Patrik Tiaisen saarna

Tuomas33

Olen kiinnostuneena seurannu argumentointia Uskon Sana skn.n opetuksista.
Tänään kuuntel Partikin saarnan Hengellinen Läpimurto julks.19.7
Missä on eksytys.missä harhaopetus.missä menestysteologia hänen puheessaan?
Olen ollut vahvasti varoittajien puolella pitkän aikaa.
Kertokaa hyvät veljet ja sisaret.mihin käsitykseen tulette mm.tuosta.

74

945

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuomas33

      Tuolla videolla hän kertoo mm.Afrikan matkastaan.kuinka 20 000 paikallista vastasi pelastuskutsuun..eli otti Jeesuksen vastaan vapahtajana ja syntien sovittajana.
      Toisessa paikassa samoin afrikassa.600 ihmistä tuli uskoon yhdessä tilaisuudessa kaikki nuoria.lapsia ja opettajia.
      Se tietysti tälläisessä Tuomaksessa herättää kysymyksiä ja aika paljon.
      En ole koskaan kuullut että esim. Meillä suomessa olisi usein kerralla tuollaista tapahtunut.Paitsi silloin kun Billy Craham oli stadionilla..uskoon tulleita oli varmasti tuhansia.lienevötkö vielä uskossa.
      Siellä minäkin otin Jeesuksen vastasn.

      • pessimistinen

        Kuka noista "pelastuneista" ottaakaan kunnian? On hyvä kehua asioilla, joita on aika hankala todistaa. Jos tuollainen määrä ihmisiä yhdellä kertaa tulee uskoon, olisi se jo otsikoissa!

      • yxmummi

        Turha se on noilla luvuilla melskata, että kuinka monta tulee uskoon ja parantuu. Ihmisen synti kun on se ylpeys ja hän haluaisi ottaa sitä kunniaa ja ihailua itselleen, että katsokaa kuinka paljon minun työni kautta tapahtuu. Jumala ei kunniaansa anna parhaimmallekaan "puhemoottorille".

        Jeesus puhui kylväjävertauksen, jonka voitte lukea Raamatuistanne.
        Paljon on niitä, jotka ottavat sanan vastaan, mutta moninaiset asiat tukahduttavat sen siemenen kasvun.
        Voittajat ainoastaan kerran kruunataan kirkkauden kuihtumattomalla seppeleellä, ne, jotka kilvoittelevat loppuun asti.

      • 0lli

        No kyllähän Patricin kannattaisi jäädä afrikkaan jos pelastuneiden määrä on siellä noin suuri. Jos hänen työnsä kautta viikossa pelastuu 20600 ihmistä siellä, mutta vain 20 ihmistä Suomessa per viikko, niin vuodessa afrikkalaisia pelastuisi 20600 x 52 (vk). Se tekisi reippaasti yli MILJOONA pelastunutta vuodessa! Suomessa vain reilu tuhat eli 20 x 52. Ihan typeryyttä mennä mustikkaan paikkaan josta saisi vain kourallisen mustikkaa, kun olisi mahdollisuus samassa ajassa saada tuhat kertaa enemmän. PATRIC tulisi mobilisoida AFRIKKAAN aivan välittömästi !

      • uskova2

        Aikanaan Reinhard Bonnken kiertueilla tuli hänen mukaansa miljoonia uskoon. Kun Bonnken pelastamien ihmisten lukumäärän laskee, niin se on selvästi enemmän kuin maapallon väkiluku. Toisaalta kyllä Bonnke jätti aina kertomatta sen, että häneltä evättiin pääsy moneen Afrikan maahan sen takia, että hän vei niiltä köyhiltä ja sairailta ihmisiltä viimeisetkin rahat. Moni epätoivoinen sairas ihminen teki velkaa, että sai maksettua Bonnkelle paranemisrukouksista. Rahat meni, sairaus jäi....

      • Lyhyet.jäljet.sulla
        uskova2 kirjoitti:

        Valehtelet niin että korvasi putoaa.

        Kuka ne parantaisi?

      • puhuutotta
        Lyhyet.jäljet.sulla kirjoitti:

        Valehtelet niin että korvasi putoaa.

        Kuka ne parantaisi?

        Ja perustelusi oli...?

      • Se miten monta jollakin areenalla on "ottanut pelastuksen vastaan" ja ketkä heistä lopulta pelastuvat taivaaseen, ei mene lähellekään yksi yhteen.

        Monet menevät esille joukon jatkona, uteliaisuudesta tai muusta syystä. Osa "tulee uskoon" siinä tilanteessa, mutta usko hiipuu pois kun julistaja häipyy. Ynnä muista monista syistä.

        Jättäytyneiden määrä ei ole mikään kriteeri.

        Julistajia palvotaan ja vain heidän työtä pidetään jonakin, vaikka se homma on kaikkein heppoisin. Tulla paikkakunnalle, pitää puhe ja lähteä, siinä se. Vaatii paljon enemmän työtä, aikaa ja vaivaa hoivata, rakastaa ja saattaa uskoontulleet lujalle pohjalle. Tätä viitsii vain harva tehdä, vaikka se olisi varsinainen Herran työ, jolla on ikuisuusarvoa.

      • efwjf

        Aivan samaa mieltä. Jos oikeasti kaikki ne miljoonat ja taas miljoonat afrikkalaiset olisivat todellisuudessa pelastuneet, niin kyllähän tuo maanosa olisi aivan eri kurssissa. Siellä on saarnattu varmaan jo vuosisatoja kohta, mutta yhtä kaikki sama asia kuin jatkuva kehitysapu, josta kuitenkaan ei ole koskaan kehittynyt yhtään mitään, ja silti ihmiset kuolevat nälkään ja janoon.

        Evankeliumia on levitetty, mutta ei ole sitten mitään sen jälkeen. Toisaalta aika vastuutonta, että käydään innostamassa ihmisiä ja kertomassa ilosanomaa, ja jätetään sitten sinne tulemaan omillaan toimeen ilman opetusta. Ja millä ne itsekään lukevat vaikka saisivat jokainen kainaloonsa raamtun, jos eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa.

        On niitä suomalaisiakin saarnaajia afrikassa pyörinyt, joiden mukaan tulee uskoon kymmeniä ja kymmeniä tuhansia ja tapahtuu ihmeitä, joiden tapahtumista en tosiaankaan siis kiellä, mutta mihin se on johtanut, jos mikään ei muutu?
        Ja miksi ne ihmeet jäävät aina jonnekin savannille, eikä niitä tahdo tapahtua sitten missään sivistyneissä maissa ollenkaan? Ja tietenkin kyseiset ihmiset ovat varmastikin vastaanottavaisempia, mutta kyllä Jumalan voima kuitenkin on sama savannilla ja savossa!

        Itse asiassa se kastelukannuna oleminen ei ole kenenkään mielestä yhtään mitään, on mukava tulla kalliilla autolla ja vain istutella ja ajatella, että kastelkaa, jos haluatte nähdä sadon, minä tästä lähdenkin sitten seuraavalle pellolle.
        Toisaalta näinhän se onkin, mutta silti luullaan, että se istuttaja on jotain niin paljon enemmän kuin se kastelija. Jumala tietenkin antaa kasvun, mutta sen mullankin pitää itse olla otollista maaperää. Ja pitäisi maaperästäkin opettaa.

      • 0lli kirjoitti:

        No kyllähän Patricin kannattaisi jäädä afrikkaan jos pelastuneiden määrä on siellä noin suuri. Jos hänen työnsä kautta viikossa pelastuu 20600 ihmistä siellä, mutta vain 20 ihmistä Suomessa per viikko, niin vuodessa afrikkalaisia pelastuisi 20600 x 52 (vk). Se tekisi reippaasti yli MILJOONA pelastunutta vuodessa! Suomessa vain reilu tuhat eli 20 x 52. Ihan typeryyttä mennä mustikkaan paikkaan josta saisi vain kourallisen mustikkaa, kun olisi mahdollisuus samassa ajassa saada tuhat kertaa enemmän. PATRIC tulisi mobilisoida AFRIKKAAN aivan välittömästi !

        Ei missään tapauksessa. AFRIKAssa on jo tarpeeksi *hihhuleita* Esim. Etelä Sudanissa on suuria ns. mega seurakuntia ,joissa opetetaan menestysteologiaa.
        Valitettavasti heitä ei 'pätkääkään' kiinnostanut, kun saivat kuulla, että pohjois Sudanissa todellisia kristittyjä on tapettu Kristuksen nimen tähden. Eivät tunteneet minkäänlaista myötätuntoa näitä vainottuja kristittyjä kohtaan.

        Muistakaa vankeja, niinkuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis.

        https://ennustuksia.com/2016/06/08/uskon-sana-salatut-juuret-paljastuu/

      • Eritehtävät
        Beauty-of-the-LORD kirjoitti:

        Se miten monta jollakin areenalla on "ottanut pelastuksen vastaan" ja ketkä heistä lopulta pelastuvat taivaaseen, ei mene lähellekään yksi yhteen.

        Monet menevät esille joukon jatkona, uteliaisuudesta tai muusta syystä. Osa "tulee uskoon" siinä tilanteessa, mutta usko hiipuu pois kun julistaja häipyy. Ynnä muista monista syistä.

        Jättäytyneiden määrä ei ole mikään kriteeri.

        Julistajia palvotaan ja vain heidän työtä pidetään jonakin, vaikka se homma on kaikkein heppoisin. Tulla paikkakunnalle, pitää puhe ja lähteä, siinä se. Vaatii paljon enemmän työtä, aikaa ja vaivaa hoivata, rakastaa ja saattaa uskoontulleet lujalle pohjalle. Tätä viitsii vain harva tehdä, vaikka se olisi varsinainen Herran työ, jolla on ikuisuusarvoa.

        Ikuisuusarvoa ln myös sillä, että julistetaan suurtapahtumissa. Jos on Pyhän Hengen läsnäolo, niin puhujan lyhyenkin puheen valmistamiseen on mennyt tuntikausia. Jumalan käyttämät puhujat viettävät aikaa rukoillen ja tutkien Sanaa tuntikausia. On vain niin, että armoitukset ovat erilaisia eri ihmisillä.

    • ArvioinutJoMonta

      Jo otsikko paljastaa aika paljon. Läpimurto kuuluu siihen sanastoon, joka viittaa vahvasti eri paikkojen valtaamiseen Jeesukselle. Toivottavasti sinulla on myös perustiedot eri eksytysten muodoista ja opetuksista? Tai ja erittäin vahva Raamatun tuntemus? Kehotan katsomaan Norolammen videot, joissa hän arvioi Patrickin opetusta. Hän ei ole ainoa, joka on löytänyt melko pahoja ongelmia opetuksesta. Mutta kaikesta huolimatta, rukoillaan Patrickin puolesta, sillä näin innokkaita julistajia me tarvitsisimme! :)
      https://plus.google.com/u/0/

    • varmastivastaa

      Afrikkalaiset ovat parempia kuin suomalaiset.Älä hyvä ihminen katso Norolammen opetusta,kai sulla aivot toimii ja olet aikuinen?Tutki itse,rukoile että PH.osoittaa totuuden.

      • Uskalla_vaan_kuunnella

        Jos aivot toimii, ja on aikuinenkin, uskaltaa myös kuulla kriittiset kommentit. Ne saattaa johdattaa jopa ihan omaan ajatteluprosessiin. Onhan se mielenkiintoista mitä Raamattu sanoo, ja miten se poikkeaa saarnamiesten julistuksista. Älä ole vedätettävissä, tutki itse, kuuntele eri osapuolia.

    • henki

      P.Tiainen vaikuttaa iloiselta ja aidolta Jumalan mieheltä.Sanomansa ovat valoisia ja rakkaudellisia,täynnä armoa ja anteeksiantoa,positiivista sanomaa.Eipäs nyt torpata kun valoa nousee keskuuteemme.Liikaa on noita muita synkistelijöitä ja pelottelijoita jotka haluavat vain itselleen valtaa ja kunniaa.Patrikin sanoma on rakkauden ja valon sanomaa,pyhän hengen ohjauksessa.

      • Valoako

        Valo, joka on pimeyttä!

      • Tuomas33

        Oletko kuunnellut One Way mission Tapani Suontio Aki Miettisen haastattelu ohjelmia?
        Entä Juha Norolampea ja muita jotka ovat nähneet aiheelliseksi puuttua ja kertoa ihmisille.mitä tuo kaikki on.
        Ja mitkä ovat näiden miesten vaikuttimet.?
        Ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää.
        Etteikö muka tällähetkellä ole eksyttäjät liikkeellä?
        Sitä en sano että PT olisi heitä.mutta miksi hän mm.on ottanut seurakuntansa nimeksi Uskon Sana.joka tunnetusti koko maailmassa edustaa äärikarismaattista menestysoppia.
        Eikö hän olisi voinut vain perustaa ihan perinteisen helluntaiseurakunnan ...
        Tämä case ei ole vielä puitu..tulemme näkemään paljon mielenkiintoisia tapahtumia aika lyhyen ajan sisällä.tämä ei ole profetia.

      • transsissa
        Tuomas33 kirjoitti:

        On kuunneltu,ei hyviä.Samaa liirumlaarumia,vellihousujen kusetusta.

      • Älä_mene_massan_mukana

        Eri henki, eri evankeliumi, eri Jeesus.

      • Tuomas33
        transsissa kirjoitti:

        On kuunneltu,ei hyviä.Samaa liirumlaarumia,vellihousujen kusetusta.

        Siis mitä liirumlaarumia.ja mitä vellihousuja??
        Puhummekohan samoista henkilöistä.tai sitten olet kuuro sokea tai pahemman kerran pimeydessä..
        Jos olet valossa ja rakkaudessa puheesi kertoo jotain muutä parahin veli.

      • transsissa
        Tuomas33 kirjoitti:

        Siis mitä liirumlaarumia.ja mitä vellihousuja??
        Puhummekohan samoista henkilöistä.tai sitten olet kuuro sokea tai pahemman kerran pimeydessä..
        Jos olet valossa ja rakkaudessa puheesi kertoo jotain muutä parahin veli.

        Ihan puhutaan samoista henkilöistä.Totuus on totuus,olen valossa ja rakkaudessa,mutta olen vähän järeämpi kalustoinen,kuin vellihousut.

      • Tuomas3
        transsissa kirjoitti:

        Ihan puhutaan samoista henkilöistä.Totuus on totuus,olen valossa ja rakkaudessa,mutta olen vähän järeämpi kalustoinen,kuin vellihousut.

        Onko sydämessäsi katkeruutta vihaa kaunaa.? Vai mikä vaivaa..
        Kuulostat siltä .että asiasi eivät ole hyvin..oletko saanut rakkautta tarpeeksi oletko seurakuntayhteydessä.?

      • Kiitollinen

        Joo, siunataan vaan ja ollaan iloisia, että Jumala on saanut vallata Patrickin sydämen.

      • rrgrgr
        Valoako kirjoitti:

        Valo, joka on pimeyttä!

        On se tosiaan pimeyttä, jos saa ihmiset lukemaan raamattua ja tulemaan uskoon. Todella vaarallista valoa. Kuinkahan pimeää se pimeys sitten onkaan.

    • TotuudenLöytänyt

      Olet eksyksissä! Aivan kuin Patrickin on eksyksissä. Kuuntele vaikka 5 patrickin opetusta ottaen ylös Raamatun kohdat ja sitten vertaillein niitä kokonaisaiteen, mistä ne on vedetty irti, huomaat niiden olevan itse Paholaisesta! :(

    • huolihukkuvista

      Ennemmin olisin huolissani Ben Fitzgeraldista, Daniel Hagenista ja niiden ihmisten, jotka hyörii mukana heidän toiminnassaan.

      Patrick Tiainen on innostunut Jeesuksesta ja kokee hätää hukkuvista sieluista. Olen ollut näissä tilaisuuksissa ja sydämmeni on aina ollut kiitollinen hänen aitoudestaan ja vilpittömyydestään. Patrick tuo pelastuksen sanoman selkeästi esille, kun taas Ben hakee hengellisiä kokemuksia jopa ihmisten haudoilta asti :(

      • Taivasmatkoja

        No Patrick ei käy haudoilla hakemassa hengellisiä kokemuksia, mutta kertoo käyvänsä taivaassa vähän väliä. Siellä hänelle kerrottiin mm. että hän on ollut siellä jo ennen syntymäänsä. Ja hän näki taivaassa jotain vuohia valmiina uhrattavaksi. Näköjään vieläkin pitää uhrata...

      • uudestisyntymisenihme

        kateus on syntiä ja siitä pitää tehdä parannus!

      • Taivasmatkoja
        uudestisyntymisenihme kirjoitti:

        kateus on syntiä ja siitä pitää tehdä parannus!

        Kuka on kateellinen? Ei voisi vähempää kiinnostaa olla samanlainen kuin Patrick. Olen mieluummin minä ja nautin omasta elämästäni täysillä. Jokaisella on oma polkunsa tässä elämässä. Taidat itse olla kateellinen kun otit asian esiin.

      • mummohämeestä
        Taivasmatkoja kirjoitti:

        No Patrick ei käy haudoilla hakemassa hengellisiä kokemuksia, mutta kertoo käyvänsä taivaassa vähän väliä. Siellä hänelle kerrottiin mm. että hän on ollut siellä jo ennen syntymäänsä. Ja hän näki taivaassa jotain vuohia valmiina uhrattavaksi. Näköjään vieläkin pitää uhrata...

        Vai vuohia uhrattaisiin taivaassa. Kattia kanssa. Taivaassa ei ole syntiä eikä kuolemaa. Missä on nuorukaisen Raamatun tuntemus?

      • Taivasmatkoja kirjoitti:

        Kuka on kateellinen? Ei voisi vähempää kiinnostaa olla samanlainen kuin Patrick. Olen mieluummin minä ja nautin omasta elämästäni täysillä. Jokaisella on oma polkunsa tässä elämässä. Taidat itse olla kateellinen kun otit asian esiin.

        Taivasmatkoja, olen samaa mieltä. Uskovina ollaan samalla tiellä, mutta eri vaiheissa, ja ollaan jokainen oma persoonallisuutemme. Jokaisen on Jumala luonut sellaiseksi kuin hyväksi on nähnyt, ja hänellä on ihmisiä kohtaan hyvä tahto. Kukaan ei ole epäonnistunut eikä huonompi kuin toinen. Jos olet itsestäsi sitä mieltä, niin aliarvioit Jumalaa.

        Ollaan kiitoksella jokainen oma itsemme, koska vain siten tuomme kunniaa Luojallemme. Kyselemme Jumalalta ikiomaa tehtäväämme ja siunaamme toisia matkaajia. Näin sen kuuluu mennä.

      • Jumalaanluottava

        Olen hyvin virvoittunut Patrick Tiaisen saarnoista.
        Ben Fitzgerald on Pyhällä Hengellä täyttynyt Jeesuksen Kristuksen oma. Olen kuunnellut hänen henkilökohtaisen todistuksen kuinka Jeesus hänet pelasti ja vapautti. Kun Ben F. Puhui Ruotsissa isossa konferenssissa kymmenittäin ihmisiä ilmoitti halunsa tulla uskoonja ottivat vastaan Jeesuksen Kristuksen elämäänsä.
        Hän rukoilee monta tuntia päivässä ja Jumalan voima välitty hänen rukoillessaan ihmisten puolesta.
        Älkää ihmeessä eksykö! Kaiken voi koetella myös Hengellä ja pitää sen mikä on hyvää. Varokaamme, ettei meitä tuomittaisi turhista ja vääristä sanoista!
        Pelko ei ole Jumalasta!

      • paljastettujo
        Jumalaanluottava kirjoitti:

        ..he suloisilla puheillaan pettävät vilpittömät sydämet.. Kannattaisi tutustua Paavalin näkemyksiin valheopettajista sekä VTn puolelta vaikkapa profeetta Jeremiaan ja Jesajaan. Vai oletko liian kiireinen lukemaan raamattuasi kun on juostava hyvien fiilisten perässä? Etkö tajua,miten saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi?!? Kristus johon minä uskon ja samaistun,oli kansansa mukana ja keskellä kärsivä ja elävä lihaksi tullut Jumala! Häntä piinattiin,ei hän suutansa avannut,niinkuin teuraslammas hänet vietiin pois,kuka hänen kansastaan sitä ajatteli..Totisesti,Hänen HAAVAINSA kautta me olemme parannetut..Jos Jumalan oma kansa joutui kärsimään niin suurta häväistystä ja vainoa natsisaksan aikaan kuinka sinä voit asettaa itsesi heidän yläpuolelleen? Sillä pelastus ei ole lähtöisin pakanoista,vaan JUUTALAISISTA! Kunnia on yksin Jumalankukaan ihminen ei mammonan maailmassa jalustalle ja kuuluisuuteen nouse muussa kuin vihollisen juonten lopputuloksena,turhaan he opettavat valheitaan,niihin en minä usko!

    • Marko_K

      Minusta edes Tiaisen saarnoja ei tarvitse arvostella/tutkia, koska jo lähtökohta on väärä ja epäilyttävä. Jumala ei nimittäin lähetä parivuotta uskossa ollutta parikymppistä kaveria perustamaan seurakuntaa. Ei nyt eikä tulevaisuudessa.

      • ilmestystietoeksyttää

        Seurakunnan jäsenistöä on haalittu Veli Saarikallen jäämistöstä alkaen.

      • eikollo

        Samako Saarikalle, jonka käsien alle mm. helluntailaisen Netmissionin perustaja RR lupasi aikoinaan lapsensa viedä, jos näillä ilmenee kasvettuaan seksuaalisuutta?

        Meitä on vielä monia, jotka muistavat alkuajan Netmissionista RR:n opetukset oikeasta helluntailaisuudesta. Sen ajan kirjoituksia ei kai ole enää tallella, mutta muistan erään.

        Nettikirjoittelun alkuajoilla etsittiin sääntöjä hyvälle tavalle kirjoittaa, Mainitsin Netmissionissa yleismaailmallisesta nettietiketistä ja silloisen Korpelan suomalaiseen käytäntöön sovellukssta. RR kirjoitti vastaukseksi, että hän ei aio noudattaa kirjoituksissaan mitään tapoja.

      • jaadijaadaa

        Marko K. missäs kohden raamattua Jumala sanoo, että Hän ei lähetä muutaman vuoden uskossa ollutta mihinkään?
        Laitatko kohdan tänne, kun omastani en löydä.
        Jeesus muistaakseni lähetti kukkaron kanssa ja ilman kukkaroa ja taisipa sanoa vielä jotain sellaista, että menkää ja tehkää kaikki kansat Minun opetuslapsikseni.
        Ai niin, tehän tiedätte täällä paremmin kuin Jeesus, että mitä Isä tahtoo kenenkin elämällään tekevä.
        Menkää itse ja tehkää Jeesuksen opetuslapsia. Mutta ettehän te kykene, kokska teiltä puuttuu evankeliumin voima, se sama ylösnousemusvoima joka Jeesuksella Kristuksella on.
        Ja mitä Veli Saarikalleen liittyy, niin ettepä tiedä kuinka paljon mies antoi itsestään ja elämisestään Herran valtakuntaan. Että kehtaattekin, hävetkää, kuolleesta ihmisestä puhua mitään. Katsokaapa peiliin ja kysykää itseltänne, toteutatteko itse Herran täydellistä tahtoa elämässänne.

      • jaadijaadaa
        jaadijaadaa kirjoitti:

        Niin ja kuinkas pitkään se haudoissa asustellut mies oli opissa, ennen kuin Jeesus käski lähteä viemään sanomaa eteenpäin??
        Ja kyllähän näitä muitakin raamatusta löytyy, jos vain sitä jaksaisi asianomaiset itse lukea, eikä kuunnella norolampia ja muita vääristelijöitä.
        Tiedon puuteen takia kansa joutuu häviöön, ei tarvitse kuin vilkaista näitä palstoja ja siltähän se todellakin näyttää.

      • Mitämuka

        Kerros nyt mitä Norolampi on vääristellyt? Osoita sanasta.

      • jaadijaadaa

        Meinaatko, että alan tässä käymään minuuti minuutilta norolammen videoita läpi.
        Uskomatonta, että ihminen käyttää noin paljon aikaa toisen ihmisen mustamaalaamiseen, vaikka voisi käyttää senkin ajan hyödylliseen. Se kertoo jo paljon siitä, että on jotain pakkomielteistä toimintaa.
        Ihminen, jolla itsellään ei ole mitään annettavaa sanasta muille, yleensä lankeaa siihen, että käyttää kaiken aikansa toisten ihmisten "vääryyksien" kaivamiseen.
        Silloin kun antautuu arvostelemaan muita, antaa itsensä myös julkiselle arvostelulle.
        Minä taas jätän norolammen ja kumppanit Jumalan käden alle. Sillä tuomiolla millä te tuomitsette, teidät itsennekin tuomitaan.

      • 0lli
        jaadijaadaa kirjoitti:

        Marko K. missäs kohden raamattua Jumala sanoo, että Hän ei lähetä muutaman vuoden uskossa ollutta mihinkään?
        Laitatko kohdan tänne, kun omastani en löydä.
        Jeesus muistaakseni lähetti kukkaron kanssa ja ilman kukkaroa ja taisipa sanoa vielä jotain sellaista, että menkää ja tehkää kaikki kansat Minun opetuslapsikseni.
        Ai niin, tehän tiedätte täällä paremmin kuin Jeesus, että mitä Isä tahtoo kenenkin elämällään tekevä.
        Menkää itse ja tehkää Jeesuksen opetuslapsia. Mutta ettehän te kykene, kokska teiltä puuttuu evankeliumin voima, se sama ylösnousemusvoima joka Jeesuksella Kristuksella on.
        Ja mitä Veli Saarikalleen liittyy, niin ettepä tiedä kuinka paljon mies antoi itsestään ja elämisestään Herran valtakuntaan. Että kehtaattekin, hävetkää, kuolleesta ihmisestä puhua mitään. Katsokaapa peiliin ja kysykää itseltänne, toteutatteko itse Herran täydellistä tahtoa elämässänne.

        Se paikka löytyy 1 Timoteuksenkirje 3:6: "Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi."

      • jaadijaadaa

        Niin kauankos ne opetuslapset vaelsivat Jeesuksen kanssa?
        10 vuottako, 5 vuottako, vai vain kolme vuottako???
        Eiköhän raamatukohdassa puhuta siitä, ettei ole lapsi uskossaan. Nimittäin tiedän kymmeniä vuosia uskossa olleita, jotka eivät vieläkään ole päässeet opin alkeita pidemmälle.
        Ja jos tutustuisit vaikkapa Jeesuksen äidinkielellä kirjoitettuun tekstiin niin Timoteuksen kohta menee näin:
        Eikä saa olla lapsi opetuslapseudessaan, ettei ylpistyisi ja lankeaisi satanan tuomiossa

      • jaadijaadaa
        0lli kirjoitti:

        Se paikka löytyy 1 Timoteuksenkirje 3:6: "Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi."

        Hengellisen kasvun vauhti ei ole sama asia, kuin se, kauanko henkilö on ollut ns. uskossa. Lihallisia kristittyjä on pilvin pimein, mutta raamattunsa tuntevia uskovia ei niin paljon.
        Ja minkäs sinä voit, jos Luomakunnan Herra on miehen elopellolle töihin laittanut, kumpaako tämän tulisi sitten totella?
        Ja ei ihmisen nuoruus tee automaattisesti sitä, etteikö hän tietäisi asioista mitään.

      • Armoatarvitaan

        Ei todellakaan ole iästä kiinni. Juuri Jeesuksen elämän purteensa saanut, Pyhällä Hengellä täyttynyt on usein kaikkein innokkain Jeesuksesta kertoja.

      • 0lli
        jaadijaadaa kirjoitti:

        Hengellisen kasvun vauhti ei ole sama asia, kuin se, kauanko henkilö on ollut ns. uskossa. Lihallisia kristittyjä on pilvin pimein, mutta raamattunsa tuntevia uskovia ei niin paljon.
        Ja minkäs sinä voit, jos Luomakunnan Herra on miehen elopellolle töihin laittanut, kumpaako tämän tulisi sitten totella?
        Ja ei ihmisen nuoruus tee automaattisesti sitä, etteikö hän tietäisi asioista mitään.

        Todistaa voi heti kun uskoon tulee. That's ok. Mutta johtajaksi ei tule heti ryhtyä. Se on Paavalin viisas neuvo. Patrickin ongelmana on hänen kehittymätön ja koettelematon asemansa seurakunnan kaitsijan virkaan. Näen hänen taitavien puhelahjojensa lävitse hyvin kärsimättömän ihmisen joka peittää tuon kärsimättömyytensä kutsumalla sitä raadollista luonteenpiirrettään "pyhäksi". Eli pyhäksi tyytymättömyydeksi. Kuitenkin "suuri voitto on jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa". 1 Tim. 6:6

      • jaadijaadaa

        Jos on saanut kutsun Herralta tehdä jotain, niin eikö tuota kutsua siis saa noudattaa, vai pitääkö ensin kysyä vaikkapa täällä palstalla olevilta, että joko olen kasvanut tarpeeksi, että kelpaan tekemään sitä, mihin Jumala on minut kutsunut?

        Mistäs tiedät paljonko meillä on enää aikaa tässä maailmassa julistaa Jeesuksen veren voimaa? Sehän voi loppua milloin vain.

        Kyllä Jumala pitää kasvatuksessaan huolen siitä, ette kukaan ei pääse ylpistymään. Jos se vaara on, että nousee pissi hattuun, niin kyllä Isällä on keinot tiputtaa ne kuvitelmat pois, tavalla ja toisella.

        Ja toisekseen luulisi tällä palstalla seikkailevien huomanneen viimeistään näistä kirjoituksista, että meistä ei täydellisiä tule kosdkaan tässä ajassa. Se taas ei ole puolustus synnille, vaan se tarkoittaa sitä, että loppuun saakka meidän on opiskeltava Sanaa, meistä ei siinä kohtaan tule koskaan valmiita.

        Miten Jeesuksen kuoleman jälkeen tapahtuikaan, kun fariseukset yrittivät estää evankeliumin menemistä eteenpäin?

        Mitenhän evankeliumin olisi käynyt, jos apostolit olisivat tehneet, kuten heitä oli käsketty? Olisi jäänyt evankeliumi julistamatta. Mutta kittos Jumalalle, he kuuntelivat Jeesusta ja toteuttivat lähetyskäskyä!!
        Apt. 2: 27-39:
        27 Ja he toivat heidät ja asettivat neuvoston eteen. Ja ylimmäinen pappi kuulusteli heitä
        28 ja sanoi: "Me olemme kieltämällä kieltäneet teitä opettamasta tähän nimeen; ja katso, te olette täyttäneet Jerusalemin opetuksellanne ja tahdotte saattaa meidän päällemme tuon miehen veren".
        29 Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.
        30 Meidän isiemme Jumala on herättänyt Jeesuksen, jonka te ripustitte puuhun ja surmasitte.
        31 Hänet on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta ja syntien anteeksiantamusta.
        32 Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat."
        33 Kun he sen kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he tahtoivat tappaa heidät.
        34 Mutta neuvostossa nousi eräs fariseus, nimeltä Gamaliel, lainopettaja, jota koko kansa piti arvossa, ja hän käski viedä miehet vähäksi aikaa ulos.
        35 Sitten hän sanoi neuvostolle: "Israelin miehet, kavahtakaa, mitä aiotte tehdä näille miehille.
        36 Sillä ennen näitä päiviä nousi Teudas, sanoen jokin olevansa, ja häneen liittyi noin neljäsataa miestä; hänet tapettiin, ja kaikki, jotka olivat häneen suostuneet, hajotettiin, ja he joutuivat häviöön.
        37 Hänen jälkeensä nousi Juudas, galilealainen, verollepanon päivinä ja vietteli kansaa luopumaan puolellensa; hänkin hukkui, ja kaikki, jotka olivat suostuneet häneen, hajotettiin.
        38 Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa;
        39 mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan."

      • Marko_K
        jaadijaadaa kirjoitti:

        Marko K. missäs kohden raamattua Jumala sanoo, että Hän ei lähetä muutaman vuoden uskossa ollutta mihinkään?
        Laitatko kohdan tänne, kun omastani en löydä.
        Jeesus muistaakseni lähetti kukkaron kanssa ja ilman kukkaroa ja taisipa sanoa vielä jotain sellaista, että menkää ja tehkää kaikki kansat Minun opetuslapsikseni.
        Ai niin, tehän tiedätte täällä paremmin kuin Jeesus, että mitä Isä tahtoo kenenkin elämällään tekevä.
        Menkää itse ja tehkää Jeesuksen opetuslapsia. Mutta ettehän te kykene, kokska teiltä puuttuu evankeliumin voima, se sama ylösnousemusvoima joka Jeesuksella Kristuksella on.
        Ja mitä Veli Saarikalleen liittyy, niin ettepä tiedä kuinka paljon mies antoi itsestään ja elämisestään Herran valtakuntaan. Että kehtaattekin, hävetkää, kuolleesta ihmisestä puhua mitään. Katsokaapa peiliin ja kysykää itseltänne, toteutatteko itse Herran täydellistä tahtoa elämässänne.

        Missä kohden kirjoitin ettei Jumala lähetä muutaman vuoden uskossa ollut MIHINKÄÄN. Älä lisää sellaista mitä en ole kirjoitanut.

      • jaadijaadaa

        Mutta kirjoitat siitä, mihin Jumala ei ainakaan laita. Meinaatko, että kyselee sinulta ensin, voiko laittaa miehiä ja naisia työhön?

      • 0lli

        Eniten olen huolissani Patrickin mielenterveydestä. Hän pärjää toistaiseksi älykkyydellään jota hänelle on suotu. Hän silminnähden rakastaa draamaa ja sitä, että saa olla draaman keskiössä. Se kaikki on hyvin inhimillistä. Siitä huolimatta on hyvä, että todistaa Jeesuksesta, mutta edelleen painotan sitä, että johtajaksi hänen ei olisi tullut ryhtyä. Miten ylipäätään on mahdollista haalia itselleen kaikki viisi hengen virkaa. Keskittyisi yhteen eli hänen tapauksessaan katuevankeliointiin.

      • jaadijaadaa

        Oletko keskustellut kyseisen henkilön kanssa kasvotusten, vai mistä olet saanut sen kuva, että mielenterveys on horjumasssa? Aika kovia asioita täällä julkisesti lausut.
        Ja mitä "draamaan" tulee, niin eiköhän hän ole vain rakastunut Luojaansa, innostunut evankeliumista ja hätääntynyt kadotukseen menevistä ihmisistä, joita tippuu joka senkunti ikuiseen kuolemaan? Onko sinulla hätä hukkuvista?

        Jos olet rakastunut johonkin, ja oletan että olet, niin etkö halua aina tehdä sitä, mikä tuottaa rakkauden kohteellesi iloa, mielihyvää ja tunnustaa, että rakkaudesta teet niitä tekoja. Etkö halua kertoa koko maailmalle, että sinulla on jotain ainutlaatuista, jotain niin ihanaa, jota ilman et voi elää?

        Saathan sinäkin anoa Jumalalta, joka antaa soimaamatta, mutta ero onkin siinä, miksi lahjoja haluaa.
        Jos haluat niitä siksi, että voit auttaa ihmisiä ja kirkastaa Kristusta, niin onko siinä jotain väärää? Minäkin haluaisin, että voisin saada kaiken mahdollisen avukseni Herralta, mikä voi mitenkään auttaa nimenomaan muita ihmisiä ja olla Kristuksen kirkastamiseksi.
        Taas toisaalta on niitä, jotka haluaisivat hengen lahjoja, että he saisivat ylpeillä niillä, nostaa itsensä muiden yläpuolelle. Raamatussakin yritettiin ostaa sitä voimaa, joka apostoleilla oli. Aivan samoin on nytkin, ihmiset menevät niin herkästi käsien alle saamaan milloin mitäkin, mutta eivät itse löue sanaa, eivät itse etsi Herran kasvoja, eivätkä millään tavoin osoita, että rakastavat Häntä koko sydämestään.
        Se tarkoittaa, että antaa Herralle itsensä kokonaan, ilman reunaehtoja.
        Eikö Isä nimenomaan anna sille, joka pyytää, kunhan hänellä on puhdas sydän. Lahjat annetaan käyttöä varten, ei niillä muuten mitään tee. Siitähän leivisköissä on kyse. Toisella on kymmenen, toisella viisi ja toisella yksi.Mutta jos ei sitä yhtäkään lahjaansa anna HErran käyttöön, niin miten se loppujen lopuksi olikaan, silittikö Herra päätä, että hyvin tehty, sinä ansioton palvelija, kun kuoppsit sen ainoan lahjasi maahan, etkä millään muotoa ollut palvelemassa edes siinä oienessä asiassa, mikä on annettu.
        Eikö Jumala nimenomaa vaadi huoneenhaltijoiltaan uskollisuutta?
        ja mitä korinttolaiskirjeessä sanotaankaan:
        Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja

      • Lähetti

        Lähetysmaillako vain Jumala käyttää näin nuoria?

    • uteliassälli

      On pyydetty todisteita siitä,kun tietyt ovat täällä kirjoittaneet,miten Patrick on solvannut,Mitä Keniassa tapahtui,mikä ei kestä päivänvaloa?Miten poliisi on vahvistanut,ettei mitään ole tapahtunut Patrickille,että Patrick valehtelee.Nyt faktoja pöytään,ettehän te valehtele,täydelliset.

    • uskova2

      Yleensäkin tuo "läpimurto" ei ole mitenkään raamatullinen asia tai tilanne. Se kuuluu afrikkalaiseen pakanauskontoon. Siellä läpimurto tulee silloin, kun poppamies saa äänensä kuuluville valitsemalleen jumalalle tai jumaluudella. Heillä kun nuo pahat henget ovat rukouksen välissä sieppaamassa sanan. Pahojen henkien välistä on joskus todella vaikea saada rukousta "läpi" - tämä käsite on se ns. läpimurto. Kristillinen usko ei tällaista tunnusta ollenkaan, vaan Jumala kuulee aina uskovien rukoukset. Pakanallista "läpimurtoa" opetti myös Artturi Kukkula aikoinaan.

      • Jaadijaadaa

        Onneksi Daniel ei aikanaan tiennyt tuota, koska olis pian lopettanut rukouksen kesken. Nimittäin Dan. 10:11 Ja hän sanoi minulle: "Daniel, sinä otollinen mies, ota vaari niistä sanoista, jotka minä sinulle puhun, ja nouse seisomaan, sillä minut on nyt lähetetty sinun tykösi". Ja hänen puhuessansa minulle tämän sanan minä nousin vavisten.
        12 Ja hän sanoi minulle: "Älä pelkää, Daniel, sillä ensimmäisestä päivästä asti, jona sinä taivutit sydämesi ymmärrykseen ja nöyryyteen Jumalasi edessä, ovat sinun sanasi tulleet kuulluiksi; ja sinun sanojesi tähden minä olen tullut.
        13 Persian valtakunnan enkeliruhtinas seisoi vastustamassa minua kaksikymmentäyksi päivää, mutta katso, Miikael, yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista, tuli minun avukseni, sillä minä olin jäänyt yksin sinne, Persian kuningasten tykö.

        Ef. 6:9 Ja te isännät, tehkää samoin heille, jättäkää pois uhkaileminen, sillä tiedättehän, että sekä heidän että teidän Herranne on taivaissa ja ettei hän katso henkilöön.
        10 Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.
        11 Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
        12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
        13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
        14 Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
        15 ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
        16 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
        17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
        18 Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta;
        19 ja minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta,
        20 jonka tähden minä olen lähettiläänä kahleissa, että minä siitä rohkeasti puhuisin, niinkuin minun puhua tulee.

        Tässä nyt vaikka alkuun vähän siitä, mitä se raamattu oikein sanookaan.

      • Vaeltaahengessä

        puhutaan sitten Pyhällä Hengellä täyttymisestä ja siitä, että Hän saa hallita.

    • Ilosanomaa

      Olen kuullut muutaman Patrick Tiaisen saarnan ja lukenut arvosteluja ja myös Patrick Tiaisen official facebook-sivulta hänen vastauksensa arvostelijoille.
      Itse olen vanha uskova, lähes 40 vuotta Jumalan armosta uskossa, monenlaisia kokenut.
      Mielestäni Patrick Tiainen on aivan oikealla asialla. Koen, että hän on Jumalan valitsema henkilö mobilisoimaan apaattisia uskovaisia. Monet ovat olleet väsyneitä. Jumalan Hengen tuore tuulahdus välittyy hänen puheittensa kautta. Hengessä tunnistan sen raikkauden, jonka koin nuorena uskovaisena ja joskus matkani varrella.
      Mokä minä olen arvostelemaan henkilöä, joka levittää ilosanomaa?
      Haluan vain siunata ja kannustaa jatkamaan. Ihmiset hukkuvat ilman Jeesusta. He tarvitsevat kuulla tämän sanoman.

      • jaadijaadaa

        Juuri näin!!
        Luulisi uskovien ajattelevan kuten Paavali kirjeessään Filippiläisille sanotaan:
        15 Muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta, mutta toiset hyvässä tarkoituksessa:
        16 nämä tekevät sitä rakkaudesta, koska tietävät, että minut on pantu evankeliumia puolustamaan,
        17 nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtaalla mielellä, luullen tuottavansa minulle murhetta kahleissani.
        18 Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.

        Jeesus sanoo: Menkää ja tehkää!!!
        Ei Hän sanonut: istukaa 50 vuotta penkillä ja arvostelkaa kaikkea, joka uskaltaa edes hengittää, kuollutta sen olla pitää.
        Kuolleet luut: Herätkää!!

      • Patumies

        Patrick sivuutti siinä vastauksessaan kokonaan ilmiöt, juopumuksen hengestä, erikoiset ilmestyksensä ja seurakunnassaan tapahtuvat oudot manifestaatiot.

      • egterhrth

        ??????

    • Totuuttarakkaudessa

      Kun seuraa tätä keskustelua: Muutamat kommentit viittaavat rumalla kielenkäytöllään sekä ivallisella ja katkeralla sävyllään ettei kirjoittaja ole terveessä uskossa Jeesukseen. Sen vuoksi suosittelen jättämään ne omaan arvonsa.

      • Jumalaonrakkaus

        Hedelmistään puu tunnetaan. Arvostella voi rakkauden hengessäkin (huoli ja murhe) . Jos tuomitaan toiset kadotukseen, niin kyllä se ilmoittaa sen, ettei kirjoittajalla ole Jeesuksen rakkaus vaikuttamassa.

    • synagogatmoskeijat

      Muslimijuutalaiset uhraa vuohia siinailla . Jeesuksen uhri on kristityn pelastus. Noi uskovaisuusjutut oli alkeisuskontoo ennen vainoja . Sitten sanottiin kristityt kun erottiin mooseksesta ja muista harhaopeista kokonaan jumalan POJAN uskoon niin yhteisnimitys kristitty . Kyllä on venäläisten juutalaisismailien huijaukset menossa lopulta vaativat kieltämään Jeesuksen ihmisenä .

      • jaadijaadaa

        muslimijuutalainen?? taitaisi molemmat suunnat katsoa sinua melko karsaasti, kun saat heidät laitettua samaan sanaan, toistensa täydelliset vastakohdat.

      • näinonkabbalaa
        jaadijaadaa kirjoitti:

        muslimijuutalainen?? taitaisi molemmat suunnat katsoa sinua melko karsaasti, kun saat heidät laitettua samaan sanaan, toistensa täydelliset vastakohdat.

        Niin molemmat nimittävät kristittyjä sioiksi ja apinoiksi . Kyllä juutalaiset ovat naineet egyptiläisiä arabeja haagareja ja päinvastoin heitä on enimmäkseen moskeijoissa mm.kurdistanissa marokossa turkissa iranissa jemenissä jne. Kuten sulttaanit istuvat temppelivuorellakin tänään. Kundaliinihinduina myös runsaasti .Thaimaaintia...erittäin. Budhamunkit ja naiset kaataa ihmisiä kumoon nauravat onnessaan . Myös thainaiset osaavat kaataa ihmisiä 100% egyptiäarabiaa.Ismailiisakit.

      • 465y56u

        miten tämä liittyy mitenkään aloitukseen??
        sori, mutta hieman on sekavanoloista.

    • kundaliinikäärme

      Livets ord elämänsana on täynnä muslimeja .

      • jaadijaadaa

        Eikö evankeliumi kuulu heillekin, koska muuten palvovat väärää jumalaa, opettajanaan väärä profeetta.
        Mutta toisaalta uskovien täytyisi olla tarkkoina siinä, etteivät usko ihan jokaista muslimin sanaa, sillä heillä on lupa valehdella, jos se vain edistää muslimien asiaa.
        Sitä varten on Pyhä Henki, joka osoittaa, onko ihminen millä asialla. Uskovaiset vain ovat niin yksinkertaisia ja lapsellisia tässä asiassa, etteivät näe tuota saatanallista myrkkyä, islamia, joka luikertelee kuin käärme ja tekee sitä, mitä saatana on aina tehnytkin, varastaa, tappaa ja tuhoaa.
        Vanhan liiton aikana piti tuhota kaikki vieras, eli väärät jumalat, uhrikukkulat, aserakarsikot yms, ja aivan samoin kristittyjen olisi rukoiltava yhdessä ja samassa Hengessä islam pois. Mutta kun se aika menee siihen, että väitellään norolampien ja tiaisten oikeassaolemisella ja hukataan kaikki aika tuollaiseen merkityksettömään ajan hukkaan, kun olisi uskovien mahdollisuus olla yhtä rintamaa ja olla tekemässä muutosta.
        Uskovat eivät ymmärrä, mikä voima on yhteydessä ja rakkaudessa. Saatana sen tietää, siksi se laittaa kompastuksia uskovien eteen ja he lankeavat niihin. Tarkoitan tällä sitä, että syytellään veljiä ja sisaria, eikä ymmärretä, että juuri heidän kanssaan meidän on tultava ilkuisuus toimeen.
        Saatana on syyttäjä, se on sen virka, jos sen viran on ottanut itselleen, niin mikä henki sitten ihmistä johtaakaan? Synti on syntiä, vääryys on vääryyttä, ja kaikki pimeys tulee valkeuteen, ennemmin tai myöhemmin.

      • KysymyksiäSulle

        Miten sitten näet asian, onko nykyään harhaopettajia, jotka vääristävät Jumalan sanaa, seurakunnissamme? Tiedätkö yhtäkään? Vai olemmeko mielestäsi kaikki vain niin vajavaisia, että kenenkään virheellisestä opetuksesta ei voi julkisesti ihmisiä varoittaa, koska se voi aiheuttaa riitaa? Tottakai yhteys uskovien välillä pitää olla, mutta onko olemassa mielestäsi joku raja jonka jälkeen ei voi olla yhteyttä tällaisten julistajien kanssa jotka selkeästi opettavat väärin?

      • jaadijaadaa

        Totta kai on harhaopettajia, mutta pitää olla Pyhällä Hengellä täytetty, vaeltaa oikein ja ehdottomasti itse tuntea sanaa, ennenkuin pystyy erottamaan, kuka puhuu totuutta ja kuka ei. Ei voi olla vain jonkun puheiden vietävänä, vaan raamattu sanoo: tutkiskelkaa itse!!
        Monet uskovat ovat laumasieluja, jotka eivät ole itse koskaan tulleet siihen kohtaan, että olisivat kasvaneet maidon juonnista pois ja siirtyneet kunnon ruokaan.
        Uskovat eivät uskalla luottaa Pyhään Henkeen, vaan he kulkevat jonkun "opettajan" perässä ja erottelevat hyttysen, mutta nielevät kamelin.

        Eli kuuntele itse neutraalilla sydämellä, ja anna Jumalan totuuden Hengen näyttää, jos opetuksessa on jotain väärää. Hedelmistään puu tunnetaaan. Jos opettajan jäljiltä ihmiset tulevat uskoon, haluavat Jeesuksen seuraajiksi, tekevät parannusta ja innostuvat raamatusta, niin onko hedelmä silloin hyvää?
        Entä opettaja joka arvostelee lihallisesti, käyttää aikansa panetteluun, ei oikeaan arvosteluun, kärsii omassa elämässään tiettyjä asioita ja kohtaa omassakin uskonsuunnssaan suurtakin vastustusta muilta "oppineimmilta" ja vanhimmilta, tuo hajaannusta, kylvää epäsopua, niin onko tuo hedelmä Jumalan mielen mukaista.

        Tämä maailma on täynnä saarnaajia, jotka opettavat oman elämänkokemuksensa mukaista korvausteologiaa, eikä sitä, mitä raamattu sanoo.
        Jos otetaan esimerkiksi parantuminen, niin johan tulee röykkiöittäin kertomuksia siitä, miten se ja se Jumalan mies oli niin ja niin täydellinen, ja niin vain sairastui ja kuoli. Tuosta tehdään sitten oppi, jonka mukaan Jumala sitten kun on hyvällä tuulella, saattaa joskus parantaa jonkun, mutta se on niin harvinaista, ettei siitä ole yhtään todistetta.
        Vaikka koko maailman saarnamiehet kuolisivat yksitellen pystyyn, niin raamattu sanoo, että Jeesus paransi KAIKKI perkeleen valtaan joutuneet.
        Ja onpa käynyt niinkin, että jonkun saarnamiehen elämästä onkin sitten paljastunut yhtä sun toista, haureutta, vlppiä, rahan ahneutta tms.

        Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee.

        Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
        15 Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
        16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
        17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
        18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
        19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
        20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
        21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
        22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
        23 Sellaista vastaan ei ole laki.
        24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
        25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.
        26 Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.

      • jaadijaadaa
        KysymyksiäSulle kirjoitti:

        Miten sitten näet asian, onko nykyään harhaopettajia, jotka vääristävät Jumalan sanaa, seurakunnissamme? Tiedätkö yhtäkään? Vai olemmeko mielestäsi kaikki vain niin vajavaisia, että kenenkään virheellisestä opetuksesta ei voi julkisesti ihmisiä varoittaa, koska se voi aiheuttaa riitaa? Tottakai yhteys uskovien välillä pitää olla, mutta onko olemassa mielestäsi joku raja jonka jälkeen ei voi olla yhteyttä tällaisten julistajien kanssa jotka selkeästi opettavat väärin?

        Kokonaisuutena voisi sanoa, että niitä harhaopettajia on, jotka ovat niin harhassa, että sokea reettakin sen näkee, mutta on myös niitä, joita ei erota kuinpaneutumalla rukoukseen ja/tai paastoamalla.
        Mutta edelleenkin, jos tunnet sanaa, ei sinua voida johtaa harhaan.
        Jokainen päivä tulisi aloittaa olemalla Isän kanssa neuvotteluhuoneessa, ja muistaa, että Hän sanoi, ettei sana saa poistua mielestäsi eikä sydämestäsi, vaan sinun tulee lukea, puhua ja elää sanan mukaista elämää. Toiselta nimeltään tätä kutsutaan pyhittäytymiseksi.
        Mutta kaikken kaikkiaan pahempia voivat olla ne puolikkaan ristin saarnaajat, jotka sälyttävät ihmisten päälle ties mitä, eivätkä saarnaa sitä oikeaa ja kokonaista evankeliumia, se on yhtä harhaista, koska siinä riistetään Kristuksen voima, sekä se totuus, Että Jeesus kantoi KOKO kirouksen. Tuossa tapauksessa Jeesuksesta tehdään täysin voimaton.
        Ja ennekuin hypitte seinille, niin en tarkoita, että sairas tai muu olisi Jumalan hylkäämä tms, mutta siltikään yhdenkään uskovan sairastaminen tai surkea kohtalo ei pyyhi sitä todellisuutta, että raamattu sanoo, että Jeesus on meidän Parantajamme, ja sana on lääke koko meidän ruumiillemme, ja Hän on voimallinen muuttamaan kaiken meidän elämässämme. Hän voitti saatana, kuoleman ja tuonelan ja Hänen on KAIKKI Herraus, eikö Hän voi kaiken??
        Täyttä evankeliumia siis.

      • Asiaaon21

        Mielestäni jaadijaadaa kirjoittaa oikeaa asiaa.

      • Asiaaon

        Livets ordissa, Elämän Sanassa on Jeesuksen Kristuksen vastaanottaneita entisiä muslimeja.

      • wt23twetf

        silti olisin heidän kanssaan erityisen varovainen, koska heillä on oman uskonsa mukaan oikeus "kääntyä" jos se edistää islamia.
        Jos he oikeasti ovat valmiita kieltämään allahin ja erityisesti sanomaan, että muhammed on väärä profeetta, niin ehkä sitten on jotain toivoa.
        Esimerkiksi Tanskassa on ainakin jossakin kirkossa/tms kerrottu olevan kahden vuoden seurantajakso, jolloin entinen muslimi voi todistaa olevansa todella kääntynyt kristityksi. Lehdessä oli jokin aika sitten juttua tästä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe