VAPAAKAUPPASOPIMUKSESSA ON KOIRA HAUDATTUNA

ronttosaurus

Se antaa suuryrityksille vallan haastaa kansallisvaltioita oikeuteen esim liiketoimien haittaamisesta ja estämisestä.Niillä on oma oikeusistuin joka tietenkin ajaa niiden etuja.
Tämä on se rahavallan massiivisin keino hyökätä ja kaapata valtioiden talous suurpääoman käsiin.Jotkut valtiot ovat joutuneet maksamaan miljardikorvauksia kun on todettu niiden estäneen jonkun suurkansallisen yhtiön liiketoimia kyseisessä maassa.Ne voivat tämän jälkeen tehdä sinun maassasi mitä tahansa kasvataakseen liikevoittojaan.Ottaa esim luonnonsuojelualueet käyttöönsä tai perustaa kaivos tai tehdas sinun pihaasi ja omaan maan lait ja säädökset eivät voi sitä enää estää.
Tavarta liikkuvat vapaina muuta ihminen orjuutetaan kaupan takia jatkuvien kiristysten ja säädösten alle.Ennen ihminen oli vapaa ja tavarat säätelyn alla.Nyt on tilanne muuttumassa täysin päinvastaiseen suuntaan.Ihmiseltä viedään taloudellisilla pakotteilla määräysvalta omaan elämäänsä.Taloudelliset lait tulevat yhä voimakaammin määrittelemään myös mitkä ovat sinun ihmisoikeutesiOrwellin ennustama kauhumaailma toteutuu silmiemme edessä.Ihmistä tullaan valvomaan yhä tiukemmin kaikenlaisilla mittareilla,kameroilla ja tutkilla tietenkin yhteiskunnallisen turvallisuuden nimissä.Orwellin ennustama maailma on muuten täysin yhteneväinen raamatun ennustusten kanssa.Ilman pedon merkkiä kukaan ei voi ostaa eikä vaihtaa mitään.Sitä raamattu kutsuu antikristuksen maailmaksi jossa ihminen on täysin alistettu palvelemaan sen säätämiä lakeja ja säädöksiä.

2

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jarls

      Kyllä tämä TTIP pitäisi pysähtä mille hinnale tahnasa, se on kohti NWO ja OWG jossa eliittien eliitti usasta hallitsee kaikkeen, merkittävimmät herrat on tietysti sekä Rothschild ja Rockefeller.

    • asssssssss

      Unohdit tärkeän asian alussa: Asia koskee USA:n ja Euroopan unionin välistä kauppaa, eli USA yrittää sanella kohtuuttomia ehtoja mahdolliseen tulevaan sopimukseen, kuten syytesuojan amerikkalaisille yrityksille.
      Kaikki eivät välttämättä tiedä mistä tämä paha on lähtöisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5098
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1016
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      918
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe