Olen niin väsynyt

Enjaksaenää

En jaksa enään, tämä stressi tuhoaa minut. Minulla on eräs ystävä johon tutustuin noin kuusi vuotta sitten. Ihana ystävä, maailman paras ja minulle hyvin tärkeä. Hän on ollut masentunut koko tämän ajan eikä loppua näy. Koettanut itsemurhaa viimeksi viime kesänä, ei tosin koskaan kertonut minulle siitä, kuulin sen eräältä toiselta. Ehkä koettanut sen jälkeenkin en tiedä. Viimeksi viillellyt (tietääkseni) Joulukuussa, tai ainakin yritti, poikaystävä kai esti. Saa masennuskohtauksia vähän väliä, olen koko ajan varpaillani ja puhelin kourassa, odotan seuraavaa itsetuhoista viestiä jotta pääsen häntä lohduttamaan ajoissa. Tosin, en tiedä miksi edes yritän, ei hän usko minua. Kaikki ne kyyneleet kaikki se huoli ja paniikki jotka hän on nähnyt vuosien varrella, ja silti hän ei usko että välitän hänestä. Vaikka hän on paras ystäväni, ja minä hänen. Viime viikonloppuna satutti taas itseään yöllä. Vaikka päivällä olin puhunut hänelle siitä että häntä rakastetaan ja hän on tärkeä ja että meillä tulee olemaan mahtava tulevaisuus. Hän ei uskonut vaan satutti itseään yöllä, kun minä nukuin, vaikka päivällä sanoi että pärjää kyllä. Näyttää siltä että minun pitää alkaa valvoa öisinkin, koetan olla hänen tukenaan aina. Olen silti niin väsynyt tähän vuosia kestäneeseen jatkuvaan stressaamiseen, vahdin häntä kuin haukka, jokaisessa sosiaalisessa mediassa, jos hän laittaa itsetuhoisia viestejä olen viivana auttamassa. Mutta kaikki mitä hänelle sanon kaikuu kuuroille korville. Ei hän usko minua, vaikka itkisin paniikissa ei hän silti usko minua, hän ei usko että välitän. Olen umpikujassa josta en pääse pois, alan jo menettämään yöunianikin hänen takiaan, tuntuu kuin olisin hänen hengityskoneensa, epätoivoisesti pidän häntä hengissä. Ja hän ei edes usko minua. Olen lopen uupunut ja väsynyt, stressi tuhoaa minut. En tiedä miksi kirjoitin tänne. Ehkä jolla kulla on samanlaisia kokemuksia ja joku voisi auttaa minua.

9

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kerkokokkooko

      Paras mitä voit tehdä ystävällesi on se, että parannat hänet masennuksesta. On aikalailla selvää että hänellä ei ole voimia eikä ehkä osaamista asian selvittämiseen.

      Googleta niinä valvominasi öinä teorioita siitä, mikä aiheuttaa masennusta, ja miten sitä hoidetaan.

      Itse sain itseni kuntoon vitamiineilla ja hivenaineilla. Lukemalla, lukemalla ja lukemalla ja kokeilemalla löysin ne oikeat joiden puute itselleni aiheutti tuon olotilan.

      Joku voi parantua tuosta vaivasta jollakin muulla keinoin, mutta tilanne kuulostaa sille, että hänellä on oikeasti pahanluokan ongelma. Jos hänellä on puute joistakin vitamiineista ja hivenaineista, ei edes lääkärit häntä pysty auttamaan asiassa, sillä länsimainen lääketiede ei ota oikeastaan laisinkaan huomioon vitamiini- eikä hivenainepuutostiloja.

      Tiedän että kommenttini aiheuttaa suuren luokan älämölön taas kerran, mutta huutelijat, kertokaa sitten että mikä tuota ihmistä vaivaa, tämä minun tarjoamani on vain yksi teoria, eikä välttämättä oikea, mutta aivan varmasti mahdollinen.

      Mitäs niitä huutoja nyt onkaan tulossa...

      -jeesus pelastaa
      -usko itseesi niin päivä paistaa risukasaan
      -masennus ei ole sairaus
      -tohtori tolonen on perseestä

      Oliko mitään muita varteenotettavia kannanottoja?

      • parempihuominen

        Oma vointini palautunut muutamassa kk loppuunpalamisen seurauksena E-Epalla, vahvalla B-vitamiinilla, magnesiumilla ja karnosiinilla. Uskon vitamiineilla olevan positiivisia vaikutuksia masennuksen hoitoon. Hedelmien syöntiä kannattaa myös lisätä, esim. banaani, ananas, kiiwi.. Pähkinät sisältävät myös hyviä vitamiineja ja hivenaineita. Kourallinen päivässä :)
        Olen lukenut viimeksi Aku Kopakkalan kirjan; Masennus suuri serotoniinihuijaus. Suosittlen !


    • viisas.mies

      Masennus ei ole sairaus idiootit

    • Virsut

      Oletko ajatellut, että ystäväsi tekee kaikkensa saadakseen huomiosi? Hän saattaa ajaa sinut "reunalle". Tarkastele ystävääsi myös narsismin kantilta. Tottakai masennus on sairaus, mutta ei maksa paljon selvittää myös muita mahdollisuuksia.
      Muista, että sinä et voi auttaa ketään, jos itse romahdat. Ota etäisyyttä ja suo itsellesi lepoa ystävästäsi.

    • eienäänuori

      Ei tämä ystävä sillä parane, jos uhraat elämäsi ja näännytät itsesi loppuun. Et sinä voi häntä parantaa ja pitää hengissä. Ei masennus myöskään millään vitamiineilla parane. Jos hän tekee itsemurhan, niin et voi häntä pelastaa ja estää sitä tekemästä.
      Jos ilmoitat hänelle, että olet ystävä, mutta et voi tehdä kaikkea hänen puolestaan. Ihmisellä on myös oma vastuu elämästä ja se on otettava.
      Tämä ihminen orjuuttaa ja sitoo sinua. Se ei ole ystävyyden tarkoitus.
      Jumala voi auttaa teitä molempia.

      • dfdfgdgfdfgdgfdfg

        Ja sitten se perustelu ettei masennus voisi parantua vitamiineilla, kiitos.

        Kun ne on monen tutkimuksen mukaan masennuksen aiheuttajia, nimenomaan puutoksen muodossa.

        Ainiin, tämä oli se jeesus tyyppi. Masennus ei ole sairaus tulikin jo toisessa kommentissa ja se kovasti kun nyt yrität sitä ja tätä niin sitten siitä seuraa jotakin hyvää, tuli sekin jo esille.

        Missä viipyy Tolosen herjaaja? Se vielä puuttuu...


      • syökää-vitamiinia

        "Kun ne on monen tutkimuksen mukaan masennuksen aiheuttajia, nimenomaan puutoksen muodossa."

        Vastasit omaan kysymykseesi: Kun puutos korjataan, vaiva parantuu. Varmasti tietenkin käsitit tämän. Mutta ihan kiva trollaus.


    • obi1

      mä kerron sulle yhen tarinan. oli yks kakskytviis vuotias likka. se joi bissee aamust iltaan. hoiti omaa ahistustaan sillä ja se tuli meiän kööriin sattumalta. se kerto tarinaasa ja sil oli ollu jo yks kolmen viikon osastokeikka takana. ei syöny mitään lääkkeitä. siinä sitten ryypiskeltii pari viikkoo. se oli ihan kiva likka. oli sil jotain harhoja, mutta puhuttiin sen kaa paljon, että höpöhöpö juttuja sulla. ei se menoo haitannu. sit se lähti käymää himassaa porukoilla ja viikkoo myöhemmin kuultii et se oli suljetulla. no pari päivää myöhemmin kuultii ,että se karkas sieltä. oli lähteny ryyppäämään.se otti meihin yhteyttä ja tuli takas meiän kaa ryyppää. se kerto haluuvasa tappaa ittesä. sillä oli aiemminkin ollu haimatulehduksia, ja se meinas ryypätä niin paljon että haima sanoo poks.ja niin siin sit meinas käyä.se alko valittelee kipuja sisuskaluis ja me vietii se sairaalaa. haimatulehdus. se oli kolme neljä päivää tiputukses ja pääs pois.mul synkkas sen likan kaa kuitenkin aika hyvin.se pyys mut mukaasa niitten porukoille,siel oli sellain saunamökki mis oli takkatupa. hengattii siel sellaset kolme viikkoo. ryypättii vähemmän,koitettii safkata ja ulkoiltii meni ihan jees.mut sit yks yö mä heräsin ja se ei ollu siin vieres. menin ulos kattoo et mis se on ja löysin sen tuijottamast mettään ,et tuol on joku. no joo-o.vitut siel mitään oo, takas nukkuun. sillä oli harha että joku on tulos ja tekee sille pahaa.taas meni pari päivää ihan jees,kunnes taas heräsin yöllä.sit ei näkyny taaskaa missää.menin ulos ja näin ku se kiipes kakskerroksisen talon katolle. menin peräs ja se oli aikeis hypätä sielt.se oli vähän sekasen olonen.no voi vittu.sen porukat heräs ja oltii siin sit sitä mieltä että täytyy viiä se osastolle. emmä vielkää tiiä oliksse oikee ratkasu,mut kun ei tiänny ryyppääkse ittesä hengiltä vai hyppääkse jostain jos selkäsä kääntää.oisko mun pitäny jatkaa sen vahtimista....en tiiä. mut se oli kolme kuukautta osastolla.sielt se muutti tukiasuntoon ja oli kolme kuukautta siellä. lopetti ryyppäämisen.muutti omaan kämppään ja hankki koiran. nyt se on ollu jo vuosia selvinpäin, alkanu huolehtii itestää ja terveydestään.alottanu joogan ja on kasvissyöjä.mä en oo osastohoidon kannalla ellei oo ihan pakko.en oo lääkityksen kannalla jos ei oo ihan pakko. täl kertaa meni tällee. en tiiä miten niitten harhojen kans nykysin on. ne oli sillon aika rajuja salaliitoista viesteihin telkkarissa ja muita uskomattomia juttuja,esim joku lukee hänen ajatuksiaan jossain tyyppisiä hommia. mä veikkaan että se on jo tajunnu ,ettei ihan niin asiat ollutkaan. aloittajalle haluan sanoa, että jos ei omat voimat riitä, niin ammattiapua on saatavilla. ymmärrän sua se on rankkaa jos täytyy jatkuvasti pelätä, että jotain tapahtuu. koita puhua kaverilles, että ois mahis käyä jossain terapias. ehkä se riittäis.ehkä ei tarttis mennä osastolle asti, niillä reisuilla kun ei aina ole onnellista loppua. se itsari ajatus on kun lumipallo,joka alkaa pyöriessään kasvaa mitä enemmän sitä kelaa. se ajatuskuvio pitää jotenkin saada katkastua tai se saa vallan ja täyttää koko elämän.voimia sulle ja tsemppiä kaverilles! koittakaa viettää hyvä kesä jokatapauksessa!!!
      ;>

      • Jeffkhh

        Skitsoftenia ja masennus on eri asioita, se on sitten syytä muistaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2784
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2624
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1835
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      31
      1739
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1713
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1252
    8. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      69
      1071
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe