Sipiläntollo kaato Anttilan?

mikätunarise

Leikkasi silmät kiiluen eläkeläisten ostovoimaa. Eläkeläiset olisi ostanut Anttilasta!

59

420

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Apteekissa.raha.loppu

      Kesko myi Anttilat Luxemburgiin rekisteröidylle sijoitusrahastolle 4K Investille reilu vuosi sitten.

      Kova valittaan. Mitän Anttila sullekkin vaikuttanut.


      Perusteluiksi konkurssihakemukseen on kirjattu seuraavaa: "Velallinen on ilmoituksensa mukaan maksukyvytön, eikä ole ilmennyt erityisiä syitä olla hyväksymättä velallisen ilmoitusta".

    • Anttilan tavaratalot eivät ole koskaan olleet eläkeläisten kauppoja mitä nyt jonkin muovisen taikinakulhon ovat saattaneet sieltä hakea. Anttilan pääbisnes on ollut nuorille ja keski-ikäisille suunnatut cd- ja elokuvalevyt ja kodin viihde-elektroniikka sekä vaatteet ja sisustustekstiilit. Minusta kuitenkin tuntuu, että Anttila putosi vaatekaupassa pois kelkasta jo kauan aikaa sitten. Varsinkin miesten osastojen valikoimat kaventuivat. Vielä vähemmän tarjolla oli vaatteita mummoille ja papoille. Naisille on ollut kai kohtalaisesti, mutta sillä puolella kilpailu on kovaa.

      Anttilan vahva puoli on mielestäni ollut tavaroiden selkeä esillepano. Siltä osin se on muistuttanut vanhan hyvän ajan tavarataloja. Yhtiön olisi kannattanut tuoda esille tätä vahvuuttaan myös asiakkaita liikkeeseen houkutellakseen esimerkiksi rakentamalla näyteikkunoita siellä missä se on mahdollista. Toinen Anttilan vahvuus on ollut sijainti keskellä kaupunkia. Sitä ne eläkeläisetkin olisivat osanneet arvostaa, mikäli vain myyntirepertuaari olisi ollut enemmän heille suunnattu.

      • Kun katsoo Stokkankin toimintaa näyttä siltä, että monen osaston tavaratalojen aika on tällä erää ohi. Helsingin Stokkalla on kohta omaa vain rakennus. Muut toiminnot eli varsinaiset osastot on erikoisketjujen hoidossa.

        Täytyy kyllä olla täystollo sosialisti että tuokin saa käännettyä hallituksen syyksi. Lisäksi Stokkan ja Anttilan vaikeudet alkoivat jo ennen Sipilän hallitusta.

        Suomessa on havahduttu maailmanlaajuisen nettikaupan helppouteen kuluttajalle liian myöhään. Ostin taas merkkipaidan Italiasta http://www.yoox.com/ alennusmyynnistä, tulee kotiinkuljetettuna tavallisena toimituksena muutamassa päivässä..


    • turhsinistä

      Kyllä Sipilän touhu myötävaikutti!

      • Selitä tarkemmin, kun alamäki alkoi ennen nykyhallitusta niin oppositiostako Sipilä tavaratalojen tappiokierteen aloitti? Miten muka


      • tollosipilä
        DV8_Diva_XOXO kirjoitti:

        Selitä tarkemmin, kun alamäki alkoi ennen nykyhallitusta niin oppositiostako Sipilä tavaratalojen tappiokierteen aloitti? Miten muka

        Oletpa tyhmä kepuloinen! Tietysti ei uusi omistaja saanut kursia korjattua, kun sipiläntollo vei ostajilta ostovoiman? Mikä vaikeus käsittää? Jos olisi eläkeläisillä olut ostovoimaa? Antila pelastunut!


      • tollosipilä kirjoitti:

        Oletpa tyhmä kepuloinen! Tietysti ei uusi omistaja saanut kursia korjattua, kun sipiläntollo vei ostajilta ostovoiman? Mikä vaikeus käsittää? Jos olisi eläkeläisillä olut ostovoimaa? Antila pelastunut!

        Pysty selitti jo aikaisemmin miksi Anttila ei ollut eläkeläisten ostopaikka. Eikä eläkeläisiltä ole leikattu on todistettu muissa ketjuissa, se on opposition keksimä vale.

        Joka tapauksessa Anttilan ja muidenkin alamäki alkoi Sipilän ollessa vielä oppositiossa. Se oli edellisen hallituksen aikaa. Sen aikanahan Ihalaisen ollessa työministeri työttömiä tuli sellaiset 100 000 lisää. Nyt SAK ei olisi luopunut mistään edustaan. sosialistien mukaan pitäisi vaan ottaa lisää velkaa.


      • vitunkepuloiset

        Mitä kepuloinen hourit? Mitä vittua todistat? Minun eläke ja sen ostovoima leikattiin rumasti.. Kai itse tiedän parhaiten.. Kyllä eläkeläiset piti Anttilaa pystyssä.. Minun lähellä monta Anttilaa! Lopeta kepuloinen valehtelu ja sönkköys!


      • vitunkepuloiset kirjoitti:

        Mitä kepuloinen hourit? Mitä vittua todistat? Minun eläke ja sen ostovoima leikattiin rumasti.. Kai itse tiedän parhaiten.. Kyllä eläkeläiset piti Anttilaa pystyssä.. Minun lähellä monta Anttilaa! Lopeta kepuloinen valehtelu ja sönkköys!

        Mikä eläke ja kuinka paljon?

        Anttilan kehitys pysähtyi jo vuosia sitten ja kilpailijat menivät edelle. Eläkeläisten joilta väität leikatun eivät paljon katetta tuon kokoiseen yritykseen tuo. Katso Anttilan liikevaihto ja tappio viime vuosilta ei sellaista kukaan jatka.

        Kesko myi Anttilan ulkomaiselle sijoitusyhtiölle ja ne laittavat yrityksen konkkaan heti kun näkyy ettei siitä tule tuottavaa.

        Eläkeläisenä sinulla olisi aikaa perehtyä asioihin eikä kirjoittaa täyttä paskaa


      • DV8_Diva_XOXO kirjoitti:

        Mikä eläke ja kuinka paljon?

        Anttilan kehitys pysähtyi jo vuosia sitten ja kilpailijat menivät edelle. Eläkeläisten joilta väität leikatun eivät paljon katetta tuon kokoiseen yritykseen tuo. Katso Anttilan liikevaihto ja tappio viime vuosilta ei sellaista kukaan jatka.

        Kesko myi Anttilan ulkomaiselle sijoitusyhtiölle ja ne laittavat yrityksen konkkaan heti kun näkyy ettei siitä tule tuottavaa.

        Eläkeläisenä sinulla olisi aikaa perehtyä asioihin eikä kirjoittaa täyttä paskaa

        Kuitenkin ihmetyttää tuon sijoitusyhtiön huonoja hermoja ja kyvyttömyyttä. Kovin lyhytaikaiseksihan tuo sijoitus jäi, eikä uusi omistaja näkynyt millään lailla liikekonseptissa ja tavaravalikoimassa. Edelleen siellä myytiin samaa Keskon tavaraa kuin City-Marketeissakin, mutta kalliimpaan hintaan.


      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Kuitenkin ihmetyttää tuon sijoitusyhtiön huonoja hermoja ja kyvyttömyyttä. Kovin lyhytaikaiseksihan tuo sijoitus jäi, eikä uusi omistaja näkynyt millään lailla liikekonseptissa ja tavaravalikoimassa. Edelleen siellä myytiin samaa Keskon tavaraa kuin City-Marketeissakin, mutta kalliimpaan hintaan.

        Totta. Olisi luullut heidän tekevän heti alkuun rajun saneerauksen tuotteissa ja kuluissa. Eipä tuo kyllä heille kalliskaan ollut 4K osti Anttilat Keskolta vain yhdellä miljoonalla eurolla maaliskuussa 2015.

        Ei heille siten tappiotakaan paljon tullut mutta yleensä sijoitusyhtiöt aloittavat heti korjaustoimet, siinähän heidän osaamisensa ja tulonsa ovat.


      • Sipiläntunari
        DV8_Diva_XOXO kirjoitti:

        Mikä eläke ja kuinka paljon?

        Anttilan kehitys pysähtyi jo vuosia sitten ja kilpailijat menivät edelle. Eläkeläisten joilta väität leikatun eivät paljon katetta tuon kokoiseen yritykseen tuo. Katso Anttilan liikevaihto ja tappio viime vuosilta ei sellaista kukaan jatka.

        Kesko myi Anttilan ulkomaiselle sijoitusyhtiölle ja ne laittavat yrityksen konkkaan heti kun näkyy ettei siitä tule tuottavaa.

        Eläkeläisenä sinulla olisi aikaa perehtyä asioihin eikä kirjoittaa täyttä paskaa

        Tyhmyytesi oksettaa jo.. Eläkeläisiltä ryöstetty ostovoima kaato Antilan, Sipilä. Uusi omistaja laski, että ei tule rahaa, kun Sipilä vei ne esim. irakilaisille. Pani konkan.. Mikä vaikeus kepuloisella käsittää. Matikkaa se on!


      • oleneläkeläinen
        tollosipilä kirjoitti:

        Oletpa tyhmä kepuloinen! Tietysti ei uusi omistaja saanut kursia korjattua, kun sipiläntollo vei ostajilta ostovoiman? Mikä vaikeus käsittää? Jos olisi eläkeläisillä olut ostovoimaa? Antila pelastunut!

        Olen ollut eläkeläinen jo viisi vuotta.
        Enkä ole kepulainen.
        Minun eläkettäni ei ole leikattu, vaan se on noussut.
        Mutta nuo viherpunikit näyttävät tietävän senkin paremmin.


      • harhainenkepuloinense
        oleneläkeläinen kirjoitti:

        Olen ollut eläkeläinen jo viisi vuotta.
        Enkä ole kepulainen.
        Minun eläkettäni ei ole leikattu, vaan se on noussut.
        Mutta nuo viherpunikit näyttävät tietävän senkin paremmin.

        Kerro tollo eläkkeesi ja paljon nousi? Muilla ei nousut... Oletko dementikko, vai nousiko kepuloisien eläkkeet?


    • 1SuomlaineN

      Demutat osaavat talouden Valco-Sorsan Putki, Työväen pankki ja oma osuuskauppa.

      • huonoperuste

        Sen takiako kepuloiset leikkasi eläkkeet ja kaato Anttilan?


    • tehotunari

      Anttiloissa pyörii eläkeläisiä.. Täällä useita Anttiloita. Ostovoiman leikaus, siis Sipilä, kaato Anttilat!

      • Pyöriminen on osoitus juuri siitä, ettei löydä henkilökohtaisesti tarvitsemaansa tavaraa.


      • Pyöriminen ei riitä kaupan kannattamiseen, lattia vaan likaantuu


      • Anttila teki tämän vuoden alkupuolella 90 milj.€ liikevaihdolla 30 milj.€ tappion.

        Uskooko joku oikeasti että ostovoiman heikkeneminen olisi tehnyt Anttilasta kannattavan yrityksen?


      • Sipiläntouhut
        DV8_Diva_XOXO kirjoitti:

        Anttila teki tämän vuoden alkupuolella 90 milj.€ liikevaihdolla 30 milj.€ tappion.

        Uskooko joku oikeasti että ostovoiman heikkeneminen olisi tehnyt Anttilasta kannattavan yrityksen?

        Sipilän sikamainen ostovoiman leikkaus sinetöi Anttilan konkan!


      • Sipiläntouhut kirjoitti:

        Sipilän sikamainen ostovoiman leikkaus sinetöi Anttilan konkan!

        Et näköjään ymmärrä, että Anttilan vaikeudet alkoivat jo vuosia sitten.

        Kerro kuitenkin paljonko Sipilä on leikannut ostovoimaa? Tiedätkö edes mikä on ostovoima? Toistatko vain vasureiden propagandaa?


      • onoltava
        DV8_Diva_XOXO kirjoitti:

        Pyöriminen ei riitä kaupan kannattamiseen, lattia vaan likaantuu

        Oletko se peräkylän tyhmin kepuloinen!?


      • laskemaankepuloinen
        DV8_Diva_XOXO kirjoitti:

        Et näköjään ymmärrä, että Anttilan vaikeudet alkoivat jo vuosia sitten.

        Kerro kuitenkin paljonko Sipilä on leikannut ostovoimaa? Tiedätkö edes mikä on ostovoima? Toistatko vain vasureiden propagandaa?

        Tässä keputollolle: eläkkeiden korotus leikattiin, eläkeverotus kiristy, lääkeomavastuu,lääkket nousi, autonkäyttömaksu nousi, terveveyskeskus- ja muut maksut nousi, sähkö ja polttoainevero nousi, sekä muut maksut.. Vitun iso leikkaus ostovoimaan tollokepu?


    • porvari

      Trollit yrittävät vaan härnätä, antakaa niiden olla.

      • jokalähtöön

        Onko kepuloisityperykset rollejakin?


    • 8-13

      Sipilän väkisin runttaama kilpailukykysopimus tuotti jo hedelmää. Anttilan konkurssin jälkeen seuraa jatkoa.

    • Missä.kunn.putiikit.suom

      Osasyy löytyy varmasti nettishoppailusta. Parempaa tavaraa (muotia) voi tilata ulkomailta. Kun kerran on tutustunut ulkomaiseen tarjoiluun, miksi tyytyisi esim just mitä Anttilalla oli tarjota.

    • kuntollo

      Sipilä kaataa vielä koko Suomen!

      • elektrobityritystuett

        No mutta kun ei ooo velkaa, sehä on tärkeet ku ei oo velkaa, kato ku velkaa miljoona euroo sekunk6ssa.


    • VittuKunKirvelee

      Sipilä kusee härskisti nauraen köyhän silmään.

    • issöörahhoo

      Kajaanissa on ainakin iso Anttila. Kepuli kusi omiensa niskaan.

    • 9Suo1mlaineN

      Demareilla on edelleen vaikea olla. Olkaa huoletta kyllä teidän kannatus vielä laskee.

      • Sipiläkaato

        Mitä kepuloinentyperys hyteyttä on Anttilan kaatunisessa demareilla?


    • jäljethirveät

      Älä päästä kepuloista päättämään!

    • lisäätyöttömiä

      Saa Sipilä jotain aikaseksi!

    • 1Suo8mlaineN

      SDP 18%
      Puheenjohtajasta ei SDP:llä ole tietoa.

      • niinkötollo

        Siksikö Sipilä kusettaa eläkeläisiä ja köyhiä?


    • jahetemäen

      Sipilä taitaa olla vain Vartiaisen juoksupoika?

    • vaarinyt

      Vuosisadan moka! Sipilä pääministeriksi!!

    • Sulo.Suoronen.69

      Anttilan alamäki alkoi, kun siellä alettiin myydä tekokyrpiä eli dildoja. Mitä eläkemmummu dildolla tekee?

      • moisentakia

        Siksikö Sipilä kaato Anttilat?


      • ehjänä.vielä
        moisentakia kirjoitti:

        Siksikö Sipilä kaato Anttilat?

        Ainakin eilen Vantaan Kodin 1 oli ihan ehjän näköinen. Ei ollut des vinossa.


      • MunakrvaJombnJOHTAJA

        Ostikohan munakarvaveljeni itselleen pumpattavan barbaran myös Anttilasta.
        No onhan vanhuksella joku kelle puhua lemmestä ja haukkua Keskustaa.
        No siinähän on kaksi yhtä smarttia yhdessä, toinen hymyilee aina ja toisella vatsahapot koko ajan kurkussa.


    • osinkonhaalinta

      Meniköhän se sitte nii et jot kesko pilasi kalle anttilan tahallaan tositarkotuksessa jne..mutt a posti ei pilannut itellaa vaikka vaikuttaa pahemmankerran siltä ettei mikrosoft pilaillut nokialla mutta IKEA on yhä ikea. Mutta kaikki huuhaa maksaa aina jollekkin joka maksaa jonnekkin.

    • beethooven

      Hallitus on syyllinen ilmiselvästi joten äänestetään ne ensikerralla joukolla maanrakoon koko hunsvonttiporukka tykkänään.

      • tuhoavstsuomen

        Heti kenkää!


    • bdghtwk

      vasenmisto kusipäät täällä härnäävät työtä tekiviä ihmisiä saatanan loisilla on aikaa vittuilla täällä kun penan kalu ei oo perseessä

      • Keputollotvituttaa

        Taidat olla se tolloin kepulainen peräkyliltä.. Ollaan vastuita kaukana..


    • nytkenkää

      Kepuloisien tupeksinta saldo tapissa!

    • talousonisoköntti

      Netissä ulkomainen tavara voi olla kallista brändiä joka maksaa paljon. Jos sitä ihmiset haalii nii huomaa että kahtiajakautuminen Suomessa on aika syvää nykyään tuloerojen takia. Mulla ei ole varaa ostaa netin ulkomaisia brändituotteita ja Anttilasta ostin joskus kun siellä oli helppo kokeilla vaatetta josko sopi päälle ja melko sopiva hinta. Tosin Citymarketissa ja Prismassa tokmannissa ja citysokoksessa ja muissa ruotsal. vaateketjuliikkeissä kaikissa aika samantapaisia vaatteita on naisille joten ymmärrän siltä puolelta heidän tienestien vaikeuden kun välillä ostaa(ostin) muistakin noista liikkeistä.. ja niin varmaan muutkin tekivät. Elektonikkapuoli oli aika hyvä kanssa Anttilalla mutta sekin aika kilpailtu ala myös muillakin
      liikkeillä siis. En osaa sanoa mitä heidän sen saksalaisfirman olis kannattanut tehdä sitten, voihan olla että kodinykkösessä myytiin ainakin jo osittain liian kalliita tuotteita, mutta niin kuin sanoin niin kyllä toisaalta Suomessa on jo ihan hyvin toimeentuleviakin jotka sieltä olisivat voineet ostaa kin mutta mulle kodinykkösen tuotteet useimmat oli liian kalliita. Ehkä se ois voinut auttaa jos olisivat myyneet kodinykkösen pois ja jatkaneet Anttllalla mutta mahdoton sanoa oisko auttanut tappioon kun kilpailijoita nyt vaan riittää sitten.

    • kaatumuutenkin

      EHEI

    • kaikenlaisia

      Ässätollojen politiikka tekee ruumiita!

    • näinonnarjat

      Tollon touhut aina tollon touhuja..

    • prismauskova

      Olen

    • köyhienrahat

      Ne joille Sipilä kerää rahat. Käy stokkalla ja maatalousliikjeissä.. Anttila nurin!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1776
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1377
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1336
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1263
    5. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1250
    6. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1209
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1176
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      615
      1138
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      9
      1044
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      974
    Aihe