Taksi Helsinki 654

Taksi654Helsinki

Tänään kehä 3:lla oli todella lähellä onnettomuus jonka taksi helsinki 654 meinasi aiheuttaa.
Tulin ramppia alas ja näin taksin kauempana, kun vaihdoin kaistaa taksi kiihdytti eikä meinannut päästää minua kehälle.
Vaihdoin kaistaa hänen eteen ja hän ajoi todella läheltä, näytin hänelle keskaria koska olin ymmärtänyt että ammattiautoilija osaa käyttäytyä liikenteessä. Eikä yritä kiusata muita.
Sen jälkeen taksi ajoi eteeni ja jarrutti täysillä ja yritti ajattaa minut perään, sain juuri ja juuri hiljennettyä ettei osunut.
Sitten se ylipainoinen alkoholisoituneen näköinen kuski painoi kaasua ja häipyi ylinopeudella eteen päin.
Taisi olla rankkaa tulla töihin vapun jälkeen ja muutenkin tuollainentyö nyt vituttaisi hyvänäkin päivänä mutta kaikenlaisia sekopäitä on ns. Ammattiautoilijoina.

15

350

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ammattikuskimyös

      Aika huonoa tuuria että noin käynyt, taksi kuskeissa on kyllä ihme juntteja että saa kyllä hämmästellä välillä sitä röyhkeyttä heillä, varsinkin pysäköinnissä. Mutta kyllä sitä aika törkeetä kadunvarsi parkista eteen lähtemisiä kohtaa joskus, pitäisi kai ajaa päin sitten että oppisi.

      Yleensä kun päätielle liittyminen menee ns perseelleen niin on liittymästä tuleva on
      mokannut, ihan järjestään. Suurin syy se että ei katsota sopivaa paikkaa, tullaan väärällä nopeudella eli liian kovaa tai hiljaa, ei ajoissa ilmaista aikeitaan (jos nyt taksikuski tajua vilkusta mitään) kuten jos nyt on mahdollista laittaa se vilkku päälle 10s ennen kaistanvaihtoa niin kovin moni ei tätä tee. Toinen syy missä mokataan että pyrittään edelle, paljon paljon parempi on pyrkiä aina taakse. Jos silloin vielä päätietä ajavan kanssa on vaikeeta niin sitten joku tiukka jarrutus tai kova kiihdytys että siitä vauhdin seilaajasta pääsee eroon tavalla tai toisella.

      Eniten kohtaa niitä ketkä alkaa hiljentämään vauhtia kun liittymästä tulee joku, varaamn näin tehdään siksi että halutaan olla kohteliaita. Kaikkien kohdalla tätä ei pitäisi olla tarvetta tehdä, vaan vain jotkin ajoneuvot joilla on hankala saada riittävää nopeutta, kiihdytyskaistakin voi olla liian lyhyt jnejne.

      • taxiXXX

        Just. Nykyiset säännöthän menee suunnilleen niin, että jos joku on tulossa ramppia motarille ,pitää motaria ajavien ainakin väistää vasemmalle kaistalle, ja tarvittaessa jarrutettava, jotta liittyjä pääsee mukaan :) Ja jos ei näin tee, on liittyjällä täysi oikeus ajaa kylkeen, tai jos ei osu, niin ainakin haukkua toinen suomi24:ssä


      • Onnettomiataksikuskeja
        taxiXXX kirjoitti:

        Just. Nykyiset säännöthän menee suunnilleen niin, että jos joku on tulossa ramppia motarille ,pitää motaria ajavien ainakin väistää vasemmalle kaistalle, ja tarvittaessa jarrutettava, jotta liittyjä pääsee mukaan :) Ja jos ei näin tee, on liittyjällä täysi oikeus ajaa kylkeen, tai jos ei osu, niin ainakin haukkua toinen suomi24:ssä

        Mutta ei ainakaan kiihdyttää vauhtia ja yrittää estää mutta siksihän taksikuskeilla onkin ihan oma maine ;)


    • VakkilanVäinöö

      Nää rampeilta tulijat on nykyään varsinaisia ITKUIIKKOJA !

    • kunmersu

      Taksikuskit luusereita. Ne on helppo saada valoissa kilpa-ajoonkin!

    • kuivat

      Ei saanuna pillua vappuna?

    • ouyglkiug

      Aloittaja oli fiksu. Hän näytti keskaria ja sitten ihmettelee saamaansa huonoa kohtelua? Vaikka oikein ihan vartavasten itse KERJÄSI sitä? Huono päivä aloittajalla ja nyt yrittää huojentaa pahaa oloaan syyttämällä taksikuskia. No, eihän taksikuskin pitäisi provosoitua jos provosoidaan....

    • Jebajebajeesjees

      Vedät rampilta kolmion takaa eteen aaltoilevalla nopeudella ilman vilkkua keskisormeasi näyttäen, koska Sinua olisi pitänyt taksin ja myös muiden autoilijoiden väistää omasta väistämisvelvollisuudestasi huolimatta? Sen jälkeen päätät "tosi miehenä" avautua suuresta kohtaamastasi "liikekiusaamisesta" keskustelupalstalla... Onneksi taitavana kuljettajana osasit välttää peräänajon ja arvioida kaikkien näiden liikennetilanteiden keskellä taksikuskin juomatavat sekä ulkonäön. Kyllä oletkin taitava teidenritari!

      • Tolppallaapinoita

        Ilman vilkkua, eihän niin kukaan sanonut.
        Kävittekö tolpalla keskustelua aiheesta samalla kun mietitte missä päivän makkaraperunat syötte.


    • taksarinav1998

      Itse ajan espoossa.ihan turha väittää ettei taksit aja törkeästi varsinkin vkl öinä helsingissä on törkeitä kaahailijoita jotka ajavat erittäin agressivisesti.
      Joku tavallinen autoilija joka ei osaa välttmättä liikennesäätöjä (ajaahan siellä paljon ulkomaalaisia) niin näiden sankarien pitää heti osoittaa nille paikkansa.
      Huom ette ole mtään poliisieja kaikille tulee virheitä jopa teille.Teidän pitäisi olla esimerkinä liikenteessä pois lukien mamut niiltä ei voi vaatia.

      • AsiatonTeve

        Samaa mieltä 11 vuoden yö-kokemuksella taksissa. Varon erityisesti kahta ryhmää; viron rekkareissa ajavat ja tummat taksikuskit.


    • Ammattilaisautoilia

      "Vaihdoin kaistaa hänen eteen ja hän ajoi todella läheltä, näytin hänelle keskaria koska olin ymmärtänyt että ammattiautoilija osaa käyttäytyä liikenteessä. Eikä yritä kiusata muita"

      Sinullako on sitten lupa kiusata ammattiautoilijoita. Jos olis kolahtanut, SINÄ olisit ollut maksumies. Rampilta tulijat väistää muuta liikennettä. Tiedoksesi idiootti!

    • Ajotaidottomat.taksit

      Vitun urpo nythän puhuttiin siitä että tolppahomo yrittää aiheuttaa kolarin tahallaan ei siitä että kenen pitää rampilla väistää mikä nyt on ihan selvä kaikille.

      • eiootaastotta

        Joo sellaisia ne taksarit on yrtttävät tahallaan ajaa päälle. Onneksi ovat niin huonoja kuskeja etteivät osu.


      • Aassiantuntija

        Onko todella?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      73
      3350
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      562
      3170
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2682
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2052
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      313
      1864
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1845
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1775
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      129
      1424
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1261
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1238
    Aihe