Kyllästyminen suhteessa pienellä paikkakunnalla

Töitä olisi hyvä löytyä, jotta et olisi enää niin yksin kuin nyt kuulostat olevan, ja tietysti lapsikin on projekti, joka sekin toisi touhua elämään. Mutta turhautuneena ei kannata perheenlisäystä alkaa suunnittelemaan, ensin olisi saatava se oma elämä sujuvaksi.
Nykyään ihmiset joutuvat tekemään pitkiäkin työmatkoja, joten työtä kannattaa hakea muualtakin kuin vain kodin lähiympäristöstä. Työnantajatkin ottavat osaa työmatkakustannusten maksamiseen, joten ei sun tilanteesi aivan lohduton ole.
Rakkaudentunteenkin pitäisi tukea yhdessä olemista ja yhdessä elämistä, mutta ellei parisuhteessa keskustella mistään, eivät tunteetkaan pysy automaattisesti plussalla. Nykyään on kaikki chatit ja skypetkin käytössä, joiden kautta sinäkin saat yhteyden läheisiisi koska vain ja erityisesti silloin, kun tuntuu ettei päivässä ole muutakaan tekemistä. Eri asia sitten jos itse eristäytyy kaikesta ja näkee ainoana vaihtoehtonaan vain paikkakuunnalta pois muuttamisen.

Et kerro oletko töissä vai vain kotona katsomassa kuinka sammal kasvaa.

Oletko hakenut töihin tuppukylän ulkopuolelle? Sinun todella pitäisi toimia elämäsi eteen paljon aktiivisemmin eikä vain valittaa. Ei ole reilua avomiehellesikää antaa hänen uskoa ja suunnitella teidä lopunelämän kestävää liitoa lapsineen ja kaikkieen. Miten valtavan pettynyt HÄN tulee olemaan sinun jatkaessasi tuota valheellista näytelmää.

Laske mies etsimään itselleen aviovaimon joka vastaa hänen odotuksiaan.
Sinä ilmeisestikään et ole tuo vaimo.

Lukiessani aloitustasi rupesin jo miettimään, että onko tuo minun kirjoittamaa tekstiä. Kuullosti niin tutulta. Itse lähdin muutama vuosi sitten opiskelemaan uudelle paikkakunnalle 300km päähän kodistani. Koulussa tutustuin exääni, joka oli paikkakuntalainen. Koulun ajan elämämme oli ihan mallillaan, mutta voi kiesusjeesusjapyhäsylvi koulujen loppumisen jälkeen sitä elämää. Mun kouluaikana saadut ystävät muuttivat pieneltä paikkakunnalta pois ja koulun ulkopuoleisia ystäviä en ollut onnistunut saamaan, koska siellä oli kaikilla niin omat ja pienet piirit. Jäätiin myös exän kanssa molemmat työttömiksi. Exä ei suostunut muuttamaan paikkakunnalta pois, koska hällä oli siellä ystävät, harrastukset ja perhe. Mulla ei ollut mitään. Ei yhtään mitään. Silloin kuin exä oli kotona (mitä hän harvoin oli, kun hänellä oli sitä kodin ulkopuolistakin elämää, mitä mulla ei ollut) makasimme sängyssä ja katsoimme telkkaria. Oma elämäni oli yksin kotona olemista. Tietokone, telkkari, jääkaappi ja alkoholi olivat mun ainoat ystävät.

Vuoden päivät mä olin koulun loppumisen jälkeen siellä. Sairastuin masennukseen, paniikki- ja ahdistuneisuushäiriöön, lihoin 20kg, kärsin univaikeuksista ja aikalailla alkoholisoiduinkin. Mä olin niin turhautunut, kyllästynyt ja henkisesti sairas, että vietin yöt ja päivät vaan itkien, koska elämä tuntui niin pahalta. Tottakai tämä kaikki johti sitten siihen, että exä jätti mut. Mä olin jotenkin aivan shokissa ja niin loppu, halusin vaan kuolla. Eroilmoituksen jälkeen mä itkin vielä kolme päivää ja sen jälkeen soitin siskolleni, että nyt on tilanne tämä, että nyt siskorakas auta mua, mä en pärjää enää yksin. Siitä seuraavat kolme päivää mä pakkasin tavarat ja sisko tuli miehensä kanssa pakettiautolla hakemaan mut ja mun kamat. Sitten lähdettiin takaisin 300km päähän kotiin. Siinä mä sit olin. Yksin, rahaton, koditon, työtön. Sillon tuntu, että nyt ollaan pohjalla ja syvällä siellä.

Tuosta on nyt reilu vuosi. Ja tänä päivänä mä olen onnellisempi kuin ikinä. Mulla on oma ihana pieni rivarikämppä. Mä olen saanut mun lapsuudenystäviä takasin ja saanut uusia ystäviä. Mun perhe on lähellä. Mä rupesin yrittäjäksi ja teen sitä, mitä mä rakastan. Mä oon muutama kuukausi sitten löytänyt vierelleni aivan mahtavan miehen, josta on tullut mulle niin erityisen rakas ja joka on mun paras ystävä.

Mä olen edelleen katkera ja vihainen, sekä itselleni että exälleni, noista menetetyistä vuosista ja mun sairastumisesta. Mutta se on vaan myönnettävä, että myös vastoinkäymiset kuuluu elämään ja toisaalta, ne vuodet opetti mua ja teki musta kuitenkin aika perkeleen vahvan mimmin.

Nyt tästä mun vastauksesta tuli ihan hirveän pitkä vuodatus. Mutta tarkoituksena oli sanoa, että mun muutto takaisin kotipaikkakunnalleni oli mun elämäni paras juttu ikinä. Toivon, että säkin uskaltaisit lähteä, jos sun ei oo hyvä olla siellä. Koti on aina koti. Tsemppiä kovasti tulevaan!

Ette tee muuta kun ajelette joten ette siis ole suhteessakaan. Minusta parisuhde elämä on aika erilaista kun kuvailemasi. Ei muuta kun kamat kassiin ja muutto sinne missä olet onnellinen.

vauva.fi/keskustelu/10.11.2013 - Kyseessä on pieni kaupunki, jossa lähin isompi kaupunki on 300 km ... Soininvaara ...

Täältäkö keksit feikkijuttusi ja teit siitä hieman toisenlaisen?

Muutin itse pieneltä paikkakunnalta turkuun ja olen täällä onnellinen. Kyllä sitä isossa kaupunkissa on paljon tekemistä ja ihmisiä ja kaikkea. Jos et ole onnellinen siellä missä nyt ole niin muuta pois. Sinä ja miehes haluatte eri asioita eikä se selvästi tue sinua eikä välitä vaan olettaa että teet mitä se sanoo.