Grand Prix kisa saksassa

Avointapeliä

Painiliiton sivulla esitetty tällainen kisa ja kisat huomenna, kisaan osallistuu olympiaedustajamme tietenkin mutta millä perusteella painiliitto kustantaa Lipastia kisoihin vaikka menneen vuoden kadettien mestari onkin, miksi kisasta ei ole tiedotettu ennemmin ja eikö sinne olisi ollut mahdollisuus lähteä isommallakin porukalla vaikka omakustanteisesti vai onko alkanut ilmajokisten sisäpiiri toimimaan ettei muut vaan pääse kehittymään. Tähän asti syöty vapaapainijoita ja kun ruokahalu on kasvanut niin aletaan syömään kaikkia muitakin painijoita. Tähänkin kisaan olisi ollut myös mahdollisuus myös vapaapainijoilla. Onko tosiaankin niin että kaikkien seurojen edustajat jotka painiliiton vuosikokouksiin osallistuu hyväksyvät tällaisen kehityssuunnan vai onko vain tärkeämpää että voi siellä sivukylällä kehua että on edustajana painiliiton kokouksessa ymmärtämättä yhtään mitään todellisesta kehityssuunnasta. Jos painia halutaan todellakin kehittää niin tällaiset sisäpiiri jutut pitää heti lopettaa ja aloittaa avoin tiedottaminen kaikille painijoille ja antaa mahdollisuus kehittyä.

16

482

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lasvegasistakin

      Ekkö sä nyt mistään muusta keksi valittaa? Oletko sä koskaan edes käynyt katsomassa Ilmajoen treenejä? Siis ihan vakavissasiko sinä väität että Seppo, Myhi & co tuhoaa muuta kuin happijoen painia? Mene hoitoon, ihan tosi.

      • IKilmajoki

        jep. Masa oli kunnossa. Kyllä kannatti valita reissuun mukaan.

      • Avointapeliä

        Mennään vaan mennään yhdessä hoitoon mutta vastaa kysymykseen millä perusteella?

    • brottare69

      UWWn kalenterikisahan tuo Saksan turnaus on ollut, joten ei se mikään salattu tapahtuma ole. Ja tämä reissussa oleva porukkahan on ns. olympiaryhmä. Terolla ja Ramilla on paikka ja Matias matkassa olympialeirityksessä sparrarina ja varamiehenä 66 kilon sarjaan.

      • Avointapeliä

        No kerroppa olisiko kisaan ollut mahdollisuus lähteä sinne haluavat kokeilemaan ja kehittymään. Kyseiseen kisaan oli ainakin osallistunut samaan sarjaan useampikin osallistuja ainakin saksasta ja venäjältä. Painiliiton sivuilla on esitetty erikseen ulkomaiset kilpailukutsut mutta kuinka ollakkaan kyseisen kisan kohdalla ei suora linkitys aukea miksi, UWWn sivuilta kalenterista kisoja loytyy ja mm. ensi viikon loppuna samanlainen kisa Espanjassa mutta ilmoittautumisaika ohi. Painiliiton sivuilla on seuraava saanto

        Materiaalit ja lomakkeet
        OSALLISTUMINEN KILPAILUIHIN ULKOMAILLA

        Ilmoittautuminen ulkomailla järjestettäviin kilpailuihin on UWW:n sääntöjen mukaan aina tehtävä Painiliiton toimesta.
        Osallistumislupa ulkomaisiin kilpailuihin on anottava riittävän ajoissa, jotta Liitto ehtii käsitellä anomuksen ennen ilmoittautumista.

        Siis painiliittoon tulee lähettää hyvissä ajoin ennen kisaa "Kilpailulupa-anomus ulkomaille", no mitkä ovat anomusten hyväksymis tai hylkäämisperusteet. Jos painia halutaan yleensäkin kehittää tulisi tällaiset kisat merkitä suoraan tapahtumakalenteriin ja selventaa sääntöjä niin että kaikilla sellaisilla on myös mahdollisuus osallistua vaikka omakustanteisesti jos painiliitto ei rahallisesti tukisikaan.
        Ei luulisi olevan vaikeaa kun katsoo sitä työntekijämäärää mitä painiliitossa on vai meinaatteko että on niin paljon töitä ettei tällaista kehitystä pystyisi tekemään.
        Missäs muuten Ramin varamies oli kun ei ollut reissussa mukana ja kuka se on ?

      • eugen_helminen
        Avointapeliä kirjoitti:

        Rami ei varamiestä tarvitse, rami on jumala, muut tarvii.

    • fyfanjasilleen

      Ketä muita muka tuon tason kisaan olisi ollut menossa? Heitä ny nimiä kehiin? sun poikas? Ja Ramilla ei ole varamiestä, pystyy painiin vähän pipinäkin.

      • Avointapeliä

        "Ketä muita muka" sun vastaus jo esittää suuremman luokan ylimielisyyttä muita painijoita kohtaan, sillä ei ole merkitystä kuka olisi ollut lähdössä koska sitä ei voida tietää kun tiedottaminen pidetään salaisena jne. Miksi Ramille ei ole nimitetty varamiestä koska koskaan ei tiedä mitä voi tapahtua ennen olympialaisia ja toivottavasti Rami pysyy kunnossa sekä millä perusteella nyt toisen sarjan edustajalle on varamies nimitetty jota kuljetetaan ympäri maailmaa painiliiton laskuun eli onko se joku nimittänyt sen mutu periaatteella jo sen sarjan "manttelin" perijäksi kun on "meidän poika". Painiliitto käyttää varoja tällä tavalla ja kadetit ja juniorit saavat maksaa arvokisareissuistansa oma vastuu osuudet vai onko nämä omavastuuosuudetkin osoitettu pärstäkertoimen perusteella

      • raktori-suossa

        Tottakai Kotiinpäin vedetään vaikka kyseessä kuoleva laji.

        Tehkää kuten maku ja antakaa junttien hoitaa koko laji 3 painijalla...

        Juntit eivät ole IKINÄ osanneet tehdä yhteistyötä, sen kertoo hyvin kirja nimeltään "Marko Yli_Hannuksela"

    • eiliikaa

      Kellään,joka ei ole painiliiton nimeämä ko.kisaan,ei ole käytännössä mahdollista osallistua.Toivotaan,ettei Syrjä,Peltokanas ja Ojala lopeta lajia,he kyllä tulevat kärsimään valinta säädöistä tulevaisuudessa entistä enemmän.Kun puhutaan juniorien tämän syksyn arvokisojen valintakriteereistä,että koko vuosi vaikuttaa,niin eihän muilla,kuin Lipastilla ole mahdollisuutta edustukseen,koska kukaan muu ei ole osallistunut Olympiakarsintoihin.Syrjä voitti Lipastin SM-kisassa,mutta selitettiin,että ei ollut kunnossa nielurisaleikkauksen jälkeen,junnuen kisat Lipasti oli katsomassa,muttei paininut,illalla toki pystyi osallistumaan baari-iltaan.Muillakin on kuulkaas vaivoa,muttei niitä selitellä lehtien palstoilla,eikä fasessa,niellään tappio,jos sellainen tulee,jos tulee voittoja,ei pojista tehdä jotain ihme-miehiä median avustuksella.Taitaa Matiaksen taustajoukot tehdä itsestään vain melkoisia pelleä liian aikaisella hehkutuksella,saattaa mennä poan painikin ihan persiilleen,kun liikaa hehkutellaan,

      • painimiestäkö

        Yhden vinkin annan. Lyö pisteen jälkeen välilyönti. Helpottaa lukemista.

      • kökököhä
        painimiestäkö kirjoitti:

        Yhden vinkin annan. Lyö pisteen jälkeen välilyönti. Helpottaa lukemista.

        Annan myös vinkin, opettele lukemaan.

      • Lasvegasistakin

        Jaa, niinkö meinaat edelleen. Miksi ihmeessä sitten Peltokangas ja Syrjä käyvät aktiivisesti treenaamassa Ilmajoella? Eikö heiltä pitäisi sinun "logiikkasi" mukaan olla porttikielto tuolle salille koska sinun mukaasihan happijokiset haluaa tuhota koko muun Suomen painin?

      • mikkorami
        Lasvegasistakin kirjoitti:

        Jaa, niinkö meinaat edelleen. Miksi ihmeessä sitten Peltokangas ja Syrjä käyvät aktiivisesti treenaamassa Ilmajoella? Eikö heiltä pitäisi sinun "logiikkasi" mukaan olla porttikielto tuolle salille koska sinun mukaasihan happijokiset haluaa tuhota koko muun Suomen painin?

        Ne käy siellä ainoastaan maajoukkueleireillä.

      • Lasvegasistakin

        Höpö höpö. Meneppäs nyt itse joskus paikan päälle käymään niin näet että siellä on ihan normaalit treenin menossa ja kaverit ovat paikan päällä. Ei heille ole mitään porttikieltoa annettu, vaikka sinä näin uhoat. Ilmajoen treeneissä käy äijää ympäri Pohjanmaata ja vielä vähän kauempaakin. Esim Timo Kallio viihtyi pitkän tovin tässä taannoin Ilmajoella.

    • copykertoo

      Tiedottaminen on myrkkyä !!!

      Mieti nyt jos joku parempi saa vihiä jostain treeneistä tai leireistä !!!

      Sehän olisi katstrooooofffff !!!

      Suomessa on seuroja ja valmentajia jotka olisivat aidosti iloisia jos kaikki muut kuin oman seuran painijat lopettaisivat kokonaan painin.

      Ihan täyttä paskaa höpöttävät ne jotka selittävät silmät suurina kuinka kaikkia viedään eteenpäin ja plaa plaa pälä pälä, vaikka kuinka monta junioria ja miestä saa oikeasti tehdä töitä sen eteen että saa edes jotenkuten treenattua...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6043
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3821
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      245
      2151
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1850
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1299
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1266
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      303
      1065
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      939
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe