VAROKAA DHL EXPRESSIÄ!! TUONTITULLAUS KALLISTA!

Riistäjät

Jos tilaatte eu-alueen ulkopuolelta sen verran arvokasta tavaraa, että niistä on lain mukaan maksettava ALV ja/tai TULLI
Dhl Express ei enää anna teidän tullata niitä itse ilmaiseksi!! Itsetullauksen eli ns. LUOVUTUKSEN palkkio on 1.5.2016 alkaen 40 EUROA.
http://www.dhl.fi/fi/express/apua_tullaukseen/huolintapalvelut.html

Sen lisäksi tietysti joutuu maksamaan ALV 24% tilauksen arvosta ja mahdollinen tulli.

Toinen vaihtoehto on että DHL hoitaa tullauksen asiakkaan puolesta, mutta se taas maksaa 24,80 eur vähintään, TAI 5% verojen ja maksujen arvosta PLUS ALV 24%.

DHL Express ei ole informoinut asiasta kuluttajaviraston peräänkuuluttaman hyvän tavan mukaisella tavalla ennakkoon.

Toiminta haisee ja liikkuu ns. harmaalla alueella.

135

28792

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tullitjatallit

      Helppo nakki. Voivat veloittaa about mitä haluavat. Tämä on vapaa maa, jossa on vapaa hinnoittelu. DHL on kansainvälinen, Saksan postin omistama yhtiö. Sen tehtävä on tuottaa voittoa omistajalleen, ei "palvella" ihmisiä, ei varsinkaan ilmaiseksi. Tällä ei ole mitään tekemistä "reiluuden" tai "ei ole kivaa" kanssa, kyse on markkinataloudesta. Rahastetaan niin paljon ja pitkään, kunnes asiakkaat meinaavat siirtyä kilpailijalle. Eihän sinun tarvitse käyttää DHL:ää. Vaihda kuriiria (vai ovatko muut vielä kalliimpia?). Voit vaikka ihan itse matkustaa Kiinaan hakemaan pakettisi ja maksaa tullin lentokentällä. Ei tule palvelumaksuja :D :D :D

      Siinä olet totta kai oikeassa, että "halvat" kiina-ostokset E-baysta voivat tulla hyvinkin kalliiksi, kun lakisääteisten maksujen (tulli ja alv) päälle lätkäistään vielä 40 euroa DHL:n "kustannuksia". Toisaalta - suomalaiset kaupat tykkäävät tästä. Asiakkaiden oharit nettiostoksina muuttuvat kalliimmiksi, kun jokaiseen pakettiin lätkäistään vielä 40 euroa ekstraa päälle.

      Tilasin itse hiljattain 4 kpl elektroniikkaa E-baysta. Kiinalainen toimittaja piti minua seinähulluna, kun vaadin, että kyseessä on 4 eri tilausta, jotka toimitetaan erikseen yksi kerrallaan, ei yhtenä 4 laitteen toimituksena. Tässä on syy miksi. Kiina-pakettien on parasta pysyä tullirajan alapuolella...

      • AjanSäästöVinkki

        Lue Tämän ketjun viimeisimmät kommentit, niin selviät säikähtämättä sen enempiä =)


    • MariaHP

      Hei, tämä on sattumoisin ajankohtainen teema - pillastuin täysin kun velottavat 'itsetullauksesta' 40 euroa! Kerroin mitä mieltä olen asiasta ja ilmoitin olevani yhteydessä kaikkiin mahdollisiin viranomaisiin - ja tullaavani itse! Heillä kesti vuorokauden vastata - lähettivät tosiaan tullaustiedot ja 40€ laskun. Saan itse tullata, mutta tavara luovutetaan vain 40€ suoritusta vastaan. Eli maksan ensin rahdista esim. iHerbissä ja sitten pari-kolme kertaa rahdin hinnan jostain kuvitteellisista palveluista? TÖRKEÄÄ. Huom. miten DHL on kierosti perustellut tuon maksuksi muka 'kannetuista veroista, tulleista ja muista maksuista' (alla, ja liitteenä lasku):

      DHL 18.5.2016: "Hyvä vastaanottaja / Dear receiver,

      Liitteenä on lähetykseenne liittyvä huolintaennakkolasku kannetuista veroista, tulleista ja muista maksuista.

      Olkaa hyvä ja käyttäkää laskulla olevaa maksuviitettä maksaessanne. Pyydämme teitä lukemaan huolellisesti maksuun liittyvät ohjeet.

      Kun maksu näkyy tilillämme, ohjaamme lähetyksen jakelu- tai noutokäsittelyyn. Huomioittehan eri pankkiyhtymien välisen viiveen.


      Olin yhteydessä tästä kuluttaja-asiamieheen (=ei kuulu heidän tontille) ja Tulliin, jossa minut opastettiin ottamaan yhteyksiä asiamies-juristiin. Valitin, ettei lähetyksen tunnistetietoja saa kuin maksua vastaan. DHL päättikin sitten tänään lähettää tullaustiedot ja laskun 'itsetullauksesta'. Tässä vastaus:

      Tulliasiamies 18.5.2016: "Hei, Ehdin tänään pikaisesti silmäilemään aiheeseen liittyvät sähköpostit. Tämän viimeisimmän viestin liitteenä ei ollut liitteitä mutta, jos oikein ymmärsin niin DHL lähetti kuitenkin nettitullauksessa tarvittavat tiedot, joiden perusteella asiakas voi niin halutessaan hoitaa tullauksen itse ?

      Lähtökohtaisesti erillisen maksun /palkkion periminen asiakkaalta sellaisista tiedoista, jotka ovat välttämättömiä tavaroiden tullauksen kannalta on vähintään kyseenalaista. Lähtökohtaisesti palveluntarjoajan ja asiakkaan välillä sovitut toimenpiteet ja niin liittyvät maksut kuuluvat sopimusvapauden piiriin eikä viranomaisella eli tässä tapauksessa tullilla ole mahdollisuutta
      välittömin toimenpitein puuttua mahdollisiin ylilyönteihin tai epäasiallisuuksiin.

      Asiassa lienee todennäköisesti tapahtunut jokin väärinkäsitys siitä, mitä toimenpiteitä ”luovutuksella” tarkoitetaan ja mitä maksuja asiakkaalta perintään ennen kuin lähetys on noudettavissa / toimitettavissa asiakkaalle.

      Olin pikaisesti yhteydessä Tullin ulkomaankauppa ja verotusosaston asiakaspalvelut toimintoon ja sieltä saadun tiedon mukaan vastaavia DHL:n toimintaan liittyviä yhteydenottoja ei ilmeisesti ole tullut."

      Korjasin vielä, että sain kyllä tosiaan viimein tullaustiedot (vuorokauden odottelun jälkeen), mutta DHL ei luovuta pakettia vaikka naputtelen tiedot Tullin järjestelmään ja saan päätöksen, ellen maksa 'itsetullauksesta' DHL:lle 40€. Lopputulos on kannaltani sama: DHL rahastaa ilmaisella valtion tarfjoamalla palvelulla (Tullin nettitullaus). Ja ellen hanki tullauspalvelua heiltä tai maksa 40€ 'itsetullauksesta' (=ilmasta), he eivät vapauta pakettia. Tulee tunne, että DHL on keksinyt uuden nerokkaan porsaanreiän ja tavan laskuttaa asiakkaita itsepalvelusta röyhkeämmin kuin pankit!

      Musta on kyllä häkellyttävää, jos kukaan muu ei ole vielä tästä mutissut. Kaikkiin tilauksiin tulee kuitenkin tällä politiikalla 30-40€ lisälasku, mikä on esim. enemmän kuin mun oman siellä kanissa olevan tilaukseni arvo. Olen kyllä aikeissa vieläkin viedä tätä asiaa eteenpäin.

    • Pekkanen121212

      Olen juuri kantelemassa samasta asiasta.

    • SS_DHL

      DHL kiristää asiakkaitaan; joukko kanne pysyy ja rahat takaisin.

      • 222222f

        Ei Suomeen tule joukko kannetta, oikeastaan koskaan.

        toiseksi tuo maksu on aivan laillinen.


      • 14_9

        Olet oikeassa. Suomessa on ryhmäkanne, jota voi ajaa ainoastaan kuluttaja-asiamies. Joukkokannetta ei Suomen laki tunne, sellaista ei siis ole olemassa.

        Se, että jokin toimisto kerää samaa aihetta koskevia kanteita "kimpaksi" (muka "joukkokanteeksi"), on markkinointia, ei juridiikkaa. Juridisesti caset ovat itsenäisiä ja jokaisella prosessin aloittaneella on henkilökohtainen kustannusvastuu mahdollisen (ja tässä tapauksessa todennäköisen) häviön kohdalla.

        Kuten ed.kirjoittaja totesi, tuo maksu on ikävä kyllä laillinen. Onko se reilu tai sopiva tai muuten kiva vai ei, on aivan toinen juttu.


      • Fhkgtj
        222222f kirjoitti:

        Ei Suomeen tule joukko kannetta, oikeastaan koskaan.

        toiseksi tuo maksu on aivan laillinen.

        Enpä nyt tiedä, kuulostaa aika kyseenalaiselta. Kuluttajalle tuo maksu on todella yllättävä. Kuluttaja ei myöskään itse välttämättä ole sopimussuhteessa DHL:n, vaan paketin saaja. Lähtökohtaisesti tullausoikeus ja -velvollisuus on saajalla, DHL voi kyllä myydä lisäpalveluita mutta ei laskuttaa erikseen siitä että luovuttavat toimituksen.


      • Anonyymi
        222222f kirjoitti:

        Ei Suomeen tule joukko kannetta, oikeastaan koskaan.

        toiseksi tuo maksu on aivan laillinen.

        Ei taida olla ihan laillista veloittaa kuluttajalta maksua tämän tarvitsemien lakisääteisten tullaustietojen antamisesta. Toisekseen kuluttaja ei ole sopimussuhteessa kuljetuspalveluun, eikä ole sitoutunut ostamaan näiltä mitään lisäpalveluita.


    • kusetettu_50

      Kukahan tuohon DHL:n kusetukseen pystyisi puuttumaan?

      • 1412

        Kuningaskuluttaja oli ainakin ilmeinen osasyyllinen tuohon DHL:n omatullausmaksuun:

        "Kuningaskuluttajassa 7.4. kysyttiin DHL:n edustajalta, miksi lähetyksen saapumisesta kertovassa tekstiviestissä ei kerrota mahdollisuudesta tullata itse. DHL:n edustaja kertoi, että tekstiviestin sisältö tullaan huhtikuun aikana muuttamaan niin, että tämä selviää.

        http://areena.yle.fi/1-3179019

        Kuningaskuluttaja 7.4.2016, alkaa kohdasta 20:20.

        Nyt sitten asiaan on ilmeisesti saatu korjaus. :mad:

        Joutuu pulittamaan melkein 50 euroa tietojen saamisesta tullausta varten. Jos antaa DHL:n tullata, menee palkkiona vähintään 24,80 euroa. Tämä oli aikaisemmin 18,60 euroa."

        http://murobbs.muropaketti.com/threads/kuriirifirmat-fedex-ups-dhl.457337/page-86

        Olisikohan Kuningaskuluttajan syytä palata asiaan? Vai onko kesätauolla?


    • kusetettu1234

      Mitähän ttua nyt taas!? DHL kusettaa oikein urakalla! Siihen loppui DHL:n käyttö. Minulle on lähetetty paketti EU:n ulkopuolelta ilman, että olen voinut asiaan mitenkään vaikuttaa. En siis ole hyväksynyt mitään maksuja, ja kuljetus on maksettu puolestani. Nyt DHL-verenimijä yrittää laskuttaa minulta vähintään 24,80€, että saisin tuon paketin!? Eli he käytännössä ovat nostaneet kuljetuksen hintaa n. 100 %:lla. Törkeää.

    • jdx

      Sama tilanne: lähetyksen arvo meni 0.5e yli tullirajan ja DHL lätkäisee päälle 25/40 euroa, nostaen koko huvin hintaa 50%. Kuluttaja-asiamiehen neuvonta pitää käytäntöä kummallisena mutta ei ole vielä ottanut mitään kantaa siihen miten tuo riita ratkeaa.
      Oma ratkaisuni tullee olemaan riitauttaminen Paypalissa, jolloin luu jää myyjälle.

      Kummallista että tästä ei ole saatu kuluttajansuojan puolesta mitään edistystä.

    • nullbox

      Hei,

      täällä sama tilanne. Valitin asiasta DHL:lle, tulliasiamiehelle ja kuluttajariitalautakuntaan. Katsotaan miten käy.

      Tuo Paypalissa riitauttaminen kuulostaa yhdeltä ratkaisulta.

    • Hellurei22

      Olkaa aktiivisia. DHL toimitusjohtajan Peter Ervasalon puhelinnro on 040 841 6120. Hän arvostaa asiakaspalautetta tästäkin asiasta.

      Häneltä voi tiedustella esim, että mihin sopimukseen tämä 40 eur perustuu? tai miten olette kokeneet loppuasiakkaan tämän uuden maksun.

      Kuluttaja-aktivismilla tämmöinen saadaan kyllä kitkettyä pois.

      • Mautonta

        Kiitokset, pitääpä pirauttaa!


    • ALMT2

      Eikö tavara voi tullata ennakoon että tämä ongelma ei tulis?

    • Tytti85x

      Sama juttu minulla Yhdysvalloista ostetun 20,5 euron arvoisen tuoksun kanssa. En aio maksaa tuota maksua ja olen laittanut myyjälle palautetta (kuljetustapaa ei voinut tilauksen yhteydessä valita). Minun puolestani tuote lähteköön takaisin Yhdysvaltoihin ellei sopua löydy. Hirveä firma!

    • Olen laittanut DHL:n asiakaspalautteseen ([email protected]) viestiä asiasta, ja saa nähdä miten kyseinen firma reagoi. Heidän mielestä itsetullaavien asiakkaiden lähetysten käsittely edellyttää enemmän manuaalista työtä, mistä johtuu hintaero. Kieltämättä haiskahtaa hieman kusetukselta...

      Kysyin myös tuleeko seuraamuksia mikäli paketin jättää noutamatta. Jos paketti lähtee takaisin lähettäjälle, niin pyydän heitä lähettämään sen muuta kautta Suomeen.

      Ei voi kyllä suositella DHL:ää mikäli tällainen asiakkaiden riisto jatkuu.

      • dhl

        DHL:ää voi suositella Euroopan sisäisiin kuljetuksiin,
        Tullirajan takaa en tilaa kuin pikku tilpehööriä.


    • Nimimerkkierkki24

      Onko kenenkään valitukset edistyneet minnekään? Nyt myös UPS on alkanut samaan asiakkaiden sumutukseen.

    • Itsellä on juuri paketti jumissa maksun takia. Yritän saada asian sovittua lähettäjän kanssa ja yritän saada sen tavallisena lentopostina.. Jos ei onnistu, niin en tee tullaustoimeksiantoa ja paketti palautuu lähettäjälle. Tietenkin ilmoitan PayPalille rahojen palautuspyynnön, jos en saa pakettia.

    • lsaikkonen

      Tässä olisi kyllä paikka joukkokanteelle, etenkin, jos huolitsijat pihtaavat lähetysasiakirjoja rahaa vastaan ja täten vaikeuttavat omaehtoista tullausta. Kysyin DHL:ltä, voiko lähetyksen siirtää tullaamattomana Tullin haltuun, mutta ei kuulemma onnistu. Voiko tämä olla laillista? Tämä ottaa erityisesti päähän, koska nimenomaan pyysin lähetystä normaalina ilmarahtina, mutta toimittaja pisti sen DHL:n huolittavaksi.

      • Qwop

        Sama juttu itselläni. Paketti jumissa DHL:llä ja 40 euron kiristysmaksu pitäisi maksaa, mihin luonnollisesti en suostu.

        Joukkokannetta kannatan myös. Asia on ilmoitettu kuluttajaneuvontaan, sekä aiheesti tehty raportti Kuluttajariitalautakunnalle.

        En usko että DHL toimii hyvien ja rehellisten liiketoimintatapojen mukaisesti. Luulen että tässä olisi aidosti asiaa ennakkopäätökseksi, muutenhan kuka tahansa voi palvelun myynnin jälkeen alkaa läiskimään päälle käsittelymaksuja.

        Esimerkiksi ilmoitan täten tällä palstalla että minulle toimitetut DHL:n paketit tullaan laskuttamaan 50 euron DHL:n käsittelymaksun käsittelymaksulla. Toimittamalla paketin minulle DHL hyväksyy nämä ehdot. Lasku lähetetään DHL:lle paketin toimittamisen jälkeen.


    • Qwop

      DHL:n toimitusjohtaja Peter Ervasalo vastaanottaa palautetta osoitteessa:
      [email protected]

      • NoMoreDHL

        Ryöstön kohteeksi jouduttiin täälläkin ! Mailia lähti kyseiseen osoitteeseen !


    • 1118

      Tein ebayn kautta ostoksen Kiinasta. Myyjä kysyi, sopiiko, että paketti tulee DHL:n kautta. Kerroin, että ei käy Suomen DHL:n rahastuspolitiikan takia. Sovittiin, että paketti tulee Kiinan Postin kautta. Kestää kauemmin, mutta ei mene mitään ylimääräisiä palkkioita. Kiinalaiset tietäen sana kiertää siellä kyllä.

    • Täytyy kysyä Turre Legalilta, kuinka paljon maksaa joukkokanteen alittaminen Suomessa...

    • Laitoin Turrelle kyselyn asiasta. Toivottavasti vastaavat pian.

    • DHLNoMore

      Itse sain oman DHL-lähetykseni palautettua lähettäjälle josta sain täyden hyvityksen paketin hinnasta (minus alkuperäinen kuljetusmaksu, joka omalla kohdallani oli varsin pieni).

      Löysin itse ainakin USA:sta vaihtoehdon näille kuriirifirmoille Shipito pakettien edelleenlähetyspalvelusta. Sieltä halvin lähetysvaihtoehto on kokonaisuudessaan huomattavasti DHL:ää halvempi, ja maksuvaiheessa kaikki kustannukset näkyy heti (AirMail Economy valinnalla). Pakettien tulo suomeen kestää tietysti sitten kauemmin (2-3 viikkoa), mutta rahaa säästyy paljon, eikä tarvitse rahoittaa DHL:n typerää kiristystoimintaa enää.

      http://www.shipito.com/id_affiliate=5418

    • Marinoiva

      Kuvitellaanpa hypoteettinen tilanne:
      Tilaat eBayn kautta tekstiilikengät hintaan 22.05 eur. Listauksessa sijaintipaikkana näkyy Saksa, ilman toimituskuluja, ja toimitustapana DHL Express. Myyjä on kuitenkin merkinnyt tavaran sijainnin väärin ja
      kengät lähetetäänkin EU:n ulkopuolelta. Yllätyt että kengille lankeaa maksettavaa arvonlisäveroa 5.29 eur,
      ja toisen kerran siitä, että et saa kenkiä perille lainkaan jollet myös maksa DHL:lle 24.80 eur. Tai jopa 40 eur jos tulliselvityksen teet itse.

      Hupsis, alunperin edullisemmalta tuntunut kenkien hinta onkin nyt lopulta (väh.) 52.14 euroa.
      Mikäli jätät ostoksesi lunastamatta tullista, luultavasti ei hyödytä avata eBayssa INR case:a koska seurannasta paljastuu ettei lähetystä noudettu, eli 22.05 euroa meni "kankkulan kaivoon".
      Jos lunastat kengät ja väärän lähtöpaikan perusteella avaat eBayssa SNAD case:n,
      lopputulos kai on se, että alkuperäinen kauppasumma palautetaan ja kengät jää sinulle mutta niille tuli sitten hintaa se 30.09 euroa.

      Mielensä on helppo pahoittaa, jos yrittää pikkuisen säästää tekemällä kivijalkakaupan sijaan ostoksen netistä...

    • Garyon

      Lopettakaa DHL käyttäminen!
      TNT, FedEx huomattavasti edullisemmat.

    • nytloppuheti

      Minä tilasin myös verkkokaupasta ja olipa yllätys kun menee alvi ja tullimaksu eli todella kalliiksi tuli tuote, miksi ei kerrota mistä tuote laitetaan?
      En saa sä postiani toimimaan asiakaspalveluun siihen verkkokauppaan, aina tulee, ei ole vahvistettu sä-postia ja palauttaminen on mahdotonta kun pyydetään ottamaan yhteysasiakaspalveluun enne palautusta..
      Olkoon tuote muistutuksena, etten koskaan tilaa mitään verkkokaupoista.

    • UrpoIV

      jaahas,täällä taas yksi ilmoittautuu Kiristyksen uhriksi.LUNNAITA vaaditaan kuljetuksesta joka lähti Kiinasta ILMAISENA eli Ei postimaksuja!!
      Onko kukaan aikaisemmista uhreista tehnyt kuluttaja asiamiehelle ilmoitusta? mitenkä on käynyt?

    • Qwerty5432778

      Mulla sama homma. Tilasin 70€ arvoisen tabletin ja nyt dhl vaatii lunnaita. Aijjon haistattaa ison paskan niille ja oottaa että paketti menee takasi kiinaan, toivottavasti saan rahat takasi tai eri yhtion kuljettamaan lähetyksen.

    • UrpoIV

      no niin,minä taivuin KIRISTYKSEEN! soittelin myös kuluttaja asiamiehelle,ei ole jossakin ihme elimessä vielä käsitelty tätä asiaa ja sitten puhelu katkesi..eikä enää saanu yhteyttä koko ukkoon...
      jotakin kerkis sanoon että olis muka myyjän ja ostajan välinen asia?? mitenkä ihmeessä kun ei kumpikaan tienny LUNNAISTA mitään?!

    • dhlperseestä

      Laittakaa vaan myyjille tietoa että haluatte välttää DHL Expressiä jatkossa. Niille joilta olette tilanneet ja niiltä joilta olette tilaamassa. Tilauksen lisätietokenttään uusissa tilauksissa vaatimus että toimitustapa ei ole DHL Express ja vähän taustatietoa miksi ei. Tilauslomake PDF:nä talteen jos siitä muuten ei saa vahvistusta. Jos sitten jää DHL:n rahastukseen niin toimitus ei vastaa tilausta ja voi laittaa vaikka Paypalin kautta reklamaatiota.

    • parkkis

      Soitin DHL:ään ja sanoi että ovat keskustelleet asiasta ja jatkossa (31.8 tai 1.9) alkaen molemmat vaihtoehdot maksavat 20 eur alv. Tarkennuksia voi laittaa tälle palstalle mikäli näin ei ole.

      • parkkis

        Äskeiseen vielä: DHL:ltä tuli nyt lasku sähköpostiin. Tilauksessa oli elintarvikkeita joilla tietääkseni on 14% verokanta eikä 24%. Laitoinpa kyselyn että laskivatko nyt ihan oikein. Olkaa tarkkana ALV-kannan kanssa kun annatte DHL:n hoitaa kalliilla tullauksen.


      • argh11111

        onko tulut vastausta? Tilasin Manuka hunajaa fiksuna iherbistä ja empä tiennyt että tälläisiä pikku lisämaksuja satelee.. elintarvikkeisiin toi pitäsisi mennä eli 14% mutta..


    • Tuohtunu

      Minullekin tuli täysin yllätyksenä ensinnäkin tullimaksut (tilatessa tuotteen kohdalla mielestäni luki että lähetetään euroopan keskuksesta) ja lisäksi lähetyksen piti olla ilmainen. Tuotteet lähetettiin kuitenkin siten Kiinasta.
      Missään ei puhuttu mitään mahdollisista kuljetusyrityksen maksuista. Siis eikö se myyjäfirma ole jo lähetyksen maksanut, miksi vastaanottajalta pyydetään lisää maksua? Itse jos tullaa niin maksu on 20€ ja jos DHL hoitaa niin maksu on min. 24,80€/5%. En ole viestiin mitään vastannut enkä tietojani linkistä laittanut, aion selvittää pystyykö lähetyksen vain olemaan vastaanottamatta niin että se palautuu myyjälle (miniinthebox.com). Sinne laitoin nyt viestiä että miten onnistuu. Joku 40€ ylimääräistä maksua yhteensä tilauksen hintaan on mielestäni vähän turhan paljon kun ei kerran pitänyt tulla tulleja eikä ainakaan mitään tullin käsittelymaksuja jotka on enemmän kuin itse tulli. Törkeintä tuo että itsekin tullaaminen maksaa noin paljon.

      • tuohtunu

        Lisäkommenttina edelliseen: Kävin miniintheboxin asiakaspalvelun kanssa useamman viestin keskustelun, jossa he yrittivät useampaan kertaa saada minua ottamaan tavaran vastaan. Olin maksanut siis n. 3 euron tullivakuutuksen, joten he olisivat hyvittäneet tullimaksut minulle, mutta useammasta kysymyksestä huolimatta eivät koskaan vastanneet siihen, hyvittäisivätkö DHL:n "palvelumaksunkin". Tästä päättelin että eivät hyvitä, ja soitin DHL:llä ja käskin palauttaa lähetyksen sinne mistä on tullutkin. Nyt sitten toivotaan että saan miniintheboxilta tuotteista rahat takaisin, he kun eivät suostuneet missään vaiheessa myöskään vastaamaan kysymykseen, että mitä tapahtuu jos EN tee niin kuin he kehottavat ja ota tuotteita vastaan vaan käsken palauttaa ne. Onneksi ei nyt monen kymmenen euron tappiota tule jos ei rahoja ikinä saa, mutta tietty voisi sitten esim. paypalin kautta koittaa myös rahoja saada.

        Ja todellakaan en enää IKINÄ tilaa mitään, jossa kuljetusyhtiö on DHL tai mikään muukaan firma joka vastaavia maksuja koittaa periä. Harmi vaan, että näitä edellisiä tuotteita tilatessakaan ei ainakaan helposti ollut näkyvissä kuljetusyhtiön nimeä...


    • Hamaanloppuun

      Yksi DHL kiristyksenuhri ilmottautuu. Piti lukea emaili pariin kertaan koska en uskonut näkemääni ja soittaa DHL: lle että kai tämä täyttää jo kiskonnan tunnusmerkit, siis jos semmoista pykälää oikeasti on, olen tavis en lakimies. Mutta taidan jättää noutamatta tavarat.

    • DHL_boikottiin

      En ole hetkeen itse tullannut mitään (itse olen tullin entinen virkamies). Tuli yllätyksenä tämä DHL:n palvelumaksu (joksi sitä nyt nimitetään). Itsetullauksen hintaa DHL on pudottanut 20 euroon. Tulee kakaroiden Kiinasta tilatut 30 euron askarteluhelmet silti hieman kalliiksi... Viestiä lähti DHL:lle ja tullin ulkomaankauppa- ja verotusosastolle ja vielä kuluttaja-asiamiehen/kuluttajariitalautakunnan viesti on tekemättä. Sinne lähtee siis myös.. Ja sanomattakin selvää, että DHL ja muut maksuja itse tehtävästä tulliselvityksestä perivistä rahdinkuljettajista menee boikottiin.

    • Dashkash

      Mitä tuo palauttaminen lähettäjälle mahtaa maksaa DHL:llä? Se vaikuttaisi järkevältä ratkaisulta. Huomasin, että he myös perivät varastointimaksua jopa 5e päivä!

    • 289377

      Kauan teillä on kestänyt, että saitte tuotteen kotiin lunnaiden maksamisen jälkeen? Itse maksoin ja laitoin tarvittavat dokumentit sinne, mutta eivät löydä papereita kun olen sinne soittanut ja tiedustellut asiaa.

      DHL on kyllä varmasti maailman paskin kuriirifirma. Ensiksi ne ottaa rahat siitä, että teen itse niiden työn ja tämän jälkeen ei edes toimita pakettia.

    • tollo90

      Kyllä tulo huomattua, lasku oli vähän alle 160e. DHl.n jälkeen kokonaishinnaksi tulikin just alle 300e. Missään ei lukenut, että tällänen DHL rahastaa vaikka mitä maksuja...

    • Moscowiz

      Täällä myös "tyytyväinen" asiakas. Tyydyin lähettämään tekstiviestin toimitusjohtajalle ja palautetta sähköpostilla. Facebook ryhmiin joihin kuulun ja jotka vähänkään osien tilaamiseen liittyy, laitoin varoitusta. Enköhän saanut enemmän vahinkoa jo aikaiseksi kuin tuon 20e....enkä taatusti tilaa enää natsipostilla mitään.

    • mitävittua2

      Että tällainen tapaus. Ensimmäistä kertaa törmäsin DHL Expressin tullaukseen: DHL Express: Hei, lähetyksesi xxxxxxxxx tullausta varten tarvitsemme henkilö- tai y-tunnuksesi ja sähköpostiosoitteesi. Veloitamme lähetyksestä kannettavan tullin ja arvonlisäveron lisäksi palvelumaksun, joka on vähintään 24,80 EUR (sis ALV) tai 5 % tullien ja verojen arvosta ( ALV 24 %) tai itsetullauksesta 20 EUR. Ilmoita tiedot suojatun linkin https://isms.fi/a/giz6dg kautta tai vastaamalla tähän viestiin muodossa hetu/y-tunnus (väli) sähköpostiosoite. Ilmoittamalla tiedot annat toimeksiannon ja hyväksyt, että DHL Express tekee tuontitullauksen puolestasi. Toimeksianto on sitova. Mikäli toimeksiantaja ei täytä velvoitteitaan viivytyksittä, DHL:llä on oikeus irtisanoa toimeksianto. DHL henkilörekisteriseloste www.dhl.fi/fi/lakiasiaa.html#privacy
      DHL Express huolinta, 0205338023 / [email protected]
      PS. for message in English, please answer to this SMS with the letter E only. Siis hei oikeesti onko tää todella laillista??

    • Uhrimyös

      Laittakaa kaikki DHL:n ryöstön kohteeksi tietoa sinne mistä tilasitte tuotteet. Eli suomeksi; EN TILAA TEILTÄ TUOTTEITA ENÄÄ TULEVAISUUDESSA, JOS MINULLA EI OLE MUUTA VAIHTOEHTOA KULJETUKSEEN KUIN DHL. Kyllä myyjäliikkeet alkavat selvittää vaihtoehtoja, kun tarpeeksi moni valittaa. Tämäkin on markkinataloutta:)

    • TullaanItsePrkl

      Täällä myös sama setti kuin mitävittua2:lla (ja kaikilla muillakin).
      Oli loistava idea valita toimitustavaksi DHL, koska se oli pari dollaria halvempi kuin seuraavaksi halvin vaihtoehto. Vaan ei sitten ollutkaan... Eipä tullut mieleenkään että jotain näin perusasiaa pitäisi googlailla ennen tilausta

      Kerrankin pitää sanoa Postista jotain hyvää, eli on se kyllä merkillistä kuinka Posti pystyy veloituksetta lähettämään paketin tiedot ja tullauksen voi hoitaa ihan omin kätösin muutamassa minuutissa. DHL:n kanssa menee tällaiseksi h****tin runkkaukseksi ja siitä ilosta joutuu vielä maksamaan! Ei varmaan tarvitse erikseen edes sanoa että oli sitten viimeinen kerta kun asioin tämän kuljetusfirman kanssa.

    • Tuohtunuuut

      ÄLKÄÄ KÄYTTÄKÖ KYSEISEN YRITYKSEN PALVELUA! älytöntä kiristystä on.Tilatkaa mieluummin hyvissä ajoin jonkun toisen yrityksen kautta, vaikka kestäisi kuljetus kauemmin.Säästää selvää rahaa!

    • CNC_Harrastaja

      Jouduin nyt kanssa ryöstetyksi tavaran arvo 60 eur rahteineen. jos joudun maksamaan dhl:lle 24.80 eur alv EN Käytä enään ikinä DHL kuljetuksia ulkomailta. Sikamaista ryöstöä.

    • DHL.uhri

      Vittu mitä paskaa, ei voi muuta sanoa..

    • taas-yksi

      Argh! Joo ei, täällä myös yksi tyytymätön. DHL aivan uusi tuttavuus, eikä tästä firmasta mainittu oston yhteydessä mitään. Valitsin vain tällä kertaa vaihtoehdon nimeltään 'Express', joka tuli saman hintaisena lyhyemmän toimitusajan kanssa. Tarkistin vielä jälkikäteen sivuiltakin, eikö sitä tosiaan selvennetä missään minkä toimitustavan todellakin valitsee, mutta ei. Kai se pitää itse kauppaankin pistää valitus. Tulipa tästä sittenkin vähän kalliimpaa...

    • buhaaahaa

      Kylläpä on naurussa pitelemistä kun lukee tätä ketjua :-0. Eipä kannata viherpiipertäjien tilata ulkomailat muutaman euron tuotteita, jollei ota ensin asioista selvää. Oppirahat maksetaan tavalla tai toisella, näin se on. Ja toisaalta kiinalainen laatu on mitä on, osta 3 ja yksi toimii. Tämä DHL-malli leviää luultavasti muihinkin kuriirifirmoihin, aina on näitä välistä vetäjiä, aina ollut.

    • Mamemi

      Ihme perseilyksi on DHL:n toimitna mennyt, ja hauskinta on se, etteivät ne puolina aikoina osaa edes tehdä sitä saatanan tullausta oikein! Olen pari kertaa joutunut reklamoimaan tullille ja anomaan rahoja takaisin kun on verotettu/tullattu väärin, viimeksi oli jäänyt valuuttamuunnos tekemättä, joskus koko tavara väärässä kategoriassa jne... Ja puoli vuotta kestää saada tullista rahaa takaisin reklamoinnin jälkeen, ei kiva.

    • eukka

      DHL todennäköisesti rikkoo lakia, koska kukaan tavaroiden tilaajista ei ole tehnyt sopimusta mistään palvelusta DHL:n kanssa. Pakettien lähettäjä on tehnyt sopimuksen ja maksanut siitä DHL:lle. Toki myös laskuttanut tavaran tilaajaa toimituskuluista ellei joku promo ja ilmainen toimitus. DHL:n tulee omien toimitusehtojensa mukaisesti kuljettaa paketti vastaanottajalle. Paketin tullaamisen tai kotitoimituksen suhteen voi DHL toki pyytää lisäpalvelumaksua vastaanottajalta, mutta se ei voi olla pakollista. Tullauksen tulee olla hoidettavissa vastaanottajan itsensä toimesta, jolloin paketin tulisi olla vastaanottajan noudettavissa ilmaiseksi. Meneekö postilain alle en tiedä. Jos kuluu siihen, niin voisi olettaa, että se lopputoimituskin tullauksen jälkeen kuuluu palveluvelvollisuuteen.

    • eläkeläinenlahdesta

      Tilasin rannekkeen Lightinthebox kaupasta Kiinasta DHL kuljetuksella.
      Maksoi postikuluineen 21.01€.Ei tarvinnut maksaa tullia kun jäi alle 23€.
      DHL toimitti kotiin ilman lisämaksua (20€ itsetullaus)

    • Dhlkusee

      Täälläkin vastaava yllätys tuli eteen. Mielestäni tieto olisi pitänyt olla toimitusehdoissa vaan eipä ollut. En tilaa enää koskaan kyseisen firman kuljetuksella!

    • lilllllllja

      Missä tuon itsetullauksen voi tehdä? DHL:n tekstiviestissä tullut linkki ei toimi. DHL:n nettisivuiltakaan en löydä kohtaa. Kylläpä ärsyttää.

    • leileeiie

      Joo itsellekin tuli tämä pommi, kuljetuskustannukset nousevat korkeammaksi kuin tavaran arvo. Ylipäänsä Jenkeistä tilaaminen näyttää olevan harvoin kannattavaa. DHL Express menee kyllä tämän jälkeen boikottiin aina jos mahdollista.

    • NappiNaukku

      Just tein Iherbistä isomman tilauksen ja DHL yllätti mukavalla lisämaksulla. Päätin olla hyväksymättä pakettia ja maksaa mahdollisen palautusmaksun itse. Mä olen sitä mieltä että mä en maksa DHL:lle yhtään mistään missä koen että mua on huijattu. En tule enää koskaan käyttämään kyseisiä DHL:n palveluita, niin kauan kun ASIAKASTA kustaan noin härskisti silmään.

    • KokenutOstaja

      Nyt tuo itsetullausmaksu on muuttunut 20€, joten jotain on muuttunut. Mutta silti tuo tuntuu aika huijaukselta, kun China Postilla, Yanwenillä, 4PX:llä yms. tulee paketit suoraan kotiin ilman mitään kikkailua. Ja DHL:llä menee näköjään ihan varmasti tullattavaksi, vaikka ei olisi edes sen arvoinen tuote, että tullia kannettaisiin.

    • Yksilisää

      Ja yksi lisää näitä huijattuja. Onko toimitusjohtaja vastannut tai reagoinut mitenkään.

    • huiari
    • Kiristetty_asiakas

      Onko kukaan vinkannut DHL: toiminnasta esim. iltapäivälehdille? Tilasin noin 30 euron paketin iherbistä ja näköjään DHL:lle meni kiristyskirjeen myötä 30 euroa lisää. Käsittämätöntä toimintaa.

      Olen tilannut vuosikausia netistä eri verkkokaupoista tavaraa enkä ole ikinä törmännyt vastaavaan. Tähän asti ollut pelkkiä positiivisia kokemuksia.

      • Kiristelee_täälläkin

        Minulla kävi aivan sama asia. Tiesin jo tilatessa, että loppusumma on niin hilkulla että voi jäädä tulliin, ja olin tuon 6e alvia valmis maksamaan.. Noh, jalat meinasi lähteä alta, kun DHL:ltä tulee tämä viesti, että 24,90e maksaa tullaus, tai itsetullaus 20e.... Monta kertaa piti lukea tuo viesti kun tuntui niin järjettömältä.
        Lähetin sähköpostia sitten vielä DHL:lle, että ymmärsinkö tosiaan oikein, että joudun maksamaan reilusti yli puolet paketin arvosta näitä "palvelumaksuja" ja vastauksena tuli vain kopioituna täsmälleen tuo sama teksti kuin tekstiviestissä.
        En todellakaan meinaa tuota kiristysmaksua maksaa, vaan paketti saa palautua iherbiin. En tiedä mikä käytäntö siellä on rahojen palautusten kanssa, mutta mielummin jään tuon 36e tappiolle kuin maksan 20e DHL:n kaltaiselle kiristysfirmalle.
        Uskomatonta, että iherbissä on DHL:n toimituskuluja maksettu jo 10e, sitten pitäisi vielä tämmöinen yllätysmaksu maksaa.
        Täytyy laittaa iherbillekin asiasta palautetta, että kirjoittavat selvästi DHL:n toimitustapaan tuon lisämaksun. Nythän siellä lukee vain "Duties and Taxes may be collected at delivery. ". Ja itse ainakin miellän, että tuo koskee nimenomaan noita tullimaksuja.. Aika monelle tulee varmasti yllätyksenä tuo DHL:n lisäveloitus. Palvelumaksuna tuota ei mitenkään voi selittää, jos itsepalveluna tullauksen hoitaa.

        Kyllä tästä pitää jollekin lehdellekin varmaan vinkata. Luulisi, että tällainen kuluttajan kusetus kiinnostaisi laajemminkin kansakuntaa. Ja jos ei muuten, niin ihan varoittavana esimerkkinä.


      • SamaTäällä

        Minulla meni 6 sentillä yli rajan (DHL:n asiakaspalvelijan kertoi niin kun yritin selvitellä voinko itse hakea paketin tullilta mikä ei tietenkään käynyt). Iherbille laitoin myös palautteen ja sain vastaukseksi vapaasti lainattuna: "olemme pahoilamme, että sinulle tuli yllätyksenä, että joudut maksamaan oman maan viranoimaisten tullimaksuja". Kun toistin, että ongelmana eivät ole tullimaksut vaan DHL:n palvelumaksut sain vastaukseksi, että heillä ei ole mitään tekemistä DHL maksujen kanssa ja itsehän valitsin DHL:n. Heidän sivuilla lukee, että asiakkaan pitää hoitaa kaikki syntyvät maksut ja on ihan normaalia, että rahtiyritys perii lisämaksuja.

        Lisäksi sanoivat, että palauttavat tuotteen arvon miinus toimiutusmaksua ja muita mahdollisia kuluja (esim. heidän varastointikuluja, pakkauskuluja, käsittelykuluja yms.) Jos kulut ovat korkeammat kuin tuotteen arvo, tuote menee tuohottavaksi ja mitään rahaa ei palauteteta. Lopullista summaa näkisi vasta palautuksen jälkeen! Tuli mieleen, että hekin saattavat ruveta tuollaiseen epärehelliseen kusetukseen? Hekin voivat sanoa, että palvelumaksu on 50 euroa palautetusta tuotteesta samalla tyylillä kuin DHL. En vielä tiedä mitä tapahtuu, voihan olla, että ovat kunnollisia ja tosiaan ainut maksu on tuo alkuperäinen postitusmaksu joka omalla kohdallani oli 6 euroa.

        En vaatinut iherbiltä mitään, laitoin vain palautetta jossa ehdotin, että laittavat varoitustekstin toimitustavan valintalaatikkoon, jotta muille ei tulee tämä sama yllätys (en osanut ottaa selvää kuljetusyrityksistä, koska en tiennyt, että lisämaksun vaara oli edes olemassa). Olen nyt iherbiinkin pettynyt koska tuli sellainen fiilis, ettei he välitä asiakkaistaan ja puolustelivat vain DHL:n oikeus menetellä niinkuin teki. Lisäksi en tiedä voiko heihin luottaa loppupeleissä enemmän kuin DHL:n?

        Laittakaa palautteita myyjille. Toisia kiinnostaa, toisia ei. Olisi tärkeää saada tämä ihmisten tietoisuuteen, niin että jokainen tekee päätöksen oikean tiedon perusteella ja miettii omalla kohdalla kannattaako tilata tietyltä yritykseltä tiettyä tavaraa. Ikävintä on jos tällaiset tulevat yllätyksenä ja tulee huijattu ja kiristetty olo. Silloin rahanmenetyksen lisäksi tulee paha mieli myöskin huijatuksi tulemisen olosta.


    • Vinkkiä

      Vinkki kaikille Lightintheboxin/Miniintheboxin asiakkaille. Jos olet tilannut tuotteet sitä kautta ja tuotteiden arvo ylittää alv:n maksu rajan pitäkää huoli, että olette ottaneet sen pari euroa maksavan tullivakuutuksen. Kun teillä on tullivakuutus maksaa Lightinthebox ja Miniinthebox takaisin teille DHL:län huolintamaksun ja alv:n, sekä mahdolliset tulli maksut, kun toimitat heille kuvan Dhl:län kuiteista. Itselläni tämä huolintamaksun raja on ylittynyt 2 kertaa Miniintheboxista tilatessa ja kummallakin kerralla ilman ongelmia saanut maksut kokonaan takaisin alle viikossa.

    • Ringcompany

      Taas täällä yksi huijattu. Olen tilannut DHL:ltä Euroopasta, ja olen ollut tyytyväinen palveluun. Nyt tuli tilatuksi USA:sa ja 30 € tuotteen hinta (mistä maksoin 10 $ postimaksua), tuplaantui kuin DHL ottaa 24.80. Suomen tulli vei 9 £. - Mitenkäs valitset toimittajan? Ei se ole kaiketi mahdollista, myyjäfirma sen on valinnut eikä halua kiikuttaa pakettejaan postiin. _ Me maksamme.

    • misterchina

      DHL:llä muutenki tuntuu vievän melkein kaikki tullatavaksi vaikka paketeissa on ollut hinta alle tullausrajan, saahan siitä itselleen kivasti vaivaa kun rupee hakemaan tullaus vapautusta... banniin koko paska!

    • Zarai

      Ja miten voi kestää viikon Tampere-Kuopio väli DHL:llä?! Alunperin toimituspäivämäärä 29.5, sitten 31.5, 1.6 ja nyt 2.6. Paketti on edelleen Tampereella, ettämtuskin huomennakaan perillä! Tampereelle paketti siis saapui jo viikko sitten torstaina.

    • kyllästynyt11

      Up. Firma jatkaa edelleen tätä toimintatapaansa.

    • Niiiiiiiin_vihainen

      Joo ärsyttää niin perkeleesti. 50 senttiä meni yli alvin minimirajan. Viime kerralla kun tilasin DHL:ltä tullattavaa tavaraa sai tullauksen tehdä vielä ilmaiseksi. Eipä enää. Noin 18€ arvoisten tuotteiden toimittamisesta joutuukin maksamaan nyt kokonaisuudessaan 30,60€. Hyvä diili joo. iHerb vielä mainostaa edullisella kansainvälisellä toimituksella. Saavat kai tarjottua kuluttajalle halvat toimitukset kun kuljetusfirma kiskoo haluamansa summat suoraan paketin vastaanottajalta pitämällä pakettia panttivankina.

      Nyt kiinnostaisi vaan tietää, mitä käy, jos en vain vastaanota pakettia? Voinko sanoa että lähettäkää takaisin? Tuleeko lisämaksuja ja saako mitään palautusta myyjältä?

    • Kärsijä

      Noutamatta ja myyjille palautuneista paketeista voi seurata se, ettei myyjät enään tulevaisuudessa lähetä suomeen. Nämä maksut saattaa olla syynä siihen miksi monet Ebay kauppiaat eivät toimita Italiaan ja muutamiin muihin maihin.

    • jalve

      Täällä yksi DHL Expressin kiristyksen uhri lisää. Valitsin RockAuto.com-paketin toimitusmuodoksi "International Economy, 2-4 business days", enkä mitenkään osannut arvata, että se tarkoitti DHL:ää. Nyt pitäisi sitten mukamas itsetullauksesta maksaa 20 euron palvelumaksu! En minä ole sellaisesta mitään sopinut, joten en maksa!

      Mitä ryhmäkanteelle kuuluu?

      • Kusetettu_kuluttaja

        Sama juttu. Ja kun vielä lähettivät tilaukseni neljänä erillisenä pakettina niin pitäis maksaa se "palvelu"-maksu 4 kertaa. Fed Exillä ei mitään vastaavia palvelumaksuja ole mikäli tullihommat hoitaa itse. Tämä sekoilu lisäksi vie aikaa joten tästä on expressit kaukana.

        Postia Rockautollekin että lopettaisivat tän kusetus-firman kanssa asioinnin.


      • JarmoKahila

        Joo täytynee lähettää tosiaan Rockautolle kommenttia, että poistavat tuon DHL expressin valikoimistaan, ainakin Suomen osalta, koska 28.08.2017 tullut 23,29€ arvoinen osa "International economy" 20,95€ kuljetuksella maksaakin tullin lisäksi DHL:llä vielä jonkin 24,80€ ehkä vielä jotain muuta...


    • Amna123

      Täälläkin yksi "huijattu " Viimeksi tullauksen sai tehdä itse veloituksetta. Ottaa kyl niin totisesti aivoon tälläinen vedätys. Iherbistä tilasin ja maksoin visalla. Mitä tapahtuuu jos en lunasta pakettia, saanko rahani takaisin jos paketti palautuu?

    • Ykshuijattu

      Edelleen jatkuu sama meno dhl:llä. Boikottiin meni nyt tämä kuljetushuijari.

      • FuckingDHL

        Täällä kanssa yksi dhl kusetuksen uhri. Iherb tilaus maksoi 20€, mutta dhl haluaa vielä jonkun palvelumaksun?? Mikä on vähintään 24,80€. Ajattelin vain olla maksamatta ja tilata uudestaan samat tavarat airmaililla! Kyllä vit****aa


    • POel

      Samaa täällä, nyt pyörinyt yksi express paketti niiden vantaan varikolla jo kuukauden, kuljetuksestahan oli jo maksettu Yhdysvaltain Dhl ja mitä ovat nämä Suomessa keksityt lisämaksut, ei ole vastaavia Saksassa tai Usassa,no olkoon siellä ,kai laittavat joskus sen takasin Usaan ja saan jonkun palautteen,otettava vielä tuohon asiakaspalvelu päällikköön M.Mobergiin yhteyttä,mitä hautovat enää sitä pakettua siellä

    • RavenWolf

      Jaahas. Lankesin samaan lankaan. Tilasin vitamiineja Herbistä DHL expressillä arvoltaan $19,96 shipping $10,32. Nyt DHL perii just tätä 24,80€ huolintapalvelua taikka itsetullausta 20€:lla. Tuotehan ei edes ylitä ALV-rajaa. Tää on kyllä ihan törkeää, että tuotetta tilatessa ei voi mitenkään tietää, että saa tälläisiä ylimääräisiä ryöstömaksuja.

      • Aeres

        Se on aina tuotteen arvo plus rahti... Eli ylittää ALV-rajan...


      • nassess
        Aeres kirjoitti:

        Se on aina tuotteen arvo plus rahti... Eli ylittää ALV-rajan...

        Ei itseasiassa ylitä. Vitamiineissa on ALV 14%. En tiedä otetaanko rahdista 24 vai 14, joten lasketaan varuiksi 24% mukaan: (0,14*19,96$) (0,24*10,32$)=5.2712$ joka on euroissa alle 5€ rajan. Alle 5€ ei peritä.


    • Käsiinionkuollutmonia

      DHL laskuttaa laillisesti. 26e tilauksesta 48e lisäkulut. Paketti jää noutamatta. Ei sekään ihan järkevää ole. Ainoa keino on tiedottaa tavaran toimittajaa tai jättää tilaamatta. Oikeus ja oikeudenmukaisuus kohtaavat harvoin.

    • KansainVälistäKatsellut

      Varoittavia esimerkkejä riittämiin.....

      TÄMÄ EI OLE KANNANOTTO DHL:N TOIMINTAAN, VAAN YLEINENKIRJOITUS RAHDIN HINNOITTELU KÄYTÄNNÖISTÄ.

      Mutta ihan asiaa, asiasta.

      Kun maksatte rahdin myyjälle, mitä tämä merkitsee?

      - Myyjä ostaa rahdin listahinnalla kuljetusyritykseltä.
      - Muodostuu rahti ja kauppa dokumentaatio kyseisellä rahdin hinnalla, asiakas näkee ja maksaa kyseisen rahdin.
      - Myöhemmin myyjä saa rahtiyritykseltä palautusta riippuen volyymeistä / sopimuksista.
      - Palautus on isolla "rehellisillä" toimijoilla on 60 - 75% tienoilla kyseisestä rahdinlistahinnasta. (näissä on hyvin mutkikkaita aika, paino, tilavuus, etc. ehtoja. Esimerkiksi, jos rahti voi mennä lennossa viikon haarukassa on lopullinen hinta aivan toinen jos rahdin pitää lentää määräpäivänä)

      Olen nähnyt kyseiset palautuslaskut.

      Eli tältä pohjalta, myyjälläkin on osuus asiaan....... Rahtiyritys saattaa palauttaa 100% maksuista lähettäjälle, tämä on oikeasti vain sopimuskysymys.

      Jos rahtiyritys onnistuu maksattamaan kuluja vastaanottajalla riittävästi, se voi palauttaa 100% lähettäjälle, tai vaikka maksaakkin lähettäjälle että saa kyseisen pienrahdin kuljetettavakseen.

      Joten myyjäkin on asiassa varmasti osallisena.

      • KansainVälistäTehnyt

        >> Joten myyjäkin on asiassa varmasti osallisena. >>

        Riippuu täysin siitä, millä hinnalla myyjä veloittaa rahdin. Olen itse tilannut tavaraa sekä USA:sta että UK:sta. Molemmissa tapauksissa kuljettaja oli UPS ja molemmissa tapauksissa maksoin myyjälle rahtikulua about puolet UPS:n hinnaston hinnoista. Ei syytä valittaa tai etsiä salaliittoja ja muita hämäriä kytkentöjä.

        Täytyy myös muistaa, että kuriirin paikalliset lisärahastamiset (kuten tässä ketjussa kuvattu DHL:n harjoittama iltalypsy), eivät kuulu myyjälle, eikä myyjä niistä ole yleensä edes tietoinen. Nimimerkin "KansainVälistäKatsellut" kommentointi koski ainoastaan rahdin osuutta. Tosin, kun olin itse tuollaisissa töissä, niin emme saaneet koskaan mitään "palautusta". Meidän laskussamme oli selkeästi listahinta ja siitä saatu alennus (-70%). Mitä me sitten veloitimme asiakkaalta, oli meidän asiamme ja kuului normaalin kaupankäynnin piiriin. Katetta otetaan sieltä mistä sitä saadaan.


    • Soitin kuluttajaneuvojalle, joka kertoi rosvouksen päättyvän 1.9 alkaen (dhln ilmoitus). Kuluttajalautakunnalle tehtävällä valityuksella saattaa saada ryöstetyt rahansa takaisin.

      • jalve

        Kerro lisää! Ja miksikäs kiristystä suvaitaan 1.9. asti?


    • DHL_sucks_ass

      Jos tätä ketjua vielä joku lukee, niin älkää nyt missään nimessä tilatko DHL:n kautta mitään Iherb kamaa tjms...

      DHL työntää tulliselvitykseen kaikki yli 22€ tuotteet ja tästä tulee sitten iso kasa tekstareita, jossa sanotaan että maksaa 25 tai 40 euroa...

      Tuotteiden alvit jäi alle 5 euron, mutta silti kauhea taistelu puhelimessa, että ymmärsivät samaa matematiikkaa, kuin minä.
      Niin ja ennen matematiikan ymmärrystä lähetin toki 4 sähköpostia sinne fiennakko osoitteeseen, josta kukaan ei koskaan vastannut mitään.

      nimimerkki DHL sukkaa syvältä ja se on fakta

    • Assanvessankassa

      Olin tilannut lisäravinteita siten, ettei tullin kantoraja ylity. Maksoin ja tilasin itse euroissa, mutta lähettäjä oli kirjannut arvon lähetysmaan mukaisesti USD. Tästä seurasi tietysti tullausprosessi, vaikkei viranomaismaksuja lopulta jäänyt kannettavaksi. DHL Express Finland Oy toki muisti 20 euron luovutusmaksulla.

      En ollut tietoinen tilaushetkellä tästä piilokulusta (hidden costs), joten laadin mielestäni asiallisen reklamaation kummallekin toimituksen osapuolelle.

      Kerroin ensin myyjälle (iHerb) DHL Express Finland Oy:n piilokuluista ja pyysin heitä selventämään toimituksen kokonaiskustannuksia tilaussivustollaan ennen kuin asiakas painaa tilausnappia. iHerb on toinen sopimusosapuoli kuljetuksessa, eikä se voi vähätellä tässä osuuttaan.

      Vastineessaan iHerb kertoi, ettei se voi vaikuttaa viranomaismaksuihin. Se tarjoutui palauttamaan maksukuittia vastaan puolet maksamistani viranomaisluonteisista maksuista (duties and taxes). Ilmoitin heille, ettei tässä tapauksessa ole kyse kummastakaan, enkä muutenkaan voi periaatteen tasolla hyväksyä piilokuluja. Verot ja tullimaksut ovat asia erikseen. Kerroin lähetyksen palautuvan todennäköisesti heille takaisin.

      Vastasin DHL:n lähettämään tekstiviestiin "Teen tullauksen itse". Tein sitten valituksen DHL Express Suomi Oy:n ennakkolaskun käsittelijälle perusteettomasta laskusta ilman sopimussuhdetta. Kerroin siinä lyhyesti että, sopimus logistiikkapalveluista on tehty iHerbin ja DHL:n välillä sisältäen toimituksen tilausosoitteeseen. Itse en ole tapauksessa sopimusosapuoli. DHL:n jättäessä toimituksen tekemättä he rikkovat oman sopimuksensa toimittajan kanssa.

      Tiedustelin samalla haluavatko, että vien tapauksen kuluttajariitalautakuntaan, koska tiedossani on, että nykymuotoinen yksityishenkilönä tehty itsetullauksen "luovutusmaksu" jää sellaisenaan historiaan 1.9.2017. Vaadin samalla lähetykseni vapautusta jakeluun ilman perusteetonta luovutuskulua, joka ei ollut tiedossani tilaushetkellä.

      DHL Express Finland vastasi tänään: olemme vapauttaneet lähetyksen jakeluun ilman palvelumaksua.

      Jk. Edelleen olen sitä mieltä, että alihankkija tarvitsee korvauksensa, mutta sitä ei voi lisätä kulurakenteeseen jälkikäteen, vaan se pitää näkyä asiakkaalle jo tilauksen yhteydessä. Toisin sanoen toimittajakilpailua ei saa voittaa kuluja piilottamalla. Kukaan ei tule jatkossakaan kuljettamaan Suomeen tavaroita nykyistä halvemmalla.

    • LopenKyllästynyt

      Samaan lankaan mentiin ja tein itsetullauksen. Ebaysta tilasin tavaraa ja tilausta tehdessä ei ollut mitään tietoa ylimääräisistä kuluista, jotein tuli "piilomaksuina".

      Kyllä on totaalisen naurettavaa ryöstöä tuollainen "palvelumaksu" itsetullauksesta jo maksetun kuljetuksen päälle vieläpä.

      Infoan tänne jatkossa miten tapauksessa käy joudutaanko viemään asia eteenpäin vai peseekö yritys kasvonsa. Jos ei peruta maksua, niin varmasti mennään eteenpäin ja kuletusfirma ei ala D:llä enää koskaan. Vuodessa tulee tehtyä yritykselleni useita satoja tilauksia ulkomailta, niin rahoitetaan sitten muuta kuriiria jatkossa ennemmin.

    • nettishoppaaja

      Murobbsissa liikkuu tietoa, että DHL luopuisi syyskuun alusta lukien perimästään 20 euron maksusta itsetullauksessa. Ilmeisesti jos antaa DHL:n tullata menee sama maksu kuin nytkin eli 6,2 % verojen määrästä, vähintään kuitenkin 24,80 euroa.

      En ole löytänyt tuosta mitään DHL:n antamaa tietoa. Olisi kuitenkin samantyylinen kuin Postin tullauspalvelu. Itsetullaus ei maksa mitään, mutta Postin tekemänä menee maksu.

    • ottaahiukankupoliin

      Onkohan nuo DHL toimet edes lain mukaisia, voiko joku firma keksiä omasta päästään kuluja ja maksuja ? Tai varmaan voi niinkauan kun joku vaan suostuu niitä maksamaan.
      Tilasin itse iHerbistä tullirajan ylittävän määrän tavaraa, ja hölmöyksissäni valitsin DHL expressin kun siinä oli pienet kulut, mutta mitään tullausmaksuja ym ei kyllä mainittu , ainoastaan että tullit ym mahdollisesti peritään tullirajojen puitteissa. Sitten alkoikin helv moinen tekstiviesti ryöppy ja olisi pitänyt lähettää vahvistus jotta tilaus toimitetaan, jota en tietenkään tehnyt koska en aikonut maksaa niitä järjettömiltä tuntuvia maksuja ja kuluja (ovatko edes laillisia siis<). Jäin katsomaan tilannetta ja päätin että menkööt sitten paketti takaisin lähettäjälleen ja niin lopulta tekikin. Kysyin sitten iHerbin asiakaspalvelusta että kuinka saan hyvityksen jo maksamistani tuotteista jne, ja sieltä vastattiin että toki saa rahat takaisin miinus ap postikulut, mutta EI siinä tapauksessa jos pk ovat paketin tavaroiden arvoa kalliimmat ja mitä teki DHL tässä kohtaa, se olikin ilmoittanut että postikulut ovatkin 50 euroa ja jotain päälle !! (tavaroiden arvo taas n 35 ekeä)ei voi olla mahdollista, minä siis menetän tuotteet ja rahat kun tämä kusetus firma touhuilee ja keksii omiaan. Tietysti itse iHerb hyötyy myös koska saa ilmaista vastikkeetonta rahaa ihmisten maksamana ! ja siksi kai ei siihen sen enempää puutu.
      Aion kuitenkin vielä penätä rahojani, en tätä tähän jätä.

      • ottaahiukankupoliin

        Nyt tämä sai onnellisen lopun, ainakin omalla kohdallani, sillä iHerb pitkien vetkuttelujen ja sähköposti kirjoittelujen jälkeen olikin yllättäen tehnyt tililleni hyvityksen- mutta ei sillä tilausnumerolla joka oli alunperin kiistan alaisena, vaan viimeisemmän tilaukseni numerolla mutta täysimääräisenä sen mitä penäsinkin :) Olin ihan ihmeissäni, mutta iloisesti yllättynyt :) ja kyllä aion jatkossakin tilata ao lafkasta, mutta DHL kierrän niin kaukaa kuin ikinä pystyn eikä se firma ainkaan minun pakettejani kuljettele kotiin asti enää ikinä.
        Mutta jännä kuinka nopeasti tuli käänne ihan päinvastaiseen ja toivon että näin kävisi muillekkin jotka kärsineet DHL ahneudesta johtuvia vääryyksiä.


    • ihankakkaa

      DHL:n kiristysmaksu tuli tänään yllärinä. Tilanne on sama kuin joku olisi varastanut lompakkosi ja vaatii korttien palautuksesta lisämaksua. En todellakaan maksa. Miten tällainen on voi nykymaailmassa olla edes mahdollista? Jos ostat jotain, näet laskun loppusummassa kaikki kulut. Niin se yleensä menee. On myyjän velvollisuus kertoa ja tietää heidän sopimuskumppaniensa käytännöt. Menee Iherb boikottiin DHL:n kera.

    • EkaKertaPaskaaDHLltä

      Tännekin tuli DHLN:n "palvelumaksu" yllätyksenä iHerbin tilaukselle. Menee DHL boikottiin, vaikka on yli 10 vuotta muuten palvellut hyvin! Eipä käynyt pienessä mielessä, että tällaistakin varten täytyy netistä etsiä tietoa ennen tilauksen tekoa. Huoh, millaiseksi maailma onkaan mennyt! Verot ja tullit kyllä ovat aina olleet tiedossa, mutta että tällaiset piilokulut...

    • dfgbvc

      Rikollisella tavalla perityt lunnaat on palautettava!

    • basaliooma

      Sama homma, laitoin Iherbiin sekä DHL:lle palautetta, ja Iherbin vastaus oli ainakin aivan naurettava. Onneksi voi äänestää jaloilla niin kuin joku jo mainitsikin. Kieltäydyin kohteliaasti heidän puolikkaasta verojen hyvityksestä vaikken edes reklamoinut niistä hiton veroista -- kertoo paljonko heitä kiinnostaa asiakkaidensa asiat. Lähettivät selkeästi jonkun valmiin mallipohjan missä luki heti alussa "olemme pahoillamme ettet tiennyt oman maasi verotuskäytännöistä ja että sinulta velotettaisiin veroja tilauksestasi", eli ihan kuin jollekin vajaaälyiselle että idiootti sun pitää maksaa verot. Että niin paljon kiinnosti asiakkaan asia.

      Katsotaan nyt vielä mitä DHL vastaa, mutta pidän kyllä jatkossa huolen etten koskaan enää käytä kyseistä firmaa myöskään jos joudun 20 euroa oikeasti maksamaan omasta tullauksesta. Että ottaa päähän tällainen kuse*usmeininki.

    • Älälähetähetuasi

      Etsikääpä täältä suoli24-palstalta tietoa sanoilla DHL ja luovutusmaksu. Kirjoitin seikkaperäisen selostuksen, kuinka selvitä itsetullauksesta ilman DHL:n veloituksia. DHL luopuu nykymuotoisesta luovutusmaksusta 1.9.2017. Mitä tulee tilalle on vielä arvoitus..

    • Ei_palvelumaksua

      DHL:n palvelumaksu tullauksesta - rahat saa takaisin!

      DHL rahastaa palvelumaksuksi nimittämäänsä palvelua tullauksesta, jonka voi tehdä itse netissä. Tähän rahastukseen ei kannata suostua.

      Näin toimimalla saa rahat takaisin:

      Vastaa DHL:lle, että et mielestäsi ole velvollinen maksamaan ylimääräistä palvelumaksua, sillä olet maksanut kaikki vaaditut lähetyskulut jo tavaran lähettäjälle eikä ylimääräisestä maksusta ole sovittu.

      Ilmoita, että suoritat maksun nyt, että saat paketin liikkeelle tullivarastosta, mutta aiot vaatia maksua takautuvasti takaisin kuluttajansuojaviranomaisten kautta.

      Maksa DHL:lle palvelumaksu, että saat paketin itsellesi. (Maksusta dokumentti talteen!)

      Ota Kuluttajaneuvonnan sivuilla yhteys asiakasneuvontaan
      (https://www.kkv.fi/kuluttajaneuvonta). Kerro, että DHL on vaatinut sinua maksamaan perusteettomasti palvelumaksua tullauksesta, ja että et ole koskaan tilannut heidän tarjoamaansa palvelua. Kerro, että olet ollut pakotettu maksamaan maksun, että saat lähetyksen itsellesi. Kerro, että haluat vaatia DHL:ää maksamaan maksun sinulle takaisin. Pyydä ohjeita, kuinka tulee toimia? Kuluttajaneuvonta antaa sinulle linkin nettisivuilleen reklamaation tekemiseksi. Kysymyksiä on paljon ja kaikesta pitää olla dokumentit, myös sähköpostikirjeenvaihdosta DHL:n asiakaspalvelun kanssa.

      Tee reklamaatio Kuluttajaneuvonnan sivuilla. Asia lähtee viralliseen käsittelyyn ja DHL:ltä pyydetään vastinetta

      Seuraavaksi saat sähköpostia DHL:n lakimieheltä. Viestissä on tuubaa kansainvälisestä kuljetusoikeudesta, jonka mukaan muka olisit velvollinen maksamaan heille jotain (ET OLE!) Lopuksi kerrotaan, että he palauttavat summan tilillesi, jonka tilinumeroa pyytävät. Lopuksi vaaditaan salassapitovelvollisuutta.

      Näin homma menee, nimimerkillä "kokemusta on". Teettää aikalailla hommia, mutta jos v-käyrä on korkealla, tuohonkin löytyy energiaa :)

      Tsemppiä DHL:ää vastaan!

    • DHLhävisitaistelun

      Tänään tuli DHL asiamieheltä vastaus että tässä yksittäistapauksessa maksavat huolintamaksun takaisin. Kesällä tein asiasta kuluttajariidan. Nyt laitoin kuluttajariitalautakuntaan viestiä että haluan viedä asian pidemmälle ja vaadin tavaran viivästyksestä korvauksen ja korkoa minun rahoille jota ovat makuuttaneet tilillään. Laittomaltahan tuo vaikuttaa kun kiirehtivät sopimaan.

    • dfvcxg
    • nyt_ups_kiikkiin

      Yllättikö ylimääräinen maksu? Kuljetusfirmat kuriin yksi kerrallaan

      Useat kuljetusyritykset vaativat asiakkailtaan nykyisin maksuja, jos nämä haluaisivat hoitaa ulkomailta ostamansa verkkokauppaostosten tullaamisen verkossa nopeasti ja helposti.

      Kuluttaja-asiamies katsoo, että koska verkkokaupassa ostoksia tehdessä toimitusmaksuissa ei kerrota tällaisesta maksusta, sitä ei voi pitää kohtuullisena kuluttajansuojalain mukaan, kertoo Tivi.

      Kuluttaja-asiamies teki päätöksensä kuluttajien valitettua DHL Express Finlandin laskuttavan yllätyksenä heiltä 20 euron palvelumaksun tullaamisen hoitamisesta.

      Kuluttajat ovat maksaneet verkkokaupasta tilatessaan lähetysmaksut. Ylimääräisiä maksuja ei kuluttajansuojalain mukaan voi tähän myöhemmin lisätä vain sen perusteella, että DHL ilmoittaa omilla sivuillaan hinnastonsa.

      DHL lopettaa maksujen perimisen syyskuun alusta lähtien sellaisissa tilanteissa, joissa verkkokauppa ei ole ilmoittanut ennen ostosten maksamista DHL:n palvelumaksusta tai kun DHL ja kuluttaja eivät ole keskenään sopineet lisämaksusta.

      Aiemmin DHL ei perinyt itsepalveluna tullaamisesta maksua, mutta otti sen käyttöön keväällä 2016. Sen jälkeen kuluttajilta tuli asiasta valituksia kuluttajaviranomaisille.

      Kuluttaja-asiamies on ottanut vireille ja käsittelyynsä myös UPS-yhtiön vastaavan menettelyn.

      https://www.kauppalehti.fi/uutiset/yllattiko-ylimaarainen-maksu-kuljetusfirmat-kuriin-yksi-kerrallaan/VkThGbE8

    • enmaksanutylimääräistä

      Minultakin vaativat maksua tullaamisesta useassa viestissä ja vain ensimmäisessä viestissä luki lopussa että voin myös itse tullata. Laitoin viestissä mainittuun sähköpostiin viestin että tullaan itse enkä ole sopinut minkäänlaisista luovutuspalveluista ja linkkasin perään vielä kuluttaja-asiamiehen päätöksen. Seuraavaana päivänä sainkin vastauksena tullaukseen tarvittavat tiedot.

    • Kiinalaisia_koruja

      Sain DHL:ltä tuontilähetyksestäni tekstiviestejä, joissa minua pyydettiin antamaan heille tullaukseen tarvittavat tiedot. Viestissä luki, että tullauksen voi hoitaa myös itse, jolloin lisätietoja saa DHL:n palvelunumerosta. Löysin tämän viestiketjun, kun koetin löytää netistä ohjeet asian siirtämiseksi itsetullaukseen. Soitin palvelunumeroon ja kysyin, meneekö itsetullauksesta mitään palvelumaksua. Asiakaspalvelijan mukaan ei mene, vain pelkät verot ja mahdolliset tullin maksut. Sanoin, että löysin tietoa, jonka mukaan tullaustietojen antamisesta olisi veloitettu aiemmin, johon asiakaspalvelija vastasi, että näin on, aikaisemmin itsetullaus oli maksullista.

      Oletan siis nyt, että mitään lisälaskua ei voi DHL:ltä tulla. Ilmoitan tähän ketjuun, kuinka asia lopulta menee, mutta halusin käydä tämän tähän lisäämässä siltä varalta, että joku suotta valitsee DHL:n palvelun itsetullausta edullisempana.

      • hjn789vb

        Muilta palstoilta luettuna itsetullaus on onnistunut ilman DHL:n lunnaita. Tärkeintä on, että ei lähetä tekstiviestillä henkilötunnustaaan DHL:lle, jotta eivät tullaa ja lähetä vähintään 24, 80 euron lunnasvaatimusta.

        Puhelimitse tai sähköpostilla voi pyytäää tullaukseen tarvittavien tietojen lähettämisen sähköpostitse.

        On tietysti hienoa, jos kerrot palstalaisillekin, miten homma meni. 👍


    • LIISA_K

      Hei! Itse satuin tilaamaan DHL Expressin kautta iHerbistä. Olin hämmentynyt kun sain kuulla että veloittavat rahaa tullituksesta, mutta soitin asiakaspalveluun ja kysyin että voivatko lähettää tarvittavat dokumentit minulle sähköpostilla kuten täällä palstalla oli neuvottu. Asia hoitui melko nopeasti ( päivän sisällä. ) Löysin tälläisen postauksen: http://vitamiinitverkosta.blogspot.fi/2014/01/nettitullaus-nain-teet-tulliselvityksen-nettituonti-ohje.html

      Tuossa apua itsetullitukseen. Arvonlisäveroa maksoin n. 6 euroa, huomattavasti vähemmän kuin tuo 25 e alv! Älkää maksako ihmeessä näitä lunnaita!

    • LIISA_K

      Mutta poiketen tuohon postaukseen, mikäli tilaat DHL Expressin kautta, klikkaa "uusi rahtitullaus" "uuden postitullauksen" sijasta, itse sain tälläiset ohjeet DHL:län sähköpostissa.

    • PuhelunPerusteella

      Soittelin DHL:lle, meille tuli yritykseen paketti. He sanoivat, että itsetullatessa ei tule muita maksuja kuin ALV:t. Ja heille pitää tämä tieto itsetullauksesta saattaa tietoon, jotta osaavat siihen liittyvät asiakirjat lähettää tullaajalle (vastaanottavalle henkilölle).

    • toinenhöynäytetty

      DHL:n tekstiviesteissä ei ainakaan nyt mainita mitään itsetullauksesta tai maksuista, ainoastaan pyydetään antamaan henkilötunnus tullausta varten. Myös DHL:n nettisivuilta löytyy hinnasto jossa yhä 'luovutusmaksu' 40 euroa...

    • aloittelevaviinimaisteri

      DHL kuljetuspalvelu on todellakin huonoin. DHL pyrkii ottamaan tulliselvitys maksun 24,90€ aina.
      Vaikka sisältäisikin elintarvikkeita joissa on alvi 14% ja tuo 5€ tullausraja alittuisi.

      DHL-kuljetysyhtiö lähettää textarin johon vastaamalla , hyväksyt että he voivat laskuttaa tulliselvityksen 24,90€ sinulta ja päälle mahdolliset verot.

      Dhl tekee tätä täysin tietoisesti ja jos et hyväksy tuota 24,90 maksua heille, niin alkavat kyselemään tilausvahvistuksia ja todistuksia. Käyttävät kuulemma tullin antamaa kurssia dollareista ja tekevät kaikkensa että tullirajat ylittyisi.

      Minulla lähtee paketti takaisin jenkkeihin juurikin DHL ahneuden takia.
      Olin tyhmä, DHL kuljetusyhtiön kanssa on aina vaikeuksia.
      Tilasin kamera tarvikkeita n 200€ arvosta ja niin paketiinkin oli lähettäjä merkinnyt, silti jouduin lähettämään kuitit ja kopiot tilauksesta DHL = varmasti vaikeuksia.

    • OlokeehanTarkkana

      Minulta viime vuonna vaativat kanssa s.postitse itsetullauksesta maksuja, kun ostaessa tuotetta ei ollut kukaan maininnut piilokuluista ja moisesta ei muutenkaan voi veloittaa. Minullehan sen jonkun täytys maksaa minun tekemästä työstä/tullauksesta.

      Laitoin heille tulisen viestin piilokuluista ja yhkasin riitalautakunnalla, niin en saanut vastausta takaisin ja ei ole yritetty periä moista maksua millään keinoin tai ole tullut mitään viestejä tai lappusia sen jälkeen et pitäisi maksaa. Jo pelkästään piilokulut on käsittääkseni lailla kiellettyjä? Jos ostaessa ei missään mainita moista ylimäärästä maksua missään.

    • MaksaminenOnIhanaa

      on se vittu kumma juttu kun ei riitä että ensin joutuu maksamaan kuljetuksesta ja sitten vielä pitää siihen tunkea joku lisämaksu.

      voisin vittuillakseen tilata jotain halpaa tavaraa( tyhjiä isoja pahvilaatikoita:) mikä vie vitusti tilaa ja jättää ne dhl älle terminaaliin lojumaan

      • varmatieto

        Voisit tietenkin tehdä vaikka mitä, mutta mitään et tee.


    • YrittäjäX

      And that´s how the cookie crumbles.

      Hyvä ketju. Ei ole enään kenellekään epäselvää miksi kaikki maksaa Suomessa niin helvetisti. Eikä todellakaan ole kyse yrittäjän ahneudesta.

    • Päivitys

      Tilasin DHL Expressin kautta ja sain tullauspyynnön sähköpostiini (20€ verot tullimaksut). Tilaukseni ei siis vielä ole saapunut Suomeen. En vastannut viestiin vaan soitin asiakaspalveluun ja vahvistin, että haluan tullata itse.

      Tämä on asiakaspalvelun mukaan ilmaista, ja lähettävät tiedot minulle paketin saavuttua Suomeen.

    • Janhunen77

      Nyt sitten DHL on keksinyt periä varastointimaksua 5€ per päivä jos Tullin luovutuspäätöstä ei toimita DHL:lle 3 päivä sisällä. Itse tein tullauksen, mutta en tajunut lähettää tullauspäätöstä DHL:lle, ajattelin että tullauspäätös menee suoraan Tullista DHL:lle. No paketti makasi viikon jossain ja jouduin maksamaan lisälaskua. Tosiaan tämä tieto kyllä lukee DHL:n sähköpostissa. Eli omaan piikkiin meni. Mutta muille tiedoksi, että luovutuspäätös kannattaa toimittaa eteenpäin heti.

      • lökölöö

        Mitenhän tuo veloitus on mahdollista, kun et ole edes heidän asiakkaansa.

        Mielestäni et ole nähnyt hinnoittelua etukäteen, etkä siis tehnyt mitään sopimustakaan heidän kanssaan.


    • LauraLi

      DHL:n kuljetusmiehet ovat todella komeita. Varsinkin Itä-Helsingin alueella työskentelevät

    • Anonyymi

      Enpä tiiä itellä jäi 200 € pakettia Belgian tulliin sieltä ne pisti kaiken maailman maksuja semmoset 135€ päälle saa nähä mitä Suomen tullista laittavat .....

    • Anonyymi

      Menin itsekin tähän kusetukseen. Ilmoitan myöhemmin lisää tästä keissistä, kun asia on saatu päätökseen.

    • Anonyymi

      Noniin. Tilasin japanista paketin. (274e). Dhl kiristi 122.99e kaikenmaailman kuluja, vaikka pyysin dhl.llää tekemään tullauksen, niin virkailija sanoi puhelimessa, että tämä kustantaa 20e alv, tuotteen arvosta. Tuli todella paska fiilis. Sähköposteihin ei vastata ja muutenkin todella nihkeä yritys. En todellakaan suosittele kenellekään.

    • Anonyymi

      Eipä ole tainneet viestin alkuperäiset valitukset johtaa mihihkään. Aina riittää näkyy meitä ensikertalaisia, jotka ei osaa kuvitellakaan moista lisärahastusta. Tilaukseni, joka oli 23,10E, hinta nousee näinollen noin 100%:lla. Enkä ole itse valinnut DHL:ää, vaan se tuli automaattisesti miniintheboxin tilauksessa. Täytynee tällä kertaa maksaa oppirahat ja oppia välttämään DHL.

    • Anonyymi
    • No on kyllä aikamoista huijaamista. Mielummin käyttäisin aikani johonkin muuhun kuin tällaisen firman kanssa kärvistelyyn. Tällä hetkellä hyvät nettikasinot kiinnostavat taas, kunhan bonukset pelaavat ja kaikki muu toimii. Menenkin tästä <a href="http://fi.casino.guru">pelaamaan</a>.

    • No on kyllä aikamoista huijaamista. Mielummin käyttäisin aikani johonkin muuhun kuin tällaisen firman kanssa kärvistelyyn. Tällä hetkellä hyvät nettikasinot kiinnostavat taas, kunhan bonukset pelaavat ja kaikki muu toimii. Menenkin tästä pelaamaan. Hyvät kasinot arvosteluineen löytyy https://fi.casino.guru

    • Anonyymi

      DHL Express on ottanut tarpeellisen palvalun käyttöön. Nyt voi valita noutopisteeksi R-kioskin. Ei tarvitse kotona päivystää, jos ei välttämättä halua pakettia tuotavan kotiin asti. UPSilla on ollut vastaava palvelu käytössä jo jonkin aikaa. Täällä noutopisteenä on K-kauppa.

    • Anonyymi

      DHL kusetti myös minuakin. Tilasin paketin Iherbiltä. Lähetin heille tullaustodistuksen 3 pv sähköpostin saamisesta. He ottivat yhteyttä VIIDEN päivän päästä, ja sanoivat että lähettämääni liitettä ei saada auki. Kuudentena päivänä lähetin heille uuden dokumentin, ja tässä vaiheessa maksuja oli kerennyt kertyä ylimääräiset 15 e. En enää ikinä tilaa mitään DHL:n kautta.

      • Anonyymi

        Tilasin 49$ maksaneen rannekellon USAsta. Piti tulla postilla mutta DHL kyselee tullaus tietoja. Rannekellosta ei peritä tullia, ALVn joutuu maksamaan 17,40€ kuljetusmaksun kanssa. Tuon voin maksaa centtiäkään enempää en maksa.


    • Anonyymi

      Dhl toiminta aivan täyttä paskaa. Tilasin alkukuusta itselleni kauan haluamani rusketusöljyn ja mieheni siskolle konfirmaatio lahjan. 11pv soitin dhl kun en ollut löytänyt tullauksesta sähköpostia, no siinä sitten Asiakaspalvelia auttoi minua ja löysin tarvittavat tiedot. Tulli maksu piti maksaa viim 21pv, mulla ei ollut sillä hetkellä rahaa mutta sanoin että maksan sen viimeistään määräaikana ja se oli ok. No maksoin tullauksen 17pv. Tänään 24pv soittelin dhllle kun ei pakettia näkynyt ja sain kuulla että paketti on palautettu! Harmittaa ja suututtaa ihan pikkasen

    • Anonyymi

      Ei ole kallis mulle tuli Pakistanista paketti arvo 133€ maksoin DHL laskun oli 50 sis alv ja tullauksen mut tietysti köyhästä kaikki on kallista

    • Anonyymi

      Tullauksen sijaan otan kantaa kestoon. Useasti Saksasta tilanneena, vierähtää aina noin 14 vrk lähetyksestä perille, joista 8 vrk kuluu ilmassa Saksan ja Suomen lentokenttien välillä, ilman tapahtumia. Isot on tankit koneessa. Kannattais laittaa laivalla tulemaan niin ehtis vuorokaudessa. Asiaa tiedustelin Suomen DHL:ltä, ei olevinaan osannut ottaa kantaa mitä Saksassa tapahtuu. Kuitenkin, Italiasta tuli DHL:n paketti kolmessa päivässä kotiovelle.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      356
      3175
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      129
      1197
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      61
      1167
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      133
      953
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      115
      816
    6. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      737
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      727
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      717
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      689
    Aihe