Prisman parkkipaikka

katujyrä

Loppui Atomin kauppakeskuksessa käynti ja ihan kaupan ulkopuolella tapahtuvan sähläyksen johdosta. Liikkeen editse kulkevaa tietä ei ole nimetty, eikä se näin ollen ole etuajo-oikeutettu. Paha tulla parkista kun autoilijat posottavat tuhatta ja sataa ohitse keskisormet heiluen vaikka itse tulet oikealta. Suojatie osuuksia ei myöskään käytetä, vaan kävellään kuinka sattuu ajo-osuuden yli.. vinottain ja poikittain , ihan kuinka mieleen juolahtaa ja usein laumoissa, koko suvun voimin. Lasten vaunut työnnetään auton eteen, "että pysähdy, me mennään tästä" Jos ohjeistat käyttämään suojatietä, varmasti tulee tappelu.. Huh huh .. On niitä muitakin liikkeitä Riihimäellä kuin Prisma, eikä potuta koko loppupäivää kanssaihmisten välinpitämättömyys.

17

1467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JuurlNäin

      Samaa mieltä. Myös kävellessä saa varoa kaupan eteen jalkakäytävälle ajavia autoja.

    • hämeenmaallepalautetta

      Kannattaisiko antaa palautetta Osuuskauppa Hämeenmaan asiakaspalveluun tai suoraan markkinointiin? Vain suoran palautteen avulla voi saada aikaan muutoksia, vaikka en Hämeenmaalta paljon odotakaan.

      • Urpopalsta

        Mitä helvettiä joku Hämeenmaan markkinointi tekee parkkipaikkaan liittyvälle asiakaspalautteelle.


      • exasiakas

        Täällähän on erittäin negatiivista palautetta Hämeenmaan Prisman parkkialueesta. Luulisi markkinointia kiinnostavan, että maine ja asiakkaiden tyytyväisyys paranisi niin pienellä asialla kuin parkkipaikan mahdollisten liikennemerkkien lisääminen.
        Tietenkin markkinointi voisi seurata myös näitä keskustelupalstoja joskus ja ottaa onkeensa.


    • Haisepahalle

      En ymmärrä....mitä ihmettä te ihmiset valitatte. Riihimäestä tai muistakaan kaupungista ei löydy yhtään kauppaa josta ei joku valittaisi. On se kumma. Olem kuullut itkua vanhasta Vuorisen kaupasta ja nyt uudistuneesta, Cittarikin on ihan paska, keskustan k-kauppaa ei edes lasketa kaupaksi saati siwoja tahi Valintaloa. S-market kuuluu samaan paskaan konseptiin kuin Prismakin ja Lidlistä ei osaa ostaa mitään. Ei se hemmetti ole ihme, että koko kaupunki kuolee. Asiakkaat on läpimätiä ja paskoja. Täytyis saada kaikkea mahdollista ja pitää varastossa varmuuden vuoksi, ettei se yksi tai kaksi k.päistä asiakasta kirjoita tai huuda muutoin pettymyksiään julkisesti. Asiat on liian hyvin kun on varaa valittaa, tämä vanha sanonta pitää aina vaan kutinsa. Menkää itseenne. Tässäkin jutussa te hölmöläiset sen pihassa toimimisen teette niin kovin vaikeaksi, eikä s-ryhmä....

      • mikähän.itse.olet

        Onko tämä kauppiaiden vastine.


      • Samatyyppi

        Ei kauppiaan mutta yrittäjän joka kuulee näitä vähän väliä ihmisten suusta. Oikeastaan joka päivä!


    • katujyrä

      "Haisepahelle" juuri sinulle haluan sanoa, että lueppa tekstini uudelleen. En todellakaan moittinut Prismaa, vaan asiakkaita jotka liikkeen ulkopuolella käyttäytyvät ilman mitään vastuuta, mutta oikeuksia tuntuu olevan sitäkin enemmän. Jos kaikki pelaavat samoilla säännöillä, kuten varmasti sinäkin tiedät mitkä ne ovat, niin kaupassa käynti on ilo eikä tarvitse joka helkutin kerta lähteä pois hitonmoisen vi.....sen kera. Säännöt on noudattamista varten, luulisi olevan helppoa toimia niiden puitteissa. Ei tässä Hämeenmaa voi auttaa, vai luuletko että se järjestää pölvästeille ohjausta parkkipaikka käyttäytymiseen.

    • Kormusta

      Saman olen huomannut itsekin.Joukkoon mahtuu niitäkin jotka eivät käytä suojatietä,vaan tullaan kuin laumaeläimet auton eteen ei katsota edes tuleeko autoja vai ei.Itse en käykään kuin harvoin Prismassa,koska on liian iso kauppa,kävellä.Mieluiten käyn S-marketissa tai Cittarinssa mattilanpellolla.Ja lisäksi jos hyllystä ei löydy niin tilataan,siitä mukavia kauppoja nämä kaksi kauppaa.

    • varovainenkuski

      Ei Prisman parkkipaikka poikkea muiden kauppojen/kauppakeskusten isoista pysäköintialueista mitenkään. Olen joskus lukenut juttuja pysäköintialueen liikennesäännöistä, jopa oikeuden päätöksistä. Tälläkin palstalla on niistä ollut juttuja. Olen ymmärtänyt, että asia ei ole ihan yksinkertainen, kun oikeuteenkin on jouduttu.
      Siinä mielessä ongelmista voitaisiin päästä eroon, jos pysäköintialueille merkittäisiin pääväylä ja sivuilta tulevat joutuisivat varomaan tuloa pääväylälle.

      • Hankookki

        Eihän nuo kauppakeskusten parkkipaikat ole ainoa ongelma. Riihimäellä on ihan oma kulttuuri liikenteessä.

        Kävelijät, pyöräilijät ja autoilevat ovat kehittäneet omat sääntönsä muista piittaamatta. Hampaat irvessä mennään, kansainvälisiä käsimerkkejä ja huutelua tulee, vaikka itse töppäilevät.


    • Erkkiesi

      Voi perkele, eihän tätä kestä kukaan.

    • Pekkanenko

      Aivan sama juttu on Forssan Prisman parkkipaikalla. Jos tulee oikealta parkkipaikalla siihen "sisäänvetotiehen", mikä siis ei ole tie vaan samaa parkkipaikka, kyllä ajetaan päälle.
      Muutenkin parkkipaikan kiveykset on suunnitellut jo, kenellä ei ole ajokorttia eikä ymmärrä, että jyrkkä kulma on paha auton pyörille ja helmapeltille.
      On annettu palautetta Prismalle ja asia on luvattu hoitaa. Ei ole hoidettu eikä varmaan hoidetakaan.

    • varovaisuuttatarvitaan

      Kauppojen parkkipaikoilla olen kyllä oppinut varomaan aivan kaikkea ja kaikkia, niin jalankulkijoita kuin muitakin autoilijoita. Olen huomannut, että osa autoilijoita tulee vauhdikkaasti oikeasta ko. parkkipaikan pääväylälle, osa taas hyvin varovaisesti ja pikemminkin odottavat, että pääväylällä oleva ajaa eteenpäin. Parkkipaikan ajosäännöt eivät ole autoilijoille selviä - varovaisuutta tarvitaan.

    • Öky_Janne

      Autot pitäisi kieltää tai ainakin nostaa pensan hinta niin korkeaksi, että persaukiset kaikkoaa tulta törttöilemästä. Kyllä se maito ja makkara kulkee pyöränsarvessakin. Siirtykää bussiin, ne on sentään käyky autokoulun. Sosiaalituilla ei voi muuta kun valittaa.

      • Oliipolii

        Mikä on "pensan" hinta ;)


      • Öky_Anne

        Just joo. Pensan hinta....Pensaillako ne autot käy?Persaukiset törttöilee tulella? Maidot, makkarat ja muut ostokset kyllä pakkaisin kassiin. Kuinka monta bussia on käynyt autokoulun. Onko ne samalla luokalla kun rekat ja mopoautot?
        Jos joudut sosiaalituilla valittamaan niin, lopeta valitus tai mene töihin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6093
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3866
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      252
      2218
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1870
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1313
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe