Yrittäjät varoittavat lakiesityksen luovan kahdet

YRITTÄJÄTINFO

Verkkouutiset -

Suomen Yrittäjien mielestä hallituksen esitys liikennemarkkinoiden sääntelystä ei toteuta reiluja kilpailuolosuhteita.
Liikennemarkkinoiden sääntelyä ollaan kokoamassa yhtenäiseen liikennekaareen, jonka tavoitteena on liikenne- ja viestintäministeriön mukaan edistää uuden teknologian, digitalisaation ja uusien palvelumallien käyttöönottoa.
Suomen Yrittäjien mukaan tasavertaiset ja reilut kilpailuolosuhteet eivät kuitenkaan toteudu esitetyssä liikennekaaressa, vaan hanke uhkaa luoda kahdet erilliset liikennemarkkinat.
– Pienimuotoisen toiminnan rajaaminen sääntelyn ulkopuolelle ei parantaisi kilpailukykyämme, vaan päinvastoin uhkaisi koko toimivan liikennepalvelujärjestelmän tulevaisuutta, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Antti Neimala varoittaa.
Säädellyillä markkinoilla alalle tulon vaatimukset on Suomen Yrittäjien mielestä mitoitettava niin, ettei ole tarvetta muodostaa monia rinnakkaisia markkinoita. Lailla ei pidä asettaa samoilla markkinoilla toimivia ja samanlaisia palveluita tarjoavia yrityksiä toisiaan edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan.
Järjestö viittaa myös lainsäädännön arviointineuvoston lausuntoon, jonka mukaan pienten ja keskisuurten yritysten sekä mikroyritysten näkökulma ei ole juuri esillä liikennekaaren vaikutusten arvioinnissa, vaikka esityksen vaikutukset kohdistuvat ennen muuta näihin yrityksiin.
Pienimuotoisen kuljetustoiminnan osalta vaikutusarvio jää neuvoston mielestä liian ohueksi, painottaen liikaa ehdotuksen oletettuja hyötyjä. Myös vaikutuksia kilpailuun, verokertymään ja harmaaseen talouteen olisi pitänyt käsitellä tarkemmin, Suomen Yrittäjät kertoo.
Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan tavoitteena on lain ensimmäisen vaiheen saaminen voimaan ensi vuoden alussa.

15

236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pöh_ja_pah

      LVM:ää ei kiinnosta tällaiset pikkuseikat. Satuin katsomaan yhden lähetyksen jossa keskusteltiin juuri tästä pienimuotoisesta toiminnasta ja sen tuomista kilpailu-ja verotusongelmista, johon LVM edustaja totesi vain, että " nänä ovat niitä arvovalintoja".
      Hyvin asiaa on kyllä lobattu, kun lukee liikuttavia kirjoituksia esimerkiksi ulkomaalaistaustaisista Uber kuskeista joille ko homma on "ainoa tapa pysyä hengissä", ja "miten ahkeria, ja yritteliäitä he ovat", ja paha taksimafia vainoaa näitä raukkoja.

      • mAfiataksi

        Pahalla taksimafialla tarkoitetaan taksiliiton, htd.n ja lähitaksin luomaa kompleksia. Näistä pitää päästä eroon.

      • viisitoista
        mAfiataksi kirjoitti:

        Pahalla taksimafialla tarkoitetaan taksiliiton, htd.n ja lähitaksin luomaa kompleksia. Näistä pitää päästä eroon.

        Eli Uberin kaltainen "mafia" olisi mielestäsi parempi ratkaisu?

      • onaikAuuden
        viisitoista kirjoitti:

        Eli Uberin kaltainen "mafia" olisi mielestäsi parempi ratkaisu?

        Jos asiakkaat tilaavat UuperiSsa niin silloin sille on tilaus.
        Taksimafialla ongelma on 60luvulta peräisin oleva reviiriajattelu
        (Mikäli taksi mies mitään ajattelee),joka aiheuttaa sen että ala ei ole uudistunut,tehokkuus ei kasva,tyhjänä ajoa on liikaa=kulut kasvaa.
        Hyvänä esimerkkinä Kelarakennelmassa koitetaan suojautua uudistuksilta
        Piiloutumalla keskuksen taakse ja plokkaamalla ulos uhkatekijät eli lähinnä
        Linjaautot, jotka hoitavat ajot tehokkaammin ja halvemmalla. Tilastot löytyvät kelan sivuilta.

      • OnanoiVaanYksinäsi
        onaikAuuden kirjoitti:

        Varsinainen asiantuntija. Kiitos kommentista.

        Linja-autoillahan sitä sairasta kuljetetaan ovelta ovelle ja saatetetaan kotiinsa. Tilastot todellakin löytyvät Kelan sivuilta ja osoittavat merkittäviä säästöjä saavutetun Kela tilauskeskusten ja yhdistelyjen avulta.

        Miten tilataan UuperiSsa? Ihan selvinpäinkö näitä hienoja juttujasi kirjoitat?

        Kyllä tietämättömyytesi on todella heikolla tasolla. Mene nukkumaan ja juo vähemmän.

      • senkintaksimies
        OnanoiVaanYksinäsi kirjoitti:

        Varsinainen asiantuntija. Kiitos kommentista.

        Linja-autoillahan sitä sairasta kuljetetaan ovelta ovelle ja saatetetaan kotiinsa. Tilastot todellakin löytyvät Kelan sivuilta ja osoittavat merkittäviä säästöjä saavutetun Kela tilauskeskusten ja yhdistelyjen avulta.

        Miten tilataan UuperiSsa? Ihan selvinpäinkö näitä hienoja juttujasi kirjoitat?

        Kyllä tietämättömyytesi on todella heikolla tasolla. Mene nukkumaan ja juo vähemmän.

        Näin juuri 2013-2014 kelan kulut kasvoivat 11 000 000 euroa, Taksi miehelle tiedoksi että säästöt ovat pakkasella rajusti. Mitä tilastoa luet?
        Taksiliiton?

      • sdflmj
        onaikAuuden kirjoitti:

        Jos asiakkaat tilaavat UuperiSsa niin silloin sille on tilaus.
        Taksimafialla ongelma on 60luvulta peräisin oleva reviiriajattelu
        (Mikäli taksi mies mitään ajattelee),joka aiheuttaa sen että ala ei ole uudistunut,tehokkuus ei kasva,tyhjänä ajoa on liikaa=kulut kasvaa.
        Hyvänä esimerkkinä Kelarakennelmassa koitetaan suojautua uudistuksilta
        Piiloutumalla keskuksen taakse ja plokkaamalla ulos uhkatekijät eli lähinnä
        Linjaautot, jotka hoitavat ajot tehokkaammin ja halvemmalla. Tilastot löytyvät kelan sivuilta.

        Miten tehokkuus voisi kasvaa ympäristössä, jossa lailla ja asetuksilla pakotetaan taksiautoilija ajamaan puoli-ilmaiseksi ja päivystämään tyhjän panttina??
        Nyt jo on LVM:stä kuulunut viestiä, että taksit pysyisivät luvanvaraisina, ja hintasäännösteltyinä,mutta rinnalle sallittaisiin kermankuorintaa a'la Uber.

      • Hohhoijaaaaaaa
        senkintaksimies kirjoitti:

        Näin juuri 2013-2014 kelan kulut kasvoivat 11 000 000 euroa, Taksi miehelle tiedoksi että säästöt ovat pakkasella rajusti. Mitä tilastoa luet?
        Taksiliiton?

        Ihan vaan tiedoksi sinulle, kun trollaat, vähin mitä voisit opetella on yhdyssanat. Taksimies on yhdyssana. Tajuatko? Kirjoituksesi samaa tasoa kuin kirjoitustaitosi.

      • tietolisääjne
        Hohhoijaaaaaaa kirjoitti:

        Ihan vaan tiedoksi sinulle, kun trollaat, vähin mitä voisit opetella on yhdyssanat. Taksimies on yhdyssana. Tajuatko? Kirjoituksesi samaa tasoa kuin kirjoitustaitosi.

        Tietämyksesi on huikealla taSolla ,ehkäpä oikolukijana onnistut paremmin kuin taksimailmaa kommentoimallA.

      • turhiarakennelmia
        sdflmj kirjoitti:

        Miten tehokkuus voisi kasvaa ympäristössä, jossa lailla ja asetuksilla pakotetaan taksiautoilija ajamaan puoli-ilmaiseksi ja päivystämään tyhjän panttina??
        Nyt jo on LVM:stä kuulunut viestiä, että taksit pysyisivät luvanvaraisina, ja hintasäännösteltyinä,mutta rinnalle sallittaisiin kermankuorintaa a'la Uber.

        Asemapaikkavelvoite on turha, päivystysvelvoite on turha, Taksiliitto on turha,isot keskukset on kaikista turhimpia. Nämä epäkohdat poistamalla
        Taksissa on tulevaisuus.

    • Yrittäjä48

      Liikennekaarta on valmisteltu jo edellisessä hallituksessa ja aikaa , sekä rahaa palanut jo riittävästi.
      Jotta Suomi saadaan nousuun on jo tehtävä uudistuksia. Digitalisaatio on nykyaikaa ja tolpalla kyttääminen melko tuottamatonta puuhaa.
      Markkinoita voi tulla yksi, kaksi tai neljä, palvelu kilpailussa paranee aina, koska muuten ei ole menestyksen mahdollisuutta. Suomen yrittäjien jos jonkun pitäisi se tietää. Yrittäjien ei pidä ryhtyä AY liikkeeksi, kuten taksiliiton.

      • Hkitaksi

        Miten se digitalisaatio selättää tolpalla odottelun?

      • lorvijat
        Hkitaksi kirjoitti:

        Miten se digitalisaatio selättää tolpalla odottelun?

        No laitetaan siihen tolpan paikalle digikeskus niin voit mennä lorvimaan muualle!

      • ADSKIAWDB
        lorvijat kirjoitti:

        No laitetaan siihen tolpan paikalle digikeskus niin voit mennä lorvimaan muualle!

        Joo, ja kun keikat jaetaan kännykkäappsilla, niitten määrä lisääntyy niin, että ei enää tolpalle kerkeä kun seuraavaa keikkaa pukkaa digitaalisesti heti kun edellisen saa veks kyydistä, ja aina ihan tuossa kulman takana se seuraava.
        Maailma on ihmeellinen.

    • wopelius

      Kansakusettajat oi he eivät jaksa kävellä 500 metriä vaan taksin on sen kyyditettävä..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1746
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1367
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      5
      1272
    4. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1240
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1233
    6. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1136
    7. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      11
      1127
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      590
      1094
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      6
      1014
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      934
    Aihe