Kyllä Teuvo Suni vastaa!

Teuvo Suni: Tiedoksi raamattukeskustelijoille

TeuvoSuni
11.4.2016 21:59

Tästä hetkestä lähtien käyn keskustelua vain näissä omissa aloituksissani, ja mielelläni vastaan kaikkiin Raamatun kysymyksiin sen totuuteen ja rajun eksytyksen valheisiin, joilla jo vuonna 90 koko maailma saatettiin Saatanan valtaan.

"Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."

Kaikki ne väärämieliset, joiden tarkoitus on vain herjata Totuuden Henkeä ja näin kärkkyä kunniaa muilta kaltaisiltaan saavat rauhassa täyttää palstan herjoillaan.

Minä en tällaisiin keskusteluihin enää tule mukaan.

401

2247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hiljaista on. Eivät uskalla Hartaanselän hörhöhenget tulla esittämään kysymyksiään.

      Jos yksi heistä eksyisi tulemaan, silloin pitäisi kaikkien tulla perästä huutamaan aameniaan, ja sitä ei Saatana heille näytä sallivan.

      • fglrleleelwl

        Olet näköjään omalla järjettömyydelläs ratsastava aasi!
        Paavalilais-luterilaisuuden raamatun eksytykset oppinut sontaluukku.
        Siis, olet tyypillinen "vain me pelastumme" rikollisuuden kristitty.

        Aito, Jeesuksen seuraaja on kristillinen.
        Jeesuskaan ei ollut kristitty vaan kristillinen.

        Siis kristityt ja kristilliset ovat eri ryhmiä:
        Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joilla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina.

        Kristilliset = Jeesuksen perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä järkeviä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.

        Älkää sotkeko näitä toisistaan eroavia oppeja ja seurakuntia
        toisiinsa... osoittakaa edes sen verran kunnioitusta...

        Jo olis kristittyjen aika olla sen verran rehellisiä vaikka ovatkin ihmisyydestään luopuneita ikuisia rikollisia, etteivät esiinnyt kristillisten nimissä rikollisina kun ovat ikuisesti rikollisia ja sellaisiksi uskontunnustuksessaan tunnustaneen ...vaikka häpeättekin todellista herraanne.

        Uskontunnustus herra jumalalle ja tunnustajan kaltaisuudesta:
        järjettömyydenne:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'

        ymmärtämättömyydenne:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole ymmärrystä'

        Ihmisyydestänne luopuminen:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'

        Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopuminen:
        www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

        ero Jumalasta - herraa jumalana palvelevaksi uskovaiseksi:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
        'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

        tämä on totta, historia vahvistaa sen:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

        JOTEN ON RAUKKAMAISTA USKONTUNNUSTUKSEN ANTANEILTA ESIINTYÄ JUMALA JA JEESUKSEN PALVELIJOINA KRISTILLISINÄ KUN ON TUOLLAISEKSI herraa ja sen herra jumalien palvelevaksi kristityksi on itsensä tunnustanut.
        OPETELKAA OLEMAAN JA ELÄMÄÄ REHELLISINÄ.

        ----------------

        Periaatteessa, on aivan sama, mitä kristittyjen, yli 3500;sta maailman lahkosta edustat, niin raamattua käyttäminen sitää rikollisuuden kristityt yhteen ihmiskuntaa saatanaa palvelevina; Jumalaa ja Jeesusta vastaan:
        Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
        12:30 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.

        Kuten jo olen faktat esiin laittanut, niin AITOA, JUMALAN JA JEESUKSEN OMAN SANAN, RAAMATTUA EI OLE KIRJOITETUSSA MUODOSSA.
        Se, mitä raamatuksi uskotte, on saatanallisuuden käsikirja johon Jeesuksen evankeliumia on väärennettynä sotkettu samaan kirjaan, että järjettömät uskoisi siihen.
        MUTTA
        ihmisyydestään luopumattomille, Jeesdus lähetti Pyhän Hengen JA kristittyinä uskovaisina, olette Jumalasta, Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä luopuneita rikollisuuden herrojenne uskovaisia.
        Ette edes ymmärrä, että satoja miljoonia ihmisiä, pikku lapsiakin tappaneet, tapattaneet, raiskanneet jne rikollisuus EI KOSKAAN OLE JUMALAA JA JEESUSTA PALVELLUT JA sen rikollisuuden tukijoina uskovaiset istuvat saatanan polvella!

        Tämä on sairaiden jakomielisten raamatun tökeyttä, samasta tilaisuudesta kaksi eri tulkintaa... esimerkkinä järjettömyyksistänne:
        Jeesuksen evankeliumia Johannes mukaan:
        3:22 Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi.
        4:2 2 vaikka Jeesus ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa

        lisää saatanallisuuden hedelmiä....:
        http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html

      • fglrleleelwl kirjoitti:

        Saatanan ilosanomaa olet sinäkin tullut tänne julistamaan. Saatanan tahdon mukaisesti Totuuden Henkeä herjaamaan sontaluukuksi.

        Tuolla herjauksella Saatana varmisti sen, ettei Kristus tule sinua ikinä sen synnin orjuudesta vapaaksi lunastamaan, vaikka on ennakkomaksun sinustakin maksanut.

        Etkö sinäkään ole sietänyt lukea tätä:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14135248/teuvo-suni-rosvojen-luolasto

      • Penuela
        fglrleleelwl kirjoitti:

        Ei voi olla totta! ! Ootteko niitä raatelevaisia susia!! On oleva yksi usko..Yksi mieli.kukaan ei silloin tarvitse opettajaa. .

      • Penuela kirjoitti:

        Ei voi olla totta! ! Ootteko niitä raatelevaisia susia!! On oleva yksi usko..Yksi mieli.kukaan ei silloin tarvitse opettajaa. .

        Kaikki raatelevat sudet ovat naamioineet itsensä viattoman karitsan kaltaiseksi, täynnä rakkautta kaikkia kohtaan:

        "Rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa! Kaikkihan me tiedämme, että Jumala on rakkaus, joka on meidät kaikki uskovat pelastanut.

        Jos joku kuitenkin sanoo saaneensa Kristukselta Hengen, totuuden ja tehtävän niin tietäkää tämä: tuollaista ihmisestä on tullut toisten tuomitsija, sillä ei Jumala enää tässä ajassa voi puhua kenellekään ihmiselle."

        Sitä yhtä uskoa minäkin saan julistaa vain todistukseksi, koska ei edes Penuela tähän usko:

        "Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: "Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu. Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?"

        Jeesus vastasi: "Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan.

        Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä olen Messias', ja eksyttävät monia.

        Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä.

        Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä.

        Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua.

        "Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden.

        Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan.

        Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan.

        Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee.

        Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu.

        Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."

      • Penuela
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Hän myös sanoi

        "RAKASTAKAA TOISIANNE KUTEN MINÄ OLEN RAKASTANUT TEITÄ"

      • Penuela kirjoitti:

        Hän myös sanoi

        "RAKASTAKAA TOISIANNE KUTEN MINÄ OLEN RAKASTANUT TEITÄ"

        Niin todella sanoi, mutta miksi olet unohtanut hänestä tämän:

        "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."

        Minua hän ei rakastanut minua yhdenkään porttopapin valheilla, eikä heidän käsiensä alla, vaan vasta sitten, kun tulin ulos avionrikkojan piilokaapista.

        Enkä sieltäkään olisi tullut, jos Jumala ei olisi tuomiotaan julistanut:

        "Hakkaa se pois, mitä varten se maata laihduttaa."

        Tuon aviorikoksenkin oli Jumala sallinut tapahtua, että hänellä olisi mistä miehen kiinni ottaa, kun kiinnioton päivä koittaa. Ja nyt se koitti.
        Ritvan tullessa töistä sanoin hänelle: "Voitko polvistua kanssani tähän vuoteen viereen, minulla on sinulle kerrottavaa?" Polvistuimme ja kerroin hänelle mitä vuosia sitten olin tehnyt, ja kysyin: "Voitko antaa tämän minulle anteeksi?" Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi: "Voin."

        Sillä hetkellä tunsin itseni tiimalasiksi, joka oli täynnä mustaa mönjää. Se lähti valumaan päästä alaspäin ja valumisrajan tunsin jokaisessa kehon kohdassa. Kun se oli valunut jalkojen kautta lattialle, tuli tilalle jotakin puhtaan valkoista. Samalla hetkellä minut valtasi sama ihana tunne kuin kerran lapsena ja siellä kirkon näyssä. Välähdyksenomaisesti sain vielä tuossa hetkessä nähdä tämän katoavan maailman yllä taivaan kirkkauden, sen todellisen maailman, joka ei koskaan katoa.

        Olin päässyt läpi ahtaasta portista. Saanut kohdata Kristuksen jo toisen kerran, ja syntyä taivaan kansalaiseksi. Tätä uudestisyntymistä kutsutaan Raamatussa myös sydämen ympärileikkaukseksi, ja vaatteiden valkaisemiseksi Karitsan veressä. Siinä ihmisen syntinen luonto revitään pois ja kivisydämen tilalle asennetaan uusi sydän, johon itse Kristus tuli Totuuden Henkensä kautta ikuisesti asumaan. Olin päässyt näiden harvojen joukkoon:

        "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
        Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."

        "Häneen teidät on liittänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty. Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."

      • Penieyel
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Saatanan ilosanomaa olet sinäkin tullut tänne julistamaan. Saatanan tahdon mukaisesti Totuuden Henkeä herjaamaan sontaluukuksi.

        Tuolla herjauksella Saatana varmisti sen, ettei Kristus tule sinua ikinä sen synnin orjuudesta vapaaksi lunastamaan, vaikka on ennakkomaksun sinustakin maksanut.

        Etkö sinäkään ole sietänyt lukea tätä:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14135248/teuvo-suni-rosvojen-luolasto

        Näköjään itselläski on kaikki tallella!..Saatanan ilosanomaa!!??Miten yhä.. hoet tuota!? Mitä puhut!! Lue itse mitä kirjoitit!! En voi ymmärtää..en ole ikinä tavannut ihmistä joka in näin paatunut!!

    • Kaverinkaverinkaveri

      Mitä Teuvo Suni vastaa tähän:

      "Niin miksi
      forrest.gumpin.kaveri
      18.5.2016 13:01
      Raamatun selitysteoksia tehdään?"

      • Penuela

        Kuule.. taisi olla itsellä hauskaa. . "Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa" 😂😁😀😇😆😅😃😂😁😇😆😅

    • Tämän takia niitä on pitänyt tehdä, ja paljon:

      "Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee."

      Tarkoitan kaikkia näitä erihenkisiä porttoseurakuntia:

      adventistit

      aglikaanit

      agrigolalaiset

      arkkimunkkilaiset

      armonkalliolaiset

      baalbeklaiset

      babtistit

      birkittalaissisaret

      branhamilaiset

      cityseurakuntalaiset

      dominikaanit

      elämänsanalaiset

      elämänlähdeläiset

      eläväsanalaiset

      ekumeeniset

      exoduslaiset

      gnostilaiset

      henotesläiset

      helluntailaiset

      hengenuudistuslaiset

      heränneet

      esikoiset

      ilmestysmajalaiset

      ilosanomalaiset

      israelinystävät

      Jarihotellilaiset

      Joosualaiset

      jehovalaiset

      Jeesuksen pyhän veren papit

      Jeesuksen ruumislaiset

      Jeesus on herralaiset

      kalamoslaiset

      katolilaiset kylväjät

      kansanraamattuseuralaiset

      kalleimman veren sisaret

      kansanlähetysläiset

      Kellonkartanolaiset

      koivuniemiläiset

      korpelalaisuus

      kotikirkkolaiset

      kulmakivenseurakuntalaiset

      kulmakiviseurakuntalaiset

      kuninkaansoturit

      kristilliset eläkeläiset

      kriisipalvelulaiset

      kotisatamalaiset

      liekkiläiset

      luterilaiset

      lähetysseurakuntalaiset

      luthersäätiöläiset

      lasarusveljet

      lähdekalliolaiset

      lännenhunttarilaiset

      maranatalaiset

      majakkalaiset

      metodistit

      missiomaailmalaiset

      mormoonit

      munkkiluostarin munkit

      nunnaluostarin nunnat

      nokialaismissiolaiset

      onewayhouselaiset

      ortodoksit

      pelastusarmeijalaiset

      patmoslaiset

      palatsiseurakuntalaiset

      paavalinsynodilaiset

      paratiisikotilaiset

      pikkuesikoiset

      priskillalaiset

      pyhänikolauslaiset

      perjantaikristuksellelaiset

      raamattupuhuulaiset

      radiodeiläiset

      rauhansanalaiset

      rauhanyhdistysläiset

      ristiinnaulitut

      risteyspaikkalaiset

      ristiretkeläiset

      ropolaiset

      rukouspalvelulaiset

      rukousystäväläiset

      ruusuristiläiset

      ristiinnaulittulaiset

      saalemilaiset

      sadonkorjuulaiset

      sanansaattajalaiset

      sanajaylistysläiset

      sauluslaiset

      savenvalajalaiset

      scientologilaiset

      siloalaiset

      slevy:n miespapit

      slevy:n naispapit

      stefanuslaiset

      suomenraamattuopistolaiset

      teologisetinstituuttilaiset

      tabernaakkelilaiset

      takeitnowlaiset

      teologisetistuuttilaiset

      Timoteusyhteisöläiset

      totisestiparannetut

      tuomasmessulaiset

      totuudenystäväläiset

      tunnustukselliset luterilaiset

      torontonsiunaajalaiset

      uusheränneet

      uusapostoliset

      uusitoivolaiset

      uusiviiniläiset

      valon enkelit

      vapaakirkolliset

      vanhauskoiset

      vapaamuurarit

      viadolorosalaiset

      vineyardilaiset

      yhteyskristuksessalaiset

      yhteysliikeläiset

      yeshualaiset

      Kun jokainen näistä on Saatanalta oman uskonsa saanut, niin totuus ja taivasten valtakunta on suljettu tällä Saatanan ilosanomalla, joka on vahvistettu toistamalla:

      "Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.

      Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu "

      • Peniela

        Teuvo sunilsiset(2 ihmistä)

    • mhjbvtcr

      JA SITÄ SAATANALLUSUUDEN PAHUUTTA JONKA VALLASSA JUMALAN JA JEESUKSEN OMAT KRISTILLISET OVAT,
      KUTSUTAAN
      SAATANAA PALVELEVIEN KRISTITTYJEN RIKOLLISUUDEN VALLAKSI!

      kristityt häpeävät omaa herraansa niin paljon, rikollisina, että palvelevat saatanaansa KRISTILLISTEN JUMALAN JA JEESUKSEN NIMEEN JOPA OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN TAPPAMALLA, TAPATTAMALLA, RAISKAAMAALLA JNE saatanaa jumalaksi USKOVAISUUTTAA OSOITTAEN!

      LUKEKAA RIKOLLISUUDENNE HISTORIANNE JA JÄRKIINTYKÄÄ!!!

      Teuvo, on harvinaisen rehellinen saatanaa jumalanaan palveleva älykääpiö joka tunnustaa oikein edustamalla, olevansa saatanan palvelija.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14302455/teuvo-suni-kylla-totuus-puree!
      kirjoitit kello 19:01:
      "Näin toimii Saatana."

      Toivotaan, että saatana antaa Teuvolle helevetin suuret sarvet jotta uskovaisetkin ymmärtäisi kenen asialla hengen ahdistusta valtaama järjetön Teuvokin on.

      • Ole ikionnellinen saatanallisista tulkinnoistasi.

      • Peniela

        Hyvä että joku on. Minäkin olisin ollut hetki sitten. Tällä hetkellä en halua lähelle mitään pahaa!! Mene pois Teuvo saatana.! Minä Rakastan Jumalaa..Jeesusta..Vapahtaja..Kiitos Herra että avasi silmäni..Kiitos että autot elämässä eteenpäin.. Kiitos että avasi silmäni näkemään valehtelija lähelläsi.. Herra!! Kiitän kaikesta! Myös koettelemuksista. KIITOS HERRA!

    • Uteliaskysyjä

      Miksi Kangasalan seurakunta pitää jatkuvasti kirjoituksiasi esillä omalla sivustollaan, vaikka kaikki, seurakunnan papista ja Voitto Ramusta alkaen pitävät sinua tekopyhänä valehtelijana?

      • Jos et tuota tiedä ja uteliaisuutesi kaipaa totuutta, niin lue ensiksi tämä:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14135248/teuvo-suni-rosvojen-luolasto

        Siitä selviää, miksi koko maailma on täynnä noita Saatanan pystyttämiä jumalanhuoneita, joiden ainoa tehtävä on tämä:

        "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät."

        Eikä Kangasalan seurakunnallaan ole tämän parempaa keinoa sulkea taivasten valtakunnan ovet ihmisiltä, kuin tämä Saatanan ilosanoma:

        "Valehtelija Teuvo Suni, Sinähän puhut täyttää sontaa ja valhetta ja tuota väität Pyhän Hengen sinulle valaisseen.

        Armeijassa epäonnistuit, Hengellisellä alueella yritit menestyä, mutta sielläkin epäonnistuit myöskin.

        Seisot nyt elämäsi raunioilla."

        Jostakin kumman syystä minä saan elää, mutta hänet kuolema korjasi jo vuosia sitten.

      • Jostainsyystä

        Jostain syysta ex-kirkkoherra Reijokin saa elää vaikka hänen toimestaan kunigastiesi katkesi jo liki kolmekymmentä vuotta sitten Teuvo. Hän oli ensimmäinen joka sanoi sinua julkisesti hulluksi. Sen jälkeen kukaan ei ottanut sinaua tosissaan.

      • Jostainsyystä kirjoitti:

        Jostain syysta ex-kirkkoherra Reijokin saa elää vaikka hänen toimestaan kunigastiesi katkesi jo liki kolmekymmentä vuotta sitten Teuvo. Hän oli ensimmäinen joka sanoi sinua julkisesti hulluksi. Sen jälkeen kukaan ei ottanut sinaua tosissaan.

        Kylläpä tämä ottaa päähän Jari Paakkosta, kun ei ymmärrä edes sitä, että jotkut joutuvat pitkään kestämään tuskaansa, kuten tämäkin pappi kiusalllista oloaan:

        "Kiusalliseksi tämän tekee se, kun Suni on oikeassa."

        Pitkään olet sinäkin saanut henkikaartisi kanssa totuutta herjata, toisin kuin sinulle veren voiman antanut exodus-lahkon johtaja ja ihme liimakauppias.

      • Tietäjähenkesi

        valehtelee taas, koska en ole mainitsemasi henkilö. Tosi asia kuitenkin on että jos Jumala kostaisi puolestasi kirkkoherra Reijo olisi ollut ensimmäinen kohde.

      • Tietäjähenkesi kirjoitti:

        valehtelee taas, koska en ole mainitsemasi henkilö. Tosi asia kuitenkin on että jos Jumala kostaisi puolestasi kirkkoherra Reijo olisi ollut ensimmäinen kohde.

        Se ei ole minun ongelma, vaan sinun, kun et enää muista millä nimimerkillä ja milloin, olet minkäkin herjasi kirjoittanut.

      • Herjako

        Sinulleko on herjaa kun exkirkkoherra elää?

      • Sana herja ja herjaus, ovat tähän rajuun eksytykseen tuomia Saatanan sanoja.
        Kun sen synnin orjuuteen ajautuneet ihmisparat saavat ensimmäisen kerran elämässään kuulla mitä Kristuksen totuus todellisuudessa on, he kokevat sen herjauksena.

        Kuten tässäkin aloituksessa:

        "Pietari ei herjannut Paavalia eikä mollannut hänen kirjoituksiaan."

        Totuuden Hengessä tämä on näin:

        Pietari pelkäsi Paavalia, eikä uskaltanut kerto totuutta hänen opetuksistaan.

        Minä saan tyytyä Jumalan kostoon ja iloita hänen varjeluksestaan:

        "Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä ja ympäriltäsi kymmenentuhatta, sinä säästyt.

        Saat omin silmin nähdä, miten kosto kohtaa jumalattomia.

        Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa.

        Onnettomuus ei sinuun iske, mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi.

        Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.

        Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen.

        Herra sanoo: "Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä.

        Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan.

        Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä."

        Eikä minussa ole mitään, jota eivät Saatanan uskolliset palvelijat eivät herjaisi, kuten tämäkin aloitus kertoo:

        "Teuvo heiluu jo haudan partaalla.
        Onnitelkootkenhaluaa

        1.3.2016 11:57
        Hän täyttää tänään korkeat 79 vuotta. Hänen olisi jo korkea aika katua ja tehdä tiliä Jumalalle synneistään."

        Tällä tämä Hartaanselän hörhöhenki todellisuudessa tarkoitti sitä, että minun pitäisi pyytää Saatanalta anteeksi, kun olen saanut hänen kaikki petolliset tekonsa paljastaa.

      • Peniale
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Jos et tuota tiedä ja uteliaisuutesi kaipaa totuutta, niin lue ensiksi tämä:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14135248/teuvo-suni-rosvojen-luolasto

        Siitä selviää, miksi koko maailma on täynnä noita Saatanan pystyttämiä jumalanhuoneita, joiden ainoa tehtävä on tämä:

        "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät."

        Eikä Kangasalan seurakunnallaan ole tämän parempaa keinoa sulkea taivasten valtakunnan ovet ihmisiltä, kuin tämä Saatanan ilosanoma:

        "Valehtelija Teuvo Suni, Sinähän puhut täyttää sontaa ja valhetta ja tuota väität Pyhän Hengen sinulle valaisseen.

        Armeijassa epäonnistuit, Hengellisellä alueella yritit menestyä, mutta sielläkin epäonnistuit myöskin.

        Seisot nyt elämäsi raunioilla."

        Jostakin kumman syystä minä saan elää, mutta hänet kuolema korjasi jo vuosia sitten.

        Nyt välähti mieleeni outo juttu.. luultavasti tämän myötä ..mieleni muuttuu.... Oletteko kaikki helluntalaisia!? Oletteko??

      • Öönyel
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Jos et tuota tiedä ja uteliaisuutesi kaipaa totuutta, niin lue ensiksi tämä:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14135248/teuvo-suni-rosvojen-luolasto

        Siitä selviää, miksi koko maailma on täynnä noita Saatanan pystyttämiä jumalanhuoneita, joiden ainoa tehtävä on tämä:

        "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät."

        Eikä Kangasalan seurakunnallaan ole tämän parempaa keinoa sulkea taivasten valtakunnan ovet ihmisiltä, kuin tämä Saatanan ilosanoma:

        "Valehtelija Teuvo Suni, Sinähän puhut täyttää sontaa ja valhetta ja tuota väität Pyhän Hengen sinulle valaisseen.

        Armeijassa epäonnistuit, Hengellisellä alueella yritit menestyä, mutta sielläkin epäonnistuit myöskin.

        Seisot nyt elämäsi raunioilla."

        Jostakin kumman syystä minä saan elää, mutta hänet kuolema korjasi jo vuosia sitten.

        Reijo tuli vuonna 96 luokseni.. Hän kävi jo aiemmin vaimonsa kanssa.. en muista aikoja kovin tarkkaan. Sillä en lähtenyt Reijo mukaan julistamaan. SE OLI SE VUOSI JOLLOIN PUHUIN KAIKILLE RAAMATUSTA JA PYHÄSTÄ HENGESTÄ. Reijo tuli ovelleni vaimoineen.. Huom!! Vaimoineen.. Sain puheluita malagasta..Espanjasta milloin mistä..Hän osti minulle lentolipun..Hotellin jne.. "eläkeläisten espanja" minulla syöpä!? Elin elämäni kovimpia aikoja..Minulla oli neljännen asteen agresiivinen syöpä. Samaan aikaan hoidin muita..syöpää sairastavia..olin saanut matkaliput kotiin.. ja ennenkuin lähden.. Päätin hoitaa niin monta kuin pystyin..Kukaan muu ei ymmärrä kuin se joka on itse kokenut..pieni paikkakunta(ruotsinkielinen). .. syöpä lyö leiman.. Minun mieheni ei kestänyt..avioliiton mureni..hoidin muita kykyni mukaan
        En lähtenyt evankelioimaan.. Minulla oli syöpä! Tein kuolemaa yksin kylmässä talossa..minut leikattiin 2 kertaa.. Molemmilla kerroilla tulin yksin..kylmään kotiin.. ja kun sanon" kylmään" tarkoitan sitä. 15 astetta..ei ketään vastaan ottamassa.. olin kuin spitaalinen.. ..Kun toivuin. En lähtenyt vielä..vielä tuli se hetki kun mieheni ilmoitti erosta. Olin jo rikki valmiiksi.. Yhtenä yönä otin aseen..hirvikiväärin. Hän sai sen estettyä.
        Olin jo toivottoman väsynyt.ja minulle tapahtui ihme..se ihme on ihan oma tarinansa..Kuitenkin.. vielä vuoden yritin. Muutuin..monella tasolla..kaunistus koska en tuntenut enää stressiä...luultavasti myös siksi että Jumala tuli osaksi elämääni.ne olivat elämäni ihanimmat kaksi vuotta. Olen muuttunut taas.. Siksi että olen hylätty. Olen elävältä haudattu ja kuollut. Ei ole enää mitään miksi ikäviä.. ei mitään mitä odottaa.kevät..kesä..syksy...talvi..joskus..ihan pienesti..iloitsen keväästä .kunnes ymmärrän..ettei se ole minua varten.

    • Törkeeukko

      Kyllä Teuvo Suni vastaa?? Ainahan sinä jätät vastaamatta esitettyihin kysymyksiin ! Narsisti.

      • Sana narsisti on sekin näitä Saatanan erinomaisia sanoja, jolla se on saanut palvelijansa pilkkaamaan Totuuden Henkeä.

        Sen alkuperä liittyy tähän Jeesuksen ilmoitukseen valituilleen:

        "Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi?

        Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa."

        "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.

        Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampun jalkaan. Siitä se valo loistaa kaikille huoneessa oleville."

        "Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa."

        Eritätin hyvin minä ymmärrän tämän Saatanan tulkinnan, kun se synnin orjat maan matosina ja nöyrinä sen edessä matelevat ja laulavat:

        "Minä vaivainen oon mato matkamies maan..." ja näkevät totuuden valon häikäisyn, niin ilman muuta se on heille narsismin valoa.

        Tai kun nuolaisevat maan suolaa, joka vain lisää heidän korkeaa verenpainettaan, niin narsistin piikkiin sekin laitetaan.

      • Korjaan kirjoitusvirheen Eritätin, pitää olla Erittäin.

    • oiosutoåaywtåaoywetå

      Minä en tällaisiin keskusteluihin enää tule mukaan.
      Oletko pelkuri ??

      • Voisitko tarkentaa, mitä aloittamaasi keskustelua sinä mahdoit tarkoittaa?

    • jgudrtsdes

      Kerrot kohdanneesi Jeesuksen . näitkö sinä hänet vai kuulitko vain ja jos vain kuulit kuinka voit tietää että se oli jeesus? jos näit kuinka voit tietää ettei se ollut eksytys vain sinua varten räätälöity ?

      • OlivarmastiJeesus

        Kysyin vaimoltani (jota hyvin usein sanon saatanaksi) että oliko ilmestykseni Jeesus ja hän sanoi että oli se.

      • sfgussrtystyat

        sitten se on pätevä , kiitos :D

      • Oletko mies vai nainen vai sukupuolineutraali, se ei nimestäsi selviä.

        En kuitenkaan ylenkatso kysymystäsi vaan kerron sen tapahtuman, kun koin eläneeni aviottoman syntymätaustani vuoksi peräti 40 vuotta Jumalan vihan alla, kun hän ilmoituksensa mukaisesti kosti vanhempieni syntistä tekoa lapselleen.

        Ja ollessani 48 vuotias, hän vihdoin päätti lopettaa vihanpitonsa, kun antoi Pojalleen Jeesukselle Kristukselle käskyn käydä kutsumassa minut opetuslapsekseen, tämän mukaisesti:

        "Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi.

        Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

        Odota hetki, niin voit itse päätellä, kumpi tässä minulle ilmestyi Kristus vai Saatana.

      • Sanna-myrskynpäivä 11.8.1985

        Tuli vuosi 1985. Kesällä Ritvan isä sai iäisyyskutsun Lappeenrannassa, jonne he olivat muuttaneet, kun olivat luovuttaneet maatilan vanhimmalle pojalleen. Hautajaiset olivat lauantaina 10. elokuuta. Siinä avoimen arkun äärellä tulin miettineeksi tätä: tässäkö on kaikki, mitä ihmisestä jäljelle jää? Missä on se, mikä sai tämänkin, nyt ruumiina olevan ihmisen elämään?

        Sunnuntaina menimme Lappeenrannan kirkkoon jumalanpalvelukseen, jossa luettiin viikon aikana siunattujen vainajien nimet. Olin hieman hengästynyt, kun tulimme kirkkosalin ovelle. Sinnehän noustaan monta porrasta, joista Jaana oli pyörätuolin kanssa vedettävä. Näin seinällä virsitaulun, josta loisti silmiini numero 456. Tuo ihmeen antanut virsi vuosikymmenien takaa. Nykyisessä virsikirjassa sen numero on 307. Kun tämän näin, ajattelin, että onpa mukava pitkästä aikaa kuulla tuo virsi kaukaa lapsuudesta.

        Missä jumalanpalveluksen osassa tuo virsi oli, sitä en muista. Kun se alkoi, tuli sellainen tunne kuin minut olisi kääritty lämpimään pumpuliin. Tönäisin Ritvaa kylkeen: "Tämä on minun virsi." Koskaan aikaisemmin en ollut tästä mitään puhunut.

        Sen jälkeen meni kirkon alttariseinä silmissäni täysin mustaksi. Siihen oli vedetty kuin musta samettiverho, johon suurin kultakirjaimin ilmestyi sanat: RAAMATTU ON TOTTA. Minua alkoi hävettää, koska en ollut tuota kirjaa juurikaan lukenut. Monta kertaa olin sen alusta aloittanut ja aina sen lukeminen oli kesken jäänyt.

        Sitten koin aivan kuin pääni päälle olisi laskettu raskas paino, mutta siitä huolimatta tunsin, kuinka aloin kohota penkistä kohti korkeuksia. Virttä en enää kuullut, urkujen äänikin oli poissa ja oli aivan hiljaista. Katselin ympärilläni olevaa valtavaa kirkkautta, ja tunsin pääni yläpuolella olevan jotakin hyvin puoleensa vetävää, jota en kuitenkaan nähnyt. Mieleen palautui se ihana tunne siellä järven rannalla kalliolla, kun se valonsäde täytti sylini.

        Hetken tätä kirkkautta katsellessa ja ihmetellessä, kuulen sen keskeltä jostakin miehen äänellä lausutut sanat: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, ja älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi!" Siinä tulivat itsekkäälle ihmiselle ihmiselle kovat sanat.

        Hetken kuluttua sama ääni jatkoi: "Ei ole mitään väliä sillä, onko sinulla isä tai ei, oletko rikas tai köyhä, terve tai sairas, kunhan elät elämäsi niin, että kerran saavutat tämän kirkkauden! Tämän jälkeen päässäni käytettiin ajatuksenjuoksu: oli verrattava tätä tunnetta, joka minut ympäröi, tunteeseen vaimoani kohtaan. Tämä meni kirkkaasti edelle. Sitten olivat vuorossa kaikki viisi tytärtä. Toiseksi jäivät hekin. Sitten kirkonmäellä oleva auto ja siellä oleva kameralaukku, nekin kun olivat silloin vielä hyvin rakkaita. Toiseksi jäivät nekin, samoin vielä pohjoisessa oleva koti, kun sekin lopuksi ajatuksiin johdatettiin.

        Tämän tajuttuani tulin sen ihanuuden keskellä luvanneeksi, vaikka mitään ei minulta kysyttykään. "Tämän takia, mitä nyt olen saanut nähdä ja kokea, tahdon lähteä minne vain haluat minut lähettää!" Silloin en totisesti tiennyt, mitä tuona hetkenä tulin luvanneeksi. Paljon tiedän tänään, vaikkakaan en vielä kaikkea sitä mitä tulevaisuus tullessaan tuo.

        Näky päättyi siihen, kun ympäröivän kirkkauden keskellä katsoin taakseni, ja huomasin selkäni takana syvän mustan rotkon, jonka reunalla istuin. Mistä tuon jumalanpalveluksen saarnassa puhuttiin, sitä en muista, mutta tämä näky ja sen seuraukset eivät tule koskaan silmistäni katoamaan.

        Välittömät seuraukset sain kokea heti, kun kirkon rappusia alas astelimme. Oli kuin päältäni olisi riisuttu pakkopaita ja raskaat kahleet. Kaikki vuosikymmenien aikana koetut tuskat olivat poissa. Melkein nauraen ihmettelin, miten olivatkaan nuo kolme elämäni kipeintä kohtaa - isättömyys, köyhä koti ja vammainen esikoinen - lähes koko siihen asti eletyn elämäni pilanneet. Ja nyt, 48-vuotiaana, olin kuin uuden elämän alussa.

        Suurin ihme oli tuon isättömyyden tuskan ja sen tuottaman häpeän pois ottaminen. Se oli siihen asti ollut niin kipeä asia, ettei siitä voinut kenellekään puhua. Kukaan ulkopuolinen ei ollut koskaan saanut tietää, että olin syntynyt aviottomana. Kun täällä Ruukissa tutustuimme uusiin ihmisiin, niin heille piti valehdella, että vanhempani olivat kuolleet. Ritvakin kun tämän kipeyden tiesi, niin hänkin vaikeni.

        Koko sen päivän olin kuin pumpulipilvessä. Oltiin surutalossa ja sisälläni oli ilojuhla. En voinut siellä tuosta näystä mitään puhua. Se päivä oli Sanna-myrskyn päivä, 11. elokuuta 1985. Se yli 30-asteinen lämmin tuuli, joka Lappeenrannassa silloin puhalsi, oli kuin Pyhän Hengen valtavaa syleilyä.

        Jatkuu....

      • Jatkuu...

        Illalla läksimme ajamaan kotiin, Ruukkiin. Matkan aikana ei montaa sanaa vaihdettu. Päässäni pyöri jatkuvana nauhana tuon päivän suurin tapahtuma. Vasta yöllä, kotona vuoteessa, kerroin Ritvalle tämän ja kysyin: "Voiko Saatana antaa ihmisille tällaisia näkyjä?" "Ei, kyllä sinua on
        Pyhä Henki koskettanut", hän vastasi ja jatkoi: "Koko matkan ajan tunsin, että sinulle on tapahtunut jotakin."

        Heti aamulla muistui mieleeni Uusi testamentti, jonka olin Lappeenrannan seurakunnalta rippilahjaksi saanut. Vielä sen pölyttyneenä kirjahyllystä löysin. Milloin lienen sen viimeksi avannut? Etulehdeltä löytyi täydellinen yllätys; Herkko Kivekkään kirjoittama muistolause elämäni matkalle, Ps.43:3: "Lähetä valkeutesi ja totuutesi, ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi."

        Ihmeiden aika ei ollut ohi, kun tajusin, miten saumattomasti nuo sanat liittyivät siihen, mitä edellisenä päivänä olin saanut nähdä ja kokea. Minut oli johdatettu hänen pyhälle vuorelleen. Jos ei vielä asuntoihin asti, niin ainakin suurelle valkeuden ja vapauden esipihalle, ja vihdoinkin olin saanut kuulla Jumalani äänen.

        Neljänkymmenen vuoden koettelemusten jakso, syksystä 1945 syksyyn 1985, oli päättynyt. Mutta mitä vielä oli edessä, sitä en tiennyt."

        Haluatko vielä tietää, mitä tämän jälkeen oli edessä?

      • OlivarmastiJeesus kirjoitti:

        Kysyin vaimoltani (jota hyvin usein sanon saatanaksi) että oliko ilmestykseni Jeesus ja hän sanoi että oli se.

        Sinulle näyttää käyneen samoin kuin minulle. Muista minun kohtalosta se, että jos joskus Kristukselta Totuuden Hengen saat, niin vasta silloin vaimostasi tulee vihollinen, kuten Kristus ilmoitti:

        "Viholliset ovat oman talon väkeä."

      • Peniela

        Voi hyvä tavaton... oliko Reijo espanjassa 1995-97 Reijo ja vaimonsa kävi luonani pienellä saarella Suomessa..
        .

    • oIOHRFuhfoiQAHFOIH

      eli koit uskonnollisen kokemuksen jonka jälkeen sinulle puhkesi mania. maniassa kaikki hyvä tuntuu äärettömän hyvälle ja pahan kokeminen tuntuu äärettömän pahalle. samanlaisia kertomuksia kuulee mielenterveyspotilaisen suusta joka päivä ympäri suomen maan. Jotkut hakevat apua maniaan ja jotkut jäävät elämään siihen kuten sinä olet tehnyt ja rakentanut uudenlaisen maailman ympärillesi. itse olen kokenut myös vastaavaa mutta paljon suurempana ja eihän siihen voi muuta sanoa että kyllähän se koko elämän muutti päälaelleen.

      • ooiu4875toiaj

        Kun elämässään kokee tarpeeksi kauan ns vääryyttä niin jossain vaiheessa kun vaan jaksaa sinnitellä se kupla puhkeaa ja kokemus alkaa kääntymään positiivisempaan suuntaan kaikinpuolin , sinulla tämä kääntyminen oli normaalia ns rankempi niin koit näitä hyvän tuntemuksia suurmpana ja samalla yhdistit siihen uskonnon . sinunlaisiasi on paljon suomessa , ihmiset ottavat kokemukseen mieluisimman tarinan liitteeksi johon nojautuvat jopa loppuelämänsä.

      • woiiweurt98yartu

        en sano sinua hulluksi, mutta samankaltaisia tarinoita olen kuullut monia monien suusta ja moni liittää näihin Jumalan kokemisen :) jotkut puhuu ufoista jne. se on ihan siitä kiinni mitä siellä omassa pääkopassa liikkuu . jotkut ovat uskonnollisia jotkut uskovat ufoihin jotkut pikkukakkoseen

      • iurtoAWETOJAWU

        mutta mitä mieltä sinä olet näistä muista lukemattomista suomalaisista jotka ovat kokeneet samanlaisia tuntemuksia ja ns näkyjä kuin sinäkin ? ovatko he myös ns totuudessa kiinni kuin sinäkin vai koetko itsesi ainoastaan ns valituksi? silloinhan kyseessä on muutakin kuin kutsuttu mania . tuotko kenties vanhaa katkeruuttasi mukaan tähän nykyiseen elämän kokemiseesi kun täällä lukee kirjoituksiasi huomaa heti ettei ihan kaikki ole kunnossa. jotkut syö lääkkeitä ja hiljenevät kokemuksistansa kun häpeävät mutta jotkut harvat jäävät elämään kokemaansa totena . ja onhan se totta jos yksilö kokee kokemuksia mutta sairaaksi yksilön tekee se että kukaan muu ei ole kokenut samaa mikä on mielestäni väärin.

    • oiWRwhfoiWHJEROHAJ

      maailmalla on meille ns harhaisille ihan oma nimitys , se on skitsofreenikko.

    • WOEURQ7yr8ufPO

      Havaintokyvyn häiriöt

      Aistiharhat
      Aistiharhat eli hallusinaatiot ovat aistimuksia, jotka koetaan todellisina ilman ulkoista, aistinelimeen kohdistuvaa ärsykettä. Aistiharhoista yleisimpiä ovat erilaiset kuuloharhat, jolloin potilas kuulee yksittäisiä sanoja tai puhetta. Skitsofrenialle varsin tyypillisessä kuuloharhassa puheääni kommentoi henkilön käytöstä tai toistaa hänen ajatuksiaan. Joskus ääniä kuuleva voi keskustella äänten kanssa tai naureskella niille. Kuuloharhojen lisäksi skitsofreniaa sairastavalla voi ilmetä myös näköharhoja tai joskus harvemmin myös tunto-, haju- tai makuharhoja.

      Harhaluulot
      Harhaluulot ovat perusteettomia uskomuksia, joista potilas pitää itsepäisesti kiinni. Erilaiset harhaluulot saattavat hallita potilaan koko ajatusmaailmaa ja vaikeuttaa monin tavoin hänen sosiaalista toimintakykyään.

      Ajattelun ja puheen häiriöt
      Ajatustoiminnan häiriöt voivat liittyä ajatusten sisältöön, rakenteeseen tai koko ajatusprosessiin. Häiriöt ilmenevät tyypillisesti erilaisina harhaluuloina eli deluusioina.

      Hajanainen puhe
      Ajatusten rakenteen häiriöt huomataan yleensä potilaan puheesta tai kirjoituksesta. Puhe on hajanaista ja epäloogista, ja jopa yksittäisten lauseiden yhtenäisyys katoaa. Vaikeasta skitsofreniasta kärsivä voi keksiä myös omia sanoja tai matkia äsken kuulemaansa puhetta.

    • IWIEURoawfoiJA

      Mutta koetko että tämä sinun kokemasi on jotenkin oikeampi kokemus kuin muiden ihmisten vastaavat kokemukset?

      • Totuuden Henki ei ole mikään luulosairaiden eikä ihmisten lihallisten halujen henki.

        Tämän Hengen totuuden tuntee parhaiten sinunkin pääkoppasi harhoista, joita Saatana on sinulle selittänyt saadakseen pitää sinut ikuisesti omanaan.

        Sillä jokainen sinun selityksesi Totuuden Hengestä pitää sisällään tämän Hengen herjauksen, eli sen yhden ainoan synnin, jota ei kenellekään anteeksi anneta.

        Saatanan vaikutuksesta sinä esiinnyt täällä tällaisella nimellä:
        WIEURoawfoiJA.

        Etkä rehellisesti omalla, Väestörekisterissä olevalla nimelläsi, kuten minä.

      • uitigluhöl

        Kaikki mitä tuohon kirjoitit on sinun omaa tarinaasi , et vastannut mihinkään ja väität minun herjanneen vaikken sitä ole tehnyt eli valehtelet suojellaksesi itseäsi , miksi?Miksi et vastaa kysymykseen suoraan jos kerran väität olevasi totuuden henki ?

      • Väitätkö
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Totuuden Henki ei ole mikään luulosairaiden eikä ihmisten lihallisten halujen henki.

        Tämän Hengen totuuden tuntee parhaiten sinunkin pääkoppasi harhoista, joita Saatana on sinulle selittänyt saadakseen pitää sinut ikuisesti omanaan.

        Sillä jokainen sinun selityksesi Totuuden Hengestä pitää sisällään tämän Hengen herjauksen, eli sen yhden ainoan synnin, jota ei kenellekään anteeksi anneta.

        Saatanan vaikutuksesta sinä esiinnyt täällä tällaisella nimellä:
        WIEURoawfoiJA.

        Etkä rehellisesti omalla, Väestörekisterissä olevalla nimelläsi, kuten minä.

        Väitätkö olevasi väestörekisterissä "ei-lahkolain" Teuvo?

      • uitigluhöl kirjoitti:

        Kaikki mitä tuohon kirjoitit on sinun omaa tarinaasi , et vastannut mihinkään ja väität minun herjanneen vaikken sitä ole tehnyt eli valehtelet suojellaksesi itseäsi , miksi?Miksi et vastaa kysymykseen suoraan jos kerran väität olevasi totuuden henki ?

        Tottahan ne ovat juuri niitä, joilla Kristus on minut omakseen ottanut, kouluttanut ja tämän Saatanan hallussa olevan kansaan keskelle lähettänyt.

        Mitä suoraa vastausta sinäkin odotat, ilmeisesti tätä:

        "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"

      • okkkkkkkkkkkkkkkkkk

        Tottahan ne ovat juuri niitä, joilla Kristus on minut omakseen ottanut, kouluttanut ja tämän Saatanan hallussa olevan kansaan keskelle lähettänyt. / Niin..Tällaisia kertomuksia olen kuullut aikaisemminkin. Lankeamaan? Mihin ? Onko sinulla kaikki ihan kunnossa siellä? Ja saisinko vastauksen tuohon ylempään kun et ole kyentynyt vieläkään vastaamaan eli ; koetko että tämä sinun kokemasi on jotenkin oikeampi kokemus kuin muiden ihmisten vastaavat kokemukset?

      • Väitätkö kirjoitti:

        Väitätkö olevasi väestörekisterissä "ei-lahkolain" Teuvo?

        Vestörekisterissä on:

        Teuvo Martti Suni 010337- tätä loppua ei minun tarvitse sinulle paljastaa.

        Vaikka esimerkiksi jokainen Hartaanselän hörhöhengistä kirjoittaisi yhden sanan totuutta, niin muut hörhöt alkavat kilvan pilkata: SE ON TEUVO PUSKASSA! Niin tyhmiä he ovat:

        "Mutta Herra on kanssani kuin väkevä sankari, vihamieheni kaatuvat eivätkä voi minulle mitään.

        Heidän aikeensa epäonnistuvat, niin tyhmiä ne ovat, eikä sitä koskaan unohdeta, alinomaa he saavat kantaa häpeäänsä."

        Niin epäonnistuvat muutkin samalla tavoin kuin tuo tervausrituaali.

      • okkkkkkkkkkkkkkkkkk kirjoitti:

        Tottahan ne ovat juuri niitä, joilla Kristus on minut omakseen ottanut, kouluttanut ja tämän Saatanan hallussa olevan kansaan keskelle lähettänyt. / Niin..Tällaisia kertomuksia olen kuullut aikaisemminkin. Lankeamaan? Mihin ? Onko sinulla kaikki ihan kunnossa siellä? Ja saisinko vastauksen tuohon ylempään kun et ole kyentynyt vieläkään vastaamaan eli ; koetko että tämä sinun kokemasi on jotenkin oikeampi kokemus kuin muiden ihmisten vastaavat kokemukset?

        Niin kaukana kuin itä on lännestä, paljon kauempana ovat Saatanan valaisunäyt Pyhän Hengen kutsusta, koulutuksesta ja lähettämisestä.

        "Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste ja yksi sama Pyhä Totuuden Henki, ja hänen sanomansa:

        "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt."

        "Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele.

        Tästä me tunnemme Totuuden Hengen ja eksytyksen hengen."

        Juuri tästä johtuu sinunkin vihasi Totuutta kohtaan:

        "Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

      • Jos Kristus olisi käynyt sinut vapaaksi lunastamassa Saatanan synnin orjuudesta, kirjoittaisit täällä Väestörekisterissä olevalla nimelläsi, etkä Saatanan antamalla uudella nimellä: okkkkkkkkkkkkkkkkkk

    • Vaikka otsikossa lukee: Kyllä Teuvo Suni vastaa.

      Ei vastaa enää tänään vaan lähtee unten maille!

      Tavataan huomenna, jos Jumala suo.

    • joiuopyuuitiyr

      Et siis ymmärrä kysymyksiä vai mikä sinulla on ongelmana ja miksi vedät raamattua joka väliin ?? Etkö kestä itseäsi vai mikä on ?

      • Eikö sinulla ole ketään vähän sinua viisaampaa, jolta voisit kysyä:

        Mitä se tarkoittaa, kun tuossa ylhäällä lukee: Raamattu ja Keskustele raamatusta.

      • WOEIJFOEWIJOI

        Mutta sinähän kirjoitat täällä ainoastaan itsestäsi totuuden henkenä ja tuot omia näkemyksiäsi jostakin ilmi, joten silmä käteen ja ala vetään täältä sitten . tämä ei ole henkilökohtaisten ongelmien julkaisu palsta

    • kkkkkkkkkkkkkk

      Miten Teuvo on mahdollista kerran kun vääntelet ja kääntelet raamattua itsellesi sopivaksi vaikka näyssäsi näit kuten olet kirjoittanut....Sen jälkeen meni kirkon alttariseinä silmissäni täysin mustaksi. Siihen oli vedetty kuin musta samettiverho, johon suurin kultakirjaimin ilmestyi sanat: RAAMATTU ON TOTTA. Minua alkoi hävettää, koska en ollut tuota kirjaa juurikaan lukenut. Monta kertaa olin sen alusta aloittanut ja aina sen lukeminen oli kesken jäänyt.

      • poijjpojijij

        Ja sitten täällä kirjoittelet kuinka se ei pidä paikkaansa kaikilta osin !!!!! niin räikeää valehtelua sinulta että olisi jo aika ruveta huomaamaan omat virheensä ja myöntämään ne !

      • lllllllööööööööööööööö

        Ja kaiken oikeutat itsellesi toteamalla olevasi Totuuden Henki !!! Sinä olet Teuvo ja olet sairas näiden juttujesi kanssa. itse et ehkä sitä näe tai tajua .

    • ihmettelijärewq

      Teuvo on täysin eri mies kun liikkuu ihmisten ilmoilla ja täällä toitottaa olevansa ties mikä. Se sitten kai on Totuutta

      • Arvoisat, korkeasti koulutetut, pimeydessä piileskelevät synnin orjat: kkkkkkkkkkkkkk, poijjpojijij, lllllllööööööööööööööö, ihmettelijärewq.

        Raamatun teiltä salattu totuus on siinä, että siinä on paljastettu, miten koko ihmiskunta ajautuu Saatanan synnin orjuuteen.

        Erittäin tarkan selostuksen tästä saatte lukemalla tämän keskustelun:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14135248/teuvo-suni-rosvojen-luolasto

        Ongelmanne on siinä, ettei Saatana anna teidän sitä lukea, joten tuon sen alun tähän:

        "Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.

        Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun.

        Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet.

        "Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.'

        Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.

        Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi, hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla maailmassa tekemään parannuksen."

        "Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala."

        Hän sanoi heille: "On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan."

        Jumalan tuomio, kun se ihmiskunnan kerran kohtaa, se alkaa juuri näistä Saatanan palvelijoillaan rakennuttamista jumalanhuoneista, joissa vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen ihmisiä pidetään Saatanan orjina juuri noilla ihmiskäsin tehtävillä jumalanpalveluksilla.

        Siksi Raamatun viimeisimpiä Jeesuksen Kristuksen käskyjä on kutsua kaikki omansa pois noista Saatanan rituaalipalveluksista, ennen kuin hän saapuu ne tuhoamaan:

        "Sen porton ( näiden lopun ajan seurakuntien ) viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat ( siis esivallat) ovat irstailleet hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään

        Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä, ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen pahoja tekojaan."

        Tätä käskyä ei yksikään Jumalan jo paaduttama kykene noudattamaan, koska Jumalan lähettämän rajun eksytyksen vaikutuksesta tätä kehotusta rakkaan seurakuntansa jättämisestä pidetään Saatananasta lähteneenä. Vaikka tämä on yhtäpitävä Jeesuksen ja profeettojen ilmoitusten kanssa:

        "Kun Jeesus oli tullut ulos temppelistä ja oli lähdössä pois, opetuslapset tulivat hänen luokseen näyttääkseen hänelle temppelialueen rakennuksia. Mutta Jeesus sanoi heille: "Näettekö kaiken tämän? Totisesti: kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle."

        "Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille."

        Näin oli Jumala ihmiskäsin tehdyt jumalanhuoneet lopullisesti hylännyt, ja näin käynyt toteen hänen profeetoilleen antamansa ennustukset:

        "Oman majansa hän tuhosi, hävitti puutarhansa, löi maan tasalle pyhäkkönsä. Juhlapäivän ja sapatin hän antoi unohtua Siionissa. Kauhistuttavassa vihassaan hän hylkäsi kuninkaan (siis esivallan) ja papit.

        Myös oman alttarinsa hän jätti, hylkäsi temppelinsä. Hän antoi vihollisen käsiin palatsit ja muurit.

        Herra oli päättänyt hävittää Siionin muurit. Tarkoin hän tiesi, mitä teki. Ei hän vetänyt kättään tuhoamasta: valli ja muuri itkivät kohtaloaan, yhdessä ne sortuivat."

        Miksi Jumala tällaisen teon teki. Sekin on selvästi ilmoitettu:

        "Herra päästi kiivautensa purkautumaan, vuodatti koko hehkuvan vihansa. Hän sytytti Siionin tuleen, poltti sen perustuksia myöten.

        Eivät uskoneet maan piirin kuninkaat, ei tullut kenenkään mieleen, että jonakin päivänä vainooja ja vihollinen tulisi sisään Jerusalemin porteista.

        Tämä tapahtui profeettojen syntien tähden, pappien rikkomusten tähden, he vuodattivat kaupungissa viattomien verta. Silmät sokeina he nyt harhailevat kaduilla veren tahrimissa vaatteissa. Vaatteita, joihin eivät saisi edes koskea, he kantavat yllään."

        Siksi Jeesus ei suostunut tähän Saatanan mahtavaan tarjoukseen, jolla hän suostutteli häntä näiden rakennustensa johtajaksi:

        "Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni jaa minä voin antaa sen kenelle tahdo. Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun."

    • alfa123om2222

      Mihin mielestäsi T.S. viittavat seuraavat ilmiöt, jotka omin silmin näen joka päivä kaupungilla: Olen asunut tässä kaupungissa vuodesta 1981 lähtien, välillä muualla opiskellen:

      1) Eräät asukkaat eivät vanhene lainkaan. He olivat 30 vuotiaita 1981 ja näyttävät yhä vielä saman ikäisiltä. Vaikka lähes 40 vuotta on kulunut.
      2) Kaupungin puusto ei kasva lainkaan. Puut ovat täsmälleen saman kokoisia kuin ne olivat vuonna 1981.

      Elämmekö braanissa vai oikeassa maailmassa? Totisesti eräät tässä olevista eivät kuole ennen kuin Ihmisen Poika saapuu loistossaan! Se näyttäisi pitävän paikkansa. Jos itse kuolen ja ruumiin ylösnousemus tapahtuu 1260 vuoden kuluttua niin tapaisin noustessani samat asukkaat, jotka nykyisinkin elävät. Toisaalta kylvetään vain siemen viittaisi sanana Intialaiseen sielunkierto-oppiin.

      Eli mikä on näkemyksesti? Onko taivas jo todellisuutta maan päällä? Koskeeko Iankaikkinen elämä joillakin aloilla pätevöitymistä työhön. Esim. Jumala sanoi minulle, että tietokone ala ei ole ikuinen ala , joten sillä allalla työskentelevät eivät ilmeisesti pääse sitä kautta iankaikkiseen elämään.

      Miksi jotkut esim. Savolaiset katsovat että POLIISI eli esivalta on Kuolema. Eivätkä halua joutua poliisin puhutteluun kertaakaan elämänsä aikana.

      Onko todellisuus niin paljon tarua ihmeellisempää?

      • Totuus on monin verroin sinunkin halujesi mukaisia taruja ihmeellisempää.

        Kun olet lähtenyt sitä monien ihmiskäsien alta kyselemään, oletkin jäänyt sen totuudesta osattomaksi.

    • vaikuttaaettetole

      Oletko Teuvo syntinen ?

      • Koska Jumala oli minut jo äitini kohdussa omakseen valinnut, näki hän hyväksi pelastaa valittunsa synnin orjuudesta, jossa oli aviottaman syntyperän vuoksi jo 48 elämäni ensimmäistä vuotta vaeltanut.

        Tämä tapahtui, jotta kirjoitus kävisi toteen:

        Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.

        Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy.

        Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita."

        Tästä vapaudesta olen saanut jo 28 vuotta nauttia, samoin kaltaistesi synnin orjuuteen jääneiden herjauksista, joilla tietämättänne todistatte minut autuaaksi, kun pimeyden puskiin ei totuuden valo pääse:

        "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa.

        Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.

        "Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.

        "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.

        Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.

        Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa."

      • Korjataan kirjoitus virhe: aviottaman , piti olla aviottoman.

      • Ei-lahkolain

        Anteeksi, vieläkään ei tullut oikein. Sen piti olla : Aivottoman.

      • loitkotkotkot

        voithan aina uskotella itsellesi olevasi synnitön :) Kannattaisiko siitä kertoa vaikka julkisesti torilla vaikka ? et uskalla , niin se vaan on . täällä netin harhamaailmassa piilossa vaan kirjoittelet

      • Ei-lahkolain kirjoitti:

        Anteeksi, vieläkään ei tullut oikein. Sen piti olla : Aivottoman.

        Saatanallisen uskosi mukaan olet oikeassa, enkä minä tahdo olla iloasi pilaamassa väittämällä vastaan, joten tämäkin kirjoitus todistaa uskosi onnellisuuden:

        "Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi."

    • eioleteuvomoisiakuullut

      Jaak. 3: 17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä.

      • ei-lahkoihin

        ja sanoi: "Voi sinua, joka olet kaikkea vilppiä ja kavaluutta täynnä, sinä perkeleen sikiö, kaiken vanhurskauden vihollinen, etkö lakkaa vääristelemästä Herran suoria teitä?

      • Teuvo on sen kuullut suoraan taivaallisen rauhan antajalta, jota vaille sinä olet jäänyt, kun olet tällainen:

        "Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän -- ja nehän juuri todistavat minusta.

        Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän

        En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa. Minä tunnen teidät, teissä ei ole rakkautta Jumalaan.

        Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia.

        Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta."

        Se on sinulta salattu, että on olemassa kaksi rauhaa, kaltaistesi tämän maailman rauha ja valittujen taivaallinen rauha:

        "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa.

        Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon."

        Paras todistus Jeesuksen Kristuksen rauhasta on se, että uskallan rohkeasti kirjoittaa tästä' omalla nimelläni.

        Sillä nimellä, jonka jo kasteessa sain, ja jolla hän minut omakseen kutsui:

        TEUVO, Teuvon perustana on nimi Teodor, joka kreikassa merkitsee "Jumalan lahja."

        MARTTI, Martti juontuu sodanjumala Marsiin, joka merkitsee "sodanomainen, taisteleva luonne".

        Miksi johdatit minut sotilasuralle:

        "Jotta tietäisit, mitä merkitsee esimiehen käsky, osaisit tehdä sotasuunnitelmia ja sinulla olisi turvattu toimeentulo", vastasi Pyhä Henki kysymykseeni.

    • herätysherätys

      "Jaak. 3: 17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä." Miten on mahdollista että sinä et tuo mitään näistä ominaisuuksista ilmi ? Et rakenna rauhaa, et ole lempeä etkä sopuisa....et mitään noista joten ylhäältä viisautesi ei tule tällöin. Joten mistä se tulee sinä saatanan työläinen!?

      • herätysherätys

        tämä viisaus rakentaa näitä ominaisuuksia! sinä et tee mitään näistä !

      • Miksi ulvot herätysherätys!, sinun sukusihan sai herätyksen Saatanalta jo ihmiskunnan ensimmäisessä herätyskokouksessa, josta voit lukea tarkemmin Raamatun 3. luvusta.

      • herätysherätys

        Olet säälittävä tapaus

    • Hän puhui heille tämän vertauksen:

      Raamattukeskustelussa oli kaksi Ei-lahkolain nimistä, joista toinen otetaan ja toinen jätetään.

      • herätysherätys

        sääliksi käy nyt kuule kun tämä sinun esityksesi kaatuu :D

    • herätysherätys

      Sinä väistelet vastaamasta loukkaamalla minua. näinkö todella Totuuden Henki toimii Teuvo ? Voisitko ystävällisesti sanoa kuinka sinä rakennat noita ominaisuuksia? Koska epäilen viisautesi tulevan ylhäältä ! Ja näin tuot julki että se ei todellakaan tule ylhäältä kun kerran loukkaat kirjoituksillasi perhettäni jne . saatanasta sinä olet jos et voi vastata rehellisesti

    • nobelader

      Nyt onkin ukko tiukan paikan edessä :D katotaan tuleeko rehellistä vastausta vai kaatuuko teuvon esitys tähän

      • herätysherätys

        Oikein sydäntä lämmittää kun saa tällaisen valheellisen ylimielisen sontaläjän kiinni valheistansa :) mutta eihän teuvo sitä koskaan tule myöntämään :D mutta pääasia kuitenkin että näin tapahtui ja sillä selvä :) Ja väitti olevansa jossain kohdin synnitön :D hahhhahhahhhahhha !!!!!!! tekopyhä paska

    • Teuvo.höpisee

      :)) ai että vasta 90-luvulla meni uskonnot mönkään..
      ja sinultako pitäisi kysyä jotain ? Katso peiliin ..

    • Kaikille teille yhteisesti, koska kuulutte samaan Saatanan puskasynagogaan: herätysherätys, nobelader ,Teuvo.höpisee:

      Minä en teiltä sontaläjä uskoanne pois ota, olkaa onnellisia, kun noin rohkeasti uskalla herja Kristukselta saatua Henkeä ja tehtävää.

      Tämän edeltäjänne sontaläjäuskon miehen Pyhä Henki poisti hänen Henkeään herjaamasta:

      "Valehtelija Teuvo Suni, Sinähän puhut täyttää sontaa ja valhetta ja tuota väität Pyhän Hengen sinulle valaisseen. Armeijassa epäonnistuit, Hengellisellä alueella yritit menestyä, mutta sielläkin epäonnistuit myöskin. Seisot nyt elämäsi raunioilla."

      Tämäkö on teille Teuvon höpinää, jonka Pyhä Henki ilmoitti apostoli Johannekselle vuonna 90:

      "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."

      Yrittäkää ymmärtää: Siis vuonna 90 eikä 1990.

    • dsdasdasda

      et vastannut vieläkään :D

      • ei-lahkolain

        Totuus ei kelpaa vastaukseski valheen henkeä kantavalle. "et vastannut vieläkään:D"

        Minä uskon Teuvon ilmoittamaan Jumalan sanan mukaiseen totuuteen, että kokoät maailma oli Pahan vallassa jo vuonna 90 jKr, kuten Johannes kirjoittaa. Eikä mitään herätyksiä ole tulossa. Kaikki se herätys-herätys vouhotus on suoraan Paholaisen kidasta tulevia mylvähdyksiä.

      • Tämä totuuden sietämättömyys on varmin tämän lopun ajan merkki. niin tälle dsdasdasda , kuin kaikille muille, kuten ilmoitettu on:

        "Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee.

        He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja."

        Tässä on lista näistä tarujen kertojista, minkä sinä olet haalinut itsellesi:

        adventistit

        aglikaanit

        agrigolalaiset

        arkkimunkkilaiset

        armonkalliolaiset

        baalbeklaiset

        babtistit

        birkittalaissisaret

        branhamilaiset

        cityseurakuntalaiset

        dominikaanit

        elämänsanalaiset

        elämänlähdeläiset

        eläväsanalaiset

        ekumeeniset

        exoduslaiset

        gnostilaiset

        henotesläiset

        helluntailaiset

        hengenuudistuslaiset

        heränneet

        esikoiset

        ilmestysmajalaiset

        ilosanomalaiset

        israelinystävät

        Jarihotellilaiset

        Joosualaiset

        jehovalaiset

        Jeesuksen pyhän veren papit

        Jeesuksen ruumislaiset

        Jeesus on herralaiset

        kalamoslaiset

        katolilaiset kylväjät

        kansanraamattuseuralaiset

        kalleimman veren sisaret

        kansanlähetysläiset

        Kellonkartanolaiset

        koivuniemiläiset

        korpelalaisuus

        kotikirkkolaiset

        kulmakivenseurakuntalaiset

        kulmakiviseurakuntalaiset

        kuninkaansoturit

        kristilliset eläkeläiset

        kriisipalvelulaiset

        kotisatamalaiset

        liekkiläiset

        luterilaiset

        lähetysseurakuntalaiset

        luthersäätiöläiset

        lasarusveljet

        lähdekalliolaiset

        lännenhunttarilaiset

        maranatalaiset

        majakkalaiset

        metodistit

        missiomaailmalaiset

        mormoonit

        munkkiluostarin munkit

        nunnaluostarin nunnat

        nokialaismissiolaiset

        onewayhouselaiset

        ortodoksit

        pelastusarmeijalaiset

        patmoslaiset

        palatsiseurakuntalaiset

        paavalinsynodilaiset

        paratiisikotilaiset

        pikkuesikoiset

        priskillalaiset

        pyhänikolauslaiset

        perjantaikristuksellelaiset

        raamattupuhuulaiset

        radiodeiläiset

        rauhansanalaiset

        rauhanyhdistysläiset

        ristiinnaulitut

        risteyspaikkalaiset

        ristiretkeläiset

        ropolaiset

        rukouspalvelulaiset

        rukousystäväläiset

        ruusuristiläiset

        ristiinnaulittulaiset

        saalemilaiset

        sadonkorjuulaiset

        sanansaattajalaiset

        sanajaylistysläiset

        sauluslaiset

        savenvalajalaiset

        scientologilaiset

        siloalaiset

        slevy:n miespapit

        slevy:n naispapit

        stefanuslaiset

        suomenraamattuopistolaiset

        teologisetinstituuttilaiset

        tabernaakkelilaiset

        takeitnowlaiset

        teologisetistuuttilaiset

        Timoteusyhteisöläiset

        totisestiparannetut

        tuomasmessulaiset

        totuudenystäväläiset

        tunnustukselliset luterilaiset

        torontonsiunaajalaiset

        uusheränneet

        uusapostoliset

        uusitoivolaiset

        uusiviiniläiset

        valon enkelit

        vapaakirkolliset

        vanhauskoiset

        vapaamuurarit

        viadolorosalaiset

        vineyardilaiset

        yhteyskristuksessalaiset

        yhteysliikeläiset

        yeshualaiset

    • Nimimerkille: dsdasdasda

      Kun aloin selata tätä keskustelua taaksepäin, en löytänyt tällä Saatanan palvelijan nimimerkillä, dsdasdasda, tehtyä kysymystä.

      Kuitenkin kysyt:

      "dsdasdasda
      7.6.2016 1:19
      et vastannut vieläkään :D "

      Voisitko raivata sinne pimeyden puskaan sen verran aukkoa, että kuulen kysymyksesi selvällä Suomen kielellä?

      • dsdasdasda

        "Jaak. 3: 17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä." Miten on mahdollista että sinä et tuo mitään näistä ominaisuuksista ilmi ? Et rakenna rauhaa, et ole lempeä etkä sopuisa....et mitään noista joten ylhäältä viisautesi ei tule tällöin. Joten mistä se tulee sinä saatanan työläinen!?

      • Kaikki ne tulevat ilmi vasta totuudessa. Ja siinä rauhassa, jonka Kristus omilleen antaa.

        Ei tämän maailman rauhassa johon sinut on valheilla johdatettu:

        "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon."

        Paavalikin tämän Kristuksen rauhan ehdot tiesi:

        "Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija."

        Niin kuitenkin hänelle kävi, että Kristuksen opetukset lensivät roskiin, kun Saatana alkoi sanelle ihmisiä miellyttäviä oppeja ja alkoi ihmisten voittaminen Antikristukselle:

        "Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia.

        Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen; voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en olekaan lain alainen.

        Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla -- onhan minulla Kristuksen laki.

        Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia."

    • spirito.di.verita

      Mutta eihän nämä ominaisuudet tule ilmi sinussa...ei ihmisten maailmassa , ei hengen maailmassa ... vaikka Teuvo hengen elämää vietätkin niin se ei tarkoita sitä että olisit jotenkin muita ihmisiä parempi... tällaista kuvaa kuitenkin täällä palstalla viljelet. Muutenhan tämä "asiasi" on niin kuin se on täällä maanpäällä mutta nöyryyttä Jumalaa kohtaan sinulta ei löydy... olethan korottanut itsesi yli ihmisten lähes Jumalan tasolle näiden juttujesi kanssa ja sellainen ei vaan vetele ... SINÄ et ole saavuttanut yhtään mitään vaan olet kaiken armosta saanut... joten hiukan nöyryyttä sen itsensä korottamisen tilalle. liha vie sinua ja olet sille sokea , onneksi vain vähän

      • spirito.di.verita

        Totuus ei maksa kuten esimerkiksi sinun kirjasi . Totuus ei tuomitse kuten sinä saatanan orjiksi vastaantulevat hukassa olevat . Totuus vain on ja jos haluat voit tuoda sitä julki ja rakentaa yllämainituilla ominaisuuksilla joilla sitä et kuitenkaan tuo esille . nöyryyttä

      • Varmaankin Saatana sai melkoiseen hurmokseen näillä Kristuksen omilleen antamien lahjojen herjauksella:

        "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin.

        Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille.

        -- Mutta te rikkaat -- voi teitä! Te olette jo onnenne saaneet. "

        "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa.

        Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä."

        "Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.

        "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.

        Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.

        Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa."

        Minä kyllä hyvin ymmärrän , että päähän se ottaa, kun tällä Saatanan antamalla ihanalla nimellä, spirito.di.verita , joutuu kuitenkin sen edessä maan matona ja nöyränä matelemaan ja veisaamaan:

        "Minä vaivainen oon mato matkamies maan..."

        Yritä kestää!

      • spirito.di.verita

        Spirito di verita on suomeksi Totuuden henki joten sainpas sinut nalkkiin Totuuden Hengen herjaamisesta :) kirjoitathan mm ;" Minä kyllä hyvin ymmärrän , että päähän se ottaa, kun tällä Saatanan antamalla ihanalla nimellä, spirito.di.verita(Totuuden Henki) , joutuu kuitenkin sen edessä maan matona ja nöyränä matelemaan ja veisaamaan. Näin siinä Teuvo käy kun on ylimielinen ja rahan ahne ...sitten vielä pilkkaat niin pilkka käy omaan nilkkaan. MUTTA KUTEN KIRJOITAT; TOTUUDEN HENKI ON SAATANAN ANTAMA NIMITYS! Minä en ole kanssasi samaa mieltä asiasta ;)

      • spirito.di.verita

        Halusin vain tuoda sinua esille nimimerkilläni mutta ei , jätit vastaamatta ja kaikenkukkuraksi pilkkasit Totuuden Henkeä.. MIKSI?

      • TeuvossaAsuuSaatana
        spirito.di.verita kirjoitti:

        Halusin vain tuoda sinua esille nimimerkilläni mutta ei , jätit vastaamatta ja kaikenkukkuraksi pilkkasit Totuuden Henkeä.. MIKSI?

        Siksi

      • spirito.di.verita

        Koetelkaa ystävät hyvät kaikki henget ! Teuvolla on vahvaa sanomaa mutta hän on sokaistunut Lihan mielelle ! "Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset." 1Joh 4:1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

    • spirito.di.verita

      Mutta saatana kaiketi on sinut ostanut itselleen julkiseksi tiedottajaksi joka kertoo kansalle mitä tämä herrasi omistaa maanpäällä. Mutta jos todellakin kuvittelet olevasi Jumalan puolella niin olisi mukavaa jos alkaisit kertomaan myös Hänestä ihmisille sekä kuinka saavuttaa Hänen suosionsa jälleen. Kenties olet Pyhän Hengen saavuttanut mutta nykyään käytät sitä ainoastaan saatanan suunnitelmien tiedottamiseen ja jos joku ei hyväksy sinun herrasi suunnitelmia sinä ikään kuin kiinnität heidät saatanan sinun herrasi alle. Kaikki me olemme Jumalan lapsia vaikkakin eksyksissä moni... kokoa eksyneet ja opeta heitä...sinä yrität pedata jatkuvasti omaa taivaspaikkaasi mutta turhaan tuolla toimintatyylillä kuinka toimit . Sinä olet myös Jumalan lapsi ja eksyksissä kuten moni muukin meistä . Minä tiedän ettet ole saatanan tiedottaja joten lopeta se .

      • Viestisi paljastavat sen , että olet jo ajautunut Jumalan paaduttamaksi ja siksi toimit erinomaisena Saatanan äänitorvena, kun sen vaikutuksesta uskot tekeväsi pyhää palvelusta Jumalalle, mutta Saatanan ja Antikristuksen piikkiin työtä teet.

        Siksi saan sinunkin suhteen olla vain todistajana:

        "Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste ja yksi sama Pyhä Totuuden Henki, ja hänen sanomansa:

        "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt."

        "Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele.

        Tästä me tunnemme Totuuden Hengen ja eksytyksen hengen."

        Juuri tästä johtuu sinunkin vihasi Totuutta kohtaan:

        "Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

        Siksi et enää pysty tälle totuuden , Kristuksen evankeliumin, tielle lähtemään.

        Kristuksen totuuden ja pelastuksen evankeliumin tärkeimmät asiat ovat nämä:

        1.

        "Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni."

        2.

        "Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

        3.

        "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.

        Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!"

        4.

        " Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva."

        5.

        "Ollessaan heidän kanssaan aterialla Jeesus sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet.

        Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää."

        Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: "Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?"

        Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut.

        Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."

        6.

        Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."

        7.

        "Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

        Tässä on sinunkin kuolemantien evankeliumi:

        1.

        "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja."

        2.

        "Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi."

        3.

        "Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu."

        4.

        Ja kaikki näiden uskojen valheet ja vääryydet kruunataan tällä Rakkauslaululla:

        "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.

        "Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.

        Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.

        Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.

        Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

        Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.

        Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.

        Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.

        Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.

        Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."

        Jokainen näistä Saatanan opeista pitää sisällään täydellisen Pyhän Hengen herjauksen:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14135248/teuvo-suni-rosvojen-luolasto

    • spirito.di.verita

      Voit kirjoittaa mitä tahansa Totuuden Hengestä mutta vihasi ei minua kaada . Luulet pääseväsi vanhoja tekstejä hyväksikäyttäen karkuun Totuutta mutta et pääse . Totuus pysyy silti ; Olet yrittänyt RAHASTAA Totuudella , Tuot saatanan omistamista enemmän ilmi kuin Jumalan tahtoa , Tuot itseäsi enemmän julki kuin Jumalaa , Olet kirjoittanut tänne Totuuden Hengen herjauksen ja vain sen takia koska arvostelet jokaista vastaantulijaa . En vihaa Totuutta mutta en pidä tyylistäsi käyttää Totuutta vääriin asioihin joihin se ei kuulu , eli saatanan korostamiseen ja sinun taivaspaikkasi mainostamiseen . Olisiko aika aloittaa tekemään sitä mihin Jumala sinut kutsui? Eksyneiden auttaminen . Sitähän et tee koska "työnantajasi" on joku muu kuin Jumala

      • spirito.di.verita

        Ja kertoisitko mitä saatanallista toin aikaisemmissa kirjoituksissa julki ? Se ei tarkoita jos sinä kärsit Totuudesta että se olisi saatanasta .

      • jonteselineiku

        Kyllä Teuvo saatanat tietää!!! eihän se kenestäkään muusta puhukkaan!!!!

      • Tähänkin herjaasi löytyy helppo vastaus lähettäjältäni Jeesukselta Kristukselta:

        "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt."

        Tällainen yhteys on valitulla Jeesuksen Kristuksen kautta Kaikkivaltiaaseen Jumalaan.

      • spirito.di.verita kirjoitti:

        Ja kertoisitko mitä saatanallista toin aikaisemmissa kirjoituksissa julki ? Se ei tarkoita jos sinä kärsit Totuudesta että se olisi saatanasta .

        Minä en suinkaan kärsi totuudesta, vaan iloitsen. Erittäin paljon minulle tuottaa iloa myöskin kaltaistesi Saatanan palvelijoiden herjaukset:

        "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin.

        Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille."

        "Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet?"

        Miksi siis Teuvo Suni olisi poikkeus, jota ei herjattaisi tai vainottaisi?

        Kun sää on tänäänkin melko viileä, niin aamulenkillä on syytä iloiten hypellä.

      • jonteselineiku kirjoitti:

        Kyllä Teuvo saatanat tietää!!! eihän se kenestäkään muusta puhukkaan!!!!

        Arvoisa jonteselineiku, olitpa herra, rouva tai sukupuolineutraali, niin iloitsen puolestasi, kun jälleen tuli palstalle rinta rottingilla seuraava Saatanan luottovanki, jolle sinäkin pääsit nuolaisemaan kannatuksesi.

        Kun itseltäsi ovat paukut loppuneet jo vuosia sitten.

    • spirito.di.verita

      Mutta jätän sinut miettimään näitä asioita joita toin "esille" , Hyvät jatkot :)

      • Todella syvällä olet eksytyksen suossa, kun kuvittelet, että Saatanan valheissa olisi Totuuden Hengelle jotain mietittävää?

        Tätäkään kun ei tarvitse miettiä, sillä se on ollut selvä asia tässä Saatanan hallitsemassa maailmassa jo vuodesta 90 lähtien.

        Siis vuodesta 90, eikä 90-luvulta lähtien.

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Todella syvällä olet eksytyksen suossa, kun kuvittelet, että Saatanan valheissa olisi Totuuden Hengelle jotain mietittävää?

        Tätäkään kun ei tarvitse miettiä, sillä se on ollut selvä asia tässä Saatanan hallitsemassa maailmassa jo vuodesta 90 lähtien.

        Siis vuodesta 90, eikä 90-luvulta lähtien.

        Otetaan uusiksi, kun Raamatun ilmoitus jäi pois:

        Todella syvällä olet eksytyksen suossa, kun kuvittelet, että Saatanan valheissa olisi Totuuden Hengelle jotain mietittävää?

        Tätäkään kun ei tarvitse miettiä, sillä se on ollut selvä asia tässä Saatanan hallitsemassa maailmassa jo vuodesta 90 lähtien.

        "Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan."

    • virtanenäiti

      Kerroppa mitä valheita nämä sisältävät? "Totuus pysyy silti ; Olet yrittänyt RAHASTAA Totuudella , Tuot saatanan omistamista enemmän ilmi kuin Jumalan tahtoa , Tuot itseäsi enemmän julki kuin Jumalaa , Olet kirjoittanut tänne Totuuden Hengen herjauksen ja vain sen takia koska arvostelet jokaista vastaantulijaa " Onhan se hyvä haukkua muut pahoiksi että pääsee itse kuin koira veräjästä ettei tarvitse vaan ottaa vastuuta omasta virheellisestä käytöksestä .

      • swwwwwwwwwf

        TEUVO ON KIRJANOPPINUT JA SENKIN VAIN OMAKSI HYVÄKSEEN LUKENUT ! EI TOTUUDEN HENKI ITSEÄÄN TUO ESILLE VANHOJEN KIRJOJEN AVULLA !

      • Miksi sinäkin koet velvollisuudeksesi herjata Totuuden Henkeä siitä, että hänen varjeluksessa olen pystynyt pitämään sen, mihin teidän rakastama Paavali ei pystynyt:

        "Yritänkö minä tässä vaikuttaa ihmisiin? Tai kukaties Jumalaan? Pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija.

        Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen.

        Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle."

        Jos olisin tästä lipsunut, olisin saanut Saatanan enkelin itseäni kurittamaan, ja silloin olisin sinullekin tosirakas.

      • wefWERwe

        auttamaan ihmisiä , ei miellyttämään .

    • halooteuvo

      /Todella syvällä olet eksytyksen suossa, kun kuvittelet, että Saatanan valheissa olisi Totuuden Hengelle jotain mietittävää?/ Ethän sinä tuo mitään muuta julki kuin saatanan toimintaa . Totuuden Hengelle aika erikoinen tehtävä tuo saatanan töitten tiedottaminen. Missä Jumala??

      • Et ole ainoa ihmettelijä ja Totuuden Hengen herjaaja, kun uskot, ettei kukaan uskalla Saatanan valheista ja vääryyksistä mitään puhua, vaikka koko ihmiskunta on niillä sen synnin orjuuteen johdatettu.

        Vielä kysyt missä Jumala?

        Hän on henkensä Hautta juuri siinä, mitä sinä sydämestäsi inhoat ja herjaat.

    • spirito.di.verita

      Voit kirjoittaa mitä tahansa Totuuden Hengestä mutta vihasi ei minua kaada . Luulet pääseväsi vanhoja tekstejä hyväksikäyttäen karkuun Totuutta mutta et pääse . Totuus pysyy silti ; Olet yrittänyt RAHASTAA Totuudella , Tuot saatanan omistamista enemmän ilmi kuin Jumalan tahtoa , Tuot itseäsi enemmän julki kuin Jumalaa , Olet kirjoittanut tänne Totuuden Hengen herjauksen ja vain sen takia koska arvostelet jokaista vastaantulijaa . En vihaa Totuutta mutta en pidä tyylistäsi käyttää Totuutta vääriin asioihin joihin se ei kuulu , eli saatanan korostamiseen ja sinun taivaspaikkasi mainostamiseen . Olisiko aika aloittaa tekemään sitä mihin Jumala sinut kutsui? Eksyneiden auttaminen . Sitähän et tee koska "työnantajasi" on joku muu kuin Jumala... Kirjoitat Teuvo että tämä teksti on saatanallista ja hengen pilkkaa vaikka haluan että kääntyisit takaisin Jumalan puoleen ja lopettaisit tuon omahyväisen kerskumisen.

    • "Moni luulee omaa tietään oikeaksi, vaikka se on kuolemantie."

      Näin luulee myös tämä pimeyden puskissa piileskelevä pahantekijä, spirito.di.verita. Kuten ilmoitettu on:

      "Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.

      Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

      Mikä mahtanee olla se synti, jolla Saatana pitää sinut orjuudessaan, ja jonka takia Kristus ei ole tullut sinua sieltä vapauteen ostamaan, vaikka on ennakkoon lunastusmaksun sinustakin maksanut?

      Jumala ei kutsunut minua tähän Saatanan sinulle syöttämään valheeseen:

      "Olisiko aika aloittaa tekemään sitä mihin Jumala sinut kutsui? Eksyneiden auttaminen."

      Tämän tehtävän Pyhä Henki minulle antoi 8.11.19889 kello 03.30:

      "Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään. Se eläketulo, mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet minun palveluksessani.

      Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä ihmisiä pelkää, sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut.

      Äläkä heitä kauhistu, etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään. Ja jos ilman minun tahtoani johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."

      Elokuussa, 11.8. oli tullut 3 vuotta täyteen siitä, kun Jeesus Kristus ilmestyi ja otti opetuslapsekseen. Tänä aikana hän oli luettanut minulla Raamatun lävitse kolme kertaa, ja koko ajan Pyhä Henki toimi opettajana.

      Viimeiset kaksi kuukautta hän luetti vielä kerran profeettojen kirjoitukset, ja kun tämä tehtävä tuli olin edellisenä iltanakin lukenut Hesekielin kirjaa, ja tarkoin tiesin, minkälainen kohtalo hänen profeetoillaan oli ja on jatkossakin:

      "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."

      Siksi en tätä tehtävää iloiten vastaanottanut, vaikka oli sitä jo kovasti odottanut, vaan vastasin:

      "Kiitos ei, kyllä minä sinusta ihmisille puhun, kuten olen tähänkin asti puhunut, mutta tällaista tehtävää en itselleni halua."

      Ja vastaus tuli: "Sinä lupasit!"

      Ja niin olin todella luvannut jo silloin, kun hän minut opetuslapseksi otti ja paransi kaikki menneisyyden haavat. Mutta Jumala ei kutsumistaan perunut, eikä muuttanut vaan pisti päälle tällaisen remmin: ei maistunut, ruoka eikä uni, ja korvissani soi lähes yötä päivää: "Sinä lupasit!"

      Ja kolmen kuukauden kuluttua, helmikuun lopulla vuonna 1989 olin vuoteen pohjalla niin heikossa kunnossa, että oli pakko huutaa: "Tässä olen, omapa on valintasi!"

      Ja tässä nyt olen, todistuksena sille, miten Jumalan valittua herjataan päivästä toiseen.

      Tälläkin palstalla kukoistaa väärämielisten valehtelijoiden kymmenet aloitukset, joilla kaltaisesi kärkkyvät kunniaa toisilta samanlaisilta:

      "Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän.

      "En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa.

      Minä tunnen teidät: teissä ei ole rakkautta Jumalaan.

      Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia.

      Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta."

      • virtanenäiti

        Ei evankeliumissasi ole mitään vikaa vaikka niin koetat kokoajan sen kääntää, sinähän tuot vaan vanhaa asiaa "uudessa" valossa julki ja tiedätkö että et ole ensimmäinen joka tuo tätä asiaa näin esille ? Tuot myöskin esille saatanan sinnikkyyttä kohdallasi , luuletko tosiaan että Jumala vinkuisi sinun perääsi kuukausi kaupalla sanoen "sinä lupasit" ? Aivan kuin lapsi isälleen :D Tässä taas tulee ilmi tämä sinun ylimielisyytesi . Et näe etkä kuule omia syntejäsi jota täälläkin harrastat vaan kohautat olkapäitäsi vaan ja jatkat herjausta .

      • Ei ole yhtäkään Saatanan synnin orjuuteen jäänyttä, joka ei totuuden kuullessaan alkaisi sitä herjata.

        Eikä siitä tee poikkeusta myöskään tämä pimeyden vanki, virtanenäiti.

        Riettauden virrasta kai tuo nimikin tulee?

    • mokkolista

      Eli Jumala käskee sinun tuomaan saatanan omistusta julki. Sinun ylivertaisuuttasi muihin nähden julki ja eväämään muilta Jumalan tuntemus koska sehän ei ole kuin sinun etuoikeutesi :D Teuvo , Jumala ei sinua ole lähettänyt :) väität jopa Jeesuksen sanomaa vastaan :D Olet vain mieltynyt tuohon Totuuden Hengen väärinkäyttöön niin kovasti että et pääse siitä enään eroon , kiitos kuuluu pimeyden herralle jota et halua vaan myöntää tai et näe . Kyllä saatana on mielissään kun on saanut Hengen itselleen juoksupojaksi . KUKAAN EI KUNNIAA KÄRKY TÄÄLLÄ, SINÄHÄN OLET SANOJESI MUKAAN KUNNIAN HUIPULLA :D

      • Mokkolista

        Jos sinulla ei ole mitään asiallista kysyttävää, niin olisit vaiti, etkä tyydyttäisi saatanallisia halujasi aina vain uusilla valheilla:

        "SINÄHÄN OLET SANOJESI MUKAAN KUNNIAN HUIPULLA :D"

        Tuo esille sellainen kirjoitukseni, jossa olen tuon sanonut.

        Mikä mahtaa olla sinun uskonlahkosi, jossa uskotaan, ettei Saatana olekaan valehtelija, pimeyden ruhtinas ja koko ihmiskunnan eksyttäjä.

        Vaan rehellinen kaikkien ihmisten ystävä, joka paljastaa kaikki ne valheet ja vääryydet, joilla se on koko ihmiskunnan omakseen saanut, että kaikki ihmiset pääsisivät sen synnin orjuudesta vapauteen.

    • spirito.di.verita

      On monia jotka ovat kulkeneet läpi ahtaan portin ja saaneet Jumalalta tehtävän , se kuinka pidät itseäsi ainoana on sinun ylimielisyydestäsi ja saatanasta kumpuavaa . Useimmat ahtaan portin läpi käyneet palaavat samaan vanhaan syntiseen arkeen kuin aikaisemmin mutta osa taas ei ja sitä sinä et ymmärrä koska eihän se ole sinun herrallesi saatanalle mieluista päästää irti maailmasta .

      • spirito.di.verita

        Olet yrittänyt RAHASTAA Totuudella , Tuot saatanan omistamista enemmän ilmi kuin Jumalan tahtoa , Tuot itseäsi enemmän julki kuin Jumalaa , Olet kirjoittanut tänne Totuuden Hengen herjauksen ja vain sen takia koska arvostelet jokaista vastaantulijaa Näitä asioita vaan välttelet kirjoittamalla kaikesta muusta. Ei ihme että koet olevasi vihattu ja herjattu kun syvällä jossain tunnet tekeväsi väärin Jumalaa kohtaan . Sitä sanotaan syyllisyydentunnoksi ja tietysti sinulla onkin koska saatana nautii saamastaan huomiosta sinun kauttasi . saatanan mahtavuutta maanpäällä tuot julki! Miten olisi Jumalan mahtavuuden julki tuominen? Sitähän sinä et tee ja syy on selvillä

      • spirito.di.verita

        Ja kertoisitko miksi sinä koet olevasi etuoikeutettu Totuuden Hengen pilkkaan mitä olet tehnyt tässä viestien vaihtelun aikana? Kertoisitko ?

      • spirito.di.verita

        "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raate­levaisia susia. heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasva hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.

      • Se on Saatana, jolla on jokaiselle uskonlahkolleen ikioma ahdas porttinsa.

        Kristuksen ahtaasta portista mennään vain kerran, eikä sieltä enää entiseen Saatanan valtakuntaan palata, koska:

        "Te ette kuitenkaan usko, koska ette ole minun lampaitani.

        Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.

        Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta.

        Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä."

        Kristus on tuonut maailmaan vain yhden ainoan totuuden, jonka kaikki hänen valittunsa tulevat tuntemaan. Eiokä Kristus usko kuin tämän hänen totuutensa.

        Se on Saatana, jolla monenlaisia ahtaita portteja, ja monenlaisia "totuuksia", ja joka tämän Paavalille ilmoittamansa uskon mukaan uskoo kaiken:

        Tämä onkin varsinainen "kruunun jalokivi" suuressa eksytyksessä, koska tässä pilkataan Jeesuksen Kristuksen todellista olemusta:

        Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."

        "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.

        Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.

        Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.

        Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.

        Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

        Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.

        Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.

        Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.

        Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.

        Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."

        Kristus sanoo omilleen:
        "Kun Totuuden Henki tulee, te tulette tuntemaan koko totuuden."

        Niin Saatana sanoo omilleen:
        "Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista."

      • spirito.di.verita kirjoitti:

        Olet yrittänyt RAHASTAA Totuudella , Tuot saatanan omistamista enemmän ilmi kuin Jumalan tahtoa , Tuot itseäsi enemmän julki kuin Jumalaa , Olet kirjoittanut tänne Totuuden Hengen herjauksen ja vain sen takia koska arvostelet jokaista vastaantulijaa Näitä asioita vaan välttelet kirjoittamalla kaikesta muusta. Ei ihme että koet olevasi vihattu ja herjattu kun syvällä jossain tunnet tekeväsi väärin Jumalaa kohtaan . Sitä sanotaan syyllisyydentunnoksi ja tietysti sinulla onkin koska saatana nautii saamastaan huomiosta sinun kauttasi . saatanan mahtavuutta maanpäällä tuot julki! Miten olisi Jumalan mahtavuuden julki tuominen? Sitähän sinä et tee ja syy on selvillä

        spirito.di.verita

        "11.6.2016 13:26
        Olet yrittänyt RAHASTAA Totuudella"

        Eikö itselläsi ole enään minkäänlaista kontrollia niihin valheisiin joita Saatana sinulle totuudesta solkenaan syöttää?

        Missä olen yrittänyt sinuakin rahastaa, ja paljonko olisit maksanut tästä vastauksestasi.

        "Kadotukseen joudut rahoinesi, kun luulet, että Jumalan lahja on rahalla ostettavissa!"

        Totuudella ei yksikään Jumalan valittu pysty itseään ja perhettään elättämään.

        Kyllä Jumala tämän tiesi, ja siksi johdatti minut ensiksi sotilasuralle. Kun tätä kysyin:

        Miksi johdatit minut sotilaan ammattiin? Pyhä Henki vastasi:

        "Jotta tietäisit, mitä merkitsee esimiehen käsky, osaisit tehdä sotasuunnitelmia ja sinulla olisi turvattu toimeentulo."

        Täysin palvelleena pääsin sotilasmestarin vakanssilta eläkkeelle 28.2.1983. Tämän jälkeen aloitin valokuvaajan ammatin Ruukissa. Sekin menestyi hyvin ja pääsin muotokuvilla Suomen Valokuvaajain liiton jäseneksi.

        Kristus ilmestyi 11.8.1985, ja otti opetuslapsekseen, ja tämän tehtävän saatuani - 8.11.1988 - piti alkaa suunnitelle yrityksen myymistä:

        "Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään. Se eläketulo, mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet minun palveluksessani.

        Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä ihmisiä pelkää, sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut.

        Äläkä heitä kauhistu, etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään. Ja jos ilman minun tahtoani johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."

        Ja tammikuun alussa 1989eräs nuori mies osti minulta studiokamerat. salamalaitteet ja muut tarvikkeet ja sai siitä itselleen ammatin.

        Tämän jälkeen piti vielä kysyä Jumalalta:

        Miksi et ottanut minua käyttöösi heti, kun jäin eläkkeelle, vaan annoit minun vielä kuusi vuotta toimia valokuvaajana?

        Ja Pyhä Henki vastasi:

        "Koska minä näin, että sinä pidit siitä työstä, ja niitä lahjoja tarvitaan hänenkin työssä. Tärkein lahja on tietenkin kuvallisen ajattelun kehittyminen, koska hyvin monet Jumalan ilmestykset annetaan kuvina.

        Lue vaikka Ilmestyskirjaa:

        "Henki valtasi minut, ja enkeli vei minut autiomaahan. Minä näin naisen, joka istui helakanpunaisen pedon selässä. Peto oli yltympäri täynnä siihen kirjoitettuja herjaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.

        Naisen puku hohti purppuraisena ja helakanpunaisena, hänen yllään kimalsivat kulta, jalokivet ja helmet, ja kädessään hän piti kultaista maljaa, joka oli täynnä hänen haureutensa iljetystä ja saastaa.

        Hänen otsassaan oli nimi, jolla on salainen merkitys: "Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti

        Minä näin, että nainen oli juopunut pyhien verestä ja Jeesuksen todistajien verestä, ja hämmästyin suuresti hänet nähdessäni."

        Tällaisia ovat tuon porton herjaavat nimet tässä maassa:

        adventistit

        aglikaanit

        agrigolalaiset

        arkkimunkkilaiset

        armonkalliolaiset

        baalbeklaiset

        babtistit

        birkittalaissisaret

        branhamilaiset

        cityseurakuntalaiset

        dominikaanit

        elämänsanalaiset

        elämänlähdeläiset

        eläväsanalaiset

        ekumeeniset

        exoduslaiset

        gnostilaiset

        henotesläiset

        helluntailaiset

        hengenuudistuslaiset

        heränneet

        esikoiset

        ilmestysmajalaiset

        ilosanomalaiset

        israelinystävät

        Jarihotellilaiset

        Joosualaiset

        jehovalaiset

        Jeesuksen pyhän veren papit

        Jeesuksen ruumislaiset

        Jeesus on herralaiset

        kalamoslaiset

        katolilaiset kylväjät

        kansanraamattuseuralaiset

        kalleimman veren sisaret

        kansanlähetysläiset

        Kellonkartanolaiset

        koivuniemiläiset

        korpelalaisuus

        kotikirkkolaiset

        kulmakivenseurakuntalaiset

        kulmakiviseurakuntalaiset

        kuninkaansoturit

        kristilliset eläkeläiset

        kriisipalvelulaiset

        kotisatamalaiset

        liekkiläiset

        luterilaiset

        lähetysseurakuntalaiset

        luthersäätiöläiset

        lasarusveljet

        lähdekalliolaiset

        lännenhunttarilaiset

        maranatalaiset

        majakkalaiset

        metodistit

        missiomaailmalaiset

        mormoonit

        munkkiluostarin munkit

        nunnaluostarin nunnat

        nokialaismissiolaiset

        onewayhouselaiset

        ortodoksit

        pelastusarmeijalaiset

        patmoslaiset

        palatsiseurakuntalaiset

        paavalinsynodilaiset

        paratiisikotilaiset

        pikkuesikoiset

        priskillalaiset

        pyhänikolauslaiset

        perjantaikristuksellelaiset

        raamattupuhuulaiset

        radiodeiläiset

        rauhansanalaiset

        rauhanyhdistysläiset

        ristiinnaulitut

        risteyspaikkalaiset

        ristiretkeläiset

        ropolaiset

        rukouspalvelulaiset

        rukousystäväläiset

        ruusuristiläiset

        ristiinnaulittulaiset

        saalemilaiset

        sadonkorjuulaiset

        sanansaattajalaiset

        sanajaylistysläiset

        sauluslaiset

        savenvalajalaiset

        scientologilaiset

        siloalaiset

        slevy:n miespapit

        slevy:n naispapit

        stefanuslaiset

        suomenraamattuopistolaiset

        teologisetinstituuttilaiset

        tabernaakkelilaiset

        takeitnowlaiset

        teologisetistuuttilaiset

        Timoteusyhteisöläiset

        totisestiparannetut

        tuomasmessulaiset

        totuudenystäväläiset

        tunnustukselliset luterilaiset

        torontonsiunaajalaiset

        uusheränneet

        uusapostoliset

        uusitoivolaiset

        uusiviiniläiset

        valon enkelit

        vapaakirkolliset

        vanhauskoiset

        vapaamuurarit

        Jatkuu...

      • Jatkuu...

        viadolorosalaiset

        vineyardilaiset

        yhteyskristuksessalaiset

        yhteysliikeläiset

        yeshualaiset

        Tuliko tämä nyt sinulle lopullisesti selväksi? Paljonko joudut tästä vastauksestasi minulle maksamaan?

    • "spirito.di.verita

      11.6.2016 13:46

      Ja kertoisitko miksi sinä koet olevasi etuoikeutettu Totuuden Hengen pilkkaan mitä olet tehnyt tässä viestien vaihtelun aikana? Kertoisitko ?"

      Uskotko todella että olen Jumalan sellainen lempilapsi, joka on jo 28 vuotta saanut rangaistuksetta herjata Pyhää Henkeä?

      Kun pidät minua Saatanan äänitorvena, niin voisitko kerto, mikä on sellainen uskonlahko jossa opetetaan, ettei Saatana olekaan vääryydentekijä, murhaaja, eikä koko ihmiskunnan eksyttäjä?

      Vaan ihmisten suuri rakastaja, joka tahtoo, että kaikki hänen synnin orjansa oppisivat tuntemaan totuuden ja pääsemään hänen orjuudesta vapauteen.

    • "spirito.di.verita

      11.6.2016 14:03
      "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raate­levaisia susia."

      Olenko minä jossakin viestissä luopunut totuudesta ja alkanut suloisena lampaana määkiä rakkautta:

      "Rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala on rakkaus, joka pelkästä armosta on meidät kaikki uskovat pelastanut, koska kukaan meistä ei voi tietää totuutta.

      Mutta jos joku kuitenkin aiheuttaa teille ahdistusta, masennusta ja kalseaa oloa, ilmoittaessaan päässeensä ahtaasta portista sisälle ja saaneensa Kristukselta hänen Henkensä ja sen myötä tietoonsa koko totuuden, niin tietäkää tämä; tällaisesta ihmisestä on jo tullut narsisti, puoskari ja toisten tuomitsija.

      Muistakaa, mitä rakas veljemme Paavali on tällaisista ihmisistä kirjoittanut:

      "Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu."

      Ja onhan eräs tuttu rovastimmekin, Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja, sanonut:

      "Ei Jumala enää tässä ajassa voi puhua yhdellekään ihmiselle."

      • spirito.di.verita

        Kyllä minä tiedän että kerrot Totuutta mutta itsesi nostaminen ainoaksi Pyhän Hengen saaneeksi on aivan älytöntä . Sinulla on joku ihmeellinen tarve nostattaa itseäsi muita korkeammalle . On muitakin jotka ovat kulkeneet ahtaan portin läpi, on muitakin jotka näkevät ihmisen todellisen luonteen joka on täynnä pahuutta ja he eivät edes itse tajua olevansa pahuutta täynnä ... Samaa paskaa alusta asti , Hyvän ja Pahan "taistelua" ja paha vie kuin pässiä narusta koko maailmaa mutta ei kaikkia jota sinä et ymmärrä... Sinä tuot asiaa esille ainoastaan Raamatun avulla siksi se onkin niin vaikea selkoista lähes kaikille ja siksi epäilenkin sinua ainoastaan taas tällaiseksi raamatun kääntäjäksi joita on liikkeellä enemmän kuin tarpeeksi . Jotkut tekevät oikeasti töitä sen eteen että Totuus saataisiin esille niin että koko väki sen ymmärtää nimittäin sinua ei ymmärrä kukaan koska vääntelet raamattua ees sun taas ja ihmiset eivät sellaista tajua , eivätkä halua ja sinä saat tästä ihmisten epävarmuudesta jotain ihmeellistä tyydytystä jossa sinun omat halusi paljastuvat . Ihmiset ovat kuin unessa ja sinä vaan ratsastat Raamatulla heidän piikkiinsä :D Sinua ei kiinnosta vittuakaan muiden ihmisten kohtalot toisin kuin minua ...taisi olla joku Herra 2000 vuotta sitten myös ketä kiinnosti myös muidenkin navat kuin vaan oma .

      • spirito.di.verita

        On muitakin ketkä ovat kokeneet Jumalan ja saaneet tehtävän jota toteuttaa . 17. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.' Oletko sinä saanut nimen?

      • spirito.di.verita

        vastahan sinä 2 päivää sitten herjasit Totuuden Henkeä joten siitä rangaistuksesta en tiedä sen enempää ..

      • spirito.di.verita

        Kuten olet tuonut esille monissa eri keskusteluissa että keräät muiden vihaa itseäsi kohtaan että saisit paremmat oltavat taivaassa ja ethän sinä muuta teekkään, paskat muista kuten olet antanut ymmärtää :D Tosin kukaan ei sinua vihaa Totuuden takia vaan sinua ihan henkilönä pidetään idioottina ylimielisyytesi ja monien muiden asioiden tuloksena .

      • spirito.di.verita

        Se myös minua hiukan kiusaantuneeksi tekee kun et taida ymmärtää että raamattua on muuteltu aikojen saatossa niin paljon ettei siellä ole käännösten ja muiden "virheiden" jälkeen juurikaan alkuperäistä sanaa jota alussa oli .... ja silti pelaat näillä sanoilla peliäsi vaikka raamatun totuus on jo kauan aikaa sitten muuttunut...sanat ovat eri , tarkoitus eri ...ja sinä polleana poikana pädet täällä kääntäjien virheillä tätä "peliäsi" :D

      • spirito.di.verita

        Vanhin säilynyt Raamattu on kreikaksi ja on 1600 vuotta vanha ... sisältö poikkeaa sinun raamatustasi jonkin verran .... jos et tällaisia asioita sattunut tietämään. Ihmisen keksimää sinäkin tuot vaan esille suurimmaksi osaksi .

      • Onhan tässäkin maassa rehellisesti Saatanaa palvelevia, en kuitenkaan ole missään nähnyt heidän kirkkonsa nimeä.

        Ne kirkot olen kyllä moneen kertaan listannut, joihin Saatana on niin erinomaisetsi naamioitunut, että häntä pidetään Jumalana.

        Tämä tieto ei tullut minulle Raamatun eikä Suomen postin kautta, vaan Pyhän Hengen näkynä Ruukin kodissani jo lähes 30 vuotta sitten.

        Meillä oli silloin puhelin siinä huoneessa, josta oli ikkuna pohjoiseen. Pihalle, jonne pystytin lipputangon ja josta oli metsän reunaan matkaa noin 20 metriä.

        Eräänä kesäpäivänä kun olin vastannut puhelimeen jäi hetkeksi istumaan ja katselemaan ikkunasta ulos.

        Hetken kuluttua tuo pieni piha-aukea oli kuin suuri lentokenttä, johon ilmestyi suuri musta enkeli, jonka edessä seisoi pitkä rivi ihmisiä Raamatut kädessä.

        Ensimmäisenä jonossa olevalla se kirja oli Musta Raamattu. Kun Musta enkeli meni tätä tervehtimään ilmeni, että he hyvin tunsivat toisensa.

        Sitten tämä enkeli veti ylleen tuon kirkkauden enkelin puvun, joka ikkunankin läpi katsottuna oli aurinkoakin kirkkaampi. Tässä asussa se lähti tervehtimään jokaista rivissä seisovaa.

        Ihmeellistä oli nähdä myös se, miten se jokaisen kohdalla muutti asunsa kirkkautta niin, ettei kukaan nähnyt sen alkuperäistä kirkkautta.

        Juuri tästä johtuu se, miksi nämä Saatanan joukko-osastot, rosvojen luolat eivät voi vielä tänäänkään yhtä olla kuin vain muutaman ekumeenisen porton rakastelussa, jotka harrastavat yhdessä eksyttämistä:

        adventistit

        aglikaanit

        agrigolalaiset

        arkkimunkkilaiset

        armonkalliolaiset

        baalbeklaiset

        babtistit

        birkittalaissisaret

        branhamilaiset

        cityseurakuntalaiset

        dominikaanit

        elämänsanalaiset

        elämänlähdeläiset

        eläväsanalaiset

        ekumeeniset

        exoduslaiset

        gnostilaiset

        henotesläiset

        helluntailaiset

        hengenuudistuslaiset

        heränneet

        esikoiset

        ilmestysmajalaiset

        ilosanomalaiset

        israelinystävät

        Jarihotellilaiset

        Joosualaiset

        jehovalaiset

        Jeesuksen pyhän veren papit

        Jeesuksen ruumislaiset

        Jeesus on herralaiset

        kalamoslaiset

        katolilaiset kylväjät

        kansanraamattuseuralaiset

        kalleimman veren sisaret

        kansanlähetysläiset

        Kellonkartanolaiset

        koivuniemiläiset

        korpelalaisuus

        kotikirkkolaiset

        kulmakivenseurakuntalaiset

        kulmakiviseurakuntalaiset

        kuninkaansoturit

        kristilliset eläkeläiset

        kriisipalvelulaiset

        kotisatamalaiset

        liekkiläiset

        luterilaiset

        lähetysseurakuntalaiset

        luthersäätiöläiset

        lasarusveljet

        lähdekalliolaiset

        lännenhunttarilaiset

        maranatalaiset

        majakkalaiset

        metodistit

        missiomaailmalaiset

        mormoonit

        munkkiluostarin munkit

        nunnaluostarin nunnat

        nokialaismissiolaiset

        onewayhouselaiset

        ortodoksit

        pelastusarmeijalaiset

        patmoslaiset

        palatsiseurakuntalaiset

        paavalinsynodilaiset

        paratiisikotilaiset

        pikkuesikoiset

        priskillalaiset

        pyhänikolauslaiset

        perjantaikristuksellelaiset

        raamattupuhuulaiset

        radiodeiläiset

        rauhansanalaiset

        rauhanyhdistysläiset

        ristiinnaulitut

        risteyspaikkalaiset

        ristiretkeläiset

        ropolaiset

        rukouspalvelulaiset

        rukousystäväläiset

        ruusuristiläiset

        ristiinnaulittulaiset

        saalemilaiset

        sadonkorjuulaiset

        sanansaattajalaiset

        sanajaylistysläiset

        sauluslaiset

        savenvalajalaiset

        scientologilaiset

        siloalaiset

        slevy:n miespapit

        slevy:n naispapit

        stefanuslaiset

        suomenraamattuopistolaiset

        teologisetinstituuttilaiset

        tabernaakkelilaiset

        takeitnowlaiset

        teologisetistuuttilaiset

        Timoteusyhteisöläiset

        totisestiparannetut

        tuomasmessulaiset

        totuudenystäväläiset

        tunnustukselliset luterilaiset

        torontonsiunaajalaiset

        uusheränneet

        uusapostoliset

        uusitoivolaiset

        uusiviiniläiset

        valon enkelit

        vapaakirkolliset

        vanhauskoiset

        vapaamuurarit

        viadolorosalaiset

        vineyardilaiset

        yhteyskristuksessalaiset

        yhteysliikeläiset

        yeshualaiset

      • spirito.di.verita kirjoitti:

        Kyllä minä tiedän että kerrot Totuutta mutta itsesi nostaminen ainoaksi Pyhän Hengen saaneeksi on aivan älytöntä . Sinulla on joku ihmeellinen tarve nostattaa itseäsi muita korkeammalle . On muitakin jotka ovat kulkeneet ahtaan portin läpi, on muitakin jotka näkevät ihmisen todellisen luonteen joka on täynnä pahuutta ja he eivät edes itse tajua olevansa pahuutta täynnä ... Samaa paskaa alusta asti , Hyvän ja Pahan "taistelua" ja paha vie kuin pässiä narusta koko maailmaa mutta ei kaikkia jota sinä et ymmärrä... Sinä tuot asiaa esille ainoastaan Raamatun avulla siksi se onkin niin vaikea selkoista lähes kaikille ja siksi epäilenkin sinua ainoastaan taas tällaiseksi raamatun kääntäjäksi joita on liikkeellä enemmän kuin tarpeeksi . Jotkut tekevät oikeasti töitä sen eteen että Totuus saataisiin esille niin että koko väki sen ymmärtää nimittäin sinua ei ymmärrä kukaan koska vääntelet raamattua ees sun taas ja ihmiset eivät sellaista tajua , eivätkä halua ja sinä saat tästä ihmisten epävarmuudesta jotain ihmeellistä tyydytystä jossa sinun omat halusi paljastuvat . Ihmiset ovat kuin unessa ja sinä vaan ratsastat Raamatulla heidän piikkiinsä :D Sinua ei kiinnosta vittuakaan muiden ihmisten kohtalot toisin kuin minua ...taisi olla joku Herra 2000 vuotta sitten myös ketä kiinnosti myös muidenkin navat kuin vaan oma .

        spirito.di.verita 12.6.2016 0:07

        Ole hyvä, vaikka pahuutta palveletkin, ja tuo nähtäväksi sellainen ihminen, jonka kohdalla nämä Jeesuksen ilmoitukset kävisivät yhtä hyvin toteen, kuin ne käyvät joka päivä minunkin kohdalla:

        "Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi."

        "Minä olen ilmoittanut heille sinun sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

        "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt."

        Oletko niin sokea, ettet omin silmin pysty näkemään, miksi minäkin saan julistaa totuutta vain todistukseksi, tämän Kristuksen ilmoituksen mukaan:

        "Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille ihmisille todistukseksi ja sitten tulee loppu."

      • spirito.di.verita kirjoitti:

        On muitakin ketkä ovat kokeneet Jumalan ja saaneet tehtävän jota toteuttaa . 17. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.' Oletko sinä saanut nimen?

        spirito.di.verita 12.6.2016 0:11

        Montako kertaa tämä on sinulle toistettava?

        Ole hyvä, vaikka pahuutta palveletkin, ja tuo nähtäväksi sellainen ihminen, jonka kohdalla nämä Jeesuksen ilmoitukset kävisivät yhtä hyvin toteen, kuin ne käyvät joka päivä minunkin kohdalla:

        "Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi."

        "Minä olen ilmoittanut heille sinun sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

        "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt."

        Oletko niin sokea, ettet omin silmin pysty näkemään, miksi minäkin saan julistaa totuutta vain todistukseksi, tämän Kristuksen ilmoituksen mukaan:

        "Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille ihmisille todistukseksi ja sitten tulee loppu."

        Saatanan hurmoksessa vielä kehtaat kysyä:' Oletko sinä saanut nimen?"

        En ole saanut Saatanalta uutta nimeä, kuten Saul, josta Saatana teki Paavalin tai sinä, joka olet rakastunut saatanalliseen nimeesi: spirito.di.verita

        Minut hän kutsui ja lähetti sillä nimellä, joka minulle kasteessa annettiin:

        Teuvo,
        Teuvon perustana on Teodor, joka kreikassa merkitsee "Jumalan lahja".
        Martti
        juontuu sodanjumala Marsiin, joka merkitsee sodanomainen, taisteleva luonne

        Olenhan sen myöskin kertonut, miten aloin miettiä nimimerkkiä heinäkuussa 2005, kun Pyhä Henki minut tänne lähetti: "kokeile, mitä täällä saa aikaan totuus", kun kaikilla oli joku nimimerkki.

        Ennen kuin ehdin ensimmäistäkään viestiä kirjoittaa, Pyhä Henki keskeytti nimimerkkihaun:

        "Miksi häpeät sitä nimeä, jolla minä olen sinut omakseni ottanut."

        Kuten olen myös kertonut, miten alusta alkaen alettiin järjestelmällisesti kirjoituksiani poistattaa, kirjoitin muutaman totuuden nimimerkillä Henki &henki, kunnes tuo seriffi admata senkin palstalaisille paljasti.

        Tammikuussa 2006 oli pakko nimeni, Teuvo Suni, rekisteröitävä nykyiseen muotoon TeuvoSuni, koska silloin Saatana pisti monta palvelijaansa kirjoittamaan valheita minun nimelläni.

        Tuskin tämäkään meni sinulle "jakeluun"?

      • spirito.di.verita kirjoitti:

        vastahan sinä 2 päivää sitten herjasit Totuuden Henkeä joten siitä rangaistuksesta en tiedä sen enempää ..

        spirito.di.verita 12.6.2016 0:13

        Kerro toki ja kiireesti, miten tuo herjaus tapahtui, koska Pyhä Henki ei sitä huomannut. Kun en joutunutkaan sinne riettauden virtaan sinun kaveriksesi.

        Kenties Jumalakin nukkui, joten huuda se kovempaa, jotta nähtäisiin, miten minulle sen johdosta käy.

      • spirito.di.verita kirjoitti:

        Kuten olet tuonut esille monissa eri keskusteluissa että keräät muiden vihaa itseäsi kohtaan että saisit paremmat oltavat taivaassa ja ethän sinä muuta teekkään, paskat muista kuten olet antanut ymmärtää :D Tosin kukaan ei sinua vihaa Totuuden takia vaan sinua ihan henkilönä pidetään idioottina ylimielisyytesi ja monien muiden asioiden tuloksena .

        Kiitos tästäkin herjauksestasi, joka paljastaa miten kovasti totuus sinuakin puree ja pakkohan se tuska on jotenkin ulos purkaa:

        "spirito.di.verita 12.6.2016 1:09

        Kuten olet tuonut esille monissa eri keskusteluissa että keräät muiden vihaa itseäsi kohtaan että saisit paremmat oltavat taivaassa ja ethän sinä muuta teekkään, paskat muista kuten olet antanut ymmärtää :D Tosin kukaan ei sinua vihaa Totuuden takia vaan sinua ihan henkilönä pidetään idioottina ylimielisyytesi ja monien muiden asioiden tuloksena .

        Miksi et tätäkään ymmärrä, ettei tässä ole kysymys ylimielisyydestä, vaan Jumalan suunnitelman toteutumisesta yhden valitun ihmisen kohdalla:

        "Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa."

        Tästä rajusta eksytyksestä johtuen suola ei ole menettänyt makuaan, ja juuri siksi sinäkin tallaat sinä jalkoihisi paskana.

        "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.

        Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.

        Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa."

        Hyvin on Saatana sinuunkin Paavalille sanelemansa opin juurruttanut:

        "Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.

        Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu."

    • spirito.di.verita 12.6.2016 1:46

      Mitä sinunkin uskosi mukaiseen Raamattuun tulee, liittyy se Pyhän hengen opetukseen tällä tavalla:

      Mikä siellä on alkuperäistä Kristuksen totuutta, sen Pyhä Henki vahvistaa ja mikä siellä on alkuperäistä Saatanan valhetta, senkin Pyhä Henki paljastaa.

      Ja juuri siitä johtuu sen synnin orjien - sinunkin - viha totuutta kohtaan.

      Tämä Jeesuksen ilmoitus liittyy saumattomasti juuri näihin erilaisiin kirjoituksiin:

      "Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän -- ja nehän juuri todistavat minusta.

      Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän

      En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa. Minä tunnen teidät, teissä ei ole rakkautta Jumalaan.

      Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia.

      Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta."

      Tällainen kunnian kärkkyjä tämäkin puskateologi, spirito.di.verita, on .

    • Miksi kaikki pitää toistaa sinulle monta kertaa, etkä silti tule "hullua hurskaammaksi"?

      "spirito.di.verita 12.6.2016 1:51
      Vanhin säilynyt Raamattu on kreikaksi ja on 1600 vuotta vanha ... sisältö poikkeaa sinun raamatustasi jonkin verran .... jos et tällaisia asioita sattunut tietämään. Ihmisen keksimää sinäkin tuot vaan esille suurimmaksi osaksi. "

      Mitä sinunkin uskosi mukaiseen Raamattuun tulee, liittyy se Pyhän Hengen opetukseen tällä tavalla:

      Mikä siellä on alkuperäistä Kristuksen totuutta, sen Pyhä Henki vahvistaa ja mikä siellä on alkuperäistä Saatanan valhetta, senkin Pyhä Henki paljastaa.

      Ja juuri siitä johtuu sen synnin orjien - sinunkin - viha totuutta kohtaan.

      Tämä Jeesuksen ilmoitus liittyy saumattomasti juuri näihin erilaisiin kirjoituksiin:

      "Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän -- ja nehän juuri todistavat minusta.

      Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän

      En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa. Minä tunnen teidät, teissä ei ole rakkautta Jumalaan.

      Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia.

      Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta."

      Tällainen kunnian kärkkyjä tämäkin puskateologi, spirito.di.verita, on .

    • spirito.di.verita

      On se jännä homma että väität minun vihaavan Totuutta vaikka en vihaa , joten valehtelet omaksi eduksesi :) Kun tässä olen huomannut jo monta kertaa sen että suorastaan haluat olla ainoa Jumalan valittu ja tilaa muille ei ole , ja myöskin nyt kun olen sinulle ilmoittanut että Totuudesta kirjoitat täällä niin olenkin mielestäsi pahuuden kanssa tekemisissä...EHKÄ SE ONKIN NIIN :D Ja en ymmärrä mistä sinä tuon kunnian hakemisenkin keksit...keksit kuten tuon vihaamisenkin . Spirito di verita on vieläkin suomennettuna Totuuden Henki ja sinä herjaat kirjoituksillasi Totuuden Henkeä kokoajan tässä aloituksessa mutta ottaisit sen hirren pois naamasi edestä niin huomaisit :D

      • spirito.di.verita

        Kuten olen sanonut sinulle että et ole ainoa joka Totuuden tuntee vaikka niin kovasti siitä yksinomistuksesta haluat pitää kiinni ahneuksissasi , kuten Totuudella rahastaminen. Ennen olin riettauden virrassa kiinni kuten olet ollut sinäkin ... vaan nykyään tiedän etten se ollut todellinen minä joka siellä virrassa polski vaan väärien opettajien tulos . Nyt kun olen kokenut Jumalan ja paljon vastaavia "kokemuksia" kuin sinäkin olen käynyt läpi kutsumasi ahtaan portin ja puhdistautunut siitä saastasta mitä ennen pidin normaalina ja muka hyvänä :) Olen kokenut vihan mistä puhut ja se tuli niin lujasti että meinasin seota siihen mutta onneksi joku minut pelasti ja se pelastus oli kuin olisin kylpenyt valossa . Minä olen saanut Jumalalta nimen valkoiseen kiveen , olen kohdannut pahuuden ihmisistä kaikella sen voimalla , minulle on tuotu näkyjen kautta tietoa Totuudesta jota en ehkä aina ole ymmärtänyt juuri niin kuin on pitänyt mutta kartalla olen kuitenkin :)

      • ei-lahkolain

        nimimerkkisi tarkoittaa henkivaltojen todistaja, että se siitä todistamisestasi

      • spirito.di.verita

        Voisi sanoa että minut herätettiin syntisyyden unesta ...ja voin sanoa että se ei ollut mikään hento herätys :D kuukausia kuukausia .... mutta mitä minä sinulle selitän :D sinä olet ottanut syyttäjän roolin tässä asiassa ja et näe omia virheitäsi , koet kai että saat anteeksi jatkuvasti :) Minulle kuitenkin annettiin tehtävä , tuoda esiin armon mahdollisuus . Ja tämä koetuksesi alkaa olemaan lopuillaan ...selvisit välttävästi :D

      • spirito.di.verita
        ei-lahkolain kirjoitti:

        nimimerkkisi tarkoittaa henkivaltojen todistaja, että se siitä todistamisestasi

        käy kouluja :)

      • Ei-lahkolain

        Olen Teuvo puskissa ja olen käynyt kiertokoulua sekä myötä- että vastapäivään.

    • spirito.di.verita

      En vihaa Totuutta enkä sinua Teuvo , En hae kunniaa vaikka niin väität , En ole Pahuudella hommissa vaikka niin väität tai haluat .... En ole mitään mitä kirjoitat ja silti pidät harhaa totena :) Pidän kovasti tyylistäsi tuoda Totuutta esille , ainoa on vain mikä mättää on sinun luulosi itsestäsi ylivertaisena ihmisenä, synnittömänä ja nuhteettomana :) kun väität minusta valheita kertoo se jo sen että ajatuksen tasolla sinä et ole "puhdas" vaikka kuinka väittäisit... Se Teuvo ei tarkoita puhtoista jos vaan esität olevasi mutta ajatuksissasi olet jotain muuta :) MUTTA PIDÄN SINUSTA SILTI VAIKKA JÄÄRÄ OLETKIN ...ja halkosilmä kun muista ihmisistä on kyse

      • spirito.di.verita

        Oliko sinulla jossain muualla niitä tekstejäsi? Kirjastasi näet en maksa 38e ...(totuuden hinta) tai siis osa totuudesta :)

      • Nyt yllätit minut täysin, kun jo tähän aikaan päivästä tulit herjojasi kirjoittamaan.

        Kun tähän asti olet spiritus fortista nauttineena purkanut herjojasi yön pimeinä tunteina. Kuten ennalta ilmoitettu on:

        "Ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä; ne, jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä."

        Mitä totuuteen tulee, niin klikkaa rekisteröityä nimimerkkiäni, niin pääset lukemaan kaikki ne viestit, joita ylläpito ei ole palstauudistuksen jälkeen poistanut.

        Niitä on siellä tallessa tällä hetkellä 1600.

        Mielelläni olisin sinulle yhden kirjan lähettänyt, mutta kun kaikki ovat menneet.

        Jos jostakin vielä yhden saan, voin sen heti sinulle lähettää, jos ilmoitat nimesi ja osoitteesi siellä esillä olevaan sähköpostiin.

        Joitakin totuuksia löydät myös, jos Googletat Teuvo Suni.

        Täältä löytyy erokirjeeni luterilaisesta kirkosta:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/2439902/erokirjeeni

    • spirito.di.verita

      Luettuani jonkin aikaa tekstejäsi huomaan kyllä osan Totuudesta sieltä täältä mutta sinä olet seonnut siitä tiedon määrästä mikä sinulle tuli kun kohtasit nämä kokemukset jotka saivat sinut todella uskomaan Jumalaan sekä Jeesukseen . Todella selvää on myös se että et tiedä koko Totuutta vaan ainoastaan pienen osan joka koostuu suurimmaksi osaksi tosiaankin saatanan omistamisen kuuluttamisesta , eli tunnet pahan puolen kuin taskusi mutta Teuvo se ei tee sinusta normaalia ihmistä kummalisempaa ... Se ei tee vaikutusta minuun että peittelet omia "jälkiäsi" muunnellen Raamattua vain ja ainoastaan omaksi hyödyksesi , ja kaupanpäälle nimität itsesi Totuuden Hengeksi ... Totuutta olet saanut maistaa mutta vain pienen palan ja siitä hyvästä olet korottanut itsesi hiukan liian yläkanttiin .

      • spirito.di.verita

        Mutta hienon tarinan olet kyllä keksinyt näiden kokemuksiesi ympärille :) Ehkäpä hiukan liian mahtipontisen mutta kuten aiemmin sanoin sinun olevan sellainen joka tekee vääryyttä . Ja se etteikö Totuutta voi opettaa on valhe sinulta , ehkä puolustelet keksittyä yksinoikeuttasi Jumalaan ..en tiedä . Katsos kun on monia jotka ovat käyneet läpi "ahtaan portin" mutta he ovat nöyriä ja auttavat sokeita sen verran minkä näkevät parhaaksi...Paras todiste Jumalan vierailusta on se muutos minkä se on tehnyt "syntiseen" ihmiseen :) Sinä käytit Totuutta Raamatun vääntämiseen kuten on moni muukin sinua aikaisemmin tehnyt mutta kun Teuvo Totuus kattaa kaiken...ei vain Raamattua :) KALTAISIASI ON MAAILMASSA NOIN MILJOONA mutta jokainen tuo Totuutta esille eri näkökulmista mutta silti samaa mitä sinäkin . Olet samanlainen kuten kaikki Kirkot ja Lahkot...Halu omistaa Jumala on kova sinulla Teuvo ... ja se kertookin jo kaiken .

    • spirito.di.verita

      Mutta leiki sinä Totuuden Henkeä ihan rauhassa mutta toivottavasti tiedät että se on sinun oma nimityksesi sinulle itsellesi eikä Jumalan :) Tehtävää tänne ollaan tultu suorittaan eikä itseään korottamaan Totuuden Hengeksi TEUVO! seuraava olikin juuri sinulle sopiva tuolta keskustelusta jonka kirjoitit ; Nyt en puhu sinulle Teuvo, vaan sinussa olevalle demoniselle hengelle:

      Teuvo Sunissa oleva saastainen henki, vannotan sinua Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Golgatan veren voimassa;Lähde hänestä!! Lähde hänestä välittömästi, Jeesuksen nimessä!! Teuvo Suni on Jeesuksen Kristuksen omaisuutta, eikä sinulla ja sinun demoneillasi ole Teuvoon mitään oikeutta!!Nyt en puhu sinulle Teuvo, vaan sinussa olevalle demoniselle hengelle:

      Teuvo Sunissa oleva saastainen henki, vannotan sinua Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Golgatan veren voimassa;Lähde hänestä!! Lähde hänestä välittömästi, Jeesuksen nimessä!! Teuvo Suni on Jeesuksen Kristuksen omaisuutta, eikä sinulla ja sinun demoneillasi ole Teuvoon mitään oikeutta!!

    • spirito.di.verita

      Ja onko mielestäsi Totuuden Hengen tehtävä saada kaikki muut luulemaan häntä saatanan työmieheksi joksi sinua tällä palstalla väitetään??? vastaus on ei Teuvo , se ei ole Totuuden Hengen tehtävä :) Mutta sen sinä olet yksin ja ainoastaan saanut aikaiseksi . Olet vain seonnut Totuudesta ja siinä samalla olet tullut ylpeäksi .

    • Salli minun nauraa tälle saatanalliselle mantrallesi:

      spirito.di.verita 13.6.2016 1:05

      "Teuvo Sunissa oleva saastainen henki, vannotan sinua Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Golgatan veren voimassa; Lähde hänestä!! Lähde hänestä välittömästi, Jeesuksen nimessä!! Teuvo Suni on Jeesuksen Kristuksen omaisuutta, eikä sinulla ja sinun demoneillasi ole Teuvoon mitään oikeutta!!Nyt en puhu sinulle Teuvo, vaan sinussa olevalle demoniselle hengelle:

      Teuvo Sunissa oleva saastainen henki, vannotan sinua Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Golgatan veren voimassa; Lähde hänestä!! Lähde hänestä välittömästi, Jeesuksen nimessä!! Teuvo Suni on Jeesuksen Kristuksen omaisuutta, eikä sinulla ja sinun demoneillasi ole Teuvoon mitään oikeutta!!"

      Minä nauran yhdessä Taivaallisen Isäni kanssa:

      "Herra nauraa jumalattomalle, hän tietää, että tilinteon päivä tulee."

      Sitä vielä ihmettelen, että sinulla on sentään vielä jäljellä häpeän tunnetta, kun et tuota ilosanomaasi uskaltanut tuoda esille rehellisesti omalla nimelläsi, vaikka sitä tunnetta ei kaltaisillasi yleensä enää ole.

      Kuten on kirjoitettu:

      "Heille käy onnettomasti, koska he ovat tehneet kauhistuttavia tekoja mutta eivät suostu edes häpeämään -- häpeän tunne heiltä puuttuu tyystin. He kaatuvat kaatuneitten joukkoon, heistä tulee loppu, kun minä rankaisen heitä, sanoo Herra." 

      • SeParhaitenNauraa

        Joka viimeksi nauraa, Teuvo. Oletko koskaan harkinnut vihanhallintakursseille menoa?

      • Kysyisin

        Mitä tuo FI 65 merkki tarkoittaa?

      • SeParhaitenNauraa kirjoitti:

        Joka viimeksi nauraa, Teuvo. Oletko koskaan harkinnut vihanhallintakursseille menoa?

        Viimeisenä kukistetaan Saatana palvelijoineen, ja jäljelle Jaa Kaikkivaltias Jumala, Poika ja heidän valittunsa.

        "Ei ole kätköä, joka ei paljastu, eikä salaisuutta, joka ei tule ilmi."

        Tuosta viimeöisestä herjasta paljastui tämän spirito.di.veritan hurmahengen ja Veren voiman salaisuus.

        Tämä onneton miesparka on antanut kastattaa itsensä tällä Raamattuunkin varoitukseksi tallennetulla Saatanan kasteella, kun ei ole ollut Jumalan valittu, jolloin Pyhä' Henki olisi estänyt tuohon Saatanan kastealtaaseen upottamisen.

        Tässä nuo kaksi Raamatun kastekäskyä:

        1. Kaikkivaltiaan Jumalan ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kastekäsky:

        Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

        Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

        2. Tämän maailman jumalan, Saatanan, ja hänen Antikristus poikansa kastekäsky:

        Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.

        Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä

        He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat."

        Tämän on joku alkuseurakunnan totuuden hylännyt ihminen onnistunut lisäämään Markuksen evankeliumin loppuun.

        Sillä alkuperäisen Markuksen evankeliumin 16. luku päättyy jakeeseen 8:

        "Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät."

        Ei tosin ole mahdotonta sekään, että Paavali itse, tai joku hänen seuraajansa olisi onnistunut tämän Markuksen evankeliumin loppuun lisäämään.

        Sitä puoltavat myös Paavalin nuotiosta nostama käärme, kielillä puhuminen, pahojen henkien pois ajaminen ja hänen rättisulkeisensa."

        Jeesuksen kastekäskyyn liittyy saumattomasti myös tämä hänen ennustuksensa totuutta sietämättömistä ihmisistä:

        Tämän valtakunnan (siis hänen taivastenvaltakunnan) evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."

        Siksi totuus ei saa tälläkään palstalla kannatusta.

      • spirito.di.verita

        Sinä olet omanlaisesi Raamatun tulkitsija ja heitä on monia :) Mutta taidat olla ainoa joka itsensä noin ylös korottaa :D Mutta sinunhan pitää tehdä miltä parhaimmalta tuntuu , kuten teetkin :) silti toi pätkä on sulle :D ;

      • spirito.di.verita

        "Teuvo Sunissa oleva saastainen henki, vannotan sinua Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Golgatan veren voimassa; Lähde hänestä!! Lähde hänestä välittömästi, Jeesuksen nimessä!! Teuvo Suni on Jeesuksen Kristuksen omaisuutta, eikä sinulla ja sinun demoneillasi ole Teuvoon mitään oikeutta!!Nyt en puhu sinulle Teuvo, vaan sinussa olevalle demoniselle hengelle:

        Teuvo Sunissa oleva saastainen henki, vannotan sinua Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Golgatan veren voimassa; Lähde hänestä!! Lähde hänestä välittömästi, Jeesuksen nimessä!! Teuvo Suni on Jeesuksen Kristuksen omaisuutta, eikä sinulla ja sinun demoneillasi ole Teuvoon mitään oikeutta!!"

      • spirito.di.verita

        Koska kukapa ei toisesta huolissaan olisi kun niin lennokkaita juttuja kirjoittelee ITSESTÄNSÄ :D

      • Tunnustatko rakkaaksi sisareksesi tämän ruukkilaisen helluntailaisen naisen.

        Silloin kun taistelu luterilaisessa seurakunnassa kävi kuumimmillaan tämän vl:lien tilaisuuksien poistamisesta seurakunnan toiminnasta kertovista ilmoituksista, eikä ylin johto missään portaassa siihen suostunut sain tällaisen houkutuskutsun tältä naiselta.

        Kun kohu ympärilläni luterilaisen seurakunnan sisällä 90-luvun alussa alkoi, oli eräs paikallinen helluntailainen nainen - vaikka en ollut hänen kanssaan missään tekemisissä - joka oli harrastanut myös kielillä rukoilemista, ja saanut Saatanan tietäjähengeltä minusta tällaisen tiedon, jonka sitten ensiksi, 18.12.1991 puhelimessa kertoi ja lähetti myöhemmin
        tämän myös kirjallisena:

        "Herran edessä tuli tällainen viesti Pyhän Hengen kautta Teuvo Sunille: 'Sinulle on Jumalan aivoituksen mukaan mitattu osa suuressa elonleikkuussa, joka on edessä, se on lyhyt, mutta sen vaikutus on suuri. Se alkaa yksilötasolla voitetuista ihmisistä ja laajenee siitä kuin tuli kuivassa pensaassa.

        Siksi Herra kehottaa. Ole aivan luja luja ja rohkea, ole vartiopaikallasi
        vanhurskauden ja totuuden puolesta. Ihmispelon älä anna asettaa paulaa tiellesi

        Uskalla olla erilainen kuin muut, koska sinulla on henkilökohtainen tehtävä.
        Neuvot tulet saamaan Herralta. Sinun apusi sodassa on Pyhä Henki ja veren voima'."

        Saman kaltaisen viestin sain myös eräältä länsirannikon hurmahengen vallassa olevalta luterilaiselta papilta:

        "Teuvo, Jumala tekee sinun kauttasi suuria asioita!"

        Tässä sitten seuraava totuus kirjastani:

        Kun Pyhä Henki sitten johdatti luterilaisen seurakunnan kaikkiin
        toimintoihin viideksi vuodeksi, näyttääkseen vain toteen sen, ettei
        tämäkään mikään Jumalan seurakunta ole, niin eräänä päivänä
        ajattelin mennä Raaheen katsomaan minkälaista uskoa se
        helluntailaisten usko oikein on. Istuin autoon, ja kun oli pihatieltä
        kääntymässä vasemmalle kohti Raahea, sanoin Pyhä Henki:
        "Sinut on jo kastettu!" Eikä autoni suostunut kääntymään vasemmalle
        kohti Raahea, vaan minun oli vastakkaista tiehaaraa hyväksi käyttäen
        käännyttävä oikean U-käännöksen kautta takaisin kotiin.

        Tuo auto oli muuten ranskalaisvalmisteinen, väriltään valkoinen ja
        rekisterinumero OPH-374, jonka ostin 7.1.1989 käytettynä, kun
        ensin pitkään mietin, otanko tämän vaiko kokonaan uuden, kunnes
        Pyhä Henki Saarnaajan sanoin hylkäsi uuden hankinnan:

        "Kun omaisuus karttuu, karttuvat sen syöjätkin. Mitä iloa siitä on
        omistajalleen, paitsi, että saa nähdä sen kuluvan."

        O = on
        P = paimenena
        H = Herra
        374 = virsi: "Mitä silloin multa puuttuu, kun Herra huolen kantaa?"

        Joten sen pituinen se.

        Ja ota huomioon, ettei tälläkään palstalla ole tähän päivään mennessä
        ilmestynyt ainuttakaan ihmistä, ei miestä eikä naista, joka tuon
        saatanallisen upotuskasteen jälkeen olisi vielä päässyt ahtaasta
        portista sisälle ja saanut Pyhän Hengen.

        Eikä näitä ole ilmestynyt myöskään kerran lapsena kastetuista.

        Kun tälle naiselle sitten vastasin, ettei tämä hänen kokemansa herra ollut Kaikkivaltias Jumala, taivaan ja maan Herran, vaan tämän maailman herra, Saatana, sain häneltä selvän viestin:

        "Olet seonnut päästäsi!"

      • spirito.di.verita kirjoitti:

        Sinä olet omanlaisesi Raamatun tulkitsija ja heitä on monia :) Mutta taidat olla ainoa joka itsensä noin ylös korottaa :D Mutta sinunhan pitää tehdä miltä parhaimmalta tuntuu , kuten teetkin :) silti toi pätkä on sulle :D ;

        Oikeat profeetat ovat harvinaista herkkua, harvoille valituille.

        Ja erinomainen herjauksen kohde kaltaisillesi Saatanan kellokkaille.

      • SoitinSirkalle

        Hänen kertomus poikkeaa täysin sinun kertomastasi ja kun olet joka päivä valehtelijaksi paljastunut, ei ole vaikea päätellä puhuuko Sirkka totta.

      • Miksi päätit vaihtaa nimimerkkiä?

        Mikä vika spirito.di.veritassa oli?

        Se laulu meni näin:

        "Tiu, tai, tiu, tai, tilitaliti tikkan,
        Sirkat soittaa saloilla.
        Pikkuiset peikot piilossa pysyy,
        kirkkaassa päivänvalossa."

        Tule käymään, niin näytän sinulle tämä Sirkka-siskosi alkuperäisen kirjeen. Kai sinä hänen käsialan tunnet?

        Tuo teksti kyllä muistuttaa Hartaanselän hörhön puhetta. Hän varmaan erehtyi Sirkasta, kun - jos hänellä vielä avovaimo on - joka myöskin oli Sirkka.

      • spirito.di.verita

        En minä ole vaihtanut nimimerkkiä joten taas arvauksesi oli väärin kuten monissa muissakin asioissa :D Mutta kun kerrot noista kokemuksistasi , yhteensattumista , näyistä jne en voi muuta sanoa kuin että olen käynyt läpi ihan samanlaista kokemusta sekä tuon ahtaan porttisi missä ihminen riisutaan "synnistä" , on ollut valossa ja turvassa kylpemistä , Olen nähnyt ihmisistä sen pahuuden mikä vaikuttaa heissä jolloin koin sen pahan kohdistuvan minuun henkilökohtaisesti jolloin sain kokea maailman vihan ja myöhemmin toisenkin kerran... Jumalattomat saivat minussa aikaan pelkoa ja en ikinä tule unohtamaan miltä heidän silmänsä näyttivät noina kauhun päivinä . Kuten sinulla näin myös numeroita ja tarkoituksia joka puolella lopulta yksi numero jäi viimeiseksi näykseni ja tätä numeroa pidänkin tärkeänä tämän maallisen vaellukseni aikana, näin tulevaisuuteen mutta enhän sitä tuolloin tietänyt mutta kun tämä näky tuli todelliseksi elämääni tiesin välittömästi sen ...Jos kertoisin kaikista näystäni ja kokemastani siitä voisi kirjoittaa kirjan mutta en tee sitä toisin kuin sinä olet tehnyt . Nyt kun ajattelen itseäni ennen kaiken tapahtumista en voi edes ymmärtää kuinka sokea olin silloin itselleni ja maailman asioille ... Henki minussa heräsi ja vei lopulta voiton saastasta joka jylläsi teoin ja ajatuksin ... sellaista elämää kera näkyjen kesti noin vuoden ja vieläkin käyn läpi tätä puhdistautumista koska elämä ilman saastaa on niin uusi asia että vieläkin ihmetyttää..Olen täysin muuttunut ja silti olen enemmän itseni kuin koskaan aikaisemmin :)

      • spirito.di.verita
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Miksi päätit vaihtaa nimimerkkiä?

        Mikä vika spirito.di.veritassa oli?

        Se laulu meni näin:

        "Tiu, tai, tiu, tai, tilitaliti tikkan,
        Sirkat soittaa saloilla.
        Pikkuiset peikot piilossa pysyy,
        kirkkaassa päivänvalossa."

        Tule käymään, niin näytän sinulle tämä Sirkka-siskosi alkuperäisen kirjeen. Kai sinä hänen käsialan tunnet?

        Tuo teksti kyllä muistuttaa Hartaanselän hörhön puhetta. Hän varmaan erehtyi Sirkasta, kun - jos hänellä vielä avovaimo on - joka myöskin oli Sirkka.

        Oletko vainoharhainen? Ja se että kerron omin sanoin tästä kokemuksesta ei tarkoita Teuvo sitä että minä olisin paha...ainoa asia mikä minusta tekee pahan sinun silmissäsi on se että sinun tarinasi alkaa murentua sinun kohdaltasi siinä mielessä että et ole ainoa laatuasi :) Ja sehän sinussa saa vihan tunteet pintaan ! :D Mutta se minua ihmetyttää että Totuuden Henki onkin vainoharhainen , hmmmm

      • spirito.di.verita

        Minua myöskin varoitettiin näyissäni ihmisistä jotka korottavat itsensä muiden yläpuolelle Totuuden nimissä ja sen takia sinä hiukan ehkä ärsytätkin minua :D Totuudessa ei ole mitään vikaa mitä sinäkin tuot esille vaan asenteessasi kaikkea muuta kohtaan :) Onhan mielestäsi kaikki muu pahaa paitsi sinä , virheitä,valheita,herjoja saat toteuttaa mielinmäärin koska tuntuu siltä että kaikki on sinulle sallittua ... Olethan omassa maailmassasi valittu ja ainoa sellainen :D Totuudesta minulle kerrottiin mutta sinunlaisistasi ihmisistä jotka korottavat itsensä varoitettiin.... kaikki mitä kirjoitat itsestäsi ei ole tärkeää paitsi sinulle itsellesi

      • ei-lahkolain
        spirito.di.verita kirjoitti:

        "Teuvo Sunissa oleva saastainen henki, vannotan sinua Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Golgatan veren voimassa; Lähde hänestä!! Lähde hänestä välittömästi, Jeesuksen nimessä!! Teuvo Suni on Jeesuksen Kristuksen omaisuutta, eikä sinulla ja sinun demoneillasi ole Teuvoon mitään oikeutta!!Nyt en puhu sinulle Teuvo, vaan sinussa olevalle demoniselle hengelle:

        Teuvo Sunissa oleva saastainen henki, vannotan sinua Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Golgatan veren voimassa; Lähde hänestä!! Lähde hänestä välittömästi, Jeesuksen nimessä!! Teuvo Suni on Jeesuksen Kristuksen omaisuutta, eikä sinulla ja sinun demoneillasi ole Teuvoon mitään oikeutta!!"

        Aloit siis mantraamaan piruja pois miehestä, jossa on Jumalan lähettämä Totuuden Henki asuvaisena.

        Nyt kyllä Pyhän Hengen pilkan ja sitä ei anteeksi anneta.

      • spirito.di.verita

        Koettelen Henget kuten kuuluu ja kaiken sen jälkeen mitä Teuvosta on paljastunut keskustelumme aikana on selvää että hänessä vaikuttaa joku muukin kuin Totuuden Henki . Vai kuuluuko liioittelu,valehtelu,itsensä korottaminen muiden yli sekä arvosteleminen/tuomitseminen Totuuden Hengen tehtäviin? Ei on vastaus :)

      • spirito.di.verita 14.6.2016 20:25

        Kun sinä Saatanan valheen ja vääryyden hengellä ja Veren voimalla koettelet Totuuden Henkeä, on tuloksena todella röyhkeä Pyhän Hengen herjaus:

        spirito.di.verita 13.6.2016 22:37

        "Teuvo Sunissa oleva saastainen henki, vannotan sinua Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Golgatan veren voimassa; Lähde hänestä!! Lähde hänestä välittömästi, Jeesuksen nimessä!! Teuvo Suni on Jeesuksen Kristuksen omaisuutta, eikä sinulla ja sinun demoneillasi ole Teuvoon mitään oikeutta!!Nyt en puhu sinulle Teuvo, vaan sinussa olevalle demoniselle hengelle:

        Teuvo Sunissa oleva saastainen henki, vannotan sinua Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Golgatan veren voimassa; Lähde hänestä!! Lähde hänestä välittömästi, Jeesuksen nimessä!! Teuvo Suni on Jeesuksen Kristuksen omaisuutta, eikä sinulla ja sinun demoneillasi ole Teuvoon mitään oikeutta!!"

        Jumalan paaduttamaan ihmiseen ei millään mene perille tämäkään totuus valitun ihmisen tehtävästä:

        "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa.

        Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.

        "Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.

        "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.

        Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.

        Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa."

        Minä en yhtään ihmettele, miksi tämä valo saa pimeyden puskassa piileskelevän jatkuvaan raivoon tämän valon antanutta Jeesusta Kristusta kohtaan.

        Tämä siksi, koska Saatanalle kaikki totuus on pahaa, mutta valheet ja vääryys hyvää.

    • Onsevainoharhainen

      Savitaipaleen Sekopää sai sinutkin tehtyä Hartaanselänhörhöksi.

      • spirito.di.verita

        Kyllä se on Jumala joka minusta hörhön teki muiden ihmisten silmissä mutta en valita :)

      • "spirito.di.verita 14.6.2016 16:26

        Kyllä se on Jumala joka minusta hörhön teki muiden ihmisten silmissä mutta en valita :)."

        Oikeassa olet, vaikka et ymmärrä miksi teki. Minäpä kerron.

        Se on se sama, tämän maailman jumala, Saatana, joka Paavalistakin teki hullun:

        "Älköön vain kukaan pettäkö itseään. Jos joku teistä on olevinaan viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä tulisi viisas.

        Toistan vielä: älkää pitäkö minua järjettömänä. Mutta vaikka olisinkin hullu, niin antakaa minun olla hullu, jotta minäkin voisin hiukan kerskailla."

        Tuo entinen ystävänikin, Devout, Devoit ja näiden jälkeen kymmenien nimimerkkien mies joka 14 vuotta rinnallani totuuden tietä kulki, mutta kun ei päässyt ahtaasta portista sisälle sai lohdutukseksi ihmeliimakauppiaalta/lahkojohtajalta tuon saman Veren voiman ja valheen hengen.

        Ja vaikka jo talvella täytti 50, yhä vain odottaa, että hänestä tulisi viisas.

        Hänen käsialaa ovat kaikki nuo Teuvoa herjaavat aloitukset - jos et satu tietämään.

    • spirito.di.verita

      Valitulla ja pyhällä on toisenlainen mieli kuin maailman ihmisillä: vanhuskas Kristuksen mieli. Jumala antaa omilleen mielenmuutosta ja syntien anteeksiantoa. Kun mieli muuttuu Jumalan voimasta, on hyvän tekeminen silloin helppoa, kevyt kuorma, ei raskasta. Jumalan lapsi halajaa tehdä sitä, mikä on Isän tahto: se on hänen ruokansa. Lapsi haluaa olla mieliksi Isälleen. Isän miellyttäminen ei ole jotakin vastenmielistä. Siihen tarvitaan ainoastaan oikeaa sydämen asennetta, lapsenmielisyyttä. Jokainen Jumalan lapsi on tullut Jumalan lupausten mukaan osalliseksi jumalallisesta luonnosta, joten pahan karttaminen ja hyvän karttaminen on heille luonnollinen tapa elää ja olla. He toimivat uuden luontonsa mukaan, jonka ovat Jumalalta lahjaksi saaneet. Jeesuksen sanojen mukaan: "Hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää ja paha puu pahaa hedelmää." Uskovainen ei saata elää synnissä, koska hänen luontonsa on synnissä elämistä vastaan. Tämä ei tarkoita sitä, että olisimme tulleet täydellisiksi ja lakanneet täysin syntiä tekemästä. Uskovainen voi langeta syntiin, mutta hän ei jää elämään synnissä: hän ei ole synnin orja. Synti ei hallitse uskovaista eikä uskovainen ole mieleltään himojen orja, niiden vallassa. Uskovainen ei hekumoi pornolla, väkivallalla, murhalla, kostolla tai millään muullakaan synnillä. Kaikki ilkeys ja pahuus on mahdollista perata pois sydämestä Jumalan antamalla voimalla ja mielen muuttumisen avulla. (tämä mielen muutuminen on yhteydessä ahtaaseen porttiin) Tämänkin varmasti kuittaat pahuuden jutuiksi :D

      • Vain yhden kysymyksen teen:

        Jos olet todellakin päässyt läpi Kristuksen ahtaasta portista, etkä siitä, jota eräs helluntailainen tarjosi ahtaaksi portiksi; tuota Saatanan upostuskastetta, niin mistä sinä olet saanut tuon Saatanan hurmahengen ja sen valttikortin; Veren voiman?

        Siksi ei ole mitenkään merkillistä, että yhdessäkään viestissäsi ei ole mukana Kristuksen totuutta, vaan ainoastaan Saatanan tarjoamaa omaa ilosanomaansa, joka uskoo kaiken.

        Jo ensimmäisen viestisi, jonka tällä nimimerkillä tähän keskusteluun kirjoitit, piti sisällään Pyhän Hengen herjauksen eli tuon synnin jota et sinäkään ikinä anteeksi saa:

        "spirito.di.verita 7.6.2016 23:37

        Mutta eihän nämä ominaisuudet tule ilmi sinussa...ei ihmisten maailmassa , ei hengen maailmassa ... vaikka Teuvo hengen elämää vietätkin niin se ei tarkoita sitä että olisit jotenkin muita ihmisiä parempi... tällaista kuvaa kuitenkin täällä palstalla viljelet. Muutenhan tämä "asiasi" on niin kuin se on täällä maanpäällä mutta nöyryyttä Jumalaa kohtaan sinulta ei löydy... olethan korottanut itsesi yli ihmisten lähes Jumalan tasolle näiden juttujesi kanssa ja sellainen ei vaan vetele ... SINÄ et ole saavuttanut yhtään mitään vaan olet kaiken armosta saanut... joten hiukan nöyryyttä sen itsensä korottamisen tilalle. liha vie sinua ja olet sille sokea , onneksi vain vähän."

        Miksi Pyhä Henki ei ole varjellut sinua, ettei Saatana olisi saanut sinusta otetta , kuten hän on lupauksensa mukaan pitänyt minusta huolen:

        "Jeesus vastasi: "Minähän olen sanonut sen teille, mutta te ette usko. Teot, jotka minä teen Isäni nimissä, todistavat minusta.

        Te ette kuitenkaan usko, koska ette ole minun lampaitani.

        Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.

        Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta.

        Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä.

        Minä ja Isä olemme yhtä."

        "Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta."

    • Tämä apostoli Johanneksen todistus sopii vielä erittäin hyvin tämän kirjoittamani totuuden jatkoksi, sillä se ei ole Jumalan pelkoa, kun ei uskalla esiintyä reilusti omalla nimellään, vaan se Saatanan pelkoa.

      "Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin.

      Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.

      Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa."

      Tällä rakkaudella Johannes tarkoittaa rakkautta totuuteen, eikä rakkautta saatanallisiin valheisiin.

    • utelias220167

      Terve Teuvo Suni!

      Minulla olisi yksi kysymys joka on vaivannut minua jo pitkään, ja toivoisin saavani siihen sinulta valaistusta.

      Kysymys on seuraava: Mistä tiedät Raamatun olevan ainoa pyhä kirja, joka kertoo viimeisen totuuden maailmankaikkeudesta? Entä mikä tekee ylipäätään kristinuskosta juuri sen ainoan oikean uskonnon?

      • hämilläänoleva

        Arvelen vastauksen olevan muutamat "otteet" Raamatusta ja toteamus siitä että olet saatanan orja ja elät riettauden virrassa ja koska kirjoitat muulla nimellä kuin sillä mikä on nimirekisterissä olet pimeydessä vaeltava pahuuden lähettiläs :) voihan olla että olen väärässäkin :D

      • Täysin avoimesti, mitään salaamatta, olen kertonut elämästäni kaiken, kuten Kristukselta Hengen ja tehtävän saaneen kuuluukin tehdä.

        "Te olette minun todistajani maailman ääriin saakka."

        Ja mitä olen saanut palkkioksi? Täsmälleen sen, mitä lähettäjäni on luvannutkin:

        "Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

        Ja tästä vihasta johtuen saan totuutta julistaa vain todistukseksi:

        Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi ja sitten tulee loppu."

      • utelias220167
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Täysin avoimesti, mitään salaamatta, olen kertonut elämästäni kaiken, kuten Kristukselta Hengen ja tehtävän saaneen kuuluukin tehdä.

        "Te olette minun todistajani maailman ääriin saakka."

        Ja mitä olen saanut palkkioksi? Täsmälleen sen, mitä lähettäjäni on luvannutkin:

        "Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

        Ja tästä vihasta johtuen saan totuutta julistaa vain todistukseksi:

        Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi ja sitten tulee loppu."

        Siis tä? Ei toi ollu mikään vastaus mun kysymykseen! Voisitko lyhyesti ja ytimekkäästi vastata minkä vuoksi esim. Koraani on väärässä, koska yksi mun muslimi ystävä sano mulle, että Koraani on totta ja Raamattu silkkaa hölynpölyä.

    • spirito.di.verita

      Itsensä korottaminen yli muiden, kunnian haku , valehtelu , arvosteleminen/Tuomitseminen , rahastaminen Totuudella , tuo julki saatanaa ja itseään enemmän kuin Jumalaa, Totuuden Hengen kirjallinen pilkka jne nämä ovat ominaisuuksiasi joita olet tämän koetuksen aikana tuonut esille ...Siksi minä olenkin pitänyt sinua Teuvona , en Totuuden Henkenä :) Minulle kerrottiin sinunlaisistasi ihmisistä ketkä korottavat itsensä muiden yläpuolelle ja siitä kuinka tällaisia ihmisiä ei sovi seurata koska kukaan ihminen ei voi olla toista ylempänä taikka alempana. Mutta sinä olet tuonut itsesi esille maailman ainoana Totuutena tietämättä kuitenkaan Totuutta asiasta joten ylpeyskin sinusta huokuu vahvasti . Ja kuinkakohan monta Pyhän Hengen pilkkaa sinä olet tehnyt kun olet Tuominnut kaikki muut saatanan orjiksi ja riettauden virrassa eläviksi syntisiksi. Olet kokenut ja nähnyt näkyjä jne mutta nekin on koeteltava kaikki koska todellakaan ne kaikki eivät ole Jumalasta! Kuten kirjasi tiivistelmästä/esitelmästä tulee esille ; Sinä , sinä , sinä olet valittu , sinä olet tämän aikakauden tärkein Totuuden kertoja ja kenties loppuun asti tärkein...Sinä :D Jos sinua joku kehuu tai vastaavaa otat sen vastaan Teuvona ja jos joku arvostelee tai kertoo mielipiteitään niin muutut Totuuden Hengeksi ...Olen kirjoittanut mielipiteitä sinusta Teuvo perustelujen kera ja sinä itse olet muuntanut ne Totuuden Hengen pilkaksi taikka herjaksi . Vaikka olenkin käynyt läpi elämässäni nämä vaiheet ei se tee minusta maailman mestaria, ei sen parempaa tai huonompaa . Sinun Jumalasi antaa sinun tehdä näitä kaikkia asioita joita en miellä sellaiseksi jotka kumpuaisivat siitä oikeasta Jumalasta , Jeesuksesta .

      • spirito.di.verita

        Lopullista Totuutta ei voi sanoin kuvailla ihmiselle , se pitää kokea/elää todeksi . Totuus vääristyy jo kerrottaessa siitä koska ihmismieli muokkaa siitä omanlaisensa tuodessaan esille sen ja viimeistään se on pilalla silloin kun sen koettaa kertoa muille ja he ymmärtävät Totuuden eritavoin kuin se oli tarkoitus...siksi se pitää elää todeksi jolloin se tulee näkyväksi muille kuten Jeesus teki .

      • spirito.di.verita

        Sinä Teuvo tuot Totuutta julki 2000 vuotta vanhoilla muunnelluilla teksteillä jolla sitä moni muukin on tuonut aikojen saatossa esille. Kaiken kokemani minä tuon omin sanoin julki , mitä koin , mitä tunsin silloin , mitä minulle on tapahtunut jne...voisin tuoda sen Raamatun avullakin esille mutta näen parhaimmaksi vaihtoehdoksi omat sanat/tunteet unohtamatta Jeesusta . Jeesus eli Totuutta todeksi ilman mitään opaskirjaa (raamattua) ja ihan omin sanoin ja elkein .

      • spirito.di.verita

        Myöskin on huvittavaa huomata kuinka yrität ansoittaa ihmiset täällä Pyhän Hengen pilkkaan/herjaan , sekin jo kertoo paljon sinun motiiveistasi tällä palstalla ja siitä että joku muu sinussa vaikuttaa kuin tämä kyseinen henki . Otathan kaiken sinuun liittyvän kirjoittelun herjana,pilkkana ,vihana taikka jonain muuna vastaavana...kannattaisi kysyä itseltään mistäköhän se mahtaisi johtua? Eikä tämä sinun suunnitelmasi toimi netin välityksellä vaikka sitä piilosta onkin helppo toteuttaa :) Kohtaaminen on näissä asioissa a ja o , oli ennen ja on nykyäänkin . Mutta sinun Jumalasi antaa sinun tehdä tällaisia asioita joita en miellä sellaisiksi jotka kumpuaisivat oikeasta Jumalasta , Jeesuksesta . Tämä saa minut epäilemään yhä enemmän ja enemmän

      • Kaikki nämä viimeisetkin saatanalliset Totuuden Hengen herjaukset kuittaan sinulle erään aikaisemman uskonveljesi, saatanan uskollisen ystävän helluntailaisen Semper. Fideliksen ilosanomalla.

        Vuonna 2007 hän syöksyi tällä palsta kimppuuni kuin raateleva susi, ainoana tarkoituksena saada häädettyä minut täältä pois. Sama tarkoitus kuin sinullakin.

        Koska totuus aiheutti hänessä pelkoa, ahdistusta, masennusta ja kalseaa oloa, siis aivan samoja tuntemuksia kuin mitä sinäkin saat täällä jatkuvasti kokea.

        Tällainen mies on Teuvo Suni, kristityn, lihansa kuolettaneen ja Jeesuksen veressä vaeltavan ja uskovien kasteella kastetun Semper.Fideliksen mielestä (luonnehdinnat poimittu hänen kirjoituksistaan 22.8.- 20.12.2007):

        liikaa riehuva, paisunut, harhaoppinen, perkeleen lapsi, pahapietari, Helvetin luukkujen lonksuttelija, kiroaja, Helvettiin ohjaaja, säälittävä, Teuvo-parka, soidinlentoaan lentävä epätoivoinen mies, tuomiokiihkoinen houkka, omissa mehuissaan teutaroiva, amok-juoksua juokseva uskonnollinen mies, herjaajahenki, höyryävä, valheprofeetta, röyhkeä, filistealainen syyttäjä, oppi-isä, kiroaja, sunilainen, mutapainija, katkera, palavia nuolia ammuskeleva, Jumalan vastustaja, perkeleen apuri, kaupustelija, luopunut, pimeä, villipeto, ihmisparka, kouristunut, mentaaliongelmainen, rehvastelija, omavanhurskas, teatraalinen, tuomitseva, mahtaileva, sumuttaja, mytologi, fanaattinen löylynlyöjä, ahtaan portin mestari, sielunviholliselle haiseva, vihaaja, aggressiivinen, epätoivoinen, kiroava, verenhimoinen, epätasapainoinen, epänormaali, sairaalloinen, orjuuttaja, täyskahjo, petollinen, ymmärrykseltään pimentynyt, äkseeraaja, elämäkertahorinansa kaupustelija, naurettava jankuttaja, julmuri, valehtelija, eksyttäjä, säälimätön, rakkaudeton, kastehitleristi, suni-evankelista, pahuudessa täysi-ikäinen, sanan ymmäryksessä sikiöasteella, vanhoissa rytkyissä kulkeva, mielivaltainen, ylpeä, tuomari, julkea pilkkaaja, maagikko, anekauppias, petkuttaja, haisevan ja oksettavan harhainen, makaaberi, porttisulkeisten pitäjä, höynäyttäjä, mafioso, remuaja, pilkkaaja, herhiläinen, nylkyri, vanha, äkäinen, raateleva susi, inkvisiittori, turhanpuhuja, niskuroija, poltinraudalla merkitty, tuhoon tuomittu, desperaado, ihmisraunio, valheveli, uhkarohkea, tökerö, kerskailija, pikku-Napoleon, sokea, miinoittaja, palstaterroristi, häirikkö, loruilija, huijari, paatunut, pääjehu, piruettimestari, Veljien syyttäjä, taikauskoinen, salakavala, pöyhkeilijä, egoisti, raakalainen, tyhjä, säälimätön, ruoskija, hirviö, loitsuja, juonija, itserakas, kiljuva jalopeura, sopankeittäjä, mellastaja, pikkunilkki, monotoninen, haaksirikkoutunut, kulttipomo, uhkapeluri, karmea, vastenmielinen, herodesmainen styränki, kajahtanut, vihainen rakkikoira, kireäpipoinen, näyttelijä, diktaattori, Teuvo-Il Sung, raivokas, megalomaaninen, porttifilosofi, väärämielinen, härkä, kärppä, kaappari, korppi, merkillinen mies, väärä todistaja, itsekehuja, vähäjärkinen, saastainen, alhainen, tökerö, egosentrinen, huijari, väärentäjä, taruilija, aseiden paukuttelija, omissa mehuissaan isottelija, massapostittaja, hirmuvaltias, Gestapon otteita käyttävä, ihmissusi, Napoleon-syndroomasta kärsivä, kuolemankankea, jumalan varamies, Jeremia II, kuoleman kalman levittäjä, puskapelle, Pol Potin hengenheimolainen, sunologi, säälittävä, petetty, sepittäjä, itsensä ylentäjä, jumalaton, kenttäoikeuden päätuomari, luikertelija, epäkristillinen, mustan magian harjoittaja, vanha mies, vihollisen orja, perkeleen saran kyntäjä, Baabelin profeetta, teutaroija, kylmä, hyytävä, raaka, kyseenalainen, mätä, koin syömä, korskea kuin Herodes, tunkion kukko, armon halveksuja, Suni&Co., aamukiroilija, kakkapuheinen, Hitleriin verrattava, toivoton, häviäjä, amatööritason sääprofeetta, teosofisen humpuukin levittäjä, Ruukin rohveetta, maakuntasarjan painija, huuhaa-mies, Ruukin Mooses, verikoira, pyöveli, vaarallinen, häikäilemätön, estoton, sielunsa myynyt, vauhtisokea, vertahyytävä solvaaja, Ruukin Jeremia, narsisti, marttyyria esittävä, tyrkyttäjä, moraaliton sotilas, vihollisen vanki, vihollisen äänitorvi, hapattaja, valheen kylväjä, petturi, viekoittelija, mystikko, ideologi, kapinen susi, vankeudessa viruva, torven töräyttäjä, sirkuspelle, pikku pelinappula, kirologi, valheen liemen litkijä, rappiolla, ilotulittaja, mönjän nakkaaja, porttisulkeisten pitäjä, paise, herhiläinen, runoilija, valhevärssyjen väsääjä, palstajulkimo, nujertaja, häpäisijä, halvaannuttaja, Ruukin karhu, julma, raateleva, kangastus, perkeleen perikuva, luhistuva persoona, uskonnollinen peluri, patologinen valehtelija, pelle-hermanni, sielunvihollisen apuri, porttivahti, empiristi, kiristäjä, fariseus, klovni, tyly, retostelija, lavertelija, satanisti, agitaattori, Havukka-ahon Teuvo, kireä, pakkosyöttäjä, mafioso, outo veikko, kaunainen, show-mies, säälittävä ikämies, oman kunnian etsijä, hörhö, horroksessa, tyrmääjä,

        Jatkuu...

    • Jatkuu...

      römeä seireeni, tyrmäystippojen tarjoaja, väärä tuomari, kalifi, ylenkatseellinen, yliannostettu, ihmispolo, ruoskija, kavala, käärme, myrkynkylväjä, yleinen syyttäjä, näkyjen näkijä, kameleontin henki, saatanan siteissä, kukko, rymistelijä, nettisaarnaaja.

      Missä liene tämä herjaaja tänään? Ilmeisesti mullan alla. Viimeiset viestinsä hän kirjoitti helluntalaisten palstalla vuonna 2013.

    • spirito.di.verita

      Valehtelua ja liioittelua , en halua häätää sinua pois täältä...pelkoa , ahdistusta , masennusta ja kalseaa oloa!? Mitä sinä oikein keksit päästäsi noita valheita ?! juuri tämän takia uskottavuutesi on mitä on ...kieltämättä varsin huvittava lista :D mutta ehkä liian yliampuva :D Turhaan minä sokeaa yritän saada näkemään omia virheitään, nimittäin sinä olet sokea itsellesi ja lihan teoille joita toteutat . Nyt jätän sinut rauhaan toteuttamaan näitä "juttujasi" koska sinä et vain näe :) seuraavaan jos saisin vielä vastauksen niin saan tämän koettelemuksen loppuun...

      • spirito.di.verita

        26 Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." Ketkä ovat HE ? Koska Jumala sanoi meidän kaltaiseksemme joten Jumalia on oltava enemmän kuin yksi ...vai väitätkö Raamattua vastaan taas ?

      • Kaikkivaltias Jumala on kolmiyhteinen: Isä, Poika ja Pyhä Henki, jonka johdatuksessa kaikki kirjoitukseni ovat tänne kirjoitettu.

        Herjoihisi ei ole tarpeen puuttua muuta kuin tämän Jumalan totuuden kanssa. Sillä olet erinomainen esimerkki tällaisesta ihmisestä:

        "illoin pahaa tekoa ei pian seuraa rangaistus, ihmiset rohkaistuvat pahantekoon: moni syntinen tekee pahaa sata kertaa ja elää silti kauan.

        Tiedän kuitenkin, että Jumalaa pelkäävälle käy hyvin hänen jumalanpelkonsa johdosta,ja tiedän myös, että jumalattomalle ei käy hyvin: koska hän ei pelkää Jumalaa, hänen elinpäivänsä häipyvät kuin pakeneva varjo."

        Palaan huomenna ja selitän sinulle mitä tämä tarkoittaa.

      • spirito.di.verita

        Eli Isä=Aatami&Eeva , Poika=Aatami&Eeva , Pyhä Henki=Aatami&Eeva , Isä siis puhui Pojalle ja Pyhälle Hengelle luodessaan ihmiset ? Teuvo...sinä olet itse pahantekijä monellakin eri tapaa ja olet omille teoillesi sokea . Turhaa sinä minua manailet ja tänne on kirjattu kaikki sinun epäkohtasi .

      • spirito.di.verita

        Suosittelen sinulle Teuvo itsetutkiskelua , saattaisi avata tuota näkemystä itsestäsi aivan uudelle tasolle ...IHMISEN TASOLLE. Nyt jätän sinut lopullisesti rauhaan , kenties joku päivä kirjasi lukaisen mutta voi jäädä kiitos näiden ominaisuuksiesi joita olet tänne suoltanut ...Henkesi on koeteltu ja se ei hyvälle tuoksunut vaikkakin Totuus sieltä paisuneen egon takaa jotenkin kuului mutta koska olet paisunut on myös Totuus vääristynyt kauttasi . Puolustelet itseäsi kuurona koska pelkäät .. niin se vain on :) Ehdottomuus sen suhteen että omia virheitäsi et näe on iso miinus ja tälle tunnut olevan sokea . Onnea , menestystä ja hyvät kesän jatkot :) ja olen huomannut että aina kun joku jättää keskustelun kanssasi jäät leuhkimaan sekä ylpeilemään perään.... mutta sillekkin kaiketi sokea olet :D hei hei :)

      • Enää ei tarvitse ihmetellä, miksi jo ensimmäinen viestisi tällä palstalla täytti anteeksi antamattoman synnin kriteerit.

        Sen takasi sinun kolmiyhteinen jumalasi, Saatana, poika Aatami ja pyhä henki Eeva. Johtuen tästä Jumalan ilmoituksesta:

        "Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka, äitinsä kohdusta asti ovat valehtelijat eksyksissä.

        He haihtuvat ilmaan kuin savu. Niin kuin vaha sulaa tulen hohteessa, niin tuhoutuvat väärämieliset Jumalan edessä."

        Ja kun tuosta herjastasi ei rangaistusta tullutkaan, niin niitä alkoikin tulla solkenaan.

        Kohtaloosi riittyy myös saumattomasti tämä Jumalan ilmoitus:

        "Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä."

        Koirat ja siat ovat Jumalan paaduttamia, kaltaisiasi ihmisiä, joita tämäkin palsta on pullollaan.

        Heidän oksennuksensa on Pyhän Totuuden Hengen herjausta, ja kun kerran on oksennettu, niin:

        Heidän on käynyt juuri niin kuin sananlaskussa sanotaan: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa."

        Vajaan kahden viikon aikana olet sinäkin palannut lähes 50 kertaa oksennuksellesi ja joka kertaa on oksennus vain lisääntynyt.

    • SavitaipaleenSekopää

      Älä tuomitse Teuvo ettei sinua tuomittaisi
      Sillä samalla mitalla mitataan sinulle millä sinä mittaat muille.

      Olet itsellesi tuomion lukenut

      • SavitaipaleenSekopää

        Selvennykseksi sanon että nimimerkkini tarkoittaa sinua Teuvo ettet luulisi että siellä on toinenkin. Säästän sinut etsimisen vaivalta.

      • Sitä minä hieman ihmettelen, miten paljon nimimerkkejä sinne Hartaanselän hörhön pirttiin oikein mahtuu?

        Selvennykseksi minäkin kiitän nimeni inhoamisesta:

        "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin.

      • Minunmielestä

        Minun mielestä Savitaipaleen Sekopää on oikein miellyttävä ja Teuvoa kuvaava nimi.

      • Minunmielestä

        Samaa sarjaa kuin Hartaanselän hörhöhenget.

      • Tuollainentarina
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Sitä minä hieman ihmettelen, miten paljon nimimerkkejä sinne Hartaanselän hörhön pirttiin oikein mahtuu?

        Selvennykseksi minäkin kiitän nimeni inhoamisesta:

        "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin.

        #Sitä minä hieman ihmettelen, miten paljon nimimerkkejä sinne Hartaanselän hörhön pirttiin oikein mahtuu?#

        On se pirtti näköjään herättänyt mielenkiintoa ennenkin, mikäli kyseisen henkilön jutuissa on mitään perää?
        http://aijaa.com/ywwLQN

      • Vaikuttaasadulta

        On liian lennokas tarina ollakseen totta?

      • Saatanallisia satujahan nuo kaikki ovat, mutta v-ällien uhreille totisinta totta.

    • Minunmielestä

      Minun mielestä Teuvo ei ansaitsisi samanlaista kohtelua kuin mikä oikeille profeetoille kuuluu.

      "Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet?"

      • Teuvollepuskaan

        Tiedoksesi Teuvo että oikeat profeetat olivat oikeita juuri sen vuoksi kun puhuivat totta. Sinä puhut valhetta ja kuvittelet olevasi oikea profeetta.

      • Minunmielestä

        Jokin tässä yhtälössä mättää?

        Jos Teuvo valehtelee eikä puhu totta, niin miksi häntä kuitenkin vainotaan niin kuin hän olisi oikea profeetta?

      • IIsalmenInuiitti

        Kun olen palstaa seurannut niin kyllä se on Teuvo joka vainoaa niitä jotka uskaltavat häntä kritisoida.

      • Vaikkapääonpensaassa

        Mitä sun vaikuttaa puskissa piileksiä, kun kaikki tietää kuka olet.

    • Minunmielestä

      Minun mielestä Teuvo ei myöskään täytä väärän profeetan tunnusmerkkejä.

      Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet?

      Vai onko hän joskus miellyttänyt jotakin niin, että häntä olisi alettu pitää oikeana profeettana?

      Eikö Devout ole joskus ollut sitä mieltä?

      "LUKEKAA TEUVO SUNIN KIRJA

      Devout

      5.3.2007 10:55

      Kirjaa on parjattu raivokkaasti, syystä siitä, että siellä on paljastettu paljon vääryyksiä, alkaen siitä, kun piispa pötki pakoon, tarkastukseen kuuluvalta seurakunnan kyselytunnilta, kun näki Sunin olevan paikalla..

      Kirja tuo esille "rautalankamallina" Raamatun Totuuden, asettaen Raamatun ja vain Raamatun, yli kaiken.

      Lukekaa, mitä kaikkea kätkeekään sisäänsä, tämä rauhalliseksi luultu havumetsien maa!"

      • Teuvopuskapupujussi

        Tiedoksesi Teuvo sinne puskaan että sinua ei vainota, kokemuksesi on harhaa ja sillä on diagnoosinumerokin.

        Toisekseen sinua ei totuuden puhumisen vuoksi voi vainotakaan kun et edes puhu totta. Vainottu valheprofeetta voit korkeintaan olla kun löytäisimme sinulle vainoojan muualtakin kuin kuvitelmistasi.

    • Jokohan tämä spirito.di.verita masentui lopullisesti ja palasi takaisin pimeyden puskiin, omiensa luo, kun hänen erinomainen ristiretki ei tuottanutkaan toivottua tulosta.

      Minun puolesta saat vielä yhden mahdollisuuden. Ota yhteyttä Hartaanselän vl-johtomieheen, jolla on viime vuodelta jäänyt tynnyri tervaa, kun hänenkin ristiretkensä minun tervaamiseksi epäonistui pelkuruuden hengen vuoksi.

      Minulta saat sähköpostin kautta hänen yhteystietonsa.

      Tulkaa sitten yhdessä tänne Savitaipaleelle. Täällä on teidän suunnitelmille vallan erinomainen paikka; ALTTARIMÄKI.

      Siellä voisit sinä uudemman kerran, ja kovalla äänellä huutaa minulle vasten kasvoja tämän mantrasi:

      "Teuvo Sunissa oleva saastainen henki, vannotan sinua Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Golgatan veren voimassa; Lähde hänestä!! Lähde hänestä välittömästi, Jeesuksen nimessä!! Teuvo Suni on Jeesuksen Kristuksen omaisuutta, eikä sinulla ja sinun demoneillasi ole Teuvoon mitään oikeutta!!Nyt en puhu sinulle Teuvo, vaan sinussa olevalle demoniselle hengelle:

      Teuvo Sunissa oleva saastainen henki, vannotan sinua Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Golgatan veren voimassa; Lähde hänestä!! Lähde hänestä välittömästi, Jeesuksen nimessä!! Teuvo Suni on Jeesuksen Kristuksen omaisuutta, eikä sinulla ja sinun demoneillasi ole Teuvoon mitään oikeutta!!"

      Sillä minuakin oikeasti kiinnostaa, pystyykö Saatana minulta Totuuden Hengen riistämään, vaikka Jeesus Kristus sanoi:

      "Kukaan ei voi heitä riistää Isäni kädestä, sillä Isä ja minä olemme yhtä."

      Jos tämä ei vieläkään onnistu, niin sitten voisitte yhdessä tuon vl-johtomiehen kanssa yrittää tervaustani.

      • Muistuttaja

        Muistapa ottaa aamulääkkeesi Teuvo, sillä vain otettu lääke auttaa.

      • Jos minä olisin kaltaistesi ihmisten kiitoksen tarpeessa, minä valehtelisin ja sanoisin:

        Kyllä minä olen muistanut ne 5 lääkärin määräämää lääkettä säännöllisesti ottaa, varsinkin, kun tiedän, että jos jätän ne ottamatta alan heti nähdä lentäviä mustia kissoja.

        Niin te ihastelisitte ja sanoisitte: "Teuvo on sittenkin oikea profeetta!"

        Mutta kun en tällaisia kiitoksia tarvitse, tuotan sinullekin pettymyksen kertomalla totuuden:

        Minulla ei ole lääkärin määräämiä lääkkeitä. Joskus otan magneesiumia, kun jaloista alkaa öisin vetää suonta, kuten tavataan sanoa.

      • ei-lahkolain

        de.spirit vaikuttaa henkien loitsujalta eli noidalta, kun tuollaisia loitsuja lukee

      • En tiedä yhtään tapausta, että tuo hurmahenki ja Veren voima olisi tullut kehenkään ihmiseen tämä Jeesuksen kastekäskyn kautta:

        1. Kaikkivaltiaan Jumalan ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kastekäsky:

        Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

        Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

        "Ollessaan heidän kanssaan aterialla Jeesus sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet.

        Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää."

        Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: "Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?"

        Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut.

        Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."

        Vuosien aikana olen tavannut muutaman luterilaisen papinkin, joissa on tuo hurmahenki ja Veren voima.

        He ovat saanet sen, kun Israelin matkoilla ovat käyneet salaa kastattamassa itsensä uudelleen.

        Veren voima kyllä siirtyy sellaisen ihmisen käsien alta, joka on joskus sen itseensä saanut.

        Tällä palstalla tästä on erinomainen esimerkki, entinen ystäväni. kymmenien nimimerkkien legioonalainen.

        2. Tämän maailman jumalan, Saatanan, ja hänen Antikristus poikansa kastekäsky:

        Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.

        Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

        Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä.

        He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat."

        Tämän on joku alkuseurakunnan totuuden hylännyt ihminen onnistunut lisäämään Markuksen evankeliumin loppuun. Sillä alkuperäisen Markuksen evankeliumin 16. luku päättyy jakeeseen 8:

        "Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät."

        Ei tosin ole mahdotonta sekään, että Paavali itse, tai joku hänen seuraajansa olisi onnistunut tämän Markuksen evankeliumin loppuun lisäämään.

        Sitä puoltavat myös Paavalin nuotiosta nostama käärme, kielillä puhuminen, pahojen henkien pois ajaminen ja hänen rättisulkeisensa.

      • ei-lahkolain
        TeuvoSuni kirjoitti:

        En tiedä yhtään tapausta, että tuo hurmahenki ja Veren voima olisi tullut kehenkään ihmiseen tämä Jeesuksen kastekäskyn kautta:

        Viisautesi olet saanut ylhäältä erottaa nuo kaksi eri kastekäskyä.

        Siinä jälkimmäisessä Saatanan ja poikansa antikristuksen kastekäskyssä ei todellakaan mainita Pyhästä Hengestä mitään. viitataan vain epämääräisesti "evankeliumiin" ja sitten seuraaviin ihmeisiin ja muihin outouksiin, joita tuon hengen saanut voi tehdä.

      • Tähän riittää vastaukseksi tämä yksi ainoa Kristuksen lause:

        "Ilman minua te ette saa aikaan mitään. "

        Jos totuus olisi ihmisjärjellä ymmärrettävissä, tuskin tätä rajua eksytystä olisi koskaan tullutkaan.

        Mutta kun joka ainut maailman syntynyt ja syntyvä ihminen, on sen erinomaisesti onnistuneen paratiisin herätyskokouksen eli mission toimesta jo valmiiksi herkistetty Saatanan ihanille valheille, niin ei ole ihme, että jo vuonna 90 oli koko maailma tämän missiomestarin hallinnassa.

        Ja on oleva sitä ihmiskunnan tuhoon saakka.

      • ei-lahkolain
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Tähän riittää vastaukseksi tämä yksi ainoa Kristuksen lause:

        "Ilman minua te ette saa aikaan mitään. "

        Jos totuus olisi ihmisjärjellä ymmärrettävissä, tuskin tätä rajua eksytystä olisi koskaan tullutkaan.

        Mutta kun joka ainut maailman syntynyt ja syntyvä ihminen, on sen erinomaisesti onnistuneen paratiisin herätyskokouksen eli mission toimesta jo valmiiksi herkistetty Saatanan ihanille valheille, niin ei ole ihme, että jo vuonna 90 oli koko maailma tämän missiomestarin hallinnassa.

        Ja on oleva sitä ihmiskunnan tuhoon saakka.

        Samanlailla uskon kuin sinäkin tuon asian olevan.

        Uskon myös, että Raamattu sisältää sekä oikean että väärän opin. Totuuden ja valheen. Oikean suunnan että eksytyksen tien. Eksytyksen ja valheen oikean rinnalla . Oikean kasteen ja väärän kasteen. Matteuksessa oikea ja väärä valheellinen kaste kuvataan Markuksen lopussa. Vaikka olisi juuri tuon Paavalin sinne kirjoittamaa tekstiä omine käärmekokemuksineen. Paavalihan oli jonkinlainen spiritisti, kun erkani ruumiistaankin niitä Saatanan ilmestyksiä katselemaan.Puhui sekavia hurmoskieliä henkivaltojen ohjauksessa jne.

      • OtapanelääkkeesiTeuvo

        No niin ei-lahkolain/Teuvo, otapa ne jakomielitautilääkkeesi ettet koko päivää keskustele itsesi kanssa.

      • ei-lahkolain
        OtapanelääkkeesiTeuvo kirjoitti:

        No niin ei-lahkolain/Teuvo, otapa ne jakomielitautilääkkeesi ettet koko päivää keskustele itsesi kanssa.

        Sinulle, Jumalanmiehien pilkkaajalle tuli tämä sananpaikka:

        5. Moos. 28:28
        Herra lyö sinua hulluudella, sokeudella ja mielisairaudella.

      • Tässäpä taas tämä Hartaanselän hörhö kävi pari kertaa oksentamassa pahan olossa, kun sai siihen voimaa varastamastaan nimimerkistä.

      • Taudinkuvaasikuuluu

        Suomessa on viisi ja puoli miljuunaa ihmistä ja näet Devoitin joka paikassa. Luulisi sinun itsesikin ymmärtävän että jotakin on pielessä.

      • ei-lahkolain
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Tässäpä taas tämä Hartaanselän hörhö kävi pari kertaa oksentamassa pahan olossa, kun sai siihen voimaa varastamastaan nimimerkistä.

        Teuvolle tiedoksi:

        tuo outo tyyppi on vienyt jo aikaisemmat nimimerkkini ja rekisteröinyt ne itselleen: ei-lahkolainen ja ei-lahkolaine

        nyt käytän nimimerkkiä ei-lahkolain....saas nähdä milloin varastaa senkin ja rekisteröi itselleen, pois keskusteluista

      • PöhkököoletTeuvo

        Teuvo/eilahkolain. Ei varasteta jos rekisteröit sen itsellesi.

      • Missä.moraali

        Varkaan ajatusmaailmaan siis kuuluu, että kaiken saa varastaa, minkä irti saa.

      • Penuela

        Käykää vain. Käykää kuin sudet kimppuun. Kolme hyökkää yhdestä suuntaa...kymmenen sutta yllytettynä.. hyökkää..yksinäinen....saman lajiin jäsen.. raadelkaa ..häpeän teitä.
        Häpeän teitä sydämmeni pohjasta. Rukoilen puolestanne....rukoilen yhdessä Teuvon kanssa.

    • Teuvoaeitarvittu

      Saatanalla on kiire, koska se tietää, että sen aika on lyhyt.

    • Montako kertaa tämä on toistettava:

      Jos jollakin on sydämessä vaikkapa vain sinapinsiemenen verran rakkautta ja kaipausta totuuteen, ja tahtoisit siitä itsekin jotakin kirjoittaa, niin rekisteröi nimimerkkisi tai oma todellinen nimesi, jos sinulla on rohkeutta sillä kirjoittaa.

      Sillä elämme rosvojen ja varkaiden valtakunnassa:

      "Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo."

      Lukekaa tämä:

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14135248/teuvo-suni-rosvojen-luolasto

      • Penuela

        En voi kirjoittaa nimelläni. Vaikka haluaisin.. vaikka se ihminen jonka tunsin on ollut jo ,vuosia vankimielisairaalassa.. en koe olevani turvassa. Olin uskossa. Neitsyt.. minut "raiskattiin" heitettiin tien oheen kuolemaan. En voi puhua nimellä. Jos haluat teuvo puhua nimellä..keksit kylä keinon..odotan..

    • Juntta-lukkari
      • Ihan hyvä. Minkä porton virsikirjassa tämä jo on?

    • Mukava havaita, ettei väärämielisillä ole ollut juhannuksen aikana tarvetta kirjoittaa tähän keskusteluun yhtä ainoaa herjaa.

      • fffffffffffffffff

        Oletko homoseksuaali tai lasten hyväksikäyttäjä juoppo ? valehtelija , korottaja tahi muu vastaava ?

      • fffffffffffffffff kirjoitti:

        Oletko homoseksuaali tai lasten hyväksikäyttäjä juoppo ? valehtelija , korottaja tahi muu vastaava ?

        Sanon Totuuden, vaikka et sitä enää ymmärrä:

        Ysikään Jumalan valittu ei ole sellainen kuin sinä:

        "homoseksuaali tai lasten hyväksikäyttäjä juoppo ? valehtelija , korottaja tahi muu vastaava? "

      • fffffffffffffffff

        Ymmärrän minä , ja en ole sellainen kuten väität joten miksi sellaista väität ? Olet erehtynyt ....tekeekö Totuuden Henki sellaista? Erehtyy asioissa? Mutta oletko sinä noita joita kysyin....oletko Jumalan valittu?

      • fffffffffffffffff

        Eli olet joko noita kaikkia taikka Jumalan valittu . hmmmmm

      • fffffffffffffffff

        Joko erehtyväinen Jumalan valittu taikka homoseksuaali lastenhyväksikäyttäjä....eli kumpi? erehtyväinen vaiko homokäyttäjä?

      • fffffffffffffffff

        Todistaisitko Jumalasi minullekkin ? Aluksi olit Paavalin puolella ja nyt vastaan ja onhan näitä epäkohtia kerrottu jo monia joten miksi Totuuden Henki olisi ailahteleva luonne? Koska sinä itsesi korottaja, tuomitsija Teuvo olet sekaisin....siksi :)

      • fffffffffffffffff kirjoitti:

        Todistaisitko Jumalasi minullekkin ? Aluksi olit Paavalin puolella ja nyt vastaan ja onhan näitä epäkohtia kerrottu jo monia joten miksi Totuuden Henki olisi ailahteleva luonne? Koska sinä itsesi korottaja, tuomitsija Teuvo olet sekaisin....siksi :)

        Tässä on syy sinun herjoillesi, kun kummeksut sitä, miksi en ole kanssasi siellä riettauden virrassa, lihan himoista nauttimassa:

        "Aivan riittämiin te menneenä aikana elitte niin kuin pakanat tahtovat, ryvitte irstaudessa ja himoissa, juoppoudessa, mässäilyissä ja juomingeissa ja palvelitte epäjumalia jumalattomin menoin.

        Nyt he kummeksuvat sitä, että te ette enää riennä heidän kanssaan samaan riettauden virtaan, ja syytävät herjauksiaan.

        Mutta he joutuvat tekemään tilin hänelle, joka on valmiina tuomitsemaan elävät ja kuolleet."

      • fffffffffffffffff

        Ei äijä myönnä virheitänsä :D Alkaa kirjoittamaan ihan muista asioista kun pitäisi ottaa vastuu paskanjauhannoistansa !

        Jos Kristukselta saamani opetuksen ja Hengen virheeksi myöntäisin, olisin heti siellä riettauden virrassa kanssasi paskanjauhannoissa.

      • fffffffffffffffff kirjoitti:

        Ei äijä myönnä virheitänsä :D Alkaa kirjoittamaan ihan muista asioista kun pitäisi ottaa vastuu paskanjauhannoistansa !

        Menikö aine väärään kurkkuun, ja jauhaminen päättyi siihen?

      • Penuela

        Olitko ennen kolukiusaaja? Taisitt olla........etkö edes häpeä? Minä ainakin häpeäisin jos olisin sinä.

      • Peniel
        fffffffffffffffff kirjoitti:

        Ei äijä myönnä virheitänsä :D Alkaa kirjoittamaan ihan muista asioista kun pitäisi ottaa vastuu paskanjauhannoistansa !

        Sinäk myönsit virheesi..?? Voi helvetti! Oot justbse kiusaaja joka kiusa
        Si mu kaikki mun koulu vuodet..kaltaistesi vuoksi kärsin yhä. Vihaan kaltaisijasi.. ööö.. en vihaa.. onneksi en.. säälin sinua.. et ymmärrä ihmisyydestä mitään..Matkusta Intiaan jos haluat
        Meditoida.
        Elä ja asu suomessa jos haluat löytää sielusi..paikan josta olet kotoisin.

      • Penuela
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Jos Kristukselta saamani opetuksen ja Hengen virheeksi myöntäisin, olisin heti siellä riettauden virrassa kanssasi paskanjauhannoissa.

        En oo sua vastaan. Saat niin paljon viha postia.. ulkona sataa kaatamalla...olin juuri sateessa..tuntuu että sydän on täynnä sanottavaa.. oma suku onkin yhtääkkiä viha mies..ei.. en ole jehovantodistaja.. tosin.. olen kristuksen vapauttama..autatko ?minua

    • Penuela

      Voi eiiiiii!!!! Taasko tää meni tänne parjaus osastoon. Ooh.. oon niin väsynt etsimään ," teuvoja" tehkää mitä haluatte.. lukemani perusstteellla "teuvo" on jo kivitetty. . Hävetkää.. minä häpeän teitä. Eikä yksikään teistä pääse ... sinne. Minne haluatte. Eikä yksikään teistä tunnista Jeesusta..vaikka hän kävelisi teitä vastaan. Hävetkää kaikki yhden kimppuun käyvät/ hyeenat .

    • Penuela

      Annteeksi..

    • Penuel

      Tiedoksi.. kukaan ei auta..minulla ei ole enä ketään. Olen tosissani miettinyt ja nyt myös päättänyt . Arvostan sisukkuttasi hyökkääjiäsi vastaan. Olet vahva teuvo..minä en ole..luovutan...en jaksa enää....taistella...miksi?miksi kaikki.hyvä mihin pyrin kääntyy helvetiksi...miksi kaikki mitä pahaa minulle on tapahtunut.......apua!!!

      • Penuela

        Toivotan kaikille uskoville.. teuvo sunin vihaajille Jumalan rakkauden täyttä elämää.. toivottaessani näitä ymmärrän mitä toivon. Toivon että .. rukoilen puolestanne. Samaa "rakkautta" tai vihaa mit olette osoittaneet..saatte t itsekkin. Jumala ei vihaa...ihminen vihaa..kiitos teuvo ettää puolustit Jumalaa syntisessä maailmassa.

      • Änyel

        Olen pettynyt itseeni..meneti kaiken. 7 lapsenlasta ja olen itse 55v. Vihaan itseäni!! Miksikö.. en tiedä.. en. Tiedä..!!!!!!!!!

      • Änyel kirjoitti:

        Olen pettynyt itseeni..meneti kaiken. 7 lapsenlasta ja olen itse 55v. Vihaan itseäni!! Miksikö.. en tiedä.. en. Tiedä..!!!!!!!!!

        Jos olet jo luopunut kaikesta, kuten Kristus tahtoo, niin miksi vielä raahaat mukanasi erilaisia nimimerkkejä?

        Miksi et tule esille Kristuksen tahdon mukaisesti totuudessa, omalla nimelläsi.

        Sillä Kristuksen tahdonmukainen iankaikkinen elämä alkaa tästä:

        "Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

        Ja jatkuu tästä:

        "Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni.

        Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni."

        Taivaan hääpukuun, Pyhään Henkeen, puetaan täällä:

        "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.

        "Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.'

        Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.'

        Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.'

        Kun katselen viestisesi kelloaikoja, herää epäilys, että juovuksissa sinä olet tänne tullut:

        "Ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä; ne, jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä."

    • Penuela

      Kirjoitan tosiaan öisin. Toisille on suotu unen "lahja" minulle unettomuuden helvetti. Ja välillä kyllä.olen nauttinut viinipuun hedelmän mehua. Se ei tee minusta pahaa tai huonoa ihmistä. Öisin.. kun valvon...mietin pahoja tekojani..rukoilen läheisteni puolesta ja luen Sanaa. Kiitän Taivaan isää siitä etten ole ottanut koukuttavia kemikaaleja unettomuuteeni..masennukseeni..jne.. kemikaali vapaa jee.. tänäänkin avasin punaviini pullon..ja sitä olen nyt nauttinut..toivossa että edes aamulla saan parin tunnin unet.
      Katolinen kirkko uskoo olevansa asemassa jossa ihmisen on seurattava heidän sääntöjään mukisematta..paavi on minun slilmssäni kyseenalaisessa asemassa. Et kai ylennä itseäsi? En tule kumartamaan tai suutelemaan "jalkojasi" totuuteni on SANA

      TERVEISIN. RAKKAUDELLA riitta marjuaho

    • Penuela2

      "Keitä te olette..en teitä tunne" ei tod. Tarkoita nimi merkkejä. Keitä ie tunneta?? Heitä joiden suu puhuu muuta kuin sydän.
      Pienestä onnettomasta tytöstä asti olen rukoillut..koko elämäni.siitä jo kun minut hylättiin.. aina ainoa kantava voima on ollut USKO.Jahve/Minä olen. JaJeesus.
      En luota sinuun Teuvo Suni. En lluota yhteenkään lhmiseen.. tiedätkö mitä? Minä olen huutavan ääni erämaassa,. Sinulla ei ole oikeutta minua tuomita. Mutta tumitse vain...saman tuomion saat itse..juurisen millä itse tuomitset muut . Riitta marjuaho

      • Penuela

        Tiedän syntini..kaikki pahat teot. Vastaa niistä tse. 24/7 ne ovat edessäni. Jos olisit Jumala tai Jeesus.. ET OLE!! . JUMALA TAI EDES POIKA!.. et voi tuomita minua kuten en minä sinua. Olen etsinyt jo koko elämäni yhteisöä ja uskovia jotka ottaisivat vastaan minut..olen kiertänyt eri paikkakunnilla..eri yhteiöissä uskovien kokouksissa..turhaan. en ole "Jeesus" mutta olen kyllä huutavan ääni erämaassa! Olen yksi heistä jotka tasoittavat tiet Jeesuksen tulla.
        Riittamarjuaho

      • Montako pahaa henkeä sinun kauttasi kirjoittaa:
        Penuela
        Änyel
        Penuela2
        Riitta marjuaho

        Eikä edes Marjuahoa löydu Väestörekisterin tiedoista.

        Tässä sinulle totuutta tuomitsemisesta:

        Jeesus ei tätä sanonut omilleen, vaan kaikille Saatanan tekopyhittämille:

        "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.

        Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?

        Kuinka voit sanoa veljellesi: 'Annapa kun otan roskan silmästäsi', kun omassa silmässäsi on hirsi?

        Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä."

        Hänen omat opetuslapset saivat toisenlaisen käskyn.

        Tässä Jeesuksen totuuden sanat omilleen - minullekin:

        "Koko ajan, kaikissa koettelemuksissa, te olette pysyneet minun kanssani.

        Niinpä minä annan teille annan teille kuninkaallisen vallan, niin kuin Isäni on minulle antanut."

        "Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein."

        Ja kun Jeesuskaan ei ketään tuomitse, eivät sitä tee myöskään hänen omansa, vaan tuomio tuleekin niiden sanojen kautta, jotka hän, ja hänen omansa julkituovat:

        "Jos joku torjuu minut, eikä ota sanojani vastaan vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut maailmaa tuomitsemaan vaan pelastamaan sen.

        Jos joku torjuu minut, eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä."

        "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt."

        Tämä on yhtäpitävä Jumalan profeetoilleen antamalla käskyllä:

        "Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut vastuuseen hänestä.

        Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen jumalattomuudestaan pelastaaksesi hänet, hän kuolee syntiensä tähden -- ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut."

        Totuuden kokee tuomitsemisena joka ainut Saatanan synnin orjuuteen jäänyt.

      • Penuela
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Montako pahaa henkeä sinun kauttasi kirjoittaa:

        Näinkö sinä sanot minulle!?montako en tiedä..Sinä varmaan tiedät. Varoitus. . Miten edes saatat epäillä..He tekivät minkä tekivät..Minä menetin heidät. Molemmat..kaikki. .ei ollut vaihtoehtoa.... jos en kerro että tekivät vääriin. !Kerroin. . Tuo on varkaus..Tuo on petos...Montako pahaa henkeä!!!?? Kerro sinä jos tiedät!!

    • Penuela

      Olen väsynyt..taas monta yätä on mennyt ilman unta. Sopiiko että rukoilen nyt? ' kiitos. Rakas taivaan isä.. kiitos että. Lähetit poikasi edestämme. JAHVE'.. tiedän että olet...jo aikojen alusta... olisitko myös minua varten? Minut hylättiin..otit minut hoiviisi..eksyin ja tein syntiä.omatuntoni soimaa minua siitä alati. Rukoilen sydämeni pohjasta.. auta minua. Herra.. minulla ei ole enää ketään muuta. Armahda.. en pysty nukkumaan. Silmäni painuvat uneen..painajaiset herätävät minut. Aina kun nukahdan..herään aseen piippuun kasvoillani. Tein kuoleman synnin...armahda herra! Auta minua löytämään seurakuntani ja kirkko joka tukee. Amen. Riitta marjuaho

    • Penuela

      Mikä on nyt paremmin sinulle? Ehkä hyvä olo että sait tahtosi lävitse?

      Onko hyvä olo.. kun oon nyt vaarassa!?

      Elätkö jossain onnen auvolassa!? ... nyt en saa unta ees sen vertaa kuin aiemmin.
      Pelkään nyt joka yö.. just ku pääsin rauhaan.. TÄTÄKÖ HALUSIT .RIITTA MARJUAHO .
      ON NIMENI!

    • Penuela

      en halunnut loukata . ajattelin.. joku on niin kuin [email protected] ollut. tyhm@ uskoivainen.. se min@ olen. naurakaa mink@ jaksatte.. min@ itken...... yksin..

    • penuela

      anteeksi..olen etsijv@ ..menenpois. kiitos.

    • Penuela

      olen pahoillani. anteeksi
      . rukoilen puolestanne. rakkaudella ...riitta marjjuaho.

    • Tämä vielä vinkiksi Hartaanselän Herjauskeskuksen johtajalle:

      Kun seuraavan kerran käyt Paavolan kirkolla, kehotan sinua menemään juttusille kyseisen kirkkoherran luokse, jolloin saat häneltä itseltään kuulla, vieläkö tuo kiusallinen olo jatkuu.

      Ilmeisesti olet palannut takaisin tuon porttokirkon helmaan, kun hänestä jatkuvasti huolta kannat?

    • Penuela

      Kuule Teuvo. .Annan nyt sulle neuvon. Mieti vähän..Onko asenteesi .??

      Moni asiasia minkä sanot on hyvä. .luulet kuin
      .agressiosi on helvetistä
      .uskot että tulee Jumalasta. Hedelmäsi on mätä. Mistä hedelmistä Teuvo Suni tunnetaa!?Miksi ajattelen nyt näin? Jeesuksen sanoma ei ole Teuvo uskossasi. Vihaat..tuomitset..ne anna anteeksi..jne..jne...jne..

      • Jeesus vastaa Penuelalle itsensä ja todistajansa puolesta:

        "Luuletteko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa! "

        "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt."

        Uskoisit jo, että minulta et tällaista lohdutusta itsellesi saa:

        "Rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala on rakkaus, joka pelkästä armosta on meidät kaikki uskovat pelastanut, koska kukaan meistä ei voi tietää totuutta.

        Mutta jos joku kuitenkin aiheuttaa teille ahdistusta, masennusta ja kalseaa oloa, ilmoittaessaan päässeensä ahtaasta portista sisälle ja saaneensa Kristukselta hänen Henkensä ja sen myötä tietoonsa koko totuuden, niin tietäkää tämä; tällaisesta ihmisestä on jo tullut narsisti, puoskari ja toisten tuomitsija.

        Muistakaa, mitä rakas veljemme Paavali on tällaisista ihmisistä kirjoittanut:

        "Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu."

        Ja onhan eräs tuttu rovastimmekin, Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja, sanonut:

        "Ei Jumala enää tässä ajassa voi puhua yhdellekään ihmiselle."

      • Penuela
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Jeesus vastaa Penuelalle itsensä ja todistajansa puolesta:

        Tästä tiedän sinut Teuvo Suni saatanan lähettilääksi. Paavali oli Juudas! Jumalan mies tietäisi etkö ymmärrä!? Paavali oli Juudas. Pettäjä. .oman edun tavoittelija. Juuri niin kuin sinäkin. Jeesus vastasi Teuvo. .Kiitos. kauan olen etsinyt ihmistä joka ymmärtäisi mitä etsin.. Sen että Jeesuksen jalan jäljet ovat osa minua..joskus..pian! ? En tiedä..Kukaan ihminen joka "lulee" olevansa Jeesus. Ei ole minua varten.Teuvo. ....
        Edellinen joka luuli olevansa enemmän kuin oli on nyt vankimieli sairaalassa. Kivilohkare alias Erkki Huttunen.

      • KiitoksiaPenjuela

        Olipas hyvä veto rinnastaa Teuvo tuohon tyyppiin samaa sarjaa molemmat.

      • Penuela kirjoitti:

        Tästä tiedän sinut Teuvo Suni saatanan lähettilääksi. Paavali oli Juudas! Jumalan mies tietäisi etkö ymmärrä!? Paavali oli Juudas. Pettäjä. .oman edun tavoittelija. Juuri niin kuin sinäkin. Jeesus vastasi Teuvo. .Kiitos. kauan olen etsinyt ihmistä joka ymmärtäisi mitä etsin.. Sen että Jeesuksen jalan jäljet ovat osa minua..joskus..pian! ? En tiedä..Kukaan ihminen joka "lulee" olevansa Jeesus. Ei ole minua varten.Teuvo. ....
        Edellinen joka luuli olevansa enemmän kuin oli on nyt vankimieli sairaalassa. Kivilohkare alias Erkki Huttunen.

        Se ei ole minun syyni, ettei nimesi olet ollut Karitsan elämänkirjassa, ja siksi herjaat häntä Saatanaksi:

        "Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan."

        Hyvin olet säilyttänyt kaukaisten esi-isiesi uskon:

        "Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja ja palvelija samaan kuin isäntä. Jos talon isäntää nimitetään Belsebuliksi*, (Pahojen henkien päämieheksi) kuinka paljon helpommin sen nimen saa talonväki! "

        Kiitos herjauksestasi ja taivastilini kasvattamisesta:

        "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin."

        "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa.

        Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.

        "Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.

        "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.

        Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.

        Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa."

      • Penuela
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Se ei ole minun syyni, ettei nimesi olet ollut Karitsan elämänkirjassa, ja siksi herjaat häntä Saatanaksi:

        "Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan."

        Hyvin olet säilyttänyt kaukaisten esi-isiesi uskon:

        "Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja ja palvelija samaan kuin isäntä. Jos talon isäntää nimitetään Belsebuliksi*, (Pahojen henkien päämieheksi) kuinka paljon helpommin sen nimen saa talonväki! "

        Kiitos herjauksestasi ja taivastilini kasvattamisesta:

        "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin."

        "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa.

        Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.

        "Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.

        "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.

        Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.

        Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa."

        Tovin uskoin.olin sokea. Niin kuin itse sanoit olet "valon lähettiläs" lusifer minulle riittää yksi kokemus tämän kaltaisesta "lähettiläästä" niinkuin Jeesus sanoi "hedelmistä puu tunnetaan."

    • Vastaisi edelleenkin mielellään, jos Saatana saisi palvelijansa tulla kyselemään.

    • Eipä uskaltanut Hartaanselän vl-johtomies tulla tänne herjaamaan, vaan alkoi jälleen kärkkyä kunniaa itseltään uudella herjauksella.

      Eiköhän sinne ala vähitellen tulla hänen omia henkiään aamenia huutelemaan.

    • Palstaaseuraava

      Teuvo, olisi mukava nähdä vastauksesi tähän kysymykseen. Tiedän että saat raivokohtauksen kuten tavallisesti, olethan kuin Jeesus omien sanojesi mukaan. Yritä kuitenkin hillitä itsesi ja vastaa asiallisesti.

      """Nimimerkki TeuvoSunille evankeliumiin ja pelastukseen liittyvä kysymys.

      Olet tällä palstalla useaan otteeseen ja avoimesti kertonut, että virheesi (syrjähyppysi) sait vaimoltasi anteeksi näin:

      "Polvistuimme ja kerroin hänelle mitä vuosia sitten olin tehnyt, ja kysyin: "Voitko antaa tämän minulle anteeksi?" Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi: "Voin."

      "Sillä hetkellä tunsin itseni tiimalasiksi, joka oli täynnä mustaa mönjää. Se lähti valumaan päästä alaspäin ja valumisrajan tunsin jokaisessa kehon kohdassa. Kun se oli valunut jalkojen kautta lattialle, tuli tilalle jotakin puhtaan valkoista. --- Olin päässyt läpi ahtaasta portista. Saanut kohdata Kristuksen jo toisen kerran, ja syntyä taivaan kansalaiseksi. Tätä uudestisyntymistä kutsutaan Raamatussa myös sydämen ympärileikkaukseksi, ja vaatteiden valkaisemiseksi Karitsan veressä. Siinä ihmisen syntinen luonto revitään pois ja kivisydämen tilalle asennetaan uusi sydän, johon itse Kristus tuli Totuuden Henkensä kautta ikuisesti asumaan."

      Kuitenkin, olet myös todennut, että vaimosi antoi vain huulillaan anteeksi, ei sydämellään. Vieläpä olet todennut Raamattua siteeraamalla, että "viholliset ovat oman talon väkeä".

      Kuinka siis on mahdollista, että vihollisena ja saatanan orjana ja palvojana pitämäsi lähimmäinen, vaimosi, on yhdellä epäaidolla ja valheellisella sanalla "voin" kyennyt saamaan aikaan sellaisen todellisen puhdistumisen, uudestisyntymän, joka Jumalalle kelpaa? Kuinka siis olet voinut valheen kautta tulla toden opetuslapseksi?

      Jatkokysymykset:
      Miksi pidät itseäsi uudestisyntyneenä, vaikka et ole antanut vaimollesi anteeksi?
      Miksi et pidä vaimoasi uudestisyntyneenä, vaikka hän kuitenkin antoi anteeksi sanomalla "voin"?

    • Siinä ahtaanportin tuskassa Pyhä Henki otti minut kiinni aviorikoksesta, eikä vaimoani.

      Kristuksen Hengen läsnäolo taksi sen, että pystyin tunnustamaan syntini ja kokemaan vaimon anteeksiannon.

      Vaikka hän ei olisikaan anteeksi antanut ei se olisi estänyt minulta Pyhän Hengen saamista.

      Hän jäi edelleen Saatanan synnin orjuuteen, jotta Kristuksen ilmoitus kävisi toteen:

      "Viholliset ovat oman talon väkeä."

      Se ei ole minun vallassani, milloin Pyhä Henki ottaa hänet kiinni synneistään.

      Sama juttu sinun kohdalla, koska Saatanan synnin orjana olet edelleen Totuuden vihollinen, ja Pyhän Hengen herjaaja.

      Sinunkin saatanalliset herjauksesi Totuuden Henkeä kohtaan ovat selvä todistus siitä, että olen Kristuksen valittu.

      • väitämitäväität

        Mutta kun tosiasia on, että vaimosi antoi kyllä sinulle anteeksi mutta sinä et ole antanut hänelle anteeksi tänä päivänäkään. Sinä olet vain itse tykönäsi päättänyt, että vaimosi edustaa "vihollisia, jotka ovat oman talon väkeä". Siis sinä pidät vihollisuutta yllä vaimoasi kohtaan, et siis rakasta häntä. Ja tuon rakkaudettomuuden täytyy johtua kykenemättömyydestä anteeksiantoon.

        Näin täytyy olla:
        Vaimosi täytyy olla uudestisyntynyt uskova kristitty, joka antoi anteeksi.
        Mutta sinä itse et ole uudestisyntynyt uskova kristitty, koska elät anteeksiantamattomuudessa.

        Muuten, Jeesus ei joutunut mielettömän raivon valtaan, fariseukset joutuivat.

      • Justiinsajuujuu

        Tuttua Teuvon riehuntaa mutta eipä voinut valheillaan totuutta muuttaa. Näkeehän tuon sokea reettakin ettei tuollainen riehuja kuin Teuvo ole oikeasti uudestisyntynyt.

      • Justiinsajuujuu kirjoitti:

        Tuttua Teuvon riehuntaa mutta eipä voinut valheillaan totuutta muuttaa. Näkeehän tuon sokea reettakin ettei tuollainen riehuja kuin Teuvo ole oikeasti uudestisyntynyt.

        Samoin näkevät kaikki kaltaisesi, jotka Saatana on pimeyden puskissa sokeuttanut Totuuden valolle, kun on nimennyt sen narsismiksi

      • Penuela

        Näin kärsimyksesi Teuvo.näin että aidosti kadut tekoasia. Anteeksi anto. On luonasi. Mite voin taas .. edes täällä langeta samaan halpaan. Todistaa tyhmyyteni.

    • Kuplapuhkeaa

      Mal.2:4. Eikö meillä kaikilla ole sama Isä? Eikö sama Jumala ole meitä luonut? Joh.8.44. Te olette isästä perkeleestä..... Siis Jumala on myös perkele.

    • TeuvoSuni

      Pidä varasi, ettei pääsi kuplan puhkeaminen tartuta tuon nesteen hajua vaatteisiisi.

      Tämän Pyhä Henki sanoo valituilleen:

      "Eikö meillä kaikilla ole sama Isä? Eikö sama Jumala ole meitä luonut?"

      Tämän kaltaisillesi:

      "Te olette isästä perkeleestä."

      Olet erinomainen perkeleen opetuslapsi, kun tulkitse Raamattua juuri niin kuin tuo Pääpiru on sinua opettanut.

    • Joko väärämieliseltä loppuivat kysymykset?

      • Penuela

        Sekö olen mielestäsi? Väärämielinen? Onko mahdollisuutta edes saada sinua kuulemaan minua? Olen jo menettänyt toivoni.

    • Aikaisemmat kirjoituksesi ova kyllä väärämielisen ihmisen kirjoituksia.

      Jos mielesi on muuttunut, lukisin mielelläni oikeamielistä kokemuksestasi.

      • Penuela20

        Mitä oikeamielistä kertoisin sulle!? Väärämielisyyteen mulla on syyt..en voi luottaa..laita mulle sähköposti osoite. .huh... sorry..ei ollut tarkoitus olla. Rietas.anteeksi..Haloo menen nyt.

    • Penuela

      Tuntuu kuin puhuisin tyhjyyteen. Kukaan ei kuule ...eikä kukaan välitä...een ole tyhmä.tunnen jo sinut. En voi luottaa sinuun..en voi luottaa.

      • Penuela

        Teuvo? Oletko?

    • Penuela

      Ilmaan huutelin tyhjää kysyin. Antaa olla. Mitä enää väliä. Monta asiaa olen itkenyt. Monta asiaa/ihmistä menettänyt. Yhden ainoan vuoksi luvun kaikesta..Vanhemmat jo menivät.. Lapset. ..Mies. . ..Minulla oli/on poika menetin. Tytär..menetin.. Jumala ei sallinut..vaikka vaati.miksi minä menetin Teuvo? ?

    • Penuela

      Näin kellon ajasta et olit ollut vasta.mie en rupp tähän. Minulle riittää nyt.

    • Penuela

      Voin kertoa..väärämielistäkö!! Sinä oot en minä.

    • Penuela

      No .pari kuukautta..tyhmä oot jos luulet et tein sua täältä. Nousen nyt tuon mun hepan selkään.. jaa tuo mun mäykky koira tulee messiin. Metsässä poimin viimeiset mustikat suuhun..puolukat plakkariin.. jaa taitaa jakaa vahverot seuraavaan sapuskaa. .Usko on mun leipä.Rakkaus on mun viini. Tuo on mun elämä..Usko...ja ..Rakkaus..Totuus jakaa hyvyys..

    • Penuela

      Apua!!! Ei kai!?? Onko sama..Onko? ? Ei kai oo..ootko sinä !? B . Kivilohkare!?

    • Penuela

      Jep. Ei muuten vastaa!

    • Tuota olet koko ajan viestittänyt: "Usko, toivo, rakkaus."

      Ne ovat Saatanan armolahjat.

      Kristus ohjaa omansa totuuden tien kautta elämään, kuten hän
      itse ilmoitti:

      "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."

      • Penuel

        Oletko paimen Teuvo? Kertomasi mukaan olet..Jeesus opetti jotain mitä sinä et oppinut. Jotain mitä et oivaltanut..Toinen käsky..!? Voit sanoilla yrittää"tuomita" muita "helvettiin" . Tosin ..Ymmärrätkö. .Kun teet niin....tuomitset itsesi. Teuvo..rakastan sinua T. Penuel

      • Peniel

        Rakkaus... Rakastan sinua!! Koko ikäni olen jo rakastanut!! Sinua!!"Teuvo. . Minä se olen..

        Minä näin sinut jo ku n olit
        .hyljeksytty.. sunnuntai iltana ...tulet! ?

      • Peniel kirjoitti:

        Rakkaus... Rakastan sinua!! Koko ikäni olen jo rakastanut!! Sinua!!"Teuvo. . Minä se olen..

        Minä näin sinut jo ku n olit
        .hyljeksytty.. sunnuntai iltana ...tulet! ?

        Oletko jo näin aamusta juopunut viinistä, vai oletko ollut juovuksissa koko yön, kuten kirjoitettu on:

        "Ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä; ne, jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä."

      • Penuela

        Mitä ihmettä höpötät..kirjoitettu missä!? Ei ainakaan Sanassa. 😃 . Juon nytkin aamukahvia. Miten sinusta on tullut niin.......Jeesuksen vasta kohta?? Vihamielinen ja tuomitseva? Jos olisit hyvä paimen..tekisit kuten opettajsi. .Siksi herää kysymys..Oletko sinä hyvä paimen. ..vai susi lammasten vaatteissa? Olen lukenut lukemattomia kirjoituksiasi Teuvo... enkä niiden perusteella löydä sinusta yhtään Jeesuksen opettamaan rakkautta. Itkettää..Teuvo.. 😓😫😢.. itkettää.... rukoilen puolestasi Teuvo. T. Peniel

        Jeesus on tie, Totuus ja Elämä. Eli tie totuuden kautta iankaikkiseen elämään.

        Tätä et ole löytänyt.

        Vaan olet löytänyt Antikristuksen rakkauden:

        Usko, toivo ja rakkaus. Eli usko toivon kautta iankaikkiseen kadotukseen.

        Kristuksen Hengestä johtuen, minä rakastan kaltaisiasi ainoastaan totuudessa, en valheessa, ja siksi saankin olla vain hänen todistajansa:

        Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi ja sitten tulee loppu."

      • Peniel
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Jeesus on tie, Totuus ja Elämä. Eli tie totuuden kautta iankaikkiseen elämään.

        Tätä et ole löytänyt.

        Vaan olet löytänyt Antikristuksen rakkauden:

        Usko, toivo ja rakkaus. Eli usko toivon kautta iankaikkiseen kadotukseen.

        Kristuksen Hengestä johtuen, minä rakastan kaltaisiasi ainoastaan totuudessa, en valheessa, ja siksi saankin olla vain hänen todistajansa:

        Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi ja sitten tulee loppu."

        Teuvo rakas...juuri Rakkaudessa on totuus..Etkö seuraa opettajaasi!? (Ööö taidat seurata..Siksi puhut kuin SAATANA!) Olen jo ymmärtänyt..: sinä et rakasta..et annA anteeksi..heität ensimmäisenä kiven!? Kuule minä luovutan.... rukoilen edelleen " yhden ihmisen kirkossani" puolestasi. Onneni on että uskon...Sinun kaltaisesi ihminen olisi voinut viedä minulta elämänhalun. .pelottaa ajatella kuinka monelta olet sen vienyt..No ne elämät jäävät sinun kannettavaksi Teuvo. Voi ..joka ainut päivä rukoilen sielusi puolesta Teuvo..niitä tulet tarvitsemaan. Ps. Onko sinulla enää ketään läheistä? Vaiko vain "uskon"vihamiehiä!?

        Tähän jäi vielä vastaamatta, kun kysyit:

        "Mitä ihmettä höpötät..kirjoitettu missä!? Ei ainakaan Sanassa."

        Etkö todellakaan tuntenut rakkaan Paavalisi tekstiä?

        "Ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä; ne, jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä."

        Jumalan täydellinen rakkaus toteutuu ainoastaan totuudessa, kuten rakas Paavalisikin kirjoitti:

        "Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä.

        Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät.

        Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden."

        Ja tuo vääryyden ihminen oli Saul, kun Saatana teki hänestä Paavalin.

        Oletko pystynyt lukemaan kokonaan tämän keskustelun:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14135248/teuvo-suni-rosvojen-luolasto

        Jeesuksen rakkain opetuslapsi, Johannes todisti Jumalan rakkauden näin:

        "Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin.

        Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa.

        Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.

        Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa."

        Tässä on minunkin rohkeuden perusta. En todella pelkää Saatanaa, vaikka minut on uhattu tappaa ja ainakin tervata. Viimeisiä varoituksiakin on tullut 11 vuoden aikana jo monta.

        Miten totuus voi viedä ihmiseltä elämänhalun?

        Miksi et pysty olemaan uskosi mukaan onnellinen, kun et tuomitse itseäsi, vaan ainoastaan Teuvo Sunin:

        "Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi."

        Kyllä minulla maallisia ystäviä on, mutta miten voisi olla hengellisiä, kun joka päivä saa elää todeksi tämänkin Kristuksen ilmoituksen:

        "Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

    • Peniel

      Teuvo rakas.... en kirjoita tätä "viinissä" kirjoitan unettomana. Paavali oli/on ihminen..Ihmiseenkö uskomme perustuu!? Uudessa testamentissa ovat Jumalan Sanaa evankeliumit ja Ilmestyskirja. . Kaikki muu on hyvää..muttei Taivaallista. Vanhaa Testamenttia ei annettu vain juutalaisille. .Miksikö! ? Siksi että Jumala tiesi jo mitä tulee tapahtumaan. Turvaa sinä "uskosi" paavaliin...Itse turvaan yhteen ja ainoaan.. TAIVAAN ISÄÄN!Joka pelasti minut .. elämäni ei näytä nyt ruusuiselta. Tiedän etten ole osannut elää oikein..Tiedän myös että.. kärsin nyt..Tässä maailmassa. .tekojen. .Vanhempien tekojen ja perisynnin kautta. Kuinka pieni voi olla kärsiäkseen vanhempien synnistä? Voin kertoa...4v? ! Miksi en nyt ..aikuisena en saa unta..painajaiset ovat minun "helvettini". Ja sinun kaltaisesi ihmiset Teuvo. Noin yrität käännyttää ihmisiä uskomaan Jumalaan..Jeesukseen..ja Rakkauteen! ? Sinua "vastaan on käyty" ? Tarkoitatko elämää? Vai sitä että tuomitsematta muut...tuomitsitkin itsesi? Rukoilen puolestasi joka ainut hetki Teuvo Suni.

    • Penuela

      Tuomio tulee sinulta itseltäsi Teuvo. .tiedät sen itsekin.

      • Peniel

        Tiedätkö mitä Teuvo. ...en minä ollut heittämässä sinua helvettiin.. teit niin minun kohdallani.. Tiedätkö miksi se tuntuu niin pahalta!? Luulin aluksi että yksi ihminen tietää mitä tunnen ja olen kokenu"kuollessani" teho osastolla minulle näytettiin Jeesuksen Rakkaus. Tiedätkö mitä Teuvo! ? Ihminen ei voi minua vahingoittaa. Et sinä..ei lapseni... Jumala tai Jeesus eivät halua minulle pahaa... Tällä hetkellä sinä..Teuvo olet ainoa joka haluaa minua satuttaa.

        Huomaan, että taas olet yön valvonut monenmoisissa Saatanan syöväreissä, kun uskot tämän valehtelijan olevan Jeesus, joka rakastaa sinua.

        Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi Totuuden Henki.

        Saatanalla on monta herraa, monta uskoa, oma kasteensa ja monta valheen henkeä.

        Totuuden herjaaminen se sinut tuhoon vie, eikä suinkaan Kristukselta Hengen ja tehtävän saanut Teuvo Suni.

        Miksi sinun on täysin mahdotonta uskoa, etten valehtele, vaan puhun totta?

        Vaikka todellinen pelastus - jos olisit Kristuksen - valittu on sinuakin niin lähellä, ettei ole sitä koskaan ennen ollut:

        "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt."

        "Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle."

        "Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. "

        Pystytkö enää edes kuvittelemaan, mitä sinulle alkaisi tapahtua, jos Kristus taivaassa alkaisi tukoilla puolestasi:

        "Minä rukoilen myös Penielin puolesta, kun hän on Teuvo Sunin todistusten tähden alkanut uskoa minuun."

        Kerron sinulle vielä senkin, mikä on se suurin ja yleisin, Kristuksen ilmoittama synti, mikä on koko ihmiskunnan johdattanut Saatanan orjuuteen.

        "Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun,"

        Sama selkokielellä: Synti on siinä, etteivät ihmiset usko totuuteen.

        Siksi minäkin saan julistaa totuutta vain todistuksena sinullekin:

        "Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."

        Muihin yön pahan olon tuntemuksiisi, en koe tällä erää tarpeelliseksi vastata.

        Tämä kysyn vaikka olen tainnut kysyä sinult aikaisemminkin:

        Oletko pystynyt lukemaan tämän keskustelun alusta loppuun:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14135248/teuvo-suni-rosvojen-luolasto

    • Peniel

      Kirjoittakaa tänne loppuun kiitos ☺❤

      • Penuela

        Kiitos sinulle.

    • Peniel

      Teuvo. .rukoilen yhä puolestasi! Vielä kun olen kuollut syöpääni. .rukoilen taukoamatta. Sinä jos kutarvitset jokaisen rukouksen .kirositi niin monia!! Miksi et tutkinut olivatko he kirouksen "arvoisia "? Heitit kaikki samaan "laariin". Hitlerkin teki samoin. Teuvo.. Sinun on aika...Jo ymmärtää.. Saatana on sinun isäntäsi. .Siksi myös "paavali" kuka muu voi sanoa ihmiselle joka yrittää selviytyä elämästä ...pedofiili jälkeen.. Kerroin uskostani. .olinkin itse saatana.

    • Peniel

      Jos tietäisit mitä olen joutunut kokemaan..ehkä välittäist vähän..jos olisit joutunut itse kokemaan ..nälkää. .hylkäystä..raiskausta..en jaksa enää.. Minulla ei ole ollut koskaan ketään uskon tukijaa. Minut kastettiin vauvana ev. Lut. Seurakuntaan. Mitä sitten!!!

    • Peniel23

      Uskoni tuli vasta kärsimysten myötä.

    • Peniel

      Minäkin voisin lainata muista teksteistä. En lainaa.. miksikö? Minulle riittää!!et edes ymmärrä hävetä. Ei haittaa..Sielustasi ymmärrän..sinulla ei ole sitä. Sielua siis. Rukoilen edelleen puolestasi.teuvo.

    • alfa123om22

      Kerron sinulle vielä senkin, mikä on se suurin ja yleisin, Kristuksen ilmoittama synti, mikä on koko ihmiskunnan johdattanut Saatanan orjuuteen.

      "Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun,"

      Sama selkokielellä: Synti on siinä, etteivät ihmiset usko totuuteen.

      NIIN MINÄKIN USKOIN VASTA LIIAN MYÖHÄÄN. LUOVUIN OMAISUUDESTA JA SEN JÄLKEEN MENI LÄHES 20 VUOTTA ODOTELLESSA. MITÄÄN EI TAPAHTUNUT PAITSI ALOIN YMMÄRTÄMÄÄN RAAMATTUA. JOKA NOUDATTAA MINUN SANOJANI OPPII TUNTEMAAN PUHUNKO TOTTA VAI OMIANI.
      SAIN SELVILLE SEN, ETTÄ HÄN PUHUI OMIAAN. JOKA NOUDATTAA MINUN SANAANI SAA SELVILLE TOTUUDEN. SAIN SELVILLE TOTUUDEN: JEESUS ON IBLIS, HENKI, JOKA LÄHTEE JUMALAN LUOTA.
      NYT USKON TOTUUTEEN. JA JOKAINEN IHMINEN JOKA ON NOUDATTANUT JEEUSTA LOPULTA USKOO TOTUUTEEN.
      VAIN NOUDATTAMALLA KIRJAIMELLISIA RAAMATUN KEHOTUKSIA OPPII, ETTÄ JEESUS PUHUI OMIAAN.
      ELUKAT OPPIVAT JO TEINI-IÄSSÄ KUN YRITTÄVÄT EROON VANHEMMISTAAN RAAMATUN KEHOTUKSEN MUKAAN. IHMINEN ON HITAAMPI OPPIMAAN.

    • Tämäkin kuuluu totuuteen:

      "Moni luulee omaa tietään oikeaksi, vaikka se on kuoleman tie."

      Näillä teillä marssii myöskin tämä alfa123om22-

      Pystytkö edes muistamaan, miten monella kuolematiellä olet elämäsi aikana marssinut?

      Etkä elämän tietä ole vieläkään löytänyt.

    • Penuela

      Teuvo .. en enää heitä helmiä sioille. ..koko elämäni olen etsinyt seurakuntaa. .perhettä.. yhtä ihmistä. Tuntuu pahalta..kaikki minkä oon näille saiteille kirjoittanut ja kertonut on rehellistä. Oon itsepäinen..en luovuta helpolla. En tiedä..masentaa..Olisin niin toivonut että olisi ollut joku joka ymmärtäisi . Tiedän itsekin että en ole hyvä ihminen.. et sinä Teuvo minua masentanut.. mitä puhuit..ei vaikuttanut minuun mitenkään.. Miksikö? Siksi että olin jo niin pohjalla..Yksi ainut myötä mieline sana olisi voinut auttaa minua.. mitä sinä teit Teuvo. .?? Niinpä... Rakastatko sinä ketään teuvo? Minusta tuntuu.. itseäsi. Olet kuin yksinäinen piikkisika uskosi kanssa.. ei sinua voi lähestyä. Ja todella Teuvo! Ei kukaan Jeesuksen jalan jäljiltä kulkeva voi olla niin tuomitseva kuin sinä olet. Sinä oletat olevasi ylempi Jeesusta ja Jumalaa..sinulla ei ole oikeutta tuomita..onneksemme "tuomioillasi" ei ole merkitystä..muille kuin sinulle itsellesi. " millä tuomiolla .......sillä tullaan sinutkin tuomitsemaan". Teuvo.. Pyydän anteeksi pahoja sanojani.. rukoilen puolestasi. Rakkaudella. Riitta

    • Mikäli koet minun persoonaani pilkanneesi, sen saat anteekski, mutta Kristukselta saadun Hengen pilkkaamista ei minulla ole valtuuksia anteeksi antaa, koska sitä ei anna anteeksi Kristuskaan:

      "Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin."

      Mitä tuomitsemiseen tulee , Kristus ei sanonut tätä omilleen, vaan kaltaisillesi, ihmisten opeilla tekopyhitetyille:

      "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.

      Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?

      Kuinka voit sanoa veljellesi: 'Annapa kun otan roskan silmästäsi', kun omassa silmässäsi on hirsi?

      Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä."

      Hänen omat opetuslapset saivat toisenlaisen käskyn.
      Tässä Jeesuksen totuuden sanat omilleen - minullekin:

      "Koko ajan, kaikissa koettelemuksissa, te olette pysyneet minun kanssani.
      Niinpä minä annan teille annan teille kuninkaallisen vallan, niin kuin Isäni on minulle antanut."

      "Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein."

      Ja kun Jeesuskaan ei ketään tuomitse, eivät sitä tee myöskään hänen omansa, vaan tuomio tuleekin niiden sanojen kautta, jotka hän, ja hänen omansa julkituovat:

      "Jos joku torjuu minut, eikä ota sanojani vastaan vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut maailmaa tuomitsemaan vaan pelastamaan sen.

      Jos joku torjuu minut, eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä."

      "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt."

      Tämä on yhtäpitävä Jumalan profeetoilleen antamalla käskyllä:

      "Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut vastuuseen hänestä.

      Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen jumalattomuudestaan pelastaaksesi hänet, hän kuolee syntiensä tähden -- ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut."

      Tajuatko lainkaan sitä, että sinä itse olet Jumalan kirouksen päällesi saanut, etsimällä turvaa ihmisistä:

      "Näin sanoo Herra: -- Kirottu on se mies, (nainenkin) joka turvaa ihmisiin, katoavaisten ihmisten voimaan, mies, jonka sydän luopuu Herrasta!

      Hän on kuin piikkipensas, joka yksin kituu aavikolla, kasvaa kivierämaassa, suolaisella kamaralla, missä kukaan ei asu."

      Tähän päättyi sinun totuuden kaipaus, jos sitä on koskaan edes ollutkaan. Siksi olet jäänyt osattomaksi tästä:

      "Siunattu on se mies, (nainenkin) joka luottaa Herraan ja panee turvansa häneen!

      Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen. Ei se pelkää helteen tuloa, sen lehvät pysyvät aina vihreinä. Vaikka tulee kuiva vuosi, ei sillä ole mitään hätää, silloinkin se kantaa hedelmää.

      Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee.

      Minä, Herra, tutkin sydämet, tiedän salaisimmatkin ajatukset. Minä annan kullekin sen mukaan, miten hän elää ja millaisia ovat hänen tekojensa hedelmät."

      Kuule Riitta, jos tämä on sinun oikea nimesi!

      Minut Kristus rakasti omakseen totuudessa, siksi minäkin rakastan vain siinä, en valheessa, kuten porttopapit:

      "Rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala on rakkaus, joka pelkästä armosta on meidät kaikki uskovat pelastanut, koska kukaan meistä ei voi tietää totuutta.

      Mutta jos joku kuitenkin aiheuttaa teille ahdistusta, masennusta ja kalseaa oloa, ilmoittaessaan päässeensä ahtaasta portista sisälle ja saaneensa Kristukselta hänen Henkensä ja sen myötä tietoonsa koko totuuden, niin tietäkää tämä; tällaisesta ihmisestä on jo tullut narsisti, puoskari ja toisten tuomitsija.

      Muistakaa, mitä rakas veljemme Paavali on tällaisista ihmisistä kirjoittanut:

      "Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu."

      Ja onhan eräs tuttu rovastimmekin, Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja, sanonut:

      "Ei Jumala enää tässä ajassa voi puhua yhdellekään ihmiselle."

      Siinä vaiheessa, kun sinä näihin keskusteluihin tulit, ja ensimmäisen kerran elämässäsi sait kuulla totuutta, sinulla oli eriomainen mahdollisuus saada Kristukselta rukousapua taivaasta, joka olisi huomattavan paljon auttanut sinua pääsemään irti Saatanan kahleista.

      Mutta miksi hassasit tämän tilaisuuden, josta Kristus on näin selvän todistuksen antanut:

      "Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle."

      "Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun."

      Sinun ei olisi tarvinnut tuossa vaiheessa tehdä muuta kuin uskoa, että puhun totta. Ja jäädä odottamaan Kristuksen ilmestymistä.

    • Aivan yllättäen palautui mieleen Jorma Eton hyvä runo:

      ”Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä,
      kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään”...

      Tämä sopii hyvin myöskin Totuuden Henkeen, yhdessä poiketen:

      Totuuden Henki on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä,
      kysyy kun ei vastata, vastaa kun kysytään"...

    • Peniel

      Mitä!!??Haista home Teuvo Suni. Minä Haastan sinut!! Teuvo. Oletko sinä kelvollinen Herran eteen !? Et ole.!! Miksikö?? En ole ikinä tavannut ketään joka olisi niin tuomitsevat kuin sinä olet. Tässä pitää paikkansa .. "Teuvo tuomitset itse itsesi..tuomitsemalla muut. No hätä.. me emme tee niin Teuvo.

    • Nyt sinulla on aihetta iloon, koska vihdoinkin uskon sin un ilosanomaasi:

      "En ole ikinä tavannut ketään joka olisi niin tuomitsevat kuin sinä olet."

      Tuo sanomasi on totta, koska: "Vain harvat löytävät sen", ja vielä harvemmat Jumala kutsuu ja kouluttaa profeetoikseen.

      Minäkään en tiedä kuin yhden miehen, jonka Pyhä Henki kutsui jo muutama vuosi ennen minua. Hänessä vaikutti Saatanan pelkuruuden henki jo silloin ja kieltäytyi tehtävästä.

      Tänä päivänä hän onTotuuden herjaajista paras tällä palstalla:

      "Paras heistä on kuin orjantappura, oikeamielisin kuin ohdakepensas."

      Siksi Pyhä Henki minuakin jo ennalta valmensi tähän tehtävään:

      "Älä sinä, ihminen, pelkää heitä, älä kauhistu heidän sanojaan, vaikka olet heidän keskellään kuin piikkipensaikossa ja skorpionien seassa. Älä pelkää heidän puheitaan, älä säiky heitä -- he ovat uppiniskaista kansaa."

      Ja kutsu tuli 8.11.1988 kello 03.30, kun ennen tätä olin pitkään tutkinut profeetta Hesekielin kirjaa:

      "Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään. Se eläketulo, mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet minun palveluksessani.

      Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä ihmisiä pelkää, sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut.

      Äläkä heitä kauhistu, etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään. Ja jos ilman minun tahtoani johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."

      Kuten olen kertonut, en tätä tehtävää iloiten vastaanottaut, vaikka lähes vuoden olin tätä tiennyt jo odottaa, koska hyvin tiesin, mikä minuakin odottaa:

      "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."

      Siksi vastasin:

      "Kiitos ei, kyllä minä sinusta ihmisille puhun, kuten olen tähänkin asti puhunut, mutta tällaista tehtävää en itselleni halua."

      Ja vastaus tuli: "Sinä lupasit!"

      Ja niin olin todella luvannut jo silloin, kun hän minut opetuslapseksi otti - 11.8.1985 - ja yhdessä hetkessä paransi kaikki menneisyyden haavat;

      "Ei ole mitään väliä sillä, onko sinulla isä tai ei, oletko rikas tai köyhä, terve tai sairas, kunhan elät elämäsi niin, että kerran saavutat tämän kirkkauden."

      Tämän takia tahdon lähteä minne vain haluat minut lähettää.

      Mutta Jumala ei kutsumistaan perunut, eikä muuttanut vaan pisti päälle tällaisen remmin: ei maistunut, ruoka eikä uni, ja korvissani soi lähes yötä päivää: "Sinä lupasit!"

      Ja kolmen kuukauden kuluttua, helmikuun lopulla vuonna 1989 olin vuoteen pohjalla niin heikossa kunnossa, että oli pakko huutaa: "Tässä olen, omapa on valintasi!"

      Ja tässä nyt olen, todistuksena sille, miten Jumalan valittua herjataan päivästä toiseen. Tänäkin aamuna, kun koneen käynnistin, sieltä loisti näkyvänä jälleen uusi sinunkinTotuuden Hengen herjaus.

      "Mitä!!??Haista home Teuvo Suni."

      Se home haisee sinun kodissasi - ei minun.

    • Nyt on sopiva hetki kokeilla tätä:

      "Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset."

      • Penuela

        Jesaja52/13.......Tiedätkö mitä? Kun luet mitä näissä jakeissa sanotaan..Tunnistatko? ? EDES itseäsi? HYVÄ osaiset eivät tunnista . EIVÄTKÄ he jotka luulevat olevansa uusi Jeesus. . anteeksi.. et sinäkään ole ensimmäinen seurakuntani.. Jatkan etsintää.. on helppo poimia Sanasta kirjoituksia sieltä ja täältä..unohdat että Sana on minulle tuttu..sydämeen kirjoitettu..Ymmärrän kyllä mitä kirjoitit elämästäsi..Teuvo rakas.. kuuntelin myös noita muita... Ritvaa. .vaimoasi. .en halua edes uskonnon nimissä puuttua kenenkään avioliittoon. vaikka tässä ei edes ollut kyse siitä. Olenhan itsekin uskollisesti avioliitossa. EDELLEEN RAKKAUDELLA PENUELA.

    • Penuela

      Teuvo..Oletko lammas vai käärme ? Suusi on käärme..ehkä olet vuohi.

    • Penuela

      En minä tunne sinua! voisit olla mikä ja kuka tahansa. KERRON tämän t aas uudelleen Teuvo. . Minulla on vain yksi johon luotan ja se on isäni taivaissa. Miksi koko aJan painostat!!?? Uskoani et muuta.Sana. Jumala ja Jeesus.

    • Jos et pysty erottamaan totuutta valheesta, et lole Jeesuksen Kristuksen vaan Antikristuksen oma.

      Koetko todellakin minut tällaiseksi:

      "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia."

      Etkä tällaiseksi:

      Kuulkaa oikeaa profeetta. Hän tulee luoksenne raatelevana Sunina, jonka sisällä lauhkea lammas. Oikean Karitsan lapsi.

      • Helpotuksenhuokaus

        Onnittelut sinulle Teuvo että harhautuksesi meni täysin myttyyn, se oli varmaan lahja sinun eilisen juhlapäiväsi johdosta. Et tosiaankaan ole mikään suuri eksyttäjä - onneksi ja Jumalalle kiitos että on lähettänyt Penuelalle rakkauden totuuteen ja Penuelalle kiitos että hän sen vastaanotti.

      • Helpotuksenhuokaus kirjoitti:

        Onnittelut sinulle Teuvo että harhautuksesi meni täysin myttyyn, se oli varmaan lahja sinun eilisen juhlapäiväsi johdosta. Et tosiaankaan ole mikään suuri eksyttäjä - onneksi ja Jumalalle kiitos että on lähettänyt Penuelalle rakkauden totuuteen ja Penuelalle kiitos että hän sen vastaanotti.

        Kylläpä nut Hartaalla Hurmahengellä on haluja onnitella, vaikka hampaat irvessä, jalat ristissä ja housut täynnä sitä lihan tuotosta.

        Mistä sinä toit Penuelan sanoihin rakkauden totuuteen, kun hän itse ei sano siitä mitään?

        Penuela kirjoitti:
        Hän myös sanoi

        "RAKASTAKAA TOISIANNE KUTEN MINÄ OLEN RAKASTANUT TEITÄ"

        Niin todella sanoi, mutta miksi olet unohtanut hänestä tämän:

        "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."

        Minua hän ei rakastanut yhdenkään porttopapin valheilla, eikä heidän käsiensä alla, vaan vasta sitten, kun tulin ulos avionrikkojan piilokaapista.

        Enkä sieltäkään olisi tullut, jos Jumala ei olisi tuomiotaan julistanut:

        "Hakkaa se pois, mitä varten se maata laihduttaa."

        Tuon aviorikoksenkin oli Jumala sallinut tapahtua, että hänellä olisi mistä miehen kiinni ottaa, kun kiinnioton päivä koittaa. Ja nyt se koitti.
        Ritvan tullessa töistä sanoin hänelle: "Voitko polvistua kanssani tähän vuoteen viereen, minulla on sinulle kerrottavaa?" Polvistuimme ja kerroin hänelle mitä vuosia sitten olin tehnyt, ja kysyin: "Voitko antaa tämän minulle anteeksi?" Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi: "Voin."

        Sillä hetkellä tunsin itseni tiimalasiksi, joka oli täynnä mustaa mönjää. Se lähti valumaan päästä alaspäin ja valumisrajan tunsin jokaisessa kehon kohdassa. Kun se oli valunut jalkojen kautta lattialle, tuli tilalle jotakin puhtaan valkoista. Samalla hetkellä minut valtasi sama ihana tunne kuin kerran lapsena ja siellä kirkon näyssä. Välähdyksenomaisesti sain vielä tuossa hetkessä nähdä tämän katoavan maailman yllä taivaan kirkkauden, sen todellisen maailman, joka ei koskaan katoa.

        Olin päässyt läpi ahtaasta portista. Saanut kohdata Kristuksen jo toisen kerran, ja syntyä taivaan kansalaiseksi. Tätä uudestisyntymistä kutsutaan Raamatussa myös sydämen ympärileikkaukseksi, ja vaatteiden valkaisemiseksi Karitsan veressä. Siinä ihmisen syntinen luonto revitään pois ja kivisydämen tilalle asennetaan uusi sydän, johon itse Kristus tuli Totuuden Henkensä kautta ikuisesti asumaan. Olin päässyt näiden harvojen joukkoon:

        "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
        Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."

        "Häneen teidät on liittänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty. Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."

      • Penuela

        Hedelmistä sinut tunnistan. . Et voi omia itsellesi sitä mikä on tarkoitettu Rakkaudella jaettavaksi. Sisälläsi on niin paljon vihaa ja kaunaa. Kiitos sinulle teuvo. Toivotan hyvää ja rukoilen puolestasi. Ja kaikille teuvon vasta väittäjille....teillekin... rukoilen. .. kameli on loppujen lopuksi pieni eläin menemään neulansilmän läpi. Onneksi on vielä muita nisäkkäitä...muuten olisitte hukassa. Tämä penuela

      • Hellanduudeli

        Voi tuota penuelan itserakkauden ja itsekorostuksen määrää, miten hän asettuu muiden yläpuolelle kuin idolinsa Teuvo.

      • Koita.vaan.kestää
        Hellanduudeli kirjoitti:

        Voi tuota penuelan itserakkauden ja itsekorostuksen määrää, miten hän asettuu muiden yläpuolelle kuin idolinsa Teuvo.

        Noinko lujille ottaa, jos joku ei ala "rakkikoiraksesi":)

      • Koita.vaan.kestää kirjoitti:

        Noinko lujille ottaa, jos joku ei ala "rakkikoiraksesi":)

        Kyllä minä kestän, vaikka ei perässäsi jojoo-miesten laumaa kuljekaan.

        Kiitollinen olen siitä, kun edes yksi rakkikoira tuli räksyttämään.

    • Helpponakkitietää

      Penuelalla on rakkaus totuuteen kun hän ei usko valheisiisi. Siitä näen.

      • Oletko käynyt jo kieli pitkällä kuolaamassa hänellekin saastaista vertasi?

        Hyvin ymmärrän, että Saatanalla on suuri tuska yhdestäkin ihmisestä, joka hieman odottaa elämäänsä sitä todellista muutosta, joka päästäisi hänet vapaaksi kaikista tuskistaan.

        Sehän matkii kaikessa Jumalaa:

        "Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa."

        Saatana toimii kuitenkin näin:

        Minä sanon sinulle. näin on maailmassa. Yhdestäkin syntisestä joka pelästyy ahtaalla portilla, täällä iloitaan enemmän yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä Hartaasta hurskaasta, jotka eivät totuutta kaipaa.

      • Helpponakkieitiennyt
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Oletko käynyt jo kieli pitkällä kuolaamassa hänellekin saastaista vertasi?

        Hyvin ymmärrän, että Saatanalla on suuri tuska yhdestäkin ihmisestä, joka hieman odottaa elämäänsä sitä todellista muutosta, joka päästäisi hänet vapaaksi kaikista tuskistaan.

        Sehän matkii kaikessa Jumalaa:

        "Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa."

        Saatana toimii kuitenkin näin:

        Minä sanon sinulle. näin on maailmassa. Yhdestäkin syntisestä joka pelästyy ahtaalla portilla, täällä iloitaan enemmän yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä Hartaasta hurskaasta, jotka eivät totuutta kaipaa.

        Kiitos vastauksesta!

      • Kyllä minä iloitsen Saatanankin aamenista, kunhan totuutta vain esille nostetaan.

        Vaikka hampaat irvessä, ikenistä verta tihkuen-.

      • PöhölöTeuvo

        Eikö Teuvo ymmärtänyt kettuilevansa takapuolensa nuolijalleen?

      • Penuela
        PöhölöTeuvo kirjoitti:

        Eikö Teuvo ymmärtänyt kettuilevansa takapuolensa nuolijalleen?

        😱Juu vai..todella!?

      • Penuela

        En usko teuvon valhesiin. Jos teissä olisi jumalaa edes vähän.olisitte jollain tavoin yrittäneet auttaa. Sinäkin..juhis..tepu...Suvi.Liisa. .Odotin enemmän. Teille tärkeämpää oli mennä haukkumaan teuvoa vastaan Kiitos ei kuulu teille! En tunne keitä ootte. Enkä halua edes tuntea. Onko kukaan joka jakaa uskoni? T. Penuela

    • Penuela

      Ei minulle ole kukaan puhunut mit ään. Viimeisen kerran." ..Kysyn sinulta; "Rakastatko minua teuvo? " Rakastatko minua teuvo?..Rakastatko minua? Suojele lampaitani. .Rakastatko minua? Paimenna lampaitani. Rakastatko minua!?

    • Penuela

      Ilmaisitte jo itsenne.Facta on.! Kukaan teistä ei välitä kohtalostani pätkän vertaa. Jos vålittäisitte.....olisitte jo täällä. Haistaa pasta Teuvo ja kumppanit!! Jos vålittäisitte! ! Minullakin olisi joku.

    • Montako kertaa tämä on sinulle, Peneuela, toistettava. Tämä ei ole Kristuksen iankaikkisen elämän evankeliumi.

      Vaan Saatanan iankaikkisen kuoleman evankeliumi:

      "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja."

       "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 
       
      Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.
       
      Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
       
      Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,  ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.
       
       Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
       
       Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.
       
      Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
       
      Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.
       
      Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.

       Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
       
      Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus." 

       "Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi."

      "Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.

       Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu."

    • Penuela

      Kiitos toisen kerran.

      • Penuela

        Kiitän pian kolmannen kerran. Olen pahoillani molempien puolesta..tiedät että etsin sinusta uskonnollista . Tiedätte molemmat , vaimosi ja sinä etten ole teille uhka. En tiedä aiemmasta elämästäsi..eikä se minulle edes kuulu. Etsin uskon sisaria ja veljiä. Näyttää siltä että löydän vain lohikäärmeen sukua. Jeesuskin tuomittiin kun seurusteli "porttojen" ja ....."Juutalaisuus" on näköjään periytynyt teille? Ristiin naulitsette jokaisen joka on lähellä Jeesustaja joka näkee mitä te olette.fariseuksia. tuomitsija löytyy meille jokaiselle.. sinullekin. Odotan omaani..kivien kopin kuuluu sieltä suunnalta.. "syyttömien kivet kolisivat!" Rakkaudella Penuela.

        Ymmärrätkö mitä tämä Jeesuksen ilmoitus tarkoittaa:

        "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat."

        Tahdotko todella, että minä alkaisin valehdella sinulle?

        48 elämäni ensimmäistä vuotta minäkin olin siellä Saatanan synnin orjuudessa, Jumalan vihan alla.

        Silloin ahtaan portin tuskanyönäkin olisin kyllä tunnustanut kaikki syntini, mitä vain suinkin muistin tehneeni, mutta en sitä, minkä Jumala minulle synniksi julisti ja sen perusteella kuolemantuomion lausui:

        "Hakkaa se pois, mitä varten se vielä maata laihduttaa!"

        Kai sinä sen verran olet pystynyt todistuksiani lukemaan, että tiedät, mitä sitten tapahtui?

    • Onko tämäökin sitä Saatanan mielenmukaista likaista peliä?

    • Penuela777

      En pääse kirjautumaan ..sama esto jatkuu..vaikeaa..

    • Penuela

      Voi hyvä tavaton. Moni asia katosi näihin kirjoituksiin. Ei hätää..Kirjoitan nyt. Elämä ei jatku kuoleman jälkeen. Elämä on ollut ikuista Jumalasta lähtien. Jumala on. Elämä on. Tämän ymmärtävät vain ne joille se on suotu. Joka ainut meistä kuollessaan siirtyy maailmaan johon olemme syntyneet. Suurin harhaluulo on että tämä fyysinen elämämme on kaikki. .Tosiasia on että me synnymme todelliseen elämäämme vasta tämän elämän jälkeen. Harppujen soitto..ikuinen autuus!!? Pienelle osalle..kyllä.. jos he näitä rakastavat. Ja todella..me kuollessamme synnymme juuri siihen paikkaan jota rakastamme. Helvetti voi olla toisen taivas. Rakastatko Jumalaa!? Jeesusta!? Minäkin rakastan. Peritty pahuus..koettelemus..Onko niin..että kun olet uskossa..elämä on helppoa? Onko elämäsi tuki ja turva..elämäsi taso siitä kiinni että olet hyvä uskova!? Jumala ei hylkää...hurskas on saava elämäänsä kyllälti hyvää.. Mitä pahaa tuo ihminen on tehnyt kun Jumala häntä näin koettelee? Job oli sentään syytön ja hurskas mies. Tässä teille tulee Jeesus. Ja samarialainen. Eiköhän taas teistä löydy muutamia. .valmiina sivaltamaan. Ja ei haittaa..Olen jo tottunut. 2 syöpää 6 leikkausta..3 itsemurha yritystä. Jokapäiväinen kipu. Unettomuus.yksinäisyys. ja Teuvo. .juuri niin.. Ainoa joka puhui kuin ihmiselle vaikka olen nainen. Kyllä huvitti miten saitte minusta "viettelijän"teuvolle.😂😅. Vaikka rukoilen päivittäin monien puolesta.. teidän puolesta en rukoile. Olette osoittaneet sielunne tason...voin kertoa se on alhainen. Teuvolle ja vaimollensa sanon ..rukoilen puolestanne.

      • Lue oikeasti ulhäältä mitä olen kirjoittanut. Luulisi sinun jo tunnistavan mikä on minun kiroittamaani ja mikä ei. Ja Saatana en enää jaksa!!En enää jaksa metkujasi. Täten rukoilen nyt. Rakas Taivaan Isä..Rakas Jeesus Jumalan poika! Herra..kuule minua. Kuule rukoukseni!
        Tiedät kyllä..jos sydämeni ei ole mukana! Koko sydämestäni pyydän..auta minua! ..luotan sanaasi..luotan mihin minut ohjaat. Ohjaa minua näiden ihmisten keskellä .. Herra..tiedän että olet ollut kanssani jo varhain. Vain sinä tiedät tulen jonka läpi olen käynyt. Auta minua nyt! Herra! Puhun näille "ihmisille" he heittävät päälleni lokaa. Puhu sinä näille ihmisille! Ikuisesti rakastava opetuslapset penuela.

    • Vastaan nyt vain tähän tekoosi:

      "Vaikka rukoilen päivittäin monien puolesta.."

      Toivon kuitenkin , että lopettaisit tuollaiset rukoukset ja siunausten toivottelut ihmisille, kun et tiedä, minkä hengen alla he lopulta kulkevat.

      Sillä jos rukoilet jo Jumalan paaduttamien ihmisten puolesta, olet itsekin suuressa vaarassa tulla Jumalan paaduttamaksi:

      "Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei johda kuolemaan, hän rukoilkoon ja siten antakoon hänelle elämän; tarkoitan niitä, joiden synti ei ole kuolemaksi.

      Mutta on myös syntiä, joka johtaa kuolemaan, ja sellaisen synnin vuoksi en kehota rukoilemaan."

      On vain yksi ainoa synti, joka johtaa kuolemaan, koska sitä ei Jumalakaan anteeksi anna:

      "Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa."

      Tämä on Saatanan synnin orjiksi jääneiden joka päiväinen synti - tällä keskustelupalstalla,

      Aidoinmillaan se esiintyy tällaisena:

      "Minun sydämestäni ei ainakaan löydy muuta kuin syntiä ja saastaa, mutta silti saan olla Jeesuksen verellä puhtaaksipesty syntinen."

      "Valehtelija Teuvo Suni, Sinähän puhut täyttää sontaa ja valhetta ja tuota väität Pyhän Hengen sinulle valaisseen. Armeijassa epäonnistuit, Hengellisellä alueella yritit menestyä, mutta sielläkin epäonnistuit myöskin. Seisot nyt elämäsi raunioilla."

      "Paskat Teuvo!"

      "Oih saatanan orja ... ylempääkin sen saa selville mutta muutenkin olet täysin naurettava valehtelija muiden kirjoituksia hyväksikäyttäen oleva paskiainen !"

      "Olet täysi paska kuten saatanakin pahojen ominaisuuksiensa kanssa kuten moni ihminenkin!!!! "

      "Hyi vittu , hyi vittu .... oksetat ylimielisyydelläsi ja tuomitsemisellasi !!!! Jumalan oma ei tuollaista tee ja sen tiedän !"

      "Onko se aivopieru sellainen pieru, joka on valhetta mutta tuoksuu totuudelta?"

      "Melkoiselta paskakasalta vaikutat. Oletko uudestisyntynyt perkeleen perseestä?"

      "Haista pitkä paska valehtelija."

      "Sanasi arvo on yhtä paljon kuin toissavuotinen pieru, pelkkää sanahelinää."

      "hän vie sinulta totuuden tajun Sen jälkeen tunnet vain paskan hajun"

      "piiitkä paska
      Kerro osoitteesi, jospa tulisin sinne sitä haistelemaan."

      Siihen riittää jo tämäkin, kun Kristukselta Hengen ja tehtävän saaneelle sanotaan:

      "Sinussa on eksytyksen henki."

      • Kiitos. Sain jo vastauksesi. Onko minussa "eksytyksen" henki!? Kaikki.. Helluntalaiset.....ehovalaise käännynäiset..öö..paska

        Ämmä Ämmä

      • Penuela777 kirjoitti:

        Kiitos. Sain jo vastauksesi. Onko minussa "eksytyksen" henki!? Kaikki.. Helluntalaiset.....ehovalaise käännynäiset..öö..paska

        Ämmä Ämmä

        Tuossa ylhäällä lukee muka. 'Ämmä ämmä"

      • Sinä sanot näin. Mitä jos minussa onkin Jumalan Rakkaus joka paljastaa väärät henget!?saatana
        yrittää kaikintavoin estää.. Mieleesi ei ole juolahtanut. Riitojen keskellä. Ettekö ymmärtäneet!!? Kuule nyt! Rakkaus on se joka pyhäksi tekee! Et sinä et minä.. Jumalan Rakkaudesta on kyse.

      • Tiedätkö mitä? Olisin jo huomannut jos sinussa olisi mitä.?? Koko tältä "saitilta" se jo tuli ilmi.. Rakastatte muka Jumalaa ja Jeesusta..itseänne te rakastatte! ..maailman kaatopaikoilla elää teitä pyhempiä ihmisiä... todella on näin.. isot joukot menevät edellänsä taivaaseen. Minunkin edelläni.

    • Yritin poistaa muka kirjoittamaani.

      • On väärin että luulet muita tuomitessa tekeväsi hyvää.. sanon nyt tämän ainoan kerran .. Saatanalla on lapsia enemmän kuin sinulla. Eikä yksikään teistä pääse taivaaseen. Etkä sinä..niinkauan kuin seisot kiven heittäiden puolella. Jeesus piti katseensa maassa .. sinäkin olet syntiä tehnyt..Miksi minuun sattuu kivesi osuma!? Jos
        Olen sinua yhtään oppinut tuntemaan..pelotat Minua. En usko että kelpaisin sinulle.katsos Olen niin monessa toiminut väärin.. sinähän olet kuitenkin pyhimys. Täydellinen Jumalan mies. Vai oletko Teuvo!!??

    • Olen ainoastaan Kristuksen todistaja:

      "Te olette minun todistajani."

      Eikä totuuteen uskovia tälläkään palstalla montaa ole, sillä tämäkin Kristuksen ilmoitus on totta:

      "Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu."

      Näin käy minunkin kohdalla toteen myös tämä:

      "Minä olen ilmoittanut heille sanasi ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

      • Penuela.7

        Tällä palstalla voit tuon julistaa. Et muualla... Yksi on Herra!@ yksi on joka tuomitsee.

    • Ö..nyel

      Hyvä.. ..Olet varmaan vahvempi.. Olen heikko!!?? . Tunnun itseni niin surkeksi. Olen alkoholisoitunut 56 vuotias nainen...Olen uskova.. Minulla on 2 lasta.poika ja tytär. Minulla on 7 lapsen lasta.. En ole näistä nähnyt ketään viimeiseen vuoteen...enkä edelliseenkään. En tiedä miten kertoisin..väsyi jo kertomaan..... uusiksi... valvonta öitä.. mietin tekojani.en pysty nukkumaan... Yhtä en ymmärrä..koko elämäni rakkauden annoin heille..Tajusin juuri.. mitä tänne ruikut an...mene ja vedä itsesi hirteen!!!!..on kaikilla hyvä olo.etenkin ipanoillasi!!

    • Peniuela777

      Vaikka kuinka hokisit: Jumala ja Jeesus rakastaa minua ja minä rakastan heitä molempia, on hokemasi täysin turhaa, jos he eivät ole ilmaisseet rakastavansa myös sinua.

      Sillä tie Kristuksen opetuslapseksi alkaa tästä:

      "Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua.

      Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

      Ethän ole pystynyt noudattamaan edes tätä Kristuksen ensimmäistä tärkeää käskyä:

      "Varokaa, ettei teitä johdeta harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni.

      He sanovat: 'Minä se olen', ja: 'Aika on tullut.' Mutta älkää lähtekö heidän peräänsä."

      • Önyel

        Todellakin. Kiitos kun huomioitsit minut.

      • Peiela

        Terveisiä hartaanselän pettäjälle. KUINKA KAUAN OLET TUOMINNUT MUITA SIITÄ MINKÄ ITSE TEIT TEUVO ? !? KUINKA KAUAN AIOT JATKAA!!?? .. NYT KÄY AIKASI VÄHIIN TEUVO! PILVISTÄ JA PYYDÄ ANTEEKSI!! NYT JA HETI!! ettet ees häpeä!!.. KUINKA MONTA KERTOO OOT ELÄMÄSI AIKANA ANTEEKSI PYYTÄNNÄ!? ET KERTOKAAN!! Suatana on suanut siusta pojan Teuvo oiva poika..kuule ny ku huastan..huostan ny työn immeisen kautta..sannoo olevansa joku...??!!!? Öö riitu..Riitta..Ritva..tai oisko ...no ei mittään.. no. Jos et ite ymmärrä..ei sit ymmärrä kukkaan muukaa. Täytisenkö tuo kuskaakalo on tias tänännä.
        Tää mitä sanon..huomenna aanekanin nousen ylös..tae sitteniin..nostan verkot.. Öö.. tae syön ahkerasti kaek kalat!.."no.. se ont..huomenna se. Alko jo rasittee..nyt on pakko levätä hetki... huh ..huh.. oisko kelleen mittee ruokoo anteeksi!? .. polvia Alko jo heikottee!? 😆 ..Suatana!!!😱😲🐝🐞🐉🐜🐛hiton itikat!! ... jep ja jep

    • Prniel

      Tuolla 👇 ylistetään..ketä@??

    • Näihin Hartaanselän Hartaan Hurmahengen herjoihin ei olisi tarvetta vastata, mutta vastaan, jotta hän pääsisi uudelleen tämän kuljettamiseen sinne pimeyden puskaansa.

      • Aika.kuluu.arvellessa

        Siinähän se aika kuluu puuhastellessa.

      • Aika.kuluu.arvellessa kirjoitti:

        Siinähän se aika kuluu puuhastellessa.

        Tuollaisessa Saatanan puuhastelussa aika myös yllättäen loppuu, kuten loppui ihmeliimakauppiaan ja edellisen Saatanan uskollisen ystävän aika.

    • Eiarmoa

      Älkää kysykö tältä ihmiseltä mitään!

    • Kiitos sinulle, ken lienetkään, kun olet nostellut totuutta esille, vaikkakin Saatanan palvelijan esimerkin mukaisesti.

      Mutta mitä sillä on väliä, kunhan totuutta esillä pidetään.

    • Alfa, miksi jätit tämänkin roskakasan alle?

      • Alfa on homo. Ei mitään sinulle Alfa... Olet minulle ihminen...teuvolle et.

    • Penie

      Kiitos Teuvo. En osta imuriasi Vanha kelpaa.thanks😅😆

    • Tuo oli taas sitä Hartaan Hurmahengen ilosanomaa, hänen ydinevankeliumin 5. luku jae 13.

      Hyvin ymmrrän kun jo yli 300 henkeä saaanut imuroitua vanhallakin imurilla, joka on myös tuttu ja turvallinen väline itsetyydytykseen.

      • Häpeä

        Et ikinä olisi minulle pahemmin voinut vastata!! Miten saatoit!?? Etkö ymmärrä mitä teit!!? Oletko noin sairas mies@? Raiskatulle puhut näin@? Eikö sinussa ole yhtään inhimillisyyttä!!??

    • Peniela

      Jep..Kiitos Teuvo... neuvojesi mukaan en enää rukoile puolestasi..ja miksi rukoilisin!? Hyi!! Melkein oksensin! Teuvo Suni sanoo minulle että "imuri on turvallinen väline itsetyydytykseen"! Paljasti itsesi pervoksi vanhaksi ukoksi!. .. Todella teuvo!? Näinkö vastaat yksinäislle joka etsii luojaa..Jeesusta tai jumalaa!?vanha mies.. eikä ymmärrä että Pietari kohta jo kysyy.. mitä..kysyy..? Säälin sinua..

    • Penie

      Sinäkö Uskova Jumalan mies!? Nyt iskit kirveesi kiveen teuvo..

    • Peniela

      Teuvo ..90..öö yli.. säälin vaimoasi. Oletko ymmärtänyt teuvo minkä Jeesus opettaa!? "Joka himoitsee katsoo naista on jo tehnyt synnin".. totta"..eihän siinä mitään ajatuksista..puh..." ...kuka sinut "jätti yksin" ?aa. "Alfa" . 😆😉😨👍👌✌☝👆👇👈👉👋👏Hyvä 😉. Kuule.. Itse pilkkasiti uskoni lokaan! Olen siis nyt virallisesti hartaanselän pyhänkirkon uusi jäsen. Toisin sanoen .siirryin pilkattujen puolelle. Äläkä aina jaksa.. !! Selvinpäin yritän sua kestää.. tosin siihen ei pysty saatanakaan! Voi ei!! 😲😨kumpikaan puoli ei sinua tahdo teuvo!!😨vedetään pitkää tikkua kumpi puoli.. Saatanan tai meidän taivaan..Sorry teuvo.. 😇😇heitä löylyä ja riisu vaatteet.... .. noin.. "näytelmä". Etkö ikinä ymmärrä kun joku on Jeesuksen puolella ja sinun! Vai oletteko eri puolella!? Hartaanselän ..nimeämäsi..ovat jo sinua vastaan. Ja tuo kuvottava teksti.. Etkö edes häpeä!! Kaiken olen saanut elämässäni kestää...muutamaa en kestänyt.. Myönnän.. ..Yritin tappaa itseni.. ..Tein sen 4 kertaa.. Ensimmäinen oli "irstaat vanhat ukot"12v Toinen oli..14 v. Yksinäisyys..12 neliön asunto. .....maailma ei ole hyvä paikka elää!.

    • Peniela

      Uskova vanha ukko! Sun on aika luovuttaa.. !ETKÖ TAJUU!? Täällä nuorisossaa on monta uskovaa sua parempaa!! .. Nämä luopuu siitä mitä on nyt.. Sinä siitä mitä et koskaan saanutkaan.. häpeävät sinua! Menikö nuoruutes ohi?! ....kirjoituksistasi päätellen kyllä. Meni. .. etsi itse pervoudet jotka itsellesi sopivat.. Lopeta esittäminen... Tiedän mikä olet ja niin tietää muutkin.

    • Kiiz

      Teuvo on tyypillinen uskova mies... (😂) vaimolle uskollinen. (😨) uskollisen mieheen voi luottaa vaikka elämä olisi tuonut koettelemuksia.😱No..pitää ymmärtää..(☝)että Teuvolla on oma usko muita isompi 👍.. ööö..eikö?!(hetki)..🙈🙉🙊😫🙍😭😷... 80 Teuvo joutui leikkaukseen..
      🐌🐚🐲eturauhasesta löytyi "rauhan" häiritsijä! (Sorry..eikö tää ookkaan dokumentti " 😍😛😜😗😙😘😚Teuvo "rauhasesta"?! MITÄ!!! Eikö se ookkaan ! Heterogeeninen!!!

      • Rauhanenko

        Niin riitaisessa miehessä on vain riitanen, ei rauhanen.

    • Penyela

      Ostiko Alfa imurisi Teuvo!!!??

    • Peniela

      Olen tyhmä ja viaton...niin tyhmä en ole... Alfa!? Voisitko paljastaa itsesi.. edes Ritvan vuoksi.!? Oooh. !! Värinää!!! T kiitos.. teit tämän jo minulle!!

    • Siskonpoikanen

      Ei vastaa Teuvo enää!

    • Ette myönnä.. ok. Sanon kuitenkin.. Antakaa mennä sydämen kyllyydestä. Pilkatkkaa..ivatkaa..

    • Penuelalle:

      Näistä edellä olevista viesteistä näet, miten eräs uskollinen Saatanan palvelija herjaa totuutta sinun nimeäsi munnellen:

      Penie
      17.3.2017 6:37
      Häpeä
      19.4.2017 3:36
      Peniela
      19.4.2017 2:44
      Penie
      19.4.2017 2:51
      Peniela
      19.4.2017 3:27
      Peniela
      19.4.2017 4:00
      Kiiz
      19.4.2017 4:36
      Rauhanenko
      19.4.2017 9:09
      Penyela
      19.4.2017 5:25
      Peniela
      19.4.2017 5:33
      Siskonpoikanen
      23.4.2017 11:37

      Tälläkin tavalla käy toteen tämä Raamatun ilmoitus AD2017:

      "Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa.
      Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä."

      Toivotan kaikki, eturauhasesta jotain tietävät, Savitaipaleelle tutkimaan ja pettymään, kun eivät löydä eturauhasestani minkäänlaisia sairauden merkkejä.

    • Eisallita

      Katsotaan, pitääkö Teuvo tämän lupauksensa ja tulee vastaamaan:

      Monellako nimimerkillä sinä olet tänne kirjoitellut?

    • EituleTeuvo

      Puolitoista tuntia on mennyt, eikä teuvoa ole näkynyt.

    • Seontotuus

      Ei tule Teuvo enää!

    • violaluna17

      Kuka taas on noita riitelijöitä nostanut? Hyi!

    • Teuvonystävä

      Kiitos violaluna17, kun nostit totuutta esille!

    • Anonyymi

      Ei taida Teuvo enää täällä herjoihin vastata - mutta kokeillaan.

    • Anonyymi

      "Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset."

    • Anonyymi

      "Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät."

      • Anonyymi

        Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus."

    • "Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä."

    • Anonyymi

      "Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu."

    • "Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

    • Ei kysytä, kun kaikki vahaavat.

    • Anonyymi

      "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia.'
      Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      88
      3728
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      588
      3531
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3432
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      52
      2187
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2151
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      320
      1936
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1905
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      159
      1657
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1361
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1332
    Aihe