Väkevät alkoholit vapaaseen myyntiin?

Alanpuheenjohtaja

Vakavasti harkitsemalla ajattelen. Kaiken väkevän alkoholin myynti alkoholiliikkeistä siirretään yhdellä kertaa Alkosta liikeyrityksille ja kauppoihin. Kokoomus, perussumalaisten ja keskustan periaatteella eli sekatavara kauppoihin.
Tämä periaate tarkoittaa, että kaikkien liikeyritysten on rikastuttava väkevän alkoholin myynnissä. Ei aina yrityksen rikastumisen laajentaminen ole oikeusajattelua oikeuspolitiikka oikein.
Tätä en kuittaa hyväksytyksi väkevän alkoholin myynnin vapauttamista lähes kaikille sekatavarakaupoille Lapin alueelle.
Muonio poikkeaa esimerkkinä paljon nyt täältä Porista katsottuna Muonion kokemuksenani. Nuoren kokemattomalla ensi kertoja juopuessa ja kaupungilla pulaan joutuminen ja hänet autetaan avun saamiseen, koska lähes heti hänet tavataan. Pohjoinen Lappi on aivan toinen asema. Nuoren ensi kertoja juopumuksesta, voi jäärä aivan syrjä seudulle, missä ei mitään avustajaa osu paikalle. Pakkanen, kylmyys ja muut syyt. Voivat nuorelle olla todella suuri riski, eikä saa mitään apua avuttomana. Myös on suuri riski hyväksi käytöstä, kun apua ei helposti saa.
Kalevi Paassilta

14

317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näinajattelen

      Tosiasia on ,että väkevät vapautuu ja kohta vapauttuu laillinen pössyttely. Miten estää väärinkäytökset lähtee kotoa.

    • NiinKäyKuinKäy

      Jos viinan myynti vapautetaan täysin, ne jotka viinalla itsensä tappavat tekevät sen silloin vain vähän nopeammin. Lopputulema on sama.

      • Pelkkäähyvää

        Hyvä kun saatavuus lisääntyy niin kansanterveys kohenee. Ja saahan alkoholista energiaa . Ruokalaskut pienenee ja hyväolo kasvaa. Jos ei viitsi kauppaan mennä voihan itse valmistaa kotona laillisesti. Miten tätä ei ole ennen keksitty? Kiitos arvon päättäjät neroudesta.


      • hoidetaanko

        En ole vielä elämäni aikana alkoholia maistanut ja hyvin olen pärjännyt. Ehkäpä jotain oppii varomaan kun kasvaa alkoholistiperheessä tai sitten toisin päin että jatkaa perinteitä. Alkoholista johtuvat hoitokustannukset miljoonia ja verotulot alkoholista murto-osa hoitokustannuksista.


    • PSKEPUKOKOOMUS

      Vapautuvat ja vapautuvat - mutta milloin. Ei ainakaan nykyisen hallituksen aikana. Itse en kannata vapauttamista, mietojen rajoitukset vähittäismyynnin osalta poistaisin vaikka heti, 21% ja alle kaikkialle.

    • ALKOPistääpulloon

      Väkevät alkoholit ovat olleet vapaassa myynnissä jo vuodesta 1932.
      Niitä myydään ALKO:n myymälöissä.

      Taitaa olla vähän hidassytytteinen asiasisältö aloittajan kirjoituksessa..

      Tekstin kieliasu näyttää vähän sellaiselta että se on käännöskoneella tehty. ..

      Alkoholi on päihdyttävä aine eikä se ole mikään terveystuote niin kuin ei moni muukaan kaupoissa oleva aine, luulisi sen nyt ihmisten tietävän. Haittoja pitäisi ehkäistä ikärajavalvonnalla ja valistuksella. Myöskin vanhemmat saisivat katsoa pentujensa perään että missä ne on yökylässä..

      • Kielikello

        Suomen kielen oikein kirjoittaminen. Kiinnitän huomioni päälauseeseen ja sivulauseen erottaminen. Nimimerkillä kirjoittajalle." AlkoPistääpulloon". Toivoisin, ettet lähtisi kirjoituksen sisällön aloittamista arvostelemaan. Toisena kirjoituksen avaus sisällöstä, saa selkeän käsityksen. Arvostelijana Sinun tulisi erottaa. Päälause, sekä siitä sivulause. Tunnetko olleenkaan pilkulla päälauseen erottamista. Sinun onneton käännöskoneella arvostelu. Suosittelen Sinua käyttämään tietokoneella, lause virheiden korjausta.
        Anteeksi, että epäilen Sinun syntyneen 30 luvulla?. Myös epäilen, ettet hallitse Meeän kielen käyttöä, joka onkin kiinnostavaa virheineenkin. Kolmanneksi, suosittelen Suomenkielen arvostelusta, Sinun jäävän sivuun.


      • Kirjoitamitäkirjoitat

        Olen Kielikellon kanssa samaa mieltä.
        Lisäksi toivon ettei tämän muonio24 sivun kirjoittajat liikaa kiinnittäisi huomiota kieliopin vaatimuksiin vaan jokainen kirjoittaa niin kuin osaa.
        Muuten koko keskustelupalsta kuolee. Ei tämä mikään kielioppitaidon näytetesti sentään ole.
        Muuten Meän kielellä kirjoittaminen ei olekkaan niin helppo juttu kuin luullaan.


    • togeto

      Ketä tässä nyt holhotaan kun nykynuoriso on kyllä todella fiksua

    • Kaikkiraittiit

      Olen ymmärtänyt että tässä kunnassa ei alkoa käytetä ,uskonto sen kieltää.

      • Tuleeainakittilänreissu

        Niillä joilla uskonto kieltää hakevatkin Kittilän Alkosta.


    • Rajase

      Höpö höpö kaljaa kannetaan salkkukaupalla,ettei ruokaan raha riitä. Litkut kaupasta pois alkoon. Sokeakin näkee!

    • senil

      Kielioppi virheistä viis, niitä tekee jokainen, mutta aloittajan asiasisällöstä ei saa selvää Erkkikään. Sekalaista on, onkohan kirjoitettu "alkoissa".

      • Joskuskaikillasekoaa

        No Kalevilla ajatus lentänyt ajatus, niinnopeasti, että vähän kirjoitus seonnut.
        Ei se haittaa. Kiva, että kirjoittaa. Mieli pysyy virkeänä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6629
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4283
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2700
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1588
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1084
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe