Virkamiesvalta järjettömäksi

Rötösherroiiltavaltapois

Useimmissa kunnissa hallitus tai joku lautakunta päättää poikkeusluvista. Jämsässä niistä on jo pitkään päättänyt virkamies. Luvat valmistelee ja käytännössä siis päättää kaavoitusteknikko joka systemaattisesti vastustaa lupien myöntämistä rannoille. Kukaan ei saa miestä kuriin ja kun suuri osa hakemuksista jo puhelimessa torjutaan niin ei oikein voi virheitäkään osoittaa.
Nyt ollaan viemässä valtuuston päätettäväksi sääntöä jossa poikkeusluvat delekoidaan kaavoituspäällikölle. Jos tuo valtuustossa hyväksyttäisiin ei kukaan voisi enää päätöksiä muuttaa vaan valitukset menisivät suoraan oikeuteen jossa käsittely kestää vähintäänkin vuoden. Älkää hyvät päättäjät antako tuon mennä läpi. Kyllä valitus täytyy ensin voida tehdä oman kaupungin lautakunnalle joka saa päätöksen aikaan nopeasti. Näyttää siltä että päättäjiä viedään kuin pässiä narussa. Selvittäkää asian oikea laita.

13

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tällaistatämäon

      Niinhän se on ja ollut, että virkamiehet valmistelevat asiat ja vievät ne poliitikoille hyväksyttäviksi. Ne joko hyväksytään tai hylätään. Päättäjät ovat vain kumileimasimia.Harvalla poliitikolla edes älli riittää asioiden käsittelyyn. Päättävät asian niin kuin virkamies on suositellut. Virkamiehiltä vaaditaan jotain pätevyyttä mutta poliitikoksi pääsee ne, joita ihmiset äänestävät. Ja kateushan se on myös yksi iso tekijä päätöksiä tehtäessä näissä poikkeuslupa-asioissakin.

    • uunot

      Tarttisko jotain tehdä?

    • uunoonnumero1

      Ei, ei missään tapauksessa tartte, eikä saakaan tehdä mitään!

      • onkomitääntehtävissä

        Mun napani alla kasvaa karvan tuppaita


    • rankaa

      Pitäisi vissiin jollekin valtuutetulle puhua. Voi olla hankalaa kun tekninen lautakunta on on hölmöyksissään tämän jo jo hyväksynyt. Vote, nyt selkärankaa.

    • arbeitmachtfreikö

      Eipä tämmöistä kesäloman aikaan kannata jauhaa.

    • stenikkakammo

      Nyt tuo on ensi maanantaina valtuustossa. Kun maan hallitus yrittää vähentää byrokratiaa niin Jämsä lisää sitä. Siis uudestaan: Jos tuo hyväksytään niin poikkeusluvista valitetaan jatkossa Hämeenlinnan hallinto oikeuteen. Vaihtoehtona olisi se, että niistä ensin valitetaan oman kunnan lautakuntaan.
      Nyt hereille Kotiaho, Simonen, Suosaari ym. Järvenpään Eskon myös luulisi olevan hereillä. Kokko ohoi !

    • pyrokraatti

      On tuo oikeesti vähän outoa. Kuhmoinen myöntää mielellään poikkeuslupia ja niin tekee Jyväskyläkin. Tulee asukkaita ja verotuloja. Jämsä ei käytännössä myönnä kuin ne ihan pakolliset. Miksi? Valta on kunnalla, mutta Jämsä antaa kaavoituksen huru- ukkojen jatkaa pysähtyneisyyden aikaa. Miksi oi miksi? Ja nyt sitten poistetaan se ainoa mahdollisuus puuttua järjettömiin päätöksiin.

    • temokratia

      Kysyin että miksi noin tehdään. Kiemurteli vastaaja kovasti mutta jäi semmoinen kuva että siksi kun nykyinen lautakunta on niin hankala että sinne ei asioita pidä päästää.

    • kauhiita

      Eli päättäjät eivät ymmärrä yhtään mistä päättävät ?

    • ottiatuota

      Ei kai hankala lautakunta voi olla syy. Tai voi, mutta justiinhan on vaalit tulossa.

    • totsinoin

      Kokko on herännyt blogissaan tätä ihmettelemään. Voi kun vielä kysyisi tietäviltä. Rakennustarkastajalta ehkä. Kaavoittajalta voi nytolla vaikea saada puolueeetonta kantaa.

    • mlikööri

      Eikös nämä pitänyt Kokonkin selvittää ajoissa? Huomenna kokous ja nyt ihmetellään munkkilatinaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      101
      1497
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1064
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      976
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      877
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      822
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      654
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe