kannattaako välivuosi amiksessa?

Baabelin

Hain tänä keväänä toista kertaa psykologian opintoihin ja opiskelupaikka jäi saamatta. Tulin hyväksytyksi Helsingin yliopistoon teologiseen, mutta en taida vastaanottaa opiskelupaikkaa koska en ole riittävän motivoitunut opintoihin. Viime vuoden opiskelin avoimen yliopiston opintoja kansanopistossa, ja näillä näkymin välivuosi on taas edessä. Kotipaikkakuntani on kaukana kaikesta ja työpaikat ovat kiven alla. Jotain tekemistä pitäis keksiä et pysyn järjissäni. Millaisia kokemuksia muilla on ammattikouluun menemisestä välivuonna? Kannattaako amikseen ylipäätään mennä lukion jälkeen? Onko kellään kokemusta lukion jälkeisistä merkonomiopinnoista (2 v.)? Vaikeuttaako ammattiin opiskelu yliopiston pääsykokeisiin valmistautumista?

3

397

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • klmnjh

      Varoitan, että nyt tulee pelkkiä huonoja vastauksia. Ensiksi pään iskeminen seinään on viisasta lopettaa lyhyeen eli psykologia on nähtävästi sinulle saavuttamaton unelma. Toiseksi älä ota vastaan teologian opiskelupaikkaa, kun se kerran ei motivoi. Kolmanneksi ammattikouluun ei kannata mennä vain yhdeksi välivuodeksi.

      Voisit kylläkin hyvin mennä ammattikouluun, mutta käy se loppuun!

      Tai voisit lähteä ulkomaille vuodeksi esim. au pairiksi.
      Tai voisit Suomessa muuttaa sinne, missä töitä on. Kokopäivätyö ilman muuta syö voimia ja resursseja pääsykokeisiin lukemiselta. Toisaalta työ voi motivoida panostamaan opiskelutavoitteisiin. Muutama vuosi töissä on herättänyt monen opiskeluhalut ja kypsyttänyt ihmisenä.

      Jotenkin tuli kaiken kaikkiaan semmoinen olo postaustasi lukiessa, että tarvitsisit opiskelun sijasta vaihteeksi ihan muuta.

    • jepulissen

      Miksei amikseen kannattaisi mennä lukion jälkeen?

      Itse kuljen polkua lukio->amk->amis tällä hetkellä. Lukio oli itsestäänselvyys kun biologiaa halusin yliopistoon opiskelemaan. No, pääsinkin sisään ja alotin opinnot, mutta totesin, ettei niissä ole mitään järkeä, kun työllistyminen on sen verran toivotonta alalla ellei opettajaksi ryhdy. Se vuosi menikin niin ja näin ja hain ammattikorkeaan tradenomiksi ja pääsinkin. 4 vuotta myöhemmin tutkinto suoritettu, mutta tradenomeilla tilanne toivoton tällä hetkellä. Vuosi myöhemmin ja tässä ollaan, kuukauden päästä alkaa amisopinnot sähköasentajaksi ja näillä näkymin tulevaisuuskin huomattavasti valoisampi.

      Älä mieti sitä "onko järkeä tehdä asia X asia Y:n jälkeen" vaan sitä, mikä on todellinen tilanteesi tällä hetkellä ja mitä tavoitteita olet asettanut itsellesi. Jos jokin ala amiksessa kiinnostaa, siitä vain opiskelemaan. Siellä on kuule kaiken maailman insinöörejäkin nykyään opiskelemassa ;)

    • Baabelin

      Kiitos vastauksista! :) Harmittaa se psyka kun soveltuvuuskokeeseen pääsy oli tosiaan yhdestä pisteestä kiinni, mutta niin oli monella muullakin. Pidän kovasti opiskelusta, mut vois tosiaan olla viisasta tehdä jotain muuta välillä. Kaikki tuntuu nyt niin sekavalta et on vaikee tietää mitä haluun ja mihin pystyn. Sitä pitäis ehkä ensiksi selvitellä. :o

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      85
      3617
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      572
      3397
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3229
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2132
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2031
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1908
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1885
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      149
      1574
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1331
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1322
    Aihe