Rauhoittavat lääkkeet

Diapami

Sain lääkäriltä reseptit kahteen eri rauhoittavaan lääkkeeseen. Luin täältä kokemuksia ja oon ihmeissäni, kun jotkut puhuvat lääkehuuruissa olemisesta, myrkyistä, toimintakyvyn hidastumisesta ym ja haukkuvat noita lääkkeitä.

Itse kokeillut nyt toista, eikä puhettakaan mistään huuruista, epätodellisesta olosta tai edes väsymyksestä. Pitkästä aikaa koin
miten hermostoni ei käynyt ylikierroksilla, pystyin keskittymään paremmin, eikä tullut uupumusta jännittämisestä ja paniikista.

Itsellä nimenomaan paniikki ja ylikierroksilla käyminen on se, mikä sekoittaa pään ja ajatukset ja koko kehon. Pahimmillaan ei muista omaa nimeään, silmissä pimenee, keho nykii ja tärisee, äänet voimistuu, muisti ja ajatus eivät pelitä, kävelykin muuttuu vaikeaksi jne. Lääkkeen ansiosta tunsin oloni normaaliksi enkä huuruiseksi. Vaikka jokin sivuvaikutus tulisikin, en usko sen olevan pahempaa kuin mainitsemani oireet.

Missään nimessä en aio käyttää lääkettä kuitenkaan säännöllisesti, vain pahimmissa paikoissa. Oli ihanaa olla normaalisti paikassa, missä normisti olisin säpsähdellyt ja ollut hermoraunio. Minulla ainakin toimi sopivasti ilman toimintakyvyn laskua tai liiallista turtumusta. Olo tasottui sopivaksi, semmoiseksi mitä se hyvänä päivänä ilman stressiä ja paniikkia muutenkin olisi.

10

1900

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Guufkfk

      Monella rakkaustarina rauhoittaviin alkaa juuri noin mutta kannattaa pitää mielessä että jos koukuttuu, vieroittautuminen on kamalinta moneen muuhun lääkkeeseen verrattuna. Ja sitten ahdistus onkin kamalampaa kuin ikinä ennen kun aivoja rauhoittavat gabareseptorit ei toimi vieroituksessa kunnolla. Benzot myös nostattavat toleranssia nopeasti ja lamaavat ja hidastavat koko aivojesi toimintaa, ja heikentävät muistiasi. Osalla ei ole kaunista sanottavaa bentsoista- kuten minulla, joka olen koukussa unilääkkeisiin ja lopetus ollut helvetti, muistan alun rauhoittumisen ja rentouden tunteen hyvin.opetus:Älä koukutu, älä ota lääkettä joka päivä, joka toinen tai parempi jos ei edes joka viikko.

      • fgthjkl

        Kyllä täällä on monia joilla ei ne "monet muut lääkkeet" ole tehonneet ainakaan pitkällä aikavälillä, pitkävaikutteinen bentso on pieni paha moneen muuhun lääkkeeseen verrattuna. Eikä toleranssi ole noussut nopeasti, vaan vuosikausia samaa annosta käyttäneitä löytyy.


    • BentsojaHautaanAsti

      Postaaja numero 2 puhuu täyttä asiaa. Se koukku bentsoihin tulee huomaamatta, yhtäkkiä vaan tajuaa että on napsinut niitä vuosikausia, enkä tarkota tällä mitään "väärinkäyttöä", vaan ihan sellasta että 1 päivässä tai illalla nukahtamiseen. Lopettaminen todella vaikeaa sen jälkeen sitten, itse en ainakaan kykene. Pahinta on just se, että jonkun ajan päästä olo on helvetin epänormaali ja ahdistava, ja normalisoituu vasta kun ottaa bentson. 1 viikko pisin aika noin 7 vuoteen mitä olen ollut ilman, ja ainakaan siinä ajassa ei mennyt olo ohi, olin melkein koko viikon hereillä ja ihan kun jossain psykoosissa.

    • justsaying___

      Sepä se. Tuskin moni koukuttuja on päättänyt koukuttua tai ollut väärinkäyttäjä.bentsokoukussa olevia vierottautujia on netti pullollaan raportoimassa karseista oireistaan ja tuskin varmaan kukaan on päättänyt alkaa vetämään itsensä koukkuun.Se riittää jo että ottaa yhden napin päivässä, aluksi useamman kerran viikossa, hiljaa sitten päivittäin.puhumattakaan niistä jotka syö lääkettä monta kertaa päivässä, joita tiedän myös joille lääkäri on jopa näin määrännyt. Eka tulee psykologinen riippuvuus, sitten fyysinen yhdistettynä henkiseen, paha yhdistelmä. Monella on ensirakkaus, tämähän tuo hyvän rennon olon, vaan eipä minulla rakkaus kauan kestänyt,kun suhteesta tuli viharakkaussuhteen jälkeen vihasuhde.jos on yhtään ahdistukseen taipuvainen, saattaa rima madaltua lääkkeen napsimiseen työstressiin, yhä pienempiin juttuihin, ja hupsistaheijakkaa on tullut ylitettyä muutama viikko käytössä, joka on suositeltu maksimi ja riippuvuus valmis. Itse en suosittelisi näitä kuin Hyvin satunnaiseen paniikkiin, max.yksi kuuri unettomuuteen,muutaman päivän. Benzounilääkkeitä en tosiaan suosittele kellekään, muutakuin vihoviimeisenä keinona kun kaikki stressitekijät on minimoitu, elämäntavat tarkastettu ja mikään ei auta. ylikuormitusstressiin pillerit on huono veto.Itsellä koukkuun riitti 2 kuuria lyhyen ajan sisään työstressin , ylikierrosten aiheuttamiin nukkumisongelmiin mikä johti pillerikoukkuun ja elämä on ollut ikävämpää siitä lähin. Olen joutunut kokeilemaan muitakin lääkkeitä todetakseni niiden olevan toimimattomia. ..Koska lääkäri suhtautui benzounilääkkeeseen varauksella.Ennen lääkitystä nukuin vielä jotenkin vaan koukussa en ilman unilääkettä. Elämänlaatuni on kärsinyt, ja olen huomannut monia sivuvaikutuksia pitkässä juoksussa.Ahdistuksen/ unettomuuden käsittely bentsoilla on monesti hyvin lyhytnäköistä eikä usein ratkaise mitään vaan johtaa riippuvuuteen. Ahdistus kun tuskin lakkaa 3:ssa viikossa. En sano etteikö joillakin todella satunnainen napsinta toimi ja kannattaa todella pitää harkintaa bentsojen kanssa. Semmonen jatkuva varovaisuus. Itse toivon että olisin käyttänyt, koska vieroitus on helvettiä. On karua käydä hakemassa 100 kpl unilääkepurkkeja,ja minä en kuulu siihen onnekkaaseen joukkoon jonka toleranssi ei kasvanut. Kadehdin jopa miestäni joka luonnollisesti nukahtaa, on siinä kateuden aihe. Vieroitus on johtanut tosi pahoihin uniongelmiin ja karmeaan oloon. En yhtään ihmettele että olo voi olla jopa vähän psykoottinen jos varsinkin äkkiä vähentää. Kykenevähän nämä läkkeet vaikka kouristusten tai epilepsiakohtauksten laukaisemiseen. Benzouni ei myöskään ole samaa kuin luonnollinen uni jossa rem-uni on hyvinvoinnille hyvin tärkeää.

    • ianmooneko

      Todella hyviä kommentteja. Tyypillinen alkurakkauden tunne niinkuin kaikissa huumaavissa aineissa.

    • pampattaa

      Asiantuntijan vastaus aihetta ainakin sivuten toisesta ketjusta:

      "Diatsepaamia annetaan aloituksena useimmiten 5mg annoksina. Mielestäni lyhytaikaiseen käyttöön paras rauhoittava lääke. Pidemmällä aikavälillä toleranssi kasvaa jonkin verran, mutta riippuvuussuhde on se suurin ongelma. Diapamiin jää tosi mielellään sekä fyysisesti että varsinkin henkisesti koukkuun. Siksi sitä ei yleensä nykyaikana mielellään määrätäkään.

      Diatsepaamia käytetään yhtä lailla myös epilepsialääkkeenä. Melkein kaikkia psyykenlääkkeitä käytetään epilepsian hoidossa; vaikutukset kun ovat aivoihin liittyviä, ne ovat yleensä myös moninaisia.

      Rivatriliä pidetään usein "tehokkaampana" vaihtoehtona näistä kahdesta, siinä on jossain määrin voimakkaammin koettu sedatoiva vaikutus. Periaatteessa kyse on valmisteista, jotka vaikuttavat hyvin pitkälti samoihin aivojen reseptoreihin ja siksi mitään suurta eroa ei yleisesti ole. Yksilöllisesti jotkut sietävät paremmin klonatsepaamia ja jotkut diatsepaamia (ts. vähemmän haittavaikutuksia, vierotusoireita jne)

      Jos sinulle Rivatril ei aiheuta mitään suurempia sivuvaikutuksia, en näe mitään syytä vaihtaa sitä Diapamiin.

      -psyk sh & mt diagnoosi"

    • Diapami

      Kiitos vastauksista! Todellakaan ei ole tarkoitus jäädä koukkuun tai aloittaa säännöllistä käyttöä. Mitä nuo viekkarit sit käytännössä pitää sisällään? Anteeksi epäilyt, mut on vaan vaikea uskoa, et ne olis niin paljon
      pahempia ku todellinen ahdistus ja siihen liittyvät fyysiset oireet. En epäile etteikö ne pitkällä ajalla vaikuttais aivoihin, mut haitallisesti vaikuttaa myös jatkuva stressitila. Oon monesti ollut fyysisesti aivan kipeä ahdistuksesta :( puhumattakaan siitä psyykkisestä häpeästä ja pelosta ja kärsimyksestä, mitä aiheutuu ku ei kykene normaaleihin asioihin tai vuorovaikutukseen. Aina jää ulkopuolelle ja yksin. Keho ei tottele vaan viettää omaa elämäänsä. Ihme ois, jos jatkuva valmius ja stressitila ei tekis haittaa. Täytyy kai silti säästää ne sit vaan pahimpiin tilanteisiin. Osaan kyllä olla ilmankin, vaikka useita kuukausiakin putkeen (aiemmin ollut toista rauhoittavaa). Nyt söin reilun viikon kuurin (useita päivässä) eikä tuosta ajasta ainakaan tullut viekkareita tai syntynyt riippuvuutta.

      • uuuhhh

        huh huh... viekkareista niin kauan,mutta esim. ahdistus,levottomuus,tuskaisuus,pelot,vainoharhat, hikoilu.en tiä.tarvis jostai jonku listan.itel oli kun näytettiin noin kolmenkymmenen oireen listaa ja kysyttiin mitä näistä sul o. Vastasin et kaikki ja tyylii yli40 astee kuume plus kaikkein pahin krapula mitä o ollu .shh... kaikki näkee ja kuulee...pitäs men keittiiöön.pitää hiipii...hanast kuluu liian kova ääni koko talo kuulee...EI ikkunast voi joku nähdä.maihin....theee simpsons...maailma pixelöityy,mitä vittua...uuu...PAMEJA!!!!ÄKKIÄ!!! nurkan taakse....mite vitus pääsis edes apteekkii...Anttilan alennusmyynti...KUOLEMA!!!


      • Diapami

        Kuulostaa hirveältä ja suoraan sanoen jo vähän psykoottiselta:( Mulla on kyl pahimmissa ahdistuksissa jotain samaa ihan ilman lääkkeitäkin. Oonkohan sit ollu lähellä psykoosia? Siihen sit auttaa mm.lepo pimeässä huoneessa ja olon tasoittaminen. Myös luonnossa kuljeskelu tasottaa päätä.


    • Muunmuassa__

      Increased irritability and/or emotional outbursts
      Inability to concentrate, perform simple tasks and/or memory problems
      Body Aches, pains, and/or muscle stiffness/soreness
      Sleep disturbance
      Anxiety and or panic attacks
      Suicidal thoughts, seizures, death (severe symptoms)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6649
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4300
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2730
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1603
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1094
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1051
    Aihe