Voinko tulla valtakunnansalille

tavallinentallaajavaan

ja keskustella avoimesti ja asiallisesti mutta hyvin kriittisesti kyseenalaistaen koko jehovan todistajuuden rakenteen siitä ettei se ole mitään muuta kuin ihmisten kontrolloimista valtaan perustuen? Kriittisyys tulee liikkeen pyramidi rakenteesta.

Tarkoitukseni ei ole hyökätä vastaan tai aiheuttaa harmia vaan olen kiinnostunut tietämään miten johto käsittelee avoimen keskustelun seurakunnan kuullessa sillä ihmisillä on oikeus omasta elämästä vapaasti päättämiseen.

Hiljennetäänkö minut ja heitetään ulos?

26

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • greisiman

      Voit tietenkin tulla ja kritisoida mitä haluat.Juna kulkee kuitenkin eteenpäin olit mitä mieltä tahansa.Kaikesta löytyy huomautettavaa kun oikein tonkii mutta eihän kaikki voi lähteä helluntai-kokouksiinkaan katsomaan kaatumakohtauksia tai muita epileptisiä kohtauksia.Se on monen hengellisyydelle liikaa.Kaikkea kannattaa silti ennakkoluulottomasti kokeilla.Se seurakunta yhteys löytyy jos omaat vilpittömän mielen ja sydämen.

    • TuliKiireMuualle

      Jossain vaiheessa sinut huomataan uhkaksi "totuudelle".

    • Piirivalvoja

      Oikeuskomedia odottaa sinua, sinä Babylonin vuohi!

    • eksästäjä

      Riuskat veljet tulee ja saattaa pihalle, ellei itse älyä lähteä. Ei siin sen kummempaa käy.

    • Dogmaattisiin lahkoihin ei todellakaan kuulu keskustelu opin oikeellisuudesta. Jehovat eivät ole tässä mitenkään yksin.
      Jos haluaa keskustella opista, luterilainen kirkko on oikea osoite.

      • hbgfytrewert678

        Älä puhu pentu paskaa!
        Palaa vaan takaisin sinne ateismi-palstalla, jossa olet puhunut paskaa jo 10 v. ajan!


      • hbgfytrewert678 kirjoitti:

        Älä puhu pentu paskaa!
        Palaa vaan takaisin sinne ateismi-palstalla, jossa olet puhunut paskaa jo 10 v. ajan!

        Ei, vaan reilun yhden vuoden ajan. Osumatarkkuutesi on toki tyypillinen Jumalan lapsille eli noin 13 %.


    • Totuusonettä

      Voit tulla, hetken päästä keskustelu siirtyy ulkotiloihin jossa huomaat keskustelevaa yksin.

      Jehovan todistajat eivät keskustele, heidän kanssaan voi vain hymistellen olla samaa mieltä. Heidät on aivopesty. Valitettavasti.

    • Mätäskukka

      tavallinentallaajavaan 28.5.2016 18:09


      " Voinko tulla valtakunnansalille ja keskustella avoimesti ja asiallisesti mutta hyvin kriittisesti kyseenalaistaen koko jehovan todistajuuden rakenteen siitä ettei se ole mitään muuta kuin ihmisten kontrolloimista valtaan perustuen? Kriittisyys tulee liikkeen pyramidi rakenteesta.
      Hiljennetäänkö minut ja heitetään ulos? "

      -Tuota kyselemistäsi ei hyväksyttäisi, sinun käskettäisiin poistua.
      Aikoinaan on vartiotorni kirjoittanut, että häiriön tuottajaa (olisit sellainen jos jatkaisit) ei saa omin voimin poistaa vaan on kutsuttava poliisi. Näin siis lahko hoitaa omat järjestys- ja turvallisuustarpeensa poliisiin turvautumalla. (maan ulkoisen turvallisuuden tarpeen hoitamisen se jättää muille, ja koska on lahko, se kirjoittaa kehuen itseään ja sanoen olevansa siten parempi kuin muut)

    • hassu.kysymys

      Mitäs luulet, saako evlut Kirkkoon mennä huutelemaan kysymyksiä Papille kesken jumalanpalveluksen?
      sallitaanko se?
      kirkkokansa hyväksyy?
      ai ei saa?
      mutta muitten uskontokuntien kirkkoihin/temppeleihin/saleihin pitäs päästä huutelemaan..?

      • Turnipsinsyöjä

        mutta valtakunnansali-laitoksella (sitä ei kuulema saa sanoa kirkoksi) ei ole mitään pappia.
        Eikä jumalanpalvelusta.
        Siellä luetaan vartiotornilehden alareunasta kysymys (se lukee, jonka vanhin luokan edessä karttakepillä viittaa)
        Ja sitten lukee toinen lahkolainen samalla numerolla numeroidun lauseen sivulta.

        Sitten siellä luokan edessä oleva sanoo: Niin.

        Kristillisillä yhteisöillä tapaa olla esim. seurakuntataloja, joissa voi käydä asioimassa.
        Raamattupiirejä järjestetään myös, ja sielläkin voi, on tarkoituskin, kysyä.

        Lahkolaiset laitetaan kotien oville, jossa he on opetettu kehumaan asunto ja imartelemaan avaaja (samalla salaa kootaan sitä tietosuojavaltuutetun lainvastaiseksi toteamaa henkilötietorekisteriä niistä avaajalta udelluista tiedoista), puhumaan sitten muuten mukavia, ja jos avaaja antaa tämän kutitella itseään, saa pian kutsun todistajakotiin kahvillekin, jolloin aletaan antamaan tipottain niitä vartiotornioppejakin, toki kristinopin kannalta yllättävimmät antavat odottaa vuoroaan. Tarkoituksena, että avaajakin saadaan laitettua käymään ihmisten ovilla

        (tuo lainvastainen rekisteri sisältää sitten esim. että avaajalla on pystykorva. Seuraavaksi ovelle laitetaan todistaja, jolla myös on pystykorva, ja siten kykenee kehumaan avaajan koiran oikein kunnolla)


      • NäinHe

        Niin ne laitetaan kotioville, mutta jos tietää kysyä jotain lahkon asioista, niin heille tulee kiire, bussille, he tapaavat sanoa.
        Esim. että he tekevät kenttätyöraportin ovilla käymisistään, että he laativat sitä henkilörekisteriä ovilla kerrotuista tiedoista, vanhempia asioita, kuten että lahkolla oli aikoinaan rokotuskielto, he saattavat kylmästi kieltää ennen matkoihinsa laittautumistaan, maailmanlopun ennustevuodet samaten pyritään kieltämään, lahkossa neuvotulla tavalla, että on katsottu mahdolliseksi, mutta ei ole virallisesti ennustettu, sitten jo kopisevatkin askeleet tietämättömämpien ovenaukaisijoiden ovia kohti


      • tavallinentallaajavaan

        No jos ajatellaan näin että menet kirkkoon jumalanpalvelukseen niin tiedät että voit vapaasti jutella ihmisten kanssa asioista. Olen tämän tehnyt. Olen käynyt myös päiväsaikaan kirkossa tapaamassa pappeja ja muita ihmisiä ja avoimesti pohtinut vaikeitakin kysymyksiä Jumalasta,uskosta ja elämästä.Tyhmäkin tajuaa ettei kesken jumalanpalveluksen aleta kyselemään ja huutelemaan.

        Sen sijaan kun puhutaan jehovan todistajista, kuuntelet uutisia ja paljastuksia sen toiminnasta sekä miten ylin johto määrää mitä opetetaan sekä lahkosta eronneet hylätään perheiden toimesta niin asia on ihan eri.

        Minulle on monta kertaa tullut jehovan todistajat juttelemaan kadulla. Pitäisikö minun ottaa heidän tarjoama pelastus vastaan ilman että saan kyseenalaistaa koko uskon jotta en tule sumutetuksi?

        Näkee hyvin selvästi kuinka aikakautena jolloin ihmiset joutuvat käyttämään omaa ajattelua ja järkeä nämä hierarkkiset uskonlahko rakennelmat alkavat sortumaan koska ne eivät kestä avoimuutta. Tämä muutos on näkyvissä jo kouluissa joissa opettajat eivät ole se ainoa tiedonlähde johon voi täysin nojata..monet oppilaat ovat edellä opettajia asioissa sillä he ovat kasvaneet avoimessa tietoyhteiskunnassa. Sama ilmiö on odotettavissa eri uskonnoissa.


      • Trumppappaa

        Tiedonsaanti yritetään rajoittaa lahkossa.
        Lahko tietää että eronnut osaa puhua lahkon kielteisistä, suorastaan mahdottomista asioista. Siksi eronnut määrätään mökötettäväksi.

        Tämäkin vapaa foorumi tarjoaa lahkolle kiusallista tietoa, siten tänne tulo on kielletty. Täällä käy vain lahkon erityiset mainosvaltuutetut.

        Ovityössä, lahkon jäsenvärväyksessä, samaten, jos oven avaaja ei sula sille ns. rakkauspommitukselle, vaan rupeaa kyselemään lahkolle kiusallisista asioista, niin etsimään tietämättömämpiä värvättäviä.

        Lahkolainen ei yleensä tiedä edes olevansa äänivallaton ulkojäsen omassa lahkossaan


      • kiikukkaakun
        Trumppappaa kirjoitti:

        Tiedonsaanti yritetään rajoittaa lahkossa.
        Lahko tietää että eronnut osaa puhua lahkon kielteisistä, suorastaan mahdottomista asioista. Siksi eronnut määrätään mökötettäväksi.

        Tämäkin vapaa foorumi tarjoaa lahkolle kiusallista tietoa, siten tänne tulo on kielletty. Täällä käy vain lahkon erityiset mainosvaltuutetut.

        Ovityössä, lahkon jäsenvärväyksessä, samaten, jos oven avaaja ei sula sille ns. rakkauspommitukselle, vaan rupeaa kyselemään lahkolle kiusallisista asioista, niin etsimään tietämättömämpiä värvättäviä.

        Lahkolainen ei yleensä tiedä edes olevansa äänivallaton ulkojäsen omassa lahkossaan

        Tällöin johdon ja kaikenlaisten "vanhempien" ja valtuutettujen täytyy olla tietoinen siitä mitä ovat tekemässä ja tietävät ettei kaikki ole ihan okei itse uskossa ja heidän toiminnassa.

        Kaikki jotka ovat kokeneet mitä on vallantunne tietävät kuinka se vie nopeasti mukanaan kun saa kunniaa ja olla jotakin suurempaa kuin muut. Siitä ei halua luopua.

        Helvetissä palaminen on aika tehokas keino pelotella lapset uskomaan kaikenlaisia huuhaa juttuja.


    • sswe334

      Paskapuheita riittää.Jehovat on niin fiksua porukkaa etteivät he väittelemään typeysten kanssa.Kutennäilläkin alstoilla 95% on henkisesti sairaita,tosin eivät itse sitä omaa.

    • eituleonnistumaan

      Ainakaan et saisi keskustelua aikaiseksi, sillä avoin keskustelu ei Jehovan todistajien toimintatapoihin kuulu. Todennäköisesti sinua syyllistettäisiin riitelystä ja pyydettäisiin poistumaan.

    • Wertu

      Uskallakkin tulla turpaasi aukomaan tai muniasi näyttelemään Valtakunnansalille! Mistä tuollaiset sairaat aatokset edes kumpuaa? Ei ainakaan Jehovasta!

    • Lemminkäisen.sisar

      Keskustelusta en tiedä, mutta puhuin eilen vastuullisen vanhimman kanssa raportoidessani. Toin esille tyytymättömyyttäni tiettyjen asioiden hoitoon - vastauksena vaikeneminen.
      Toin esille toiveitani ja ne toteutetaan.
      Myös henkilökohtaisia omantunnon kysymyksiäni tulevissa leikkauksissa kunnioitettiin ne hyväksyen.
      Nykyiset vanhimmat srk:ssa ovat minulle todellisia esimerkkejä kristillisissä periaatteissa ja niiden soveltamisessa.
      He hoitavat vastuutehtävänsä moitteettomasti ja kiitettävästi srk:ssa.
      Siksi haluan jatkaa siellä, kuten nykyisin kuten olosuhteeni sallivat.
      Vilpittömiin kysymyksiin ja mielipiteisiin saa joko vastauksen tai jos ne ovat myös toisiin kohdistuvat, niin vaikenemista, koska kaikkia osapuolia on kuunneltava. Mutta riidan haastajille ei ole syytä vastata, koska he eivät sitä edes halua, vaan heillä on jo oma mielipiteensä asioista.
      Näin on asiat tässä pikku kylässä minun kohdallani.

      • Turnipsinsyöjä

        " Toin esille tyytymättömyyttäni tiettyjen asioiden hoitoon - vastauksena vaikeneminen. "
        -Tyytymättömyytesi koski vartiotornissa säätelemättömiä asioita

        "Toin esille toiveitani ja ne toteutetaan"
        -Toivot vartiotorniseuran ajatuksia

        "omantunnon kysymyksiäni tulevissa leikkauksissa kunnioitettiin ne hyväksyen."
        -kun vartiotorni säätelee verifraktioita omatunnolle, ei niistä olisi tarvinnut edes vanhimmalle kertoa, olet vain jehovantodistajampi kuin vartiotorni vaatii.

        "vanhimmat srk:ssa ovat minulle todellisia esimerkkejä"
        -Päinvastaista sanoessasi saisit mökötystuomion

        mikä oli pointti ?


      • Kontsu

        Lemminkäisen sisar, lahkovanhin, on menyt hiukan sekaisin.

        Vartiotornihan on myös lahkomainos, se ei kerro kaikkea lahkosta.

        Esim. juuri uskoutuminen on tarkoitus ja siten yleensäkin menee perheenjäsenistä lahkon suuntaan, eikä perheenjäsenten välisesti.
        Tätä sisarvanhin halusi korostaa, vaikka se kuuluu oikeastaan vasta lahkolaisten asioihin, ei värväystyöhön.

        Niin, puolisot kantelevat toisistaan vanhimmalle ja kantelija saa taputuksen päälaelle, kanneltu nuhteita.


      • Henkka100

        Oletko pyytänyt, että Suomenkin kokouksissa kerrottaisiin rehellisesti Australian Jehovan todistaja-pedofiilikohusta ja oikeuslaitoksen syytteistä Vartiotorniseuraa kohtaan?Jos olet, miten on vastattu?Jos et ole pyytänyt, miksi et ole?

        Oletko kysynyt ja saanut vastauksia, miksi Jehovan todistajien laajoista pedofiiliongelmista vaietaan seuran julkaisuissa?

        Oletko kysynyt ja saanut vastauksia, miksi Veikko Leinonen on valehdellut julkisesti lähiomaisten karttamisasiassa?


      • Miesmaailman1

        Minä kysyin ja sain todella erikoisia vastauksia joten lähdin meikäläinen ei pedofilien kanssa veljeile eikä Jumala, että näin


      • JustiinsaNäin
        Miesmaailman1 kirjoitti:

        Minä kysyin ja sain todella erikoisia vastauksia joten lähdin meikäläinen ei pedofilien kanssa veljeile eikä Jumala, että näin

        Hyvä , hyvä!!! Olen samaa mieltä kanssasi!


      • PerustelujaKaipailen

        Lemminkäisen.sisar: Kun kerran julistat täällä Jt-uskonnon hienoutta, niin selitäpä meille Raamatun avulla millä perusteella Jeesus on enkeli Mikael kuten uskontosi opettaa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      76
      3496
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      565
      3287
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      3004
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2092
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      1911
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1888
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1865
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      143
      1506
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1301
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1282
    Aihe