seksi ekoilla treffeillä

hyvamielinenn

Olen joskus antanut ekoilla treffeillä ja suhteet eivät ole kehittyneet sen kummemmiksi. Nyt olen oikeasti tuntenut erään miehen vuoden ja tavattu on kerran. Olis tehnyt paljonkin mieli hypätä sänkyyn. Itse olen alkanut ajattelemaan ja ehkäpä arvostamaan itseäni ja toista enemmän. Ajattelin että seksi pilaa suhteen. Jos kiinnostusta löytyy niin jaksaa olla yhteydessä edelleenkin ja olemme olleetkin. Ilokseni mies sanoi arvostavansa minua, koska en antanut. Perustelin kantaani niin että arvostan häntä ja sen takia en halunnut heti hypätä sänkyyn.
Varmaan tulemme sitäkin vielä tekemään. Itsekään en jaksa ikuisuutta odottaa mutta ei heti ekoilla treffeillä.
Ehkäpä hän oletti niin. Kaverinsaki olivat heti kysyneet että no saitko?
Niin ja ikää meillä molemmilla on,sen verran että on nähty elämää jo.

29

3444

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eiekallakerralla

      Hyvin toimittu, pano on pano ja jos mielessä pidempiaikainen juttu niin en minä ainakaan arvostaisi naista joka antaa ekoilla treffeillä.

    • sddgsdsdgsdsgsd

      Se mies panee kuitenkin, jos ei suin kanssa, niin jonkun toisen. Mieti kumpaa haluat.

      • itsenäinenmä

        jos ekoilla treffeilla panee sua, toiset treffit toisen kanssa


    • olainafijö

      Hiljaa hyvää tulee!

      Olen käynyt 4 kertaa treffeillä Tinderin kautta tavatun naisen kanssa.
      Vasta kolmansien treffien päätteeksi siirryimme suuteluvaiheeseen.
      Neljännet treffit meni samalla kaavalla. Suutelua ilmassa, eikä edetty sitä pidemmälle.
      Toistaiseksi jatkan mielelläni suutelulinjalla.
      Suudelmista päätellen. Luulenpa, että jossain vaiheessa nainen haluaa edetä eteenpäin. Sen verran on suudelmissa intohimoa ilmassa:)

      Haluan kanssa välttää liian nopean sänkyyn hyppäämisen. Sillä näen tässä naisessa suurta potentiaalia tulevaisuutta ajatellen.

      Ensi-treffeillä olin vähän kahdenvaiheilla naisen suhteen. Mutta nyt jälkeenpäin olen enemmän kuin onnellinen, etten tehnyt liian hätäistä tulkintaa.
      Odotan mielelläni aina seuraavaa tapaamistamme:)

      • TonttuMelanen

        Provo parhaasta päästä!


      • olainafijö
        TonttuMelanen kirjoitti:

        Provo parhaasta päästä!

        Ei tuossa mitään provoa ole. Näin homma meni omalla kohdalla.
        On muuten jo viidennet ja kuudennet treffit takana kyseisen daamin kanssa. Molemmilla kerroilla peitto heilui:)


      • lkjhgfdn
        TonttuMelanen kirjoitti:

        Provo parhaasta päästä!

        Uskomatonta jos ei seksiä harrasteta ensimmäisen kuukauden jälkeen niin silloin jotakin vialla .Itse en ainankaan kyseistä tilannetta hyväksyisi seksi on minulle ainankin sen verran tärkeätä .Eikä se nainen minun mielestä ole sen huononpi vaikka ekalla kerralla antais harvemmin sitä kuitenkaan on ekalla kerralla yrittänyt .


      • lifehappens-

        Jaa minä en mennyt yhtä poikkeusta lukuunottamatta koskaan tokille tinder treffeille jos ei suudeltu ekoilla tinder-treffeillä :D nykyisen tapailukumppanini kanssa päädyttiin sänkyyn tokilla treffeillä mutta minkäs teet kun söpö espanjalainen mies juottaa sinulle hyvää viiniä 😍😄 juu myönnetään itsehillintä petti pahasti mutta 2016 oli harvinaisen vattumainen vuosi minulle monella tapaa joten ehkä ansaitsin vähän hauskanpitoa kaiken sen kurjuuden keskellä... Mutta kyseisen miehen kanssa ollaan tapailtu jo monenmonta kuukautta joten ei meidän juttu kaatunut ainakaan minun eikä hänen helppouteen ;)


    • MFoucault

      Nainen antaa ja mies saa? Onpa tylsä ajattelutapa ja vieläpä naiselta. Jos on intohimoa, niin miksei sitä voi näyttää ja käyttää? Jos kahden ihmisen välillä oikeasti säkenöi, niin ei se nyt seksin harrastamiseen kaadu (ellei se seksi ole helvetin huonoa). Kyllä on kirkko saanut aikoinaan pahaa jälkeä aikaan muokkaamalla täysin normaalista kahden ihmisen välisestä ihanasta asiasta pahuuden irvikuvan.

      • Naikkonen36

        Aamen! Totta viserrät.


      • astilop

        "Nainen antaa ja mies saa " ? ootko varattu pässi ? nm. MFoucault


      • asdsdas

        Samaa mieltä.
        Kyllä tilanne on myös välillä niin, että nainen voi haluta mutta mies ei anna.
        REVI SIITÄ!
        Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että kattilat pitää saman tein laittaa jakoon.


      • Lusikatjakoon
        asdsdas kirjoitti:

        Samaa mieltä.
        Kyllä tilanne on myös välillä niin, että nainen voi haluta mutta mies ei anna.
        REVI SIITÄ!
        Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että kattilat pitää saman tein laittaa jakoon.

        Tai mies etsii seksiseuraa netistä, ja ei halua seksiä oman tyttöystävän/kumppanin kanssa. Silloin todellakin on laitettava lusikat jakoon.


    • konimenttihan

      Riippuu vähän. Tosille ihmisille seksi on tärkeää ja parisuhde ilman loistavaa seksi ei ole mahdollinen, ainakaan kestävä.

      Toisille seksi on vähemmän merkityksellistä ja osalle vain sellain rutiin ehkä kerran viikossa joka pikaisesti hoidetaan pois alta.

      Jos seksillä on merkitystä, niin silloin ei kannata kovin pitkään viivytellä.

    • YksKaxPax

      Itse en ole havainnut minkäänlaista korrelaatiota sen suhteen, johtaako aikainen seksi todennäköisemmin suhteeseen vai ei. Kummallakain tavalla on saatu sekä kestäviä suhteita että sitten ei. Itse asiassa olen naimisissa sellaisen kanssa jonka kanssa päädyttiin heti sänkyyn. Ei muuten kertonut mitään ko. henkilön arvoista tai käytöksestä muuten. Oli vain sitä kuuluisaa kemiaa...

    • Kuukausiliikaa

      Seksi neljänsillä treffeillä on sopiva vakavaa seurustelua ajatellen. Ekalla voi hyvästellessä halata ja ehkä suudella. Suutelu kertoo jo, kannattaako tavata uudelleen.
      Jos menee sänkyyn eka kerralla ja homma toimii molemmille, sekin ok.

    • ajomeiseikiirehdi

      olen joutunut kairaamaan ekoilla treffeillä ja joskus vasta kolmansilla, se hetki kun saa laskea mällit sisään on aina uusi ja jännittävä hetki
      sen jälkeen siitä tuleekin rutiinia, siksi pidin n 10 vuotta useita naisia kierrossa että se tuntuisi aina uudelta, tosin painoin siinä välissä joskus pikavuorojakin jos siltä tuntui ja tuntui että naiset sitä halusivatkin. useilla oli sama versio että yleensä en lähde kenenkään mukaan mutta nyt oli poikkeus.
      sama oliko nainen naimisissa,seukkas tai sinkku. kondomeja en käytä vaan lasken lastin aina perille, rekkamiehenä olen tottunut että lasti viedään perille oli keli mikä hyvään, siinä kuukautisekaan ei ollut este
      tietysti tarkastan tavaran ja sen aikaisemman ajokirjan millaisessa ajossa se on ollut ja jos tuntui että jokin mättää,jätin ottamatta sen kyydin.
      joskus mutta aika harvoin koeajoin hieman nuorempiakin malleja, heissä kuulsi epävarmuus omaan itseensä ja toiseen mutta se tiukkuus taas oli vastapainona asialle.

    • Sanosmuuta

      Se vieras vittu on kullin herkku sekä päinvastoin.

    • mietittävää

      Ei ole mitään tekemistä arvostuksen kanssa harrastaako seksiä ekoilla treffeillä. Jos molemmista tuntuu sopivalta, niin miksi ei. Se vasta noloa onkin, jos alkaa arvottamaan toista sen mukaan, että hän haluaa seksiä juuri sinun kanssasi. Sehän tarkoittaa, että ei arvosta itseään. Noloa on myös painostaa toista seksiin ja ilkkua seksin jälkeen, että toinen joutui antamaan. Kaikilla on seksuaalisia tarpeita ja joillakin ne kohdistuvat juuri vain siihen henkilöön, jonka tapaa ensimmäistä kertaa. Jos on ollut esim. monta vuotta ilman seksiä, että kukaan ei ole sytyttänyt ja sitten ensimmäisellä tapaamisella joku sytyttää, niin miksi ei harrastaisi seksiä. Se, että harrastaa seksiä ensimmäisellä kerralla, ei tarkoita sitä, että harrastaisi kaikkien kanssa seksiä tai ensimmäisellä kerralla. Sitten ihan toinen juttu on, että panee kaikkea joka liikkuu, ilman kondomia ja harrastaa omalle ja toisten terveydelle vaarallisia juttuja. Sellainen on tuomittavaa ihan jo lainkin mukaan.

      Toisia arvostelevan kannattaa miettiä omia asenteitaan, ovatko ne terveitä, olisiko syytä vähän löysätä pipoa

      • asiatselviävät

        Ne kaksi ihmistä siinä tilanteessa sopii keskenään mitä tekevät.


      • reffeille

        Kaksi suhdetta takana yhteensä lähes 30 vuotta ja olen täysin samaa mieltä. Eli jos tässä iässä kolahtaa, niin en mieti onko ekat treffit. Vielä kun uskaltaisi hankkiutua treffeille ;)


    • Eimerkkiäkään

      Juuri niin. Kyllä elämää nähneet, kokeneet tietävät tekonsa. Mikäli aitoa kipinää, kemiaa, himoa miksipä siirtää tuonnemmaksi.

    • Arvostavamies

      On asenteet menneet todella kummallisiksi. Nainen antaa, jos ei huvia pihdata, mies metsästää vain seksiä??.
      Mielestäni seksi on kahden tasa-arvoisen ihmisen kumppanuutta, hyväksyntää, nautintoa, jne. Seksi ei ole antamista tai saamista, vaan merkki hyväksynnästä, luottamuksesta ja läheisyydestä. Itse arvostan aitoa avoimmuutta, rehellisyyttä ja ymmärrän seksin kumppanini todellisena luottamuksen osoituksena, vaikka olisi kyse vain yhden yön suhteesta. Arvostan ihmistä, jonka kanssa voin tuntea tällaista läheisyyttä ja seksiä, jos sillä toteutamme todellisia yhteisiä halujamme ja toiveitamme, annamme itsemme täydellisesti tunteidemme ja himojemme vietäviksi. Muistan aina kuitenkin ennen heittäytymistä, että minulla on myös vastuu kumppanini hyvinvoinnista. Poikkeuksena maksullinen seksi.
      Nauttikaa vastuullisesti toisistanne, Seksi on merkittävä osa hyvinvoinnistamme.

      • itkujanauru

        hahah, laukesitko käteesi tätä kirjoittaessa? :D
        Tulkaa nyt hyvät ihmiset tuonne "sinkut" osioon ja katsomaan mitä se todellisuus voi oikeasti olla!
        :P


    • syyt_ja_seuraukset

      En ole ikinä nähnytkään yhtäkään naista oikeassa elämässä joiden kanssa olen hieman jutellut treffeissä. Sellainen tunne on etten ole naisille riitävä edes kaverina. Ihan asiallisesti olen puhunut naisten kanssa, mutta se olikin pian ohi.

      Ei seksiä, ei rakkautta, ei kaverisuhdetta (friend zone), ei treffejä vain tyhjän ja passiiviset viestit, joista suhde ei pääse etenemään.

      Toivotan kuitenkin onnea muille, vaikka näköjään elän koko elämän sinkkuna haluaisin sen tai ei. Ei paljon merkitystä.

    • Hillevihillevihillevi

      Tapailin erään Joroisten miehen kanssa ja ekalla kertaa vähän mietin että ei tää ihan normi tyyppi ole. Hän kutsui luokseen ja ehti jo perua treffit siinä välissä selittäen että on köyhä! Sain puhuttua ympäri ja menin hänen luokseen kauniina maaliskuisena päivänä. Kahvia, ruokaa - ei alkoholia kun hän oli entinen alkoholisti. Juttukin luisti, mutta sitten hän alkoi valmistella sänkyyn menoa ja tahtoi ajaa karvani. Vastustelin, sillä en oikein moisesta ole ennenkään pitänyt mutta niin vain herra jatkoi. Jotain ihme voidetta rupesi laittamaan ja kysyin että mitä tuo on? Vastausta ei tullut ja toistin - silloin tää herra hyppäsi huoneen toiselle puolelle sanoen "Ettei tästä mitään tule"!
      Ihmettelin ja kyselin mitä tein väärin muttei vastausta.
      Sitten herra sanoi että "Yön saat olla mutta huomenna pois"! Olin ihan oudossa kaupungissa joten siinäpä pulma. Rupesin kasaamaan kamojani niin siinä välissä hän jo ehti huutaa että "On siinä autossasi valot"! Just - itkien vesisateiseen yöhön 100 kilsan ajomatkan jälkeen!!
      Varoitin kyseisessä 50plusmatchissa että nimimerkki "Villitys" jos ilmaantuu tänne ja menette kylään niin voi olla yötä vasten karkuun lähtö!
      Ei mennyt kuin muutama viikko kun haukkui minut kun olin kertonut tuon siellä. Oli joku nainen ottanut sen "onkeensa"!
      Vieläkin hakee ja profiilissa, huumorintajuinen, rehellinen, mukava mies!!! Heh heeeeee!!!

      Kaikkia hulluja vastaan on täällä näissä treffipalstoilla tullut! Sovitaan treffit - perutaan - uudelleen sovitaan ei tulla tai sitten taas perutaan . . .

      Sanoisin että etelässä piti sovitut puheet paikkansa mutta ei täällä Savon mualla!!

      • Kaapuntilainen

        Melko vekkulia meininkiä siellä Savonmualla. Huh. Onkohan siellä kuinkakin normaalia että mennään ekoilla treffeillä toisen kotiin... itse en kyllä lähtisi enkä kutsuisi. Ensin tapaaminen jossain neutraalilla maaperällä ja siitä sitten voi jatkaa vaikka kotiin, jos siltä tuntuu.


    • ihanaalku

      NO terve.kyllä mie jouduin heti ekoilla trehfeillä panee kun se nainen ajoi ihan sen vuoksi että sai sitä sopivaa itselleen ,olimme vietitelleet kuukausia ja sitten hän halus tulla luokseni ja sehän sovittiin .niin sain naisen nähtäville ja alku tutustumisen ja tunnelman myötä nainen kertoi että hän haluaa sinua ja senhän tiesin jo ennen saapumista että hän ei ollut saanut vuosiin miestä ja niin siinä päivän myöten rakastelimme monet kerrat.ja niin se reissu ei hänellä päättynyt siihen ekaan kertaan vaan häntä piti panna puoli vuotta joka kuukausi aina kun hän sitä halusi hän halusi sitä niin vaikka olikin naimisissa ja minä en,minä autoin häntä hädässä.

    • nemiehet

      tuossa juuri eilen ekoilla treffeillä miehen kotona. ilta meni hyvin kunnes ruoan jälkeen alkoi suutelot ja hän halusi seksiä. Sanoin ei mutta tykkäsin kyllä hyväilystä ja muusta. Tätä tapahtui muutaman kerran ja sanoin aina ei uudelleen kun ikään kuin ei uskonut. Lopulta "jouduin" lähtemään paikalta kun mies ei tajunnut. En halua eka kerralla vaikka ihan kiva mies olikin. Ehkä joskus voisinkin mutta musta on äärettömän tylsää että kiva ilta täytyy pilata noin jos seksi on niin tärkeää ettei voi odottaa. Saa miettimään sitä että haluaako edes mitään pidempää. Oltiin kuitenkin viestitelty jo pari kk ennen tapaamista. Jäi huono fiilis jutusta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5118
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      928
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe