Voiko tästä enää nousta?

Tuotahan ne kiusaajat ja minua muuten vaan paljon inhoavat ihmiset eivät tahdo ottaa edes kuuleviin korviinsa, vaan niiden mielestä minun täytyy olla vain paha ihminen ja että kaikki virheet olen tehnyt todella tarkoituksellisesti vaikka oon sillon ollu vaan 11-15v!

Ja jos mietitään miten vanhaksi ihminen keskimäärin nykyään elää, niin ainakin yli 70-vuotiaaksi, joten 11-15v mun elämä on ollut vasta todella alussa ja kypsyyttäkään ei sillon oo voinu kehittyä kauheesti...

Tai sit ne peilaa mun virheitä omiinsa. Enhän minä sen ikäsenä oo tuollasta ja tuollasta tehny! jne. Eivät tajua ehkä että ihmiset ovat vaan erilaisia.

Mutta aivan sama vaikka tajuaisivat nytten, se on jo liian myöhästä, mun elämä on todella sairasta, paskaa, mä oon loukussa itteni, tunteitteni ja kehoni kanssa...

Monesti mietin itsemurhaa. Mut sit mulla on taas sellasiakin kausia milloin jaksan jatkaa sinnikkäästi yrittämistä.

Tekis mieli jotenkin syvästi järkyttää mun vanhempia ja kiusaajia, tappaa itsensä, kuolla nuorena ja jättää jokin viesti ja saada tajuamaan ne miten paljon ovat tehneet pahaa mulle... ja että mä en jaksanut enää, ne rikkoi mut ja saavat tuntea omantunnon tuskaa siitä koko loppuelämänsä, kärsiä.

Mutta jos mun äiti ja isäkään ei oikeasti koskaan minusta välittäny, vaan mut on tehty ehkä siksi että oli vaan kivaa kun oli vauva ja jos kiusaajat ovat pystyneet mulle tekemään niin sairaita asioita, niin eikö se kerro psykopaattisesta luonteesta ja vaikka mä kuolisin, niin sekään ei satuttais niitä...

Niin vittu, minähän olen aivan merkityksetön sillon!

Mut jos satuttais, saisin jonkun merkityksen mun kärsimyksille ja tasata tilit.

Multa on menny ulkonäkö ja kaikki. Hiukset huonokuntoset, psyykelääkkeiden käyttö näkyy naaman pöhöttymisenä, kroppa ei oo timmi, silmien ympärillä violetit renkaat... Välillä juon yksin ollessa paljon alkoholia. Sopisin varmaan erittäin hyvin jonkun narkkarin vaimoksi.

Kaverikin kuoli huumeiden yliannostukseen 5v sitten, se rikkoi mua myös aivan saatanasti ja mietin vieläkin sitä ihmistä aika ajoin tänä päivänä. Yritän muistaa tarkalleen ne piirteet miltä se näytti, en halua koskaan unohtaa.

Tuntuu että se minun oikea on kans kuollu ja siks mut halutaan nuorena myös taivaaseen, jos edes sellaista on olemassa. Siellä taivaassa voitais juosta pilvien päällä nuorina ja terveinä yhdessä, olisin onnellisempi kuin koskaan, enkä ikinä tuntis enää kaipuuta tähän pahaan maailmaan takasin. Tämä ihminen on tapettu huumevelkojen takia ja mä varmaan sen takia rakastun tälläsiin onnettomiin ressukoihin, kun oon itekkin sellanen.

Mä haluaisin olla yhtä kaunis kuin Sara Sieppi, saada miehen, saada pari lasta, elää tervettä ja onnellista elämää, mulla olisi kiva työ. Onko tämä liikaa vaadittu?

Mun sydän on niin täynnä tuskaa ja vieläkin monesti ajattelen, että kuka haluaa edes tälläistä huoraa? vaikka kukaan ei enää hauku mua edes huoraksi tai välttämättä pidä sellaisena... Mulle on jääny traumoja.

Silti jaksan vielä taistella. En vaan varmasti loputtomiin, jos mikään ei enää järjesty ennalleen. En vaan pysty elää rampana.

Hey! Olisi mukava puhua lidää aiheesta, pistä viestiä minulle: 0449624677.

missä päin Suomea seikkailet? Asiat on korjattavissa mikäli olet valmis kovaan työhön itsesi eteen.

Kuullostaa siltä että tarvitset jonkun luotettavan tukihenkilön joka opettaa sinut laittamaan ja pitämään korkit kiinni ja preppaa sinut uudelleen kiinni elämään.
Vielä ei ole myöhäistä,mutta nuorena tehdyt tööröntyöt pilaavat helposti koko loppuelämän.
Todellakaan en tidä missäpäin Suomea ja minkämoisissa piireissä liikuskelet,mutta niistä huumehörhö/alkkispiireistä on hankala päästä irti,mikäli pyörii vain samoissa ympyröissä.Siellä se terveys vasta kärsiikin-kaikella tapaa...
Sinulle pitäisi varmasti jonkun hieman kokeneemman opettaa miten eletään ja valmistumaan oikeaan elämään.

virheitä tekee jokainen ja kyllä ne nuoruudessa tehdyt virheet voi myös saada anteeksi.
kiusaaminen on vakava asia.joatkuessaan pitkään se muuttaa ihmistä ja suhteita muihin ihmisiin.kun luottamuksen pohja putoaa pois jää vain suuri tyhjyys.

väittäisin ettei vielä mitään ole lopullisesti pilalla,olet vielä niin nuori.
mitä taas tulee väittämääsi että olet huora,niin senlaatuinen maine on myös korjattavissa ...

Tänäänkin tää aamu tai no päivä, menin eilen klo 5 nukkumaan ja heräsin tänään 14:30, niin on alkanu juomalla lonkeroo... Pitäis saada ihteäni niskasta kiinni, tiedän sen ja vaikka ulkona paistaa aurinko, niin mikään ei saa mua enää yrittämään, mä oon liian väsynyt ja en jaksa tänään.

Huomenna sitten, koska ke on työkkäri tapaaminen ja sossussa tapaaminen.

Pakko käydä huomenna myös suihkussa, koska ei viitti rasvaisella tukalla mennä niihin tapaamisiin. Kun on masentunut ja elämänhallinta lähteny käsistä, toivoton olo, välillä jopa hampaiden peseminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta!

I feel you... been there done that, kiusattuna elänyt, jo nuoresta väärien ihmisten kanssa, väärässä paikassa väärään aikaan. Mulla oli hyvä koti, mutta kiusaus pilasi silti koulun ja alkuelämän. En tajua, olin silloin ihan kuin muut, tasan samanlainen, mutta kiusattiin, niin vitusti kiusattiin. Yläasteella löysin alkoholin, auttoi tuskaan, sitten vahvemmat aineet, sain kavereita näistä ympyröistä jopa (tahtoivat rahaa, olenhan hyvästä perheestä, pystyin ostamaan heiltä paljon, he tykkäsi myydä). Masentunut olin taatusti koko nuoruuden, olin jo nuorena "tajunnut" etten tule koskaan tyttöystävää saamaan itselleni, se oli asia, joka masensi eniten.

Muutin pois kotoa, asuin milloin missäkin, maksoin elämäni myymällä sen, mitä en itse käyttänyt, olin jopa amiksessa silti tuohon aikaan. Minusta mitään ammattimiestä koskaan tule, kädetön filosofi olen luonteeltani. Jossain vaiheessa vaan päädyin sitten muuttamaan toiseen maahan (en kerro enempää mihin, jottei tunnisteta) koin heti jotenkin erilaisen tunteen, minua ei syrjitty, olin siellä ihminen. Kaksi kaveria, joiden kanssa muutettiin häipyivät (en edes tiedä toisesta, toinen kasvaa heinää) yksin vieraassa maassa, mutta hyväksyttynä. Olin baarissa töissä, tutustuin muutamiin "normaali-ihmisiin" ja vähitellen aineet ja viinakin jäi vaan pois. Nyt kaikki on ihan jees, sama maailma, mutta kun on duunia ja nyt asuntokin ja mikä parasta olen ihminen muiden joukossa. En nyt halua hehkuttaa, mutta seurustelen ensimmäistä kertaa vakavasti (olen 28).

Siis tämä tarina nyt oli vain minun, mutta opetus lienee maisemanvaihdos. Sinun täytyy ottaa rohkeasti itseäsi kiinni ja vaihtaa maisemaa, vaikka toiseen maahan (minä vaan ajauduin tänne onnekkaasti). Kunhan pääset kaikesta vanhasta irti ja oikeasti uuteen alkuun. On paikkoja, joissa sinua ei kiusata, sinulla ei ole menneisyyttä. Sinua arvostetaan ihmisenä, jollainen olet juuri nyt.

En oikein ymmärrä, että miten päädyin tähän keskusteluun, mutta täällä ollaan joten ajattelin kirjoittaa jotain tänne itsekin. Luin sinun viestisi joissa kerroit miten elämäsi on ollut pelkkää alamäkeä ja tuskaa. En itse ole kokenut noin rankkoja asioita, mutta olen itsekin kokenut kovia.

Minä olen ollut vähän erikoisempi nuori. Koko elämäni ajan minulle on kerrottu kuinka älykäs ja kypsä olen ikäisekseni. Ymmärsin paljon asioita joita muut eivät ymmärtäneet. Alakoulussa minulla oli paljon ystäviä ja minut tunnettiin hauskana ja iloisena ihmisenä. Mutta olen myös todella herkkä ja uskalsin näyttää tunteeni joten itkin usein koulussa aina kun loukkaannuin tai riitelin jonkun kanssa. Silloin sain itkupillin maineen ja monet ystävät jättivät minut ja siirtyivät muihin piireihin.

Oma alamäkeni alkoi alakoulun loppupuolella kun mummoni ja koirani menehtyi samoihin aikoihin. Sen jälkeen aloin kärsimään ahdistuksesta ja masennuksesta. Yläkoulussa tunsin etten ollut tarpeeksi itsenäinen pärjätäkseni joten numeroni alkoivat pudota.

Seitsemännen luokan loppupuolella minulle kerrottiin, että kärsin ahdistuskohtauksista ja masennuksesta. Ahdistukseni oli todella vakavaa ja pahentunut vain ikäni myötä. Saatoin menettää näköni, menettää tuntoni, kaatuilla tai alkaa huutamaan suoraa huutoa ilman syytä. Nykyään voin jopa raapia kätenikin verille ilman, että huomaan mitään. Siksi lopetin koulunkäynnin.

Nyt en ole mennyt puoleentoista vuoteen kouluun. Tulevaisuuden suunnitelmani ovat valtavat ja tiedän, että vaadin itseltäni liikaa. En ole kokenut yhtä vakavia olosuhteita kuin sinä, mutta yritän parhaani mukaan auttaa sinua, vaikka olenkin vasta 15 enkä edes tunne sinua. Itse olen vieläkin alamäessä. En ole ollut yli vuoteen koulussa, olen biseksuaali, vanhempani ovat eronneet, kärsin vakavasta ahdistuksesta, olen perfektionisti, olen ateisti ja minulla ei juurikaan ole ystäviä tai muita läheisiä. Rankkaa on minullakin. Muutama viikko takaperin sain kuitenkin ilmoituksen, että pääsin erääseen mahtavaan sairaalakouluun jossa toivottavasti saan elämäni takaisin raiteilleen.

Toivon, että sinuakin onni potkaisee ja löydät vielä tarkoituksen elämällesi. Tai oikeastaan uskon niin. Olet vielä nuori ja sinulla on koko loppuelämä aikaa löytää onnellinen loppusi. On ehkä vähän outoa, että 15-vuotias puhuu tällaisia aikuiselle, mutta minähän sanoin, että olen harvinaisen kypsä ja älykäs ikäisekseni :). Anna menneiden mennä ja yritä katsoa maailmaa positiivisemmin. Minä tein itse sen virheen, että kuvittelin, että selviän omista ongelmistani yksin joten en ottanut apua vastaan. Älä tee itse sitä virhettä. Jos sinulla on hyvä ystävä niin avaudu hänelle. Kerro myös tunteistasi vanhemmillesi ehkä he ymmärtävät sinua sittenkin. Minä tiedän itsekin, että millaista on olla alamäessä ja kedehdin niitä jotka vain elävät normaalia elämää ilman huolen häivää. Silloin yritän ajatella, että minulla kutenkin paljon kirjavampi elämä kerrottavanani kuin noilla ääliöillä :D.

Tiedän etten ole kaikkein parhain lohduttaja, mutta toivon, että luet viestini ja löydät siitä edes vähän voimaa jaksaaksesi jatkaa matkaasi eteenpäin.

Tässä kohtaa monet tuttuni tunnistaisivat minut välittömästi joten toivotaan ettei kukaan heistä tule lukemaan tätä keskustelua X).

Ps. Ennen kuin ihmettelet, että mitä 15-vuotias tekee tällaisella sivulla niin kerron sinulle, että olin etsimässä ihmisiä jotka kärsivät samasta vaivasta kuin minä (josta ei sitten sen enempää) enkä löytänyt ketään muilta sivuilta joten etsinpähän sitten tästäkin aihealueesta kanssakulkijoita :D.