Kiemunki uhriuttuu taas osa 100

dcedfe333

Journalismiin haastattelun antanut Iisakki Kiemunki kuvailee itseään lepakkomieheksi joka taistelee vääryyttä vastaan. Kiemunki uhriutuu jälleen tuttuun tapaansa ja kertoo kuinka hän saa iskuja iskun peään. Sitä kiemunki ei kuitenkaan huomaa että jakelee iskuja itse kaikkein eniten jopa fyysisesti.

Kiemunki myöntää muovanneensa itsestään mielikuvia ja toteaa näin: ”Politiikka on mielikuvilla pelaamista. Yritän tottakai luoda tiettyä mielikuvaa, mutta minusta se on aito”, Kiemunki sanoo." Tässä Kiemunki laukoo suurimman valheensa ja syö samalla uskottavuutensa tyystin. Kiemunkihan on omienkin sanojensa mukaan luonut itsestään mielikuvaa kujakollina. Todellisuudessa kiemunki on mitä suurin kokoomuksen juoksupoika ja toimii kähmintöjen ja hyvien veljien keskiössä.

46

575

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RosvotKiinni

      Hyvin puhuttu, asia on juuri kuvatun kaltainen!
      Seuraava kunnallisvaaliääneni ei kulkeudu Demareille eikä myöskään Kokoomukselle, en kannata #Hyväveliverkon" rakentajia !

    • onnessaeiolepakkolukea

      Aika yksitoikkoinen palsta samoja nimiä pyöritellään jatkuvasti.

    • SuhmuroinninHinta

      K.Arilla on aikaa sellissä katkeruudenpurkauksiin muiden suhteen. Olisi miettinyt tekonsa ajoissa.

      • SuhmuroinninHinta

        Kierongilla on aikaa sellissä katkeruudenpurkauksiin muiden suhteen. Olisi miettinyt tekonsa ajoissa.


    • Ladamies2

      Iisäkki mörö. sua ottaa otsaan. Olen sun kaveri, saat ongelmiesi ratkaisuun minulta!
      Tule käymään Parolassa(muuten, meillä menee hyvin tulevana vuonnakin), saat minulta lainaksi(ei tarvi perskohtaisesti palauttaa) leukakeinun, aiemmin ennen Hämeenlinnaan liittymistä sanottiin sitä Rengon keinuksi. Kokeile sitä välittömästi, jääpi kakruille ja komealle leskelle edes jotain sun olemattomuudesta. No, ainakin paska ja kusi haisuu kun sut irrotetaan köydestä. Eipä sinusta muuta kulukaan jäädä mieleen.

      • Samaranainen

        Komea leski. Tirsk. Mä näin se puolisin ekan kerran, ja olin varma että miesparihan se siinä tallustelee. Iisakin toki tunnistein mieheksi, kun muutama partakarva on päässyt naamaa koristamaan. Mutta se toinen... Komea. Jep.


    • kiemunkiulos

      Ala-arvoinen kirjoitus Ladamieheltä. Kiemunki olisi pitänyt erottaa tai hänen pitäisi itse älytä erota, mutta kyllä hänelläkin on silti ihmisarvo.

      • Kaikkipelissää

        Äläs nyt. Ladamies pisti kaiken älyvalon peliin. Sellasia köyhien Hattulassa.


    • Ladanainen

      Ladamiehen kirjoitus vaatisi jo viranomaisten, vähintään tämän palstan moderaattorin asiaan tarttumista. Äly ei valitettavasti kaikilla riitä julkiseen kirjoitteluun.

      • kiemunkiulos

        Olen samaa mieltä.


    • 248944

      Ladamies edustaa Hattulaa loistavasti.

    • kdllmg

      Ladamiehellä meni ny vähän överiksi.

    • HaaveetToteutuuJosToivoo
      • Nauruaa

        Lähetit kuvasi kaikkien naurettavaksi. Muista maanantaina koulu.


    • kiemunkiulos

      Kiemunki on kyllä uhriutumisen mestari. Siitä ei pääse mihinkään.

      • Heheeeehh

        K.Ari uhriutui selliin asti kansan puolesta siitä ei pääse mihinkään. Poliisi teki hyvää työtä kiitos.


      • Rosvot-kii

        Oikeassa paikassa!


      • Heheeeeh
        Heheeeehh kirjoitti:

        K.Ari uhriutui selliin asti kansan puolesta siitä ei pääse mihinkään. Poliisi teki hyvää työtä kiitos.

        Tuossa tuo on taas..... tuo yhdentekeviä kappaleita kirjoittava hörhö, joka on aloittanut täällä joka toisen aiheen. Hyi hitto, että kyllästyttää. Oletko Demuli vai Sekoomus vai jompikumpi niistä paikallisista valiokunnan Demuhönöistä?
        Vaikutat kyllä niin yksinkertaiselta ihmiseltä että tuskin olet mitään merkittävää saanut aikaiseksi elämässäsi?


    • MitäMieltä
    • EihänVaanOltaisTogether

      Maksaako siis kaupunki toiselle yritykselle korvausta, kun sen työntekijä ei tee siellä töitä kun sen pitää mennä muualle töihin siis kaupungille?

      • Peejahw

        Ei ainakaan sulle kosk oot patalaiska


    • minä.vaan.kysyn

      Markku lähti ameriikkaan mutta mihin iisakki lähtee?

      • RiittääköUskollisuus

        Kiemunkilla on velat. Se kokoomuspomo myi omakustannehintaan sille talon "halvalla" ja vakuutti samalla demarit rakentamaan Centroja ja sairaaloita.


      • SaunotusHankalaa

        Talovelka vai rakentajillelupausvelka?


      • JotaEiTullutEikäTule

        Varmaan kaikki mahdolliset velat etukäteen lasketusta eduskuntapaikasta?


    • kiemunkiulos

      Kiemunki ei ollut lähelläkään eduskuntapaikkaa. Ei ihme, sillä hän on pelkkä hyvä veli -organisaation marionetti.

      • Heeeeheee

        Päivää K.Ari. Sano L.Ululle myös terveisii sinne eduskuntaan.


      • Heeeeheee
        Heeeeheee kirjoitti:

        Päivää K.Ari. Sano L.Ululle myös terveisii sinne eduskuntaan.

        Päivää Pienliikemies Kieronki. Sano Antti Rinteelle myös terveisii sinne eduskuntaan.

        Heeeeheee Heeeeheee :))


      • Hehhhe

        Huomenta K.Ari selliin. Kai suihkuvuoro tulossa.


      • kohtalonaTyhmyys
        Hehhhe kirjoitti:

        Huomenta K.Ari selliin. Kai suihkuvuoro tulossa.

        Kyllä on tyhmää juttua tuollakin vajukilla, aina noita samoja aiheita!
        Säälittävä hyypiö,kuka lie?


      • Kiitosta
        kohtalonaTyhmyys kirjoitti:

        Kyllä on tyhmää juttua tuollakin vajukilla, aina noita samoja aiheita!
        Säälittävä hyypiö,kuka lie?

        Älä muuta sa mutta muhevasti ronkkii persuja.


      • KiitostaHänelleMyös
        Kiitosta kirjoitti:

        Älä muuta sa mutta muhevasti ronkkii persuja.

        Älä muuta sa mutta muhevasti tuo toinen ronkkii ilakoiden taas Kok/Demuja.


    • Kadun.häpeäpilkku

      Hoitaisi edes pihansa.

      • Pallojalkaa

        Ei K. Ari pysty on on posess.


    • kiemunkiulos

      Kiemunki on säälittävä tyyppi. Ja tosissaan uhriutuu. Naurettavaa.

    • k.ariulkona

      K.Ari on säälittävä tyyppi. Ja tosissaan uhriutuu. Naurettavaa.

      • KokDemKirousOnPäälläMaan

        Tuossa tuo on taas..... tuo yhdentekeviä kappaleita kirjoittava hörhö, joka on aloittanut täällä joka toisen aiheen. Hyi hitto, että kyllästyttää. Oletko Demuli vai Sekoomus vai jompikumpi niistä paikallisista Demuhönöistä?

        Vaikutat kyllä niin yksinkertaiselta ihmiseltä että tuskin olet mitään merkittävää saanut aikaiseksi elämässäsi?


    • Perziikki.kirous

      Tuossa tuo on taas..... tuo yhdentekeviä kappaleita kirjoittava hörhö, joka on aloittanut täällä joka toisen aiheen. Hyi hitto, että kyllästyttää. Oletko Perziikki vai jompikumpi niistä paikallisista hulluhönöistä?

      Vaikutat kyllä niin yksinkertaiselta ihmiseltä että tuskin olet mitään merkittävää saanut aikaiseksi elämässäsi?

    • kiemunkiulos

      Samantekevää onko saanut mitään merkittävää aikaiseksi elämässä. Olennaista on se, että nuo toistelijat ovat räysin keskustelun pilaajia. Tässä aiheena surkean Kiemungin uhriutuminen.

      Kiemungin toiminta pöyristyttää.

    • LuluJaKariTakasin

      Siitähän me juurikin puhumme, Sekoomuksen ja Demulien käyttäytymisestä ja röyhkeydestä!
      Lulu ja Kari on saatava takaisin ruotuun keinoja kaihtamatta muuten nuo Kok/Dem-huijarit pilaa kaiken vähänkin mitä eivät ole vielä saaneet pilattua !

      • Neuvoo

        Älä itke vaan mene neuvoitteleen vankilanjohtajan kanssa jos K.Ari vapautuisi ja L.Ulu armahdettais.


    • kiemunkiulos

      Jos joku saattaa joutua vankilaan, se lienee Kiemunki.

      • Tilausta

        K.Ari ei lienee vaan on jo siellä. Sai mitä tilasi.


    • kiemunkiulos

      Kuka on K.Ari?

      • Khsrafsfd

        Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee auttaa. Soittele vankilanjohtajalle se tietää. Onnea matkaan.


    • kiemunkiulos

      Älyvapaita kirjoituksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      104
      1666
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1305
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1210
    4. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1166
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      142
      1158
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1055
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1051
    8. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      967
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      962
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      844
    Aihe