yksinäinen parisuhde

ja vielä lisäys seksielämästämme, eli tilanne vaikuttaa samoin sielläkin. Mies haluaa ehkä 1 kerran kuussa tai parhaimmillaan 2... minulle se ei riitä, ja olenkin yrittänyt panostaa siihen vaikka miten, mutta mies kyllä suostuu joskus, mutta huomaan ettei häntä kiinnosta. Pahinta koko tilanteessa on se että mieheni oli ennen muuttoa aivan erilainen joka suhteessa, ja nyt kaikki on toisin. En olisi ikinä muuttanut yhteen jos olisin tiennyt että tilanne menee tähän.. :( olin paljon onnellisempi ennen tätä suurta virhettä

Voiko mies olla masentunut?

Kyllä kuulostaa siltä että ero on paras vaihtoehto.
Olisiko niin että mies vain jotenkin asettautui siihen tilanteeseen että nyt ollaan tavallaan kuin naimisissa ja hän on mies, saa mennä ja tulla ja vaimon täytyy hoitaa ruuat ja siivoamiset eikä hänelle tarvitse mitään selitellä?
Miksi hän käy kylillä? Ei kai hänellä ole uutta rakkautta?
Älä jää tuohon tilanteeseen.

Joo.. varmaan olisi parempi muuttaa erilleen ja olenkin nyt miettinyt (etten vaan tue katuman päälle) tarkkaan ja katson mitä tulee kun keskustelen mieheni kanssa asiasta. Tilanne ei muutu mihinkään ja mies ärsyyntyy aina jos yritän kysyä jotain (ottaa sen hyökkäyksenä tai kuulusteluna kai) vaikka puhuisin vain tavallisista asioista ja kuulumisista. Kokeiltu on, jos en itse puhuisi mitään tai kysyisi niin ei sitten todellakaan puhuittaisi varmaan mitään monia päiviä, tai saattaisi mies tokaista yhden lauseen jos on johonkin lähdössä. Tää on ihan hirveetä, mies haluaa elää omaa elämää eikä jakaa mun kanssa tunteita, arkea, läheisyyttä tai mitään muutakaan? Miks hemmetissä se muutti mun kans sit yhteen? Pahinta kaikesta että rakastan häntä silti vielä.. mutta itse haluaisin jakaa arjen, tunteet ja huolet, ilot, surut ja olla yhdessä. Eipä tässä kai auta kun puhua, jos miestä ahdistaa jakaa elämä niin ei ole oikein pakottaa tai painostaa häntä onnettomaksi, mmuttei myöskään oo itteeni kohtaan oikein etten saa suhteesta mitään, en yhtään mitään ja olen yksinäisempi kun koskaan... Pakko oli avautua tänne taas, ihan niin toivotonta tää nyt on, että tästäkii vuodatukesta tuli parempi mieli....

Mitä sinä voit enää sanoa tuolle otukselle mitä se ei jo tiedä ennestään?
Olet sanoin ja elein ilmaissut mitä sinä haluat tulevalta aviopuolisoltasi.
Mies on sanoin (tai sanomattomuudellaan ) ja elein ilmaissut mitä hän haluaa tulevalta aviopuolisoltaan.

Te kumpikin haluatte täydellisen erilaiset aviopuolisot!

Mitä sinä tunnet tuota miestä kohtaan, ei ole rakkautta. Tietysti voit uskotella että se on rakautta, ihan miten vaan; se kuitenkaan ei poista tosiasiaa että te kumpikin haluatte tulevilta elinikäisiltä aviopuolisoitanne täydellisen erilaisia ominaisuuksia.

Miksi et käyttäisi aikaasi ja energiaasi etsimään puoliso joka vastaa mitä sinä haet ja antaa miehelle tilaisuus etsiä puoliso joka on hänelle juuri sopiva?

Tunnen tilanteesi.

Oma mies muuttui täysin yhteenmuuton jälkeen. Seurustelimme kaksi vuotta ennen muuttoa. Jäin suhteeseen rakkaudesta ja siitä, etten osannut tai uskaltanut lähteä. Ero tuli lopulta ja olen harmitellut, etten lähtenyt jo aiemmin. Elämänlaatuni kohentui valtavasti.

Miehelläsi voi olla masennusta tai sitten hän pitää sinua itsestäänselvyytenä.

Oli syy kumpi tahansa, olet nähnyt tarpeeksi teidän eteen. Sinuna muuttaisin pois enkä katkeroittaisi itseäni pidempään.

Eikös tuo ole vähän outoa käytöstä miehiltä. Nainen tuntee itsensä jymäytetyksi. Toiset ovat pesänrakentajia, toiset eivät. Monet muuttuvat lapsen syntymän jälkeen. Toki ihmiset muuttuvat uusien kokemusten myötä. Aloittaa, oletko sanonut, että haluat pois yksinäisyydentunteesi takia. Käykää keskustelemassa ennen eroa. Voisko mies puhjeta puhumaan.

ole onnellinen sulla on "aikuinen lapsi kotona
parempi kuin kora

Onko mies introvertti? Mitäs jos häntä jotenkin ahdistaa se, että hänellä ei enää ole omaa tilaa, kun kotona asuu toinenkin ihminen, ja sitten alitajuisesti yrittää työntää sinua kauemmas olemalla ikävä ja kylmä... Tuli vaan mieleen, sillä itse saatan häpeäkseni joskus käyttäytyä näin. Tarvitsen totaalista omaa aikaa, en välttämättä paljon ajallisesti, mutta sellaista täysin varmaan omaa tilaa.

Meillä minä olen se joka ei puhu, ei kysele, ei ole mitään mieltä mistään, ei halua koskettaa. Toinen on suunapäänä, vaatii hirveästi huomiota, jatkuvasti ja kaikki pitää tehdä yhdessä. Jos olen pois kotoa soittelee monta kertaa päivässä etten saa olla rauhassa sielläkään. Toinen sanoo rakastavansa jne. Se vain lisää minun kuormaani. Minä en jaksa tätä ihmistä mutta olen niin lapanen etten saa sanottua että nyt tämä loppuu tähän. Jotkut ihmiset vain on hirveitä energiasyöppöjä tajuamattaan ja se totuus lävähtää kasvoille voimallisesti yhteenmuuton myötä. Minä olen nainen ja tuo "toinen" on mies. Mulla on uusi kämppäkin ja silti täällä vaan edelleen teen hidasta kuolemaa.

samaa mieltä tuosta energiasyöppöydestä.
Itselläni oli myös parisuhde jossa toinen oli koko ajan iholla kiinni, ei hetken rauhaa omille ajatuksille kun koko ajan olisi pitänyt kommunikoida ja olla äänessä. Ainoa hengähdystauko oli töissä ja yhtäkkia huomasin, ettei ollut kiva enää mennä kotiin. Suhde päättyi siihen.

Mulle tapahtu ihan samalla tavalla kun muutin avoliittoon. Miehen käytös muuttui täysin ja ei ole juuri parantinut siitä. Lähde nyt koska et ole ehtinyt vielä tottua huonoon.

Kas vain. Kuulosti tutulta, mutta minä vain miehenä kokenut samankaltaisen kohtalon. Seurusteltiin monta vuotta etänä. Sitten yhteen. Nyt puoli vuotta eikä seksiä ollenkan. Eikä paljon muutakaan hellyttä. Olen loukussa.

sanonpahan vaan että sama tilanne oli mulla mut olin ite se joka muuttui muuton jälkeen..en tiedä mikä muhun meni mut jälkeenpäin ajateltuna toisessakin oli vikaa siihen mikä musta tuli..en ottaisi neuvoja täältä keneltäkään koska asiat ja suhteet ovat erilaisia..ongelmia tulee suhteisiin mutta tärkein juttu (mitä me ei ikinä tehty) olisi puhua ongelmista..jos toinen ei suostu puhuun niin kannattaa kuitenkin kysellä ja yrittää vaan puhua vakavasti suhteen tulevaisuudesta..eikö se siinä vaiheessa herää...ja pointti on ettei välttämättä kannata erota ongelman takia..asioita voi aina ratkoa..muista mihin rakastuit..tuskin se ihminen on mihinkään kadonnu..

Erosin avopuolisostani mutta palasimme yhteen, ostettiin yhtein asunto, voin sanoa, että elämi tyhmin teko.Jo aiemmin miehen valheet mursi minussa jotain.Hänellä oli lyhyt suhde erommeaikana, erosi muka koska rakasti vain minua. Totuus tulikin ilmi, eli, erosi koska pelkäsi jäävänsä kiinni pettämisestä kanssani, oli kuulemma selvittänyt asiat naisen kanssa.Soitin tälle naiselle, mies oli lähtenyt jättäen jälkeensä vain tekstiviestin....fiksua...ei tosiaankaan.Mies ei osaa sanoa miksi valehtelee, on toki pahoillaan kun näkee kuinka voin pahoin.Lähtisin heti mutta asuntoa on vaikea saada myydyksi ja toinen ei halua sitä lunastaa.Syvä inho itteäkohtaan et miksi olin noin sinisilmäinen.Masennus vain syvenee ja jokainen joka on kärsinyt ko.taudista tietää ettei saa mitään järkevää ajatusta päähänsä.Mitään tyhmiä kommentteja en kaipaa.Ihailen teitä jotka olette päässeet huonosta suhteesta eroon.

Yritän itse päästä huonosta suhteesta eroon. Kämppiksinä on asuttu tässä jo n.2 vuotta ja naisen muutto omaan asuntoon on viivästynyt sairauksien takia. Kovin raskasta tämä kämppiksinä eläminen on, kun toinen on kokoajan läsnä ja sairaudet viivästyttävät muuttoa. Tuntuu siltä, että nainen viivästyttää sairauksiin vedoten muuttoaan. Itse olisin valmis nopeaan eroon, mutta kun toinen on sairas ja pitäsi ymmärtää muuton hitautta.

Itse en viivyttele eroa, tässä sairastuu pikkuhiljaa lisää, muuttaisin pois, mutta asumiskustannukset nousee liian paljon, nykyisesta kämpästä laina ja uudesta kämpästä vuokra.Toinen ei halua lunastaa asuntoa.Yöt menee miettiessä.
Voi olla, että puolisosi vetoaa sairauksiinsa, silti se ei ole oikein toista kohtaan, sairastut vielä itsekkin.Toivotaan, että tilanteet joskus selviää.Onnea Sinulle matkaan.