Ammutaanko pedot vai suojeliat?

salametsästyslisii

Hirvijahti loppui petojen takia
18.07.2016

Petojen pyyntilupia on annettu takavuosina niukasti.

Syksyn hirvijahtiin ei tulla myöntämään pyyntilupia lainkaan Nurmeksen, Lieksan eikä Ilomantsin alueille. Paikalliset asukkaat ovat pohtineet, miten tähän on ajauduttu.

Vastaus on hyvin helppo. Se on liian suureksi paisunut petokanta, joka on verottanut hirvikannan niin pieniksi, ettei se enää olisi kestänyt metsästystä. Hirvien vasatuotto ei riitä edes petojen ravinnon hankintaan.

Venäjän Karjalassa on heidän kertomansa mukaan hirvikanta romahtanut lisääntyneiden petokantojen takia. Miksi Suomessa ollaan valmiit uhraamaan hirvi- ja peurakannat pedoille?

Hirvenmetsästys on ollut vuosikymmeniä jokaisen kylän sosiaalinen tapahtuma syksyisin. Nyt se on sitten pitänyt lopettaa vain siitä syystä, kun petokantoja ei ole pidetty kurissa.

Myös koirien kokeiden pitäminen on lopetettava, samoin erimuotoinen pienriistan metsästys. Paikalliset asukkaat ihmettelevät päättäjien ratkaisuja. Petojen pyyntilupia on annettu takavuosina niukasti, ja se on johtanut nykyiseen tilanteeseen.

Kun vuodesta toiseen vasat häviävät, niin myös aikuiset hirvet vanhenevat ja lopulta kuolevat vanhuuteen. Jäljelle ei jää mitään muuta kuin pedot keskenään mellastamaan.

Petopaine lisääntyy kotieläinten suuntaan. Moni karjankasvattaja on jo niin suivaantunut, että lopettaa ammattinsa, kun olosuhteet ovat vaikeutuneet ja elinkeinon harjoittaminen vaarantunut.

Petojen takia on tehtävä ylimääräistä työtä. Päivälläkin karja on pyrittävä saamaan sisäsuojiin, että petojen aiheuttamat vahingot vältettäisiin. Laitumet on aidattava petojen hyökkäykset kestävillä aidoilla, joiden perustaminen aiheuttaa ylimääräisiä kuluja.

Tänä kesänä on ollut poikkeuksellisen paljon töitä SRVA:n toimijoilla, jotka ovat joutuneet yökausia työskentelemään koirien kanssa, jotta saisivat pihoihin tulleet karhut häädetyksi pois ihmisten nurkista. Näitä tehtäviä on ollut rajakunnissa enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Karhujen ja susien läsnäolo aiheuttaa monissa ihmisissä pelkoa. Nyt olisi heti marjasato metsissä korjattavissa, mutta monet eivät kerta kaikkiaan uskalla karhujen takia lähteä marjastamaan.

Miten tämä rajaseutujen suuri haitta voitaisiin poistaa? Vastaus ei liene vaikea antaa.

Paikalliset asukkaat toivovat päättäjiltä järkeviä päätöksiä, jotta tämä epäkohta saataisiin normalisoiduksi. Tassu-järjestelmään on lähetetty jatkuvasti lisääntyneitä tietoja petohavainnoista. Se näyttää vain vähän vaikuttaneet tuleviin pyyntilupiin.

Paikalliset asukkaat haluaisivat päästä syksyllä 2017 hirvijahtiin. Se tulee onnistumaan vain, jos petopolitiikkaa muutetaan siten, että petojen määrää rajoitetaan nykyistä tuntuvasti enemmän.

13

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onkosesese

      Ministeri Tiilikainenko se "luomuaan kasvattaa?

    • Ammutaankaikki

      Kummallinen uutinen siinä mielessä että susia on ammuttu ennätysmäärät ja hirvet ovat kadonneet liian suuren petokannan takia? Jokin yhtälössä ei oikein täsmää..Viittaus ihmisen pelkäämiseen otetaan aina esille jos petovihaa ei muutoin saada lietsottua ja se, että marjat jää metsiin koska ihmiset ei uskalla mennä metsään on ihan hirveää paskapuhetta. Ulko­mi­nis­te­riön arvion mukaan 14 000 marjanpoimijaa saapuu suomeen joten eiköhän niistä muutama thaimaalainen jouda karhun persiiseen kun suomipoika ei uskalla metsään mennä?

      On hirmuisen valitettavaa hirvikato? Mitenkäs nyt metsänomistajat taimivahinkoja perää ja kuinka ihmiset nyt pääsee hengestään liikenteessä kun hirviä on niin vähän..

      • sarkastillevastaus

        vähemmän pääsee hengestään itärajalla, taimikoissa on monenlaista muuta tuhoa on ötökät ja tykkylunta on ytimennävertäjää, ruostetautia neulasen karistamisia ynm, ilman hirviäkin, kun itärajan maakunnista pedoilta loppuu ruoka tulevat ne sisäsuomeen ja etenkin p-p -ja k-p maan metsiin suhteelisesti hyvään hirvikantaa syömään, samalla vanhemmat hampaattomat sudet kyttää navetantakana kotieläimiä ja koiria, en "taaperota pihalle yksin jättäis.


    • veteraanikiittää

      Samanaitaisesti hirvien kanssa loppuvat myös sotiemme veteraanit. Metsästysseurat tukivat huomattavasti veteraaneja luovuttamalla huutokauppaamalla hirvenlihaa heihän kuntoutukseen ym:n tukitoimintaan. Taisto V Mäki -70:tä luvulla sai aikaan näin jalon tukimuodon aikaiseksi, joka tietysti toimi vapaaehtoistoiminnalla metsästysseuroissa -

    • kyy.nyykreeni

      Kaikki johtuu siitä, että hirvitutkija nygreniä pisti kyykäärme.

    • Koirankasvattaja

      Muutenkin päätöksiä tekevät ns.HERRAT,jotka on jo menettäneet maalaisjärjen ja toimivat petoasiassa,kuin pulloperse siat!!

      • puhunniintottakuinosaan

        niin tekevät ne herranpaskaan astuneet, monella muillakin aloilla sama ongelma, kokemattomat katujenkasvatti poliitikot johtaa maaseutua, metsässä ja pelloilla ja nuolevat eu takalistoja ja jos jotain vastuuta pitäisi palkkansa eteen tehdä niin menevät eu direktiivin taakse ja kun poliitikan teko epäonnistuu, niin menevät itsekkin brysseliin vastuitaan piiloon


      • tirektiivi

        Joo, ja kyrvät saa olla käyriä, muttei kurkut, siitäkin on tirektiivit! On maalima mallillaan ja humpuuki huipussaan!


      • puhunniintottakuinosaa
        tirektiivi kirjoitti:

        Joo, ja kyrvät saa olla käyriä, muttei kurkut, siitäkin on tirektiivit! On maalima mallillaan ja humpuuki huipussaan!

        just niin, seon sitä dirktiivin avulla eu-valtaapitävien keino tehä tikusta tukki ja alistaa, voi olla, että "byrsselin nais-mepit käyttää kurkkuja dildonaan ja samalla suolaavat säilöntään, sehän passannee "vallasväelle, vaan ei suosita"rahvaalle, kas! kun hajurako pitää säilyttää.


    • muuttivat
      • PKarjalassa

        Susien piikkiin meni kun kiintiöt pieneni. Hällä väliä että viime kaudella ampuivat nelisen sataa hirveä enemmän kuin mitä lupia oli..Ettei asia menisi ihan vitsiksi karhujen kaatoon sai PKarjalaan lähes 50 poikkeuslupaa.


    • jurppiijuu

      ne hirvet on metsästetty sallaa ja liha myyntii

      • mitepuhuminusta

        kyllä on isänmaallinen teko vähentää hirviä, jo yksi hirvi voi aiheuttaa miljoonien menetyksen, 50-60 luvulla näillä korkuksilla oli, että yhtä hirveä metsästettiin koko syksy, niin se pitäis olla nytkin, metollisen verran h-lihasta saa jo keittoja monta ja siinä on keretty ruotia kaikki ja lisää keksitty.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1515
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      85
      1080
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      986
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      579
      961
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      907
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      832
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe