11 tapaa rakastua puolisoon uudelleen

elinag

Onko sinkkuna hauskempaa ketjun yksi vastaus innostutti linkittämään ohjeita sinkuksi ajatuville

Älä anna rakkauden hukkua arjen kiireisiin. Listasimme monta hyvää keinoa löytää huuma uudelleen. Kokeile tällä viikolla edes yhtä.

1. Kosketelkaa enemmän. Pitkään yhdessä olleet parit eivät yleensä halaa tai suutele tarpeeksi. Se kannattaa, sillä ihokosketus tuottaa aivoissa oksitosiinia eli mielihyvähormonia. Kokeilkaa halata toisianne parinkymmenen sekunnin ajan muutaman kerran päivässä. Pussailkaa pitkään ja hartaasti nopeiden hyvästelysuukkojen sijaan.

2. Pitäkää teknologiapaussi. Puoliso kertoo työpäivästään, mutta katselet puhelintasi. Kuulostaako tutulta? Tutkimusten mukaan hälyttävän moni kokee älypuhelinten häiritsevän rakkauselämäänsä. Sopikaa, että jätätte puhelimen ja television ainakin ruoka-aikoina ja makuuhuoneessa kokonaan pois.

3. Kiitä. Pitkän parisuhteen rutiinien keskellä toisen pienet teot alkavat tuntua itsestäänselvyyksiltä. Jos huomaat, että kumppanisi on ostanut lempijogurttiasi tai jaksanut ripustaa pyykit, kiitä häntä. Kirjoittakaa joka päivä ylös kolme asiaa, josta olette kiitollisia, ja kertokaa ne toisillenne.

4. Kehu, älä nalkuta. Kun asuu vuosia saman katon alla, on helppo sortua mäkättämiseen: et sitten taaskaan viitsinyt tyhjentää tiskikonetta. Yrittäkää mieluummin keskittyä siihen, mitä toinen tekee hyvin. Puutarhakielellä se sanottaisiin näin: Kastele kukkasia, älä rikkaruohoja.

5. Muista harrastuksesi. Jos suhteenne tuntuu passiiviselta, se voi johtua siitä, ettet ole tyytyväinen elämääsi. Tee säännöllisesti jotain, mistä nautit. Kun tulet harrastuksesta kotiin innostuneena, olet myös parisuhteessanne parhaimmillasi.

6. Huomioi kumppanisi kiinnostuksen kohteet. Et ehkä koskaan opi pitämään golfista tai innostumaan uusimmista älyvempaimista. Kun puolisosi tekee jotain, mistä on todella innostunut, tarkkaile häntä. Intohimo tekee ihmisestä kauniin.

7. Sovi tuplatreffit. Parisuhde-aikaa ei aina tarvitse viettää kahdestaan. Yhden tutkimuksen mukaan hyvän ystäväpariskunnan kanssa tuplatreffeillä käyminen auttoi pareja tuntemaan kiintymystä omaa kumppania kohtaan. Kun näet puolisosi keskustelevan ystävienne kanssa, saatat taas muistaa, miksi aikoinaan rakastuit häneen.

8. Flirttaile. Parisuhde on tasapainoilua: ihminen kaipaa turvaa, mutta myös jännitystä. Niiden yhdistäminen on haastavaa. Siksi hellä ja vihjaileva flirttailu kannattaa. Saattaa tuntua hölmöltä lähettää punastuttava tekstiviesti aviopuolisolle, mutta se voi auttaa löytämään mahanpohjasta kadonneet perhoset.

9. Sanoita tunteesi. Käyt kampaajalla ja vedät ylle kauneimman puserosi. Odotat, että puoliso huomaisi ja suutut, kun niin ei käy. Parisuhteen lämmittely-yritys ei saa olla sanaton testi, jonka puolisosi voi joko läpäistä tai reputtaa. Älä oleta, että hän osaa lukea mieltäsi. Ellet tunne välejänne läheisiksi, kerro siitä kumppanillesi. Vasta silloin voitte yhdessä pohtia, miten asia korjataan.

10. Määrittele treffi-ilta uusiksi. Treffien ei aina tarvitse tarkoittaa pöytävarausta kalliissa ravintolassa. Käykää vaikka iltakävelyllä ja jutelkaa päivästänne. Treffit tarkoittavat aikaa, jolloin ette pidä toisianne vanhempina tai asuinkumppaneina, vaan ihmisinä, jotka olette valinneet jakamaan elämänne.

11. Älä odota mahdottomia. Nykykulttuuri on niin seksualisoitunutta, että parisuhde voi tuntua laimealta, jos se ei muistuta romanttisten elokuvien kiihkeitä kohtauksia. Kaikissa pitkissä parisuhteissa on hyviä ja huonompia ajanjaksoja. Muista: rakkautta voi tuntea ja osoittaa monin eri tavoin.

Lähde: health.com

http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi_hyvin/psykologia/11_tapaa_rakastua_puolisoon_uudelleen

21

429

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haaveilijamies

      Ihmiset luovuttaa liian helposti kun tulee riitaa niin erotaan helposti eikä ne tee kompromisseja suhteessa vaan haluavat hallita sitä eikä periksi anneta ja sitten tulee riitaa tyhmästä jutusta että " miksi ostit vaaleeta leipää kun tykkään tummasta" eikä siten oteta toista huomioon. On myös liikaa menoja eikä parisuhteessa olevat vietä aikaa toistensa kanssa vaan menevät ja tulevat miten sattuu ja kaverit on tärkeempi juttu kun se pyysi kaljalle niin on pakko mennä vaikka lupasi muijalle että jään kotiin. Ihmiset ei oikeesti edes osaa seurustella.

    • Ihan toimivat oli neuvot. :)

    • perhekeskeinen.mies

      muuten hyvä mutta kohta 7 itse en kaipaa ystävä pariskuntia jos olen naiseni kanssa tai jos yksin niin en kaipaa silloinkaan teko hauskaa ja miettiä mitä puhuis eli väkisin jutustelua enkä muutenkaan ystäviä kaipaa vaan keksii tekosyyn päästä pois eli ekana tulee naiseni sitten vanhemmat ja sisarukset perheineen ja sitten niiden lemmikit muita en kyllä kaipaa

    • että.silleen

      No just noin minä tarkoitinkin, lisäisin vielä ett sopikaa edes jotenkin riitanne...aina ennen nukkumaan menoa. Hyvän yön toivotuskin; on parempi vaihtoehto kuin mykkäkoulu!

      • Juuh...Ei SaiS Mennä Riidoissa NuKKuu.... ;P

      • että.silleen
        NuuskaMuikkune kirjoitti:

        Juuh...Ei SaiS Mennä Riidoissa NuKKuu.... ;P

        Moikka, mulla meni vähän pitkäksi tämä ilta...Faija ja systerin porukka tuli käymään. Systerin porukka lähti jo aikoja sitten, mutt faija jäi katsomaan TV:tä ja odottamaan kanipaistia juuressoosissa. Meni nyt yksiöönsä nukkumaan ja lähtee vasta huomen aamulla aamupalan jälkeen mökilleen.
        TV:eensä kun hän vei mökille, niin katsoi ohjelmia nyt täällä.

        Näin sun aikaisemmin täällä jossain, en vaan muistanut minkä otsikon alta sunt löydän. =)) Löysin kyllä muita viestejä mihin vastailin.
        Mulla on persiljat ulkona, ei niissä vielä näy edes itämisen merkkejä mut sielläpähän ovat, hautasin koko parvekelaatikon reunojaan myöten multaan. Oli niin hullun näköinen tossa olkkarin ikkunalla ja herätti kysymyksiä jokaisessa joka sen näki.
        Kannat tuli myös istutettua ulos multaan.

        Mitäs sinä? Joko höyryt on haihtuneet? =)) Mä en enää jaksanut mennä edes juoksumatolle kun... Faija lopulta meni omaan asuntoonsa.

        Pitäisikö mun jo sanoa sulle... hyvää yötä?

      • että.silleen

        Hyvää yötä,NuuskaMuikkunen! Makeita unia.

      • että.silleen kirjoitti:

        Eipä mitään erikoista...ja mitkä höyryt missä?... ;P

        Mitäs sinä siitä välität jos jotkut ihmettelee....anna ihmetellä.. sun kotisihan se on..;P

        Kiitos toivotuksista.....johtuikohan mun MaKiat unet niistä?....Hmmm... ;D

      • että.silleen
        NuuskaMuikkune kirjoitti:

        Eipä mitään erikoista...ja mitkä höyryt missä?... ;P

        Mitäs sinä siitä välität jos jotkut ihmettelee....anna ihmetellä.. sun kotisihan se on..;P

        Kiitos toivotuksista.....johtuikohan mun MaKiat unet niistä?....Hmmm... ;D

        Just joo, älä ymmärrä... sitä samaa ymmärtämättömyyttä minä olen esittänyt; tänään töissä. En ole ollenkaan huomannut ett porukka on vähän mötteellään.
        Minä nollaan nyt tilanteen... ja toivon ett niin tekevät myös muut täällä.

        Poikkeus on ollut meidän siivoojamme, lauleskeli ♪♫♪ pikku pikku pikineissä♪♫♪ (joku 50-luvun kipale) heilutteli melaa siivoessaan käytävää.
        Kävin tekemässä pullataikinan keittiössä ja hetken kuluttua mä käyn pyörittelemässä ne pikkupulliksi, päälle toscakuorrute tai voisilmä pullaan ja uuniin.
        Saavat naiset aamulla töihin tullessaan kahvin ja voileivän lisäksi pullan, jos haluuvat.
        Mannavelliä ja voileipä ammupalalla, lisäks kahvin/teen kanssa pikkupulla.
        Bon Appétit!

        Ai TälleeN Vai?...Vaikka Noi PikkuPikkuBikinit ovat kyllä ihan toista, kuin nykypäivänä vastaavilla sanoilla kuvatut... ;D

        https://www.youtube.com/watch?v=lg-JWtmA0Iw

      • että.silleen
        NuuskaMuikkune kirjoitti:

        Ai TälleeN Vai?...Vaikka Noi PikkuPikkuBikinit ovat kyllä ihan toista, kuin nykypäivänä vastaavilla sanoilla kuvatut... ;D

        https://www.youtube.com/watch?v=lg-JWtmA0Iw

        Jep tuota hän lauloi... välillä hyräillen ja kohta taas pätkän sanoja tapaillen.
        Ja nyt menen paistaan pullat, jotta ne ehtii jäähtyyn ennen puolta yötä.
        Pitäähän mun ne vielä pakata jotteivat kuivu aamuksi.

      • että.silleen
        NuuskaMuikkune kirjoitti:

        Ai TälleeN Vai?...Vaikka Noi PikkuPikkuBikinit ovat kyllä ihan toista, kuin nykypäivänä vastaavilla sanoilla kuvatut... ;D

        https://www.youtube.com/watch?v=lg-JWtmA0Iw

        Mulla on pullat vielä pakkaamatta... yökkö lupas hoidella sen puolen pikimiten, umpio puolet pullista ja panee ne pakastimeen. 70kpl jää aamuksi ja päiväkahveille. Minä menen nyt nukkumaan... en ole varma löysinkö sunt vai en, hain kuitenkin hetken aikaa sua. Saattais se olla ollut väärä tunnituskin... joten jätin sekoilematta enää enempää.
        Hyvää yötä!
        ...ja kiitos olkapääsi turvasta.

        Jaa, että leiposit sitten vaan hieman pullia.....aika läjä... 8-0.... ;P

        Hyvää yötä....nuku Hyvin.. =)

      • että.silleen
        NuuskaMuikkune kirjoitti:

        Jaa, että leiposit sitten vaan hieman pullia.....aika läjä... 8-0.... ;P

        Hyvää yötä....nuku Hyvin.. =)

        Kotikeittiössä siinä olis puuhaa, mutt suurtalous koneilla pikkujuttu. Kone alusti taikinan mulle viittä vaille valmiiksi, jonka jätin sitt nousemaan yksikseen.
        Minä vain viimeistelin käsin sen taikinan. Piankos sitä 146 pullaa käsin pyöräyttää, kun käyttää molempia käsiään yht`aikaa. Pullat pellille nousemaan, voitelu ja täytteet pullaan t. kuorrukkeet niskaan ja kuumaan uuniin.
        Kolmella pellillä paistoin ja ne pellit ovat rutkasti suuremmat. Metoksen suurkeittiön hella uuni, mitat arvioiden on L80cm x S70cm x K90cm.

        Sitä vaan näyttää hyvin ahkeralta toisen silmissä, jos kertoo asian jollekin joka ei noita koneita ole apunaan käyttänyt. Se ei paljon vaadi jos seisoo sen ajan kun kone pyörittää taikinaa... tosin en mä seisonut edes vieressä...luin sanomalehteä ruokasalin puolella.
        Tuo leipomiseni on suorituksena suunnilleen sama; jos sinä paistaisit litran lättytaikinan pinoksi lättyjä... kahvipöytään.

        On niin kaunis päivä, mulla on pyöräilyyn sopivat asusteet ja kypärä sekä juomapullo jo valmiina... nyt kaivamaan fillariani esille ja tielle. Minä lähden kyläileen... irrottaudun nyt palvelusta, olen oman osuuteni tänään tehnyt.
        On heillä mun kännyyn numero...

        Jeps...näinhän tuo on ja vaikka kerroit mitä työmäärää se vastaisi, niin se on kuitenkin vaikeaa ymmärtää jos/kun ei ole itse käyttänyt noita laitteita... ;P

        Minä en kypärää ole tottunut käyttämään....se jotenkin ahdistaa ja tuntuu, että pää "tukehtuu" vaikka olisi olevinaan kuinka hyvin hengittävää sorttia... ;P

        Pitäisi taas aloittaa itsekin liikkumaan on vähän jäänyt....kun ensin meni olasta jotain kipeäksi ja rääkkäsin vain lisää, niin sitten se meni aika pahaksi....sitten jäi vähän muutkin liikkumiset ja mennyt aikaa kaikenmaailman pohtimisiin ja mietiskelyihin, kun on ollut sellaisia juttuja ja varmaan tarvettakin niille pohtimisille ja mietiskelyille...... ;D

        Jooh....kohta varmaan 3kk oikeastaan taukoa... ;P....eikä vieläkään tunnu, että olisi olka ihan kunnossa....pitäisi maltaa ainakin olla rääkkämättä liikaa, jos testailee...mutta se on aina helpommin sanottu, kuin tehty....helpompaa on vetää aina tappiin ilman mitään säästelemisiä..ja sitten saa taas kirota, kun oli niin pirun tyhmä... ;D

        On siellä kyllä mainiot pyöräilykelit....ja pakko se on itsekin aloittaa viimeistään viikonloppuna ja lähteä luontoon sotkemaan...vaikka itseään niskasta repien...;P

        Aaah, olin hiestä märkä kun hetki sitten tulin kotiini. Kävin kuumassa suihkussa peseytymässä ja sitten hanasin oikealle suihkun säätönupin...iiiiiik...kamalan ihanaa!
        Hetken, vain nautinnollisen hetken siedin jääkylmää vettä kovalla paineella iholleni.

        Iso mukillinen haudutettua teetä on mulla vielä puolillaan tuossa vieressäni ...juon sen tässä kirjoitellessani sulle. Sitten pitääkin alkaa hoitamaan hiuksiani ja ihoa.

        "Minä en kypärää ole tottunut käyttämään....se jotenkin ahdistaa ja tuntuu, että pää "tukehtuu" vaikka olisi olevinaan kuinka hyvin hengittävää sorttia... "

        Ihan suoraan suomeksi: HITON TAMPIO! ...kaikella ystävyydellä.......vaikka pääsi olisi mielestäsi umpiluuta... niin käytä sitä kypärää!
        Todellisuudessa se nuppisi saattaa särkyä kuin kananmuna...ja se oli siinä sitten. Huonolla onnella kuitenkin saatat ymmärtää asian ja katuakin huolettomuuttasi...se ei silti muuta sitä tosi asiaa; ett elät ehkä vain koneiden ja avustajien että hoitajien avun varassa.
        Kuten Michael Schumacher... siinä ei rahakaan auta pelastamaan kohtaloltaan, kypärä kenties olisi auttanut.
        Mieti sitä....
        ...kaikella ystävyydellä tämä saarna.

        Kylmä suihku piristää ja kaunistaa....;P

        Pitää VAIN muistaa olla kolauttamatta PääNuppiA....So Simple(man).. ;D

        Ja Tarkkaavaisuus ja HerKKyys voi kärsiä, jos on liian turvallinen olo tai luottaa niihin liikaa.....onhan noita läheltä piti tilanteita ollut......mutta niitä ei lasketa... ;P

        Kiitos huolenpidostasi.....otan neuvosta (ehkä joskus) vaarin....ensin pitää suorittaa mittavat ja tarkat pohdiskelut negatiivisten ja positiivisten asioiden suhteesta toisiinsa...;P

    • yksinkaksinyksin

      Kyllähän nämä hyviä neuvoja ovat,mutta ei niitä voi yksin toteuttaa.Toisenkin pitäisi jollakin tasolla sitoutua,usein on niin että toinen haluaa hoitaa suhdetta ja toinen vaan elää omaa elämäänsä edes huomaamatta että joku mättää.

      • Sehän siinä JusT OnKii, kun nykyään toitotetaan joka TuuTisTa omien Halujen&Himojen tärkeyttä.....Aidosta Sitoutumisesta on tehty SairauS.....tai ainakin näin monet syyllistävät ja solvaavat niitä jotka ovat aidosti kykeneviä sitoutumaan ja pysyttelemään toisen rinnalla Ylä&AlaMäessä.... ;P

    • Kyllä naiset rakastuu jännämiehiin jotka hakkaa, naiset rakastuu niihin yhä uudelleen.

    • dark.fear.ei.kirj

      mitä säkin saatanan lantaperseaivo ja ali ihmisistä kaikkein alin tulet tänne vittu tuollaista paskaa kirjoittelemaan tässä maassa sitä kun pitäisikin tehdä oikein saatanan iso joukkosurma missä tapetaan kaikki sun kaltaiset ali ihmiset ja lantaperseaivot sano nyt suoraan miksi olet päästänyt tukkasi tuollaiseksi rumaksi sasi kaljuksi eikö ole persujunttikaverit antanut lupaa vai mikä saatana siinä on mulla sitä kun onkin hyvälaatuinen ja tuuhea tukka päässäni että tietäkää tämä saatana

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4230
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4142
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      611
      3927
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      20
      2755
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2485
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2074
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2072
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      191
      1970
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1629
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1432
    Aihe