Lopun merkki nro. 001

Lopun_merkki

Yksi lopun ajan merkeistä kerrotaan Matt. 24:6 sekä Mark 13:7.
Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.
KJV - jonka historiaan suosittelen tutustumaan ilmaisee asian seuraavasti: 6 And ye shall hear of wars and rumours of wars: see that ye be not troubled: for all these things must come to pass, but the end is not yet.

Tarkalleen ottaen tässä on siis kyse myös huhuista (rumours), ei pelkästään sanomista. Mitä tuolla sitten tarkalleen ottaen tarkoitetaan? Olette varmasti törmänneet termiin false flag operation, jossa jokin teko tahdotaan sälyttää jonkin syyttömän tahon niskoille. Tavoitteena on luoda pelkoa ja vihaa. Myös vääristä todistuksista puhutaan paljon.

Joku tietenkin sanoo että tällaiset terroriteot eivät olisi sodiksi luokiteltavia, mutta muistatteko, että G. Bush jr. julisti sodan terrorismia vastaan. Hänkään ei siis voinut välttää sitä minkä Jumala on määritellyt.

Kumpa uskovaiset tutkisivat tarkemmin mitä tuokin tarkoittaa, sen sijaan että ovat ateistien ja uskosta osattomien kanssa lietsomassa vihaa ja pelkoa muita ihmisiä kohtaan. Saatananhan tahto on langettaa syntiin ja monet harhautuvat kaikenmaailman uutisointien kautta eivätkä ymmärrä tuotakaan sanankohtaa. Nuo uutiset kun innostavat sellaiseen ihmisvihaan. Ihmiset alkavat pelkkien huhujen kautta siunaamaan muslimien tappamisia ja muuta vastaavaa, joka on ankara synti.

Näillä huhuilla nuo sielunsa myyneet poliitikot ja uutistoimistot tahtovat oikeuttaa toisten omaisuuden kaappaamista itselleen. Lähetetään sotilaita rauhan nimessä muihin maihin. Ajetaan heidät kodeistaan ja kaapataan sillä kokonaisia valtioita itselleen. He ovat itse näiden vääryyksien takana, eikä kaikki meille kerrotut tapahtumat suinkaan ole edes tosia.

Monet uskovat niitä huhuja, mutta kehoitan tutustumaan asioiden toisen puoleen. Monet kanssamatkaajamme ovat olleet paikalla näkemässä todellisuuden ja tahtovat meidän tietävän millaisista väärennyksistä näissä tapauksissa on kyse. Toiset ovat oppineet miten paha menettelee. Tutkikaa ja googlettakaa videoita näistä false flag jutuista.

Ja Jeesus sanoi: "älkää peljästykö" Miksi te luulevaiset pelästytte ja uskotte kaiken? Uhkutte sotaa, vihaa ja murhaa sellaisiakin kohtaan jotka eivät ole uudestisyntymää vielä saaneet. Tutkikaahan oletteko edes uskossa.

Älkää eksykö!

41

465

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aamen-Aamen

      Olipa tervehenkinen aloitus.
      Pitkästä aikaa.

      • Tunturipuron.solina

        Näin oli. Toivottavasti Aloittaja poistattaa ei-kristilliset viestit tästä ketjusta. Niiden paikka on muualla. Asioita on hyvä pohtia ja olla erimieltäkin, mutta KRISTILLISISSÄ raameissa.

      • Lopun_merkki

        En tiedä onko kovinkaan tarpeellista poistattaa noita häiriköiden viestejä vaikka niiden tarkoitus onkin haitata keskustelua ja aikaansaada riitelyä. En tiedä saako se mitään muuta aikaiseksi kuin heidän kiukutteluaan entistä enemmän. Jos me kristityt lähdemme poistamaan viestejä niin varmasti hekin toimisivat samoin meitä kohtaan. Itse en noista häiriköistä välitä vaikka ymmärrän että se monia häiritseekin. Vastaan heille jos asiallisesti koittavat keskustella. Raamatussa on pari kohtaa tähän liittyen.

        1) Tee toisille niinkuin tahtoisit itsellesi tehtävän
        2) Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"

        Mikäli joku muu tahtoo loistattaa viestejä niin poistattakoon.

    • Ja.sitten.asialinjalle

      Sotia on ollut aikaisemmin paljon nykyistä enemmän.

      • ÄläVääristä

        Etpä ole asialinjalla.

      • Ja_sitten_asiaan
        ÄläVääristä kirjoitti:

        Etpä ole asialinjalla.

        Sotiako oli ennen vähemmän?

      • LueLisää

        Luehan lisää, sillä yhteen sanaan takertuminen ilman kokonaisuuden hallintaa on lapsellista hiekkakakun leipomista.

        Matt. 24 sekä Mark 13

      • Lopun_merkki

        Esittämäsi kommentti on heikko. Ensinnäkään sotia ei ole ollut aina kuten koitat joillekin harhaanjohtavasti uskotella. Lisäksi haluat harhaanjohtaa joitakuita etteivät huomasi mistä aloituksessa puhun, eli huhuista. Tosin niitäkin on ollut ennenkin mutta erityisesti nyt lopun aikana niitä on erityisesti. Ymmärtäväisille nämä seikat on ilmoitettu jotka osaavat havaita että nämä kaikki profetiat toteutuvat yhtäaikaisesti. Tässä oli tuotu vain yksi merkeistä
        Totuus jokatapauksessa on että tällähetkellä sanomia ja huhuja sodista on erityisen paljon.

        Kun osaa lukea ymmärtäväisesti niin voi huomata senkin, että sanankohdassa puhutaan sanomien ja huhujen lukumäärästä. Siinä ei edes mainita sotien lukumäärästä kuin että se on monikossa - sodista.

        Mielenkiintoista, että Ikäänkuin vahvistit kaiken lisäämällä soppaan yhden huhun/sanoman lisää. Toivottavasti saat havaita sen kaiken minkä Jumala tahtoo sinunkin tietävän. Uudestisyntymisen kautta saat ihan uuden elämän. Väärien tahto on että olisit havaitsematta. Uskon kautta tulee vapaus, mutta väärien tahto on orjuus.

      • Ja.sitten.asialinjalle

        Höpöttelet omiasi. Ennen niitä huhuja vasta olikin, kun ei ollut nykyisiä medioita käytettävissä. Silloin lähes mikä vain huhu upposi todesta! Nykyään tiedonvälitys on lähes reaaliaikaista eli kuulemme jokaisesta tapahtumasta lähes samalla hetkellä kun se tapahtuu.

        Bushiahan muuten ohjasi sotaan hänen omien puheidensa mukaan itse Jumala, joka häntä käski! Oletkos kuullut moista? Nämä false flag-höpötykset muuten tulevat samasta lähteestä kuin Bushinkin kuvitelmat eli Amerikan mailta!

    • Lopun_merkki

      1. Joh. 2:19 Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.

      Nämä valehtelijat nimenomaan levittävät huhuja, jotka sinun tahtovat uskovan. He lietsovat sotaa ja vihaa ja tahtovatkin sinun uskovan että nämä vihanlietsojat ovat uskovaisia. Jos tuntisit Jumalan/Totuuden tietäisitkin etteivät he ole.

      Kukaan uskova ei voi kuulua scull & bones salaseuraan. Yksinkertaista.

      Olet voimakas mediauskovainen. Meille ymmärtäväisille on ilmoitettu valheiden lisääntymisestä ja siitä että nuo yhdessä antavat sielunsa pedolle. Jumala jonka Bush mainitsee on nimeltä Lusifer. Jos vähän tutkisit asioita avoimesti saattaisit olla näistä tietoinen.

      • Ja.sitten.asialinjalle

        Eli ovatko kaikki USA:n uskonnolliset konservatiivit väärässä?

      • Lopun_merkki

        Hienoa että alat kysymään asiaa.
        Siihen onkin hyvä lopettaa kanssasi. Minulla on paljon työtä Totuuden levittämisessä. Raamattu kehoittaa välttämään turhanpäiväisiä kinasteluja ihmisten kanssa jotka eivät tahdo totuutta vastaanottaa.

      • Ja.sitten.asialinjalle
        Lopun_merkki kirjoitti:

        Hienoa että alat kysymään asiaa.
        Siihen onkin hyvä lopettaa kanssasi. Minulla on paljon työtä Totuuden levittämisessä. Raamattu kehoittaa välttämään turhanpäiväisiä kinasteluja ihmisten kanssa jotka eivät tahdo totuutta vastaanottaa.

        Voi voi sinuakin reppanaa. Nämä samat lauseet tulevat täällä esiin lähes päivittäin. Levität Totuutta... Saitko kirjoitettua tuon ilman nauruun purskahtamista?

      • hdfghgh

        Ei kannata inhottavan kanssa alkaa millekään.

      • Tunturipuron.solina
        Ja.sitten.asialinjalle kirjoitti:

        Voi voi sinuakin reppanaa. Nämä samat lauseet tulevat täällä esiin lähes päivittäin. Levität Totuutta... Saitko kirjoitettua tuon ilman nauruun purskahtamista?

        Ja voi voi sinua itseäsi. Eikö totuus kiinnosta sinua?

    • rapninki.roiskuu

      "KJV - jonka historiaan suosittelen tutustumaan "

      King James Version. Englanninkielinen Raamatunkäännös, joka valmistui kuningas Jaakon aikana. Käännöstyötä johti Francis Bacon. Molemmat kuuluivat salaseuraan...

      "Kukaan uskova ei voi kuulua scull & bones salaseuraan. Yksinkertaista."

      Mjaa.

      "Minulla on paljon työtä Totuuden levittämisessä. "

      Kiirettä pitää...

      • gdff

        Asiasta toiseen.
        Muistatteko kun inhottava ilmoitti jälleen poistuvansa palstalta.
        Poistuikin nikillä inhottava ja on koko ajan jatkanut uusilla nikeillä.
        Tässä ketjussa kiistelee /riitelee alusta loppuun saakka. Arvaa nikkinsä.

      • 6466

        Ja.sitten.asialinjalle
        = ateismiuskonlinjalle.

      • 22232323355353
        gdff kirjoitti:

        Asiasta toiseen.
        Muistatteko kun inhottava ilmoitti jälleen poistuvansa palstalta.
        Poistuikin nikillä inhottava ja on koko ajan jatkanut uusilla nikeillä.
        Tässä ketjussa kiistelee /riitelee alusta loppuun saakka. Arvaa nikkinsä.

        gfff?

      • rouvaTappinen

        En oikein usko tuohon. Kyllä täällä on useampia inhottavan ateistisia elämänkatsomuksia edustavia kirjoittajia. Enpä vain ymmärrä että minunkin katsomusta nettiarvailijat ovat luulleet ateistiseksi.

      • ketjureaktio
        gdff kirjoitti:

        Asiasta toiseen.
        Muistatteko kun inhottava ilmoitti jälleen poistuvansa palstalta.
        Poistuikin nikillä inhottava ja on koko ajan jatkanut uusilla nikeillä.
        Tässä ketjussa kiistelee /riitelee alusta loppuun saakka. Arvaa nikkinsä.

        Tarkoittanet sitäkin, miten hänylläpitää yhtä ketjuakin eri nikeillään irvailee itselleen ja sitten esittää toisella nikillään totuutta mukamas. Tarkkasilmäinen huomaa nämä ketjut eikä mene halpaan. No ei väliks vaikka meneekin . Monet tätä lukevat vaikka eivät kirjoita.

    • mustakorppi

      Kiitos muistutuksesta. Ei n ole erehtymätön kukaan

      • tytytyy

        Eipä niin.

      • Helinää.jo
        tytytyy kirjoitti:

        Eipä niin.

        Tosi on, erehtymättömiä ei ole.

    • mölsää.Jaria

      Kuka se puhuikaan koneiston toiminnan yksipuolisuudesta?

    • Tunturipuron.solina

      Lopun_merkki, tarkennatko vielä tuon "huhuta" merkitystä. Kielitoimiston esimerkki siitä on, että huhutaan, että hän aikoo erota. Huhujahan on joka yhteydessä, koska ei ole varmoja tietoja. Huhuhan voi olla valheeksi osoittautuva, mutta se voi olla myöskin todeksi osoittautuva. Näin myöskin sotiin liittyen.

      • missämättäätaasen

        Todellakin: "valehtelijoiden levittämät huhut..."

        Profetiaketjujen tuhkatiheään esille ottama argumentti, milloin mistäkin aiheesta.

      • Lopun_merkki

        Kiitos kysymästä tunturipuron.solina.

        Ehkä on helpompi lähteä tarkastelemaan mitä sanalla huhu ei tarkoiteta. Monihan mielellään yhdistää sen Jeesuksen sanojen toiseen puoleen jossa mainitaan sanomat sodista, ts uutiset. Nämähän voidaan luokitella todellisiksi uutisiksi. Sanalla huhut ei myöskään tarkoiteta varsinaisesti ennustuksia, muutoinhan olisi ollut loogisempaa että Jeesus olisi käytänyt tuota sanaa. Eikä sillä tarkoiteta juorujakaan. Juoruthan ovat mustamaalaamista, kuitenkin siten että ne perustuvat totuudelle. Juoruajat siis mässäilevät tosiasioilla joilla haukutaan jotain joka on mahdollisesti tehnyt jotain väärää. Juoruajat ylentävät itseään alentamalla muita.

        Jeesus kuitenkin mainitsi nämä kaksi asiaa, ei vain yhtä. Ikävä kyllä suomennokset sanasta ovat hieman harhaanjohtavia mutten paneudu Raamatutun vääristämiseen sen enempää. Mistään melskeistä ei siis ole kyse vaikka niitä varmaan tullaankin kuulemaan. Mitä erikoista olisi sanoa että kuulemme sanomia jos voimme itse olla siinä sodan melskeessä. Sinänsä tuo on kuitenkin oikein koska nykyaikana voimme kuulla sodan äänet myös mediasta, mutta nuo kaksi asiaa ei kuitenkaan erotu toisistan mitenkään.

        Voimme ymmärtää sanan merkityksen arkisilla esimerkeillä. Huhutaan että tontut katselevat ikkunoista tai jokin muu huhu. (huomaa aikamuoto - preesens) Tavallaan huhu voi olla peräisin todellisestakin lähteessä mutta silloin kyseessä olisi jälleen sanoma. Tässä yhteydessä sillä tarkoitetaan valheellista viestiä, jolla tietenkin on jokin päämäärä. Vihan, pelon, epätoivon, huolettomuuden tai jonkin tunnetilan aikaansaaminen, ja sen mukainen reaktio. Tavoite on siis saada ihmiset uskomaan johonkin valheeseen.

        Nykyään me kuulemme valtavasti kaikenlaisia viestejä jotka eivät aina ole yhteneväisiä. Osa on siis tavalla toi toisella huhuja. Näitä levitetään siksi että ihmiset uskoisivat valheisiin josta Raamattu niinikään varoittaa. Tässä kohden Jeesus ilmaisi meille että nuo valheet koskevat juuri sotia. Mediahan ne meille tuo, ja vain aniharvalla on todellinen kokemus siitä mitä maailmalla tapahtuu. Olemme viestien varassa. Joku jokatapauksessa laittaa valheen liikenteeseen ja toiset sitten toistavat niitä. Me tiedämme hyvin mistä kaikki viestimme saamme nykyään. Se on media.

        Ihmiset ikävä kyllä tahtovat sokeasti uskoa mediaa, mutta hyvin harva tahtoo ottaa selville asioiden todenperäisyyden. Kun lähtee penkomaan jotain uutista saattaa nopeastikin huomata, että kaikki eivät lainkaan täsmää. Huhujen taustalla ei ole Jumala, vaan Saatana, ja huhuilla koitetaan ohjata ihmisten käsitystä väärään suuntaan.

        Ihmiset ovat kuitenkin hyvin laiskoja. TV:n avaaminen kun on niin helppo verrattuna Totuuden lukemiseen Raamatusta. Saatana niin mielellään käyttääkin tuota metodia.

        Tuli vähän sekava vastaus mutta toivottavasti se hahmottaa asiaa hieman.

        Kielitoimiston esimerkki sanasta "huhuta" on seuraava: huhutaan, että hän aikoo erota. Kohde siis aikoo erota tai ei aio erota. Totuuden tietää tämä asianomainen kohde itse. Voidaan huhuta myöskin, että joku henkilö X on voittanut lotossa päävoiton. Henkilö X on voittanut tai ei ole voittanut.
        Jos sodasta huhutaan, niin sotaa on tai ei ole.
        Raamattu kansalle -käännöksessä ei ollut sanaa "huhuta" noissa antamissasi kohteissa.
        Muuta en osaa tässä vaiheessa todeta.

      • Lopun_merkki

        Tunturipuron.solina,

        Tahdonkin tähdentää näitä Raamatunkohtia, juuri tästä syystä, että epäselvyyden verho voisi hieman raottua. Monet mielellään nimenomaan haluavat painottaa siihen suuntaan että niillä huhuilla tarkoitettaisiin todellisia sanomia. Tuo on kuitenkin poissuljettu sillä että se jo sisältyy siihen kun Jeesus sanoi että kuulemme sanomia sodista. Miksi Jeesus käyttäisi siinä sanaa "ja"? Uskon että Jeesus tahtoo ilmaista siinä jotain erityistä, joka liittyy juuri tähän lopun aikaan.

        Jos Jeesus tahtoisi erityisesti painottaa tulevaa, voisi olettaa että Hän käyttäisi sanaa ennustuksia, profetioita, näkyjä tms. Mutta silloin ongelmaksi nousisi että lopunaika on jossain myöhempänä. Kuitenkin Jeesus nimenomaan yhdistää tämän huhu sanan käynnissä olevaan lopun aikaan.

        Oleelliseksi tämän kohdan tekeekin juuri se että Jeesuksen sanoman varsinainen merkitys tahdotaan nimenomaan tarkoittavan jotain muuta. Jos kerran lopun aika on täynnä valheita ja vääristelemisiä, niin huvitavaksi asian tekee että miksi nimenomaan tätä käsitystä vastaan hyökätään niin voimakkaasti. Miksi siis ihmiset eivät tahtoisi hyväksyä juuri sitä käsitystä että kyseessä on valheelliset uutiset.

        Paha ei varmaankaan tahtoisi että asiaa ymmärretään juuri tälleen. Kyllä Jeesuksen varoitukset olivat hyvin yksilöityjä, tarkkoja ja tähdentäviä. Mieluisia ne ei ihmisille ole, se on selvää.

        Suomenkieli on aika köyhä monien sanojen kohdalla. Monessa kielessä sanat ovat paljon tarkempia. Siksi tahdonkin tuoda tämän asian esille. Toivon ihmisten tutkivan onko nuo asiat silleen ja niin tulisi nämäkin viestit tutkiskella. Sanakirjoja ja selitysteoksia ei kuitenkaan kannata asettaa Raamatun edelle. Pitää havaita sekin että kirjoituksetkin ovat saatanan kohteena ja siksi meillä on niin monia raamattuja, että sekaannusta syntyisi. Mutta se on todella laaja aihe itsessään.

        "Mitä jos asia ei olekaan näin, ja entä jos on"

      • Tunturipuron.solina
        Lopun_merkki kirjoitti:

        Kiitos kysymästä tunturipuron.solina.

        Ehkä on helpompi lähteä tarkastelemaan mitä sanalla huhu ei tarkoiteta. Monihan mielellään yhdistää sen Jeesuksen sanojen toiseen puoleen jossa mainitaan sanomat sodista, ts uutiset. Nämähän voidaan luokitella todellisiksi uutisiksi. Sanalla huhut ei myöskään tarkoiteta varsinaisesti ennustuksia, muutoinhan olisi ollut loogisempaa että Jeesus olisi käytänyt tuota sanaa. Eikä sillä tarkoiteta juorujakaan. Juoruthan ovat mustamaalaamista, kuitenkin siten että ne perustuvat totuudelle. Juoruajat siis mässäilevät tosiasioilla joilla haukutaan jotain joka on mahdollisesti tehnyt jotain väärää. Juoruajat ylentävät itseään alentamalla muita.

        Jeesus kuitenkin mainitsi nämä kaksi asiaa, ei vain yhtä. Ikävä kyllä suomennokset sanasta ovat hieman harhaanjohtavia mutten paneudu Raamatutun vääristämiseen sen enempää. Mistään melskeistä ei siis ole kyse vaikka niitä varmaan tullaankin kuulemaan. Mitä erikoista olisi sanoa että kuulemme sanomia jos voimme itse olla siinä sodan melskeessä. Sinänsä tuo on kuitenkin oikein koska nykyaikana voimme kuulla sodan äänet myös mediasta, mutta nuo kaksi asiaa ei kuitenkaan erotu toisistan mitenkään.

        Voimme ymmärtää sanan merkityksen arkisilla esimerkeillä. Huhutaan että tontut katselevat ikkunoista tai jokin muu huhu. (huomaa aikamuoto - preesens) Tavallaan huhu voi olla peräisin todellisestakin lähteessä mutta silloin kyseessä olisi jälleen sanoma. Tässä yhteydessä sillä tarkoitetaan valheellista viestiä, jolla tietenkin on jokin päämäärä. Vihan, pelon, epätoivon, huolettomuuden tai jonkin tunnetilan aikaansaaminen, ja sen mukainen reaktio. Tavoite on siis saada ihmiset uskomaan johonkin valheeseen.

        Nykyään me kuulemme valtavasti kaikenlaisia viestejä jotka eivät aina ole yhteneväisiä. Osa on siis tavalla toi toisella huhuja. Näitä levitetään siksi että ihmiset uskoisivat valheisiin josta Raamattu niinikään varoittaa. Tässä kohden Jeesus ilmaisi meille että nuo valheet koskevat juuri sotia. Mediahan ne meille tuo, ja vain aniharvalla on todellinen kokemus siitä mitä maailmalla tapahtuu. Olemme viestien varassa. Joku jokatapauksessa laittaa valheen liikenteeseen ja toiset sitten toistavat niitä. Me tiedämme hyvin mistä kaikki viestimme saamme nykyään. Se on media.

        Ihmiset ikävä kyllä tahtovat sokeasti uskoa mediaa, mutta hyvin harva tahtoo ottaa selville asioiden todenperäisyyden. Kun lähtee penkomaan jotain uutista saattaa nopeastikin huomata, että kaikki eivät lainkaan täsmää. Huhujen taustalla ei ole Jumala, vaan Saatana, ja huhuilla koitetaan ohjata ihmisten käsitystä väärään suuntaan.

        Ihmiset ovat kuitenkin hyvin laiskoja. TV:n avaaminen kun on niin helppo verrattuna Totuuden lukemiseen Raamatusta. Saatana niin mielellään käyttääkin tuota metodia.

        Tuli vähän sekava vastaus mutta toivottavasti se hahmottaa asiaa hieman.

        "...sodan ääniä ja sanomia sodista...", voisi tulkita, näin maallikkona, myöskin siten, että sotia on siellä sun täällä. Lähellä olevista sodista korvin kuulee äänet ja kaempana olevista kuulee sanomat.

    • rouvaTappinen

      Pitkästä vastauksestasi kiitos. Otan nyt esille vain yhden näkökulman. Kirjoitat että juorut ovat mustamaalausta joka kuitenkin perustuu totuudelle.
      Nykypäivän suurin ongelma, nimenomaan netin vaikutuksesta on yleisesti hyväksytyt juorut jotka ovat saaneet alkunsa nettimanipuloijan valheista, tahallisesti nettiin jonkun tahon syöttämästä disinformaatiosta. Se aiheuttaa enemmän päänvaivaa rehelliselle etsijälle.

      • Lopun_merkki

        rvaTappinen,

        Näen juoruamisen sellaisena että se tosiaan perustuu totuudelle johon liittyy anteeksiantamattomuus. "Kuulitko että se ja se joi viinaa ja oksenteli ja haukkui kirkkoa" ja tällainen juoruilu sitten leviää, riippumatta miten asianomainen katuisi asiaa. Mä näen siis että juoruilun taustalla on jokin oikea asia jolla mässäillään.

        Huhupuheet taasen olisivat peräisin valheista. Molempien tarkoitus on levitä ja molemmat saavat aikaan pahaa.

        Tässä olisi toinen hyvä aihe toiseksi lopun ajan merkiksi elikä miten sanojen merkitys koitetaan muuttaa. Rakkaus, tuomitseminen, usko, anteeksiantaminen, totuus, hyvyys.. Kyseiset sanat ovat nykyään saaneet vaikka minkälaisia ulottuvuuksia. Saatana ei haluaisi että ihmiset kommunikoisivat Totuuden pohjalta.

        En tarkoita että olisit koittanut hämmentää asiaa (pikemmin päinvastoin - kiva että tuli puheeksi), mutta aika aikaavieväksi nämä sanojen muutokset asioiden käsittelemisen tekee. Usein kannattaakin puhujille esittää kohdentavia kysymyksiä. Mitä tarkoitat tällä sanalla.

        Esim. Hugh Ross joka esiintyy kristittynä kreationistina sanoo vedenpaisumuksen olleen universaali. Sillä hän kuitenkin tarkoittaa, että vedenpaisumus tapahtui vain Nooan omassa pikku universumissa eli vedenpaisumus olisikin ollut vain paikallinen tulva. Tuo huhu on muuten ateistien mieleen.

        Eipä kestä.. pidän asiallisesta keskustelusta.

        Kiitos selvennyksestä. Täytyy myöntää että minulle juorut ja huhut aina ovat olleet vähän sikinsokin samassa korissa.

      • Tunturipuron.solina
        rouvaTappinen kirjoitti:

        Kiitos selvennyksestä. Täytyy myöntää että minulle juorut ja huhut aina ovat olleet vähän sikinsokin samassa korissa.

        Minulle juoru ja huhu ovat täysin kaksi eri asiaa. Huhu on neutraali sisällöltään ja juoru on pahansuopainen. Sekä huhu että juoru voivat pitää paikkansa tai sitten ei missään määrin.

    • Lopun_merkki

      Lukekaa matt 13
      Kun Jeesus selitti vertausta ei Hän ilmaissut mitään epämääräistä van selitti asian juuri kuten asia on. Ei ollut mitään ehkä se tarkoittaa sitä tai tätä. Saatana jo paratiisissa sanoi että sitäkö Jumala todellakin tarkoitti.. ei suinkaan, vaan..
      Sama koski profeettoja. Eivät hekään tuoneet sanominaan että ehkä tai jotenkin sinnepäin olevia juttuja.

      En minä tahdo harhaanjohtaa ketään. Sellaisesta on tiedossa hirveä rangaistus. Ikävä kyllä monikaan ei pelkää lainkaan suoltaa suustaan yhtä jos toistakin "profetiaa" ja tulkintaa. Vääriä tulkintoja on valtavasti ja se on todella harmillista.

      Toivoisin etsijöiden ja tutkijoiden koettelevan onko tämä selitys järkeenkäypä, ja verratkoon sitä muihin selityksiin. Tarkentuuko sanoma ymmärrettävämmäksi vai hämärtyykö sanoma epämääräisemmaksi.

      Jos tosiaan Jeesus tahtoi sanoa vain, että uutisia tulee paljon niin millä tapaa me voisimme sen tiedon käsitellä ja erotella siitä mitä aina on sanottu olevan. Se että on erityisesti niitä valheellisia huhuja on kuitenkin erityinen viesti. Kun alkaa tutkimaan jotain "uutista" voi tosiaankin huomata että eihän siinä ollutkaan perää. Tällaista dissinformaatiota ei liene koskaan ollut siinä määrin kuin nyt.

      Jolla korvat, kuulkoon ja koetelkoon.

    • Tunturipuron.solina

      Kyllä uskon myöskin, että jokaisella sanalla on selkeä merkitys Raamatussa. Ja totta on, että sanan alkuperäinen merkitys voi selkeästikin hämärtyä joko tahtomatta tai tarkoituksella. Ehkä joku pitkän koulutuksen saanut, kansallisuudeltaan juutalainen ja juutalaiskristitty mies, tietäisi näiden sanojen merkityksen parhaiten.

      • Lopun_merkki

        Minusta kansalaisuudella ja koulutuksella ei sinällään ole mitään merkitystä. Monessa tilanteessa sellaiseen uskominen on vain omiaan harhaanjohtamaan.
        Itse kehoitan etsimään itse vastausta ja tutkiskelemaan sydämessä miten asia on kuten Mariakin.

      • Tunturipuron.solina
        Lopun_merkki kirjoitti:

        Minusta kansalaisuudella ja koulutuksella ei sinällään ole mitään merkitystä. Monessa tilanteessa sellaiseen uskominen on vain omiaan harhaanjohtamaan.
        Itse kehoitan etsimään itse vastausta ja tutkiskelemaan sydämessä miten asia on kuten Mariakin.

        Mutta ajattelepas kulttuuritaustan tuntemista. Savolainen tarkoittaa itikalla hyönteistä ja pohjalainen lehmää. Ja emme ole menneet edes Suomen rajojen ulkopuolelle.

    • Lopun_merkki

      Juuri tästä syystä tahdon ilmoittaa mitä tuolla huhu -sanalla tarkoitetaan. Käännöksiä ja tulkintoja on vaikka miten. Kaikki tahtovat vakuutella että se oma tulkinta tai arvelu on se oikea. Pitää koetella rukouksessa ja Jumalan sanan kanssa ja ehkä luotettavan tahon (uudestisyntyneen uskovaisen) puntaroimana mitä Jeesus todellisuudessa yritti sanoa. Totinen uskova on Raamatun mukaan se joka ilmaisee totuuden asiasta, kun taas oppineet ja titteleitä omistavat, joilla ei uskoa ole saavat häpeän valheistaan.

      Haluan vain varoittaa kaikenmaailman uskotteluista, liittyy ne sitten huhuihin tai Raamatuntulkintoihin. Tätä maailmaa ei enää kauaa ole....

    • Varmaa.Tietoa2016

      HMTT kertoo meille varman tiedon maailmanlopusta aikanaan.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe