Millaisissa seuroissa viihdyt parhaiten?

ViihdynSeuroissa

Millaisten ihmisten kanssa viihdyt parhaiten?
Millaisissa ryhmissä?
Millaisista aiheista keskustelette?

Millaiset aiheet innostavat, saavat viihtymään ja miten niistä keskustellaan?
Ollaanko samaa mieltä, väitelläänkö tai...

18

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mukavata

      Viihdyn yksin tai kaksin, en sen suuremmissa ryhmissä.

    • bessie-

      Vaikea sanoa, millaisessa seurassa viihdyn parhaiten.
      Jos sanon tylsän epämääräisesti, että viihdyn parhaiten siinä seurassa jossa kulloinkin (vapaaehtoisesti) olen, niin se on koko lailla oikea arvio. Olen utelias ja aidosti kiinnostunut (uusista) asioista ja ihmisistä, joten ainakin hetken aikaa viihtyisin melkein seurassa kuin seurassa. Edellyttää kylläkin, että koen myös heidän olevan kiinnostunut seurastani.

      Noin muuten viihtymiseni vaihtelee, en ole aina samoista asioista innostunut tai aina yhtä jaksava. Aikuisten seurasta puhuttaessa voin kuitenkin sanoa, että pitkän päälle olen kiinnostunut vain ihmisistä joilla on avoin mieli, suora ja mutkaton käytös (luonne), tärkeimpinä arvoina oikeudenmukaisuus, kunnia ja vastuuntunto, arvostan suuresti myös viisautta, hyvin laajaa yleissivistystä ja elämäniloa.

    • IlmanViinaaJaTupakkia

      Pienemmissä porukoissa, luontohenkisissä. Sienestystä, marjastusta, kalastusta ja puutarhajuttuja, tavallisten luonnollisten reilujen ihmisten kesken. Talvella vetäydyn olemaan issekseni kuin karhu talviunilla.

    • Kysyn-ja-vastaan

      Olen huomannut olevani parasta seuraa itselleni :) Namu löytö näin mieheksi.
      Mutta nyt alkaa päivän tärkein hetki. MM loppuottelu.

    • ö-Öö

      Mnaah

      Suviseuroissa mukavan potunviljeliäloispummieläkeläis-seurassa . >;/


      =DW=

    • eikö.olekin

      Yksin tai seurustelukumppanin kanssa.
      Mitä vähemmän tapaa ihmisiä, sen paremmin säästyy harmeilta.

    • staka

      Positiivisia ja mutkattomia ihmisiä ihailen. Sellaisten kanssa puhetta riittää ja saatetaan keksiä yhteisiä uusia juttujakin, kaikenlaista kivaa tekemistä tai 'menemistä'.
      Olen luonteeltani aika mutkaton ja otan sekä asiat että ihmiset sellaisina kuin ne vastaan tulevat. On vaikeampaa olla aina (yltiö)positiivinen. Ja olen aika varovainenkin... ikä lie tuonut varovaisuutta kehiin.

    • Tupakkitauotpilaareissut

      Savuttomassa!!!

    • Ittiäni paremmassa tietenkin ,heikolla menestyksellä tosin kun toi palomakaan ei ymmärrä mun juttuja .

      • bessie-

        Jaa, minä taas en ole koskaan viihtynyt itseäni paremmassa seurassa. Itseäni viisaampien ja korkeastikin koulutettujen seurassa kyllä, mutta vain jos tunnen olevani oikeassa ympäristössä, yksi porukasta.

        Koskaan ei ole ollut mitään hinkua pyrkiä mihinkään vain päästäseni 'parempiin piireihin.'


      • bessie- kirjoitti:

        Jaa, minä taas en ole koskaan viihtynyt itseäni paremmassa seurassa. Itseäni viisaampien ja korkeastikin koulutettujen seurassa kyllä, mutta vain jos tunnen olevani oikeassa ympäristössä, yksi porukasta.

        Koskaan ei ole ollut mitään hinkua pyrkiä mihinkään vain päästäseni 'parempiin piireihin.'

        Miten tonkin tulkittee ,eikös korkeammin koulutettu ja viisaampi ole parempaa seuraa?
        Ettei menis hiuksen halkomiseks.


      • bessie-
        koti-kiusattu kirjoitti:

        Miten tonkin tulkittee ,eikös korkeammin koulutettu ja viisaampi ole parempaa seuraa?
        Ettei menis hiuksen halkomiseks.

        Ononon, mutta: "vain jos tunnen olevani oikeassa ympäristössä, yksi porukasta".


      • Soitit mun ovikelloa?
        Ei minulla ole mitään sinua vastaan. Olet ihan hyvä tyyppi ja varmasti hieno, empaattinen ja auttavainen ihminen. Eikä mun seura ole mitään "parempaa".
        Ainoo syy miksi en yleensä ota paljoa osaa ketjuihisi etenkin jos ne on runonmuodossa tai silleen filosoofisia on että vaikka lukisin useaan kertaan en ole jyvällä mitä ajat takaa. Mitä oikeestaan haluaisit sanoa. Eikä se johdu murteesta tai kielestä. Ymmärrän kaikki sanasi, erikseen Joskus luen sinun ja Ancelin keskusteluja ja olen todellakin ihan ulkona. Kuin se kuuluisa lumiukko. En vain ole samalla raiteella niin paljon että junat kohtaisivat. Voin vain vilkuttaa ohikulkevasta junasta tai samaan suuntaan kulkevasta.
        Mutta, edelleenkin.
        Et ole ainoa joiden tekstiä en jollain tasolla pysty hahmottamaan. Hunksz on toinen samanlainen tapaus.
        Peace ;)
        P.


    • Seurallinenerakko

      Tykkään itseäni nuoremmista, avoimista, iloisista ja fiksuista ihmisistä ympärilläni. Jotka puhuvat enemmän asioista kuin ihmisistä ainakaan arvostelevassa ja halventavassa mielessä. Selän takana juoruilu, pahansuopuus, on ikävää ja sitä harrastavat iäkkäämmät jostain kumman syystä enemmän.

      Viihdyn myös enemmä "itseäni paremmassa seurassa" ehkä sen takia kun seura tekee kaltaisekseen, en halua muuttua ikäväksi ja negatiivikseksi katkeroksi.

      • NikittömänäVälillä

        Mielestäni pahansuopuus ja juoruilu eivät liity ikääntymiseen, vaan ihmiset ovat sellaisia koko ikänsä tai sitten eivät.

        Aikoinaan luulin ko. ominaisuuksien olevan tyypillisiä joillekin naisihmisille. Jouduin tai pääsin suureksi hämmästyksekseni huomaamaan, että miehetkin osaavat panetella toisia(an) selän takana ja juoruilla. Kun jouduin teollisuudessa tekemisiin työnjohtaja-tason kanssa, tapasin pari todella ikävää ja pahantahtoista juoruilevaa miestä. Välillä kuulin puoliksi tahtomattani sivusta todella ikäviä juttuja. Ihmettelin, mutten halunnut puuttua asiaan, koska se ei kuulunut toimenkuvaani.


      • Mikäseyleensäon

        Niin voi olla, mutta kyllä elämän katkeroittama ihminen arvostelee ja arvioi muita aika ikävällä tavalla. Jos ei itsellä kaikki ole mennyt niin kamalan hienosti, niin se sattuu, että muilla menee paremmin. Tai oikeasti luullaan ja kuvitellaan että muilla on mukavaa ja itsellä ihan mälsää vain.


    • Minä viihdyn yksin ja seurassa, suurissakin porukoissa ja pienemmissä ryhmissä. Ompeluseuroja ja marttakerhoja boheemi hippisieluni välttää; konsertit ja festarit ei ole mun juttuja myöskään, viihdyn taidenäyttelyissä, kotiseutumuseoissa, käsityömarkkinoilla, viherlandiassa, toreilla, turuilla ja vanhoissa linnoissa. Kultturitätien viininmaistajaiset, kirjakerhot ja poliittiset ryhmittymät kiinnostavat vain ohikiitävän hetken; etsin seurassani autenttisuutta, pidän hyvän itsetunnon ja terveen itseluottamuksen omaavista ihmisitä. Koulutustaso ei ole tärkeä; osata käyttäytyä on. Sivistys on tultava tosi syvältä jos haluaa esittää sivistynyttä.
      Ystäväpiirini on laaja mutta läheisiä ystäviä on ehkä vain noin tusina, heistäkin osa on sukua ja perhettä.

    • siilimuori3

      Sellaisessa seurassa jossa ollaan ystävällisiä ja kohteliaitakin. Aina ei tarvitse olla samaa mieltä mut oikeassaolemisen pakkoa ei ole. Jossa kuullaan ja tullaan kuulluksi. Ja nähdyksikin vaikkei sanoisi mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6233
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3986
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      262
      2397
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1940
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1403
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe