Yhdistyksen kokous kesällä

Sisäpiiriläinen

Luotettavalta taholta on kerrottu, että kesän kokouksessa tullaan äänestämään Lapin vanhimpien ja separatismia ajaneiden saarnaajien erottamista lähetystoimesta.

Seurakunta valitsee uuden hengellisen hallituksen.

111

4382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lapetelä

      Samaa olen myös kuullut

      • OldPlander

        Ettekö jo ole oppineet, että vuosikokous ei voi äänestää hengellisiä asioita.


    • Gällivareforever

      Samoin kuultu luotettavalta taholta.

      • Varallaolijat

        No näin ne puhuvat. Ja että Lapista tulisi kuusi miestä. Jos kaikki ei tulekaan erotetuksi niin on kuitenkin varapuhujia matkassa.


    • Erikoislestadiolainen

      Saakohan hallituksen ehdokkaana olla kuka vaan vai pitääkö olla saarnaaja tai lukija?

      • PuhtaatKädet

        Ei tarvitse olla saarnaaja, mutta tervejärkinen ja henkisestikin terve, Samat kriteerit pätevät kuin seurakunnan palvelijaan. Ei riitaisa tällä kohdalla kirkolliset seulotaan pois ehdokkaista.


      • rivinvaihto
        PuhtaatKädet kirjoitti:

        Ei tarvitse olla saarnaaja, mutta tervejärkinen ja henkisestikin terve, Samat kriteerit pätevät kuin seurakunnan palvelijaan. Ei riitaisa tällä kohdalla kirkolliset seulotaan pois ehdokkaista.

        Eli te sorvaatte ennaltakäsin sen kuka voi tulla valituksi heiluttamaan puheenjohtajannuijaa sakissanne identtisesti vastaavin keinoin kuin ex-Neuvostoliiton kommunistipuolue valitsi oman nuijanheiluttajan sakissaan. Ei kommunistejakaan pidetty normaalijärkisinä.Kommunistien diktatuurisia keinoja identtisesti käyttävä, muka tervejärkinen esikoislestadiolainen? Mahdottomuus on ilmeinen.


    • kalle33e

      Joo, koko hallitus vaihtoon autokauppiaasta alkaen.

      • 500ääntäjaSilleen

        Ei kuitenkaan nmillään 500äänellä he he


      • PelinHenki
        500ääntäjaSilleen kirjoitti:

        Ei kuitenkaan nmillään 500äänellä he he

        Niitähän piti, noita kirkkiksiä olla 1600 heppua Helsingissä! Mihis se usko asiaansa nyt niin äkisti hukkui? Olikohan joukossa sittenkin Juudaksia?
        Mitähän päätöksiä tänään tehtiin Tampereella Linkosuon Paasisalilla? Ainakin Purtsin ja Sakun ja tuomarikaksikon ja N-misten nähty liikkuvan ovilla. Liittyisikö jotenkin Esikoiset ry:n toimintaan? Varmaan perästä kuuluu!


    • kulukuri

      Miten juorut aina alkaa? Näin: " Olen luotettavalta taholta kuullut kerrottavan ".

    • Russian

      Yleensä nämä ovat totta

    • aaaapuuuuvvvvaaaaaa

      Ehhehe,ehhehemehheeeeeehe:)

    • p.erämies

      Hallituksen sihteeri JR vahvisti minulle juuri että tällainen esitys on vuosikokouksen asialistalla.

    • 874wyi8

      EH on jo kuollut

    • kukasaaselvän

      mikä tämä sekolauma oiken on ??

    • Eksytetty

      Minulle valkeni vasta eilen Helsingissä, että separatistit ovat voittaneet tämän pelin. Eilen äänestettiin siitä että sakramentti asia on hengellinen päätös eikä siinä tarvitse kuulla seurakunnan mielipidettä. Murskaluvuin 1200 - 550 päätettiin että yhdistyksen hallitus ja "hengellinen hallitus" saa valtuuden päättää asian. Lopputulos on selvä, pulinat pois!

      Meidän perhe irtisanoutuu yhdistyksen toiminasta välittömästi ja rupeamme etsimään omalletunnolle sopivampaa hengellistä kotia.

      Kuulemiin!

      • ihannes.joro

        Oliko se maalaisliiton puoluekokous, pulinat pois, jussuhan on hengetönnä jo...


      • pöllllöööö

        Juuri näin, päätitte eilen äänestyksellä että hengellinen hallitus päättää sakramentti asiasta. Nyt siihen ei voida missään kokouksessa enää palata. On tehty virallinen päätös. Eli päätitte että mitään sääntömuutoksia ei tarvita.


      • OmanapaTärkein

        Teidän pitäisi katsoa omaan napaan niin kuin tuossa mainoksessakin.
        Jos se miellyttää niin hyvä on tuijottakaa sitä sitten lopun ikää, mutta jos ei miellytä niin pysykää ja kasvakaa Herramme Jeesuksen tuntemisessa.


      • 12618

        Ystävä hyvä! Älä hättäile!

        Hesan kokouksessa oli vähällä tulla äänestys sakramenttiasiasta. Vaihtoehdot olisivat olleet: Yhteisö voi toimittaa sakramentit omilla rukoushuoneilla / Yhteisö ei voi toimittaa sakramentteja rukoushuoneilla.

        Kysymyksessä olisi ollut sääntöjen muutosäänestys. Se olisi vastannut kokouskutsua, koska asia mainittiin siinä. Asia olisi kuitenkin vaatinut 3/4 määräenemmistön, koska oli sääntöjen vastainen.

        Hallitukselle olisi toteutunut vaalitulos ollut kauhistus. Suhde 1200/550 olisi johtanut siihen, että yhdistyksen säännöt jäävät ennalleen. Sääntömuutosäänestystä tästä asiasta ei olisi voitu järjestää uudelleen.

        Siksi tehtiin äänestys toimivallasta, joka ei tietenkään muuta yhdistyksemme sääntöjä. Sillä vain mitätöitiin tämän 30.5. kokouksen tarkoitus ja saatiin tietoa kannatussuhteista.

        Yhdistyksen säännöt edelleen estävät sakramenttien toimittamisen rukoushuoneilla. Sääntöjä ei puolestaan voi muuttaa mikään muu, kun yhdistyksen kokous määräenemmistöllä 3/4.

        Asia ei kestä juridista tarkastelua. Sääntöjen mukaan yhdistys toimii Raamatun ja Lutherin opin mukaan. Raamattu vaatii maallisen lain noudattamista, jos se ei ole ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa. Lutherin oppi ei tunne maallikkoehtoollisia eikä kasteita. Yhdistyksen toiminta on hengellisen elämän syventämistä. Rukoushuoneiden rakentaminen ja ylläpito ovat vain tukitoimia sille.

        Jos päätäntävalta suljetaan yhdistyksen kokoukselta pois, niin täytyy osoittaa, mille se silloin siirtyy. Hengellinen hallitus on abstrakti käsite, jota ei ole pystytty määrittelemään. Kokouksen päätöksen tarkoitus oli pelkästään tämän kokouksen mitätöiminen.


      • uudetseurat

        Liittykää golgatan ifk:hon tai nasaretin ilvekseen!


      • Olenkoväärässä
        12618 kirjoitti:

        Ystävä hyvä! Älä hättäile!

        Hesan kokouksessa oli vähällä tulla äänestys sakramenttiasiasta. Vaihtoehdot olisivat olleet: Yhteisö voi toimittaa sakramentit omilla rukoushuoneilla / Yhteisö ei voi toimittaa sakramentteja rukoushuoneilla.

        Kysymyksessä olisi ollut sääntöjen muutosäänestys. Se olisi vastannut kokouskutsua, koska asia mainittiin siinä. Asia olisi kuitenkin vaatinut 3/4 määräenemmistön, koska oli sääntöjen vastainen.

        Hallitukselle olisi toteutunut vaalitulos ollut kauhistus. Suhde 1200/550 olisi johtanut siihen, että yhdistyksen säännöt jäävät ennalleen. Sääntömuutosäänestystä tästä asiasta ei olisi voitu järjestää uudelleen.

        Siksi tehtiin äänestys toimivallasta, joka ei tietenkään muuta yhdistyksemme sääntöjä. Sillä vain mitätöitiin tämän 30.5. kokouksen tarkoitus ja saatiin tietoa kannatussuhteista.

        Yhdistyksen säännöt edelleen estävät sakramenttien toimittamisen rukoushuoneilla. Sääntöjä ei puolestaan voi muuttaa mikään muu, kun yhdistyksen kokous määräenemmistöllä 3/4.

        Asia ei kestä juridista tarkastelua. Sääntöjen mukaan yhdistys toimii Raamatun ja Lutherin opin mukaan. Raamattu vaatii maallisen lain noudattamista, jos se ei ole ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa. Lutherin oppi ei tunne maallikkoehtoollisia eikä kasteita. Yhdistyksen toiminta on hengellisen elämän syventämistä. Rukoushuoneiden rakentaminen ja ylläpito ovat vain tukitoimia sille.

        Jos päätäntävalta suljetaan yhdistyksen kokoukselta pois, niin täytyy osoittaa, mille se silloin siirtyy. Hengellinen hallitus on abstrakti käsite, jota ei ole pystytty määrittelemään. Kokouksen päätöksen tarkoitus oli pelkästään tämän kokouksen mitätöiminen.

        Asia ei kestä juridista tarkastelua. Sääntöjen mukaan yhdistys toimii Raamatun ja Lutherin opin mukaan. 12618
        Tässäkin tapauksessa yhdistyksen jäsenet toimivat Raamatun ja Lutherinopin mukaan.
        Yhdistys taitaa olla pelkkää paperia niin kuin osakekirjatkin.


    • Totuusvaikkaväkisin

      Uskon että nuoret nyt näkivät kuinka valheiden peittämää separatistien toiminta on. Hallitus istui naama valkoisena kun totuus tuli esiin. Onneksi nuorten lauma oli tämän kuulemmassa. Se lohtu tässä ainakin oli.

      • spel

        Älkäähän kiukutelko isot ihmiset, se ei vaan nyt hyödytä teitä yhtään


      • iktys

        Huonon omantunnon peitteeksi joutuu kehittelemään kaikenlaisia vaahteranlehtiä. Valhe on eräs sellainen. Ja sitten on aina tämä hengellisyyden kaapu, lammasten vaatteet suden päällä ja enkelihahmon sädekehä. Niillä voi lumota ja häikäistä jonkin aikaa.

        Pidemmän päälle tämä tie on raskas tie. Onko hyvän omantunnon uhraaminen kaiken sen arvoista? Vain totuus tekee vapaaksi.


      • Evankeliumia
        spel kirjoitti:

        Älkäähän kiukutelko isot ihmiset, se ei vaan nyt hyödytä teitä yhtään

        Juu, ei tässä yhdistyksessä enään kannata mukana olla, se ei hyödytä mitään. Ajavat pimeään ilman valoja ja kuljettajaa.

        Unohtivat nimittäin Jeesuksen Kristuksenkin edelliselle pysäkille.


    • eikirkkoonjaksakiivetä

      Elkää syytelkö nuoria,heillä on ajat sitten ollut se oikia ymmärrys ja kuuliaisuus niille neuvoille joita ovat saaneet äitiseurakunnalta,vanhimmilta ja lähetysmiehiltä,eikö ookkin ihana asia,mutta onkos jokin pielessä kun jo vuosikymmet kristillisyyttä seuranneet ja vierestä tsiiganneet kuinka rokki soi ja homppeleita lebsoja siunataan nykyajan kirkossa eivät itse ymmärrä jotta pimeeksi on mennyt koko touhu!

      • iktys

        Ihmisopit ovat ainan helppoja omaksua ja vaivattomia seurata. Ei niiden takia tarvitse kantaa ristiä tai taistella. Ihmiset ovat kautta aikojen muodostaneet omia uskontojaan, joissa on sellaisia säätöjä, jotka miellyttävät lihaa.


      • Kirkkoonjaksaakiivetä

        Homppeleita ja lesboja ei edelleenkään siunata kirkossa eikä vihitä. Näiden puolesta voidaan kirkon ohjeen mukaan rukoilla ja hyvä niin, eikös kaikkien syntisten puolesta pidä rukoilla, että saisivat elävän uskon??

        Vielä pimeämmältä se tuntuu, kun ruksalla kastetut ja konfirmoidut lapset vihitään maistraatissa homojen, lesbojen ja ateistien kanssa rinta rinnan. Pimeeksi on mennyt touhu. Varsinkin, kun näiden lasten vanhemmat päättävät lastensa puolesta, että nämä eivät voi kuulua kirkkoon. Ei voi ymmärtää.


      • teuta01

        "ei kirkkoon jaksa kiivetä"
        .
        muista nyt ,että vielä ei ole ketään homoa kirkosa vihitty ,enkä tiedä lesboakaan
        Ekä uksko tuota Vuosikymmeniä rokinkaan suhteen ,ei ole vieressä asuneet ,kuten
        minä ,miull aon n120 m kirkkoon ,enkä ole sellaista havainnut .
        .
        Meillä tehtiin kyllä Seurakunta talolla ,vähän äänekkäämpi kerta musikeista .
        noin 3 vuotta siten , he oli tulossa siihen tulukseen ,että pitäis saada vähän kaikeiken laista musaa . kun kuulin heidän tarpeen , otin puheen vuoron ja
        ja tietenkin nostin sen verran volymia ,että vaimokin lähti . ei sietänyt kuulla
        no hyvin on mennyt siitä asti , paremmat välit on kanttorinkin kanssa , en
        tiedä kuinka kauan menee ,mutta se aika on mennyt hyvin. .


      • Esles
        iktys kirjoitti:

        Ihmisopit ovat ainan helppoja omaksua ja vaivattomia seurata. Ei niiden takia tarvitse kantaa ristiä tai taistella. Ihmiset ovat kautta aikojen muodostaneet omia uskontojaan, joissa on sellaisia säätöjä, jotka miellyttävät lihaa.

        Se on totta. Ikävä kyllä ev-lut kirkko on lähtenyt juuri tuolle kuvailemallesi tielle. Ja te menette perässä. Mutta muistakaa se, että te olette aina tervetulleita takaisin kun omatunto herää ja synti alkaa painamaan.


    • pienikristitty

      Juuri omatuntohan se kehoittaakin lähtemään kirkosta ja ottamaan kirkon tehtävät herätysliikkeen hoidettaviksi.

      • iktys

        Kovetettu omatunto, joka kieltäytyy kuulemasta Jumalan sanaa kehoittaa.


      • LEIFF01

        "pieni"
        .
        Ei se ole omatunto , joka sellaista tekee , se on oma vanhurskaus ,
        eli Itsetyytyväisyys, siis se ´jok alaittoi sen Langenneen KERUBIN
        tekemään sen kapinan. Siitä voit olla varma..,


    • pienikristitty

      Emme toivo kenenkään lähtevän pois tästä herätysliikkeestä. Jos koettekin tällä hetkellä vaikeaksi pysyä herätysliikkeen sisällä, toivomme kuitenkin Teidän kaikkien tulevan takaisin Isän kotiin niin pian kuin se suinkin on mahdollista. Otamme Teidät avosylin vastaan!

      Rakkaudella,

      pienikristitty

      • Evankeliumia

        Höpöhöpö hurskastelua!


      • Pienenpienikristitty

        Pienikristitty kirjoitti rakkaudellisen toivotuksen ja siihen haluan vastata, että en todellakaan haluaisi lähteä rakkaasta kodistani pois. Olenhan siellä kasvanut ja saanut uskon omalle kohdalleni.

        Omaatuntoani vastaan en voi kuitenkaan toimia ja se sanoo, että nyt ei kodissa tehdä asioita oikein. On tehty pahoja asioita ja niistä pitäisi tehdä parannusta ja palauttaa koti ennalleen ja kaikki kodin työmiehet takaisin työmaalle. On niin paha olo että on pakko mennä ulos.


      • teuta01
        Pienenpienikristitty kirjoitti:

        Pienikristitty kirjoitti rakkaudellisen toivotuksen ja siihen haluan vastata, että en todellakaan haluaisi lähteä rakkaasta kodistani pois. Olenhan siellä kasvanut ja saanut uskon omalle kohdalleni.

        Omaatuntoani vastaan en voi kuitenkaan toimia ja se sanoo, että nyt ei kodissa tehdä asioita oikein. On tehty pahoja asioita ja niistä pitäisi tehdä parannusta ja palauttaa koti ennalleen ja kaikki kodin työmiehet takaisin työmaalle. On niin paha olo että on pakko mennä ulos.

        " Pieninen "
        .
        aivan ,noin minäkin ajattelen ; enkä koskaan tule ,enää lv:t luo...
        siis ,en koskaan , EN KOSKAAN .
        minä en ole Orja enää. sen ajan jätin taakse ,n.16 vuotiaana ,1962 ...
        Jolloin sain henkilökohtaisen Uskon. ja nyt harrastan sielujen herätystä.
        Joka menee Jumalan kautta syntisen ihmisen pelastukseen,. .
        .
        "Jumala on valinnut meidät KRISTUKSESSA ennen maailman perustusta,"
        .
        Kun Jeesus silloin tällöin selitti Ihmiseksi tulemisensa tarkoitusta, Hänen selityksessään tuli aina jossakin muodossa esiin ajatus syntisen vapahtamisesta. .
        .
        "Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastaman sitä, mikä on kadonnut,"
        .
        "Ei Ihmisen poikakaan tullut palveltaviksi , vaan palvelemaan ja antamaan
        Henkensä Lunnaiksi monen edestä. "
        .
        " Minä olen tullut , että heillä olisi elämä ja yltäkylläisyys. "
        -
        Minun Rauhani Minä annan teille!. Hän ei sanonut sanakaan Ihmeellisestä
        Rauhasta, ,ei mitään yliluonnollisesta ilosta eikä mitään ikuisesta Autuudesta. On selvää, että kutsuun sisältyy kaikki tämä ja paljon enemmänkin, mutta Hän ei sanonut siitä mitään, ainakaan sillä kertaa. Hän lupasi vain vapauttaa heidät heidän henkisestä
        tyytymättömyydestä, ja antaa heille jotakin , jonka hyväksi kannatti elää , kärsiä ja kuolla...


    • JaskaJoensuusta

      Mielestäni asiassa on parasta että pääsemme irti kuolleen kirkon paavilaisesta opista. Näin voimme itse laatia omat sääntömme ja lappiin, vanhimpiin ja seurakuntaan uskoen pääsemme varmasti taivaaseen.

      • erkkiiii

        Näin minäkin uskon. Hengellinen hallitus kyllä antaa neuvot joita noudattamalla tulen autuaaksi.


      • iktys

        Tuossa on separatistien uskontunnustus, "lappiin, vanhimpiin ja seurakuntaan uskoen pääsemme varmasti taivaaseen."

        Selvää epäjumalanpalvelusta. Se on suurin synti käskyjen mukaan, mitä ihminen voi tehdä.

        Minun uskontunnustukseni on, että Jeesukseen uskoen pääsen varmasti taivaaseen.


      • teuta01
        erkkiiii kirjoitti:

        Näin minäkin uskon. Hengellinen hallitus kyllä antaa neuvot joita noudattamalla tulen autuaaksi.

        Et voi olla tosissas ,etkös tiedä ketä siihen hengelliseen
        hallitukseen kuuluu , ja taas saatiin siitä osviittaa. .


      • Domingo1
        teuta01 kirjoitti:

        Et voi olla tosissas ,etkös tiedä ketä siihen hengelliseen
        hallitukseen kuuluu , ja taas saatiin siitä osviittaa. .

        Juuri näin!! Ei siinä Jeesustakaan enään tarvita. Luottamusta vaan,.


      • teuta01

        "Jaska Joensuu "
        .
        Otahan uusiksi ei se noin mene , Jos et ole kokoaika selvillä, kuinka asiat on .
        et millään voi sanoa noin kun yllä sanot , sillä se on kerettiläisen sana , eli
        -
        Mielestäsi ? Onko sinulla mitään lupaa , sen paremmin kuin lv:t kään... Siksi
        Parasta että pääsette irti Kuolleen kirkon , paavilaisuudesta, ei sellaista mis- sään ole , se on teidän puppua,, , Sitten sanot että te voitte , itse laatia sään-
        tönne . ETTE VOI SITÄ EI VOI KUKAAN IHMINEN TEHDÄ. SE ON PYHÄN KOLMINAISUUDEN TEHTÄVÄ..JA SE OLI ISÄ,POIKA JA PYHÄ HENKI ..JOTEN
        MIETI UUDELLEEN... ENNEN KUIN ESITÄT TUOMMOISIA, .
        .
        KUINKA SINÄ VOISIT USKO ASEURAKUNTAAN , JOKA ANTAISI NEUVON ,ETTÄ
        KUN TEET NOIN ,OLET VARMASTI TULIJÄRVESSÄ ... SIKSI TOISEKSI TAIVAASSA EI
        OLE VIELÄ MONTA KYMMENTÄ ,,MIKSEI ,KOSKA NE ON PARATISISSA, SIINÄ JONKA
        JUMALA TEKI VÄHÄN ENNEN SITÄ PÄÄSIÄISTÄ. JLLOIN ANTOI RISTIN UHRIN...


    • Ruotsinlapinpapit

      Uskaltaakohan vanhimmat lähteä reissuun, kun on äänestys tulossa jossa heidät mahdollisesti hyllytetään?

      • hehhehvaanharmittaako

        Älä naurata


      • iktys
        hehhehvaanharmittaako kirjoitti:

        Älä naurata

        Vanhimpien rohkeus punnittaisiin kahdenkeskisissä keskusteluissa. Uskaltaisivatko ilman "hoviväkeä"?

        Paavali tahtoi ottaa selvää pöyhkeiden voimasta, ei sanoista:

        "Mutta minä tulen pian teidän tykönne, jos Herra tahtoo, ja silloin minä otan selon, en noiden pöyhkeiden sanoista, vaan voimasta. Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa."

        Minä tiedän, että suurimman osan separatistien rohkeus pettäisi keskustelussa kahden kesken.


    • totuusontcc

      Tämän jellivaarassa korkein ymmärrys säilyy aikojen loppuun asti. Onhan ennustettu että vaikka aikamme betlehem poroksi palaisi pitää tuhkasta kullia löytymän

      • totuusontcc

        Po. kultia


      • JormaJormaJorma

        "Tämän jellivaarassa korkein ymmärrys säilyy aikojen loppuun asti. Onhan ennustettu että vaikka aikamme betlehem poroksi palaisi pitää tuhkasta kullia löytymän"

        Juu niitä sieltä varmaan löytyy kyllä. Tuhkasia kulleja


    • Konsta88

      Saattaa tulla voittamaton este

    • TalvetullenK

      Nyt on kyllä helpompaa kun ne kirkkikset eivät ole enää häiritsemässä. Saadaan vapaasti olla.

      • kirkkis

        Pitäkää hauskaa


      • Opetuksista

        Tätähän se Jeesus opetti. Pitäkää huoli vain omasta pelastuksestanne ja suoriutukaa maallisesta vaelluksesta muurien takana muilta Jumalan luoduilta piilossa. Tuomitkaa lähimmäiset ja estäkää hieman eri tavoin ajattelevien seurakuntayhteys. Pitäkää taivaan avaimet tallelokerossa älkääkä vaan menkö koko maailmaan kertomaan siitä, että olette ainoat oikeat kristityt maailmassa. Tämän takiahan Hän maailmaan tuli ja kärsi kaikkien puolesta.


      • Hälytyskellotsoi

        Vaarallisen lahkon tunnuspiirteitä (lähde wikipedia)
        - Mustavalkoinen, johtajakeskeinen maailmankuva
        - Johtaja ja johtajat ovat aina oikeassa, johtajaa on aina toteltava.
        - Vain liikkeen opit ovat oikeita ja ne ovat arvostelun yläpuolella.
        - Kaikki tai ei mitään -periaate: jos haluaa kehittyä henkisesti, on otettava kaikki, mitä liike tarjoaa.
        - Kriittisen ajattelun kieltäminen ja siitä syyllistäminen, asiallistakaan ryhmän toimintaan liittyvää kritiikkiä ei suvaita.
        - Pelottelu: vain liikkeen sisällä voi pelastua.

        Kuulostaako separaatit tutulta?


      • jess_jess

        Kyllä, ihan Halmeen jälkeläisten touhua, jota johtaa nyt pikku-eero, eli purtsi.


      • teuta01
        jess_jess kirjoitti:

        Kyllä, ihan Halmeen jälkeläisten touhua, jota johtaa nyt pikku-eero, eli purtsi.

        OLI TYHMÄ VIESTI !? LV:T SIITÄ RANKAISTUKSEN SAA , EI ME .
        EIKÄ KUKAAN MUU. PAITSI JOS ON PANETELLUT. EI OLISI SYYTÄ
        LAINKAA TUODA TUMMOISTA ESIIN . KUN SINUN MUNASKUT ON
        VAAKALLA ,SAATTAA KÄYDÄ KUIN bin ladenilla: TAHI hussenin veljellä.
        KUN HE HIRTTIVÄT HÄNTÄ ,KATKES KAULA J A PÄÄ PYÖRI TORILLA.
        EN SANO PAREMMIN.


    • Talventullenk

      Onko tuosta otsikon totuudenperästä kellään tietoa? Itse olen kuullut vähän vastaan?
      Ps. Kunnon vastauksia kiitos

      • Sisäpiiriläinen

        Totuudenperä on iso, eli kyllä näin tulee tapahtumaan. Se että miten äänestys menee, jää tietysti nähtäväksi.


    • Kummajuttu

      Minua kyllä hieman häiritsee kun lapseni joutuu nyt siviilivihkimiseen. Saattaa olla lesbopari edellinen vihittävä, aarg..

      • ihmettely

        Jos pysyy kirkon jäsenenä, antaa kirkon kastaa lapsensa, lapsi käy kirkon rippikoulussa, niin saa kirkkovihkimisen. Ei kai tässä mitään epäselvää ole. Elää Raamatun mukaisesti, ei Lapin Vanhinten ja separatistisaarnaajien käskynvallan alla. Miksi siis lapsellesi käy kuten kirjoitit?


      • aarg..ö

        Minua kyllä hieman häiritsee kun lapseni joutuu nyt siviilivihkimiseen. Saattaa olla lesbopari edellinen vihittävä, aarg..
        Tämä tosiasia voi olla edessä kirkossammekin ei siellä sen pyhempiä olla.


    • 8407648753

      eli tulos oli aika lailla varma,kirkkoon uskovaist voitti lapparit aika rajusti...

    • KummajuttuK

      Tietääkö joku onko maistraatissa mahdollista valita miesvirkailija?

      • totuustotuus

        Se maistraatin vihkiminen on se maallinen virantoimitus. Siis ihan sama ,kuka siellä toimittaa ja vaikka homo/lespo olisi seuraava, kuten kohta kirkoissa. Mutta sitten vasta on oikea aviopari, kun saarnaaja Jumalan puolesta on vihkimisen toimittanut ,kuten amerikassa. Onko kauheaa???


    • 0989098908

      joo lapparit vaihtoon...

    • ToivattavastiKek

      En ole aivan varma, mutta luultavasti. Itsekkin mietin tuota?

    • TalventullenK

      Voisko joku kommentoida pitääkö tuo ollenkaan paikkansa, että äänestettäisiin Vanhinten luottamuksesta???

      • Unseparaattori

        No koskaan ei voi tietää miten asiat separaattoreiden käsissä kääntyvät. Se on jo nähty, että kaikki epärehellisyys on mahdollista ja käytössä. Tietääkseni eivät voi kuitenkaan äänestystä estää.


      • EI_ENÄÄ_ÄÄNESTYKSIÄ

        Kirkkisten valheita. Äänestys suoritettiin jo Hesassa. Hengellinen hallitus päättää asioista.


      • äänitakapenkistä
        EI_ENÄÄ_ÄÄNESTYKSIÄ kirjoitti:

        Kirkkisten valheita. Äänestys suoritettiin jo Hesassa. Hengellinen hallitus päättää asioista.

        Jos seurakunta äänestää siitä, että luottaako se hengelliseen hallitukseen, niin kai se seurakunta silloin siitä päättäisi.
        Olisi jo melkoista pimeyttä, jos hengellinen hallitus eli GP ja OM, keskuudessaan äänestäisi siitä, luottaako seurakunta heihin.
        Tosin kaikki alkaa nykyisin tuntumaan mahdolliselta.


    • TalventullenK

      Kirkkikset ei ymmärrä että Lapista kuitenkin on aina apu tullut.

      • iktys

        Miten on aina apu tullut Lapista? En ole koskaan kuullut tapausta, että näin olisi tapahtunut. Nytkin sieltä on tullut haitta. Minulle ei Lapista ole koskaan tullut apua, en ainakaan muista. Järjestään on apu tullut lähimmiltä ihmisiltä ja sekin Jumalan armosta. Eli Jumalalta on apu tullut, aina.

        "Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa, häneltä tulee minulle apu." Ps. 62:2.


      • avvaasilmäs
        iktys kirjoitti:

        Miten on aina apu tullut Lapista? En ole koskaan kuullut tapausta, että näin olisi tapahtunut. Nytkin sieltä on tullut haitta. Minulle ei Lapista ole koskaan tullut apua, en ainakaan muista. Järjestään on apu tullut lähimmiltä ihmisiltä ja sekin Jumalan armosta. Eli Jumalalta on apu tullut, aina.

        "Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa, häneltä tulee minulle apu." Ps. 62:2.

        Ei se apu tuukkaan silmätkiinni kulkeville!


      • Metsäänmennään
        avvaasilmäs kirjoitti:

        Ei se apu tuukkaan silmätkiinni kulkeville!

        Ei, se tulee ainostaan päätyhjänä toikkaroiville.


    • SepariK

      Mitä ne kirkkikset täällä vielä raakkuvat. Menkää kotiin ja nuolkaa haavanne tai pyytäkää Askolalta sateenkaarilaastaria. Äänestys oli jo, tulos selvä ja turpiin tuli teille.
      Enempiä äänestyksiä ei tähän laumaan tarvita.

      • iktys

        Tämäkö oli sinulta Pyhä Hengen hedelmä? Ylimielinen kommentti, josta paistaa läpi tyytyväisyys ikään kuin kyse olisi poliittisesta voitosta.

        Nuo toiset sai turpiin. Tässäkin separatistisen rakkauden hedelmä. Kristillisyyden tarkoitus täyttyi, kirkkikset saivat turpiin. Ja Jumala.


    • Tulevamenevätukeva

      Jos nyt saarnaajille annetaan potkut ja demokraattisesti valitaan uudet, miten voi asettua ehdolle? Haluaisin jo alkaa valmistelemaan vaalikampanjaani.

    • TalventullenK

      Niin juuri. Ihmetyttää vain että mitä hyötyä kirkkisten on järjestää siitä Lapin Vanhinten luottamuksesta kun me voitetaan ne kuitenkin.

      • kevääntullenK

        Täällä separaattorin puntti tutisee ja se on hyvä niin. Eilisen harjoituksen perusteella sakramenttivarkaalta taitaa jutut loppua. Perustelut sakramenttien kaappaamiselle olivat mitättömän heikot kun taas toisen puolen perustelut olivat 10-0 paremmat.

        Kesällä nykyiset iisaksonilaiset vanhimmat, jotka ovat aiheuttaneet historiallisen hajaannuksen, saavat menolipun Lappiin kouraansa. Samalla junalla voitaisiin lähettää hallituksen PJ ja varaPJ sekä ne lähetysmiehet, jotka ovat olleet tukemassa sakramenttien riistoa. Pöytä tyhjäksi ja uusi alku.


    • EinariepätoivoK

      Lapin Vanhimmat muuttavat kuulemma Helsinkiin

      • uudetTuulet550

        Epäs ku Hämeenlinnaan muuten ruksa menis myyntiin


      • toksovankummit
        uudetTuulet550 kirjoitti:

        Epäs ku Hämeenlinnaan muuten ruksa menis myyntiin

        Voiskos hml kehottaa muuttamisesta toksovaan


      • toskovamoskova
        toksovankummit kirjoitti:

        Voiskos hml kehottaa muuttamisesta toksovaan

        Sielhä ne nykyään vaan käyvätkin,ai niin olihan se eriseuran porukka helsingissä raakkumassa.


    • näintäämenee

      Alussa esitetty väite varmaan voi siinä mielessä olla totta, että sellaista haluttaisiin. Mutta kyseistä äänestystä ei varmasti kokouksessa tule olemaan. Syy on sama kuin siinä, miksi sakramenteista ei äänestetty/äänestetä: asia ei kuulu kokoukselle eli yhdistyksen jäsenille (!). Ei kuulu kokouksen toimivaltaan. Tuohan päätettiin ja todettiin äänestyksellä Hesassa. Turha tästä on mutista.

      Sitä paitsi, vaikka asiasta äänestettäisiin, tulos olisi se, että mitään muutosta ei tule. Ihmeellistä minusta ajaa väkisin tuollaista kuolleena syntynyttä asiaa. Vaikka kannatankin sitä.

      • teflonistako

        Jos saarnaajat=mukamukahengellinen hallitus eivät pääse asioista yhteisymmärrykseen, päätäntä siirtyy seurakunnalle=yhdistyksen kokoukselle. Tämäkin valui separatisti teflonissa mihinkään tarttumatta, vaikka tuli Helsingin kokouksessa niin selväksi.


    • näintäämenee

      Pointtina tuossa "ei kuulu kokouksen toimivaltaan" on se, että hengelliset asiat halutaan jättää hengelliselle hallitukselle. Halutaan = enemmistö kokouksessa (61%) halusi. Ry on perustettu hoitamaan maallisia asioita. Hengelliset asiat eivät kuulu sen toimivaltaan. Siitä huolimatta kokous on päätösvaltainen: se voi päättää asioista jotkan kuuluvat sen toimivaltaan.

    • näintäämenee

      Piti olla 69%.

    • äänitakapenkistä

      Kyllähän tuollainen äänestys olisi ihan paikallaan niin nähtäisiin kuinka pieni tokka paikalla olevista jäsenistä olisi valmis luopumaan keinoja kaihtamattomasta hengellisestä pakkovallasta , kevyiden jyvien poisleikkaamisesta ja Inkerin lähetystyön elvyttämisestä.

    • näintäämenee

      Niin. Käytännössä saattaa mennä niin, että asia esitetään äänestettäväksi ja hallitus vastustaa vedoten ettei asia kuulu yhdistyksen kokoukselle. Tällöin kokous äänestää kuuluuko asia kokoukselle. Äänestystulos lienee suunnilleen sama kuin jos äänestettäisiin itse asiasta.

    • Pave-

      Kumma juttu siinäkin mielessä tuo hengellinen hallitus, että aina on opetettu Lutherin mukaan, että seurakunta kaitsee ja valitsee paimenet. Saarnaajat ovat seurakunnan palvelijoita ja samoin tietysti Lapin vanhimmat. Jos tämä hengellinen hallitus toimii Raamatun vastaisesti niin kuin on nyt toiminut, niin seurakunnan tehtävä on puuttua siihen. Aivan samoin kuin yhdistyksen kokouksessakin. Hengellisen hallituksen mandaatti toimia seurakunnan palvelijoina on rajattu Raamatun sanalla ja siinä pysymisellä.

      Eli yhdistyksen kokous on mitä parhain paikka käsitellä myös näitä hengellisen hallituksen toimivaltaan kuuluvia asioita samalla, kun jäsenet kerran ovat paikalla.

      Kannatan Lapin vanhinten ja separatismia ajaneiden saarnaajien ajamista vastuuseen herätysliikkeen hajottamisesta, kannatan heidän erottamistaan jo nyt.

      • iktys

        Samaa mieltä olen.


    • dst

      On syytä ajatella, kuinka asia totuudessa on.
      Niinkuin sanottu, seurakunta hallitsee saarnaajansa, se on oikein ja totta.
      Tulee kuitenkin huomata ja valaistua siinä, ketkä ovat elävän seurakunnan jäseniä?
      Ne eivät ole niitä, jotka kantavat vihaa ja eripuraa juuri tätä Jumalan seurakuntaa ja sen palvelijoita kohtaan, vaikka olisivatkin maksaneet jäsenmaksunsa.
      Jumalan seurakunta koostuu elävistä kivistä. Elävistä Jumalan lapsista.
      Näistä elävistä kivistä loistaa vapaus, ilo ja rakkaus.

    • Epistola

      Kyllä he tulevat panssariautolla tukka takana ja elämä edessä.
      Pohjattomine taskuineen itku kurkussa" kaikkein suurimpina ja hartaimpina katuvina syntisinä"=elävässä uskossa kristittyinä,he uskovat Jumalan armosta kaikki pienokaisensa Siihen lammashuoneeseen johon käydään nuppineulan pään kokoisen portin kautta heidän ohjaamina.
      Jeesus tulee,oletko valmis?Vai "Pyhän Hengen" puhallus?

    • Hsuolainen

      Käytetäänpä täällä raakaa kieltä! Kristityt rakastavat toisiaan seuroissa. Tosi rakkautta ei näy enää vuosikokouksissa.

    • äänitakapenkistä

      Juhannuksena voidaan äänestää siitä, että luotetaanko GP:iin ja OM:een. He ovat ongelman syy ja seuraus.
      Ei kaikkien Lapin saarnaajien luottamusta tarvitse mittauttaa, riittää, että näiden kahden luottamus punnitaan.
      GP ja OM aikaisemmin ovat mittauttaneet luottamustaan erottamalla ja hyllyttämällä saarnaajien viroista tai mitätöimällä heidän hengellistä työtään: EH, OS, RB, SS, TL, ER, AK, MA, EK, VV, AH, SL,ym.ym.
      Onko sillä merkitystä, että nämä kaksi kristillisyyden sotkijaa uhkaavat ottaa pois siunauksensa Suomen siionilta, jos heidän päätökseensä , tällä kertaa sakramentti asiassa, ei taivuta ?
      Mitä heidän siunauksellaanja avullaan on yleensäkään arvoa ? Siunaus ja apu kun tulee aivan muualta kuin Ruotsin Lapista.

      • saarielma

        Järkyttävää tuhoa on "hengellinen hallitus" saanut jo aikaan. Ja seprat vain iloitsee!!! Uskomatonta!.

        Mikä teidät hullut seprat on LUMONNUT?? Kauhea antikristuksen henkivalta on vallannut esikoiset. Toiset nukkuu, eikä heitä kiinnosta mikään, kunhan ruksa seisoo paikoillaan, että voi mennä tapaamaan sunnuntaisin tuttuja kahvipöydän ympärillä. Ihan sama mitä saarnataan.

        Varokaa uneliaat. Herätkää valvomaan, sillä nyt vihollinen hajoittaa kotia ja tahtoo tuhota kaiken. Eikö omakohtainen usko JEESUKSEEN kiinnosta ollenkaan? Tuomiolla on myöhäistä vedota vanhimpiin ja Seppoihin kumppaneineen. Teille on lauantaina näytetty toteen valheet ja kieroilut, miksi viivyttelet, Lue Katekismustasi, jos sen jostain peränurkasta löydät ja opettele kristinuskon perus totuudet.

        Jeesus ei ole kävelykeppi, vaan Jumala, Pyhä Henki ei ole ihmisten juoksupoika, vaan Jumala. Koskaan Jumalan tahto ei ole, että sudet raatelevat Hänen lampaitaan. Nyt sudet ovat kääriytyneet lampaan nahkaan, jotta saisivat saaliikseen kaikki nukuksissa olevat lampaat ja karitsaiset.


    • kasnytalkaatapahtumaan

      33, sananpalvelijaa erotettu, ellei ole ehtinyt vetää nimeään pois listalta !

      Totta on !!

    • onkohantotta

      Moi,

      Kuulin saman erotus asian. Hesasta ei yhtää. Hesan veljet on kaikki samaa porukkaa...

      Lahdeest ainaki 5,

      Mie kuulin et täält joensuust olis vain yksi ?

      • Rauhansisko2

        Ei kyllä Joensuusta ole ketään laittanu nimeään kirjelmään. Täällä on yhtenäinen linja saarnaajilla!!!


    • Koivunsilmut

      Mitä Linkosuon Herrat ja Narrit saivat aikaan siellä Tampereella.?Joko W ja H tekivät kanteen?niin uhoivat.Kyllä aina on 1 silmä näkemässä vaikka kuinka salaa yrittävät.

    • äänitakapenkistä

      Ketään paikallissaarnaaja ei ole vielä erotettu, ei myöskään lisää lähetysmiehiä.
      Odotetaan juhannusta. Myös pientä toivoa elätellään, että Kirunasta kuuluisi jotain positiivista. Tämä on mitä todennäköisimmin toiveajattelua, sillä tähän asti kaikki on mennyt kuin oppikirjan mukaan, joten tuskin pienintäkään kevennystä määräyksiin on tulessa.
      Ehkä Kirunasta saadaan ohjeita ketä tullaan juhannuksena hyllyttämään. Se on varmaa, että nämä 33 veljeä ovat liipasimella, mutta jännitys tiivistyy, ketä muita. Eihän se nimittäin GP:lle ja OM:lle voi riitää, että joku ei vastusta sakramenttien ottoa, vaan hänen täytyy olla myös palavassa hengessä iloinen näiden kristillisyyden vanhimmista vanhimpien kanssa sakramenttien otosta omiin puhtaisiin käsiin.

    • puumjapam

      Voit ollla varma että sitä liipasinta ollaan jo painettu

    • Petebjhhhjhhhghhgghghh

      Ei kristillisyyden saarnaajana voi olla jos ei jaa samaa seurakuntaoppia.

      • äänitakapenkistä

        Tarkoitat ettei voi toimia saarnaajana, jos ei jaa samaa UUTTA seurakuntaoppia, oppia entistä ehompaa.
        Uudessa seurakuntaopissa on keskeinen asia kuuliaisuus GP:lle ja OM:lle.


      • iktys

        Sellaiset eivät saisi toimia seurakunnan saarnaajina, jotka kannattavat tätä nykyistä seurakuntaoppia ja neuvolisukkeita pelastusopissa.


    • LuckyLuckyLuke

      Mielestäni GP ja OM pitäisi kierittää tervassa ja höyhenissä ja laittaa jalkapuuhun Lahden ruksan oven eteen juhannusseuroissa.

      • Bunner

        Huh huh!


      • Valoavaloa

        Kaksi narsistisesti sairasta miestä on saanut ison joukon ihmisiä talutusnuoraan päähän.
        Mieti nyt kuka sinua määrää. . Onko se Jumalan sana vai kahden tyypin narsistinen ajatusmaailma. Joskus voi joku olla myös väärässä mielen sairauden vuoksi. Joskus huomaamme että joku on todellakin mieleltään sairas. Emme kai halua sellaisten ohjaavan elämäämme. Anna Jumalan sanan olla matkasauvasi. Ei tervaa vaan ohjaus hoitoon taitaisi auttaa sekä heitä itseään että montaa muuta tähän ansaan langennutta.


    • yap

      Varmasti hengelliseen hallitukseen tulee muutoksia vaihtumisen plus poispotkimisen takia. Nämäkin muutokset tulevat tekemään lapinmiehet (ja/tai lapinmiestennuolijat). Ymmärryksensä mukaan suuressa viisaudessaan he ovat päättäneet, että aletaan syöttämään hyväuskoisille, että historiallisesti nuoremman sakin so. lapinmiestennuolijat, synonyymi on seurakunta. Ei uppoa kuin marginaaliseen porukkaan.
      Virrentekijä kirjoittaa: Sun seurakuntas odottaa, kuin kauan viivyt vielä. Kuka odottaa enemmän palavasti, kuka vähemmän palavasti? Sitä emme tiedä. Sen sijaan enpä usko paljon pieleen veikkaavani kun veikkaan, että lapinmiestennuolijat eivät tahdo housuissaan pysyä (haluan uskoa hyvää heistä ja tarkoitan luonnollisesti kuvaannollisesti ) odottaessaan, lapinmiesten Suomeen saapumista kesäkuussa 2016.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1706
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1325
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1220
    4. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1216
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      143
      1193
    6. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1086
    7. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1075
    8. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      1035
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      6
      986
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      884
    Aihe