Odotushuoneessa kuultua keskustelua

kuuntelijaa

kahden naisen välillä. En yrittänyt kuunnella, mutta kuulin, koska huone oli sen verran pieni ja aika mielenkiintoinen keskustelu olikin.

Naiset puhui kuinka parhain perintö lapsille olisi, että heidät opetettaisi työntekoon.
Kohta pienestä saakka, sillä silloin he ovat ohjeet parhaiten vastaan.

Oman huoneensa oppisi pitämään siistinä, petaamaan petinsä aamuisin ja kaikki vaatteet ripustaisi hengariin, ettei ne vain ole lattialla ryppyisenä.
Myös työpöydän laatikot, ne pitäisi joskus aina putsata.

Omien vaatteiden pesu, hoito ja huolto sitten vähän isompana kuulemma jo hyvin onnistuu.
Kaikkea tätä pitäisi vanhempien opettaa, ettei lapsista tule "uusavuttomia" ja laiskoja!

Hyviähän nämä ohjeet oli kyllä mielestäni. Lisäisin vielä, että jos oppii laittamaan itse ruokiakin, ei koskaan tarvitse nälkää nähdä ja saa parempaa, kuin ravintoloissa.

8

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HeikkiHusu

      Ja parasta jättää perinnöksi velkaa, niin pysyvät nöyrinä.

      • Tuhlauspaniikki

        Ei velkaa pysty Suomaassa jättämään perinnöksi. Se jää lainaajan tappioksi.
        Se kaikki on puhdasta voittoa, mikä on kuollessa velkaa.


      • Puhupukille

        Älä puhu pashkaa. Kaikki siirtyy, myös velat.


      • mekkk

        Ei siirry jos vaikka kuolinpesällä on velkaa enenmmän kuin varoja niin silloin kuolinpesä asetetaan konkurssiin niin se on siinä ja kuolinpessä ei saa jakaa ennen kun velat on selvitetty koska muuten perilliset maksaa jos näin tehdään. Velka eikä takauskaan raukea jos velallinen kuolee.


      • Pakollataipakottamatta

        No niin-niin, tavalla tai toisella.


    • omatahtoomatupaomalupa

      Hyvä teoria, käytäntö jotain muuta.
      Ihmisellä on perusluonto, joka määrää pitkälti sen millainen ihmisestä tulee, huolimatta siitä muotista johon tämä on yritetty työntää.
      Lapsuudessani toimittiin noin, täytyi osallistua, kokata, siivota ja muita mainisemiasi asioita toteuttaa. Se ei ikinä tullut luonnostaan minulta. Aikuisena ollessani en välitä siitä missä vaatteet lojuvat, onko siistiä, onko mikään paikka ojennuksessa tai minkälaista tai kenen valmistamaa ruokani on. Nuo asiat eivät minua kiinnosta.

      • kuuntelijaa

        Mutta eikö elämä olisi mukavampaa, jos koti olisi siisti!
        Puhtaat siliät vaatteet aamulla on kiva pukea päälle, huoliteltu asu anta itsellekin
        iloisen, hyvän mielen.


      • Laiskavaityhmä

        Mikähän sinua sitten mahtaa kiinnostaa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2784
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2624
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1835
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      31
      1739
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1713
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1252
    8. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      69
      1071
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe