Emmerdalesta eronnut.

Ykeliini

Rupesin matkan aikana kertyneitä Emmerdalen jaksoja katsomaan ja jälleen kerran alkoi sylettämään ikuisesti toistuvat samat juonikuviot!
Ennenkuin joku neropatti sanoo "onko pakko katsoa", kerronkin että
eipä olekkaan tästä lähtien! Se ryyppääminen ja sekaisin naiminen on
todella epäuskottavaa ja katsojan älykkyysosamäärän aliarvioimista!

41

790

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvät-kesät

      Ykeliini voi katsoa ihan mitä haluaa. Suomi on vapaa maa ja kanavat eivät lopu kesken.

    • Näin-Tänään

      Juurikin noin. Kaikille tiedoksi, että tämän päivän sarjat koostuvat entistä enemmän rikoksista ja seksisuhteista. Niin sanottu lämminhenkinen perhesarja-tyylilaji on kuollut ja kuopattu, ainakin toistaiseksi. Siihen siis on sopeuduttava, mikäli haluaa jatkaa entisten perhesarjojen seuraamista. Tuotantotiimit ottavat vastaan ihmisten mielipiteitä ja toiveita ja pysyvät näin tarkoin selvillä siitä mitä katsojat haluavat. On epäkaupallista lähteä tekemään sarjoja pienille marginaaliryhmille. Katsojapalaute briteissä ja Suomessa on jokseenkin samanlaista, joten maakohtaiset erot katsojien mielipiteissä eivät ole merkittäviä.

      Ehkä tilanne on toinen taas muutaman vuoden päästä. Ennakkoon ei voi tietää mitä katsojat milloinkin haluavat.

      • Whosdoneit

        Uuden ED tuottajan, joka aloitti vuoden 2016 alussa mukaan väkivalta vähenee sarjassa. Viime viikolle asti esitetyt jaksojen linjaukset, juonet olivat vielä edellisen päättämiä. Tuottaja päättää isot linjaukset tarinat,story lines ja mahdolliset uudet tai lähtevät näyttelijät ja sitten käsikirjoittajat kirjoittaa tekstin minkä mukaan kuvataan jaksot. Olen seurannut myös Englannin tahdissa sarjaa ja vaihdos on ollut nyt huomattavissa siten että joku juoni ja henkilöt on jätetty epävarmaan tilaan jatkosta josta sitten uusi tuottaja voi,on voinut jatkaa haluamallaan tavalla. Tänä vuonna tule kesäkuun lopussa joku räjähdys stuntti ja myöhemmin syksyllä perinteinen isompi tapahtuma.
        Meillä näytetään nyt toukokuun alun jaksoja 2015 ja tulossa on iso näyttävä tapahtuma elokuun alun jaksoissa ja sitten syyskuusta alkava dekkarimainen tapahtuma sarja jatkuu joulukuulle.


      • exploder

        Maikkari leikkaa tuon räjähdyksen pois


      • Eiolepaljonvihjeitä
        exploder kirjoitti:

        Maikkari leikkaa tuon räjähdyksen pois

        Kesäkuun lopun räjähdys tapahtuu vanhassa käyttämättömässä tankki tehtaassa josta ovat tehneet replikan sarjaa varten. Muutama hahmo nimetty jotka ovat paikalla. Ainakin yhden kerrottu poistuvan sarjasta. Paikka liittyy varmaan Home Farmin maihin.


      • Tarkennusvielä

        Siis Kartanon maihin. Kartano yrityksenä käyttää nimeä Home Farm.


      • Glub

        Niin, ja miksi tämän pitäisi olla "perhesarja" (mitä ikinä se itse asiassa edes tarkoittaakaan). Kaikki asiat kehittyvät ja muuttuvat vuosien saatossa. Jos Emmerdale on ollut jonkinlainen vuonna 1973, ja taas jonkin toisenlainen vuonna 1983, ei se tarkoita sitä, että sen pitäisi olla samanlainen kuin silloin, vuonna 2016.

        Näinhän kaikki maailman asiat toimivat, pienestä lämminhenkisestä kyläkaupasta saattaa kehittyä vuosien saatossa iso, kilpaileva kauppaketju. Ja kuten sanottua, asioita kannattaa seurata jos haluaa pysyä kilpailussa mukana. Jos haluaa olla samanlainen kuin 40 vuotta sitten, niin voihan niinkin aina tehdä, silloin vain pitää myös hyväksyä seuraukset.


    • Taso-pudonnut

      Itsekään en ole aikoihin enää seurannut sarjaa Suomen ajassa. Kyllä nämä parhaillaan Suomessa esitettävät jaksot ovat sellaista laadutonta roskaa, että oksat pois.

      • Nytkaikkiparemmin

        Juuri tuolla sanottiin, että Suomessa esitetään v. 2015 jaksoja. Paraneeko laaduton roska vuodessa? Onko tasoeroja jaksosta toiseen, ja aika parantaa huonotkin jaksot?


      • Bestofall

        Jäikö tämänaamuinen aloitus huomaamatta? Siinä kerrotaan että: Emmerdale voitti juuri eilen Paras Saippua palkinnon Best Soap Award 2016 ensimmäistä kertaa 18 vuoteen yleisöäänestyksellä. Huomioon otettava vuosi toukokuu 2015 alkaen on juuri se mitä esitetään meillä ja kausi jatkuu tämän vuoden kevääseen.


    • Glub

      Hassua, minusta Emmerdale on taas parasta nyt mitä se on ollut vuosiin, sitten Zoe Taten aikojen.

      Kesästä 2014 asti sarja on kokenut renessanssia, joka on vain vahvistunut kokoajan tähän vuoteen asti, ja uskon että se jatkuu myös erittäin hyvänä ja mielenkiintoisena tästäkin eteenpäin.

      • Bror-Erik1864

        Juuri näin. :)


    • Chris-veli

      Me pystymme samaistumaan uusiin hahmoihin ja tempautumaan uusiin tapahtumiin. Ne ovat meidän valttikorttejamme Glub. Meidänlaisemme pärjäävät aina koska me elämme juuri tätä päivää emmekä yritä tavoitella menneitä aikoja.
      Siis kuin yhdestä suusta: parasta ED:ta Zoe Taten aikojen jälkeen.

      • Glub

        Näin on, Kiva kuulla sama mielipide! :)


    • Twomenandgirl

      Syksyllä v. 2014 Aaron Dingle palasi sarjaan ja tuli White perhe Kartanoon asumaan ja Robert Sugden ja alkoi Robron juttu,se tarina on vaikeuksineen kiinnostava edelleen. Luin vasta äsken Ryan Hawleyn(Robert) aikaisemmista rooleista: On näytellyt Renny Harlin scifi kauhu elokuvassa Devil's Pass 2013 julkaistu jossa Hawley puhuu amerikan aksentilla englantia. Gemma Atkinson (Carly Hope) oli myös samassa elokuvassa. YT löytyy 11min video.
      Sarjassa lähes jokaisella yhdessä asuvalla parilla on joku kolmas hahmo,lapsi mukana. Jos ei oma niin joku muu läheinen. CainMoiralla omien,bartonien lähdettyä on nyt Noah. On perhe kuvioita sarjassa ollut mukana koko ajan ja tulossa uutta näkökulmaa.

      • Joskiinnostaa

        YTubessa 11min video on nimellä Dyatlov Pass incident. Traileri on Devils Pass nimellä.


    • oueroeruoerueor

      Aloittajan kanssa samaa mieltä....katson joskus ja silloinkin ns. pitkin hampain.....tätä samaa...on niillä ongelmia kerrassaan...eikö saada mistään muusta ohjelmaa aikaiseksi kuin sekaisin naimisista, pettämisistä, rikoksista, alkoholiongelmaisista tai sitten vaikka pervoiluista....Englanti on tunnettu hyvistä romaaneistaan ja kirjailijoistaan, heidän teoksistaan saisi paljon hyviä sarjoja...tälläistä paskaa ei jaksa..onneksi tulee muita laadukkaita englantilais-sarjoja.....

    • samantoistoa

      joo, ei kiinnosta tulee kiukkunen olo kun koko ajan ovat riitelemässä..

    • Erikategoriat

      Emmerdalessa on paljon dekkarimaisia tarinoita ja tapahtumia englantilaiseen tyyliin. ED onnistuu tyylilajissaan hyvin.Siis jatkuvat draama ja saippua lajissaan parhaita. YLE esittää sitten lyhyempiä englantilaisia draama ja rikossarjoja,jotka hyviä.

    • heräsikysymyksiä

      En ole katsonut sarjaa vuosiin vaikka luulin aikoinaan kun sarja alkoi, että tulen seuraamaan ikuisesti. Oliko vuosi 1998-99 tai jotain sinne päin...?
      Joskus vahingossa näkee pätkän ja mm. tänään pieni pätkä, jossa oli Brenda. Se sai kirjoittamaan tänne, kun muistan "Brendan" näyttelijän terveydenhoitajan roolista jostain ja ehkä jostain muusta.
      Onko aika kulunut vai miksi "Brenda" oli niin ikääntyneen näköinen? Tietysti harmaat/valkoiset hiukset vanhentavat lisää, mutta silti ihmettelin ulkonäön muuttumista. Kävi mielessä, että alkaisiko katsomaan uudelleen ja kuinka pääsisi vuosien tauon jälkeen kärrylle ja kannattaako katsoa...?

      • EnkatsonutAlusta

        Jos osaa lukea englantia niin löytyy Emmerdale Wikia sivusto jossa kaikki jaksokuvaukset ja henkilö historia esim. Robert Sugden hahmo tullut sarjaan takaisin Lawrence White kartano perheen mukana syksyllä 2014. Suomenkielellä lienee jotain Wikipediassa Suomen tahtiin? Englannin kielisessä Wikipediassa on parempaa tietoa. You Tubessa on videoita,koosteita tärkeimmistä henkilöistä ja tapahtumista viime vuosilta esim. Cain ja Moira,Aaron,Robert,Debbie ja Bartonin pojat. James ja Emma Barton perhe.
        Miten aloittaa seuraaminen?Katsomalla nykyjaksoja ja tärkeimpiä hahmoja joiden aikaisempia vaiheista voi sitten ottaa selvää googlaamalla. Kovin kaukaa ei ole tarpeellista tietää tapahtumista. Itse muistan tapahtumia v. 2012 lähtien jolloin Cain kiinnostui Moirasta.


    • ikifani

      Ei Brenda ainakaan Emmerdalessa ole ollut sairaanhoitaja. Hän tuli Gennien perässä. Gennie puolestaan tuli etsimään biologista isäänsä Schadrakia.

      Brenda on adoptioäiti, mutta kuten söpöliini eilen huomasi, näöltään muituttaa Gennieta.

      Englannissa Gennie esiintyi ensikerran 2008, Suomessa vuoden-puolitoista myöhemmin.

      Suomessa Emmerdale alkoi 1997.

      • sydän_paikallaan

        Lesley Dunlop alias Brenda oli Sydän paikallaan sarjassa ainakin ja terveydenhoitajana. Ja ikääkin on tullut jo, on syntynyt v 1956. En muista nähtiikö suomessa kaikki jaksot mutta sarja tehtiin 10 vuotta.


    • Ljhff

      Kyläsairaala sarjassa on ollut usea Emmerdale näyttelijä. Vanessa hahmo oli vakituisesti.

    • Ei-kovin-useita

      Vain kaksi. Michelle Hardwick ja Natalie Anderson.

    • Bror-Erik2432

      Emmerdale on oivallinen sarja. Ainoastaan englantilaisten mieltymys häähörhöilyyn monen jakson verran aiheuttaa välillä vastenmielisyyttä.
      Sarjan monikerroksisuus kuitenkin viehättää.

      • Tapahtumientulva

        Tulossa hässäköitä lähiakoina :Yllätyslapsi ja suudelma,kiristys,sieppaus ja sitominen,turpiinvetoja,kahdet häät ja hautajaiset,veljesriitaa,raivoa ja rikosta.Selviytymistä ja taistelua..


      • batmani
        Tapahtumientulva kirjoitti:

        Tulossa hässäköitä lähiakoina :Yllätyslapsi ja suudelma,kiristys,sieppaus ja sitominen,turpiinvetoja,kahdet häät ja hautajaiset,veljesriitaa,raivoa ja rikosta.Selviytymistä ja taistelua..

        Eli ei tule muuttumaan


    • Tympääntynyt

      Luojan tähden, ei enää häitä. Ei, ei, ei! Jokainen väkipakolla väännetty häätilaisuus laskee Emmerdalen tasoa. Miten voi pieneen kylään mahtuakin tällainen määrä tyhjänpäiväisiä häitä???

      • Caingetsdogky

        Kihlapari Adamin ja Victorian pikapäätös Maistraatti vihkiminen menee ok heidän kannaltaan. Sitä ennen tuli ongelmaa pikku kolarin takia. Jakso tulee meillä 1.7. Joillakin muilla pitää kiirettä samaan aikaan joka on seurausta suudelmasta ja kuvista.


    • Huomioita_sohvalta

      Häähörhöily, vai sanoisinko "höpöhäät" näyttää olevan emmerdalen tekijätiimin lempiaihe. Sama juttu muissakin saippuasarjoissa. Kuten kauniit ja rohkeat. Jos ei sarjoissa ole uusia vihittäviä pareja, sitten vihitään vanhoja uudelleen, tai tehdään vanhoista eronneista muiden kanssa ristiinrastiin uusia hääpareja, jotka taas pian eroavat vain siksi, että heidät saadaan taas vihittyä jonkun kanssa.
      Emmerdalessa Bob Hopekin vihitty jopa seitsemän kertaa. Joten avioliiton solmiminen lienee mieluista hommaa. Vai olisiko häät vain tekosyy, harmaan arjen katkaisevaan railakkaalle ryyppäämiselle ja juhlimiselle?
      Jos emmerdalessa näitä häitä ihan pakko näyttää, niin ne voisivat olla edes onnistuneita ja hauskoja häitä ja loppuunasti mietittyjä päätöksiä. Eikä aina tätä pelkkää yliampuvaa häidenvalmisteluhössötystä ja sitten, syystä, tai toisesta kaiken perumista.

      • Kadhfdgy

        Eka kertaa avioon menijöitä. Adam ja Vic ovat aviopari vieläkin eikä ole lapsia tulossa. Debbiekin on nyt kihloissa ja ekaa kertaa menossa myöhemmin avioon ja se onkin sitten hankalampi juttu...Ei tule mieleen Emmerdale pareja jotka olisi toiseen kertaan vihitty.


      • HääHääLähtiHäämatkalle
        Kadhfdgy kirjoitti:

        Eka kertaa avioon menijöitä. Adam ja Vic ovat aviopari vieläkin eikä ole lapsia tulossa. Debbiekin on nyt kihloissa ja ekaa kertaa menossa myöhemmin avioon ja se onkin sitten hankalampi juttu...Ei tule mieleen Emmerdale pareja jotka olisi toiseen kertaan vihitty.

        Vihkivaloja on uusittu.


      • Glub

        Häähumua oli kaikista eniten tuotantokaudella 2014-2015, jolloin parhaimmillaan kuukauden välein (Suomen jaksoissa kahden viikon välein) meni henkilöhahmoja naimisiin. Tulevaisuudessakin häitä tulee olemaan, mutta ainakin hiukan etäämpänä toisistaan.


      • Dhkkfjlö

        Taisivat sitten kohta erota ja mennä taas uusiin naimisiin tai suhteisiin.. tätä se on emmessä; sama kaava toistuu ja näyttelijät alkavat olla kohta ikäloppuja ja jatkuvien erojen riuduttamia yksinäisiä sinkkuja. Nuoret taas ovat järjestään mielialahäiriöisiä seksi- tai muita häirikköjä.


    • Glub

      Emmerdale on mahtava sarja!

      Pakko sanoa kuitenkin myös, että ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin - koko viime alkuviikon jaksot olivat lähes katselukelvottomia, kaamean Laurelin takia, sitä tarinaa en aio kyllä seurata hetkeäkään.

      • PitkäKuljetus

        Emmerdalessa ylipitkitetään näitä vaiheita


    • Fhkkdhkfgk

      Aika ahdistava sarja ja täynnä onnettomia ihmisiä..

      • Odotuspalkitaan

        Tämä meillä nyt nähtävä tuotantokausi on Kate Oatesin päätöksiä. Tapahtumia ja tunteita on vähän liikaakin. On ollut hyviä jännittäviä tarinoita mutta myös hutilointia käsikirjoituksessa,joka on näkynyt kevään loppuvaiheessa. Uusi tuottaja MacLeod alotti tämän 2016 vuoden alussa ja käden jälki alkaa nyt vasta näkyä sarjassa,olen seurannut Englannin ajassa myös. Verrattuna alkuvuoteen käsikirjoitus on parempaa,kohtaukset pidempiä.
        Katsojat äänestivät juuri Emmerdalen parhaaksi Saippuaksi. Aaronin ja Robertin tarina on ollut kiinnostava ja myös ahdistava. Se on lisäntynyt sarjan kiinnostavuutta. Tämä palkittu kausi alkaa meillä nyt. Danny Miller Aaronin roolista,voitti parhaan näyttelijä palkinnon sekä paneeli että katsoja äänestyksellä.
        Vaikeiden asioiden kokeminen voi tuoda myöhemmin hyviä asioita hahmoille. ED tarinat,storylinet ovat pitkiä ja joskus katsojien odotus ja hahmon toive toteutuu vaikeuksien jälkeen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6123
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3886
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2254
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1880
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1333
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      959
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      36
      901
    Aihe