Miesystävän negatiivisuus

tilannetoivoton

Olen aina ollut luonteeltani iloinen, positiivinen ja asioista helposti innostuva. Haluan kokea mahdollisimman paljon ja nähdä maailmaa, että on sitten vanhainkodissa jotain mitä muistella.

Mutta. Miesystäväni, jonka kanssa olen ollut nelisen vuotta, on melkeinpä täysi vastakohta! Viime aikoina varsinkin. Hän on aina ollut hieman alakuloinen luonne, mutta jotenkin asia on alkanut vaivata viime aikoina minua enemmän.

Hän on siis melko negatiivinen, eikä ikinä halua käydä missään (sanoi minulle vasta suoraan, ettei halua ulkomaille, vaikka viimeiset pari vuotta ollaankin muka yhdessä suunniteltu ensimmäistä yhteistä ulkomaanmatkaa - eli sinne meni sekin yhteinen suunnitelma), hyvä jos hänet saa mukaan käymään Etelä-Suomessa sisarusteni luona kerran-pari vuodessa. Arki on hänelle melkeinpä pelkkää suorittamista ja lähes joka päivä hän jaksaa valittaa ettei kiinnostaisi mennä töihin. Töistä tullessa pelaa koneella tai makaa sohvalla.. Läheisyys on pikkuhiljaa vähentynyt, ja nykyään odotan viikonloppuja jolloin pääsen käymään porukoitteni luona parinsadan kilometrin päässä (koska mies harvoin jaksaa lähteä mukaan).

Olen yrittänyt puhua hänen kanssaan mahdollisesta masennuksesta, mutta ei hän koe olevansa masentunut. Vain hieman alakuloinen, mutta ei tee mitään että asia paranisi. Sanoo kyllä minua rakastavan, eikä koe että minä olisin syyllinen hänen alakuloonsa.

Pikkuhiljaa tämä miehen välinpitämätön asenne elämää kohtaan on meinannut tarttua minuunkin. Välillä en jaksa esim. siivota kotona moneen päivään, mutta äkkiä ollaankin sitten kaaoksen keskellä koska ei mieskään siivoa.

En enää tiedä mitä tässä tekisi. En haluaisi, että koko elämä menisi kuunnellessa valittamista ja katsellessa kun toinen vain makaa sohvalla juomassa kaljaa. Onko täällä muita "kohtalotovereita" joiden puoliso olisi yhtä negatiivinen ja saamaton luonne?

6

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rehellisyyttä.naiset

      Sano vain rehellisesti että haluat päästä neljän yhteisen vuoden jälkeen takaisin kullikaruselliin ja haluat omatunnollesi täältä hyväksynnän.

      • vitsitmitäkommentteja

        Sinä rehellisyyttä.naiset oletko elänyt yllä kuvatun kaltaisen kumppanin kanssa? Jos et niin pystyisitkö kuvittelemaan millaista sellainen voi olla? Toisten arvosteleminen on paljon helpompaa.
        Aloittajalle voimia, en osaa neuvoa.


    • neuvooo

      Ei ihme että ukkosi on masentunut, jos arki vain junnaa paikallaan ja ei ikinä halua tehdä mitään. Kuulostaa masennukselta, joka voi johtua työstä( jos ei ole tyytyväinen,tai ei tiedä onko ammattinsa) tai sitten voi johtua aiemmista ikävistä elämän tapahtumista(lapsuus,jonkun läheisen kuolema) tommoset voi jäädä oireileen jos niistä ei puhu eikä syö vaikka masennuslääkettä. Parhainta olisi jos masennuksen syy selviäisi koska pelkkä lääke ei oloa paranna kuin hetkeksi.

      Tuo nykytilanne syö suhdettasi,omaa oloasi, jos mies ei halua puhua eikä tehdä asialle mitään, joko hyväksyt tilanteen semmoisenaan ja elät omaa elämääsi,matkustelet vaikka kaverien kanssa,käy paikoissa, älä kumminkaan jämähdä vain poikaystävän seuraksi muuten sinusta tulee samanlainen lapanen.

      toinen vaihtoehto on ero, etsit miehen joka ei niin pessimisti ja joka haluaa elääkin sitä elämäänsä. Itse valitset seurasi. Sekin on tosia ettei kaikki edes halua muuttua,vaan ovat aina samanlaisia hautaan asti.

    • apualöytyy

      Vaikuttaa masennukselta. Koeta ottaa asia varovasti esille, mikä miehesi mieltä painaa. Meniskö työterveyshoitajalle/ omalääkärille tms... voisitte mennä yhdessä parisuhdeneuvojalle ja kartoittaa parisuhteenne hyvät ja kehittäviä vaativat seikat. Kyllä apua löytyy. Toivottavasti mieskin haluaa virkistyä. Jokin uusi harrastus vois piristää. Ulkona liikunta on myös parasta mielenterveydenhoitoa. Alkoholia ei lainkaan sillä lisää masentuneisuutta. Miten sen käyttö?

    • Voisinpaauttaa

      Ymmärrän tilanteesi. Mielestäni ei tarvitse heti vetää masennusta esiin. Elämässä myös voi olla ihan yleis-vitutusta aika ajoin. Miehesi kohdalla tyytymättömyys työhön, jo itsessään tietokoneen ja kaljatölkin ääressä notkuminen saa väsähtäneeksi ja apaattiseksi. Yritä olla tukena ja houkutella se mies ulos ja raittiiseen ilmaan / luontoon edes hetkeksi kerrallaan. Kaikki on tietysti hänestä itsestään kiinni! Jos ei suostu niin tee sitten sinä ainakin niitä asioita mitkä piristää, muutenhan teitä on sitten kohta kaksi apaattista....

    • fvwjkhkjwhkjkwjhk

      Ällistyttävä yksimielisyys vallitsee kommenteissa kyllä! Miehessäsi on siis vika mitä pitäisi nyt työstää. Huomattu jo alussa mutta nyt alkaisi olla muutoksen aika! :-D

      Mun on nyt ihan sanottava että en itse kyllä olisi ollenkaan innostunut ravaamaan puolisoni sukulaisissa joka vapaahetki, parin sadan kilsan päässä tai varsinkaan kauempana. Työssäni näen liikaakin ihmisiä ja se todellakin väsyttää. Matkustelukaan ei kiinnosta sillä erotuksella tosin, että jos nyt lähtisin, niin ei olisi ensimmäinen eikä toinenkaan reissu kyseessä vaan siltä osin olen jo aiemmin suorittanut tämän pakollisen kurssin suuressa muistojenkeräysoperaatiossa. Nykyään olisin oikein mielelläni kotona enkä hirveästi myöskään arvosta sitä kuinka minua syyllistetään siitä. Että pitäisi haluta jotain muuta ja olen jotenkin väärässä ja kipeä. Voi olla että ukkosi sietäisi hieman piristyä mutta en nyt ihan ole varma että auttaako siihen masennusdiagnoosin tarjoilu sen perusteella että on ehkä vaan erilainen ihminen kuin sinä/kaikki tähän mennessä vastanneet? Hän ei ilmeisesti kuitenkaan estä ja kiellä sinua menemästä ja tekemästä. Entä jos roikkuisi kimpussasi kokoajan selittämässä että olet ihan kipeä haaveinesi ja tarviit ehkä pillerin, sinun olisi pakko muuttua? Olisiko hyvät fiilikset?

      Vaikka ei sillä, kyllä minä sinuakin ymmärrän. Jotain yhteistä olisi hyvä puolisoilla olla niiden eroavaisuuksienkin lisäksi, oli miten oli. Tiedä sitten onko se kovin monella muullakaan paljon muuta kuin yhteinen asuntolaina ja kersat. Noissa riittääkin puuhaa vähäksi aikaa ja vapaa-aikana voi hakeutua kavereiden seuraan. Niiden kanssa yleensä yhteinen sävel tekemisissä löytyy muuten varsin helposti eikä siellä haukuta edes jos haluaakin jotain muuta kuin muut? Jotain samanlaista suhtautumista saisi olla puolisoidenkin välillä. Tietystikin molempien on tultava vastaan, muuten se tosiaan menee siihen että pelkästään toinen toteuttaa toisen unelmia ja ideaa koko elämänsä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe