RAAMATTU OIKEASSA - DARWIN VÄÄRÄSSÄ

saku786235456

Maailmassamme ällistyttävän laajalle levinnyt Darwinin esittämä teoria maailman synnystä, evoluutioteoria, on aivan käsittämättömän utopistinen ja väärä. Evoluutio käsitteenä ei ole sinänsä täysin väärä, sitä on todella tapahtunut ja tapahtuu edelleen.
Eli mikroevoluutiota, lajien sisäistä evoluutiota, joka synnyttää alalajeja jne.

Jännittävä ajatus on, että todellisuudessa suurin osa maailmamme eliölajeista on todellisuudessa mikroevoluution synnyttämiä alalajeja. Raamatussa kerrotaan totuus kaiken alusta: Jumala loi kaiken 6 vuorokaudessa noin 6000 vuotta sitten, myös eläimet, linnut, hyönteiset, ihmisen ...Mutta mielenkiintoinen pointti onkin tämä: montako lajia Jumala alussa loi? Tarkkaa määrää emme koskaan saa tietää, mutta viitteitä oikeaan suuntaan saamme siitä, että kaikkia eliölajeja(paitsi ei vesissä eläviä) otettiin sisälle Nooan arkkiin vedenpaisumuksen aikoihin joko yksi tai kaksi paria.

Nykyään on aivan valtava määrä erilaisia eliölajeja. Pelkästään lintuja on n.10 000 lajia ja hyönteisiä muutama sata tuhatta lajia. Olisivatko nämä kaikki mahtuneet Nooan arkkiin? Eipä tietenkään. NOOAN ARKKIIN PELASTUMAAN VEDENPAISUMUKSELTA OTETTIIN JUMALAN ALUSSA LUOMAT PERUSLAJIT. Tämän jälkeen yli 4000 vuoden kuluessa lajit ovat sisällään muodostaneet lukemattomia alalajeja...eri värisiä, eri kuvioisia, eri kokoisia yms.

Tämä on ollut todellista evoluutiota, joka jatkuu edelleen. Esimerkkinä sinisorsalla tavataan usein varsin erikoisia värimuotoja, mm. täysin valkoisia albiinoita, joista sitten luultavasti myöhemmin muodostuu "oma lajinsa".

Darwin oli hieman jyvällä asioiden kulusta...että evoluutiota on tapahtunut....mutta erehtyi monessa asiassa tosi pahasti: esim.eliölajii ei voi muuttua aivan toiseksi eri lajiksi, ihmisellä ja apinalla ei ole yhteistä es-iisää, eliölajit eivät voi kehittyä itsestään, maailman ikä ei ole miljoonia vuosia vaan muutama tuhat vuotta jne.jne.

10

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raamattu on uksonnollinen kirja; ei luonnontieteellinen lähdeteos. Raamatun käsitys luonnontieteistä edustaa kirjoittajien tiedon tasoa, eikä sitä voi edes verrata tutkittuun tieteelliseen tietoon.
      Voit aivan vapaasti pitää uskosi 6000 vuotta vanhaan maailmaan ja 4000 vuotta sitten tapahtuneeseen maailmanlaajuiseen tulvaan, mutta melko turha sitä on tiedepalstalle tarjota.
      Ainakin jo Charles Lyellin ajoista ovat geologit tienneet mapallon olevan vanha. Myöhemmin esimerkiksi laattatektoniikkaa tutkineet ovat tulleet samaan tulokseen.
      Myös fysiikka ja siinä lähinnä radioaktiivisten aineiden ja niiden hajoamistuotteiden määrä maapallolla osoittaa Maan olevan miljardien vuosien ikäinen. Paljon yli 6000 vuoden päästään jo puiden vuosirenkaita seuraamalla ja radiohiiliajoituksella.
      Paleontologia osoittaa kiistattomasti eliöstön kehittyneen ensin merissä ja siirtyneen vasta Kambrin loppupuolella maalle. Norsu tuskin on muodostunut triboliitista mikroevoluution kautta.
      Lajien maantieteellinen jakautuminen ja eristettyjen ekologisten ympäristöjen kotoperäiset lajit selittyvät mainiosti evoluutioteorialla, mutta sopivat huonosti vedenpaisumuskertomukseen. Komivarvaslaiskiainen ei olisi päässyt Araratilta Etelä-Amerikkaan ja tuskin koalakaan Australiaan.

      Juttusi saattavat upota seurakuntasi piirissä, missä tieteellistä totuutta ei hyväksytä, eikä evoluutioteorian todisteita tunneta. Turhaan sinä sitä kuitenkin tiedepalstalle tarjoat. Uskomuksillanne ei ole täällä kysyntää.

    • juupas_eipäs

      Uskovainen yrittää perustella omaa mielisairauttaan.

    • vapauta_älysi_lukko

      Ja tiedeuskovaiset skientisti ateisti-nihilistit yrittää perustella omaa suuruuden hulluutta.
      Luuletteko todella voivanne määritellä mitä saa olla olemassa ja mitä ei. Taikka mitä universumin historiassa on saanut tapahtua ja mitä ei?

      Moderni tieteen tutkimus eli tekoälyn tutkimus on tuonut esille tosiasiat siitä, että perinteinen 2-arvo logiikka ei ole täysin riittävä kuvaamaan todellisuutta.
      Tekoäly tieteellisenä tutkimushaarana on otanut käyttöön moniarvologiikkoja m. sumean logiikan. Ja täällä mallilal on jo tuotettu jopa automaatiolaitteita mm. teollisuuteen.
      Toine merkittävä logiikan haara on intensionaalinen logiikka jossa yhtenä alueena on modaalilogiikka (välttämättömyyden ja mahdollisuuden käsitteiden logiikka). Muun muassa Kripke kehitti modaalilogiikalle mahdollisten maailmojen semantiikan possible worlds semantics)

      Teillä ateisti-nihilsteillä on kaikessa päättelyssä vahva ennakko-oletus kaikesta siitä mitä saa olla ja mitä ei saa olla olemassa. Te hylkäätte kaikki muut päätelmät automaattisesti perustelematta.
      Te ette halua tunnustaa mahdollisia muita selityksiä lainkaan. Juurihan tuossa edellä kerrottiin modaalilogiikasta johton MAHTUU mahdollisia maailmoja kun kaikki mahdoliseuudet huomioidaan tasa-arvoisesti ILMAN ennakko-oletuksia.

      Teidän oma tieteellinen ajattelu on äärimmäisen vanhanaikaista ja sidottua tiettyyn ateistiseen ja nihilistiseen ennakko-oletukseen jota pidätte oikeana ilman perusteluja. Teitä ei edes kiinnosta moderni tieteellinen ajattelu jota jo harjoitetaan tekoäly tutkijoiden piirissä. Teidän ajatus pyörii pakonomaisesti Darwinin ajattelun tasolla.

      "Uskovainen yrittää perustella omaa mielisairauttaan."

      Tämä lainaus kertoo kaiken teidän ajatustasostanne. Teidän käsitys universumista ei edes täytä modernin logiikan vaatimuksia. Kaikki mahdollisuudet huomioiden "luotu universumi" on vähintään samanarvointen teidän hörhöisen ajatuksen kanssa. (todellisuudessa luotu universumi on jopa loogisesti parempi) Modaalilogiikka ei edes kiellä Jumalan, jumaluuden olemassaoloa. Tämä ajatus on jopa loogisempi kuin teidän ateistinen käsitys.
      Aristotelinen 2-arvologiikka on tältä osin väärin ymmärrettyä ja vanhentunutta eli Jumalan olemassaoloa ei enää tarvitse edes asettaa kysymyksen kohteeksi. Mahdollisiin maailmoihin mahtuu vallan hyvin ajatus luovasta Jumalasta.
      Teidän ajatuksenne on ennakko-oletuksen mukaista 1-arvoista ateismia ja nihilismiä. Te jaksatte pyörittää samoja lukkiutuneita ajatuksia automaattisesti kykenemättä edistymään ajattelussa lainkaan.

      Olemassaolo ei ole teidän ennakko-oletusten mukainen. Ette edes pysy tieteellisen ajattelun vauhdissa lukkoajattelun mukaan. Te tarvitsisitte tekoälyä koska oma älynne ei enää riitä ajatteluun. Mutta tekoaly ei sovi darwinistiseen ennakkoajatteluun.

      Usko Jumalaan ei ole mielisairautta.

      • dfgdfgfghhg

        Muista hullu ne lääkkeesi, vain sinun kaltainen jälkeenjäänyt henkisesti sairas yksilö uskoo Jumalaan.Painu sinne uskontosivustolle, et hörhö kuulu tiedesivustolle.


      • hullu.ko.pullost.tullu

        Usko Jumalaan ei ole minkään luokittelun mukaan mielisairautta. Sen sijaan sinun sekopäiset juttusi viittaavat selvästi reaalimaailman ja satuilun pahaan sekoittumiseen ja lähes totaaliseen loogisen ajattelun puutteeseen. Jos et ole syntymätyhmä, on sinulle selvästi kehittynyt mielen sairaus.


      • dfgdfgfghhg
        hullu.ko.pullost.tullu kirjoitti:

        Usko Jumalaan ei ole minkään luokittelun mukaan mielisairautta. Sen sijaan sinun sekopäiset juttusi viittaavat selvästi reaalimaailman ja satuilun pahaan sekoittumiseen ja lähes totaaliseen loogisen ajattelun puutteeseen. Jos et ole syntymätyhmä, on sinulle selvästi kehittynyt mielen sairaus.

        Kyllä olemattomiin uskominen on mielisairautta ja jotkut pahimmat kuulevat tai tuntevat Jumalan läsnäolon.
        Minä erotan sadut ja reaalimaailman toisistaan toisin kuin sinä sekopää.
        Veikkaan omaavani korkeamman ÄO kuin sinä ressukka, mielensairaus ja tyhmyys on sinun kaltaisilla hörhöillä.
        Miten tuollaiset pätjäävät normaalista arjesta?
        Tervetuloa takaisin kun tulet sieltä satumaailmastasi reaalimaailmaan.


      • ku-pullost-tullu

        Väitän, ettei uskontoja ole missään luokiteltu mielisairauksiksi. Väite pitänee paikaansa, vai oletko eri mieltä.

        Olen uskonnoton ja pidän evoluutioteoriaa ainoana tieteellisenä selityksenä nykyiselle biodiversiteetille. Jos katsot tarkemmin, huomaat varmaan, että kommenttini oli vastaus nimimerkin "vapauta-älysi-lukko" lässytykseen.

        Jos sinut on testattu muuallakin kuin netin "omatesteissä", voit tarkastaa vetosi. Minut on työni takia pariinkin kertaan testattu ja molemmat tulokset olivat yli 130, mutta alle 140. Olen työskennellyt monenkin itseäni älykkäämmän ihmisen kanssa ja mikä ettet sinäkin voisi olla sellainen.


    • ressu1

      emme näkisi 6000 valovuotta vanhempia kohteita jos maailmakaikkeus olisi vain 6000 vuottavanha..kuitenkin näemme kauimpi kohteita...hmmm

      • Vanhin löydetty puu on noin 9500-vuotias, ja Ruotsista. Sen sijainti on tietääkseni edelleen salattu, koska ei se mikään ihme olisi, jos hullut hihhulit kävisivät tuhoamassa tämän todisteen mielipuolisuudestaan.


    • It_a_miracle

      Nooa ei ollut erilaisuuden asiantuntija. Siksi Nooa otti arkkiin myös homoseksuaaleja lajeja, kuten ihmisiä. Eläimillä esiintyy myös homoseksuaalista käyttäytymistä. Jostain syystä arkkiin otetut homoseksuaalit ovat kuitenkin onnistuneet lisääntymään keskenään. Jumalan luoma ei voi olla erehdys. Jumala antoi homoseksuaaleille lisääntymisen lahjan vedenpaisumuksen ajaksi.

      Nooan gay-risteily

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4773
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      95
      4572
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      620
      4184
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3147
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2691
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2213
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      221
      2163
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2163
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1775
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1502
    Aihe