Musta luomi kädessä ranteen kohdalla

Nainen79-

Minulta poistettiin vajaa viikko sitten musta hieman ihon alla "piilossa" oleva luomi kädestä. Luomi ilmestyi käteeni kuin tyhjästä pari kolme vuotta sitten. Se oli ensin hyvin pieni ja näytti lähinnä joltakin verenpurkaumalta enkä osannut siitä heti huolestua. Viimeaikoina se oli kuitenkin alkanut kasvaa ja pullistua ihosta ulospäin, siksi päätin käydä näyttämässä sitä työterveyslääkärille, joka suositteli sen poistamista, koska se poikkesi ulkonäöltään ja väriltään muista luomistani. Luomi oli kuitenkin päällisin puolin tarkkarajaisen ja yksivärisen näköinen. Varasin ajan poistoon ja nuori lääkäri sanoi ensin, että mahtaako se olla luomi laisinkaan, mutta totesi sitten, että se voi olla myös hyvänlaatuinen siniluomi. Nyt odotan patologin tuloksia hermostuneena, koska luomi on ollut minulla niin kauan. Pelkään niin kovasti, että kyseessä on melanooma ja se on levinnyt, koska en ole hakeutunut hoitoon ajoissa. Voi tätä hermostuneisuuden määrää :( kyllä odottavan aika on pitkä...

Onko muilla kokemuksia vastaavanlaisesta luomesta? Onko kenelläkään muulla ollut epäilyttävä luomi noin kauan iholla? Luomen koko ei ollut kovin suuri vielä poistettaessakaan, ehkä noin nuppineulan pään kokoinen

1

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • melanoomako

      mulla on syntymästä asti ollut navassa luomi. tänään käytiin yksityisellä lääkäriasemalla näyttämässä, ja lääkäri sanoi että ei se kovin huolestuttavan näköinen ole, mutta varmuuden vuoksi se kannattaa poistaa. torstaina siis aika poistoon, itse poisto ei oikein jännitä, tulokset sen jälkeen ihan superisti.. pelottaa että jos se on ollut tosi kauan ja levinnyt niin paljon ettei pystytä hoitaa.. olen vasta 14v 😭 en oo valmis lähtee viälä..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe