä päälle ja miehen sanaan pitää luottaa. Vaikutti liian hyvältä ollakseen totta ja pyysin aikaa miettiä asiaa. Sponssi sanoi, että saat huomiseen, koska hän lähtee taas matkoille ylihuomenna, ja päätä nopeasti, ottajia kuulemma riittää. Sitten kuulin, että klubi todennäköisesti suljetaan pian, eikä uusia sijoittajia oteta enää sisälle. Entäs rahat, eivät kai ne jää silloin sisälle? "Naurettavaa, ei tietenkään!", Sponssi viittasi kädellä ja tyhjensi konjakkilasin.

Illalla puhuttiin vaimon kanssa ja päätettiin lopullisesti lyödä iso pyörä pyörimään. Pian kaupungin sekatyömiehestä ja työttömästä kotiäidistä tulee valuuttakauppiaita ja rikkaita sellaisia! Parin viikon päästä osuudet näkyivät nettisivuilla ja siirsimme rahat sponssin tilille Money Bookersin kautta. Tuntui, että oli päässyt osalliseksi johonkin salaiseen mutta tuottoisaan, johon kutsuttiin vain rohkeimpia ja älykkäitä ihmisiä, jotka halusivat karistaa velkavankeuden ja päivätyön harmit niskoistaan.

Osa III

Samalla kun tuli tehtyä kunnon sijoitus valuuttakauppaan, sitä tutustui samassa tilanteessa oleviin paikallisiin ihmisiin. Oli parturikampaajaa, putkimiestä, kirvesmiestä, insinööriä, eläkeläistä ja piensijoittajaa. Pääasiassa keski-ikäisiä ihmisiä ja joukossa oli myös muutama todella varakkaan oloinen, mutta jotenkin salaperäisen tuntuinen henkilö, joidenka kasvot punottivat, kun puhuimme kotiutettavista määristä kahvikupin ääressä. Moni oli jo laittanut irtisanomisilmoituksen vetämään ja useammat elivät kulutusluotoilla ja lainoilla ostellen tavaraa, johon aikaisemmin ei ollut varaa, niin myös me teimme.

Vaimolle ostettiin ylellisyystuotteita ja minulle uusi auto, osamaksulla tietenkin. Olimme muuttaneet alustavaa suunnitelmaa pitää rahoja tilillä puolitoista vuotta siten, että otamme puolet tuotoista heti ja maksamme lainoja pois. Pankissa johtaja jonkun verran ihmetteli, kun tulin pyytämään 20 tuhannen euron kulutusluottoa vanhojen lainojen päälle, mutta uusi auto pankin edessä sulatti nopeasti tarkan markan miehen sydämen. Meillä oli ilmiselvästi jotain salaisia ja suuria tuloja, joista monet kaupungilla huhuilivat, mutta harva tiesi totuutta. Väittivät ettei valuuttakaupalla voi rikastua, heh heh. Ostettiinko näitä uusia asuntoja ja autoja sitten leikkirahalla vai millä. Turha tulla väittämään mitään, kun ei ole sydäntä menestyä ja pokkaa sijoittaa itse.

Olimme laskeneet suurentuneet lainakulut erääntyväksi juuri ensimmäisen kotiuttamispäivän jälkeen, joten sen odottaminen oli kuin kaikki lapsuuden joulut. Kaupungilla sijoittajatovereiden kohtaamisissa hymyn kare nousi huulille ja jännitys tuntui ilmassa. Mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta. Meistä oli tullut hyviä ystäviä yhden eläkeläismiehen kanssa, joka oli sijoittanut klubiin suurinpiirtein samaan aikaan kuin me, hyvän seurakuntatuttunsa innostamana, kaikki eläkesäästönsä ja osakkeista saamansa voitot. Töissä ruokatunnilla katsoin kännykän ja siihen oli soitettu liki kymmenen kertaa eläkeläismiehen toimesta ja soittaessani takaisin sain hätääntyneitä sanoja siitä, että sivut ovat kiinni ja kukaan ei vastaa ylätasolta. Varmaan joku tilapäinen häiriö rauhoittelin, ja olin täysin vakuuttunut, että pian taas kaikki toimii kuten ennenkin.

Illemmalla tapasimme tutussa paikassa muita sijoittajia ja nyt oli varmempaa tietoa suoraan ylätasolta, että kyseessä on tilapäinen ongelma ja pian kaikki toimii kuten ennenkin. Kotiuttamaan pääsee kuulemma aikataulussa. Mikä helpotus meille kaikille, jolla oli unelmat kiinnitetty talon viimeistä nurkkaa ja jalkalistaa myöten tähän projektiin. Myöhemmin jo nauratti provosoijien ilkkuminen ja asioista ymmärtämättömyys. Nyt meiltä vaadittiin vain vähän luottoa ja malttia. Se on valttia, kun siivilöidään jyvät akanoista, kuten paikallinen suursijoittaja ja sponssi mainitsi ylätason kertoneen. On muuten hyvä juttu, että sijoittajat pitävät toisiinsa yhteyttä kasvotusten. Siinä tulee sellainen yhteenkuuluvuuden ja lojaalisuuden tunne, jossa pahat ja hyvä asiat otetaan kollektiivisesti vastaan, eikä yksittäinen ihminen pääse hätiköimällä tekemään päätöksiä.

Osa IV, The END…

Välillä oli hyviä päiviä, jolloin luottoa löytyi, välillä taas tuntui, että kaikki kaatui päälle ja elämä oli lopussa. Elämistä helpotti, kun joutui rahavaikeuksissa luopumaan aamulehdestä ja netistä kevään edetessä. Eipä tarvinnut lukea joka päivä uusia virallisia käänteitä tarinassa. Pankkilainat olivat sitä luokkaa, että kulujen jälkeen jäi kuussa käteen sataviisikymppiä. Auto vietiin tietenkin takaisin liikkeeseen, siitäkin tuli useampi tonni takkiin. Aluksi valehtelin töissä, että auto on huollossa, mutta kovin pitkään ei sitäkään voinut kertoa. Lopulta oli pakko myöntää, että auto on myyty. Tietenkin työkaverit vittuilivat surutta. Alkoivat kutsumaan nimellä Herra fillaroiva valuuttakauppias.

Voisi kuvitella, että luotto olisi tämän jälkeen ollut vähissä, mutta oudosti minusta tuli sijoittajaryhmässä suuriääninen puolestapuhuja, joka vakuutti kaikille, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. En aina itsekään uskonut siihen, mitä sanoin, mutta tuntui paremmalta elää valheessa kuin myöntää itselleen rahojen menneen hukkaan. Kokousten jälkeen soittelin usein sponssille ja pyysin lisätietoa avautumispäivistä ja tulevista tapahtumista. Välillä hän oli töykeä ja murahteli vihaisena luuriin, ja lopulta hän löi sen kiinni. Välillä taas känissä ja lauloi puhelimeen. Kerran hän taas kertoi avoimesti uusista hienoista suunnitelmista joiden kuuleminen tuntui vahvistavan sitä uskoa, mikä minulla ja vaimolla oli, että kaikki kääntyy parhain päin. Lehdissä ja medioissa alkoivat toitottamaan sitä samaa, että rikollista toimintaa ja muka joku Ponzi. Tätä ei meidän sijoittajaryhmässä uskottu, vaan aina kesän loppuun asti luottoa löytyi ja henkeä pidettiin yllä.

Kesän lopussa tuli ensimmäinen pommi, kun tuttavuus eläkeläismiehen kanssa katkesi hänen äkilliseen kuolemaansa. Väittivät, että pumppu petti, mutta oikeasti eläkeläismiehen elämänhalu katosi, kun jälkeläisille tarkoitetut sijoitusvoitot katosivat tuhkana tuuleen. Ensiksi menivät hartia lyttyyn ja ääni muuttui hiljaiseksi piiperrykseksi, mikä näkyi kokouksissa. Lopulta muuttui ihon väri harmaaksi ja mies jäi sänkyyn makaamaan, eikä tullut enää edes tapaamaan valuuttatuttujaan. Sellainen on hiljainen kuolema, jonka valuuttakauppa tarjoilee hopealautaselta suoraan sisuksiin.

Iltaisin kotona vaimo itki ja levitti erääntyvät laskut sekä pankista tulleet kirjeet pöydälle. Kyynelten seasta hän huusi kaiken olevan pilalla ja syytti minua keinottelusta ja tyhmyydestä. Istuin syksyn tullessa monet illat yksin kylpyhuoneessa ja mietin asioita. En nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä tapaamaan sponssia silmätysten ja pyytää häneltä apua taloudellisiin ongelmiin, tai rahoja takaisin. Reissu oli melkoinen tapaus. Sponssi ei ollut koskaan kertonut tarkkaa asuinpaikkaansa, mutta kiertoteitä se viimein paljastui ja tuttavan rahoittamana lähdin hänen luokseen.

Omakotitalon pihassa oli jo vieraita odottamassa. Poliisi- ja hinausauto, jälkimmäisen lavalle nostettiin sponssin BMW killumaan. Punakka ja huomattavasti viime tapaamisesta lihonut sponssi vietiin maijan sisälle, ilman että ehdin kysymään häneltä sijoitusklubin tulevaisuudesta tai lainasta mitään. Asunnon ovelle jäivät vilkuttamaan kyynelissä vähän päälle kaksikymppiset thainaiset, jotka sponssi oli tuonut lomamatkan tuliaisia kotiinsa. En maininnut tästä käynnistä vaimolle sanaakaan.

Asunto laitettiin seuraavaksi myyntiin, koska luottotietojen menetys oli joulun alla tiedossa, ellei vähintään parikymmentä tuhatta euroa löydy nopeasti jostain. Olimme jo myyneet kirpputoreilla kaiken irtaimen omaisuuden sohvia ja tv-vastaanotinta myöten. Vaimo asui tässä vaiheessa lasten kanssa sukulaistensa luona ja oli laittanut erohakemuksen vetämään syynä minun väkivaltaisuus ja alkoholiongelmat.

Iilimadon kaltainen asunnonvälittäjä lupasi myydä asunnon alle kuukaudessa, mutta kolmeen ensimmäiseen näyttöön ei tullut yhtään kiinnostunutta. Ilmeisesti tässä talouden tilanteessa 50-luvun betonikuutio ei ole kovin haluttu sijoituskohde. Hintaa laskettiin useaan kertaan samoin tuloksin. Asunto on ja pysyi edelleen meillä, ja velat jatkoivat muistutteluaan lukuisten huomautusten ja puhelinsoittojen ryydittäminä.

Ainoa valonpilkahdus syksyssä oli entinen työkaveri, valuuttakaupalla rikastunut, joka oli saapunut kotisuomeen takaisin ilmeisesti rahojen loputtua. Thaimaan halpa viina ja muu porsastelu olivat karaisseet miehen kelmeän ihon entisestään. Vanhan viinan lemu oli melkoinen, kun hän saapui työpaikalle hattukourassa kyselemään entistä työtään takaisin. Eihän sellaista juopporetkua kukaan palkkaa ja sitä paitsi hänen paikkansa on jo täytetty. Sossu kutsui suurta maailmanmatkaajapoikaansa.

[JATKUU]

Vähän ajan päästä sain kuulla, että sponsori oli päässyt posesta ulos ja päätin mennä tapaamaan häntä. Asiat piti selvittää pohjia myöten. Tässä vaiheessa sijoittajaryhmän kokoontumiset olivat vähentyneet ja käytännössä loppuneet. Ainoastaan muutama sitkein piti toivon kipinää yllä, yhtä toiverikkaina kuin ennenkin, vailla epäilyjä, no ehkä vähän. Osa ryhmästä oli tehnyt rikosilmoituksen ja monet kadonneet, ilmeisesti häpeissään nuolemaan haavojaan. Olin viimeisenä tekonani ryhmälle luvannut selvittää asiat, vaikka ylätahoa myöten, jos se sitä vaatisi, jotta saamme tietää totuuden.

Katselin puskasta sponssin asuntoa, jonka ikkunoissa paistoi valoa. Lähempänä ulko-ovea kuulin kovaäänistä musiikkia ja ilakoinnin ääniä, aivan kuin siellä olisi juhlat käynnissä. Painoin ovikelloa. Thainainen tuli avaamaan oven kylpymekossa. Arvattuaan asian hän puhui thaimaaksi jotain käsittämätöntä, palasi peremmälle taloon ja sulki ulko-oven. Kesti usean minuutin ajan, kunnes sikakännissä oleva sponssi saapui ovelle. Oven karmiin tukeutuen hän katsoi minuun ja otti kulauksen kädessään olevasta konjakkipullosta. Pitkä hiljaisuus. Sitten hän lopulta puhui: "Näin se elämä menee. Olisihan se moraalitonta antaa tunkkien pitää rahansa. Perkele, pitääkö tulla kädestä pitäen opettamaan? Ei perkele, mutta nyt pitää lähteä sisälle ettei vilustu. Mene sinäkin siitä kotiisi, äläkä norkoile toisten nurkilla. Hus hus."

Istun nyt tyhjän asunnon olohuoneessa, edes mattoja ei ole lattialla, ja mietin: minäkin olin joskus suuri valuuttakauppias ja melkein euromiljonääri. Miksi näin kävi ja juuri minulle. Mitä pahaa minä olen tehnyt?

THE END

Bravo! No nyt on sujuvaa tarinankerrontaa ja letkeää sanailua. Harvoin törmää tällaiseen laatuun foorumeilla, netissä ylipäätäänkään,

"Ei voi muuta sanoa ku hattua nostaa."

Thaimaa tai Fuengirola, aivan sama.

Loistava tarina! Vei mennessään.

Loistava kuvaus tyypillisestä onecoiniin tai muuhun ponziin hurahtavasta tunkista..

Elo tää ponzihuijauksissa on
meille kutsuna vain kohtalon
Emme tienneet kun sijoitimme sinne,
kuka joskus rahansa saa,

Elo tää ponzihuijauksissa on....

Hauskaa Vappua! Vappupallon lailla ilmat pihisköön pois coineista ja muista pyramideista

Onneksi turvatalossa (ent.teurastamo) on jokaiselle kultaa 10g

Aivan mahtava tarina!
Toisaalta hyvin surullinen kun ajattelee miten monta tuollaista kohtaloa todellakin on.

Tunnen parikin jotka ovat laittaneet kaiken kiinni onecoin ponziin..

Tästä sais hyvän kokonaisen kirjan. Voisin maksaa kovakantisena (noin 300 sivua) vaikka 50 euroa.

Hieno tarina. Tästä saisi lähes valmiin käsikirjoituksen kotimaiseen draamakomediaan. Onkohan mistään pyramidihuijauksesta vielä tehty suomalaista sarjaa?

taisi olla liian hyvää sijoittajalle ollakseen totta. Mutta taitava kaveri kyllä pystyy puhumaan ihmiset aivan sekaisin, jos ei ole himpun vertaa järkeä käytössä