Luontaistuotteiden harvinaiset vaikutukset

tämmöistä

Hei

Minulla on ocd, sekä sos.tilanteiden pelko, ongelmat kietoutuvat yhteen mutta sos.tilanteissa ihmisten seurassa on sitten ongelmia.

Olen aikoinaan käyttänyt optiparia, masennuslääkettä, aloin syömään turhan isolla annoksella, lihotti, levottomat jalat, jonkinlainen tunteettomuus, ei oikein sopinut.

Toinen masennuslääke, moclobemid, toimi hyvin sos.tilanteiden pelkoon, mutta, teki vihaiseksi, ajatus ei kulkenut, huononti unta, käytin tätä kauan mutta se ei oikein sivuvaikutusten takia sopinut.

Sitten yritin selvitä pitkän aikaa pelkällä opamox-tabletilla, yritin pitää annostusta niin pienenä kuin mahdollista, siinäkin sitten oli omat sivuoireensa. Viikonloppuja kun olin ilman rauhoittavaa, oli hermot kireällä, tuntui jotta muisti olisi huonontunut, tätä käytin melko pitkään.

Nyt sitten olen yrittänyt hakea luontaistuotteista apua ja olen apua niistä saanutkin paljon, ilman ongelmia. Paras kaikista on ehdottomasti E-epa.

Osasta luontaistuotteista olen saanut outoja sivuvaikutuksia mitä en ole lukenut muilla olevan.

Karnosiini, auttaa hyvin sos.tilanteiden pelkoon, mutta tuntuu ettei ajatus kulje, aivot ikäänkuin jumissa, jumittaminen tulee noin tunnin kuluttua karnosiinin ottamisen jälkeen, jonka jälkeen alkaa siitä helpottamaan.

Berberiini, auttoi myöskin hyvin pelkoihin, tekee minut ahdistuneeksi, kokoajan sellaista ahdistusta päällä, uni ei tahdo tulla, ummetus.

5-htp = Tämäkin taasen auttoi mutta järki ei juossut, en voinut käyttää.

Tyrosine = ei sopinut ollenkaan, tuli huono olo.

L-tryptofaani= Toimii minulla, väsyttää hieman, minusta terävöittää mieltä, ei ehkä kumminkaan ollut minulle sopiva.

Tauriini = Sopii loistavasti, auttaa pelottaviin tilanteisiin, tuntuu vain vaikutus aika olevan niin lyhyt.

L-teaniini = Toimii hyvin.


Tuntuu olevan hyvin yksilöllisiä nuo vaikutukset.

5

444

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kentietääpi

      Moni suomalainen kärsii tietämättään erilaisista ravinnepuutoksista. Yleisimmät ravinnepuutokset ovat kalan Omega-3 rasvahapot (EPA ja DHA), rauta, folaatti, B12-vitamiini, D-vitamiini, jodi, seleeni, magnesium, sinkki ja K2-vitamiini, joka on äärimmäisen tärkeä verisuonten ja luuston hyvinvoinnille.


      Sosiaalisten tilanteiden pelko!

      http://www.terve.fi/sosiaalisten-tilanteiden-pelko/sosiaalisten-tilanteiden-pelko

    • kentietääpi

      Ravintolisä

      Elintarvikelain alainen tuote, jonka tarkoitus on täydentää ruokavaliota. Ravintolisiä ovat esimerkiksi vitamiini- ja hiveainevalmisteet.

      Kasvirohdosvalmiste

      Lääkelain alainen lääkevalmiste, jota valvoo Fimea. Vaikuttavat aineet ovat joko kasviperäisiä aineita tai kasvirohdostuotteita. Perinteinen kasvirohdosvalmiste voidaan ottaa markkinoille ilman tutkimuksia, jos se on ollut vakiintuneessa käytössä 30 vuotta.


      Luontaistuote

      Vanhahtava termi, jolla niputetaan arkikäytössä yhteen ravintolisät ja kasvirohdosvalmisteet.

      LÄHDE: Fimea, Evira

    • Setä.neuvoo

      Raamatussa väitetään, että (Jumalan) rakkaus karkoittaa pelon.

      Saattaisi olla hyödyllistä sinun päästä selville, mikä uskonto tai aatemaailma (kosmologia ja ihmistyyppien erottelu) sinusta tuntuu oikealta. Eli että onko sinulla tavallista herkemmät antennit aistia ihmisistä, kuka on kusip.... öhöm, raamatullisilla termeillä sanottuna ulkokullattu, pilkkaaja, tai psykologisilla termeillä sanottuna psykopaatti, tai poliittisilla termeillä, riistäjä, alistaja, sortaja tms.

      Luulisin, että uskonnon tai aatteiden alalta saisit valmista tietoa, miten asennoitua erilaisiin ihmisiin. Tai onko itseäsi kohdeltu kaltoin tavalla, että jokin puolustautumis- /uhriutumisasenne on jäänyt päälle toistaiseksi. Ehkä Jumala on pussittanut sillä, että olet pettynyt ihmisiin, ja haluaa herätellä huomiotasi?

      Uskonnon ala on melkoista temmellyskenttää nykyään. Kirjoista ja keskusteluista voi löytyä monenlaisia "harjoitusvastustajia". Toisaalta, oletko itse armon alla, vai perustuuko pelkosi ajatteluun, että kelpaatko, täytyykö suorittaa aina vain tullakseen joksikin? Hyvää jatkoa ja Jumalan siunausta.

      Tässä joitakin keskusteluita, joihin olen kirjoitellut:

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14221336/helluntailaisten-eksytys-on

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14291678/kaannyin-juutalaisuuteen

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14286601/kuinka-tunnistaa-eksytys

      Muita voi löytyä vaikkapa qrobe.it -hakukoneella seuraavilla hakulausekkeilla:

      site:suomi24.fi "setä.neuvoo" kristinusko

      site:suomi24.fi "setä.neuvoo" helluntailaisuus

    • kohoidossaollut

      Kokeile energiahoitoa eli henkiparannusta. Se tasapainottaa ja rentouttaa olotilaa niin paljon että paranemisprosessi alkaa käynnistyä eli keho alkaa itse parantamaan itseään. Siinä ei ole mitään mystistä. Se ei kuitenkaan kokonaan korvaa lääkärin antamaa hoitoa, on vain erittäin hyvä tukihoito. Kalaöljyt ja D-vitamiini myös.

    • aloittajaitse

      Mitään henkiparannusta tai muuta manaajaa en taatusti koita, en myöskään suosittele kenellekkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      106
      1844
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1427
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1406
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1359
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1323
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1270
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1247
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      647
      1192
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      15
      1070
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1068
    Aihe