Islamilaisten maiden tähtitieteen saavutukset

Allaaaaaahahaaaaaallla

Ovatko huikeita?

63

678

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tässä_totuus

      Kyllähän arabimaissa muinoin oltiin edellä tähtitieteessä, sitä ei voi kiistää. Sitten n.600 jaa. tuli islam, ja asiat rappeutuivat, tähtitiede on "haram" kaiken muunkin ohella. Toinen juttu sitten on, mitä kaikenmaailman idealistiset tai palkatut islamin valkopesijät, mm. Jaakko Hämeen-Mänttilä muistavat jankuttaa, on se että muka islamilainen kulttuuri olisi ollut aikanaan edellä esim. tähtitieteessä, vaikka totuus on se että juuri islam tuhosi alkaneen sivistyksellisen ja tieteellisen kukoistuksen jo nuppuunsa idässä, ja aivan kaikkialla muuallakin minne sitä sontaa on levitetty.

      • Kalju_Pitkätukka

        Taisi olla niin, että alkuvaiheessa islam oli monessa suhteessa suvaitsevampi uskonto kuin keskiajan kristinusko.
        Arabien suurimmat saavutukset sekä oman tutkimuksen, että antiikin tiedon tallentajina ajoittuvat tähän aikaan.

        Renessanssin aikaan tultaessa islam jyrkkeni ja vaaka kallistui toiseen suuntaan.

        Arabimaailma jäi henkisesti keskiaikaan, tiede jäi uskonnon kahlitsemaksi.

      • kirkkopoisvaltiosta

        Joo niin se on kun kirkko tai mikälie moskeija on ns: valtion suojeluksessa.
        luterilaisuus tosin on niin hajutonta ja mautonta ettei täällä papisto juurikaan pääse kehitystä jarruttamaan.

      • Jo on outoa pseudohistoriaa. Kyllä se arabien tähtitieteen kultakausi osuu nimenomaan islamin aikaan. Arabeilla enne islamia ei juuri ollut mitään vaikutusta

    • Vielä nykyäänkin ovat monet tähtitaivaan kohteet Aldebaranista Vegaan arabiankielestä johdettuja, mutta nykyään ovat pelkkiä rappion keskellä loistavia muistoja menneestä suuruudesta...

    • näinsemeni

      Arabit keksivät nollan siksi, että pystyisivät sitten laskemaan saavutustensa määrän käännyttyään Islamiin.

    • adklklkjkfjfgt

      Alllaaaaahhh, kusee illalllaaaa!!!

    • PiperollakinKohtaParta

      Luin juuri arvostetusta tiedelehti Mitä Vitusta että imaamit opettavat vieläkin että Maa on litteä. Koraanissa kai näin lukee. Tämän johdosta en arvosta muslimien tähtitieteen tuntemusta kovinkaan korkealle.

    • Tyhmätmutiaiset

      Koraani nimenomaan on sama. Islmailaisilla ei edes ole mitään tähtitieteitå.

      • älänythiilly

        Sinä voisit toisaalta luetella islamilaisissa valtioissa tehdyt saavutukset taiteen. tieteen, talouden ja markkinatalouden ja vaikkapa avaruuden valloituksen saralta, ja helpotetaan että vaikkapa viimeisen noin sadan teollistuneen vuoden ajalta. Sitten voimme perehtyä vielä siihen että miksi eivät edes teollistuneet...

      • MamiEiOoImami
        älänythiilly kirjoitti:

        Voisin tietenkin luetella, kirjoittaa koraanin uudelleen ja opetella arabiaakin siinä sivussa. Kun et itse kuitenkaan viitsi tehdä mitään omien juttujesi tueksi, niin en vaivaudu luettelemaan asioita, joita jokainen halutessaan löytää mediasta. Siis ihan oikeasti tosiaan löytää, jos vain hakee. :)

      • Et_Siis_Pysty
        MamiEiOoImami kirjoitti:

        Luulet nyt kirjoittelevasi jollekin toiselle. Eikö nimimerkki ja sen eroavuus soita kelloja?

        Jos voisit niin luettele sitten ihmeessä edellämainitut saavutukset. Älä nyt pidä kansaa pimennossa islamin ihanuudesta, sinulla kun sitä tietoa on!

    • Justeerattu_ajanlasku

      Tuolla lähi-idässä on juutalaisilla ollut TÄHTITIETEELLISIÄ vaikeuksia saada ajanlakunsa ja kalenterinsa kuntoon. :)
      Juutalaiset noudattavatkin ajanlaskussaan tuollaista raamatunkirjoittamisesta tuttua luovaa - justeeratun maailmankaikkeuden ajanlaskua.

      Nobeleistaan huolimatta, juutalaiset eivät ole saaneet kalenteriaan synkkaan.
      "vuodessa on tavallisesti 353–355 päivää, mutta tietyin väli­ajoin vuoteen lisätään ylimääräinen KOLMASTOISTA KUUKAUSI, jotta kalenterin kuu­kaudet aina pysyisivät suunnilleen samana vuoden­aikana."

      Pineillä korjauskertoimilla Nobelistit vaan aikaa laskevat. Muropaketistako ne Nobelinsa ovat saaneet. :D

      • Köykäinen-Nobel

        Lähi-idässä ei aikakaan ole joka paikassa sama.
        Nimittäin Nobelistien "juutalainen kalenteri perustui suoraan kuusta tehtyihin havaintoihin. Tiettyihin paikkoihin asetettiin tarkkailijoita, joiden tehtävänä oli havaita, milloin uusi kuu oli ensimmäisen kerran nähtävissä. Heti kun se oli juuri ja juuri nähtävissä, he kiiruhtivat Jerusalemiin ja ilmoittivat asian Sanhedrinille, jona julisti uuden kuukauden alkaneeksi. Sen merkiksi sytytettiin tuli kaupungin korkeimmalle kukkulalle, ja sanan­saattajien tehtävänä oli tiedottaa asia kaukaisimmillekin paikka­kunnille."

        Ja edelleenkään jako ei mennyt tasan.

        Ongelman ratkaistakseen Nobelistit kokosivat yhteen kaiken saatavissa olevan älyn ja järjen ja HEUREKA!
        "Koska aurinkovuosi ei ole jaollinen kuun kiertoa vastaavilla kuukausilla, täytyy kalenteriin lisätä ylimääräinen TÄYTEKUUKAUSI, jotta kalenterin aloituspäivä ei siirtyisi liiaksi keväästä."

        Aika metkaa tähtitiedettä. KESÄAIKA LEIKKI ON PIENTÄ TUON RINNALLA.

        Joku Israelin suurlähettiläs on kuulemma ollut mielisairaalassa.
        Onkohan juutalaisen allakan tekijä-tiimikin koottu jonkun mielisairaalan hoidokeista?

      • Ajatelkaapa sitä, että Suomessa nastarenkaiden käyttökiellon alkamispäivä perustuu juutalaiseen kuunkiertoon pohjautuvaan ajanlaskuun. Ei kalenteripäivämäärään, järkeen tai keliolosuhteisiin.

      • lklkjljj
        Köykäinen-Nobel kirjoitti:

        Lähi-idässä ei aikakaan ole joka paikassa sama.
        Nimittäin Nobelistien "juutalainen kalenteri perustui suoraan kuusta tehtyihin havaintoihin. Tiettyihin paikkoihin asetettiin tarkkailijoita, joiden tehtävänä oli havaita, milloin uusi kuu oli ensimmäisen kerran nähtävissä. Heti kun se oli juuri ja juuri nähtävissä, he kiiruhtivat Jerusalemiin ja ilmoittivat asian Sanhedrinille, jona julisti uuden kuukauden alkaneeksi. Sen merkiksi sytytettiin tuli kaupungin korkeimmalle kukkulalle, ja sanan­saattajien tehtävänä oli tiedottaa asia kaukaisimmillekin paikka­kunnille."

        Ja edelleenkään jako ei mennyt tasan.

        Ongelman ratkaistakseen Nobelistit kokosivat yhteen kaiken saatavissa olevan älyn ja järjen ja HEUREKA!
        "Koska aurinkovuosi ei ole jaollinen kuun kiertoa vastaavilla kuukausilla, täytyy kalenteriin lisätä ylimääräinen TÄYTEKUUKAUSI, jotta kalenterin aloituspäivä ei siirtyisi liiaksi keväästä."

        Aika metkaa tähtitiedettä. KESÄAIKA LEIKKI ON PIENTÄ TUON RINNALLA.

        Joku Israelin suurlähettiläs on kuulemma ollut mielisairaalassa.
        Onkohan juutalaisen allakan tekijä-tiimikin koottu jonkun mielisairaalan hoidokeista?

        Löyhkää tympeästi pienipäiseltä uusnatsilta.

      • MamiEiOoImami
        lklkjljj kirjoitti:

        Löyhkää tympeästi pienipäiseltä uusnatsilta.

        Natsikortti esitetty keskustelussa. Tulkittiinko nastarenkaat natsirenkaiksi vai oliko syvällisempiä syitä, kuten juutalaisuuteen viittaaminen? Kohottihan se tietenkin tiedepalstan tapaisella sivulla käydyn keskustelun tasoa, mutta jäi vain huvittamaan. :)

      • Kuuntakapuoli
        Kollimaattori kirjoitti:

        Ajatelkaapa sitä, että Suomessa nastarenkaiden käyttökiellon alkamispäivä perustuu juutalaiseen kuunkiertoon pohjautuvaan ajanlaskuun. Ei kalenteripäivämäärään, järkeen tai keliolosuhteisiin.

        Hyvä oivallus. Olisit maininnut lähteenkin.

      • frghtrhtrghtrh
        lklkjljj kirjoitti:

        Löyhkää tympeästi pienipäiseltä uusnatsilta.

        Ahaa. Kulttuurimarxismi on edennyt jo siihen pisteeseen, että juutalaisista puhuminenkin on "uusnatsismia"? Hyvin näyttää olevan Oikea Oppi ja uuskieli syötetty päähän. Mikäs siinä vastaanottavaisiin, joko edestä tai takaa, tuollainen kyllä puree kuten näyttää tapauksessasi tapahtuneen.

      • lilililili
        MamiEiOoImami kirjoitti:

        Natsikortti esitetty keskustelussa. Tulkittiinko nastarenkaat natsirenkaiksi vai oliko syvällisempiä syitä, kuten juutalaisuuteen viittaaminen? Kohottihan se tietenkin tiedepalstan tapaisella sivulla käydyn keskustelun tasoa, mutta jäi vain huvittamaan. :)

        Älä nyt esitä noin hyviä ideoita kitkaspedeille. Kohta jo yle toitottaa nastarenkaista natsirenkaina ;)

        (T: Kitkaspede)

    • KäsiPystyssä

      Natsit, heidän tekniikkansa ja tieteiden sekä taiteiden tasonsa olivat suurinta mitä koskaan tällä pallolla on nähty.

      • Puolet natsi-Saksan tieteilijöistä ja suurin osa taiteilijoista joko vaiennettiin, pakotettiin maanpakoon tai vankileireille. Muun muassa Albert Einstein ei uskaltanut palata kotiin Hitlerin noustua valtaan. Huonosti hänen olisi käynytkin.

        Entäs fasismi sitten? Enrico Fermin maanpakolaisuus lyhensi liittoutuneiden atomipommiprojektia vuosilla.

      • Juuri natsismin takia Saksa menetti johtavan asemansa luonnontieteissä. Suurelta osin se tapahtui siksi, että juutalaistaustaiset huipputiedemiehet (ja naiset kuten Lise Meitner) pakenivat Saksasta.
        Natsi-Saksan korkeatasoisesta taiteesta en ole koskaan kuullutkaan. Ei ole tainnut paljoa jäädä jälkipolville. Taideaarteiden varastamisessa natsit toki kunnostautuivat kiitettävästi.
        Natsit kunnostautuivat lähinnä tappamisessa ja rasismissa.

      • Tragikoomisen huvittava episodi natsi-Saksan taiteen jakamisesta "hyvään" ja "huonoon" olivat "rappiotaiteen" näyttelyt, joita järjestettiin lähinnä varoitukseksi siitä, mikä ei ole enää hyväksyttävää, mutta saivat natsien mieliharmiksi kansan huiman suosion, ollen kävijämääriltään suuremmat kuin "oikean" taiteen näyttelyt. Näyttelyiden "rappiotaide" oli pääasiassa natsien takavarikoimaa.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Degenerate_Art_Exhibition

      • Kollimaattori kirjoitti:

        Tragikoomisen huvittava episodi natsi-Saksan taiteen jakamisesta "hyvään" ja "huonoon" olivat "rappiotaiteen" näyttelyt, joita järjestettiin lähinnä varoitukseksi siitä, mikä ei ole enää hyväksyttävää, mutta saivat natsien mieliharmiksi kansan huiman suosion, ollen kävijämääriltään suuremmat kuin "oikean" taiteen näyttelyt. Näyttelyiden "rappiotaide" oli pääasiassa natsien takavarikoimaa.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Degenerate_Art_Exhibition

        Minulle bibliofiilinä natsien kirjaroviot Bebelplatzilla olivat varsin vastenmielinen näyttö aatteen putkisilmäisyydestä ja suvaitsemattomuudesta.
        Wiki: "Saksalainen kirjailija Heinrich Heine kirjoitti vuonna 1821: ”Siellä, missä ensiksi poltetaan kirjoja, poltetaan seuraavaksi ihmisiä.” Pahaenteinen lausahdus mainitaan yleensä viitattaessa natsien Berliinin Opernplatzilla toukokuussa 1933 toteuttamiin kirjarovioihin."

      • Totta tuokin.

        Pysyäksemme kuitenkin palstan aiheessa, l. tähtitieteessä ja keskusteluketjun hengessä, eli uskontojen vaikutuksesta tähtitieteeseen, voisimme ottaa esille sen, miten tähtitiede vuosituhansien saatossa on muuttunut äärimmäisen tärkeästä sotilaallisten sovellusten ja sosiaalisen hallinnan tieteestä nykyiseksi mielenkiintoiseksi mutta varsin marginaaliseksi tieteenalaksi.

        Tähtitieteestä johdetut sovellukset ovat alkujaan voimakkaan sotilaallisia: kommunikointi- ja vakoilusatelliitit, mannertenväliset ydinohjukset, satelliittipaikannus jne., mutta monet ovat jo vanhentuneita. Esimerkiksi sekstantin käyttö alkaa jäämään pois laivastojen navigointikoulutuksesta eikä astrologiaa enää (toivottavasti) käytetä vallan välineenä massojen ohjauksessa. ;)

        Tähtitieteen uusimmat löydökset toisaalta loukkaavat syvästi uskonnollisten ajatusmaailmaa, joten mahtavia vihollisiakin tähtitieteellä on, muitakin kuin äärimuslimeja.

        NASA joutuu joka vuosi taistelemaan jatkuvasti pienenevistä määrärahoista myös kyseenalaisin keinoin julkisuustempuilla ja painottaen järjenvastaisesti miehitettyjä avaruuslentoja juurikin astronauttien sankaritekojen PR-arvolla pelaten.

        Jos äärikonservatiivit voittavat Yhdysvalloissa, vajotaan sielläkin rappiotilaan tähtitieteen suhteen. ESA on hirvittävän tehoton ja korruptoitunut laitos, joten onko sitten vain Japanin JAXA, joka jaksaa ylläpitää "länsimaat" tähtitieteen suhteen islamististen maiden edellä, vaikkeivät nämä edes kehittyisi?

      • Kollimaattori kirjoitti:

        Totta tuokin.

        "NASA joutuu joka vuosi taistelemaan jatkuvasti pienenevistä määrärahoista myös kyseenalaisin keinoin julkisuustempuilla ja painottaen järjenvastaisesti miehitettyjä avaruuslentoja juurikin astronauttien sankaritekojen PR-arvolla pelaten."

        Tämä on mielestäni huolestuttava suunta. Miehitetyt avaruuslennot ovat toki "seksikkäitä", mutta samalla rahalla saataisiin moninkertainen tieteellinen hyöty, jos resurssit suunnattaisiin muuhun. Onko tosiaan niin, että asiasta päättävät poliitikot ovat niin populistisia, että PR-arvot menevät tieteellisen työn edelle?
        Suomessakin on perustutkimuksen asema ainakin jonkin verran heikentynyt siitä lähtien, kun yliopistot joutuivat itse keräämään rahoitustaan. Jos rahoittajat vaativat käytännön sovellutuksia lyhyellä aikavälillä, niin sellainen voi olla tähtitieteen kaltaiselle perustutkimukselle tuhoisaa. Jos tietoa ei pidetä enää itseisarvona, voi yliopistollinen tutkimus vääristyä liikaa "insinööritieteisiin" painottuvaksi.
        Ja kuka on se guru, joka pystyy sanomaan, mikä nyt tehtävästä perustutkimuksesta on tulevaisuudessa hyödynnettävissä?

      • PäivitäAjatuksesi
        agnoskepo kirjoitti:

        Minulle bibliofiilinä natsien kirjaroviot Bebelplatzilla olivat varsin vastenmielinen näyttö aatteen putkisilmäisyydestä ja suvaitsemattomuudesta.
        Wiki: "Saksalainen kirjailija Heinrich Heine kirjoitti vuonna 1821: ”Siellä, missä ensiksi poltetaan kirjoja, poltetaan seuraavaksi ihmisiä.” Pahaenteinen lausahdus mainitaan yleensä viitattaessa natsien Berliinin Opernplatzilla toukokuussa 1933 toteuttamiin kirjarovioihin."

        >>Siellä, missä ensiksi poltetaan kirjoja, poltetaan seuraavaksi ihmisiä.<<

        Niinpä niin. Päivitettynä tähän päivään sama pätee "vaihtoehtomedioihin".

        Sen sijaan että kyettäisiin esittämään se missä "valhe" on, turvaudutaan henkilökohtaisiin ajojahteihin mm. puolen miljardin vuosibudjetilla toimivan valtio-omisteisen hallituksen äänitorven johdolla, ja käytetään julkisia palveluja kuten poliisia jopa kehottamaan ihmisiä keksimään hyviä rikosnimikkeitä ja tekemään rikosilmoituksia.

        Kaiken voisi kumota totuudella, ja jos olisi kerrotuu totuutta sensuroimattomana, ei olisi koko "ongelmaa" vaihtoehtomedioista.

        Ja sitten vielä hekotellaan kiinalle ja venäjälle.

      • jhkjhkhkjhj
        PäivitäAjatuksesi kirjoitti:

        "Vaihtoehtomediat" eivät liene palstan aihe.
        Paras valhe on se, missä on sitteeksi totta.

      • kuyjthtrgef
        jhkjhkhkjhj kirjoitti:

        "Vaihtoehtomediat" eivät liene palstan aihe.
        Paras valhe on se, missä on sitteeksi totta.

        Joo, ei ole. Katsopas tällä päivämäärällä mitä suomen valtamedia uutisoi, tai uutisoiko mitään egyptairin koneesta ja siitä että ruotsissa on pudotettu, siis kirjaimellisesti pudotettu fyysisesti tukiasemamastoja ja saatettu maan lentoliikenne maahan tietoliikennehyökkäyksellä tutkaverkostoa vastaan. Venäjäpä tietenkin, arvaan ma, heh heh. tai sitten maahanmuuttajien koodauskoulutus on alkanut toden teolla purra. Ruokkivaa kättä nimittäin...

      • kjhkhkhgkj
        kuyjthtrgef kirjoitti:

        Ei vieläkään liity tähtitieteeseen.
        Media on uutisoinut asioista aivan kuten kuuluukin, ilman tyhjäpäistä spekulointia. Tutkaverkkoa vastaan tehdystä tietoliikennehyökkäyksestä en ole kuullutkaan. Ruotsalaisministeri 19.06. : "Tiedämme, että vika ilmeni Ruotsin ilmailuviraston tietoliikenteessä, jonka Telia heille toimittaa. Vika esti pääsyn sellaiseen informaatioon, jota tarvitaan Tukholman Bromman ja Arlandan kenttien lennonjohtoon, Johansson sanoi."

        Tähänkin piti vetää maahanmuuttajat. Ihanko sinulla on asiasta näyttöä? Voisit ihan aikuisten oikeasti mennä purkamaan pahaa mieltäsi vaikka homma-foorumin sivustolle. Siellä sinulle riittää kuulijoita ja selkääntaputtelijoita. Tiedepalstalla jutuillasi ei ole mitään tekoa.

    • PiperoLampaitaLaski

      Kurnauskis vain! Ei pidä uskoa kaikkea mitä hallitukset ja "viralliset" tahot tarinoivat.
      Lampaat tekevät niin ja sanovat päääää...

    • Kummallista, että melkeinpä poikkeuksetta se on ne naiivit ja herkkäuskoiset lähinnä netin salaliittoblogeista ja vihaa tursuavista verkkosivustoista tietonsa saavat kouluttamattomat, jotka kihertelevät "tietäväisinä" itsekseen, mutisten lampaista ja hämärästi johdetuista hallituksista.

      • päälleenkö-pudonnut

        Ja uskovat MV lehtiin ja Magneettimedioihin. Ja tiedon taso on sitä, että avaruus alkaa, kun maapallon painovoima lakkaa. Eli fysiikan mukaan ei milloinkaan.
        Kaikenlaisia huomionhakuisia pahvipäitä. Kun omat tiedot ovat huonon ja naurettavan välillä, vedotaan "vaihtoehtotietoon", joka kuuluu useimmiten aivan samaan kategoriaan.
        Taitaa tuonkin nimimerkin takana olla se vanha pakurikäävän purija. Yhtä hulluja ainakin jutut ovat ja tiedon taso samaa luokkaa. Sekin on niin monta vuotta trollannut, ettei kyse voi olla edes lapsen oppimattomuudesta. Ihan pesunkestävä hölmöhän se on.

      • Jammueno

        Mihinkähän kategoriaan kuolleitten hevosten hakkaamisesta tykkäävät lasketaan?

    • PiperoKovinEpäilee

      Uskotko sinä hra Kollimaattori kaiken mitä suosimasi valtamedia julkistaa? Mitä tahoa pidät luotettavimpana? Mediaa suoltavat neukut, kiinalaiset, jenkit etc, omien tarkoitusperiensä mukaisesti ja suomalaiset lainaavat sitten näitä tarvittavilta osin. Itselle kiusallisista uutisista vaietaan tai niitä jopa vääristellään.

      • Joku-roti

        "- Voi sanoa, että neljä prosenttia suomalaista luottaa tämän tyyppiseen sisältöön ja myöskin levittää sitä, Kirjonen harmittelee.
        Painettu lehti yhä luotetuin
        Luotetuimman median kirkkainta pokaalia kantaa edelleen painettu sanomalehti, johon luottaa 79 prosenttia suomalaisista, ilmenee Sanomalehtien liiton teettämästä tutkimuksesta. Luku kasvoi kuudella prosenttiyksiköllä vuoden takaisesta. Toiseksi luotetuin on Yleisradion televisiokanavat ja kolmanneksi Ylen radiokanavat, 75 prosenttia ja 66 prosenttia. Ylen televisiokanavien luotettavuus kasvoi viidellä ja radiokanavien kahdella prosenttiyksiköllä."
        https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwjLuIPb8OrMAhXIFJoKHe13AUcQFggaMAA&url=http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016051821584540_uu.shtml&usg=AFQjCNEkrW1VYFfLg0IKXCHzBxlQ7dG7LQ

        Wiki "Helmikuussa 2016 julkistettiin TNS Gallupin tekemä kysely, jonka tulosten mukaan vain yksi prosentti 7.–9.-luokkalaisista pitää MV-lehden ja Magneettimedian kaltaisia sivustoja luotettavina."

        Mitään mediaa ei voi uskoa sokeasti, mutta hyvän journalismin erottaa helposti paskatuniojournalismista. Kun lehtien kirjoittelu ei tue omaa putkisilmäistä. maailmankuvaa, niin tietenkin lehdet ja muukin media ovat salaliitossa. Niinkö?

    • Weissernebel

      Julkisesti natsisaksan aikaisia kansalaisia solvaavat ihmiset kuuluvat erääseen isonenäiseen "rotuun". Jotkut heistä yrittävät päteä täälläkin.
      Minulla on heistä oma mielipiteeni, josta voi lukea toisaalla.

      • jkhkjhkjhkhk

        Kaikki vähänkin sivistyneet ihmiset pitävät natsismiin hurahtaneita barbaarisina moukkina. Olen itse sukujuuriltani suomalainen ainakin 1600 luvulta lähtien ja natsismi edustaa minulle kommunismin ohella suunnilleen vastenmielisintä poliittista idedologiaa maailmassa. Joku Pohjois-Korean diktatuuri voi vetää niille vertoja. Onneksi sekä natsismi että kommunismi ovat enää muutaman höyrähtäneen vajaaälyisen puuhastelua.

    • PiperoNauttiiKesästä

      Pojat nyt mollaavat erilaisia yhteiskuntajärjestelmiä jotka on jo murskattu. Mitä olemme saaneet tilalle?
      USA on hyökännyt 50 vuoden aikana 37 itsenäiseen valtioon viemään "vapautta" ja demokratiaa. Yhdessäkään se ei ole toteutunut. Onko juuri tämä se mitä pojat pitävät ihanteellisena?
      Tähtitieteeseen tämä liittyy siltä osin että tähtiä on lipussaan.

      • whgblch

        Ei tuokaan kuulu tähtitieteeseen mitenkään, ja kommentoit tietämättömänä typerästi avaruuslentoasioita vain amerikanvastaisuutesi sokaisemana julkihölmönä. Yhdysvallat on ollut mukana useiden diktatuurien kaatamisissa mutta sillä ei ole tapana miehittää maita, joten demokratiaa ei viedä niihin loppujenlopuksi väkisin.

      • PiperoMuisteleeSurulla
        whgblch kirjoitti:

        Ei tuokaan kuulu tähtitieteeseen mitenkään, ja kommentoit tietämättömänä typerästi avaruuslentoasioita vain amerikanvastaisuutesi sokaisemana julkihölmönä. Yhdysvallat on ollut mukana useiden diktatuurien kaatamisissa mutta sillä ei ole tapana miehittää maita, joten demokratiaa ei viedä niihin loppujenlopuksi väkisin.

        Kiitoksia huomiosta. Voimme mainiosti sopia että USA on vienyt demokratiaa näihin valtioihin ystävällismielisesti ja käyttänyt lievää väkivaltaa vain välttämättömin osin.
        Lopputulokset ovat kuitenkin olleet nähdäkseni kehnoja. Irak ja Libya tulee ensimmäisinä mieleeni jossa tuo toverillinen länsiaatteiden vienti ei ole oikein onnistunut.
        Niin, ja maailmanrauhan sekä ystävyyden osoituksena presidentti Obama vierailee Hiroshimassa ihailemassa jälleenrakennuksen onnistumista. Pommin pudotusta ei aio kuitenkaan pyytää anteeksi, mitäs turhia...

      • piipaahuuhaa
        PiperoMuisteleeSurulla kirjoitti:

        Tiedetäänhän me hyvin että amerikkalaisten kuussakäynnin kieltämisesi johtuu amerikanvastaisuudestasi, eikä asian perustelemisella itsellesi ole mitään tekemistä itse kuussakäymisen kanssa, joten kirjoittelet tähtitiedepalstallekin tuon motiivisi sumentamana ihan muista kuin tähtitiedeasioista, se herättää korkeintaan säälinsekaista hilpeyttä.
        Näistä tähtiedeasioistasi vielä, Japanihan aloitti sodan Yhdysvaltoja vastaan yllätyshyökkäyksellä Pearl Harbourin tukikohtaan tuhoamalla sinne puolet heidän pahaa aavistamattomasta laivastostaan. Fanaattinen Japani ei ollut pätkääkään aikeissa antautaua ennen niitä isoja pommeja. Siviilejä pommitettiin toisessa maailmansodassa säälittä kaikilla rintamilla. Saksalaiset pommittivat Englannin kaupunkeja pommikoneilla ja ohjuksilla, sitten liittoutuneet pommittivat Saksan kaupungit maan tasalle, venäläiset pommittivat suomalaisia kaupunkeja jne. Atomipommi aseena olisi siihen maailmanaikaan kelvannut monille muillekin, mutta nämä asiat eivät edes kuulu tälle palstalle koska ne eivät liity palstan aiheeseen.

      • PiperoKäviUimassa
        piipaahuuhaa kirjoitti:

        Heh heh, kiitoksia vastineestasi. En suinkaan ole amerikanvastainen; päinvastoin. Olen aina ihaillut heidän tehokkuuttaan. Viimeksi Honolulussa seurasin parvekkeeltani kuinka pitkän Waikiki- rannan ajelivat siistiksi jo aamuvarhain. Ällistyttävää.
        Onnittelen jenkkejä myös maailmansodan voitosta, tosin eivät sillä saaneet kovinkaan paljoa lisää kavereita. Mutta suurin palkintohan on se että voittaja saa kirjoittaa historian.
        Hyvää kesän jatkoa ja muista tiirailla kuuta. Siellä on harmaiden tukikohtia eivätkä pidä siitä että kävisimme heitä siellä häiritsemässä.

    • valtavia-ovat

      Islamilaisten maiden tähtitieteelliset saavutukset ovat tähtitieteellisesti edellä Suomen uusnatsien tieteellisistä saavutuksista.

      • Korreloi-älyyn

        Kun tietää uusnatsien keskimääräisen ÄO:n tason, niin tuo ei ole lainkaan kummallista.

      • Tämä meni taas aika kauas aiheesta, vaikka onhan se todettava, että Suomen uusnatsit hädin tuskin ilotulitusraketteja saisivat taivaalle, nekin Kiinassa tehtyjä. ;)

      • älyä-vaaditaan
        Korreloi-älyyn kirjoitti:

        Kun tietää uusnatsien keskimääräisen ÄO:n tason, niin tuo ei ole lainkaan kummallista.

        Älähän nyt. Heiltä vaaditaan älykkystesti, ennen kuin nahkapäihin pääsee liittymään. Pitää ihan itse osata sitoa maihinnousukengän nauhat ja ihan rusettisolmulla eikä vain umpparilla. Suurin osa nelivuotiaista ei siihen kykene.

      • Siinä on jotain katkeraa historian ironiaa, että jos kuvitteellisella aikakoneella nakkaisi joukon suomalaisia uusnatseja vuoden 1938 Saksaan, heidät vietäisiin suoraan mielisairaalaan ja lopetettaisiin siellä diagnoosin perusteella epäpuhtaina ja mieleltään sairaina mongoleina.

        Uusnatseilla ei ole hajuakaan, kuinka hirvittävän vaarallisia natsit olivat.

      • Kollimaattori kirjoitti:

        Siinä on jotain katkeraa historian ironiaa, että jos kuvitteellisella aikakoneella nakkaisi joukon suomalaisia uusnatseja vuoden 1938 Saksaan, heidät vietäisiin suoraan mielisairaalaan ja lopetettaisiin siellä diagnoosin perusteella epäpuhtaina ja mieleltään sairaina mongoleina.

        Uusnatseilla ei ole hajuakaan, kuinka hirvittävän vaarallisia natsit olivat.

        aivan

        Natsit pelasti Suomenkin venäjän miehitykseltä.

      • Hutigga kirjoitti:

        aivan

        Natsit pelasti Suomenkin venäjän miehitykseltä.

        Itse asiassa suomalaiset pelastivat Suomen miehitykseltä. Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Euroopan sovussa Molotovin - Ribbentropin sopimuksen salaisella lisäpöytäkirjalla, jossa Suomi todettiin Baltian maiden ohella Neuvostoliiton etupiiriksi.

        Talvisodan aikana Saksa sulutti mm. Italiasta Suomeen tulossa olleet aseet ja hävittäjäkoneet ja jatkoi häiriintymättä sotilaallis-taloudellista yhteistyötään Neuvostoliiton kanssa.

        Talvisodan kestäessä ja viimein päättyessä Suomen pitäessä itsenäisyytensä Saksa muutti mielensä ja ehdotti salaisia neuvotteluja Suomen kanssa yhteistyöstä ja kauttakulkuoikeuksista. Saksan ja Neuvostoliiton välit kiristyivät suurelta osaltaan juuri Suomen luisumisesta Saksan etupiiriin, mutta sotilaallinen, tekninen ja kaupallinen yhteistyö Saksan ja Neuvostoliiton välillä jatkui edelleen.

        Jatkosodassa sitten kävi miten kävi Suomen taistellessa "aseveljinä" natsi-Saksan rinnalla. Suomi valitsi kahdesta pahasta sen pienemmän, tai jälkiviisaasti voidaan sanoa heikomman, jonka jäljiltä vielä voisi selvitä. Neuvostoliiton syli ei Suomelle kelvannut, eikä länsiliittoutuneista ollut mitään apua.

        Paha paikka.

    • MitäVieläOdotatte

      Maat, jotka ovat systemaattisen ryöstön kohteena ..?

    • Totta_totisesti

      No mutta takaisin asiaan. Islaminuskoisilla ei tiettävästi ole näiden tähtitieteellisten havaintojen ja laskuvirheiden kanssa mitään tekemistä.

      "Tuolla lähi-idässä on juutalaisilla ollut TÄHTITIETEELLISIÄ vaikeuksia saada ajanlakunsa ja kalenterinsa kuntoon. :)
      Juutalaiset noudattavatkin ajanlaskussaan tuollaista raamatunkirjoittamisesta tuttua luovaa - justeeratun maailmankaikkeuden ajanlaskua.

      Nobeleistaan huolimatta, juutalaiset eivät ole saaneet kalenteriaan synkkaan.
      "vuodessa on tavallisesti 353–355 päivää, mutta tietyin väli­ajoin vuoteen lisätään ylimääräinen KOLMASTOISTA KUUKAUSI, jotta kalenterin kuu­kaudet aina pysyisivät suunnilleen samana vuoden­aikana."

      Pineillä korjauskertoimilla Nobelistit vaan aikaa laskevat. Muropaketistako ne Nobelinsa ovat saaneet. :D"

      "Lähi-idässä ei aikakaan ole joka paikassa sama.
      Nimittäin Nobelistien "juutalainen kalenteri perustui suoraan kuusta tehtyihin havaintoihin. Tiettyihin paikkoihin asetettiin tarkkailijoita, joiden tehtävänä oli havaita, milloin uusi kuu oli ensimmäisen kerran nähtävissä. Heti kun se oli juuri ja juuri nähtävissä, he kiiruhtivat Jerusalemiin ja ilmoittivat asian Sanhedrinille, jona julisti uuden kuukauden alkaneeksi. Sen merkiksi sytytettiin tuli kaupungin korkeimmalle kukkulalle, ja sanan­saattajien tehtävänä oli tiedottaa asia kaukaisimmillekin paikka­kunnille."

      Ja edelleenkään jako ei mennyt tasan.

      Ongelman ratkaistakseen Nobelistit kokosivat yhteen kaiken saatavissa olevan älyn ja järjen ja HEUREKA!
      "Koska aurinkovuosi ei ole jaollinen kuun kiertoa vastaavilla kuukausilla, täytyy kalenteriin lisätä ylimääräinen TÄYTEKUUKAUSI, jotta kalenterin aloituspäivä ei siirtyisi liiaksi keväästä."

      Aika metkaa tähtitiedettä. KESÄAIKA LEIKKI ON PIENTÄ TUON RINNALLA.

      Joku Israelin suurlähettiläs on kuulemma ollut mielisairaalassa.
      Onkohan juutalaisen allakan tekijä-tiimikin koottu jonkun mielisairaalan hoidokeista?"

    • ArabitiedeOliTimanttia

      Arabialaisen tieteen kultainen kausi oli vuosien 750 - 1258 välinen aika eli käytännössä Abbasidien dynastian aika. Rappio alkoi jo aiemmin mutta saavutusten tekeminen päättyi siihen, että mongolit valtasivat Baghdadin vuonna 1258. Sen jälkeen siitä suunnasta ei juurikaan ole tullut tieteeseen mitään uutta.

      Arabien ansiosta kreikkalaisten tieteen perintö säilyi tuhoutumatta.

    • AptullahNizuri

      Ensi viikolla avataan Kiasmassa islamilaisen tieteen ja taiteen näyttely.
      Nähtävänä on Koraani.

      • epäinhimillistä

        Kipeintä tuossa mielipuolisessa uskomusjärjestelmässä on, siis kaiken murhaamisen, naisten alistamisen ja kuoliaaksi päähän kivittämisten, sekä eläinten kiduttamisen jälkeen on eräässä "vankilassa ulkomailla" -sarjassa hiljattain esiintynyt Saudi-Arabialainen shariapoliisi, miesjoukko joka kiertelee kaduilla etsimässä homoja ja jos löytää, raiskaa heidät. Siis silleen ei-homosti varmaan tietenkin... Selviämättä kylläkin jäi, "joutuvatko" nämä shariapoliisit sitten tämän jälkeen raiskailemaan toisiaan "rangaistukseksi"?

        Skitso uskonto eikä siinä enää auta joidenkin paukapäiden ei-muslimien selittely että ei se ole aitoa islamia. Sitä se on ja se on juurikin arabimaissa aidoimmillaan.

      • ArabitiedeOliTimanttia

        Kirjoitinkin viestissäni että "Rappio alkoi jo aiemmin mutta saavutusten tekeminen päättyi siihen, että mongolit valtasivat Baghdadin vuonna 1258. Sen jälkeen siitä suunnasta ei juurikaan ole tullut tieteeseen mitään uutta."

        Syystä tai toisesta johtuen islamilainen maailma muuttui tuossa vaiheessa dogmaattiseksi ja käänsi selkänsä tieteelle. Kristinuskon historiassa on myös ollut dogmaattisuuden ja lukittuneiden ajatusten kausia, mutta niistä on päästy ylitse. Islamissa ei vielä ole päästy renesanssiin asti valistuksen ajasta puhumattakaan. Siellä eletään vielä keskiaikaa, jolloin uskonoppineet määräsivät ihmisten päivittäisestä elämästä.

        Meillä ei ole 700 vuotta aikaa odotella että islamilainen maailma itse korjaa omat ongelmansa, sillä maahanmuutto juuri nyt aiheuttaa konfliktin. Tällä kertaa muutoksen on tultava ulkopuolelta.

        Arabitiede OLI timanttia 800 vuotta sitten.

      • arvaapakaksikertaa
        ArabitiedeOliTimanttia kirjoitti:

        Kaikkihan me tiedämme Ratkaisun ;)

    • musnussi

      Ovat saaneet päänkatkomis- ym kidutusvideoita someen. Siinä on tähtitiedettä kerrakseen.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5269
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1552
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      190
      1430
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe