Tuulivoimahankkeita väärille alueille

luonnonpilaajat

"Homma on lähtenyt käsistä" – yritysten hinku tuulivoimaan huolettaa Luonnonsuojeluliittoa
Suomen Luonnonsuojeluliiton mielestä kilpailu tuulivoimahankkeista on ryöstäytynyt käsistä. Ongelmia on järjestön mukaan erityisesti Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaan eteläosissa, joissa tuulivoimayhtiöt ovat kilpaa hakeneet uusia tuulivoima-alueita.

Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirisihteeri Teemu Tuovinen näkee, että tuulivoimahankkeet ovat edistyneet liian kovaa tahtia.

– Lain vaatimat kaavoitustoimet ovat tulleet hirveän paljon jäljessä. Yritykset ovat tässä kujanjuoksussa valikoineet alueita, joita näkevät parhaaksi. Hankkeita on osunut luonnon ja asutuksen kannalta ihan väärille alueille, Tuovinen sanoo.

Satojen myllyjen kokonaisuudet eivät ole kestäviä ratkaisuja minkään kannalta.

– Teemu Tuovinen
Hän laskee, että Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin alueelle on suunnitteilla enemmän tuulivoimakapasiteettia kuin on esitetty koko Suomen tarpeeksi. Yksistään Lestijokivarteen on piirretty tuulivoimayhtiöiden suunnitelmissa parisataa tuulimyllyä. Näin suuret voimala-alueet aiheuttavat Tuovisen mukaan väistämättä ongelmia.

– Tuulivoima on ihan hyvä ratkaisu, mutta se on sijoituspaikkakysymys. Satojen myllyjen kokonaisuudet eivät ole kestäviä ratkaisuja minkään kannalta. Muutamien myllyjen ryhmistä sinne tänne sijoiteltuna tuskin on minkäänlaista haittaa.
"Tuulivoima-alueet pirstovat luonnon"

Teemu Tuovisen mukaan vaarana on, että asutukselle koituu suuria vahinkoja.

– Homma on lähtenyt käsistä. Terveysvaikutuksista ei ole mitään tietoja eikä näyttöä. Ongelmia syntyy maankäytön suhteen, vaikka tehtäisiin pelkkä kaavakin ja myllyjä ei koskaan valmistuisi. Toteutuessaan tuulivoima-alueet pirstovat luonnon totaalisesti, kun paikalle tulee hehtaarikaupalla avointa aluetta ja sinne tulevat tiet ja sähkölinjaverkostot.

Lestijoen varrella on paljon erämaaluontoa. Tuulivoima-alueet vaikuttaisivat moniin eläinlajeihin, kuten erilaisiin lintuihin ja metsäpeuroihin, sanoo Tuovinen.

– Ainakin luonnolla on valtavasti sopeutumista.
http://yle.fi/uutiset/homma_on_lahtenyt_kasista__yritysten_hinku_tuulivoimaan_huolettaa_luonnonsuojeluliittoa/9044730

15

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • metawatti

      Sityvihreät ajoi tämän kouhkaamisen Suomeen ja apilanvihreä "kepu" junttaa sen luontoon, kansa maksaa, luonto elämineen maksaa. Tuulifirmat kerää kerman ja muut maksaa kulut ja purut. ja terveyshaitat on totta, ja metsäluonto menee täysin piloille. Saksa Tanska. Australia. Amerikka pistää jo pillit pussiin. A= luonto saastuu enemmän koska hiilivoima ja muu pitää tuplata kun aina ei tuule.B= terveyshaitat. C= Julmetun kallis sähkö joka sevoittaa markkinat TUKIPOLITIIKALLA.

    • rahanpesuautomaatti
    • älämuutasano

      Tuulivoimabisnes on härskiä
      Tuulivoimabisnes on iso bisnes. Siinä pyörii miljoonat pelissä. Ottajia on kuntaa, seurakuntaa ja maanomistajia myöten. Harvat saavat, mutta kärsijöiden joukko voi olla iso. Osa voi joutua jättämään kotinsa tuulivoimamelun vuoksi. Miten saat sellaisen talon myytyä, jos siinä ei voi asua?
      Tuulivoimaloiden sijoittaminen ihmisasutuksen läheisyyteen on maankäytöllisesti erittäin typerää. Silti sitä tehdään. Käytännössä voimalaitosalue ohjaa rakentamista luotaan poispäin, ja pirstaloittaa yhdyskuntarakennetta haitallisesti. Maankäytön ja yhdyskuntarakenteen järkevä kehittäminen sivuutetaan täysin, kun taikasana ”veroraha” mainitaan kunnan kokouksessa. Valtio maksaa tuet, niin eihän se ole keneltäkään pois – eiköstä juu? Kuka riskeeraa rahansa ja rakentaa perheelleen omakotitalon tuulivoimaloiden läheisyyteen? Ja miten rakentaa, jos alueelle on julistettu useiden vuosien rakennuskielto? Maanomistajien omaisuudensuoja voidaan polkea siinä hetkessä.
      Suuret tuulivoimala-alueet edellyttävät ympäristövaikutusten arviointia (YVA), jossa selvitetään tuulivoimaloista aiheutuvia vaikutuksia ympäristöön. YVA-asiakirjasta paisuu helposti monisatasivuinen opus, jota pidetään päätöksenteossa niin sanotusti ”puolueettomana tietona”, vaikka itse selvitys olisi hyvinkin puutteellinen ja ylimalkainen. Viranomaisvalmistelun tulisi olla laadukasta ja puolueetonta, mutta nykytila jättää toivomisen varaa.
      Taloudellisista vaikutuksista voidaan toki mainita hyödylliset vaikutukset kiinteistöveron osalta ja paikallisten yrittäjien työllistämisen suhteen, mutta sen sijaan negatiiviset talousvaikutukset, kuten kiinteistöjen arvon aleneminen ja maankäytön rajoitukset sivuutetaan. Jos tuulivoimaloiden lähialueelle on perhe vasta talonsa rakentanut, eikö ole oikeus ja kohtuus, että heille kerrotaan, miten voimalaitosalue vaikuttaa heidän kotiinsa? Toispuoleinen selvittäminen on ilmiselvää harhaanjohtamista, eikä se vastaa hallintolain tarkoitusta.
      Vaikutuksia ympäristöön saatetaan mitata täysin subjektiivisilla mittareilla. Jos kaunis kulttuurimaisema muuttuu voimalaitosalueeksi koko horisontissa, se saattaa konsultin mielestä olla ”vähäinen” tai ”kohtalainen” vaikutus. Joku toinen konsultti voisi olla täysin päinvastaista mieltä. On täyttä politiikkaa, mitä mittareita käytetään. Rahalla saa ja hevosella pääsee, sanotaan.
      Eläimistön tutkimus saattaa olla sitä, että käydään käveleskelemässä metsässä; jos sieltä ei muutamalla kerralla lintu vislaa tai karhu murahtele, voidaan todeta, ettei siellä mitään ole. Jos tällä tasolla pystyy selvittämään luonnon tilaa, pitäisikö tässä itsekin ruveta eläinasiantuntijaksi? Vuosikymmenten aikana saatu täsmällinen asiantuntemus, joka löytyy muun muassa paikallisilta metsästäjiltä, voidaan sivuuttaa täysin.
      Tuulivoiman selvitysprosessi on usein salaperäinen: kun kriittistä ja oleellista tietoa kysyy, sitä ei saa. Sen sijaan se kyllä muistetaan kertoa, että Reiska voi saada auraustöitä talveksi.
      Äänestäjien kannalta on tärkeää, että maanomistajien, kunnan ja seurakunnan väliset kytkökset saadaan avoimesti julkisiksi.
      Vai onko se liikaa vaadittu?
      http://aleksihernesniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220522-tuulivoimabisnes-on-harskia

    • voivoimitentyhmää

      Koko tuulivoimarakentaminen on alusta loppuu aivan syvältä!

      Tuulivoimatoimijat (eli yksittäiset koijarit) yrittävät tavoitella pikavoittoja ihmisten kustannuksella. Edellinen projekti oli joku verkostomarkkinointi tai koiranruokabisnes, mutta nyt panostetaan täysillä uusiutuvaan energiaan. Tarvittavat maa-alueet vuokrataan kaikkein hölmöimmiltä maanomistajilta, jotka hädin tuskin osaavat nimensä paperiin kirjoittaa. Kukaan ei ymmärrä edes miettiä sellaistakaan seikkaa, että miksi maat vuokrataan, eikä osteta.

      Pienten kuntien virkamiehet eivät tietysti ymmärrä epäillä mitään, kun herra Helsingistä alkaa puhumaan 150 miljoonan investoinnista. Rakennustarkastajakaan, joka toimii kaava-asioiden asiantuntijana ei ole edes kuullut tuulivoimaosayleiskaavasta, mutta pakko sen on hyvä juttu olla, kun on niin kalliskin. Jos vastustusta esiintyy heti aluksi, niin tarjotaan vuokrasopimusta, kyllä se siitä sitten etenee. Tavallisten kuntalaisten valitukset voidaan leimata kateudeksi ja jämähtyneisyydeksi.

      Tuulivoimatoimija teettää konsultilla kaikenlaisia lippuja ja lappuja. Koska mitään muita tilauksia ei ole ja vaihtoehtona on lomautus toistaiseksi, niin yksittäinen konsultti copy-pastettaa netistä vähän kaikenlaista linnuista ja luonnon monimuotoisuudesta. Ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta ja muista dokumenteista tehdään pätevän näköisiä, mutta sisältö on pelkkää kuraa. Konsulttia hävettää kirjoittaa tuollaista, mutta esimies kannustaa, "saadaan tuostakin sitten liikevaihtoa ja laskutusta". Ja mitä muita töitä voikukkia tutkinut melkein valmis maisteri voisi edes tehdä? "Eikä meillä konsultteina ole mitään vastuuta mistään".

      ELY:n valvovalla viranomaisella on puolestaan niin kauhea kiire, ettei se jaksa edes lukea ko. sepustuksia. Riittää, kun vähän silmäilee. Samat laput näyttää olevan joka hankkeessa. Sorsat, törmäykset ja monimuotoisuus mainittu, se varmaan riittää. Kuntapäättäjät tästä sitten lopulta vastaa, minä vain ohjaan. Pitääkin mennä seuraavaan palaveriin ja sitten liutella kohti kotia.

      Kuntapäättäjät, jotka nykyisin ovat muutamia poikkeuksia huomioimatta valitettavasti vähän heikompaa ainesta (koska normaali työssäkäyvä ei ehdi tuollaiseen tehottomaan vänkäämiseen osallistua), eivät luonnollisesti jaksa edes lukea tuollaisia selostuksia läpi. Pääkin tulee kipeäksi, kun on niin vaikeita sanojakin. Luotetaan, että joku muu lukee. Ja sitä paitsi, ei esittelijä tällaista esittäisi, jos se olisi huono juttu. Koska kuntalaiset ovat kuitenkin hanketta rajusti vastustaneet, niin joku keksii vaatia parempia melumallinnuksia.

      Teknillisestä Korkeakoulusta tms. juuri valmistunut jamppa laitetaan melumallinnusta askartelemaan. Ohjeistus on selkeä, "teet sellaisen mallinnuksen, ettei yhteenkään torppaan aiheudu haittaa". No, simulaattori-ohjelmisto ei oikein sovellu tuulivoimamelun leviämisen mallintamiseen. Oikeastaan mitään lähtötietojakaan ei ole. Valmistajakaan ei ole uskaltanut takuuarvoja luovuttaa. Lopulta haluttu käyrä piirretään karttapohjalle vaikka Paintilla ja kuntapäättäjät ovat tyytyväisiä "näytimme valtamme ja vaadimme tarkat mallinnukset". Sitten voidaankin jo mennä koko porukalla teatteriin ja illalliselle, kyllä tuulivoima on vaan hieno juttu!

      Hankkeelle valitaan pääurakoitsija muutaman tarjouksen tehneen konkurssikypsän urakointifirman joukosta. Halvin tietysti valitaan ja sama logiikkaa käyttää myös pääurakoitsija aliurakoitsijoita valitessaan. Tekijät tulevatkin lopulta Romaniasta tms. Äkkiä runnotaan perustat kuntoon. Samalla tietysti murjotaan koskemattomia metsiä ja muuta luontoa suuret määrät.
      Paikallinen ravintoloitsija hämmästelee, ettei hanke lisää lainkaan myyntiä. Romanialaiset istuvatkin vain ongella läheisen joen varressa. Urakoitsijoille ei lopulta katetta jäänyt, mutta saatiin sentään olla pari kuukautta töissä. Muita urakoita kyllä vastaavasti menetettiin, kun piti sitoutua tätä "puistoa" rakentamaan.

      Turbiinivalmistaja käämittää kovalla kiireellä surkeasti suunniteltuja turbiineja. Sekundaa tulee, mutta kai ne nyt muutaman vuoden siellä Suomessa pyörii. Saadaan näistä kuitenkin Suomalaisten rahoja reilut 100 miljoonaa. Siipien toimintaa ei nyt ehditty mallintamaan, mutta pidempi lapa on kai aina parempi. Huoltoa ei kannata miettiä, joku muu sitten miettii, kun aika tulee. Vanhempi suunnittelija kyllä epäilee, etteivät laitteet toimi pakkasessa. Projektipäällikkö käskee suunnittelijan olla hiljaa.

      Tuulivoimatoimijat perustavat oman etujärjestön, joka huolehtii mediasodankäynnistä, jotta rajusti kasvanut tuulivoimavastaisuus saataisiin pidettyä aisoissa. Tehtävään palkataan muutama kirjoitustaitoinen nuori mimmi yliopistolta. Mitään ei tarvitse tekniikasta ymmärtää, kunhan vain kirjoittaa, että tarvitsemme uusiutuvaa puhdasta energiaa. Vuorollaan trollataan netin keskustelupalstat turvoksiin tuulivoiman ihanuudesta.

      jne...

      • fiatlux16

        Hieno kuvaus!


    • fiatlux16
    • lavat-pyörivät

      Tiesitkö, että Tuuliwatin suurimmat omistajat ovat öljytuotteita kauppaava ST1 ja osuuskauppapohjainen S-ryhmä. Molemmat väittävät tukevansa luonnonsuojelua, joskin tuulivoimalahankkeiden osalta em. firmojen omistukset ovat jotenkin ristiriidassa ainakin lentävien eläinten suojelun kanssa. No, firmat väittävät tekevänsä sitä ja tätä pr-mielessä. Mutta kun ydintoimintonaan lintujen ja muidenkin eläinten suojelua tekevät yhdistykset eivät tunnu välittävän asiasta tuon taivaallista. Siitä olen ihan oikeasti huolestunut.
      http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2014/11/merikotkan-suojelun-ryhdistaytymistarpe.html

    • SjaST1
    • tyhmäätouhua

      Tuulivoimarakentaminen on yksinkertaisesti tyhmää. Tuulivoimalat aiheuttavat vakavia terveyshaittoja matalataajuisella melupäästöllään. Valosaaste häiritsee asukkaita ja eläimistöä. Syöttötariffi kuormittaa kohtuuttomasti valtiota ja veronmaksajia. Tuulivoimaloiden sattumasähkö vain sekoittaa sähkömarkkinoita ja lisää mm. vesivoimaloiden ohijuoksutusta alassäätötilanteissa. Ulkomainen turbiinivalmistaja vie koko investoinnista 70-80%. Tuulivoima työllistää lähinnä ulkomailla. Tuulivoimarakentaminen vain lisää CO2-päästöjä. Haittavaikutukset jäävät kohdepaikkakunnalle, mutta raha valuu ulos.

    • turhaakinturhempaa
    • MIHINLEIKKURIJÄI

      Mafian koplaus,koko touhu salaisine papereineen.

    • ONGELMAVOIMAA
    • hömpötystäkokohomma

      http://www.oululehti.fi/?app=NeoDirect&com=6/226/144308/2696b5fd7b

      Epäluotettavaa, haittaa terveydelle, kallista tuottaa – tuulivoimalla on paljon kielteisiä vaikutuksia

      Suomeen ei olisi ryhdyttykään rakentamaan tuulivoimaa näin aktiivisesti, ellei valtio olisi päättänyt tukea tuulivoimaa mielettömällä rahamäärällä. Veronmaksajat tulevat maksamaan tästä seikkailusta seuraavien 12 vuoden aikana peräti 3 - 4 miljardia euroa.

      Laaja tuulivoimalaver­kosto tuhoaa myös luontoarvoja. Maasto ja eläimistö kärsii. Esim. v. 2012 Yhdys­val­loissa kuoli yli 600 000 lepakkoa tyylimyllyjen siipiin törmätessään. Suuri osa ulkomaisista matkai­li­joista tulee Suomeen etsimään luonnonrauhaa ja avaruutta, ihailemaan tunturi- ja korpimaisemia, ei tuulimyllypuistoja. Tuulimyllypuistoja näkee riittävästi Tanskassa ja Saksassa. Ko. maissa kulutta­ja sähkön hinta onkin kolminkertainen Suomen sähkön hintaan verrattuna.

      Terveyshaittoja on myös jo havaittu. Tuulimyllyt saavat aikaan sykkiviä matalataajuisia äänen paineaaltoja, jymähdyksiä noin sekunnin väliajoin. Äänen paineaalto syntyy, kun tuulimyllyn lapa ohittaa voimalan rungon. Paineaallot ja infraäänet ovat epätasaisia, ne kulkevat kauas ja tulevat rakennusten seinien läpi. Etelä-Suomessa ovat muutamat perheet jo muuttaneet pois kodeistaan tuulimyllymelun tieltä.

      Tuulivoimasta ei ole Suomen pelastajaksi työllistäjänä tai veronmaksajana. Suurin osa tuotanto laitteista ja -ohjelmista tulee ulkomailta. Iso osa tuulivoimayhtiöistä on ulkomaisten omistajien hallussa, joten yrityksen voitot siirtynevät muille maille. Työvoiman tarve on myös varsin vähäinen, lähinnä huoltohenkilöstö on vakituista. Ainoastaan rakennusaikana tarvitaan runsaammin työvoimaa.

      Kysymysmerkki on vielä se, mitä myllyille tapahtuu kun tuotantotuki loppuu. Tuulivoimalan käyttöaika lienee 15 - 20 vuotta, sen jälkeen tarvitaan iso remontti. Tehdäänkö remonttia, kun tukea ei enää tule, siinäpä kysymys?

      Tuulivoima on tarpeetonta Suomessa, verorahoille on paljon parempaakin käyttöä.

    • fdfgfhh8889
    • rahhootullee

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5269
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1552
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      190
      1430
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe