Onko joku kokeillut sipulimehua hiustenlähtöön?

hiuspohjanongelmat

Olen jo joskus kauan sitten lukenut sipulin hyvistä vaikutuksista hiuspohjaan ja jossakin oli ohje, että halkaistulla sipulilla hangataan päänahkaa ennen hiustenpesua. Tuossa alla olevassa ohjeessa sipulit soseutetaan ja sipulimehua pidetään puoli tuntia päässä ennen hiustenpesua. Kolme kertaa viikossa kahden kuukauden ajan tuossa neuvotaan näin tekemään. Ajattelin kokeilla, kun rahat ei tahdo riittää kaiken maailman ihmeaineisiin, mutta sipuli on halpaa.

http://askelterveyteen.com/sipulimehu-estaa-hiustenlahtoa/

8

2404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jhhfgsgd

      Entäpä jos vain kokeilet, ja kerrot sitten? Ainoa mikä tuossa epäillyttää on hajuhaitat. Imeytyyköhän sipuli ihon läpi kehoon?

      • hiuspohjanongelmat

        Aloitin kokeilut, vasta kolmas sipulihoitopäivä meneillään ja pitäisi pari kuukautta tätä toistaa kolme kertaa viikossa. Oma nenä on nyt vähän tukossa. Pesen hiukset tuon puolen tunnin sipulimehohoidon jälkeen shampoolla ja laitan hiustenlatvoihin jätettävää hoitoainetta. Minulla on myös hiusöljyä jossa on vähän enemmän tuoksua, taidanpa laittaa sitä, jos vielä tuon sipulin tuoksuja vähän hiuksiin jää.

        Ainakaan vielä ei mitään vaikutuksia ole huomannut. Minulla on hiustenlähtöä ja hilseilyä, tai sellainen kuiva, herkkä osittain asooppinen iho - ainakin eräs kampaaja joskus näin sanoi. Olen aiemmin kokeillut eri shampoita ja hoitoaineita melko mitäänsanomattomalla vaikutuksella.


      • Mikäonsun
        hiuspohjanongelmat kirjoitti:

        Aloitin kokeilut, vasta kolmas sipulihoitopäivä meneillään ja pitäisi pari kuukautta tätä toistaa kolme kertaa viikossa. Oma nenä on nyt vähän tukossa. Pesen hiukset tuon puolen tunnin sipulimehohoidon jälkeen shampoolla ja laitan hiustenlatvoihin jätettävää hoitoainetta. Minulla on myös hiusöljyä jossa on vähän enemmän tuoksua, taidanpa laittaa sitä, jos vielä tuon sipulin tuoksuja vähän hiuksiin jää.

        Ainakaan vielä ei mitään vaikutuksia ole huomannut. Minulla on hiustenlähtöä ja hilseilyä, tai sellainen kuiva, herkkä osittain asooppinen iho - ainakin eräs kampaaja joskus näin sanoi. Olen aiemmin kokeillut eri shampoita ja hoitoaineita melko mitäänsanomattomalla vaikutuksella.

        "asooppinen" iho,en ole kuullutkaan moisesta?


      • hiuspohjanongelmat

        Kirjoitusvirhehän tuossa on - pitäisi olla atooppinen.


    • Varmaankin

      yhtä pätevää ainetta kuin kananpaska viiksien kasvatuksessa

      • ykskakkaakakskakkaa

        Oletko kokeillut viiksien kasvatukseen kanankakkaa? Kerro lisää...


      • ennenvanhaan

        ukot juttelivat että on se kananpaska tehokasta viiksien kasvatuksessa. No pikkupojat tietty kuuntelivat korvat höröllään ja joku saattoi jopa hieroa kananpaskaa nenänsä alle. Mahtoi olla mukava olo. Mitäpä sitä ihminen ei kokeilisi jotta pääsisi toivomaansa lopputulokseen.


    • hiuspohjanongelmatohi

      Tein tuon linkin http://askelterveyteen.com/sipulimehu-estaa-hiustenlahtoa/ ohjeen mukaan kahden kuukauden sisällä kolme kertaa viikossa päänahan hoidon sipulimehulla. Hiustenlähtö on pysähtynyt, mitä nyt ihan muutama hius lähtee kammatessa tai hiustenpesun aikana, mutta sehän on ihan normaalia.

      Olen tosi iloinen, kun ei enää ole kylppärin lattia hiusten peitossa. Kiitän Jumalaa hiuksistani. Olin aivan epätoivoinen hiustenlähdön aikaan ja pyysin puolestani esirukousta nettirukoilijoiden palstalla että hiustenlähtö loppuisi. Jumala kuuli rukoukset ja sipulimehuhoidolla sain hiustenlähdön loppumaan.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe