HS: Kemissä perustettu Soldiers of Odin leviää

maailmalla

HS: Kemissä perustettu Soldiers of Odin leviää maailmalla
Tänään klo 06:38

Soldiers of Odinin suomalaisjohto on Helsingin Sanomien mukaan rakentanut kansainvälistä kopiota, aivan kuin franchising-yritystä.

Norjan Soldiers of Odin ajautui sisäisiin riitoihin heti perustamisen jälkeen.

Norjan Soldiers of Odin ajautui sisäisiin riitoihin heti perustamisen jälkeen. AOP

Kemistä lähtöisin olevan maahanmuuttovastaisen katupartioryhmän toiminta on levinnyt lähes ympäri Eurooppaa, se toimii myös Yhdysvalloissa, Australiassa ja Kanadassa. Aiemmin Helsingin Sanomat kertoi, että virolaisia Soldiers of Odin -ryhmäläisiä partioi Helsingin kaduilla, virolaisia on myös nähty irlantilaisten ja saksalaisten ryhmissä. Suomen ryhmä on ylin, muiden maiden kopiot ovat sen alaisia.

Helsingin Sanomat kertoo, että Kemistä johdettu liike vartioi tarkasti sen tunnusmerkkejä ja toimintatapoja. Ryhmän jäsenille myydyistä oheistuotteista, kuten huppareista ja t-paidoista jokainen osasto maksaa 25 prosenttia tuotoista Suomeen. Helsingin Sanomien tiedot perustavat liikettä seuranneen henkilön haastatteluun.

Ruotsissa liikkeen jäsenillä on äärioikeistolaista taustaa, sen lisäksi ryhmän jäsenillä on rikostaustaa muun muassa naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Saksassa ryhmiä partioi jo useissa suurissa kaupungeissa, mutta myös pienillä paikkakunnilla. Saksan liikkeessä on mukana 600 jäsentä. Luku on Helsingin Sanomien mukaan lähes sama kuin Suomessa.

Norjassa ja Tanskassa liikkeen sisällä on ajauduttu riitoihin. Helsingin Sanomat kertoo, että Norjan Soldiers of Odinia johtaa Steffen Larsen, 28, jolla on tuomioita useista eri rikoksista.

Lähde: Helsingin Sanomat

JENNI HARMANEN
[email protected]

8

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ahhahahahha

      Pikkurikollisia löytyy siis ympäri maailmaa.

    • dghff

      Muistakaapa maksaa verot myyntituotosta!!!

    • tsemppiä

      Hyvää vappua oodinin miehille:)

    • karu59

      Repesin kun näin jutun ! Oikein Kemiläinen vientituote. Ei sillä , sopii kyllä joenkin .

      • Öhm

        Laitetaan SOO:lle Kaupungin PR-palkinto (tukku kahisevaa) kun saaneet Kemin maailmankartalle eli esille kaikkiin maailmanisoimpiin uutisointeihin!


      • Ahhahahahhah

        Vähennetään ne kahisevat niistä summista mitä näiden loisten oikeudenkäynnit on yhteiskunnalle maksaneet. Jäävät maksun puolelle aika paljon.


    • Rokosrekisterit
    • KillOdiini

      Ootinin potilaitte aivovamma leviää mailmalla kuin rutto! Syöpä se on yhteiskunnalle koko järjestö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe