Raatelevaisten susien luettelo

luetteloitsija

Matt. 7:
15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.
---
Ehdottaisin, että tähän ketjuun kerättäisiin julkusuudessa esiintyneiden raatelevaisten susien luettelo. Pikkuisia raatelevaisia kotisusia, jotka eivät ole julkisuuden henkilöitä, ei tietenkään sovi palstalla mainita nimeltä, mutta ne, jotka ovat raateluhampaansa näyttäneet televisiossa, radiossa ja lehdistössä. Olkaapa hyvä!

47

742

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei_kun_näin

      tämän aloituksen. aloin päissäni... ei kun hikipäissäni laatia luetteloa. Sainkin siihen jo aika monta nimeä.

      Mutta täytyy ensin kysäistä aloittajalta, otetaanko luettloon jo kuolleet ja kuopatut sudenraadot, joista nähtävästi ei enää ole suurtakaan vaaraa Jumalan lapsille, elleivät sitten heidän raateluoppinsa ole jääneet elämään ja tekemään tuhojaan?

      Entä semmoiset sudenrohjakkeet, jotka ovat lakanneet raatelemasta ja saaneet parannuksen armon? Voidaanko tästä koskaan olla aivan varmoja, koska eihän eriseuran päämiehelle enää kuulu Jumalan armo?

      Sitten kun luettelo on valmis, se voitaisiin painaa esimerkiksi virsikirjan sisäkanteen niin osaisimme kaikki varoa näitä lammasten aatteissa keskuudessamme keikarehtavia susirutjakkeita.

      On se hyvä, että netti tuli niin nopeasti, että sitä ei Jumalan valtakunnassa ehdotty kieltää. Nyt uudet susihavainnot leviävät Jumalan valittujen lasten keskuudessa lähes reaaliaikaisesti.

      Eipä sitten muuta kuin luetteloa laatimaan!

      • uskovainenvl

        Eriseuran päämieskin voi saada vielä parannuksen armon, jos ei ole tehnyt Pyhän Hengen pilkkaa. Eivät suinkaan kaikki eriseuran päämiehet ole tehneet Pyhän Hengen pilkkaa. Eriseuran päämiehistä (perustajista) mm Esko Pellikka (pellikkalaisuus eli väyrysläisyys), Juhana Kosonen (kososlaisuus), Onni Gröndahl (gröndahlilaisuus) ja Olli Alatalo (alatalolaisuus) saivat parannuksen armon ja käsittääkseni myös kuolivat elävässä uskossa.

        SRKn puheenjohtajana pappiseriseuran aikaan ollut Armas Leinonen meni pappiseriseuraan noin vuonna 1961 ja siis oli asemansa perusteella oikeastaan eriseuran päämies (joskin L. P. Tapaninen oli ehkä vielä tärkeämpi johtohahmo siinä eriseurassa), mutta Armas Leinonen myöskin sai parannuksen armon myöhemmin ja toimi sen jälkeen vielä puhujana Jumalan valtakunnassa kuolemaansa asti.

        Simppalalaisuuden päämies Erkki Vuokila sai myöskin parannuksen armon. Simppalalaisuus oli sillä tavalla erilainen eriseura, että se ei koskaan erkaantunut ulkonaisesti, vaan he pysyivät vanhoillislestadiolaisuuden sisällä ja järjestivät oman sisäpiirinsä kesken seuroja (useimmiten Erkki Vuokilan talossa, jonka talon nimi oli Simppala).

        Jeesuksen lampaiden raateluun ja ns "uusheräyksen hengen" vaikutuksen päämieheyteen erityisesti 1970-luvulla syyllistynyt Heikki Saari oli tehnyt parannuksen 1979 ja kuoli käsittääkseni uskovaisena 1987.


    • Joko_niitä_ni-

      miä kohta alkaa tulla? Uskaltaako tässä edes lähteä kauppareissulle ennen kuin susien luettelo on selvillä? MIksi asettautuisin alttiiksi vaaralle, että joku taapertelee vastaa lammasten vaatteissa, tervehtii reteesti "Jumalan terveellä" ja muutenkin makeilee . . . ja sitten seuraavassa hetkessä kera pilkkanaurun paiskaa ammasviittansa maahan, paljastuu sudeksi ja repii minut kappaleiksi? Hui sentäään!

      • Parasta_pysytellä

        sisällä nyt. Susia liikuskelee kaikkialla. Palstoillakin.


      • wolf.rami

        Tilaa kaverilta kaljas.


      • Tuosta-heti_jäl-
        wolf.rami kirjoitti:

        Tilaa kaverilta kaljas.

        jempää on poistettu se raatelevien susien luettelo. Muistaakseni susia oli bongattu parinsenkymmentä kappaletta. Nyt ketjuun jää vain omavanhurskaan, vl-uskovaisena esiintyvän haukut aloittajaa kohtaan.


    • mitämuuta

      "He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia."
      -
      He ovat hoitokokousmiehiä, jotka heittävät mummuja
      saatanan haltuun.
      Nämä lakerikengät ylistävät itseään, korottavat olemalla SRK jossakin johtoryhmässä tässä olomuodoissa läsnä, pelko, raadollinen susiryhmää.
      -
      t

      • suinauksta

        Mitäpä muuta heinolaan?


    • uskovainenvl

      Emme me saa taistella lihan käsivarrella, sillä lihan käsivarrella taisteleva on kirottu. Tuollaisten luetteloiden tekeminen on lihan käsivarrella lyömistä ja siitä pitäisi tehdä parannus.

      Jer. 17:5
      Näin sanoo Herra: kirottu olkoon se mies, joka luottaa ihmiseen, ja panee lihan itsellensä käsivarreksi, ja jonka sydän luopuu pois Herrasta.

      Emme myöskään saa taistella ihmisiä vastaan, vaan meidän tulee siunata ja rukoilla myös väärien opettajien ja raatelevien susien puolesta, että hekin saisivat parannuksen armon ja tulisivat totuuden tuntoon.

      Ef. 6:12
      Sillä ei meillä ole sota verta ja lihaa vastaan, vaan pääruhtinaita ja valtoja vastaan, maailman herroja vastaan, jotka tämän maailman pimeydessä vallitsevat, pahoja henkiä vastaan taivaan alla.

      Matt. 5:39
      Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin.

      Myös vääriä profeettoja/opettajia pitää rakastaa ja rukoilla heidän puolestaan. Herjaukseen ei myöskään saa vastata herjauksella.

      Matt. 5:46
      Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin* tee niin? [Publikaanit olivat tullien ja verojen kerääjiä, jotka palvelivat vallanpitäjiä omaksi edukseen.]

      Luuk. 6:32
      Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin rakastavat niitä, joilta itse saavat rakkautta.

      Matt. 5:44
      Mutta minä sanon teille: rakastakaat vihollisianne; siunatkaat niitä, jotka teitä sadattavat; tehkäät niille hyvin, jotka teitä vihaavat, ja rukoilkaat niiden edestä, jotka teitä vainoovat ja vahingoittavat,

      Matt. 5:44
      Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,

      Sananlasku "Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan", ei siis ole Raamatun mukainen ohje uskovaisille, että miten pitää suhtautua arvostelijoihin tai pilkkaajiin. Mutta se sopii kyllä yleisohjeeksi, että kohtelisimme toisia ihmisiä hyvin, jos haluamme heiltä hyvää kohtelua itseämme kohtaan (Matt. 7:12 Kaikki siis, mitä te tahdotte, että ihmiset pitää teille tekemän, niin te myös heille tehkäät; sillä tämä on laki ja prophetat.).

      Luuk. 6:28
      siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.

      Luuk. 6:35
      Kuitenkin rakastakaat teidän vihollisianne ja tehkäät hyvää, ja lainatkaat, ja älkäät mitään siitä toivoko: niin teidän palkkanne on suuri, ja teidän pitää oleman Ylimmäisen pojat; sillä hän on laupias kiittämättömiä ja pahoja kohtaan.

      Hes. 18:
      27 Ja koska jumalatoin kääntyy vääryydestänsä, jonka hän tehnyt on, ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, hän saa pitää sielunsa elävänä.
      28 Sillä koska hän näkee, ja lakkaa pahuudestansa, niin hänen pitää totisesti elämän ja ei kuoleman.
      29 Ja Israelin huone sanoo: ei Herra tee oikein. Pitäisikö minulla vääryys oleman, te Israelin huone? Eikö teillä ole vääryys?
      30 Sentähden tahdon minä tuomita teitä, te Israelin huoneesta, jokaisen hänen tiensä jälkeen, sanoo Herra, Herra. Sentähden kääntykäät, ja palatkaat kaikesta vääryydestänne, ettette lankeaisi pahan tekonne tähden.
      31 Heittäkäät pois tyköänne kaikki ylitsekäymisenne, jolla te rikkoneet olette, ja tehkää teillenne uusi sydän ja uusi henki; sillä miksi pitäis teidän kuoleman, sinä Israelin huone?
      32 Sillä ei minulla ole yhtään iloa hänen kuolemastansa, joka kuolee, sanoo Herra, Herra: sentähden kääntykäät, niin te saatte elää.

      Matt. 11:
      20 Silloin hän rupesi soimaamaan niitä kaupungeita, joissa olivat tehdyt usiammat hänen väkevät työnsä, ettei he itsiänsä parantaneet.
      21 Voi sinuas Koratsin, voi sinus Betsaida! Jos senkaltaiset väkevät työt olisivät tehdyt Tyrossa ja Sidonissa kuin teissä tehdyt ovat, niin he olisivat aikaa säkissä ja tuhassa tehneet parannuksen.
      22 Jonka tähden sanon minä teille: Tyrolle ja Sidonille pitää oleman huokiamman tuomiopäivänä kuin teille.
      23 Ja sinä Kapernaum, joka olet korotettu taivaaseen asti! sinä pitää hamaan helvettiin sysättämän; sillä jos Sodomassa olisivat senkaltaiset väkevät työt tehdyt kuin sinussa, niin he vielä tänäpänä seisoisivat.
      24 Jonka tähden sanon minä teille: Sodoman maalle pitää huokiamman oleman tuomiopäivänä kuin sinulle.

      Kerskausta ei ole, sillä me kaikki uskovaiset olisimme itsekin, niin kuin Sodoma ja Gomorra, ellei Jumala olisi meille armosta antanut armoaan Jeesuksessa Kristuksessa hänen valtakuntansa kautta.

      Room. 9:
      27 Mutta Esaias huudahtaa Israelista: "Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaan kuin meren hiekka, niin pelastuu heistä vain jäännös.
      28 Sillä sanansa on Herra toteuttava maan päällä lopullisesti ja rutosti."
      29 Niinkuin Esaias myös on ennustanut: "Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meille siementä, niin meidän olisi käynyt niinkuin Sodoman, ja me olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi".

      • uskovainenvl

        Aloittaja on Perkeleen lapsi ja hänen pitäisi tehdä parannus ottamalla katuvaisena vastaan Jumalan valtakunnan evankeliumin synninpäästön joltakin Jumalan lapselta.

        1. Joh. 3:10
        Siitä ilmaantuvat Jumalan lapset ja perkeleen lapset. Jokainen, joka ei tee vanhurskautta, ei se ole Jumalasta, ja joka ei rakasta veljeänsä.

        Myös raatelevia susia pitäisi rakastaa. Joka ei rakasta jokaista lähimmäistään, ei voi olla elävässä uskossa, sillä hän on pimeydessä.

        3. Moos. 19:17
        Ei sinun pidä vihaaman veljeäs sinun sydämessäs; vaan sinun pitää kaiketi nuhteleman lähimmäistäs, ettes vikapääksi tulisi hänen tähtensä.
        3. Moos. 19:18
        Ei sinun pidä kostaman, eikä vihaaman kansas lapsia. Sinun pitää rakastaman lähimmäistäs, niinkuin itse sinuas; sillä minä olen Herra.

        1. Joh. 4:20
        Jos joku sanoo: minä rakastan Jumalaa, ja vihaa veljeänsä, se on valehtelia; sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän näkee, kuinka hän taitaa Jumalaa rakastaa, jota ei hän näe?

        Luuk. 6:35
        Kuitenkin rakastakaat teidän vihollisianne ja tehkäät hyvää, ja lainatkaat, ja älkäät mitään siitä toivoko: niin teidän palkkanne on suuri, ja teidän pitää oleman Ylimmäisen pojat; sillä hän on laupias kiittämättömiä ja pahoja kohtaan.

        Matt. 5:46
        Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin* tee niin? [Publikaanit olivat tullien ja verojen kerääjiä, jotka palvelivat vallanpitäjiä omaksi edukseen.]

        Luuk. 6:32
        Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin rakastavat niitä, joilta itse saavat rakkautta.

        1. Kor. 13:1
        Jos minä ihmisten ja enkelein kielillä puhuisin, ja ei minulla olisi rakkautta, niin minä olisin kuin helisevä vaski tai kilisevä kulkuinen.


      • eläkirjoitaliikaa

        "Myös raatelevia susia pitäisi rakastaa" Mitä ne ovat?
        - Niin.
        Hoitomiehiä ei saa rakastaa.
        Muuten synti kääntyy itseesi ja olet itse syntinen. Helvettiinmenijä.
        -
        Ota se huomioon...


      • P_Erkele_

        ###
        Tuollaisten luetteloiden tekeminen on lihan käsivarrella lyömistä ja siitä pitäisi tehdä parannus.
        ###

        Onhan se kuitenkin tosiasia. Itsehän nämä henkilöt ovat käsityksineen tuleet julkisuuteen. Ehkä sitä ei sitten pitöisi mainita?

        ###
        Aloittaja on Perkeleen lapsi
        ###
        Saattaa se olla niin kuin sinäkin.


      • uskovainenvl

        1. kirje Timoteukselle 1-2
        19 Ja pitäisit uskon ja hyvän omantunnon, jonka muutamat ovat hyljänneet ja ovat uskon puolesta haaksirikkoon tulleet,
        20 Joista on Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen saatanan haltuun antanut, että he tulisivat kuritetuksi enempi pilkkaamasta.
        1 Niin minä siis neuvon, että ennen kaikkia pidettäisiin rukoukset, anomiset, toivotukset ja kiitokset kaikkein ihmisten edestä:
        2 Kuningasten ja kaiken esivallan edestä, että me rauhassa ja levossa eläisimme, kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa;
        3 Sillä se on hyvä ja otollinen Jumalan meidän Vapahtajamme edessä,
        4 Joka tahtoo kaikkia ihmisiä autuaaksi, ja että he totuuden tuntoon tulisivat.

        Myös siis niiden puolesta on rukoiltava, jotka ovat vääriä opettajia ja jotka on annettu Saatanan haltuun eli sidottu synteihinsä, jotta hekin saisivat katumuksen armon ja parannuksen armon ja tulisivat autuaiksi ja totuuden tuntoon.

        2. kirje Timoteukselle 2
        17 Ja heidän puheensa syö ympäriltänsä niinkuin ruumiin mato; joista on Hymeneus ja Philetus,
        18 Jotka totuudesta ovat erehtyneet, sanoen ylösnousemisen jo tapahtuneen, ja ovat muutamat uskosta kääntäneet.

        Mutta joillekin Raamatussa toivotetaan myös pahaa ja tehdäänkin pahaa uskovaisten taholta, mutta silti heidänkin kaltaistensa puolesta pitäisi rukoilla:

        2. Tim. 4:14
        Aleksander vaskiseppä on minulle paljon pahaa tehnyt: Herra maksakoon hänelle hänen työnsä jälkeen!

        1. Kun. 2:
        8 Ja katso, sinun tykönäs on Simei Geran poika Jeminin pojan Bahurimista, joka minua julmalla kirouksella kiroili mennessäni Mahanaimiin. Mutta hän tuli minua vastaan Jordanin tykönä, silloin vannoin minä Herran kautta ja sanoin: en minä tapa sinua miekalla.
        9 Mutta älä sinä anna hänen viatoinna olla, sillä sinä olet toimellinen mies ja tiedät, mitäs teet hänelle, ettäs lähetät hänen harmaat karvansa verissä hautaan.

        1. Kun. 2:
        39 Niin tapahtui kolmen ajastajan jälkeen, että kaksi palveliaa karkasivat Simeiltä Akiksen Maekan pojan Gatin kuninkaan tykö; Simeille sanottiin: katso, sinun palvelias ovat Gatissa.
        40 Niin Simei nousi ja satuloitsi aasinsa, ja läksi Gatiin Akiksen tykö, etsimään palvelioitansa. Ja Simei meni ja toi palveliansa Gatista.
        41 Ja Salomolle sanottiin Simein menneeksi Jerusalemista Gatiin ja tulleeksi jälleen.
        42 Niin lähetti kuningas ja antoi kutsua Simein, ja sanoi hänelle: enkö minä vannonut sinulle Herran kautta, todistanut ja sanonut: jona päivänä sinä lähdet ulos ja menet sinne eli tänne, niin sinun pitää hyvin tietämän, että sinun pitää totisesti kuoleman? Ja sinä sanoit minulle: minä olen kuullut hyvän puheen.
        43 Miksi et ole pitänyt Herran valaa ja sitä käskyä, jonka minä sinulle käskin?
        44 Ja kuningas sanoi Simeille: sinä tiedät kaiken sen pahuuden, jonka sinun sydämes tietää, kun sinä isälleni Davidille tehnyt olet, ja Herra on kostanut sinun pahuutes sinun pääs päälle.
        45 Ja kuningas Salomo on siunattu, ja Davidin istuin on vahvistettu Herran edessä ijankaikkisesti.
        46 Ja kuningas käski BenaJaa Jojadan poikaa; hän meni ja löi hänen kuoliaaksi. Ja valtakunta vahvistettiin Salomon käden kautta.

        2. Sam. 20:21
        Ei, vaan eräs mies Efraimin vuoristosta, Seba, Bikrin poika, on noussut kuningas Daavidia vastaan. Teidän tarvitsee vain luovuttaa hänet, niin me jätämme kaupungin rauhaan." Nainen sanoi Joabille: "Kohta hänen päänsä viskataan sinulle muurin yli."


      • Aloittaja_ei_mai-
        uskovainenvl kirjoitti:

        Aloittaja on Perkeleen lapsi ja hänen pitäisi tehdä parannus ottamalla katuvaisena vastaan Jumalan valtakunnan evankeliumin synninpäästön joltakin Jumalan lapselta.

        1. Joh. 3:10
        Siitä ilmaantuvat Jumalan lapset ja perkeleen lapset. Jokainen, joka ei tee vanhurskautta, ei se ole Jumalasta, ja joka ei rakasta veljeänsä.

        Myös raatelevia susia pitäisi rakastaa. Joka ei rakasta jokaista lähimmäistään, ei voi olla elävässä uskossa, sillä hän on pimeydessä.

        3. Moos. 19:17
        Ei sinun pidä vihaaman veljeäs sinun sydämessäs; vaan sinun pitää kaiketi nuhteleman lähimmäistäs, ettes vikapääksi tulisi hänen tähtensä.
        3. Moos. 19:18
        Ei sinun pidä kostaman, eikä vihaaman kansas lapsia. Sinun pitää rakastaman lähimmäistäs, niinkuin itse sinuas; sillä minä olen Herra.

        1. Joh. 4:20
        Jos joku sanoo: minä rakastan Jumalaa, ja vihaa veljeänsä, se on valehtelia; sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän näkee, kuinka hän taitaa Jumalaa rakastaa, jota ei hän näe?

        Luuk. 6:35
        Kuitenkin rakastakaat teidän vihollisianne ja tehkäät hyvää, ja lainatkaat, ja älkäät mitään siitä toivoko: niin teidän palkkanne on suuri, ja teidän pitää oleman Ylimmäisen pojat; sillä hän on laupias kiittämättömiä ja pahoja kohtaan.

        Matt. 5:46
        Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin* tee niin? [Publikaanit olivat tullien ja verojen kerääjiä, jotka palvelivat vallanpitäjiä omaksi edukseen.]

        Luuk. 6:32
        Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin rakastavat niitä, joilta itse saavat rakkautta.

        1. Kor. 13:1
        Jos minä ihmisten ja enkelein kielillä puhuisin, ja ei minulla olisi rakkautta, niin minä olisin kuin helisevä vaski tai kilisevä kulkuinen.

        nunnut yhtään raatelevaista sutta, vaikka halusikin bongata sellaisia. Sinun hurskaan (omavanhurskaan?) mielestä hän on perkeleen lapsi?

        Päivämiehessä hiljattain sanottii, että keskustelupalstat eivät ole oikea paikka uskonasioisra keskustelemiseen. Teema "Raatelevat sudet" on kuitenkin pohjattoman epäuskon asia, joten siitä voitaneen keskustella?


    • Huomasitteko_että

      Kalevi Laaksoa ei ole kelpuutettu edes raatelevaisten susien listalle?

      • Kalevi_Laakso

        tosin on elämänsä ajan pilkannut Jumalan valtakuntaa, mutta hän ei ole päässyt televisioon eikä julkaissut kirjoja eikä häntä ole haastateltu lehdissä, joten hänen pilkkansa on ollut tehotonta. Hänhän on melskannut keskustelupalstoilla, joilla hänen kirjoituksiaan lukee vain Jussi Pellikka. Aivan hampaatonta pilkkaamista.


    • Ketjussa_nimi-

      merkillä "uskovainenvl" esiintyvä vaikuttaa Larssin palstan lakihenkiseltä. Sinällänsä hänen lainaamat raamatunpaikat ovat asiallisia. Pitäisikö hänetkin nyt varmuuden vuoksi ottaa raatelevaisten susien luetteloon?

      Jospa joku nyt raatelevaiseksi sudeksi epäillyistä sattuisi poikkeamaan palstalla ja hoksaisi, että pieleenhän se meni, ja kiirehtisi sitten parannuksen askelille. Silloinhan tässäkin ketjussa esille tullut paha olisi lopulta kääntynyt hyväksi.

      • uskovainenvl

        Ap. t. 13:10
        Ja sanoi: voi sinä perkeleen poika, täynnä kaikkea vilppiä ja petosta, ja kaiken vanhurskauden vihamies, et sinä lakkaa vääntelemästä Herran oikeita teitä.

        Minä en ole Larssin palstalle koskaan kirjoittanut.


      • Niin_kuka_on
        uskovainenvl kirjoitti:

        Ap. t. 13:10
        Ja sanoi: voi sinä perkeleen poika, täynnä kaikkea vilppiä ja petosta, ja kaiken vanhurskauden vihamies, et sinä lakkaa vääntelemästä Herran oikeita teitä.

        Minä en ole Larssin palstalle koskaan kirjoittanut.

        väännellyt ja mitä?


    • merkkikokelaat

      Raamatusta:
      Tim 21lm luku:
      - "On vain yksi anteeksiantaja, Jeesus, Jumalan poika"
      , muita ei ole.
      -
      Olkoot siis nämä vl varuillaan anteeksiannoissaan,,,,,,,,,,,,,omissa luetteloissaan.

    • uskovainenvl

      Jes. 58:9
      Silloin sinä rukoilet, ja Herra kuulee sinun rukoukses; ja koska sinä huudat, niin hän sanoo: katso, tässä minä olen. Ellet sinä ketään tykönäs raskauta, eli sormellas osoita, taikka pahasti puhu.

      Luuk. 6:
      37 "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan.

      1. Kor. 4:5
      Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa kiitoksen Jumalalta.

      Ef. 4:32
      Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.

      Fil. 4:
      5 Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.

    • uskovainenvl

      Joh. 8:7
      Mutta kuin he seisoivat kysymyksensä päälle, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: joka teistä on synnitön, se heittäkään ensin häntä kivellä.

      Matt. 7:4
      Taikka, kuinka sinä sanot veljelles: pidäs, minä otan raiskan silmästäs; ja katso, malka on omassa silmässäs?
      Matt. 7:5
      Sinä ulkokullattu, heitä ensin malka ulos sinun silmästäs, ja katso sitte, kuinka saisit raiskan ulos veljes silmästä.

      • Tämä_ketjussa

        nimimerkillä "uskovainenvl" täytyy ehdottomasti ottaa mukaan raatelevaisten susien luetteloon. Hänhän on niin hurskas, että haisee. Paljon raamatunpaikkoja hän on kejuun kipioinut. Hön on valkeuden enkeliksi pukeutunut saatana... ainakin epäiltävissä että hän on. Seuraavaksi hän lataa tähän ketjuun pitävät pätkät Raamattua, joiden perusteella käy selvääkin selvemmäksi, että minähän se saatana olen niin kuin hän on jo aloittajankin perkeleeksi havainnut. Jousumme ilmiriitaan. Me sudet.


      • uskovainenvl

        Ap. t. 8:
        21 Sinulla ei ole tässä osaa eikä arpaa, sillä sinä et ole vilpitön Jumalan edessä. [Ef. 5:5]
        22 Käänny siis tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa! Kenties hän antaa ajatuksesi anteeksi. [2. Tim. 2:25]
        23 Minä näen, että sinä olet myrkkyä täynnä ja vääryys pitää sinua kahleissaan."

        Ap. t. 13:10
        Ja sanoi: voi sinä perkeleen poika, täynnä kaikkea vilppiä ja petosta, ja kaiken vanhurskauden vihamies, et sinä lakkaa vääntelemästä Herran oikeita teitä.


      • Se_on_varmaan
        uskovainenvl kirjoitti:

        Ap. t. 8:
        21 Sinulla ei ole tässä osaa eikä arpaa, sillä sinä et ole vilpitön Jumalan edessä. [Ef. 5:5]
        22 Käänny siis tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa! Kenties hän antaa ajatuksesi anteeksi. [2. Tim. 2:25]
        23 Minä näen, että sinä olet myrkkyä täynnä ja vääryys pitää sinua kahleissaan."

        Ap. t. 13:10
        Ja sanoi: voi sinä perkeleen poika, täynnä kaikkea vilppiä ja petosta, ja kaiken vanhurskauden vihamies, et sinä lakkaa vääntelemästä Herran oikeita teitä.

        vl-foorumin OM tai JaniS tämä hurskas "uskovainenvl".


    • poikkeavapuhuvainenveli

      Viijjäänkä nuo mustallalistalla olevat puhuvaiset soramontulle niskalauksukselle? Onko se ristillisyyvven mukasta semmone hoitokokkous?

      • Tarkoitatko_Voit-

        tosta, Juntusta ja Taskilaa vai tuota pitempää listaa, jossa on lueteltu parisekymmentä hirmuisesti raatelevaa sutta?


    • Pääsusi

      Laers Laevi Laestaedius

      • osaisoesikoinen

        Zipppilä?


    • seksionsyntiä

      Näkyykö teillekin tuo laihdutusmainos: "26 kiloa 1930-luvulla käytetyn ihmekonstin avulla"?

      Mainoksessa on aika seksikkään näköinen nuori nainen alusvaatteissa. Mahtaakohan olla uskovaisesta perheestä, kun on jotenkin tutun oloinen?

      Tiedä sitten, paljonko tuota naisen kuvaa on muokattu, vai mahtaako olla ihan todellisella ulkonäöllä.

      Jotenkin tuntuisi olevan vl-tyyppinen ulkonäkö. Onko sillä muuten mitään meikkejä?
      Onkohan sillä edes kulmakarvoissa jotain väriä? Ei taida olla mitään meikkejä.

      Mahtavatko hiuksetkaan edes olla värjätyt?

      • ainos.mies

        Ei mainos täällä näy, heinolasako näkkyy?


      • Kyllähän_tässä
        ainos.mies kirjoitti:

        Ei mainos täällä näy, heinolasako näkkyy?

        on useitakin mainoksia, kaikissa sieviä tyttöjä. Laihditusmainokset tosin ovat humpuukia kaikki.


      • puhuvainensuurperheenisä

        Yhesä vähä liikuvasa mainoksesa liia laiha pimu. Pitäs syyvvä vähä enänpi. Tuis ristillisyyvvee hyvä emöntä ja läppiesynnnytäjä. Oon hännee rakastunna mut hörpöti pyssyyypi pusseisa. Ja oon varattuna 13. läppiä nykyse ementi kansa!


    • Onhan_siinä

      susien joukossa pari sievää naarassuttakin, josko on irja-askolamaisia riiviöitäkin.

    • kauheita_nuo

      sudet

    • dfsdsfdfsfsd

      Yksi kysymys raatelevista susista:

      "Matt. 7:
      15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia."

      Eikös lestadiolainen ole raateleva susi sillä hän väittää itseään ainoaksi oikeaksi jumalan lapseksi. Eikö ole aika itsekästä tehdä itsestänsä maailman valtias uskomisessa?

      Ihan tämä viestiketju kertoo sellaisen tosiasian että lestadiolainen on lampaiden vaatteissa mutta sisältä raateleva susi. Esitetään olevan hyvää ja kaunista mutta minkätakia laaditaan tämmöisiä listoja ihmisistä jotka eivät ole teidän kanssa samaa mieltä ja uskaltavat sen kertoa ääneen? Eikö mielessä käy se ajatus mitä olet tekemässä..tuomitsemassa ihmisiä helvettiin. Sisältä olet raateleva susi.

      Lukekaa raamattu niin sieltä selviää se kuinka tuomitsemalla muut teidätkin tuomitaan..

      • Eihän_niitä

        susia toki tuomita, mutta voihan niistä varoittaa. Jos susi saa synnintunnoj ja katuu niin hänellehän saarnataan kaikki synnit anteeksi.


    • letspray

      Suomalaisissa lähiöissä liikkuu musliminoitia näitä egyptin orjia ihoonpiirtäjiä woodoota harrastavia ristin vihollisia sylkevät kristityitä hennaavat kätensä kulkevat öisin hennaavat ovien takana myös vaatekaupoissa vaatteita noitumassa hennamerkeillään. Lapset vaarassa . Naiset vaarassa. Siinäpä susilauma. Ulvovatkin kuin susi kuutamolla silpovat lasten sukuelimet myös tytöiltä . Tämä on uhkana . Samoin itäsuuntalaiset.

    • ceepeehii

      Raateleva susi? Sairasta sakkia lestadiolaiset kun tämmösiä listoja miettii.

    • Ketkä ovat raatelevaisia susia? Ne on uudelleenkastajia, nimittäin luetaan jatkokin:


      13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
      14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.


      15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.


      16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?


      17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
      18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
      19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
      20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.


      Huomio! sopii uudelleenkastajien hedelmiin: 21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
      22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'


      23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1625
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1254
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1096
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1082
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      867
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      751
    Aihe