Sweco konsultoimaan ratikkahanketta

svedut.taitavat

Jos halutaan pysyä budjetissa ja aikataulussa, niin kannattaa valita pätevin.

http://yle.fi/uutiset/analyysi_ruotsalainen_konsulttifirma_tietaa_syyt_lansimetron_epaonnistumiseen__edes_tiedonmuruja_ei_tarjoilla/8966984

"Länsimetrosta hiljaa on se, joka tietää kaikista eniten. Se ei suostu kommentoimaan metrohanketta, koska sen ei lain tai yhtään minkään virallisen periaatteen mukaan tarvitse. Se on rakentamisesta käytännössä vastaava Sweco. Sweco on ruotsalainen rakennus-, energia- ja ympäristöalan konsulttiyritys, jonka liikevaihdoksi se itse kertoo 1,7 miljardia euroa. Suomessa sillä on 2 000 työntekijää."

Länsimetron toimitusjohtajan kommentti kertoo myös paljon:

”Minähän olen vain toimitusjohtaja.”

Että tällä tavalla Suomessa toteutetaan julkisia hankkeita. Oliskohan aika vaihtaa kokoomuspolitiikot pois vallankahvasta ja siirtyä toteuttamaan hankkeet Neuvostoliitosta tuttuina viisivuotisprojekteina. Silloin tulee ainakin valmista, eikä julkiset varat karkaa ulkomaille.

21

1344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tampere-ei-ole-Hki

      Tampereella on toteutettu menestyksekkäästi monenlaisia suurhankkeita, joista viimeisimpänä esimerkkinä Rantatunneli, joka valmistuu etuajassa.

      Ei ole siis mitään syytä epäillä, etteikö Raitiovaunuhanke pysyisi budjetissaan ja aikataulussaan. Jos muualla ei osata, niin ei se tarkoita etteikö Tampereella osattaisi.

      • taasyksityritty

        "Tampereella on toteutettu menestyksekkäästi monenlaisia suurhankkeita, joista viimeisimpänä esimerkkinä Rantatunneli"

        Hörönaurua kolmannella


    • lapsilisille.vastinetta
    • tunnelibaana
    • lisäbudjettia-pukkaa

      Joko on varmuutta saadaanko Sweco mukaan konsultoimaan ratikkaa?

      http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000001954441.html

      "Länsimetron 100 miljoonan euron uusi lisälasku on syntynyt monista pienistä materiaalihankintojen massasta ja viivästyksistä, joista rakentajakonsultti ei varoittanut."

    • löytyyköKanttia

      Pätevin konsultti on sellainen, joka on myös rehellinen. Ja jolla on kanttia sanoa päin naamaa, että koko ratikkaprojekti on älytön.

      • sweopäät

        Sweco on keksinyt lähes ikiliikkujan.

        http://www.hs.fi/kaupunki/a1479615069714

        "Helsingin ja Espoon kannalta tilanne näyttää erikoiselta, koska rakennuttajakonsultin tehtävänä on toimia rakennusprojektissa nimenomaan Länsimetro oy:n – siis viime kädessä helsinkiläisten ja espoolaisten veronmaksajien – edunvalvojana. Nyt projektin venyminen tarkoittaa kuitenkin Swecolle rahanarvoisia lisätöitä."

        Ratikka ja metro ovat samantyyppisiä hankkeita, joten aivan takuulla ehdoton maksimi 250 miljoonaa ei tule Tampereella riittämään.


    • stop.ratikalle

      Sweco on ottanut mallia Sipilästä ja uhriutuu. Nyt syy onkin syyttäjissä. Ja sitten vielä eivät myönnä omaa osaamattomuuttaan. Nämä tahotko käyttävät piikki auki veronmaksajien rahaa?

      http://yle.fi/uutiset/3-9328559

      "Kyse on "megaluokan" hankkeesta, eikä Suomessa ole kokemusta metron rakentamisesta."

      Se ettei Swecolla ole kokemusta metron rakentamisesta ei tarkoita sitä, etteikö Suomessa olisi kokemusta metron rakentamisesta. Haloo! Helsingissä on jo metro.

      Tätä samaa idioottimaista osaamattomuutta vaikuttaa olevan Tampereellakin. Ratikkahanke on epäpätevien konsulttien hutiloimalla suunnittelema.

    • Anonyymi

      Sweco vastasi suurelta osin myös Takvivaaran projektista, on jopa paljon samoja projektinjohtajia samoja, ei minkäänlaista projektijohtamisen osaamista. Sitä saa mitä tilaa.
      Työn tilaajille suuret vahingot niin laitteista, suunnittelusta ja "johtamisesta".
      Kun kaikki tulisi ilmoille alkaisi ns. päitä putoamaan.

      • Anonyymi

        Ratikan rakentaminen etenee aikataulussaan ja budjetissaan, joten enpä tiedä, onko siellä kovinkaan vakavia ongelmia projektinjohtamisessa tai missään muussakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ratikan rakentaminen etenee aikataulussaan ja budjetissaan, joten enpä tiedä, onko siellä kovinkaan vakavia ongelmia projektinjohtamisessa tai missään muussakaan.

        Oliko pätkälle Pyynikintori Hämeenpuisto aikataulutettu 3 v.?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko pätkälle Pyynikintori Hämeenpuisto aikataulutettu 3 v.?

        Ei vaan 4 v.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan 4 v.

        Aikataulu vai toteutunut? Tulee aika monta miestyötuntia katumetriä kohden.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikataulu vai toteutunut? Tulee aika monta miestyötuntia katumetriä kohden.

        No ei kumpikaan.


      • Anonyymi

        Lasten leikkikenttä koko firma jota toistaiseksi muutama kokenut kaveri pitää nippa nappa pystyssä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lasten leikkikenttä koko firma jota toistaiseksi muutama kokenut kaveri pitää nippa nappa pystyssä

        Joo perusasiat hakusessa, ei osata standardista katsoa tuulikuormia. Aika vaarallista....


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tuo silta on siis jossain päin Tamperetta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo silta on siis jossain päin Tamperetta?

        Kyllä. Siellä missä KuImunikin.


    • Anonyymi

      Paljonkohan haki ja sai koronatukia
      ja yleensäkin on yritystukia toimintaansa saanut?

    • Anonyymi

      Hyvä myyntimies sillä firmalla ainakin on kun hommia on tuntunut riittävän.
      Vai onko alan kilpailu niin vähäistä, että tämä firma täytyy parempien vaihtoehtojen puuttuessa ottaa?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1786
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1407
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1356
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1283
    5. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1250
    6. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      11
      1248
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1196
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      634
      1171
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      7
      1053
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      994
    Aihe